Hyvää itsenäisyyspäivää!

Usein mietitään sitä, onko kansoilla jokin erityinen kutsumus. Täällä Israelissa kysymys on aina pinnalla, koska Raamatun mukaan Israel, valittu kansa ei ole vain yksi kansa kaikkien kansojen joukossa. Myös suomalaiset ovat visioineet oman kansamme roolia maailmassa. Amerikan kansallinen visio on tosi mielenkiintoinen. Myös Saksalla, varsinkin natsi-johtoisella Saksalla oli selvä kansallinen ja rodullinen visio, samoin kuin Tsaarin Venäjällä. Sitten on vielä kansainväliset liikkeet kuten Islam ja kommunismi, joilla on selvät visiot.

Mitä mieltä tästä kaikesta pitäisi olla? Onko oikein, että kansoilla on omat erityisasemansa, kutsumuksensa ja tehtävänsä? Onko kansallisvaltio pohjimmiltaan rasistinen ja vanhanaikainen juttu? Näin moni ajattelee, vaan en minä. Lyhyesti: kansallisvaltioiden, kansojen erilliselle identiteetille löytyy luja tuki Raamatusta ja Jumalan käskystä. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala siunasi Nooan pojat: Seemin, Jafetin ja Haamin. Heistä polveutui sitten koko maailman väestö. Näille kansojen perustaja isille annettiin jumalallinen käsky: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, lisääntykää ja levitkää yli maan.” Gen. 9:7.

Luku Gen. 10 on otsikoitu osuvasti ja hyvin ”Nooan pojista polveutuvat kansat”. Tässä luvussa kerrotaan, kuinka Seemistä, Jafetista ja Haamista käytännössä polveutuivat kaikki kansat. Heidän piti levittäytyä, perustaa perheitä, klaaneja, kansoja, kulttuureja. Heidän piti kaikkien olla itsenäisiä mutta kuitenkin yhden ja saman Jumalan palvelijoita. Jokaisen kansan perustaja-isä sai Jumalan kutsun ja siunauksen.

Luvussa Gen. 11 kerrotaan kuuluisasta Babylonian tornista. Tuon tornin rakentaminen oli selvästi Jumalan tahtoa vastaan, mutta miksi? Usein ajatellaan, että koska ihmiset halusivat itselleen ”mainetta”, he astuivat harhateille. Maineen hankkimisessa ei kuitenkaan ole mitään sinänsä syntistä – sanoohan Jumala itse Aabrahamille seuraavassa luvussa, että ”sinun nimesi on oleva suuri”. Gen. 12:2. Jumala tekee palvelijastaan maineikkaan miehen. Sitä paitsi, kuka meistä ei haluaisi mainetta ja kunniaa – muistoa?

Babylonian synti on siinä, että ihmiset rikkoivat Jumalan käskyä ”levittäytyä yli koko maan”. He totesivat ”rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni.., sillä tavoin saamme mainetta ja kunniaa emmekä myöskään hajaannu yli koko maan.” Gen. 11:4 Babylonian synti oli siinä, että he halusivat yksinkertaisesti olla kaikki samanlaisia. Jumala taas haluaa, että suomalaiset ovat suomalaisia, venäläiset venäläisiä ja angolalaiset angolalaisia. Babyloniassa kaikki kansat puhuivat samaa kieltä, kuuntelivat samaa musiikkia, katselivat samoja sarjoja, ajattelivat samalla tavalla ja olivat samanlaisia - kaikki raja-aidat murrettiin, mutta se ei ollut hyvä juttu kuitenkaan.

Jumala rakastaa moninaisuutta, erilaisia kulttuureja, erilaisia perinteitä, erilaisia kieliä, erilaisia tyylejä jne. Tällainen rikastuttava erilaisuus syntyy luonnollisesti siitä, että eri kansat asuvat erilaisissa ympäristöissä. Yleismaallinen kulttuuri, joka hukuttaa alleen erilaiset kulttuurit, on siis Jumalan tahtoa vastaan. Erilaisuudesta syntyy erilaisia oivalluksia, ajatuksia ja ratkaisua - näin sen pitää olla.

Itse asiassa Jeesus ei ollut maailman kansalainen, kosmopoliitti, vaan Galilean juutalainen. Samalla Paavali puhuu kutsumuksestaan saattaa ”kaikki kansat uskoon ja kuuliaisuuteen”, Room. 16:26. Jumala haluaa antaa siunauksensa kaikille kansoille (Gen. 12:2-3) eikä millekään kasvottomalle maailman liitolle, joka murtaa alleen kansojen identiteetin.

Jos siis Suomi haluaa elää omaa kansallista kutsmustaan todeksi ja olla hyödyksi muillekin kansoille, jos haluamme tuoda maailmaan jotain erilaista ja aintulaatuista, meidän on oltava suomalaisia. Raamattu antaa meille kansallisen arvon. Olkaamme suomalaiset suomalaisia. Kunnioittakaamme muita kansoja ja kaikenmaalaisia ihmisiä – hyvää itsenäisyyspäivää.

Pray for Rain

Israelissa odotetaan sadetta. Täällä ei ole kunnolla satanut sitten helmikuun. Galilean järven pinta on laskenut noin 5 metriä. Viimeiseen viiteen vuoteen sademäärä ei ole yltänyt edes keskiarvoon, joten täällä alkaa olla kuivat paikat. Ei ole yllättävää, että VT:ssa ja Israelin juutalaisuudessa on ”rain maker” –profeettoja kuten Elia ja sitten Jeesusta 100 vuotta aiemmin vaikuttanut galilealainen Honi (”the circle drawer”). Honi oli hurskas mies, joka lapsen lailla luotti Jumalaan. Kerran kun oli oikein kuivaa, hän sanoi piirtävänsä maahan ympyrän eikä poistuisi siitä ennen kuin Jumala lähettäisi maalle sateen. Hän rukoili hetken, ja sitten alkoi sataa. Sade oli liian kovaa. Honi pyysi, rukouksessa, jos vähän vähemmän. Sitten satoi vähän, Honi sanoi, ei ihan näin vähän. Tämän säätelyn jälkeen satoi juuri sopivasti. Papit raivostuivat kummalliselle taivaan käskijälle, mutta sade tuli ja kaikki hyvin.

Israelin maalle on ominaista juuri se, että se on täysin sateiden varassa. Pohjoisessa on suuri vuori, Hermon, joka nousee Israelin rajojen ulkopuolella yli 2500 m korkeuteen. Tuo Hermonin vuoristo on maan tärkein ekologinen rikkaus. Talvella Hermonilla voi lasketella, mutta sen merkittävin anti ei ole hupi vaan vesi. Hermonilta vuotaa vuosittain noin 500 miljoonaa kuutiota vettä Jordanin jokeen. Tämän vuoksi Galilea, se alue, jolla Jeesus eli ja vaikutti, oli parhaillaan kuin maanpäällinen paratiisi.

Ps. 42:7-8
Kun masennus valtaa mieleni,
minä ajattelen sinua
täällä Jordanin lähteillä ja Hermonilla,
Misearinvuorella.
Syvyys huutaa syvyydelle,
kun sinun koskesi pauhaavat --
kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
ovat vyöryneet ylitseni.

5. Moos. 11:10-12 kuvaa Israelin vesitilannetta:

”Sillä se maa, jota sinä menet omaksesi ottamaan, ei ole niin kuin Egyptin maa, josta te olette lähteneet ja jota sinä, siemenesi siihen kylvettyäsi, jalalla polkien kastelit niin kuin vihannestarhaa.
11 Vaan se maa, jota te menette omaksenne ottamaan, on maa, jossa on vuoria ja laaksoja ja joka juo vettä taivaan sateesta,
12 maa, josta Herra, sinun Jumalasi, pitää huolen ja jota Herran, sinun Jumalasi, silmät aina katsovat, vuoden alusta sen loppuun saakka.”

Jeesuksella oli luoja luottamus taivaan Isään, joka pitää lapsistaan huolen. ”Katsokaa kedon kukkia.. taivaan lintuja..” ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Älkää miettikö, mitä me syömme, juomme tai puemme päällemme. Totisesti – tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. ”Etsikää te ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.”

Joten, miten Israelissa pitäisi Jeesusta seuraten suhtautua vesipulaan? Jeesus opetti, että hänen Isänsä lapsien ei pidä murehtia edes elämän perustarpeista, kuten ruoasta, juomasta ja vaatteista. Ne annetaan kyllä. Luin juuri yhtä kirjaa, jossa tutkija Sean Freyne väittää Jeesuksen eläneen jonkinlaisilla ”sapatti- ja juhlavuosi-arvoilla ja asenteilla”. Tämä on todennäköistä, sillä Luuk 4 kertoo, kuinka Jeesus julisti missionsa alussa Nasaretin synagogassa:

”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvää sanomaa, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään vangitut vapauteen ja JULISTAMAAN HERRAN RIEMUVUOTTA.”

Riemuvuosi – Jubileum – tuli Mooseksen lain mukaan viettää joka 50. vuosi, ja joka 7. vuosi oli sapattivuosi. Silloin ei saanut tehdä töitä. Silloin luotettiin siihen, että Herra antaa kaiken mitä me tarvitsemme. Niin kuin paratiisissa kerran, Herra antaa ruoan, vaatteet, vaimon, ihmisarvon – kaiken mitä tarvitsemme. Sapattivuoteen ja riemuvuoteen liittyen 3 Moos. 25:19-21 sanoo, että ”maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. Te ehkä kysytte: ”mitä me syömme joka seitsemäntenä vuotena, jos emme saa kylvää emmekä korjaa satoa?” Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli.”

Jeesuksen asenne voi tuntua todella kummalliselta, mutta juhlavuosi vaatii ihmistä luottamaan taivaan Isään. Varmasti tuo Jeesuksen kyky luottaa taivaan Isän apuun ja huolenpitoon, on sellainen asia, jonka me suomalaiset kristityt osaamme aika huonosti. Ajattele, jos vaikka verovirrat eivät enää sadakaan meidän laariin. Israelin maa opettaa, että olemme koko ajan Jumalan armoilla. Emme ole kenenkään muun armoilla, kuin taivaan Isän.

Tässä vielä lopuksi Psalmin 65 sanat:

10 Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta,
sinä teet sen hedelmälliseksi.
Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä.
Sinä kasvatat sadon ihmisille,
pidät maasta huolen.
11 Sinä kastelet vaot,
tasoitat kynnetyn pellon,
pehmität sen sateilla
ja siunaat maan kasvun.
12 Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi.
Missä vaunusi kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta.
13 Autio aro viheriöi,
kukkulat verhoutuvat juhlapukuun.
14 Niityt ovat lammaslaumojen peitossa, laaksot lainehtivat viljaa. Koko maa riemuitsee ja laulaa.

Miksi ihmiset voivat syrjiä ryhmäsuhteita?!

Lukiessani tätä muistin tämän. Aika hullua - mutta sieltä se tulee!

Homo-keskustelu

Pakko laittaa ihan lyhyt kommentti tähän viimeaikojen homo-keskusteluun. Minua tässä on eniten ihmetyttänyt, miten mediassa, yhteiskunnassa ja kirkossa on hyökätty Päiviä vastaan - ilman asiallisia syitä. Pasi on kirjoittanut aiheesta tosi hyvän blogin, joka löytyy tästä. Jos katsotte lähetyksen uudestaan, huomaatte, että Päivi ei sanonut mitään sinänsä uutta ja kummallista. Hän pitäytyi sillä kannalla, jota olemme nyt viimeiset 2000 vuotta kannattaneet. Hän puolusti sitä avioliittokäsitystä, jolle Jeesus Kristus sanoi aamen.

Tämä viime aikojen "keskusteluilmapiiri" on ollut kaikkea muuta kuin vapaata ja sivistynyttä. Arkkipiispaa myöten en toivottu, että kirkon moninaisempi ääni olisi tullut ohjelmassa esille. Ensinnäkin kirkon virallista kantaa ohjelmassa edusti piispa Repo - ei Räsänen. Minkä ihmeen takia kaikki ovat Räsäsen kimpussa? Eikö Revon kanta mielyttänyt? Pitääkö palaute tulkita siten, että ne, jotka kannattavat perinteistä kristillistä avioliittoa, olkoot hiljaa, ja ne, jotka edustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, saavat tuoda kantansa julki? Miten kirkon viralliset edustajat voivat puhua moniäänisestä kirkosta, jos konservatiivisen kannan edustajia hiillostetaan ja käsketään pitäämään päänsä kiinni? Harmittaa ja ihmetyttää ihan oikeasti näin kummallinen keskustelukulttuuri.

Mielestäni Räsänen, Repo ja Turunen puhuivat ohjelmassa asiaa.

Miksi ihmeessä yksi kaupunki voi olla niin kuuluisa?

On se kumma, kun ajattelin alkujaan kirjoittavani täältä paljon kuulumisia koto-Suomeen, mutta kuitenkin, kirjoitan tänne tosi harvoin. Kyse ei ole siitä, että ei olisi mitään kerrottavaa, vaan siitä, että aikaa on niin vähän. Aika on rahaa, mutta ennenkaikkea, aika on elämää, ja ajan tappaminen on murhaamista, niin kuin Heschel totesi. On sekin kumma, että nykyään niin moni kärsii liiasta vapaa-ajasta. Aikaa tuntuu olevan liikaa. Sille ei keksitä käyttöä eikä omalle elämälle merkitystä. Sitten apuun haetaan viihde kuluttamaan luppoaikaa. Murhaamista?

Päiviini täällä Jerusalemissa kuuluu kirjastossa lukemista, kampuksella hengailua, falafelien syöntiä, heprean, arkeologian ja toisen temppelin ajan kirjallisuuden opiskelua, ja tietty väittärin pakertamista. Ei liene varmaan syytä todeta, että viihdyn/-mme loistavasti.

Käyn nyt syyskauden luentokurssilla, jonka pitää Gabriel Barkay. Aiheena on Jerusalemin arkeologia ja historia ensimmäisen temppelin ajoilta. Ensimmäisellä tunnilla mietimme, minkä ihmeen vuoksi Jerusalem on maailman tunnetuin kaupunki. Miksi sillä on sellainen maine, että kaikki tuntevat sen. Jopa pikkulapset Turussa tietävät Jerusalemin, angolalaiset eivät aina tiedä, mikä on heidän naapurikylänsä nimi, mutta jokainen on kuullut Jerusalemista. He eivät välttämättä oikein tiedä, missä päin maata tai taivasta se on, mutta nimi on tuttu ja ladattu arvokkuudella.

Maantiede tai luonnonvarat eivät selitä Jerusalemin roolia historiassa. Jerusalem on autiomaan vieressä, keskellä kuivaa maata. Kaupungin läpi ei virtaa isoa jokea, kaupungilla ei ole mahtavaa satamaa, eikä arvokkaita jalokivikaivoksia. Jerusalemissa ei ole öljyä. Maailmassa on paljon suotuisampia paikkoja merkittäville kaupungeille. Mutta mikään maailman keskus ei ole ladattu sellaisilla uskomuksilla ja tunteilla kuin Jerusalem. Edes turkulaiset, vaikka niin kaupunkiaan rakastavatkin, eivät häissään riko lasia muistaakseen Turun paloa, Turun, joka kukoistuksensa päivinä oli Suomen pääkaupunki ja sivistyksen kehto. Italian katolilaiset eivät kolmesti päivässä rukoile kasvot kohti Rooman Vatikaania. Pariisilaiset eivät runoissaan toistele kaikissa juhlissaan ”Pariisi, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima.” Mutta, Jerusalem, on käsittämättömien toiveiden kohde. Miksi?!

Vastaus liittyy kaupungin raamatulliseen historiaan. Ensinnäkin Daavid teki siitä pääkaupnkinsa 3000 vuotta sitten. Tämän jälkeen, 700-luvulla eKr., kaupunki kasvatti mainettaan. Tämä suuren maineen synty sai opettajamme mukaan lujasti pontta siitä, että 760-luvulla eKr. Juudan ja Jordanin alueella oli suuri 7-8 richterin maajäristys. Geologit ovat havainneet maanjäristyken tuhoisaa jälkeä monissa kylissä ja kaupungeissa Juudean ja Jordanin alueilla, ks. wikipedia ja tieteelliset julkaisut. Tästä maanjäristyksestä on jäänyt VT:n pari mainintaa: Aam. 1:1 ”Aamos oli Tekoan seudun karjankasvattajia. Tämän sanoman Israelista hän sai kaksi vuotta ennen maanjäristystä.” Sakarian kirjan luvussa 14:5 muistetaan, kuinka ihmiset pakenivat maanjäristyksen aikana turvaan Jerusalemiin ja temppeliin, samalla tavalla turvapaikka löytyisi lopunaikana tuosta kaupungista. ”Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana (760-luvulla). Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.”

Ihmeellistä oli, että monien Juudean kaupunkien tuhoutuessa tai saadessa kovia vahinkoja, Jerusalem ja sen temppeli säilyivät pystyssä. Tästä sai alkunsa ajatus, että Jerusalem on jotenkin Jumalan suojeluksessa – Jumala on asettanut nimensä asumaan sen temppeliin, 1. Kun. 8. Edes luonnonmullistukset eivät voi horjuttaa Daavidin kaupunkia. Vuonna 721 Assyrian armeija tuhosi Israelin (pohjoisvaltakunnan) ja sen pääkaupungin, Samarian. Israelilaiset vietiin maanpakolaisuuteen, 2. Kun. 17-18. Vuonna 701 Assyria lähti valloittamaan Juudeaa. Assyrialaiset saivatkin valloitettua, omien lähteidensä mukaan, 46 muurilla varustettua kaupunkia Juudeassa, mutta voittokulku tyssähti Jerusalemiin, Jes. 36-39/2. Kun. 18-19. Ihmeellisellä tavalla, Jumalan avulla, suuri maailmanvalta – koko maailman valtias, joutui poistumaan Jerusalemin luota, ja Siion pysyi koskemattomana.

Jes. 1:7-8 kuvaa Jerusalemin tilannetta osuvasti.

”Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolaiva, kuin saarrettu kaupunki.”

Näiden ihmeiden seurauksena, kun luonnonvoimat eikä maailman suurin sotakoneisto voinut tuhota Jerusalemia, syntyi uskomus voittamattomasta kaupungista, jota itse maailman luoja ja kuninkaiden kuningas suojeli. Reilu sata vuotta Assyrian valloitusyrityksen jälkeen, nousi uusi maailman valloittaja, Babylon. Juudalaiset ja Jerusalemilaiset näyttävät nojanneen uskomuksiin ikuisesta ja voittamattomasta kaupungista. Jeremia, tuon ajan suuri profeetta, kertoo kaupungin papiston elävän väärässä luottamuksessa. ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ”Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.” Jer. 7:4.

Tämä Jeremian jae kertoo jo paljon Jerusalemiin liitetyistä uskomuksista. Jeremian sanomana oli, että Jumala suojelee kaupunkia, mutta vain jos kansa noudattaa lakia ja oikeutta, elää teologisesti, moraalisesti, rituaalisesti ja eettisesti oikein.

Ennen kuolemaansa, kun Jeesus kävi temppelissä, hän kaatoi pöytiä ja lainasi Jeremiaa: ”te olette tehneet minun Isäni huoneesta rosvojen luolan”. Rosvojen luola on pakopaikka, jonne rikolliset pakenevat vastuutaan tehtyään laittomuuksia.



Tämä psalmi 48 kuvaa hyvin Jerusalemin asemaa vuoden 701 eKr. jälkeen.

Siion on Jumalan kaupunki
1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.

5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)

10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.

13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.

Kansan tuomarit

Luin tänään Tuomarien kirjan. Mielestäni se on kirja, josta löytyy selkeä ja ajankohtainen sanoma tämän päivän ihmisille, ja ehkäpä juuri kansoille – kysehän on kirjasta, joka kertoo kansan historiasta. Jumala johti tuon kansan historiaa nostamalla sille tuomareita, kuten Simson, Jefta, Gideon ja Deborah. Kirja siis kertoo kansasta, mutta kansan historiassa yksilöillä on ratkaiseva merkitys. Tuomareita voi lukea keskittymällä yksittäisiin ihmisiin, tuomareihin, tai/ja sitä voi lukea katsomalla koko kansan historiaa. Myös meidän moderniin historiaamme ovat vaikuttaneet yksilöt: Kivi, Runeberg, Sibelius, Mannerheim, Kekkonen, Ollila jne. Hengellisellä kentällä Suomea ovat muokanneet Malmberg, Ruotsalainen, Laestadius, Juva jne.

Tuomarien kirjassa minua puhutteli tällä lukukerralla se pessimistinen historian kuvaus, joka kirjasta paljastuu. Kirjassa toistuu toteamus, jonka mukaan ”siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta ja kukin toimi niin kuin itse hyväksi näki”, 17:6; 18:1; 19:1; 21:25. Tämä lause tuo mieleen meidän aikamme moraaliset kaneetit: ”It’s all right if it feels good”, ”I did it my way.” Tämä ajatus on sanottu selvästi jakeessa Hab.1:7, “Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä.” Tuo kansa on, kuten Nietzsche sanoisi ”vapaa orjamoraalista” eli juutalais-kristillisestä auktoriteetista ja laista.

Oman tulkintani mukaan Tuomarien kirjan luvussa 2 oleva jumalallinen kohtaaminen luo koko kirjan synkälle historialle pohjan ja toivon. Niin kuin Mooses oli kohdannut Herran orjantappurapensaassa, niin samaan tapaan Herran enkeli ilmestyi israelilaisille Gilgalissa. ”Minä vein teidän pois Egyptistä ja toin teidät maahan, jonka esi-isillenne vannomallani valalla lupaisin teille. Minä sanoin: EN MILLOINKAAN RIKO LIITTOA, JONKA OLEN TEHNYT KANSSANNE.” Tuom. 2:1-2 Tässä on koko kansan historian toivo. Kansa rikkoo liiton jatkuvasti. Jo samassa luvussa, kun Joosua ja kansanvanhimmat olivat kuolleet, todetaan, että uusi sukupolvi oli täysin vieraantunut isiensä ja äitiensä suhteesta Jumalaan. He ”eivät enää totelleet Herraa, eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt.. rikkoivat Herraa vastaan.. hylkäsivät Herran..” 2:10-12.

Välillä Jumala nosti kansalle tuomarin, mutta silti kansa kulki omia teitään. Kirjan loppuluvuissa kansa ajautuu täysin rappiolle. Juudan Betlehemissä paikallinen roistojoukko raiskaa ja kiduttaa kuoliaaksi kaupungissa vierailleen naisen, Tuom. 19. Tämä kaamea teko herättää kansan: ei näin saa tehdä! Syntiä lähdetään kostamaan sisällissodalla, Tuom. 20. ”Kukin eli niin kuin itse parhaakseen näki”, kansalla ei ollut moraalista kompassia. Tämä johti kaaokseen. Ainut toivo oli siinä Herran ilmestyksessä kirjan alussa: ”En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt kanssanne.” 2:1-2.

Vinkki:
Tänään Suomessa tarvitaan moraalisia esikuvia, torvia ja varoittajia – tuomareita. On sanottu, että ”uskonto, joka ei uskalla kaataa aikansa epäjumalankuvia, ei ole arvollinen puhumaan Jumalan nimessä.” Sen sijaan, että kirkonmiehet ja -naiset etsivät innokkaasti koko ajan yhteistä linjaa, meidän aikamme ihmiset ansaitsisivat voimakasta ja varoittavaa rakkauden ääntä: parannussaarnaa, tuomionjulistusta ja evankeliumia. Tämä tie, jolla jokainen kulkee, niin kuin parhaaksi näkee, johtaa tuhoon. Meidänkin toivomme kaikkien epäonnistumisiemme jälkeen, on siinä, ettei Herramme riko liittoaan, jonka on Golgatalla kansamme solminut.

Yksi valtio

En ole viime aikoina ehtinyt kirjoitella juuri mitään tähän blogiin – meillä on kotona netti rikki, ja muutenkin on kiireistä opiskelun kanssa. Sukkot on tältä vuodelta ohi ja ihmiset purkavat majojaan. Sukkot, heikkorakenteinen lehtimaja, jossa juutalaiset asustelevat viikon verran kerran vuodessa, tuo mieleen sen, että elämä on hauras ja heikko. Olen vain tuulenhenkäys, joka kohta katoaa, kuin kukka, joka hetken kukoistaa ja sitten lakaistuu. Turhuutta kaikki, sanoi saarnaaja. Sukkot kertoo meille nykyihmisille siitä, että ihmisen paras paikka tässä maailmassa on Jumalan varjelevan läsnäolon alla. Luonnonmullistukset vievät kodit, talot ja työpaikat miljoonilta. Monet joutuvat elämään telttaleireillä pakolaisina. Maailma autioituu, vesipula lisääntyy. Missä voin pitää suojaa, kun myrsky nousee?

Kävin viime viikolla Jerusalemissa Vainojen museossa – Yad Vashemissa. Siellä oli puhutteleva taideteos museon puistossa. Taiteilija oli pystyttänyt junaraiteet, jotka menivät siltaa pitkin. Silta loppui jyrkänteelle ja metsään. Jyrkänteen reunalla oli karjankuljetusvaunu, joilla Holokaustin aikana kuljetettiin juutalaisia kaasukammioon. Kaiteessa oli hepreaksi teksti: ”Hei Adam, kirjoitan sinulle kirjeen mustekynällä. Olen Eeva. Jos olet nähnyt Kainin, sano hänelle, että minä”

Tuo ”tekstari” tuo mieleen monta asiaa: minne juna menee? Kuka siellä on? Etsiikö kukaan näitä kadotettuja? Eevan visti loppui kesken. Hän tiesi ehkä jotain niin kauheaa, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Aina on äiti – Eeva, jolla on huolestuneita kysymyksiä pojistaan. Aina on tämä ”ihmiskunnan äiti”, jonka kirje kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Kuinka reagoimme tähän tietoon? ”Olenko minä veljeni vartija?” Mitä äiti tästä sanoisi? Toisen maailmansodan aikana ihmisillä oli tarpeeksi tietoa, mutta harva uskalsi nostaa äänensä vainottujen veljien puolesta. Saksan kirkko mukautui peloissaan valtion ideologiaan, ja vain harvat uskalsivat ottaa Jeesuksen seuraamisen tosissaan tuona vaikeana aikana.

Israel on tänään vauras, moderni ja demokraattinen oikeusvaltio. Sen yllä on kuitenkin vakavia uhkia. Iranin Mahmoud Ahmadinejad, joka puheissaan toivoo, että 'laiton sionistinen hallinto' tuhottaisiin, ja että juutalaiset hävitettäisiin, pyrkii saamaan Lähi-idässä johtajan aseman. Ahmadinejad on sanonut, että Iran ei tule ikinä hyväksymään Israelin olemassaoloa. Tämä mies pyrkii saamaan johtajan aseman Lähi-idässä. Iranilla on ydinase kehitteillä.

Samoin tällä hetkellä puhutaan rauhanneuvotteluissa, että Israel jaettaisiin kahtia, kahdeksi valtioksi. Todellisuudessa viime vuosien kokemukset maan luovuttamisesta eivät ole tuonneet juutalaisten ja palestiinalaisten välille rauhaa. Gaza luovutettiin. Nyt Gaza on aivan sekaisin Hamasin hallinnon käsissä. Jos Samaria (ns. Länsiranta) ja Galilea luovutettaisiin, niistä muodostuisi sillanpääasemia, joista Israelin viholliset voisivat hyökätä ja ampua rakettejaan ja pommejaan Israelin puolelle. En usko kahden valtion malliin, jos halutaan rauhaa. Israel elää vaikeassa tilanteessa. Jos juutalaisella kansalla ei ole kansallista kotiaan Israelissa, niin missä sitten?

Jokin aika sitten tehtin kyselytutkimus Israelin juutalaisten näkemyksistä omasta asemastaan maailmassa. Kyselyn mukaan heistä 56 % uskoo 'koko maailman' olevan heitä vastaan. 77 % uskoo, että tekipä Israel palestiinalaisasiassa mitä tahansa, maailma tulee suhtautumaan sen toimintaan hyvin kriittisesti. Näyttää siltä, että uhkakuvat – Iran – pitävät Israelin henkisessä Sukkassa. Ihminen on kuin kedonkukka, hetken se kukoistaa, sitten lakaistuu, mutta se, joka laittaa turvansa Herraan elää ikuisesti. Varmasti tämä Sukka-mentaliteetti on johtanut juutalaisia etsimään Vapahtajaa ja Messiasta. Joka kolmas jerusalemilainen on haredi eli hyvin uskonnollinen. Kun omat voimat ja ratkaisut ovat vähissä, kansa etsii pelastusta Häneltä, jolle tämä kansa on kuin silmäterä.

Lopulta, Israel, Suomi, Turkki tai Ruotsi - kaikilla on uhat ilmassa, joka paikassa on syytä pysyä henkisessä Sukkassa. Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ei omaisuus, eivät aseet, eivät ihmissuhteet, ei hyvä maine, ei mikään muu, eikä kukaan muu kuin Kristus voi meitä auttaa. Sukkot tai ei, seurakunnan missio on nostaa ”maailman valo” korkealle, ja antaa ”elämän vesien” virrata janoisille. Ymmärrä äidin viesti ja kanna vastuusi.

Miten tehdä päätöksi?

Oheinen kirjoitus julkaistaan varmaan jossain muodossa yhdessä pienessä kristillisessä lehdessä. Ratkaisujen tekeminen on tosi tärkeää. Armeijassa meille opetettiin käskyjen ja ratkaisujen merkitystä. "Päätös se on pask-kin päätös", tuli opittua ja sisäistettyä.

-----------kirjoitus------------------------

Minua on jo pitkän aikaa mietityttänyt kysymys, millä perusteilla me ihmiset teemme elämämme suuret päätökset: järjellä vai tunteella, aivoilla vai sydämellä, intuitiolla vai puhtaasti järkiperustein? Johtaako Jumala askeliamme? Kuinka voimme antaa Jumalan Sanan johdattaa polkuamme? Onko kaikki vain sattumaa? Jokainen ihminen kamppailee näiden kysymysten kanssa. Itse olen ollut risteyskohdissa viimeistään lukioajoista alkaen. Olen kuullut, että monet historian merkkihenkilöt ovat olleet pohjimmiltaan tunneihmisiä. Suuret kansalliset johtajat, jotka ovat valinneet tien kokonaisille kansoille ja sukupolville, ovat usein seisoneet isojen kysymysten edessä tunteeseen luottaen. He ovat kuunnelleet sydämensä ääntä. Tämä ei tietysti tarkoita, että suuret suunnannäyttäjät eivät tekisi päätöksiä järkiperustein. Totta kai tekevät, mutta tunne on mukana elämän isoissa asioissa.

Jesajan kirjan jae 63:9 on todella kauniisti ja voimakkaasti käännetty vuoden 1938 käännökseen.

”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä.”

Evankelistat ovat nähneet tarpeelliseksi mainita jotain siitä, miten Jeesus näki, miten hän tunsi. Hän esimerkiksi ”näki” kovassa kuumeessa makaavan naisen (Matt. 8:14). Betesdan altaalla Jerusalemissa hän ”näki” hylätyn miehen, jota kukaan muu ei ollut nähnyt 38 vuoteen (Joh. 5:5-7). Jeesus näki ihmisen yksilönä, mutta hän näki myös koko kansan.

”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä kuin lammaslauma paimenta vailla.” Matt. 9:36 Tämä kansan rappiotilan näkeminen sai Jeesuksen toimimaan. Hän ymmärsi, että nyt tarvitaan lisää työmiehiä elopelloille. Niinpä hän lähetti 12 opetuslasta töihin (Matt. 10).

”Jeesus näki kaikki nämä ihmiset – hänen tuli sääli ja hän paransi kaikki sairaat.” Matt. 14:14. Tämä näkevä Jeesus tuo mieleen Jumalan, jonka Mooses oppi tuntemaan palavan pensaan kautta. Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä.. Minä tiedän heidän hätänsä. Olen tullut vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä.” 2. Moos. 3:7-8. Vaikka tuleva kansanjohtaja ei tuntunut näkevän tai tuntevan, niin Jumala näki ja tiesi mikä oli kansan tila. Jumala laittoi palvelijansakin näkemään, liikuttumaan ja toimimaan rohkeasti ja päämäärätietoisesti.

Eräät filosofit ovat sanoneet, että Jumala on ensimmäinen liikkumaton liikuttaja. He ovat väärässä, nimittäin Jumalaa liikuttaa orpojen ja leskien hätä. Jumalaa liikuttaa ihmisen kipu, Jaakobin vamma. ”Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus.” Jeesusta katsoessamme näemme, kuinka voimakkaasti, rohkeasti ja määrätietoisesti hän toimi. Jumalallisesta pakosta hänen oli parannettava sairaita, annattava sokeille näkö, kuuroille kuulo, kuolleille elämä, spitaalisille puhtaus ja syntisille anteeksi. Tämä Jeesus sanoo meille, ”katsokaa minuun: minä olen sydämeltäni lempeä”. Paavali kirjoittaa, ”olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli”. Fil. 2:5. Itsestään Paavali toteaa: ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä”, 2. Kor. 5:14.

Minun, sinun ja kaikkien Jumalan lasten, Jeesuksen seuraajien käsittämättömän ihana ja haastava asema on painautua Kristuksen turviin – niin kuin poikaset kanaemon siipien suojiin. Siellä, siipien suojissa, olemme turvassa, mutta siellä myös kuulemme itse Kristuksen sydämen sykkeen. Tehkäämme ratkaisumme tuota sykettä kuunnellen.

Huonomuististen evankeliumi

Täällä Israelissa on kovat tohinat käynnissä. Kaikki valmistelevat tulevaa uuden vuoden Rosh hasanaa-juhlaa. Kyseinen juhla periytyy jakeisiin 3. Moos. 23:23-25:

”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano israelilaisille: Pitäkää seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivä. Antakaa silloin merkki puhaltamalla torveen ja kokoontukaa pyhään juhlaan. Älkää tehkö sinä päivänä mitään työtä, vaan uhratkaa Herralle tuliuhri.”

Kyseessä on yksi vuoden seitsemästä isoimmasta juhlasta. Rosh tarkoittaa päätä ja hasana tarkoittaa vuotta. Kyseessä on siis vuoden pää. Juutalaisen tradition mukaan Jumala loi ihmisen juuri tuona päivänä. Se päivä on siis täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä keskeisin asia, joka liittyy tähän juhlaan, on sofarin puhaltaminen.

Hepreankielinen VT puhuu siitä, että sofer-torvella soitetaan muistutussoitto, Lev. 23:24. Tämä seikka on tärkeä myös meille kristityille. Raamatussa ihmisten ja koko ihmiskunnan kohtalo riippuu usein Jumalan muistin varassa. Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat hänen mukanaan’ arkissa. Gen. 8:1. Jumala muisti Saaraa ja antoi lupauksensa käydä toteen. Ristillä ryöväri sanoi Jeesukselle, ’muista minua kun tulet valtakuntaasi.’ Vuodessa on kaikenlaisia päiviä. Välillä ihminen elää vähän ansiokkaammin kuin niinä huonoina päivinä.

Vanhuksilla muisti pätkii ja moni sairastuu dementiaan. Oppimismetodit ovat muuttuneet niin, että koululaiset eivät enää osaa paljoa ulkoa. Jeesus valitti opetuslapsilleen heidän huonoa muistiaan: ’Ettekö te muista, mitä tapahtui viidelle leivälle ja kahdelle kalalle? Onko teidän sydämenne paatunut?’

Jumala ei kuitenkaan unohda ihmistä, jonka kanssa hän on solminut liiton. Vaikka me olemme tehneet syntiä, niin kuitenkin Jumala muistaa liiton, jonka hän on meidän kanssamme tehnyt. Jakeissa Hes. 16:59–60 sanotaan, että pelastuksen päivänä me muistamme syntimme, mutta Jumala muistaa liiton, jonka hän on solminut meidän kanssamme. Jokaista ihmistä kehotetaan tulemaan tämän liiton jäseneksi. Ottakaa sovitus ja pelastus vastaan. Jokaista, joka on sen liiton jäsen, muistutetaan, että Jumala, joka on kyseisen liiton vahvempi osapuoli, ei riko solmimaansa liittoa. Hän muistaa liittonsa. Jos kuulet torven toitotuksen, niin muista mitä Herra on puolestasi tehnyt. Raamattu kuvaa ihmisen ja Jumalan liittoa monilla tavoin: mies ja nainen, isä ja poika, paimen ja lammas, savenvalaja ja savi jne. Näissä kaikissa vertauskuvissa on yksi yhteinen piirre. Jumala on aina liiton vahvempi osapuoli.

Vaikka mies hylkäisi vaimonsa, ja vaikka äiti hylkäisi sylilapsensa, niin Jumala ei hylkää omaansa. Hän muistaa liiton, ja tästä liitosta meillä on kuin sinettinä kihlasormus sormessa, Pyhä Henki pelastuksen sinettinä sydämessä. Tuo Henki vakuuttaa meille kaikissa tilanteissa, että olemme (edelleen) Jumalan lapsia.

Terveisiä Israel-museosta

Israelissa on tällä hetkellä paahtavan kuuma, niinpä suuntasimme päiväksi Israel-museoon. Museossa on Lähi-idän arkeologiasta suuri näyttely. Millainen oli Kaanaa ennen kuin heprealaiset tulivat sinne 1200-luvulla? Millaista elämää siellä elettiin? Millaisia jälkiä heprealaisten tulo jätti Kaanaan maille?

Tiedämme, että 1600–1300 -luvuilla eKr. Egypti hallitsi koko Lähi-itää. Maailma oli suurissa muutoksissa 1300-luvulla. Egyptin valtakausi läheni loppuaan. Heprealaiset orjat valittivat pakkotyötään ja Herra tuli vapauttamaan kansansa. Heprealaisten paetessa Egyptistä 1260–1250-luvuilla Kaanaan maa oli heikkenevän Egyptin hallussa. Kaanaa koostui tuolloin enemmän tai vähemmän itsenäisistä kaupunkivaltioista, joilla oli kauppa- ja liikenneyhteydet Egyptiin. Tämä tulee selvästi esille siinä, että Kaanaasta ja Egyptistä on löytynyt paljon samanlaisia yli 3000 vuotta vanhoja jumalankuvia, pieniä patsaita. Myös kertomus Joosefin suvusta, Jaakobin pojista, jotka tulivat Egyptiin ostamaan viljaa, kuvaa hyvin tuon ajan tilannetta (Gen. 37-50). Egypti oli 1600–1400-luvuilla maailman keskus, maailman vilja-aitta.

Raamattu kertoo oman näkökulmansa heprealaisten ja kanaanilaisten yhteentörmäyksestä Kaanaan maassa. Nykyään myös arkeologit kertovat oman näkökulmansa näistä ajoista. Joosuan kirja on varmasti yksi Raamatun sotaisimmista kirjoista. Siinä kuvataan sotia, jotka nimetään Herran sodiksi. Jumalattomat ja pahat kaupungit tuhotaan totaalisesti: Jeriko, Ain, Hasor jne. Kyse on sodista, jossa heprealaiset ovat suuren ylivoiman edessä. Kanaanilaiset eivät anna uudisasukkaille maata tuosta vain, vaan paikalliset kaupunkivaltiot yhdistävät voimansa heprealaisia vastaan. Kuten Joosuan kirja kertoo, kanaanilaiset hävisivät tämän sodan.

Raamattu opettaa, ettei tuo maa ole heprealaisille eikä myöskään kanaanilaisille mikään itsestäänselvyys. Heprealaiset eivät omista Israelia – maa on Herran. Kansa on vain vuokramailla. Kanaanilaiset menettivät Israelin siksi, että he olivat eläneet jumalattomasti. He olivat täyttäneet maan pahuudella, Dtn. 9:4. Samoin, jos heprealaiset syyllistyvät Herran maalla pahaan, maa tulee oksentamaan heidät päältään.

Voisi olettaa, että tällaisista sodista jäisi jotain jälkiä arkeologeille tutkittavaksi, ja niin on myös jäänyt. Arkeologien mukaan Kaanaan maan suurin kaupunki 1300- ja 1200-luvuilla oli Hasor. Sieltä on löytynyt yli 3000 vuotta vanhoja koruja, ruukkuja, aseita, kiviuuneja, uhripaikkojen raunioita, ruokavälineitä ja vilkkaan kaupunkielämän jälkiä. Sillä on selvästi ollut myös hyvät kauppasuhteet Egyptiin. Joosuan kirjassa Hasorista sanotaan, että se oli ’muinoin sen seudun kaikista kaupunkivaltioista mahtavin.’ Joosua aloitti taistelun Hasoria vastaan. Kaupunki tuhottiin polttamalla. ’Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi.. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla.’ (Joos. 11:10–11). Arkeologit ovat todenneet, että tuo suuri ja vilkas kaupunki tuhoutui kovassa tulipalossa 1230-luvulla eKr. Arkeologien mukaan tulipalo oli niin voimakas, että kaupungin basalttikivestä tehdyt rakennukset murtuivat kuumuudessa.



Hasor pysyi asumattomana pitkään, kunnes ilmeisesti kuningas Salomo rakennutti sen uudelleen suureksi kaupungiksi 900-luvulla. Jakeessa 1. Kun. 9:15 sanotaan: ’kun kuningas Salomo rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä, hän määräsi työvelvollisuuden.’ On mielenkiintoista, että Hasorissa, Megiddossa ja Geserissä on ollut kaikissa lähes identtiset kuusikammioiset portit. Portit on ajoitettu juuri 900-luvulle. Jotkut tutkijat tosin epäilevät tätä ajoitusta ja väittävät, että näihin kaupunkeihin on rakennettu kyseiset portit ja linnoitukset vasta 800-luvulla, kun kuninkaana oli suuri rakentaja Ahab. Nämä löydöt auttavat meitä ymmärtämään, että Raamatun Jumala on historian Jumala. Hänen ja ihmisten tekoja voidaan tutkia historiassa, sillä Raamattu on sidottu historiaan, aikaan ja paikkaan.
Tässä ja tässä on pari asiasta kertovaa sivustoa.

Uudet kujeet

Olemme nyt asettuneet Jerusalemiin, ja pikkuhiljaa elämän hektisyys alkaa tasoittua. Olen siis täällä vuoden opintovapaalla. Teen väitöskirjaani ja opiskelen Jerusalemin yliopistossa Raamattua. Asumme yliopiston lähellä Givat Zarpatit nimisellä alueella. Päivät kuluvat omalta osaltani kesäopintojen parissa: hepreaa, hepreaa ja hepreaa. Ihmiset täällä ovat tosi mielenkiintoisia ja mukavia. Äsken meillä kävi vesijohtojen asentaja, joka sitten pyysi meidät joskus luokseen istumaan iltaa Täällä ihmisiin tutustuu aika helpolla. Tällä asulla asuu myös muutama suomalainen, joihin olemmekin jo tutustuneet.

Jerusalemin yliopistolta, Skopus-vuorelta, on mahtava näköala koko kaupungin ylle. Vuoren huipulta näkee Kuolleelle merelle ja Jordanin puolelle asti, etelässä näkyy Kalliomoskeijan kultainen kupoli kaupungin keskellä, Oliivimäen vierellä. Siinä on näkymä menneisyyteen, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Talmudissa on kohta, jonka mukaan "kymmenen kauneuden mittaa laskettiin maailmaan, ja Jerusalem otti niistä yhdeksän.” Siinä on paljon totta. Tarkoitus on, että kerromme kuulumisiamme tämän blogin kautta. Toivon, että tämä blogi voi palvella lukijoita tarjoamalla virtuaalisen kiertueen Israelin maan raamatulliseen maailmaan. Varmasti tulen ja tulemme päivittämään tätä ahkerammin kunhan ehdimme.

Kiitos kaikille niille, jotka muistavat meidän perhettä iltarukouksissa!

Polttava paatos, sympatia ja passio

Katsoin juuri dokumentin legendaarisesta Keith Greenistä. Tästä löytyy hänen nettisivunsa. Keithin lyhyen, mutta niin vaikuttavan elämän voisi tiivistää yhteen sanaan: kiihkeä. Hän eli vain 28 vuotta, kuoli lentoturmassa. Hänessä oli liekki sydämessä. Juutalainen filosofi Abraham J. Heschel kirjoitti mahtavan kirjan profeetoista. Heschel kuvaa profeetan ihmiseksi, joka tuntee Jumalan paatoksen, sydämen palon, passion. Profeetta puhuu ’Herran sydämeltä’ - hän välittää Jumalan paatokseen ja sympatian. Hän on yhteydessä Herran kiivauteen, palavaan rakkauteen, ja hellään lempeyteen, siinä missä myös hänen rajuun vihaansa kaikkea jumalattomuutta ja syntiä kohtaan. Profeetta ei voi suhtautua tilanteeseen tyynen sivistyneesti. Hänellä on Jumalan sydämentykytys rinnassaan ja missio mielessä. Jos joku sortaa 'leskiä ja orpoja', jos ihmiset kärsivät, se on kuin hänen silmäteräänsä tökittäisiin. Jos Jumala unohdetaan, se on kuin hänet hylättäisiin, ja enemmänkin. Profeetalla on kaikki pelissä.

Monella suurella Kristuksen palvelijalla on ollut sydämessään tuo paatos ja sympatia. He ovat tämän maailman keskellä painautuneet Herraa lähelle ja kuulleet hänen sydämen tykytyksen, Kristuksen äänen. Paavali kirjoitti, että hän rakastaa Filippoksen pyhiä Kristuksen rakkaudella, ja että tuo Kristuksen rakkaus pakottaa häntä – ’voi minua, jos minä en evankeliumia julista.’ Hän kaipaa, että meillä olisi ’Kristuksen mieli’ – paatos, passio, tunne ja rakkaus.

Jumalan paatos ja sympatia ei ole sama kuin joku tunne. Kyse on Jumalan merkityksen ja mission, päämäärien ja tarkoituksen tuntemisesta, ja sille alistumiselle. ’Tapahtukoon sinun tahtosi’ – ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä. Näin Jeesus rukoili paatoksella Getsemanessa. Taivaan Isän lapsi painautuu Isän syliin, kuulee ja ymmärtää Isän sydämen toiveen, ja hänen elämänsä keskittyy tuon tahdon toteuttamiseen. Siinä on profeetta. Hän on vapaa ihmisten mielipiteistä. Lopuksi pari lainausta profeetalta:

’Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi! En minä ole istunut ja juhlinut iloisessa seurassa, yksin olen istunut, sillä sinun kätesi painaa minua ja minä olen täynnä sinun kiivauttasi.’ Jer. 15:16–17

’Aina kun avaan suuni, minun täytyy huutaa.. Mutta kun sanoin: ”enää en halua ajatella häntä enkä puhua hänen nimissään”, tuntui kuin sisimmässäni olisi palanut liekehtivä tuli ja luuni olisivat hehkuneet. Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää, mutta enää en jaksa.’ Jer. 20:8-9

Kannattaa tutustua Keith Greeniin ja hankkia vaikka joku hänen albumeistaan. Hän lauloi ja soitti Herran sydämeltä, ja luulen, että hän laulaa ja soittaa nyt enemmän kuin koskaan.

Taas kerran ratkaisun paikalla

Sain juuri luettua Genesiksen. Tuo kirja on kyllä yksi puhuttelivimmista koko Raamatussa. Se kertoo meistä, ihmisistä, jotka olemme yhtä aikaa Jumalan kuvia ja toisaalta tomua ja tuhkaa. Kirjoitan tähän vähän ajatuksia Joosefista, joka on monessa mielessä mahtava ihmisen ja miehen malli.

Luvussa Gen. 39 Joosef on elämässään ratkaisun paikalla. Häntä kutsuu ja käskee kaksi ääntä. Tilanne on hyvin samanlainen kuin muinoin paratiisissa. Lieneekö jokin dejavu-kokemus. Paratiisissa nimittäin Adam ja Eeva joutuivat ratkaisun paikalle. Joosef kuuli kaksi ääntä: viekottelevan naisen äänen ja toisaalta Jumalana äänen. Paratiisissa Eeva ja Adam tiesivät Jumalan äänen/käskyn, ja toisaalta he kuulivat käärmeen houkuttelevan äänen, Gen. 3. Molemmissa tapauksissa, niin paratiisissakin kuin Egyptin hoviherran hovissa kiusaus koitti siten, että käärmeen/hoviherran vaimon ääni oli läsnä ja selvä, mutta Jumalan sana oli taustalla, muistissa. Tämä sama kuvio toistuu jatkuvasti ihmisten elämässä. Joosef oli kuitenkin poikkeuksellinen ja esimerkillinen - hän seurasi Jumalan käskyä ja ääntä, joka oli hänen muistissaan. Hän muisti sen vaikka hoviherran vaimon anelu oli jatkuvaa ja varmasti vetoavaa: 'makaa minun kanssani.' Gen. 39:7, 10, 12.

Eeva vastasi käärmeelle paratiisissa, että he saavat syödä kaikista puista paitsi yhdestä. Joosef vastasi naiselle vähän samaan tapaan: '-- Minulla on tässä talossa yhtä paljon valtaa kuin isännälläni, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään paitsi sinut, koska olet hänen vaimonsa. Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan.' Gen. 39:9. Paratiisissa Jumala oli antanut Adamille ja Eevalle luvan syödä kaikista puutarhan puista, paitsi siitä yhdestä. Joosefilla oli valta kaikkeen, paitsi yhteen - johtajansa vaimoon. Kuvio on siis samantyyppinen. Eeva lankesi, Joosef ei. Mitä tästä seurasi? Periaatteessa aika samnantyyppinen kohtalo. Molemmat, niin syntinen Eeva ja Adam, kuin myös hurskas Joosef saivat lähtöpassit - toinen paratiisista, toinen hovin palatsista. Onko tämä nyt ihan oikein? Hurskas saa kärsiä hyvyydestään?!

Kertomus jatkuu siten, että Joosef joutui vankilaan, mutta sielläkin 'Herra oli hänen kanssaan' ja siunasi häntä jatkuvasti. Viimeinen yhtymäkohta Eevan ja Joosefin välillä liittyy siihen, keitä he olivat. Eeva ja Adam eli ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, Gen. 1. Heti tämän Joosefin koettelemustaistelun jälkeen kerrotaan tuon miehen vankila-ajasta yksi mielenkiintoinen seikka. 'Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan.. -- Joosef (vuorostaan) huolehti kaikesta, mitä (vankilassa) tehtiin.' 39:21. Tämä johtui siitä, että siunattuna miehenä Joosef laitettiin nopeasti vastuu paikalle, ja lopulta hän oli koko vankilan henkilöstö- tai vankipäällikkö. Joosef on hieno kuva Jumalasta - Jumalan kuva. Jumala huolehti hänestä ja oli hänen kanssaan, ja tuolla vankilassa Jumala huolehti Joosefin kautta kaikista heikoista ja onnettomista vangeista. Tätä tarkoittaa olla Jumalan kuva: huolehtia heikoista vangeista niin kuin Jumala, vaatettaa alastomat niin kuin Herra, olla armollinen, oikeudenmukainen, rohkea, viisas, kiltti ja rakastava, niin kuin Herra. Tähän liittyen luomiskertomus on mitä tärkein kuvio siitä, mikä on ihmisen jumalallinen kutsumus. Herra luo, pukee alastomat Adamin ja Eevan, antaa heille syötävää, antaa heille toinen toisensa, antaa heille kodin paratiisissa, antaa heille työn jne.

Joosef eli aika hyvin tätä kutsumusta todeksi. Hän auttoi vankeja, hän ruokki nälkäiset, hän antoi anteeksi, hän kertoi tulevia tapahtumia. Hän on jo vähän ärsyttävänkin nuhteeton - ei ihme, että hovissa hänen hurskautensa ärsytti joitakin. Genesiksen lopussa on hyvä Joosefin toteamus: 'älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala.' 50:19 Se on ihan terve toteamus Joosefilta.

Mitä tekisi elämällä?

Tässä on saarna, jonka pidin viikko sitten konfirmaatiossa. Julkaisen sen tässä vähän muutettuna.

Päivän evankeliumitekstissä (Luuk. 5:1-11) kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi ihmiset näiden oikeiden asioiden, ihmissuhteiden ja työaskareiden ääressä. Heille hän puhui Jumalan sanaa. Hän kohtasi kalastajia, tullimiehiä, veronkantajia, opettajia, lakimiehiä, kotiäitejä ja maanviljelijöitä. Evankelistat kertovat monista vanhemmista, jotka toivat lapsiaan Jeesuksen luo, monet hätääntyneet vanhemmat puhuivat Jeesukselle lastensa puolesta. Herra auta lastani. Kuitenkin, kertomuksen kakkossankari - Pietari - tuleva seurakunnan suuri johtaja, ei paljoa keskity Jeesuksen puheeseen. Hän keskittyy edellisen yön sotkujen selvittelyyn, likapyykkin. Verkot pitää putsata. Koko yön työnteosta käsiin on jäänyt vain rikkinäiset verkot eikä yhtään kalaa.

Mitä Herra voisi meille tehdä – meille, joiden elämä ei ole aina niin helppoa? Ongelmiemme kanssa olemme kuin Pietari yrittäen selvittää tätä sotkua, ja Jumalan puhe menee usein ohi korvien. Hyvät ihmiset, meidän tarpeemme eivät ole Jumalalle vieraita. Meillä ihmisillä on monia tarpeita ja oikeuksia, joita nykyään korostetaan liikaakin. On rahatarpeita, ruokatarpeita, ihmissuhteisiin liittyviä tarpeita ja oikeuksia. Pietarilla oli tarve saada kalaa, jotta hän voisi ruokkia perheensä, hankkia elantonsa.

Päivän evankeliumissa Jumala opettaa meille hyvin tärkeän asian ihmisen tarpeista ja velvollisuuksista. Jotkut luulevat, että Jumala haluaa meidän hylkäävän kaikki tarpeemme ja keskittymään vain Jumalan tarpeisiin, tahtoon ja unelmiin: Puhutaan pelkästä taivasikävästä. Tällaiset ihmiset ajattelevat helposti, että kaikki maallinen on harhaa ja turhaa, kun taas pelkkä hengellinen on olennaista. Silloin suunnataan katse vain taivaallisiin, mutta unohdetaan maa jalkojemme alla. Silloin unohdetaan ne kalat ja jokapäiväinen leipä. Hengellisten asioiden lisäksi taivaan Isä haluaa antaa lapsilleen myös jokapäiväisen leivän ja vaikka välillä kalasoppaa.

Toiset ihmiset taas kuvittelevat, että kaikki on tässä maallisessa todellisuudessa, joka näkyy, tarpeessa, joka tuntuu vatsanpohjassa. Heitä ei kiinnosta Jumalan sana, vaan ainoastaan ne kalat, meren ja maan antimet.

Jeesus näyttää meille oikean tien. Sekä maa että taivas ovat totta. Taivas, maa ja meri, ja kaikki, mikä niissä on, on Herran. Jeesuksen kanssa me rukoilemme taivaan Isää, ’pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Ja, ’anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.’ Oman elämäni tunnuslauseena voisivat olla Jeesuksen sanat: ’etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.’ Me uskomme ja rakastamme Jumalaa, joka pitää leskien ja orpojen puolia, joka ruokkii nälkäiset, pukee alastomat, antaa kodin kodittomalle ja nostaa maahan painetut pystyyn. Hän tekee tällaisia aika maallisia asioita, ja tämän kaiken hän haluaa tehdä Pietarin kaltaisten, armahdettujen syntisten kautta, jopa heidän avullaan. Meidän Jumalamme antoi Pietarille ihmeellisen suuren kalansaaliin, synnit anteeksi ja kutsun Jumalan valtakunnan työhön. Meidän Herramme ei ole yksipuolinen. Hän ei ole jäänyt taivaaseen, vaan hän on kulkenut maan päällä. Hän tuo taivaan todellisuuden maan päälle.

Nyt on niin, että me tämän päivän kristityt tarvitsemme samanlaisen ravistelun kuin Pietari. Meidän pitää havahtua siihen todellisuuteen, että Jeesus ei ole vain taivaan Herra. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja hänen tahtonsa on tuoda Isän valtakunta myös maan päälle niin kuin taivaissa. Maa on täynnä Pietarin kaltaisia miehiä ja naisia elämänsä sotkuissa. Pyhät eivät ole tuurin armoilla tai kohtalon ja olosuhteiden vankeja. On olemassa Herra, joka kävelee veden päällä, tyynnyttää myrskyn, ruokkii tuhansia parilla leivällä ja saa halutessaan kalaa mistä vain.

Tämän Herran Pietari kohtasi, ja silloin hän tunsi Jumalan vallan. Hän heittäytyi polvilleen, tunnusti heikkoutensa ja syntisyytensä Pyhän edessä. Voidaan ajatella, että tuon pienen miehen tajunnan täytti hämmästys, miten Jeesus kosketti ja auttoi juuri minua, syrjässä verkkojaan putsaavaa miestä. Rakkaat nuoret, usein kristittyjä kutsutaan uskoviksi. Parempi nimike olisi vaikka hämmästelijä. Kristittynä oleminen on jatkuvaa hämmästelyä, kuinka Herra tarttui juuri minun elämääni, kuinka Herra on auttanut juuri minua pientä ja syntistä, rampaa ihmistä. Kun Pietari näki Jeesuksen ihmeen, hän ei todennut – nyt minä uskon, vaan hän heittäytyi polvilleen Kristuksen eteen ja hämmästyksissään katsoi Jeesusta. Kristittynä oleminen on loputonta hämmästelyä, ihmeiden katselua. Eikä tällä hämmästelyllä ole loppua, sillä Jumala on rajaton ja ikuinen. Koskaan ei tule raja vastaan. Hämmästys ihmeiden edessä on portti uskoon.

Pyhät ovat aina matkalla, hengellisesti tien päällä. Pyhien elämään kuuluu innokkuus, joka syttyy liekkeihin kun me tunnemme Kuninkaan. Kristuksen omat saavat joka päivä oppia uusia ihmeellisiä asioita. Pyhien elämä ei ole tylsää. Elämä ilman Kristusta on tylsää, tosi kapeakatseista ja rajattua. Kristus avaa meille kaistan rajattomuuteen, ikuisuuteen tässä hetkessä. Kun luemme evankeliumia huomaamme, että Jeesus sai ihmiset hämmästymään ja kiittämään Jumalan nimeä. Hän sai lapset, rammat ja syntiset iloitsemaan – Jumala on tullut kansansa avuksi! Hämmästyminen saa olla meidän perusasenteemme elämässä koska kristityt saavat aina odottaa Herraltaan jotain yllättävää. Tämä on lastenkaltaisten elämänasenne.

Elämä on muutakin kuin vain maallisten tarpeiden tyydyttämistä ja oikeuksien puolesta taistelua. Kristus näytti Pietarille, että hänen tarpeensa ovat Jumalan hallinnassa ja tiedossa, mutta Kristus ei vain tullut täyttämään meidän maallisia tarpeitamme. Hän ei edes tullut pelkästään meidän hengellisiä tarpeitamme varten, vaan hän tuli täyttämään meidän tarpeemme olla tarpeellisia Jumalan edessä. Tätä tarpeellisuutta ei nyt kuitata prosentin kirkollisveron maksulla – kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyse on intohimoista, visiosta, Jumalan ja ihmisen unelmista, tarpeista ja tahdoista. Kyse on siitä ihmeellisestä tosiasiasta, että taivaan ja maan Luoja haluaa käyttää ihmistä työtoverinaan. Paavali kirjoittaa, ’Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan.’ 2. Kor. 6:1 Ihminen ei ole vain kohde, jonka Jumala voi pelastaa. Ihminen ei ole oman elämänsä viaton sivustakatsoja. Jumala haluaa ottaa meidät hommiin. Korkein haluaa käyttää meitä työrukkasinaan, käsinään ja jalkoinaan. Hän haluaa tehdä ihmisestä itselleen tarpeellisen.

Jeesus ei ainoastaan antanut Pietarin puolesta henkeään ja Jumalan puolesta hänen syntejään anteeksi – kaiken tämän lisäksi Pietari sai kutsun töihin ihmistenkalastajaksi. Ajatelkaa, että Jeesus teki Pietarista, syntisestä miehestä, Jumalalle tarpeellisen työkaverin. Rakkaat nuoret, Jeesuksen haasteessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, oletko järjelläsi vakuuttunut siitä, että tämä on totta. Kyse on jostain paljon suuremmasta asiasta. Jeesuksen seuraamisessa on enemmän kyse rakkaudesta ja rohkeudesta. Uskallatko ymmärtää mitä korvasi kuulee? Jolla on korvat se kuulkoon.

Meidän omassa ajassamme ja kulttuurissa on jotain pimeää ja julmaa. Jos me emme tunne Jumalan näkökulmaa, jos emme tunne Kristuksen kutsua, niin elämästä voi tulla tosi synkkää. Silloin nähdään vain tomua ja tuhkaa, mutta ei Jumalan kuvaa. Suomen yli 10 000 aborttia vuodessa ja nouseva eutanasiakeskustelu – keskustelu tappamisesta - nostaa kuoleman ja ihmisarvon pöydälle. Kreikkalaisessa mytologiassa Zeusta pidettiin taivaan hallitsijana. Hänestä sanotaan, että hän oli intohimoisen kiinnostunut kauniista jumalattarista, ja että hän kiihtyi mustasukkaisuudesta jos joku muu koskee näihin taivaallisiin kaunottariin. Toisin kuin Zeus Israelin Pyhä on intohimoisesti rakastunut ’leskiin ja orpoihin’, ja jos joku polkee heidän oikeuksiaan, hänelle Herra Sebaot näyttää.. Ei Jeesus tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä, ei hän tullut parantamaan terveitä vaan sairaita.

Mietit ehkä: olenko liian huono tai syntinen Kristuksen seuraan, Jumalan lapseksi. Ajattelet ehkä, että miten voisit muka olla Kristukselle tarpeellinen. Muista, että Pietari ei valinnut itseään, vaan Kristus valitsi hänet, ja Kristus tiesi, kenet hän kutsui. Hän kutsui raavaan kalamiehen, joka kiivaudessaan lupautui antamaan vaikka henkensä Jeesuksen puolesta, mutta kuitenkin, tiukan paikan tullen, hän kielsi Herransa kolmesti. Jeesus ei häntä hylännyt. Hän sai luottaa Kristukseen omana Pelastajanaan, ja Kristus piti hänen kutsumuksensa voimassa. Hän sai olla Herran hommissa – näin saamme mekin luottaa. Me tarvitsemme loppuun asti Vapahtajaa, ja Kristus tarvitsee meitä. Me kuulumme toisillemme.

Rakas nuori, ihminen on luotu arvottomimmasta aineesta – tomusta ja tuhkasta, mutta meidät on luotu kaikkein arvokkaimman kuvaksi – jokainen meistä. Vaikka Pietari oli Kristuksen edessä syntinen mies, niin Jeesus teki hänestä työtoverinsa, ihmisten kalastajan. Tomussa ja tuhkassa ja synnissä ei ole koko totuus. Totuus on siinä, että Jumala on päättänyt tehdä töitään tomusta ja tuhkasta muovatun ihmisen kautta. ’Hänet minä olen valinnut aseekseni, tuodakseen julki kirkkauteni.’ Jumalan sana on antanut minulle toivon. Jos tomusta ja tuhkasta voi syntyä Herran kädessä tällaista, jos Pietarin kaltainen mies sai tuollaisen kutsun, niin en voi olla epätoivoinen näiden nuortenkaan edessä. Herra voi tehdä heille ja heidän kauttaan vaikka mitä ihania ja ihmeellisiä asioita.

Kulkekaa aina ihmeellisellä tiellä, olkoon hämmästyksenne vailla rajoja ja ilonne ikuista Kristuksen tiellä.

Anarchy in the name of love?

Kylläpä kaikkialla taas kuohuu.. Pasi Turunen kirjoitti osuvan, mutta terävän postauksen Stubin toteamuksesta, jonka mukaan rakkauden tähden tulisi sallia kaikenlaisia perhe- ja aviokäsityksiä. Näin juhannuksen jälkimainingeissa tuli mieleen, että Johannes Kastajan pää päätyi vadille juuri niiden toimesta, jotka kannattivat vapaampaa avioliittokäsitystä - tietysti rakkauden nimissä. Mark. 6:21-29.

Takaisin sorvin ääreen - isyyslomilta töihin:)

Palaan huomenna srk-papin hommiin, ja iltapäivä kuluukin rattoisasti seurakuntamme järjestämillä kesäpäivillä Ruissalossa klo 12-18. Pidän siellä myös tämän puheen. Taustalla ovat tekstit Jes. 57:15-19 ja Luuk 15:1 – 10

Mikä on maailman tärkein asia? Suomalaiset vastaavat tähän kysymykseen tänään; terveys, perhe ja ihmissuhteet. Koko maailman, koko Raamatun ja koko elämän tärkein asia on ihmisen suhde Luojansa ja Lunastajansa kanssa. Jumalan ensimmäinen kysymys Adamille ja Eevalle kuuluu, 'missä sinä olet?' Gen. 3:9 Jumala etsii ihmistä, niin kuin paimen etsii lammastaan. Jumala sanoo meille Aamoksen kirjassa lähes tulisin kirjaimin (Aam. 9:2-3): 'Jos he tunkeutuvat tuonelaan, sieltäkin minun käteni tavoittaa heidät. Jos he nousevat taivaisiin, sieltäkin minä noudan heidät. Jos he piiloutuvat meren pohjaan, siellä minä käsken meripedon purra heitä.' Ihminen ei osaa eikä voi elää ilman Jumalaa. 'Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin mennä sinun edestäsi?' Ps. 139:7 Jobin kirjassa kerrotaan dramaattisesti siitä, mitä Jumala tekee: 'Sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.' Job. 10:16 Jumala ei voi unohtaa ihmistä – jokaista kadonnutta hän kaipaa, jokaisen perään hän halajaa.

En voi mennä minnekään Herraa piloon, koska maa on Herran. Adam ja Eeva rikkoivat Jumalan tahdon, he pelästyivät, häpesivät ja pelkäsivät – tämä sai heidät piiloutumaan ja kätkeytymään Jumalalta. 'Missä sinä olet?' Tässä kysymyksessä on syntisen ihmisen toivo – kutsuuko Jumala, kysyykö hän vielä tuon kysymyksen, etsiikö hän vielä kadonnutta lammastaan, kadonnutta rahaansa? Laskeutuuko hän vielä synnissä sydämensä särkeneen ihmisen luo?

Fariseukset syyttivät Jeesusta siitä, että Jeesus oli ja aterioi syntisten ihmisten kanssa. Fariseukset ihmettelivät, kuinka hän voi mennä syntisen luo? He suoraan sanottuna olivat vihaisia siitä, että Jeesus etsi ja kutsui syntisiä, eksyneitä ihmisiä. Hän esitti kutsun ja kysymyksen, jossa on eksyneen ihmisen ainut toivo. Missä sinä olet? En minä ole tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä. Kuinka korkein ja puhtain voi laskeutua syntisen seuraan, olla huonossa seurassa? Kuinka Israelin Pyhä, maailmankaikkeuden luoja ja lunastaja voi tulla sen luo, jolla on särkynyt sydän ja murtunut mieli?

Roomalainen suuri pakana-kirjailija, Cicero, kirjoitti 2100 vuotta sitten, että 'jumalat ovat tarkkoja suurista asioista ja hylkäävät pienet asiat.' Koko Raamatun halki kaikuu Jumalan kutsu pienen ja mitättömän, tomusta muovatun ihmisen perään. Jumala on ainut ja ainutlaatuinen, vertaansa vailla oleva Lunastaja. Hän vapautti Aabramin Urista, heprealaiset Egyptin orjuudesta, ja kansansa Babyloniasta. Hän etsii kadonneen lampaan ja kolikon. Yhden ja vähäisimmänkin perään hän lähtee. Vain Hän voi sinut lunastaa. Kreikkalaisten muinainen pääjumala oli Zeus. Hänestä kerrotaan, että hän oli intohimoisen lumoutunut kauniisiin jumalattariin, ja että hän tuli tulisen mustasukkaiseksi, jos joku muu viekotteli näitä jumalattaria. Raamatun Jumala, Israelin Pyhä, on intohimoisen lumoutunut 'leskiin ja orpoihin', heihin, jotka muut unohtavat.

Tapasin viikonloppuna ortodoksipapin, joka kertoi minulle suuren totuuden. 'Jumalaan uskominen on kivaa.' Jeesus Kristus on tullut etsimään sitä yhtä kadonnutta. Kun Jeesus kertoi vertauksensa siitä, kuinka Jumala hänen kauttaan etsii ja kutsuu kadonnutta, syntistä ihmistä, ja lopulta löytää hänet, niin kotiinpaluu, löytäminen on aina iloista, juhlimista, hauskuutta ja riemua. Jeesus sanoo kahdessa vertauksessa, kaksi kertaa, 'iloitkaa kanssani.' Nimittäin Jumalan kanssa eläminen ja vaeltaminen on mukavaa. 'Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.' Tänäänkin Jumala kutsui minua, ja minä vastasin. Nyt me iloitaan yhdessä, minä kuljen hänen kanssa hänen tiellään, hänen maailmassaan, hänen lapsenaan.

Rakas kuulija, kuule, kuinka Kristus kutsuu sinua. Tee parannus, eli vastaa hänelle. Ja lopuksi iloitse, ihmettele ja nauti lunastajsta, elämästä, Jumalasta ja kaikesta, mitä hän sinulle antaa ja tekee.

Miekalla suoraan sydämeen

’Turha sinun on potkia pistintä vastaan.’ Mitä tämä edes tarkoittaa ja miksi ylösnoussut Jeesus sanoi Saulille nämä sanat? Usein ajatellaan, että Sana tuo ihmiselle lohtua ja rauhaa. Kuitenkin, kun luetaan evankeliumit läpi, huomataan, että Jeesuksen sanat ajoivat usein lainopettajat, fariseukset ja saddukeukset selkä seinään vasten. He yrittivät potkia pistintä vastaan, mutta lopulta he vain satuttivat itsensä. Tuo pistin riisui vastustajansa aseista, se riisui tekopyhät alastomiksi. Se aiheutti hämmennystä ja pelkoa.

Luukas kertoo, että Jeesuksen vastustajat olivat usein hänen tarkimpia kuulijoita. He lähettivät ’hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita’ kyselemään Jeesukselta kaikenlaista, niin että he voisivat saada hänet sanoistaan syytteelle, Luuk. 20:20. Raamattu kertoo paljon siitä, että fariseukset tulivat kuuntelemaan Jeesusta, Luuk. 11:54; 15:1-2. ’He kuuntelivat valppaasti saadakseen hänet kiinni hänen omista sanoistaan.’

Jeesuksen opetukset luvuissa kuten Luuk. 11:37–52 ja 20:1–47 saivat hänen vastustansa valppaiksi ja paniikkiin. Jeesuksen sanat eivät olleet kompromissihakuisia ja sovittelevia, kuten nykypappien saarnat. Sanoissa oli miekan pistin. Hänen vastustajansa kyselivät häneltä tarkentavia kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli saada hänet sanomaan jotain, mikä olisi johtanut hänet syytteeseen. Kuitenkin, kävi juuri päinvastoin, sitä enemmän hänen vastustajansa puheillaan hyökkäsivät Jeesusta vastaan, sitä rajummin he puhuivat itsensä ahtaalle todellisen tuomarin edessä. Tämä tulee selvästi esille luvussa Luuk. 20.

USA:n poliisit sanovat leffojen mukaan pidätetyille, että ’teidät on pidätetty, ja teillä on oikeus vaieta, sillä teidän sanojanne voidaan käyttää oikeudessa teitä vastaan.’

Luukas todella korostaa Jeesuksen sanojen merkitystä. Luvuissa Luuk. 4-9 on 13 ihmettä, kun taas luvuissa 9-19 ihmeitä on vain 6, mutta näissä luvuissa 9-19 on yhteensä 17vertausta. Luvuissa 9-19 keskitytään siis Jeesuksen opetukseen. Jakeissa 9:43-45 on selventävä kohta.

’Kun kaikki hämmästelivät Jeesuksen tekoja, hän sanoi opetuslapsilleen: painakaa mieleenne, mitä teille sanon.. Opetukset eivät ymmärtäneet mitä hän näillä sanoillaan tarkoitti. Se jäi heiltä salaan, niin että he eivät käsittäneet hänen puhettaan.’

Kokemuksesta tiedän ja tunnen, että evankeliumeissa sykkii Jeesuksen sydän, hänen persoona joka sanassa. Kun Albert Einsteinilta kysyttiin, oliko Jeesus olemassa, hän vastasi: ’Aivan varmasti! Kukaan ei voi lukea evankeliumeja tuntematta Jeesuksen todellista läsnäoloa. Hänen personalisuutensa sykkii joka sanassa. Mikään myytti ei ole niin täynnä elämää.’ Välillä kun Jeesusta kuuntelee evankeliumia lukiessa, voi kuulla ’hiljaista huminaa’, jossa Jumala on läsnä, 1. Kun. 19:12. Tuo huomina ja hiljaisuus voi soida kovemmin ja selvemmin kuin mikään meteli. Jumala puhuu ja ihminen on ahtaalla paikalla Herransa edessä. On turha potkia pistintä vastaan. Hänen edessä olemme alastomia ja aseettomia.

Saul tarsoalainen lopetti potkimisen, jolla hän olisi rikkonut vain itsensä. Tuosta monien hylkäämästä kivestä tuli hänen elämänsä kulmakivi, rauhan ja pelastuksen perusta. Mikä on sinun tilasi? Istutko Marian lailla Jeesuksen jalkojen juureen kuullaksesi Jumalan äänen (Luuk. 10:38–42) vai ’kuunteletko häntä valppaasti’ vain siksi, että saisit hänet hänen omista sanoistaan kiinni (Luuk. 11:54)?

Elämän kaikkein tärkein asia on..

Usein sanotaan, että tärkein asia on pitää pääasia pääasiana. Katekismuksessa todetaan, että elämämme tärkein asia on Jumalan ja Kristuksen tunteminen. Aikoinaan Suomen suuri herättäjä Löyhkä-Paavo kävi tapaamassa puuseppää, jonka nimi oli Jakob Högman. Tämä historiallinen tapaaminen tapahtui Jyväskylässä lähistöllä yli 200 vuotta sitten. Historia tietysti tuntee Löyhkä-Paavon asiallisemmin hänen oikealla nimellään, joka on Paavo Ruotsalainen. Högman totesi Paavolle, yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Olennaista on, se yksi asia on, Kristuksen sisäinen tunteminen. Siitä samasta salaisuudesta puhuu katekismus, kun se tiivistää koko kristinukon ytimen. Samasta asiasta puhui Jeesus, vähän eri sanoin, kun hän sanoi, etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.

Voidaan varmasti sanoa, että meidän aikanamme näiden puuseppien opetukset ovat monelta unohtuneet. Tänään ihmiset etsivät tätä kaikkea Jumalan sijasta – tätä kaikkea pidetään elämän kaikkein tärkeimpänä asiana. Kun suomalailta kysytään, mikä on elämäsi tärkein asia, niin vastaukseksi saadaan usein perhe ja terveys. Siinä on se kaikki muu mennyt sen olennaisimman edelle.

Huomauttaisin, että Suomessa on miljoona yksineläjää, vuosittain 25 000 aikuista käy läpi avioeron, tuossa samassa rumbassa pyörii vuosittain saman verran lapsia. Monessa perheessä nuorilla ja vanhemmilla on jatkuva mykkäkoulu. Onko tämä kaikki todellakin kestävän onnen täyttymys? Ja terveys. Työssäni olen tavannut 90vuotiaita vanhuksia, jotka toteavat, että terveys on se, mihin uskotaan, vaikka uskon kohde – terveys – lahoaa silmissä. Ihmisen terveys ei kestä loppuun asti. On olemassa jotain parempaa kuin ruumis ja sen ilot. Elämän tosiasioita voi miettiä vaikka sairaalassa tai vanhainkodissa, kun näkee, miten ihminen menettää voimansa ja terveytensä.

Tätä kaikkea on meillä enemmän kuin koskaan aikaisemmin – Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta silti, onnea se ei ole tuonut. Henkinen pahoinvointi on tosi yleistä, yksinäisyys riivaa ihmisiä, mikään ei tunnu riittävän. Voisiko olla, että ne puusepät olivat oikeassa. Itse uskon, että he olivat aivan oikeassa. Tärkeintä on Kristuksen sisäinen tunteminen. Etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa. ’Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon. Katsokaa minua, minä olen sielultani lempeä ja nöyrä’, näin sanoi Jeesus meille tavallisille ihmisille. Hän voi antaa meille todellisen ja kestävän rauhan ja ilon.

Jeesus ja kulta

Nykyään monet tutkijat ovat sitä mieltä, että pääsyy Jeesuksen teloitustuomioon oli se, että hän horjutti jotain todella 'pyhää' eli kaatoi temppelin rahanvaihtajien pöydät. Ohessa on Liftariin menevä teksti, jossa Jeesus syyttää ihmisiä siitä, että he luottavat enemmän rahaan kuin Jumalaan. Tämäkin on ajankohtainen asia kirkossa. Mitä Jeesus sanoisi tänään kirkon ja uskovien rahankäytöstä? Kaatelisiko hän veropöytiä?

Matt. 23:16-28

Jeesuksen aikana Jerusalemin temppeli oli yhtä aikaa juutalaisten pyhin ja rahakkain paikka maailmassa. Sen rahavarastoihin oli koottu rikkaiden juutalaisten omaisuus, kuten tuon ajan historioitsija Josefus kertoo. Temppeli oli päällystetty massiivisilla kultalaatoilla, jotka kimaltelivat auringossa. Monen mielen salaisissa sopukoissa tuon temppelin kulta kimalteli kirkkaampana kuin Herran kirkkaus. Moni laittoi turvansa ennemmin temppelin kultavarastoon, kun Jumalaan. Tästä väärästä luottamuksesta Jeesus ärähtää: Voi teitä! Te luotatte enemmän rahaan kuin Jumalaan! He syyllistyivät epäjumalanpalvelukseen itsensä Jumalan asuinpaikassa eli temppelissä!

Ihmiset usein katsovat ja luottavat ulkokuoreen, joka kuitenkin hämää. Temppelin arvo ei perustunut sen rahavarastoihin, vaan siihen, että se oli Jumalan läsnäolon paikka. Jeesus sanoi, että julkihurskaiden fariseusten kulissit olivat kunnossa, mutta sisin täynnä pahuutta. Heran palvelija voi kulkea matalalla profiililla, lompakko tyhjänä ja ilman vaikutusvaltaisia ystäviä, mutta silti hymysuin. Olennaista on, että hänen sisimmässään on Herran asuinpaikka. Katso Ef. 3:17-20

Syytöspuhe

Tässä taas pieni kirjoitus nuorten Liftar-raamattulukuoppaaseen. Pohjatekstinä Jeesuksen aina ajankohtainen tulenkatkuinen syytöspuhe. Matt. 23:1–15 Jokaisen meistä on syytä ottaa siitä oppia.

Pieni mainos: kävin seurakuntaporukan kanssa katsomassa Martin kirkossa olevaa Torinon kääriliina-näyttelyä. Suosittelen kaikkia tutustumaan tähän näyttelyyn nyt kun on mahdollisuus!

Tässä tiukassa syytöspuheessaan Jeesus hyökkää aikansa hengellisiä johtajia vastaan. Jeesus suuntasi tämän puheensa kuitenkin opetuslapsilleen eli meille. Varokaamme ettemme syyllistyisi fariseusten virheisiin. He ’tekevät kaiken vain siksi, että heidät huomattaisiin’. Heidän hyvien tekojensa motiivina ei ollut rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen, vaan oma kunniankipeys ja oman arvostetun aseman turvaaminen. Oi, jospa kaikki ihailisivat minun hurskauttani ja hyvyyttäni.. Seurakuntaelämästä ei saa tulla oman egon pönkittämisen paikkaa, vaan paikka, jossa syntinen löytää taivaan ja levon, ja Jumala saa kunnian ja kiitoksen.

Nykyään 1/3 nuorista unelmoi julkkiksen urasta. Tämä farisealaisilta tuttu itsensä pönkittämisen meininki on tänään voimissaan. Itsensä turha korostaminen on hengelliselle johtajalle iso kiusaus. Opetuslasten joukossa ei pitäisi tuijottaa siihen kenellä on kiiltävimmät mitalit, hienoimmat tittelit, parhaimmat paikat ja kuka saa suurimman kiitoksen. Kunnia kuuluu yksin taivaan Isälle, Matt. 5:16. Sitä pienemmäksi ihminen tulee, sitä suuremmaksi Kristus voi tulla hänessä. Fariseus Paavali tiesi tämän hyvin, Fil. 2:20.

Ps. Tässä Jeesus viittaa ’Mooseksen istuimeen’, joka oli tuomarinistuin. Galileassa sijaitsevasta Korasinin kylästä, jossa Jeesuskin kävi (Matt. 11:20–21), on löytynyt vanhan synagogan rauniot. Näiden raunioiden keskeltä löytyi myös basalttikivestä hakattu iso ’Mooseksen istuin’, jollaisesta Jeesus tässä puhuu.

Hesekiel - the Prophet

Pidän perjantaina taas opetuksen Hesekielin kirjasta. Tein tällaisen johdannonomaisen runoelman, joka käy läpi kirjan sanomaa.

Lankeemuksen jälkeen Jumala kulki ihmisen ohi ja kutsui, missä sinä olet. Jumalan edessä alaston ihminen vastasi, olen tässä. Hän pakkasi tavaransa ja joutui poistumaan paratiisista, harhailemaan maailmaan.

’Kun synnyit, ei napanuoraasi katkaistu, vedellä ei sinua pesty, suolalla sinua ei hierottu eikä sinua kääritty kapaloihin. Sinut vietiin ulos ja jätettiin heitteille, niin vähäarvoisena henkeäsi pidettiin, kun synnyit..’

’Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle. Jää eloon ja kasva suureksi! – Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika. Minä levitin sinun yllesi viittani liepeen ja verhosin alastomuutesi. Minä vannoin sinulle valan ja solmin liiton kanssasi, ja sinä tulit minun omakseni – näin sanoo Herra Jumala.’ Hes. 16

Ihminen kasvoi, kehittyi kauniiksi, vahvaksi ja viisaaksi. Hän kulki omia teitään ja unohti pelastajansa, luojansa ja Jumalansa. Hyvä paimen kulki ihmisten ohi. Minä olen tullut etsimään kadonneita, pelastamaan syntisiä ja parantamaan sairaita. Minä kuljin erään porton ohi. Isä tunsi tyttärensä, neitsyt tytär Siionin. Tytär ihmetteli, kuka kutsuu minua ja miksi. Likainen portto voiteli kyynelillään jalat Jeesuksen.

’Minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvistan välillemme liiton, joka kestää ikuisesti.. Minä annan anteeksi kaiken, minkä olet tehnyt.’ Hes. 16

Kutsussa kuului hyvän paimenen ääni, josta profeetat kertoivat. Missä sinä olet? Minne olet eksynyt synkkänä ja sumuisena päivänä?

’Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.’ Hes. 34
Sama ääni, vuosituhansien takaa, kuuluu eksyneen korviin. Samoille langenneen teille on hävinnyt tytär Siion. Kaiken on menettänyt tuhlaajapoika. Onko kukaan kiinnostunut täydellisestä epäonnistujasta? Kutsuuko kukaan? Kuuleeko kukaan? Voimani ovat loppu.

Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.
Hän tulee luoksesi ja tuhoaa syntisen sydämesi. Hän antaa sinulle uuden sydämen. Hän antaa sydämeesi uuden Hengen, puhdistaa sinut vedellä kaikesta saastasta. Sinun syntisi hävitetään – ’ei enää koskaan’, toistuu lupaus, ei enää koskaan tarvitse eksyä, ei enää koskaan tarvitse nilkuttaa yksin ilman kotia. Jumala itse kantaa eksyneen takaisin kotiin. Maa, jolla nyt seisot, on pyhää maata, ja kaupunkisi nimenä, Herra on täällä. Ei enää koskaan. Tuomio on jo täysin täytetty sinun puolestasi. Jolla on korvat se kuulkoon, missä sinä olet? Muista nuoruutesi aika, viimeistään nyt tytär Siion.

Tuhkatuuli vai Herran Henki?

Islannin tulivuorenpurkaus on saanut koko Euroopan lentoliikenteen sekaisin, ja niin teiltäkin eräs luokka jäi joksikin aikaa Roomaan. Oma siskoni on perheensä kanssa vieläkin Saksan matkallaan, vaikka heidän piti tulla Suomeen jo eilen. Viime sunnuntain raamatuntekstit sopivat aika ajankohtaisella tavalla tähän tilanteeseen. Niissä puhuttiin hyvästä paimenesta, ja lampaista, jotka eksyivät ja ajautuivat harhateille. He uupuivat matkalle ja rikkoivat jalkansa. Hyvästä paimenesta kerrotaan, että hän etsii kadonneen, ottaa uupuneen syliinsä ja sitoo katkenneen jalan. Niin lampaat pääsevät lepäämään.

Luonto on taas näyttänyt voimansa. On hyvä muistaa, että meidän maapallomme on tässä maailmankaikkeudessa pieni kuin pölyhiukkanen, ja ihminen, muiden miljardien ihmisten joukossa, on vielä pienempi, aivan käsittämättömän pieni. NASA:n avaruustutkimuskeskuksen mukaan avaruudessa on 10 potenssiin 21 tähteä eli 1000 triljoonaa tähteä.

Luonnonvoimat, ihmisen oma pahuus, poliittiset muutokset, sodat ja sairaudet voivat laittaa koko maailman, ja pienen ihmisen elämän ylösalaisin. Pieni ihminen miettii, onko olemassa joku joka voi laittaa tämän kaiken oikeinpäin. Voiko joku johdattaa lepoon, sitoa murtuneen jalan, antaa voimaa uupuneelle?

Luomiskertomus on ollut sellainen kuuma peruna meille länsimaalaisille jo ainakin 200 vuotta. Jotkut lukevat sitä täysin kirjaimellisesti, toiset eivät usko siihen ollenkaan. En nyt ota sen kummemmin kantaa näihin asioihin, koska aamunavaus ei saa olla kovin pitkä.

Luomiskertomuksessa kuitenkin sanotaan, että ’pimeys ja tyhjyys peittivät syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä’. Olipa kyse mistä tahansa alkulimasta, niin olennaista oli, että Henki liikkui sen yllä. Joskus maailma näyttää juuri tuolta – pimeys ja kaaos täyttävät maan ja elämän, hallitsematon tuhkapilvi on maan yllä – leijaileeko Jumalan Henki sen yllä? Hallitseeko korkein tämän tilanteen? Leijaileeko Henki vieläkin pimeyden ja tyhjyyden yllä, tai onko tuhkapilvessä koko totuus?
Sitten voidaan ajatella, että tyhjyys ja pimeys eivät koske vain luomakuntaa, vaan myös ihmisen elämän pimeitä puolia – suruja, murheita, syntiä, pelkoja ja ahdistuksia. Leijaileeko Henki niiden yllä? Voiko Henki koskettaa nuoren narkomaanin elämän tyhjyyttä ja pimeyttä, johon huumeet tuovat ainoan sisällön.

Luomiskertomuksen edessä ihmiseltä kysytään, uskooko hän, että on olemassa Luoja, joka voi Hengellään ja sanallaan laittaa tämän elämän järjestykseen. Islannin tulivuori muistuttaa meitä siitä, että ihminen on luonnon armoilla voimaton, ja avaruuden mittapuussa käsittämättömän pieni. Onneksi ihminen voi tyhjyyden ja pimeyden keskelläkin turvautua Henkeen ja Luojan sanaan. ’’Tulkoon valo!’’ Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää koulupäivää ja viikon jatkoa!

Naisen kivitys

Meneekö kirkon paiment harhaan, pakenevatko palkkapaimenet? Miten käy lampaiden?

Viime aikoina on ollut vähän kiirettä. Oikein mukava nuortenleiri oli viikonloppuna. Tässä on aika hätkähdyttävä blogikirjoitus. Kannattaa lukea.

Ps. ensi sunnuntain messun aiheena on Hyvä Paimen. Teksteinä on taas niin ajankohtaista asiaa. Hes. 34:11-16 ja Joh. 10:11-16. Minulla on muuten saarnavuoro.

Jepjep

Taisteleva räpätäti ja rakastava äiti pitää lastensa puolta

Hyvää huomenta! Vuosien mittaan kunnioitukseni ja rakkauteni naisia kohtaan on vain kasvanut. Minun ympärillä on aina ollut vahvoja, arvokkaita, luonteeltaan äidillisen lämpimiä, hienoja naisia, lasten tarhan ajoista lukioon, puhumattakaan omasta äidistäni tai vaimostani. Monien yllätykseksi Raamatussa naisista puhutaan tosi kauniilla tavalla. Esimerkiksi VT:n Kuninkaiden kirjoissa suurimmatkin miessankarit tunaroivat, mutta monesti naiset pelastavat päivän. Tamaran vanhurskaus oli hänen miestään suurempaa, Jerikosta löytyi portto nimeltään Rahab kansan pelastajaksi. Batsebasta Raamattu ei sano edes poikkipuolista sanaa, pelkkää hyvää. UT:ssa naiset ovat Jeesuksen seuraajia, siinä missä miehetkin. Neitsyt Maria on Kristuksen kantaja, naiset olivat ensimmäisiä, jotka saivat kuulla pääsiäisen sanoman, Jeesus on noussut kuolleista. Voisin jatkaa tätä listaa vaikka koko aamupäivän.

Jean Calvin sanoi aikoinaan, että se, jolle Jumala on Isä, seurakunta on äiti. Näin on, mutta seurakunta ei ole mikään viimeisimmän muodin mukainen menevä pimu, vaan vanha ruttuinen äiti, viisas nainen, jonka silmissä loistaa rakkaus, syvä usko ja periksi antamaton toivo. Sydämessään hän tuntee ja kantaa Kristuksen. Raamattu kertoo, että Kristuksen tähden tuon äidin lapset ovat lupauksen lapsia. Äitiä ahdistaa kun lapset eksyvät, lähtevät pois hänen luotaan – eroavat kirkosta, joko virallisesti tai henkisesti ja hengellisesti.

Jeesus kertoi vertauksen sisukkaasta rukoilijasta, sorretusta leskinaisesta, joka oli todellinen räpätäti taistellen vääryyttä vastaan. Tuossa vertauksessa leski taistelee oikeudestaan ilkeän tuomarin edessä. Mikä onkaan parempi vertauskuva sisukkuudesta, kuin äiti joka taistelee lapsensa puolesta. Tuossa Jeesuksen vertauksessa tuomari lopulta tajuaa, että nainen ei tule hellittämään. Hän vaatii oikeutta.

Myös tuo nainen tajuaa, että tuo epäoikeudenmukaisen tuomarin päätä ei käännä oikeus, eikä empatia eikä edes yleinen mielipide. Häntä liikuttaa vain lahjonta tai kiristys - raha ja rauta. Kumpaankaan köyhällä leskinaisella ei ole varaa – lopulta lesken sinnikkyyden vuoksi, kun ilkeä tuomari on menettänyt kaikki hermonsa naisen tähden, hän taipuu. Ja niin leskinainen saa oikeuden.

Tämä oli Jeesuksen vertaus rukouksesta – jos tämän maailman kierot ketkutuomarit voidaan käännyttää oikeuden puolelle sisukkaalla vaatimisella, niin totta kai hyvä ja oikeudenmukainen Jumala hoitaa omiensa asioita. Seurakuntaäiti puhuu tuomarille tänäänkin lapsiensa puolesta. Jesajan kirjassa on kauniit sanat.

'Niin te saatte imeä, tulla kylläisiksi lohtua antavista rinnoista, saatte nauttia, juoda yltäkyllin sen voiman ja mahdin nisistä. Näin sanoo Herra: -- Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan kuin virran. Sen imeväisiä kannetaan sylissä ja keinutellaan polvien päällä. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan,
niin minä teitä lohdutan.’ Jes. 66

Haluan toivottaa kaikille äidin pikku kullan muruille, kaikille Isän lapsille oikein hyvää päivän jatkoa ja hyvää viikonloppua!

Arkkipiispan vaalista ja muista kuulumisista

Jännät arkkipiispanvaalit ovat nyt takana. Oma ehdokkaani, Miikka Ruokanen jäi muutamien äänien päähän voitosta. En näe tätä kuitenkaan minään kohtalokkaan huonona tilanteena. Miikkan nousu altavastaajan asemasta todelliseksi haastajaksi, joka jäi voitosta vain 6 äänen (11) päähän, voidaan pitää tosi hienona asiana. Kari Mäkisestä tulee arkkipiispa, ja siihen virkaan hän tarvitsee paljon Herran siunausta.

Kuitenkin Miikkan laaja kannattajajoukko ja hänen esiin nostamat teesit ’alati uudistuvasta kirkosta’ eivät häviä minnekään. Miikka nosti raikkaalla tavalla ja rohkeasti viisaita näkökulmia kirkon tulevaisuudesta. Toivottavasti kirkosta voisi tulla keskustelevampi. Äskeinen vaali osoitti, että vakiintuneille ajatuksille on vaihtoehtoja, ja niitä kannatetaan. Odotan aika paljoa tältä Miikkan ympärille kehittyneeltä kannattajaporukalta. Arto Antturi analysoi mielestäni näiden vaalien tulosta hyvin, ja yhdyn hänen näkemyksiinsä, ks. tästä. Siinä on paljon totta, että pelot ja arkuus ratkaisivat nämä vaalit Mäkisen eduksi. Minullekin Mäkinen edustaa enemmän pysyvyyttä kuin Miikka. Miikkan myötä kirkkoon olisi oikeasti tullut jotain uutta. Mäkisen valinnan myötä, moni epävarma valitsija tuumi, että vanhassa vara parempi, ja onhan hän linjoineen jo aika tuttu ja turvallinen. Veikkaisin, että monet vanhemmat papit, yhenäiskulttuurin kannattajat, antoivat epävarman äänensä pohdiskelevalle Mäkiselle. Hänelle menivät tietysti myös arvoliberaalien äänet. Heitä on jonkinverran nuorten pappien joukossa.

Kävin eilen taas Helsingin Raamattukoululla (HRK) luennoimassa. HRK:n Raamatun monimuotokurssilla oli reippaasti väkeä – ehkä 35 – 40 innokasta Sanan oppijaa. Aiheenani olivat Aikakirjat. Suosittelen tätä kurssia kaikille kristityille. Monelle Raamatun läpi lukeminen jää vain haaveeksi, ja kirja vieraaksi. Tämän HRK:n vuoden kestävällä kurssilla koko opus, Biblia, tulee luettua ja opiskeltua. Opiskelijoilla on lukusuunnitelma, inspiroivia tehtäviä Raamatun kirjoista, ja luentopäiviä parin kuukauden välein. Samoin mukava opiskelijaporukka opettajineen tulee vuoden mittaan tutuksi.

Motivoinniksi sopikoot vaikka jakeet Ps. 111:2 ja 2. Tim. 3:16-17.

’Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.’

’Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Niin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.’

Itse ainakin voin sanoa, että valmistellessani näitä opetuksia Aikakirjoista ja monista muista kirjoista, niistä on tullut eläviä ja haastavia. Ne haastavat minua, niin kuin tuossa Timoteuskirjeen kohdassa sanotaan, elämään, etsimään täydellisyyttä ja oppimaan tekemään kaikkea hyvää. Raamattu ei ole taantumuksen tavaramerkki, vaan inspiraation lähde, alati uudistuvan kirkon tärkein suunnannäyttäjä - Jumalan ulkoinen sana, jota ei voi ohittaa tai ylittää mikään kirkollinen tai papillinen hierarkia tai mikään hihhuliporukka 'Hengen' johdatuksessaan..

Aikakirjoista puheen ollen, kanttorimme, gospelbändimme, kuoromme ja ylistysjohtajamme voisivat lukaista Daavidin ohjeet ja nuotit papiston laulajille, joiden tehtävänä oli ’pyhässä hurmoksessa ylistää Jumalaa säestäen lauluaan lyyralla, harpulla ja symbaaleilla’, 1. Aik. 16 ja 25:1.

You've got a friend

Julkaisen tässä taas aamunavauksen.



Huomenta hyvät klassikot! Tuossa soi Carol Kingin hitti, you’ve got a friend. Usein nuorilla on edessään monia muuttoja ja muutoksia. Joku lähtee armeijaan, joku sivariin, joku opiskelemaan, joku töihin. Moni muuttaa jollekin toiselle paikkakunnalle. Näissä kuviossa moni ystävä jää taakse. Facebook ei voi korvata tosi ystävää. Tosi ystävä on sellainen, joka pitää sinusta, joku joka soittaa ja tulee käymään. Kutsuu mukaan juttuihin ja auttaa kaikenlaisissa asioissa. Joillain nuorilla ei ole ollenkaan ystäviä. On monia yksinäisiä aikuisia ja vanhuksia. Monilla on vain niitä hyvän päivän tuttuja, joilla voi sanoa, että hyvää kuuluu. Hyvälle ystävälle voi sanoa, miten oikeasti menee. Sellaisesta ystävästä tuo Carol King laulaa.

Valistuksen aikana viisaat miehet sanoivat, että ’cognito ergo sum’, ajattelen, olen siis olemassa. Kristinuskossa totuus ja oleminen lepäävät vähän toisella perustalla. Kristityt voivat sanoa ’amor ergo sum’, olen rakastettu, olen siis olemassa. Viime aikoina olen itse huomannut kuinka totta tämä on.

Kun edessäsi on joku haastava tehtävä, niin kaipaat rohkaisua ja tukea. Kukaan meistä ei täysin tiedä, minne tie vie. Mitä sinusta tulee isona? Uskallatko edes ajatella sitä tuntematonta tietä? Minua on tosi paljon puhutellut ne ensimmäiset sanat, jotka Jeesus evankeliumien mukaan kuuli Isältään. Nuo sanat kuuluivat: ’Sinä olet minun rakas Poikani.’ Moni kuulee omilta isiltään ja auktoriteeteiltaan ihan eri asioita elämän isoissa risteyskohdissa.

Sitten huonon palautteen lannistamana ei uskalleta tarttua elämän mahdollisuuksiin, tai sitten tartutaan niihin lähes raivokkaalla näyttämisen vimmalla. Yritetään itse löytää oikeutus omalle olemassaololle tekemällä jotain tosi hyvää tai olemalla tosi hyvä. Itse ainakin olen ihmisenä niin onneton sählä, että mieluiten jätän elämäni taivaan Isän käsiin. Luotan lupaukseen, ja niihin sanoihin, jotka kuuluvat taivaasta. Silloin saan rohkeuden elää, rohkeuden kohdata tuntemattoman tulevaisuuden.

Toivon, että sinua ei johda tässä elämässä pelko, kateus tai viha, vaan taivaan Isän rakkaus, niin kuin se viitoitti Vapahtajan tietä – sinun vuoksesi. Sinulla on ystävä.
Lopuksi haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää viikonjatkoa!

Arkkipiispan vaalit tulossa

Tällä hetkellä kirkkoon tarvitaan hengellistä johtajaa, jolla on perspektiiviä kirkon historiaan ja sen eri kulttuureihin. Arkkipiispalla pitää olla myös näky siitä, minne kirkkoa tulee luotsata tulevaisuudessa. Ei Suomen kirkon kohtaloa arkkipiispa määrää, mutta vaikutusta hänellä on. Mielestäni Miikka Ruokanen olisi kaikkein paras arkkipiispa tällä hetkellä. Hänellä on todella hyvä kokonaiskuva maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon tilasta ja suunnasta. Hän näkee 'Ruotsin rajoja pidemmälle', tuntien myös Suomen kirkon.

Miikalla on yli 10 vuoden kokemus Kiinan seurakuntien pappien kouluttamisesta. Samalla hänellä on kristillisen opin professorin virka Helsingissä. Hän siis kouluttaa suomalaisia pappeja. Viime aikoina on puhuttu siitä, että kristinuskon painopiste on siirtymässä pohjolasta etelään ja itään (Kiina, Aasia, Latinalainen Amerikka ja Afrikka). Siellä kristittyjen määrä kasvaa, ihmiset käyvät seurakunnan tilaisuuksissa, kun taas pohjolassa, Euroopassa ja USA:ssa kristittyjen määrä vähenee, ja kirkoissa käy entistä vähemmän väkeä. Jumalanpalvelusten peruskävijät ovat entistä iäkkäämpää väkeä, ja voittopuolisesti naisia.

Tähän tilanteeseen on pakko reagoida jotenkin, muuten mennään hyristen hautaan. Meidän onkin nöyrästi tunnustettava, että emme enää voi nojata historian meille suomaan etuoikeutettuun asemaan Suomessa. Meidän on syytä katsoa, mikä on meille luovuttamatonta, ja sitten miettiä, mitä voisimme oppia kasvavilta seurakunnilta esim. Afrikassa. Kauttalinjaa kasvavat seurakunnat ovat meidän mittapuun mukaan konservatiiveja.

Miikan valtti on se, että hän on tosi oppinut. Hän on kristillisen opin ja uskon professori. Hän on myös ollut koko akateemisen uransa ajan mukana seurakuntaelämässä. Hän on toiminut mm. opiskelijapappina ja ollut perustamassa Tuomas messua.

Nykyään arkkipiispalta vaaditaan mediataitoja. Miikka on esiintynyt selkeänä ja mukavana keskustelijana erilaisissa paneeleissa. Häntä voidaan myös pitää hyvässä mielessä avoimena keskustelun luojana. Tällainen rohkea avoimuus (joka on nykyihmisille tärkeää) näkyy esim. Miikan blogissa, jossa hän käsittelee uskoon, kirkkoon, elämään ja yhteiskuntaan liittyviä kysymyksiä, kertoen selkeästi oman kantansa.

Miikkaa on kutsuttu konservatiiviseksi, mutta tämä leima sopii häneen ainoastaan siinä mielessä, että hän pitää kiinni Raamatun sanasta ja kirkon opeista, jotka koskevat niin uskoa kuin eettisiä kysymyksiä (h-asia). Miikka on kuitenkin monessa mielessä muutoksen mies, mitä tulee seurakunnan toimintaan. Hän on puhunut kansanliikkeestä ja halustaan panostaa perheiden rooliin seurakunnissa, ja siitä, kuinka pyhästä messusta pitää tulla seurakunnan ydinjuttu, viikoittainen Jumalan perheväen juhla. Siellä julistetaan selkeätä lakia ja evankeliumia, Jumalan sanaa, siellä rukoillaan, iloitaan, tuetaan toinen toistaan jne.

Ja lopuksi, ihmisinä Miikka on oikein mukava! Hän on puhunut hienosti pappien työssä jaksamisen ja hengellisen kasvun puolesta. Arvostan tätä piirrettä paljon, koska papit tarvitsevat nimenomaan hengellistä tukea. Paneeleissa, mediassa, kirjoituksissaan ja keskusteluissa Miikka on osoittautunut Kristuksen innokkaaksi seuraaksi, Hengen mieheksi, jolle evankeliumi on luovuttamatonta. Uskon, että arkkipiispana Miikka olisi hengellinen johtaja, johon tavalliset kenttäpapit voisivat luottaa. Hengellinen johtaja, joka ei ole kaikenlaisten oppien, trendien ja tuulten tuulien riepoteltava.

By the rivers of Babylon

Hienoa! Miikka Ruokanen meni jatkoon, ja toivottavasti saamme hänestä arkkipiispan. Viime torstaina alkoivat kevään raamattuillat Mikaelin seurakuntakodilla. Aiheena oli Danielin kirjan luvut 1-7 ja otsikkona 'pakolaisten piina'. Kevään ekaksi illaksi paikalla oli kivasti porukkaa. Illan alussa alkurukoukseen meidät johdatti seuraava biisi. Tämän laulun sanat ovat lähes suoraan psalmista 137.



Tässä pari tekstiä, jotka on tarkoitettu Liftari-lehteen. Ne ovat siis lyhyttä, nuorille suunnattua selitystä Danielista.

Dan. 1:1-21
Millaista mahtaa olla muukalaisen elämä? Daniel ja kumppanit olivat nuoria juutalaisia miehiä, jotka joutuivat pakkosiirtolaisuuteen kauas itään, Babyloniaan, joka oli tuon ajan suurin metropoli. Uuden maan ja maisemien myötä muuttuivat myös moni muu asia, kuten sankareidemme nimet, koulu, kieli ja kaverit. Kaikkien näiden muutosprosessien keskellä nämä nuorukaiset kuitenkin päättivät pitää kiinni siitä, mikä oli heille kaikkein tärkeintä. He eivät luopuneet uskostaan Jumalaan.

Luvun Dan 1 evankeliumi löytyy sanoista ’Jumala antoi’. Kansojen kohtalot eivät olleet, eivätkä ole, järjettömän kohtalon oikkujen uhreja, vaan historiaa johtaa Jumala. Jerusalemin tuhon syyksi sanotaan, että ’Herra antoi’ sen vihollisten käsiin, 1:2. Daniel ja kumppanit olivat muukalaisina täysin sen varassa, mitä Herra heille antoi. Ja hyvä Jumala antoi heille kaikkea, kuten uusia ystäviä ja vaikutusvaltaisten herrojen suosiota, 1:9. Herra antoi heille myös ylivertaista koulumenestystä, viisautta ja ymmärrystä, 1:17.

Dan. 2:1-23
Oletko koskaan kuullut hengellisistä oppaista? Babylonian kuninkaan hovissa oli paljon sellaisia. Nyt heidän tehtävänä oli muistella kuninkaan unohtamaa unta. Nykyäänkin suurilla johtajilla kuten presidentillä on neuvonantajia ja oppaita. Muinaisilla Israelin kuninkailla oli neuvonantajinaan profeettoja (1 Kun. 22:6-28), Babylonian kuninkaalla taas ’maagikoita, loitsupappeja ja noitia’.

Monet tämän ajan hengelliset oppaat ovat yhtä hyödyttömiä kuin kuninkaan maagikot. Juuri tämän vuoksi monet ihmiset ovat tänään yhtä turhautuneita hengellisille oppaille kuin tuo raivostunut kuningas. Nuo oppaat ymmärsivät nyt, että kuningas kysyi heiltä sellaisia, mihin he eivät osaa vastata. Näihin kysymyksiin osaisivat vastata vain jumalat, jotka eivät asu kuolevaisten parissa, näin he ajattelivat. Tässä on jutun juju. Daniel tunsi tämän todellisen Jumalan, joka on taivaan ja maan Herra. Hän vaikuttaa tämän maailman asioihin. Hänen kanssaan voi olla yhteydessä! Jos tunnet Danielin Jumalan, sinusta voi tulla kaivattu hengellinen ohjaaja kuninkaan kaltaisille etsijöille.

Mieti tämän tekstin pohjalta, miksi monet nuoren on vaikea uskoa Jumalaan?
Ketä sinä voisit opastaa hengellisissä asioissa?

'Maassa maan tavalla' - vai?

Olen mukana kirjoittamassa tekstejä Lukkarin lehteen, joka on siis nuorille tarkoitettu Raamatun lukuopas. Tällä hetkellä työn alla on Daniel. Lukkarissa tekstit pyritään selittämään lyhyesti ja niin, että niistä nuori lukija innostuisi itse kirjan lukemiseen. Julkaisen tässä nyt päivien mittaan joitain kommentteja Danielin kirjasta.

Dan. 1:1-21

’Maassa maan tavalla’, ajattelee moni pakolaisista. Tuo letkautus kuvasi pelin henkeä myös silloin kun juutalaiset joutuivat pakolaisina Babyloniaan. Babylonian kuningas harrasti samaa pakolaispolitiikkaa, kuin moni poliitikko tänään. Uudet tulokkaat piti sulauttaa joukkoon. Heille annettiin uusi kotimaa, uusi kieli, uudet nimet, uudet ruoat ja sitten yritettiin vielä tuputtaa uutta uskontoa ja elämäntapaa. Tällaisessa painostuksessa monet pakolaiset sulautuvat valtavirtaan tai gettoutuvat entisestään.

Babyloniassa ”kotiuttamispolitiikka” aloitettiin uudesta sukupolvesta. Kuningas valitsi pakolaisten joukosta ’kauniita poikia, jotka olivat viisaita ja oppivaisia..’ Heidän piti myös olla kuninkaallista Daavidin sukua. Tähän valittujen nuorten joukkoon kuuluivat Daniel ja kumppanit. Kuninkaan unelmissa nämä nuoret näyttäisivät muille pakolaisille esimerkkiä siitä, kuinka luopua vanhasta identiteetistään, sulautua babylonialaisten joukkoon ja elää maassa maan tavalla. Kuninkaan suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Nuorukaiset eivät luopuneet omasta Jumalastaan. Se oli heidän menestyksensä salaisuus.

Vinkki: Olemalla pakolaisille ystävä, voit todella auttaa heitä.

Saarna hyvästä isännästä

Tässä saarnani, jonka pidin nuorten leirillä. Kävimme leirin aikana läpi myös tuhlaajapoika-vertausta, joten se näkyy tässä puheessa. Taustatekstinä oli Matt. 19:30-20:16.

Juttelin pari päivää sitten kolmen miehen kanssa Hansassa. He kävivät Peltolan ammattikoulussa metallipuolta. Juteltiin kaikenlaista. Kysyin koska he valmistuvat. Yksi pojista vastasi, että vuonna 2012, silloin kun tulee maailmanloppu. Kaveri oli kuullut siitä leffasta, joka nyt pyörii, ja jonka mukaa maailmanloppu tulee tosiaan 12. joulukuuta vuonna 2012. Kuittasin, että no siinä tapauksessa teidän ei sitten pidäkään etsiä työpaikkaa, kun tulee maailmanloppu. Toivottavasti kukaan ei ihan vakavasti usko tuon maailmanloppuleffan ennustukseen. Se on ihan humpuukia, rahastusta. Totuus on kuitenkin, että maailmanloppu on joka hetki lähempänä, Kristuksen takaisintulo on taas päivää lähempänä kuin eilen. Sitä lähempänä kaiken päätös on, sitä kovempi kiireemmin isäntä rekrytoi viinitarhaansa työntekijöitä.

Tämä on tämän Jeesuksen vertauksen kehys. Viinitarhan isäntä on Jumala. Hänellä on työmaa, viinitarha, joka vaatii nopeasti työntekijöitä. Heti aamusta alkaen, aina iltapäivän viimeiselle tunnille asti hän etsii työntekijöitä viinitarhalleen. Nyt on kyse urakasta – homma pitää saada valmiiksi nopeasti. Jopa torilla lusmuilevat ja juoruilevat tyhjäntoimittajat pitää saada töihin isännän viinitarhaan. Kukaan muu ei ole palkannut näitä evvk-kavereita hommiin, mutta viinitarhan isännällä on kiire. Hän palkkaa jopa heidät, vaikka vain päivän viimeiseksi tunniksi. Jeesuksen aikoina eräs juutalainen rabbi totesi työnteosta: ’päivä on lyhyt, työ sietämätöntä, työntekijät laiskoja, kulut kalliita ja työnjohtaja kärsimätön.’ Abot 2:15. Sama meininki työpaikoilla toistuu tänäänkin.

Tämä vertaus on kehystetty kahdella samanlaisella sanonnalla. Sen alussa ja lopussa Jeesus sanoo, ’monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä’, Matt. 19:30 ja 20:16. Tämä lause kertoo, mistä tässä vertauksessa on kyse. Lopullisen palkanmaksun aikana kaikki yllättyvät. Ne, jotka luulivat, että he eivät ole ansainneet yhtään mitään, saavatkin lahjaksi täyden pelastuksen palkan. Miksi, siksi, että isäntä on hyvä. Usein Jeesuksen vertaukset kertovat, millainen on Jumala. Pari lukua aikaisemmin Jeesus kertoi vertauksen kuninkaasta, Matt. 18, joka antoi palvelijalleen 10 000 talenttia velkoja anteeksi. Kyse oli niin suuresta rahasummasta, että se vastasi 200 000 miestyövuotta! Jos tuo työvuosien määrä kerrataan suomalaisten keskipalkalla, niin velan suuruudeksi nousee nykyrahassa noin kolme miljardia euroa.

Kuningas antoi anteeksi tällaisen velan yksinkertaisesti siitä syystä, että hän on hyvä. Jeesus kertoo, että tällainen on Jumala, ja hänen edessään me ihmiset olemme tuollaisia holtittomia supervelallisia, pikavippien vankeja, jotka vain Jumala hyvyydessään voi pelastaa. Näissä vertauksissa pointtina on, että Jumala on hyvä ja armollinen. Hän antaa lahjaksi pelastuksen sille, joka ei ole sitä työllään ansainnut, hän antaa anteeksi enemmän kuin kukaan osaisi unelmoida.

Pelastus ei ole bisnestä, kukaan ei ansaitse Jumalan armoa. Toinen yllätys on se, että ne, jotka luulivat ansainneen paljon enemmän omilla hyvillä teoillaan, saavatkin saman verran kuin muut. Taas täyden päivän palvelleet, taas ne vanhemmat veljet, jotka ’eivät kertaakaan ole jättäneet yhtään käskyä täyttämättä’, (Luuk. 15:29), saavat huomata, että heidätkin pelastetaan syntisen paikalta. Myös heidän pelastus on Jumalan hyvyyden varassa, eikä heidän oman työn tai hyvyyden varassa.

Lopussa nuorempi, Luuk. 15, veli iloitsee isänsä rakkauden juhlissa, bileissä, joissa hänellä on sormus sormessa, isänsä parhaat vaatteet yllään, palautettu kunnia kruununaan päässään ja syöttövasikka lautasellaan, Luuk. 15. Lopussa vähiten työtä tehneet lusmut ovat iloisia koko päivän palkasta! Matt. 20. Nämä viimeiset iloitsevat nöyrästi Jumalan hyvyydestä! Mutta miten ne ensimmäiset, he ovat vihaisia, he eivät halua juhlia, vaan itkeä ja valittaa. He eivät suostu tulemaan isän juhliin, he eivät suostu iloitsemaan Isän Jumalan hyvyydestä. He jäävätkin omasta tahdostaan ulkopuolelle, sinne missä itketään ja kiristellään hampaita, sinne, mitä myös kutsutaan helvetiksi. He jäävät kateellisina ja katkerina murjottamaan. He eivät suostu tulla Jumalan valtakunnan juhliin. Syvällä sydämessään he ajatteleva, ’miksi Jumala ei voi olla yhtä tyly ja inhottava kuin me.’ Sydämessään he, jotka niin innokkaasti palvelivat Jumalaa, vihaavat häntä lopussa, koska Jumala on niin hyvä.

Jeesus kertoi tämän vertauksen aikana, jolloin Israelissa oli paljon työttömiä ja paljon suurvelallisia, paljon köyhää väkeä. Kun isällä ei ollut töitä, perhe kärsi. Kotona odotti monta nälkäistä syötettävää suuta, mutta ei ollut mitään mitä heille antaa. Ei ollut leipää. Jeesus kertoo, että isännän hyvyys on sellaista, että hän ei voi lähettää edes noita vähän töitä tehneitä kotiin, perheidensä luo ilman mitään kotiin tuotavaa. Siksi, koska hän on hyvä, ja koska hän välittää heikoista, hän antoi heille koko päivän palkan – hän pelastaa elämän.

Tässä vertauksessa ja tuhlaajapoikavertauksessa tuomion riskivyöhykkeellä, ovat kaikki – mutta eritoten, ne, jotka pitävät itseään muita parempina ihmisinä. Koko päivän palvelleet, kaikki käskyt aina täyttäneet, edustavat Jeesuksen vertauksissa lainoppineita ja fariseuksia, Luuk. 15 ja Matt. 20. Fariseuksen vaarallisissa toiveissa heidät korotettaisiin kunniaan taivaan portilla – ei siksi, että Jumala on hyvä ja armollinen, vaan siksi, että ’he eivät ole yhtä huonoja kuin nuo muut, nuo huijarit, rosvot, huorintekijät, kuten vaikkapa tuo publikaani’, Luuk. 18:11-12. Fariseus laskee, että Jumala on hänelle pelastuksen velkaa, koska hän on niin hyvä ihminen. Hänhän paastoa kahdesti viikossa ja maksaa kaikesta kymmenykset. Tekee niin paljon ja niin näkyvästi hyväntekeväisyyttä, että syntisetkin tietävät sen. Kai nyt Jumalakin on pannut merkille kuinka hyvä ihminen hän on.

Hän on tullut omissa silmissään niin hyväksi, että hän ei enää luota Jumalaan vaan itseensä. Hän luulee, ettei hän tarvitse Kristusta Vapahtajana ja pelastajana, koska hän pitää itseään ja omia hyviä tekojaan Vapahtajanaan ja pelastajanaan. Viimeisellä tuomiolla hän ei enää vetoa Jumalaan, Herra, ole minulle syntiselle armollinen, vaan hän vetoaa itseensä, omaan hyvyyteensä: ’en ole kertaakaan jättänyt käskyjäsi täyttämättä.’ Matt. 20:29. Olen palvellut sinua aamusta iltaan, koko rankan päivän, kantanut päivän helteen ja illan raskaan sateen.

Näissä Jeesuksen vertauksissa kuvataan Jumalan yllättävä, kaiken logiikan ja ymmärryksen ylittävää armoa ja rakkautta katuvaa syntistä kohtaan, mutta niissä on myös se nyrkinluja, tyrmäävä ja yllättävä tuomionjulistus, joka kohtaa omavanhurskautta, omahyväisyyttä ja itseensä luottavia ihmisiä. Juuri tämän tyrmäävän tuomioniskun vuoksi ne vanhemmat veljet, koko päivän palvelleet, monet uskonnolliset johtajat raivostuivat Jeesukselle. Tällainen tyrmäysisku yllättää armon ihanuuden jälkeen myös tässä vertauksessa.

Isäntä sanoo omavanhurskaille, katkerille, kateellisille itsensä pelastajille: ’mene pois, minä en tunne sinua.’ Tässä vertauksessa isäntä sanoo koko päivän palvelleille: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene.’ Tuo sana ”ystäväni” ei tarkoita tässä tavallista hyvää ystävää, vaan jotain huonoa. Isäntä ei tunne näitä palvelijoita. Hän kutsuu heitä ystäviksi, koska hän ei muista heidän nimiään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus käyttää tätä sanaa, ystävä (etairos), kolme kertaa. Jokaisessa kohdassa sillä tarkoitetaan jotain pahaa. Jeesus sanoo: ’ystäväni (etairos), kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita.. Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’ Matt. 22:12-13. Kun Juudas tuli Jeesuksen luo ja kavalsi hänet suudelmalla, niin Jeesus sanoi hänelle: ’ystävä (etairos), tätä varten sinä olet tullut.’ Matt. 26:50.

Isäntä vastaa katkerille ja kateellisille valittelijoille: ’Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Matt. 20:15. Jeesuksen seuraajien joukossa ’ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa’, Room. 9:16. Ratkaisevaa ei ole se, kuinka hyvä olet, tai kauan olet ollut Herran oma. Ratkaisevaa on, että olet Jeesuksen oma. Jeesus ei etsi täydellisiä ja elämäänsä hallitsevia ihmisiä, vaan niitä, jotka ovat sairaita ja eksyksissä. Jeesus etsii niitä, jotka ovat riippuvaisia Jumalan käsittämättömän suuresta anteeksiannosta ja hyvyydestä. Laita turvasi isännän hyvyyteen.

Lopuksi, Jeesus kutsuu meitäkin hommiin. Jeesus näki kansan joka oli kuin hajallaan ja eksyksissä kuin lammaslauma ilman paimenta. Hän sanoi, ’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Matt. 9:37-38. Nyt on yhdestoista hetki.

Jeesus etsii sokeita ja kuuroja, rampoja ja vammaisia ihmisiä, hän etsii työttömiä (Luuk. 14). Kun kutsu käy, kun kuulet hänen kutsun, älä sano ei. Tuo kutsu tarkoittaa, että saat työtä, saat palkan, saat tulla osalliseksi Jumalan anteeksiannosta ja hyvyydestä, saat tulla Jumalan juhlapöytään, saat tulla ehtoolliselle ja ottaa Kristuksen vastaan. Ilman hänen hyvyyttä kuolet ja tuhoudut, eksyt ja joudut kadotukseen. Tartutaan Jeesuksen kutsuun. Tunnustetaan yhdessä Kristillinen uskomme.