Sapatti vai sunnuntai? Onko päivällä mitään väliä?

Turussa alkaa reilun viikon päästä Mahdollisuus Muutokseen -kampanja. Nyt on siis mahdollisuus muutokseen. Turkulaisista 98 % ei käy sunnuntaisin messussa, jumalanpalveluksessa, vaan sen sijaan he nukkuvat pitkään, roikkuvat netissä, katsovat leffoja, käyvät hiihtämässä, sukuloimassa, ystävillä... Luettuasi tämän jutun ymmärrät, että jos uskot ylösnousseeseen Kristukseen, niin sinun tulee tehdä muutos elämäntavoissasi ja käydä sunnuntaisi messussa.

"Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!” Ps. 118:24

Onko päivällä mitään merkitystä? Eikö mikä päivä tahansa ole sopiva jumalanpalveluspäiväksi? Kristittyjen pyhäpäivät nojautuvat selvästi juutalaisiin pyhäpäiviin, ja juutalaisuudessa ja VT:ssa päivillä on merkitystä. Itselleni on ollut jokseenkin yllätys huomata, että kristittyjen liturgisten aikojen – kuten kirkkovuoden, viikon ja päivän liturgiat – nojautuvat voimakkaasti juutalaiseen liturgiseen rytmiin, jonka juuret löytyvät jo VT:sta. Israelin liturginen vuosi on jaettu kolmeen suureen pyhiinvaellusjuhlaan (5. Moos. 16:16): pääsiäinen, helluntai ja lehtimajajuhla. Samoin Suuri Sovituspäivä, Jom-Kippur, on suuri katumuspäivä, vuoden pyhin päivä. Pyhyys on siis sidottu tiettyihin aikoihin ja juhlapyhät rytmittävät vuoden. Onkin hyvä miettiä, mitä me kristityt voimme oppia Raamatun pyhistä ajoista. Miksi tietyt ajat ovat tärkeämpiä kuin muut? ”Miten tämä yö eroaa kaikista muista öistä?” Miten tämä päivä, eroaa kaikista muista päivistä?

Siitä huolimatta, että kristityt perivät pyhäpäivänsä juutalaisuudesta, niin he antoivat näille pyhäpäiville jonkin uuden sisällön. Pääsiäistä ei enää vietetty Egyptin orjuudesta vapautumisen juhlana vaan juhlana jolloin Jumalan karitsa vuodatti verensä vapauttaakseen kansansa synnin orjuudesta ja jolloin hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Helluntaita ei enää vietetty vain lain antamisen juhlana vaan Pyhän Hengen vuodattamisen juhlana. Viikoittainen juhla, pyhä päivä säilyi, mutta päivä muuttui sapatista sunnuntaiksi. Sapattina juhlitaan luomistyöstä seuraavaa lepoa, sunnuntaina iloitaan lunastuksen siunauksista. Siirtymä sapatista sunnuntaihin on siirtymä luomisesta lunastukseen. Katsotaan nyt tarkemmin sapatin ja sunnuntain merkitystä juutalaisuudessa ja kristinuskossa.

Sapatti

Liturginen viikko näkyy jo luomiskertomuksessa. Luomisjärjestyksessä voidaan nähdä kuinka Jumalan luomistyö etenee asteittain kohti täydellisyyttä. Kuudentena päivänä luodaan ihminen, luomakunnan kruunu Jumalan kuvaksi. Ihmisen luomisen myötä koko luomistyö saadaan päätökseen ja seitsemäntenä päivänä Jumala lepää kaikesta luomistyöstään. Hän kutsuu myös ihmisen ja koko luomakunnan osallistumaan tähän pyhäpäivän lepoon. Koko viikon työ tähtää tähän lepoon, joka on pyhää. Pyhäpäivän lepo, luomakunnan jumalanpalvelus, on koko luomakunnan huippu ja täyttymys. Näin jo luomiskertomus aivan alussa kertoo meille, mikä on elämässä olennaisinta – jumalanpalvelus.

Ensimmäisen kerran koko Raamatussa sana ”pyhä” esiintyy vasta tuon seitsemännen päivän kuvauksessa (1. Moos. 2:3): ”Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.” Näemme, että tuossa päivässä on jotain erityistä, koska Jumala pyhitti sen eikä esimerkiksi Eedenin puutarhaa tai ihmistä. Tuona pyhitettynä lepopäivänä Jumala lepäsi ja hän kutsui ihmisen, Adamin ja Eevan, samoin kuin koko luomakunnan lepäämään hänen seurassaan ja hänen kanssaan (1. Moos. 2:1–3). Kymmenen käskyn laki määrää, että sapatti on lepopäivä, jolloin pyhä lepo pitää suoda jopa orjille ja orjattarille, jopa työntöjuhdille ja kaikille elämille, ja jopa maalle. Kaikki tarvitsevat leponsa työn jälkeen (2. Moos. 20:8–11). On sanottu, että temppelin tuhon jälkeen juutalaisuuden suurimmaksi ”katedraaliksi” muotoutui sapatinpäivä. Pyhyys ei löytynyt paikasta vaan päivästä. Juutalaisen uskon mukaan juuri sapatti tuo Jumalan levon maailman levottomuuden keskelle.

Toisen temppelin ajan juutalaisuudessa sapatista muodostui erittäin tärkeä osa juutalaisuutta. Tuo viikoittainen vapaa pyhäpäivä muistutti juutalaisia siitä, että Jumala kutsuu heitä lepoonsa. Jeesuksen kerrotaan noudattaneen sapattia, hän opetti sapattina synagogassa ja hän osallistui sapattirukouksiin (Mark. 1:21; 3:1; 6:2; Luuk. 6:6). Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa sapattia pidettiin hurskaissa piireissä ”pyhän kuningaskunnan päivänä” (Juhlien kirja 50:9). Juuri tämän vuoksi sapatti oli Jeesukselle otollinen päivä opettaa ja julistaa ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Sapattia pidettiin vertauskuvana tulevasta pelastuksen ajasta. Jeesuksen parannusihmeet sapattina osoittivat, että tuo pelastuksen aika oli todella tullut. Jeesuksen aikana monet hurskaat juutalaiset ajattelivat, että Israelin tehtävänä on noudattaa maan päällä pyhää sapattia, niin kuin Jumala noudattaa sitä taivaissa. Näin ollen sapattiin kuului tavallaan Jeesuksen ja jokaisen Jumalan lapsen hieno rukouspyyntö, jossa Jumalan valtakunta ja tahto toteutuisivat ”myös maan päällä niin kuin taivaissa.”

Juutalaisille sapatti oli osallisuutta taivaalliseen lepoon, Jumalan lepoon. Tätä lepoa eivät saisi häiritä maalliset huolet ja surut, eivät edes vihollisten sotajoukot. Juuri tämän vuoksi monilla pakanoilla oli tapana hyökätä juutalaisten kimppuun juuri sapattina. Tappioiden kasvaessa juutalaiset päättivät, että jos pakanat kävisivät sotaan sapattina, niin juutalaisilla olisi oikeus itsepuolustukseen (1. Makk. 2:29–41; Ant. 12.6.2; 13.1.3; 14.6.2; 18.9.2, Bell. 2.16.4, 4.2.3, Viva 32, C. Apion 1:209–212). Ihmiselämän puolustaminen oli nimittäin tärkeämpää kuin käskyt noudattaa sapattilepoa – tämän Jeesus tiesi. Evankeliumi (Luuk. 4:16–30) ja Apostolien teot (13:14–52), samoin kuin toisen temppelin ajan juutalaiset kirjoitukset, todistavat, että juutalaisilla oli tapana kokoontua sapattina synagogiin kuulemaan Jumalan sanaa ja rukoilemaan. Josefus kirjoittaa tästä käytännöstä näin (Ant. 16:43):

”Erotamme seitsemännen päivän kaikesta työnteosta. Tuo päivä on omistettu meidän tapojemme ja lakiemme opiskelulle. Meidän mielestämme niihin, kuten myös kaikkiin hyviin asioihin tutustuminen, on tärkeää synnin välttämiseksi.”

Juutalaisuudessa uskontoon kuului opiskelu. Jo Mooseksen kirjoissa ja Sananlaskuissa käsketään vanhempia teroittamaan Herran ohjeet, opetukset ja lait lastensa mieliin (5. Moos. 6:6–9; 11:19; Sanl. 4:1–6). Samoin Josefus kertoo, että juutalaisille lasten opettaminen oli hyvin tärkeää (C. Apion 1:60; 2:204): ”Meidän tärkein huolemme on opettaa lapsemme hyvin. Koko elämme tärkein asia, on noudattaa niitä lakeja, jotka meille on annettu; ja noudattaa niitä hurskaita käskyjä, jotka meille on ilmoitettu.” Juutalaisille lain, psalmien ja profeettojen opiskelu oli erittäin tärkeää. Suuriin juhliin, kuten pääsiäiseen, liittyi vahvasti opetuksellinen puoli. Pääsiäisaterian ”sederiin” tai liturgiaan kuului, että poika kyselee isältään pyhäpäivän merkityksestä (2. Moos. 13:14; m. Pesh. 10:4): ”Kun poikasi aikanaan kysyy sinulta: ’Mitä tämä merkitsee?’ Niin sano hänelle: ’Väkevällä kädellään Herra vei meidät pois Egyptistä, orjuuden maasta.’”

Jeesuksen aikana pääsiäisaterian liturgia oli saanut lisää syvyyttä. Poikansa kysymyksiin vastaten perheenpää opetti pääsiäiskertomuksen ja laajemminkin pelastushistoriaa perheväelleen. Näin ateriasta tuli muistoateria, jolloin katsottiin maailman historian ja messiaanisen tulevaisuuden neljää tärkeintä yötä (Targum Exodus) – luomisen yötä, jolloin valo loisti pimeyteen; sitä yötä, jolloin Aabraham oli uhraamassa Iisakkia; sitä yötä, jolloin Israel vapautui Egyptin orjuudesta; ja sitä yötä, jolloin Messias tulee lunastamaan kansansa. Juutalaiset pyhiinvaellusjuhlat, kuten pääsiäinen ja lehtimajajuhla, olivat tilaisuuksia (Neh. 7:72–8:18), joissa traditio ja oppi siirtyivät isältä pojalle, sukupolvelta toiselle. Myös sapatilla oli suuri opetuksellinen merkitys. Silloin koko kylä kokoontui synagogaan rukoilemaan, kuulemaan opetusta ja laulamaan psalmeja.

Meidän 2000-luvun kristittyjen on usein vaikea ymmärtää ajan merkitystä, mutta Jeesuksen ajan juutalaisille Jumala oli pyhittänyt juuri tietyn ajan, viikoittaisen sapatin ja joukon vuotuisia juhlapyhiä. Apokryfikirjat kertovat, että juutalaiset olivatkin valmiita jopa kuolemaan mieluummin kuin rikkomaan sapatin. Sapatin noudattaminen, samoin kuin muut juutalaiset juhlapyhät, loivat juutalaista kansan yhteisöllisyyttä ja vahvistivat kansan itsetietoisuutta. Sapatti oli nimittäin liiton merkki Jumalan ja Israelin välillä. Juuri pyhänä sapattina Jumala halusi viettää rauhaisaa aikaa rakkaan kansansa kanssa. Ehkä juuri tämän tähden sapatti on niin voimakkaasti esillä evankeliumeissa, juuri tuona päivänä Jeesus vietti aikaa Jumalan kansan kanssa, leväten, siunaten, opettaen ja pelastaen.

Sunnuntai – Kristuksen ylösnousemuksen päivä

Jeesuksen valitsemat apostolit, seurakunnan johtajat, olivat kaikki Galilean juutalaisia. Kuinka on mahdollista, että nämä ensimmäiset kristityt saattoivat siirtää jumalanpalveluspäivänsä sapatista sunnuntaihin? Juutalaisten sapatista aukeaa näkymä luomiseen, kun taas kristittyjen sunnuntaista aukeaa näkymä ihmiskunnan lunastukseen synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta Messiaan ylösnousemuksen kautta. Tämä on ainut ymmärrettävä ja uskottava syy, miksi juutalais-kristityt Jeesuksen seuraajat sivuttivat sapatin suurimpana viikoittaisena jumalanpalveluspäivänä. Tämä on hyvin tärkeä, mutta usein unohdettu, todistus siitä, että viikon ensimmäisenä päivänä tapahtui jotain todella ihmeellistä. Evankeliumi kertoo, että Jeesus nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä. Aamuvarhain naiset löysivät tyhjän haudan. Juuri tuona päivänä opetuslapset kohtasivat ylösnousseen Herran (Luuk. 24:1–12, 13–35). Meidän uskomme perustuu tähän kohtaamiseen – Jeesus Kristus elää, hän voitti kuoleman vallan.

Uuden testamentin varhaiset todistukset kertovat, että sunnuntai oli alusta asti kristittyjen pyhäpäivä. Luukas kertoo jakeissa Ap. t. 20:7–12 kuinka ”sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää”. Leivän murtamisen yhteydessä koolla oleva seurakunta kuunteli Paavalin pitkää saarnaa. Jakeissa 1. Kor. 16:2–3 Paavali kehottaa Korintin, samoin kuin kaikkien Galatian maakunnan seurakuntien, kokoamaan säännöllisesti viikon ensimmäisenä päivänä avustukset pyhille. Sunnuntaina, yhteisen kokoontumisen, leivän murtamisen ja saarnan ohessa kerättiin myös kolehti. Patmos-saarella asusteleva apostoli Johannes kertoo, että hän näki näkynsä ja ilmestyksensä juuri ”Herran päivänä” eli sunnuntaina (Ilm. 1:10).

Ensimmäisistä kristillisistä kirjoituksista heti UT:n jälkeen, näemme, että sunnuntaita pidettiin laajasti kristittyjen pyhäpäivänä, ihmiskunnan lunastuksen päivänä, Herran ylösnousemuksen päivänä. Niin kutsutussa Apostolien opetuksessa eli Didakheessa, joka on kirjoitettu 60–80-luvuilla, lukee näin (Didakhe 14): ”Kun olette Herran päivänä kokoontuneet, murtakaa leipää ja lausukaa kiitosrukous sen jälkeen kun olette ensin tunnustaneet syntinne, jotta teidän uhrinne olisi puhdas.” Tässä kohdin näemme, että sunnuntaille kuuluu yhteinen kokoontuminen, leivän murtaminen, jolla viitataan ehtoolliseen ja kiitosrukous eli eukaristia. Tähän jumalanpalvelukseen on kuulunut myös synnintunnutus ja synninpäästö. Tämä on ymmärretty seurakunnan puhtaana uhrina. 110-luvulla leijonien hampaissa raadeltu marttyyri-piispa Ignatios todistaa samasta asiasta (Ign. Magn. 9:1): ”Nämä nyt siis elivät elämänsä vanhan järjestyksen vallitessa, mutta pääsivät siitä huolimatta uuteen toivoon eivätkä viettäneet enää sapattia, vaan elivät Herran päivää noudattaen, tuota, jona meidän elämämme koitti hänen kauttaan ja hänen kuolemansa kautta.”

Sunnuntain merkitys kristityille käy kirkkaasti ilmi Barnabaan kirjeessä, joka on kirjoitettu joskus 70–130-luvuilla (Barn. 15:8):

”Eivät nämä nykyiset sapatit ole minulle (Jumalalle) otollisia, vaan se minkä minä olen tehnyt, jona minä saatan kaiken lepoon ja panen alulle kahdeksannen päivän, mikä merkitsee toisen maailman alkua. Siitäpä syystä me vietämmekin iloksemme kahdeksatta päivää, jona Jeesuksin nousi kuolleista, ilmestyi ja nousi taivaisiin.”  

Kuten muistamme, sapatti on VT:ssa erittäin keskeisellä sijalla. Se on pyhä, se löytyy luomiskertomuksesta ja se mainitaan kymmenessä käskyssä. Jeesuksen, Jumalan Pojan kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, hänen opetuslastensa jumalanpalvelus ja pyhin päivä ei keskittynyt enää luomiseen vaan lunastukseen, joka aloitti uuden luomisen. Jokasunnuntainen messu onkin kirkas muistutus siitä, että Jeesus Kristus on noussut kuolleista ja ratkaisevalla tavalla aloittanut jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

Loppuun sopii lainaus kirkkoisältä, pyhältä Hieronymukselta (347–420): 

”Herran päivä, ylösnousemuksen päivä, kristittyjen päivä on meidän päivämme. Sitä kutsutaan Herran päiväksi, sillä sinä päivänä Herra nousi voittajana Isän luokse. Kun pakanat kutsuvat sitä auringon päiväksi, teemme mekin mielellämme samoin, sillä tänään maailmalle on koittanut valo, tänään on alkanut paistaa vanhurskauden aurinko, jonka säteet tuovat pelastuksen.”