Mystiikka, messu ja Seppo A. Teinonen

Luin Riitta ja Seppo A. Teinosen lyhyen kirjan Keskustelua mystiikasta (1990). Seppo Teinonen oli Helsingin Yliopiston dogmatiikan pitkäaikainen professori ja erittäin mielenkiintoinen teologinen keskustelija. Opetettuaan tulevia luterilaisia pappeja dogmatiikassa noin 30 vuoden ajan hän kääntyi katolilaiseksi. Joka tapauksessa tässä kirjassa on paljon ihmeteltävää kaikille kristityille.

Mystiikan ensiaskel on puhdistautuminen (purgatio). Kristinusko ei ole mukavaa, rauhallista ja luontevaa. Päinvastoin se on ristinkantamista. Teinonen ei kannattanut mitään rauhallista tapakristillisyyttä. En kannata minäkään. Niin kuin Ignatius de Loyola sanoi oppilailleen: ”Menkää ja sytyttäkää koko maailma tuleen!” Kyse on siitä, että ristissä on ”maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle”, kyse on siitä, että ”en enää elä minä” vaan Kristus minussa. Gal. 2:20; 6:14. Kristus vie meidät alas. Jeesus ilmaisi asian hyvin lyhyesti: ”Sakkeus, tule kiireesti alas.” Sakkeus tuli hyvin alas ja se, että hän tutustui Herraan, maksoi hänelle lopulta hyvin paljon. On oikein, että kallis on kallista. On hyvä suostua siihen, että maailma palaa, että meidät yhdistetään Kristuksen kuolemaan.

Meidän luterilaisessa kastekaavassa esiintyy rajut sanat, jotka pappi lausuu kastettavalle: ”.. ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen... Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle." Kyse on jokapäiväisestä kuolemisesta synnille. Teinonen lainaa Tuomas Kempiläistä: ”Kristuksen koko elämä oli ristiä ja marttyyriutta, ja sinä etsit lepoa ja iloa. Sinä erehdyt, sinä erehdyt, jos etsit muuta kuin ahdistusten kärsimistä.” (s. 28). ”Rakasta tuntemattomuutta ja mitättömän mainetta.” (s. 32) Samoin 1400-luvun ”saksalainen teologia” opettaa näin: ”Ole täysin ja kokonaan vailla omaa itseäsi.” (s. 29). Jeesus menee kaikkein pisimmälle: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." Matt. 16:24.

Teinonen tukeutuu vanhaan mystiikan tiehen, joka jaetaan kolmeen vaiheeseen: puhdistuminen (purgatio), valaistuminen (illuminatio) ja yhdistyminen (unitio). Kaikki nämä vaiheet löytyvät messusta – toki muualtakin kristityn vaelluksen varrelta. Messussa synnintunnustus ja synninpäästö ovat puhdistautumista, valaistuminen liittyy siihen, kuinka Sanassa, lauluissa ja sakramentissa Herra ilmestyy meille. Yhdistymisessä on kyse ehtoollisen syömisestä ja juomisesta.

Katsotaan vähän tätä ilmestymisvaihetta messussa. Liturgiassa seurakunta nousee laulamaan ”enkelien ja kaikkien pyhien kanssa” Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot… Tämän jälkeen, kun on laulettu ”Hoosianna, siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä”, pappi lukee Kristuksen nimissä, in persona Christi, asetussanat niin kuin Jerusalemin ylähuoneessa ”sinä yönä jona hänet kavallettiin”. Tämä valtavan voimakas väite, että pappi toimii Kristuksen persoonassa ehtoollista asettaessaan, ilmaistaan hänen lausumassa ehtoollisrukouksessa: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä (Kristuksessa) kuuluu Sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä, kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti. Aamen.”

Tämän jälkeen, kun ehtoollisaineet ovat muuttuneet Kristuksen vereksi ja lihaksi, seurakunta (luonnollisesti) nousee palvomaan läsnä olevaa Karitsaa: ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnit, armahda meitä..” Koko tämä ikivanha liturginen kaava, joka on erittäin rikas raamatullisuudessaan, puhuu sanoin, lauluin, rukouksin ja elein siitä, että Herra tulee luoksemme ja meihin sisäisesti. Jos pysähdymme pohtimaan, mitä messun liturgiassa todella tapahtuu, mitä siinä sanotaan, niin yllätymme. Kyse on todella yli ymmärryksen nousevista asioista, ihmeellisistä asioista.

Teinonen kertoo, että juuri messussa, sen ehtoollisosiossa, monet mystikot ovat nähneet konkreettisesti Herran ”valaistumisen”, sen kuinka Pyhä Kolmiyhteinen Jumala todella laskeutuu alttarille, leipään ja viiniin, sen kuinka taivaat ovat auki alttarin yllä – näin mm. pyhä Ignatius ja pyhä Hildegard Bingeniläinen (s. 57–58). Franciscus Assisilainen kirjoittaa Jumalan nöyryydestä ja ilmestymisestä näin:

”Joka päivä Hän saapuu luoksemme nöyränä hahmoltaan; joka päivä hän laskeutuu Isän helmasta alttarille papin käsiin. Ja samoin kuin hän ilmestyi pyhille apostoleille todellisessa ruumiissaan, samoin hän myös nykyään näyttäytyy meille pyhässä leivässä.” (s. 78).

Pyhä Teresa kertoo kummallisesta kokemuksestaan: ”Oltuani ehtoollisella näin erittäin selvästi kun Herramme istui lähelläni. Hän alkoi lohduttaa minua suurella riemulla ja sanoi minulle muun muassa: ’Näet minut tässä, tyttäreni. Minä se olen.’” (s. 79). Messu tiivistyy siihen, kuinka seurakuntalaiset syövät leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren – tässä on kyse yhdistymisestä Kristuksen kanssa – unioti. 

Lopuksi, mystiikka ei ole periaatteessa vain harvoille ja valituille, vaan kaikille kristityille, kaikille Jumalan lapsille. Teinonen painotta, että kristityn vaellus alkaa Herran kutsusta. Kaikkia kristittyjä kutsutaan lähtemään autiomaavaellukselle, pyhiinvaellukselle kohti Jumalaa. Exodus kulkee halki koko Raamatun. Autiomaa esiintyy 60 kertaa UT:ssa. VT:ssa ja juutalaisuudessa, samoin kuin varhaisessa kristinuskossa, autiomaa oli puhdistumisen, kiusausten ja Jumalan kohtaamisen paikka – sinne juutalaiset perustivat Qumranin yhteisön, sinne kristityt perustivat monia luostariyhteisöjään. Johannes Kastaja ja Jeesus viettivät ”puhdistumisen” aikaa autiomaassa. Autiomaassa ei ole helppoa ja mukavaa. Israelin kansa ei viihtynyt siellä, vaan he kaipasivat takaisin Egyptin lihapatojen ääreen. Kuitenkin exodus oli välttämätön. Oli pakko poistua Egyptin orjuudesta, jättää kaikki se taakse. Kristinuskossa exodus tarkoittaa irtiottoa synnistä, perkeleestä ja maailmasta. Se on jokapäiväistä kuolemista itselle, tälle maailmalle ja synnille.

Autiomaavaellukselle lähtiessään Israelin täytyi luopua kaikesta hapatteesta, kaikesta synnistä. Autiomaassa he kohtasivat Jumalan ja siellä he söivät ihmeellistä taivaan leipää. Nämä ovat esikuvia siitä, mitä kuuluu meidän elämään.