Tie pimeyteen ja kirkkauteen

Jatkan vähän pohdintaa Seppo A. Teinosen kirjasen pohjalta – Keskustelua mystiikasta. Teinonen osoittaa, että kirkon suuret mystikot, joilla on ollut täysin sanoinkuvaamattomia ja käsittämättömiä näkyjä Jumalasta, sitoutuivat kaikesta huolimatta lujasti kirkkoon ja sen oppeihin. Jotkut meidän ajan kristityt ajattelevat päinvastoin, että koska Jumala on rajaton ja käsittämätön, niin häntä ei voida määritellä minkään dogman mukaan. Kuitenkin juuri kirkon suurimmat mystiikot ovat usein erittäin selvästi sitoutuneet näihin dogmeihin, ja kuitenkin heillä, jos jollakin, on kokemus käsittämättömästä Jumalasta.

Teinonen lainaa filosofi ja matemaatikko Blaise Pascalia. Pascalin kuoltua hänen takistaan löydettiin sisään ommeltuna lyhyt asiakirja:

"Armon vuonna 1654

maanantaina, 23. marraskuuta, pyhän Clemensin,

paavin ja marttyyrin, ja muiden marttyriluettelossa

olevien päivänä,

pyhän marttyyri Chrysogonuksen ja muiden pyhien päivän aattona,

alkaen suunnilleen puoli yksitoista

aina puoli yhteen asti,

Tulta!

Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala,

ei filosofien eikä oppineiden.

Varmuus. Varmuus. Kiihtymys. Riemu. Rauha."

Näemme, että Pascalin ihmeellinen kokemus oli jotenkin sanoinkuvaamaton. Valaistuminen, kokemus Jumalasta, ylittää kaikki käsityskyvyt. Pascal ei selitä tai kuvaa näkemäänsä, koska sitä ei voi kuvata. Kuitenkin kyse on täydellisestä varmuudesta – suuremmasta varmuudesta kuin mikään aistihavainto voisi antaa. Kyse on personallisen Jumalan ilmestyksestä. Kyse ei ole jostain filosofisesta ideasta tai nimettömästä voimasta, vaan patriarkkojen Jumalasta. Lisäksi kyseinen ilmestys sidotaan vahvasti kirkkoon. Kerran Teinoselta kysyttiin lehtihaastattelussa, ”millainen on professorin oma Jumala”. Professori oli vastannut kysymällä, haluaako tämä kuulla hänen lausuvan apostolisen vai nikealaisen uskontunnustuksen. Näin siis professori, joka koko elämänsä tutki kristillistä uskoa, ja mystikko, joka koki jotain sanoinkuvaamatonta, päätyi vain pitäytymään kirkon vanhassa uskossa.

Teinosen kirjasen loppu on erittäin mielenkiintoinen. Hän päättää kirjansa sanoihin: ”Siinä on myös kaikki olennainen, mitä itse olen oppinut teologina vuosikymmenten aikana. Tämän jälkeen voidaan kaikki edelliset kirjani heittää menemään. Vanha rukous kuuluu: ’Herra, opeta minulle tiesi.’”

Samantyyppiseen tapaan Tuomas Akvinolainen, kristinuskon ehkä suurin teologi kautta aikojen, kieltäytyi saattamasta massiivista tutkimustaan päätökseen.  Kaikesta kirjallisesta työstään hän totesi: ”Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on minusta kuin puuta heinää.” ”Kaikki on minusta… kuin roskaa verrattuna siihen, mitä olen katsellut.” (s. 77). Monet viisaimmista teologeista ovat nähneet, että Jumala on näkymätön. He ovat ymmärtäneet, että Jumala on ymmärtämätön. Hän jatkuu meidän järkemme, näkökenttämme ja aistihavaintojemme yli ikuisuuteen. Ja kuitenkin nämä hengenjättiläiset ovat pitäytyneet kirkon uskontunnustuksessa.

Askel pimeyteen eli kirkkauteen

Juutalaisuudessa ja kristinuskossa esiintyy ajatus, jonka mukaan Jumala löytyy pimeydestä. Mooses astui Herran vuorelle, keskelle pimeää pilveä, joka yhtä aikaa peitti ja paljasti Herran kirkkauden, ja toisaalta tuolla pimeydessä Mooses itse hävisi näkyvistä (2. Moos. 24:12–18). Samoin kuningas Salomo, kun hän oli rakentanut Herran temppelin, toteaa rukouksessaan: ”Herra, sinä haluat pimeän asuinsijan.” 1. Kun. 8:12. Jakeessa 2. Moos. 20:21 ”Mooses lähestyi tummaa pilveä, jossa Jumala oli.” Niin kuin Mooses astui Siinain vuorella tummaan pilveen, niin myös Jeesus, uusi Mooses, astui Golgatan vuorella syvään pimeyteen meidän puolestamme ja edestämme. ”Silloin keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle…” Luuk. 23:44. Tuon pimeyden keskellä kuollen ja häviten Kristus avasi meille ovet kaikkein pyhimpään, Jumalan, taivaan Isän luo ja Herran kirkkauteen.

Ja lopuksi, kaikki tämä on kirkossa niin kuin Teinonen kirjoittaa – tietty hän tarkoittaa nyt roomalaiskatolista kirkkoa, johon hän ei ilmeisesti lue luterilaista kirkkoa. Joka tapauksessa teksti on todella hienoa:

”Messu on pyhän Kirkon elämää, ja pelastus tapahtuu Kirkossa. Kristinusko on Kirkko, ja Kirkko on kristinusko. Pyhä Johannes Khrysostomos kirjoitti: ’Älä jää pois Kirkosta, sillä mikään ei ole väkevämpi kuin Kirkko. Sinun toivosi on Kirkko, sinun pelastuksesi on Kirkko. Se on korkeampi kuin taivas ja avarampi kuin maa. Koskaan se ei vanhene, vaan kukoistaa aina. Selittäessään sen lujuutta ja järkkymättömyyttä Raamattu kutsuu sitä sen vuoksi vuoreksi, kuvatessaan sen turmeltumattomuutta nimittää sitä neitsyeksi, osoittaessaan sen kallisarvoisuutta sanoo sitä kuningattareksi, ja näyttäessään sen läheisyyttä Jumalaan nimittää sitä tyttäreksi…’” (s. 81–82)