perjantai 30. tammikuuta 2009
Pernon koulun päätösjuhla
Kävin aamulla Pernon koulun päätösjuhlassa pitämässä aamunavauksen. Pernon koulu on ollut mulle Turun kouluista läheisin. Siellä on paljon meidän riparinuoria ja paljon ystäviä. Juhlassa oli kiva meininki: oppilaista kyhätty bändi esitti Abban, Juice Leskisen ja Celin Dionen biisejä. Ihailtavaa intoa, taitoa ja rohkeutta. Hyvä, hyvä! Nyt suurin osa oppilaista siirtyy Rieskalähteen kouluun. Siellä tulen varmaan, ja toivottavasti, tapaamaan heitä käytävillä ja joissain tilaisuuksissa. Pernon koulun meininkiä tulee ikävä. Toivottavasti oppilaiden yhteishenki pysyy tallella näiden muutosten kourissa. Kaveria ei saa jättää ja tien päälle on lähdettävä, koska Jeesus on ’tie, totuus ja elämä.’ Siinä joitain puheeni pointteja.
tiistai 27. tammikuuta 2009
'Sitä vartenhan minä täällä olen.'
Julkaisen tässä viime sunnuntaina pitämäni saarnan. Taustalla oli evankeliumiteksti Mark. 1:29 - 39.
Tänään aiheena on usko, jonka Jeesus antaa. Haluan puhua uskosta niin, että ymmärretään se vähän laajemmin: unelmana, haasteena ja visiona. Jeesuksella oli selvä missio ja tarkoitus, johon hän sitoutui. Kaikki mitä hän puhui ja teki, liittyi tuohon suunnitelmaan. Hän pitäytyi tuhon tehtävään kaikissa tilanteissa. Hänellä oli isän tahto, jota hän seurasi. Tuosta tahdosta hän ei luistanut, vaikka tuon tahdon myötä hän joutui uhraamaan oman henkensä.
Jeesuksen aikana juutalaiset odottivat pelastuksen aikoja. Hurskaat juutalaiset kokivat, että he elivät ’surun ja kaipuun aikaa’. Tuon surun ja kaipuun ajan keskellä muistettiin, se mistä Mooseksen kirjassa luimme: ’Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.’ Dtn. 32:36. Kaikissa Jeesuksen ajan synagogissa rukoiltiin ns. Qaddiš (Tepillah = 18siunausta) rukousta, jossa sanottiin: ’Suokoon Hän valtakuntansa tulevan teidän elinaikananne ja teidän päivinänne, ja koko Israelin elinaikana, nopeasti ja pian.’ Jeesuksen sanoman ydin oli: ’aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’ Mark. 1:15. Jeesuksen sanoma oli juutalaisten vuosisataisten toiveiden ja rukousten täyttymys.
Muut odottivat pelastuksen ja lopunaikoja, Jeesus erosi näistä kaikista muista odottelijoista. Hän ei odottanut, vaan kertoi tuon toiveen täyttyvän parhaillaan hänessä, hänen persoonassaan ja hänen kauttaan.
On kaksi todella selkeää piirrettä, jotka kuvaavat Jeesuksen missiota: 1) hänen julistuksensa Jumalan valtakunnasta ja 2) hänen tekonsa. Jumalan valtakunta ei tarkoita jotain maantieteellistä kuningaskuntaa, vaan Jumalan kuninkuutta, hänen hallintaansa. VT:ssa puhutaan paljon siitä, että Jumala on koko maailman kuningas, mutta siellä mainitaan selvästi vain pari kertaa Jumalan valtakunta (malkut Elaha). Myös Jeesuksen aikaisissa kirjoituksissa Jumalan valtakunta on aika harvinainen. Paavali puhuu Jumalan valtakunnasta vain muutaman kertaa, mutta Jeesus puhui siitä koko ajan. Sitä ei löydy kreikkalaisista tai roomalaisista uskonnoista. Juutalaiset kyllä kutsuivat rukouksissaan Jumalaa kuninkaaksi. Jeesus taas ei kertaakaan kutsunut Jumalaa kuninkaaksi, vaan aina Isäksi. Tästä huolimatta Jeesus puhui koko ajan Jumalan kuninkaallisesta vallasta, joka oli hänen kauttaan tullut tänne maan päälle.
Jeesuksella oli äärimmäisen läheinen, perheenomaisen lämmin suhde Jumalaan, jota hän kutsui Isäkseen, ja jonka herruuden ja vallan ja tahdon ja kunnian hän toi tänne maan päälle. Tällä tavalla Jeesus oli yhtä aikaa todella tuttu kaikille aikalaisilleen, mutta samalla aivan omalaatuinen, todella yllättävä.
Toinen asia on Jeesuksen teot. Jeesus paransi kuumeisen naisen, spitaalisia, rampoja, herätti kuolleita, paransi sokeita, kuuroja ja mykkiä. Hän ei tehnyt vain parannusihmeitä, vaan myös luonnonihmeitä. Hän käveli veden päällä ja tyynnytti myrskyn. Hän ruokki tuhansia ihmisiä parilla leivällä ja kalalla. Markuksen evankeliumista 1/3osa käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Niitä on todella paljon. Kenenkään muun Jeesuksen aikalaisen ei kerrota tehneen läheskään yhtä paljon ihmeitä kuin Jeesus. Kenenkään ei kerrota tehneen ihmeitä edes samalla tyylillä kuin Jeesus. Jeesus paransi ihmisiä vähän kuin puolivahingossa, ohimennen. Ne olivat hänelle luonnollisia juttuja. Hän ei tehnyt siitä isoa numeroa.
Jos muut tekivät parantamisihmeitä, niin niihin kuului usein rukouksia tai jopa loitsuja, Jeesus ei kuitenkaan yleensä edes rukoillut kun hän teki ns. ihmeitä. Hän ei vedonnut Jumalan nimeen tai kenenkään muunkaan nimeen. Hän yksinkertaisesti kosketti sairasta ja sairas parani.
Jeesukselle kerrottiin Simonin anopista, joka makasi kuumeessa. Tuohon aikaan kuume oli tappava tauti. Jeesus tuli katsomaan naista, hän ei rukoillut, hän ei tehnyt mitään erityistä, hän ei kysellyt mitään, hän vain ’otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille.’ Mark. 1:31. Yhdelle halvaantuneelle Jeesus sanoi: ’nouse, ota vuoteesi ja kävele.’ Mark. 2:9. Kätensä teloneelle hän sanoi: ’ojenna kätesi.’ 3:5. Hän otti kuollutta tyttöä kädestä kiinni ja sanoi ’talita kum’ – tyttö nouse. 5:41. Tällaisilla arkipäiväisillä käskyillä Jeesus paransi ihmisiä. Ihmiset toivoivat, jospa hän koskettaisi myös minua, ja mikä kauneinta äidit ja isät, sisarukset ja ystävät toivat sairaita läheisiään Jeesuksen luo, niin että hän koskisi heihin.
Jos Jeesusta katselee vähän aikaa, niin huomataan nopeasti, että hänellä oli selvä oma tyyli, joka oli yhtä aikaa todella vanha, mutta jotenkin aivan uusi – Jeesus teki juuri tiettyjä juttuja ja juuri tietyllä tyylillä. Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä meidän nykypäivän kristittyjen kanssa? Mitä meidän pitäisi tehdä ja miten?
Me kristityt olemme Jeesuksen opetuslapsia. Uskomme mukaan meidät on nimeltä kutsuttu ennen syntymäämme, meidät on ennalta valittu Jumalan lapsiksi. Tämän vuoksi meille on lahjoitettu usko Kristukseen. Jeesuksen tähden Jumala, kaikkivaltias Kuningas on meille läheinen taivaan Isä. Jeesuksen tähden meillä on joka päivä suora yhteys taivaan Isään, maailman kaikkeuden luojaan. Jeesuksen sydämessä asui Pyhä Henki. Raamattu sanoo, että jokaisen, joka on Kristuksen oma, jokaisessa sellaisessa ihmisessä asuu Pyhä Henki. Me olemme Pyhän Hengen temppeli. Me ollaan palvelijoita, joille on annettu monta talenttia. Meille on annettu 10 000talentin velat anteeksi.
Kaivammeko me nämä aarteet maan alle piiloon? Emme.
Harva asia tekee niin kipeää kuin talentin kätkeminen. Harva asia tekee niin kipeää kuin se, kun ihmeellisillä mahdollisuuksilla ladattu ihminen antaa kaikkien mahdollisuuksiensa valua hukkaan. Nuoret tarvitsevat mission, tehtävän, vision ja unelman. Sitä samaa tarvitsevat kaiken ikäiset. Ajatelkaa jos tuo Simonin anoppi olisi parannuttuaan vain kohauttanut hartioitaan ja lähtenyt omien askareidensa pariin, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Luulen, että hän olisi mennyt sisäisesti solmuun. Tuo nainen ei toiminut niin, vaan evankeliumissa sanotaan, että ’hän alkoi palvella vieraitaan.’ Jeesus sai ihmisissä aikaan jonkinlaisen palveluherätyksen. Vanhemmat toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi, evankeliumeissa on niin monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset auttoivat toisiaan tulemaan Jeesuksen koskettamiksi. Ne yhdet miehet purkivat katon ja laskivat halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen eteen. Kosketa ja paranna. Näillä ihmisillä oli kova palvelualttius, vähän niin kuin partiolaisilla, jotka sanovat apua tarvittaessa: ’aina valmis.’
Jeesuksen antaman unelman, vision ja uskon on siirryttävä seuraavalle sukupolvelle: silloin ei kaveria jätetä, eikä Luojaa unohdeta. Aikuisilla ja vanhuksilla on erittäin tärkeä tehtävä: esirukous. Tehkäämme niin kuin evankeliumitekstissä: kerrotaan Jeesukselle ihmisistä ja kannetaan ihmisiä hänen luokseen.
Kirkolla on monta ongelmaa: voimat ovat palvelijoilta aika lopussa, väki vähenee. Viime vuona taas kymmenet tuhannet erosivat kirkosta.
Millainen seurakunta Jeesus toivoisi meidän olevan? Mitä hän haluaisi tai haluaa tehdä Mikaelin seurakunnan kautta? Voisiko seurakunta olla paikka vähän samanlainen paikka, jollaiseksi Simonin anopin koti muuttui tuona iltana. Voisiko seurakunta olla paikka, jossa ihminen voi kohdata Herran Jeesuksen hyvin läheisesti. Paikka, jossa niin suurista ja pienistä, voimansa menettäneistä ihmisistä huolehditaan. Voisiko se olla yhteyden paikka, paikka, jonne ihmiset tuovat läheisiään, ja paikka jossa parannetut muuttuvat palvelijoiksi, niin kuin Simonin anoppi. Tuossa paikassa kuuluisi Jumalan puhe, Kristuksen evankeliumi, sanoma Jumalan valtakunnasta. Tuossa paikassa ihmiset saisivat elämälleen tarkoituksen ja tehtävän. Tuollaisella paikalla olisi magneettinen vaikutus ihmisiin. Me oltaisiin vähän niin kuin Jeesus maan päällä. Tämä ei ole toiveajattelua, se on mahdollista, jos evankeliumi on totta. Meillä on kaikki tarvittavat talentit.
Unelmat ovat vaarallisia, koska ne taivuttelevat meidät liikkeelle. Ne herättävät meissä toivon. Auschwitchin keskitysleiriltä selvinnyt psykologi Viktor Frankl on määritellyt tosi hyvin, mitä tarkoittaa epätoivo. Epätoivo on yhtä kuin kärsimys plus merkityksettömyys. Ihmiset kaipaavat jotain syytä elää. Tarkoitusta. Jos meillä ei ole syy ja tarkoitus selvänä, niin me ajaudumme epätoivoon, kun kohtaamme kärsimystä ja vastustusta. Mutta me menemme läpi vaikka minkä kärsimyksen, vaikka läpi Kaislameren, jos pidämme mielessämme sen syyn ja tarkoituksen, määränpään, luvatun maan, jonka vuoksi me ollaan olemassa. Me tulemme löytämään kaikki keinot olla tämän ajan keskellä toivon, uskon ja rakkauden yhteisö, kun meillä on meidän olemassaolomme syy mielessämme, kun Herra on meidän keskellämme.
Miksi seurakunta siis on olemassa? Sen olemassaolon syy on julistaa evankeliumia ja palvella lähimmäisiä. Se on Kristuksen ruumis maan päällä. Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi heille: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.’ Joh. 20:21. Hyvät kristityt, ollaan, puhutaan ja palvellaan ’niin kuin’ Jeesus.
Jeesus paransi tuona iltana, mistä päivän evankeliumiteksti puhuu, paljon sairaita ja hän karkotti paljon pahoja henkiä riivatuista. Simonin anopin kodista ja noista tienoista oli tullut parantumisen ja ilon – siellä kohdattiin Pyhä, joka oli tullut arjen keskelle. Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhui, oli tullut sinne. Aamulla varhain Jeesus kuitenkin lähti yksin vuorelle rukoilemaan, lataamaan akkujaan, hiljentymään Isänsä läsnäoloon. ’Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja siellä hän rukoili.’ Kohtapuolin opetuslapset juoksivat jo etsimässä Herraansa. Heillä olisi varmaan ollut hänelle paljon hommia, paljon toiveita. Ehkä joku olisi voinut ryhtyä manageriksi. Jeesus ei kuitenkaan halunnut jäädä suosion huipulle Kapernaumin kaupunkiin. Hän pakkasi tavaransa, ja sanoi: ’me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’
Hyvät kristityt, niin kuin Jeesus meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, niin myös meidän pitää seurakuntana mennä paikkaan, jossa me saamme olla yksin. Maailma, tai ketkään sinänsä viisaat ihmiset eivät voi kertoa meille meidän olemassaolomme syytä. Me saamme tuon olemassaolomme syyn meidän taivaalliselta Isältämme: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Jeesus tiesi ’mitä varten’ hän täällä oli. Myös meidän tulee aina muistaa ja tietää ’mitä varten’ me täällä olemme. Meidän pitää kuunnella taivaan Isää – Hän kertoo meille. Sitten meidän pitää olla kuuliaisia ja lähteä minne Herra vie – maailmaan julistamaan evankeliumia.
Tänään aiheena on usko, jonka Jeesus antaa. Haluan puhua uskosta niin, että ymmärretään se vähän laajemmin: unelmana, haasteena ja visiona. Jeesuksella oli selvä missio ja tarkoitus, johon hän sitoutui. Kaikki mitä hän puhui ja teki, liittyi tuohon suunnitelmaan. Hän pitäytyi tuhon tehtävään kaikissa tilanteissa. Hänellä oli isän tahto, jota hän seurasi. Tuosta tahdosta hän ei luistanut, vaikka tuon tahdon myötä hän joutui uhraamaan oman henkensä.
Jeesuksen aikana juutalaiset odottivat pelastuksen aikoja. Hurskaat juutalaiset kokivat, että he elivät ’surun ja kaipuun aikaa’. Tuon surun ja kaipuun ajan keskellä muistettiin, se mistä Mooseksen kirjassa luimme: ’Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.’ Dtn. 32:36. Kaikissa Jeesuksen ajan synagogissa rukoiltiin ns. Qaddiš (Tepillah = 18siunausta) rukousta, jossa sanottiin: ’Suokoon Hän valtakuntansa tulevan teidän elinaikananne ja teidän päivinänne, ja koko Israelin elinaikana, nopeasti ja pian.’ Jeesuksen sanoman ydin oli: ’aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’ Mark. 1:15. Jeesuksen sanoma oli juutalaisten vuosisataisten toiveiden ja rukousten täyttymys.
Muut odottivat pelastuksen ja lopunaikoja, Jeesus erosi näistä kaikista muista odottelijoista. Hän ei odottanut, vaan kertoi tuon toiveen täyttyvän parhaillaan hänessä, hänen persoonassaan ja hänen kauttaan.
On kaksi todella selkeää piirrettä, jotka kuvaavat Jeesuksen missiota: 1) hänen julistuksensa Jumalan valtakunnasta ja 2) hänen tekonsa. Jumalan valtakunta ei tarkoita jotain maantieteellistä kuningaskuntaa, vaan Jumalan kuninkuutta, hänen hallintaansa. VT:ssa puhutaan paljon siitä, että Jumala on koko maailman kuningas, mutta siellä mainitaan selvästi vain pari kertaa Jumalan valtakunta (malkut Elaha). Myös Jeesuksen aikaisissa kirjoituksissa Jumalan valtakunta on aika harvinainen. Paavali puhuu Jumalan valtakunnasta vain muutaman kertaa, mutta Jeesus puhui siitä koko ajan. Sitä ei löydy kreikkalaisista tai roomalaisista uskonnoista. Juutalaiset kyllä kutsuivat rukouksissaan Jumalaa kuninkaaksi. Jeesus taas ei kertaakaan kutsunut Jumalaa kuninkaaksi, vaan aina Isäksi. Tästä huolimatta Jeesus puhui koko ajan Jumalan kuninkaallisesta vallasta, joka oli hänen kauttaan tullut tänne maan päälle.
Jeesuksella oli äärimmäisen läheinen, perheenomaisen lämmin suhde Jumalaan, jota hän kutsui Isäkseen, ja jonka herruuden ja vallan ja tahdon ja kunnian hän toi tänne maan päälle. Tällä tavalla Jeesus oli yhtä aikaa todella tuttu kaikille aikalaisilleen, mutta samalla aivan omalaatuinen, todella yllättävä.
Toinen asia on Jeesuksen teot. Jeesus paransi kuumeisen naisen, spitaalisia, rampoja, herätti kuolleita, paransi sokeita, kuuroja ja mykkiä. Hän ei tehnyt vain parannusihmeitä, vaan myös luonnonihmeitä. Hän käveli veden päällä ja tyynnytti myrskyn. Hän ruokki tuhansia ihmisiä parilla leivällä ja kalalla. Markuksen evankeliumista 1/3osa käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Niitä on todella paljon. Kenenkään muun Jeesuksen aikalaisen ei kerrota tehneen läheskään yhtä paljon ihmeitä kuin Jeesus. Kenenkään ei kerrota tehneen ihmeitä edes samalla tyylillä kuin Jeesus. Jeesus paransi ihmisiä vähän kuin puolivahingossa, ohimennen. Ne olivat hänelle luonnollisia juttuja. Hän ei tehnyt siitä isoa numeroa.
Jos muut tekivät parantamisihmeitä, niin niihin kuului usein rukouksia tai jopa loitsuja, Jeesus ei kuitenkaan yleensä edes rukoillut kun hän teki ns. ihmeitä. Hän ei vedonnut Jumalan nimeen tai kenenkään muunkaan nimeen. Hän yksinkertaisesti kosketti sairasta ja sairas parani.
Jeesukselle kerrottiin Simonin anopista, joka makasi kuumeessa. Tuohon aikaan kuume oli tappava tauti. Jeesus tuli katsomaan naista, hän ei rukoillut, hän ei tehnyt mitään erityistä, hän ei kysellyt mitään, hän vain ’otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille.’ Mark. 1:31. Yhdelle halvaantuneelle Jeesus sanoi: ’nouse, ota vuoteesi ja kävele.’ Mark. 2:9. Kätensä teloneelle hän sanoi: ’ojenna kätesi.’ 3:5. Hän otti kuollutta tyttöä kädestä kiinni ja sanoi ’talita kum’ – tyttö nouse. 5:41. Tällaisilla arkipäiväisillä käskyillä Jeesus paransi ihmisiä. Ihmiset toivoivat, jospa hän koskettaisi myös minua, ja mikä kauneinta äidit ja isät, sisarukset ja ystävät toivat sairaita läheisiään Jeesuksen luo, niin että hän koskisi heihin.
Jos Jeesusta katselee vähän aikaa, niin huomataan nopeasti, että hänellä oli selvä oma tyyli, joka oli yhtä aikaa todella vanha, mutta jotenkin aivan uusi – Jeesus teki juuri tiettyjä juttuja ja juuri tietyllä tyylillä. Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä meidän nykypäivän kristittyjen kanssa? Mitä meidän pitäisi tehdä ja miten?
Me kristityt olemme Jeesuksen opetuslapsia. Uskomme mukaan meidät on nimeltä kutsuttu ennen syntymäämme, meidät on ennalta valittu Jumalan lapsiksi. Tämän vuoksi meille on lahjoitettu usko Kristukseen. Jeesuksen tähden Jumala, kaikkivaltias Kuningas on meille läheinen taivaan Isä. Jeesuksen tähden meillä on joka päivä suora yhteys taivaan Isään, maailman kaikkeuden luojaan. Jeesuksen sydämessä asui Pyhä Henki. Raamattu sanoo, että jokaisen, joka on Kristuksen oma, jokaisessa sellaisessa ihmisessä asuu Pyhä Henki. Me olemme Pyhän Hengen temppeli. Me ollaan palvelijoita, joille on annettu monta talenttia. Meille on annettu 10 000talentin velat anteeksi.
Kaivammeko me nämä aarteet maan alle piiloon? Emme.
Harva asia tekee niin kipeää kuin talentin kätkeminen. Harva asia tekee niin kipeää kuin se, kun ihmeellisillä mahdollisuuksilla ladattu ihminen antaa kaikkien mahdollisuuksiensa valua hukkaan. Nuoret tarvitsevat mission, tehtävän, vision ja unelman. Sitä samaa tarvitsevat kaiken ikäiset. Ajatelkaa jos tuo Simonin anoppi olisi parannuttuaan vain kohauttanut hartioitaan ja lähtenyt omien askareidensa pariin, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Luulen, että hän olisi mennyt sisäisesti solmuun. Tuo nainen ei toiminut niin, vaan evankeliumissa sanotaan, että ’hän alkoi palvella vieraitaan.’ Jeesus sai ihmisissä aikaan jonkinlaisen palveluherätyksen. Vanhemmat toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi, evankeliumeissa on niin monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset auttoivat toisiaan tulemaan Jeesuksen koskettamiksi. Ne yhdet miehet purkivat katon ja laskivat halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen eteen. Kosketa ja paranna. Näillä ihmisillä oli kova palvelualttius, vähän niin kuin partiolaisilla, jotka sanovat apua tarvittaessa: ’aina valmis.’
Jeesuksen antaman unelman, vision ja uskon on siirryttävä seuraavalle sukupolvelle: silloin ei kaveria jätetä, eikä Luojaa unohdeta. Aikuisilla ja vanhuksilla on erittäin tärkeä tehtävä: esirukous. Tehkäämme niin kuin evankeliumitekstissä: kerrotaan Jeesukselle ihmisistä ja kannetaan ihmisiä hänen luokseen.
Kirkolla on monta ongelmaa: voimat ovat palvelijoilta aika lopussa, väki vähenee. Viime vuona taas kymmenet tuhannet erosivat kirkosta.
Millainen seurakunta Jeesus toivoisi meidän olevan? Mitä hän haluaisi tai haluaa tehdä Mikaelin seurakunnan kautta? Voisiko seurakunta olla paikka vähän samanlainen paikka, jollaiseksi Simonin anopin koti muuttui tuona iltana. Voisiko seurakunta olla paikka, jossa ihminen voi kohdata Herran Jeesuksen hyvin läheisesti. Paikka, jossa niin suurista ja pienistä, voimansa menettäneistä ihmisistä huolehditaan. Voisiko se olla yhteyden paikka, paikka, jonne ihmiset tuovat läheisiään, ja paikka jossa parannetut muuttuvat palvelijoiksi, niin kuin Simonin anoppi. Tuossa paikassa kuuluisi Jumalan puhe, Kristuksen evankeliumi, sanoma Jumalan valtakunnasta. Tuossa paikassa ihmiset saisivat elämälleen tarkoituksen ja tehtävän. Tuollaisella paikalla olisi magneettinen vaikutus ihmisiin. Me oltaisiin vähän niin kuin Jeesus maan päällä. Tämä ei ole toiveajattelua, se on mahdollista, jos evankeliumi on totta. Meillä on kaikki tarvittavat talentit.
Unelmat ovat vaarallisia, koska ne taivuttelevat meidät liikkeelle. Ne herättävät meissä toivon. Auschwitchin keskitysleiriltä selvinnyt psykologi Viktor Frankl on määritellyt tosi hyvin, mitä tarkoittaa epätoivo. Epätoivo on yhtä kuin kärsimys plus merkityksettömyys. Ihmiset kaipaavat jotain syytä elää. Tarkoitusta. Jos meillä ei ole syy ja tarkoitus selvänä, niin me ajaudumme epätoivoon, kun kohtaamme kärsimystä ja vastustusta. Mutta me menemme läpi vaikka minkä kärsimyksen, vaikka läpi Kaislameren, jos pidämme mielessämme sen syyn ja tarkoituksen, määränpään, luvatun maan, jonka vuoksi me ollaan olemassa. Me tulemme löytämään kaikki keinot olla tämän ajan keskellä toivon, uskon ja rakkauden yhteisö, kun meillä on meidän olemassaolomme syy mielessämme, kun Herra on meidän keskellämme.
Miksi seurakunta siis on olemassa? Sen olemassaolon syy on julistaa evankeliumia ja palvella lähimmäisiä. Se on Kristuksen ruumis maan päällä. Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi heille: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.’ Joh. 20:21. Hyvät kristityt, ollaan, puhutaan ja palvellaan ’niin kuin’ Jeesus.
Jeesus paransi tuona iltana, mistä päivän evankeliumiteksti puhuu, paljon sairaita ja hän karkotti paljon pahoja henkiä riivatuista. Simonin anopin kodista ja noista tienoista oli tullut parantumisen ja ilon – siellä kohdattiin Pyhä, joka oli tullut arjen keskelle. Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhui, oli tullut sinne. Aamulla varhain Jeesus kuitenkin lähti yksin vuorelle rukoilemaan, lataamaan akkujaan, hiljentymään Isänsä läsnäoloon. ’Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja siellä hän rukoili.’ Kohtapuolin opetuslapset juoksivat jo etsimässä Herraansa. Heillä olisi varmaan ollut hänelle paljon hommia, paljon toiveita. Ehkä joku olisi voinut ryhtyä manageriksi. Jeesus ei kuitenkaan halunnut jäädä suosion huipulle Kapernaumin kaupunkiin. Hän pakkasi tavaransa, ja sanoi: ’me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’
Hyvät kristityt, niin kuin Jeesus meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, niin myös meidän pitää seurakuntana mennä paikkaan, jossa me saamme olla yksin. Maailma, tai ketkään sinänsä viisaat ihmiset eivät voi kertoa meille meidän olemassaolomme syytä. Me saamme tuon olemassaolomme syyn meidän taivaalliselta Isältämme: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Jeesus tiesi ’mitä varten’ hän täällä oli. Myös meidän tulee aina muistaa ja tietää ’mitä varten’ me täällä olemme. Meidän pitää kuunnella taivaan Isää – Hän kertoo meille. Sitten meidän pitää olla kuuliaisia ja lähteä minne Herra vie – maailmaan julistamaan evankeliumia.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Yksinäiset ja seuris
Olen kuullut liian monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset pettyvät seurakuntaan sen vuoksi, että he jäävät siellä ulkopuolisiksi ja yksinäisiksi. Eräs ystäväni kävi noin vuoden ajan viikoittain erään seurakunnan tilaisuuksissa. Opetus oli hyvää, oikeaoppista ja armollista, mutta ihmiset olivat ryhmittyneet omiin pieniin ja pyhiin kuppikuntiin, joihin oli tosi vaikea päästä sisälle. Vuoden aikana ainut ihminen, joka tuli juttelemaan tuon henkilön kanssa, oli seurakunnan pastori. Tämäkin keskustelu käytiin aivan liian myöhään. Miksi ihmeessä asioista pitää tehdä niin vaikeita? Miksei kukaan vaan vetänyt häntä mukaan piireihin, käynyt juttelemassa, vaihtanut puhelinnumeroita, viennyt leffaan tai kahville? Urpot!! No tottakai tiedän, että pilkka osuu tässä jo vähän omaan nilkaan.
Seurakunnan pitäisi olla kuin toinen koti, mutta käytännössä tuosta tavoitteesta jäädään useimmiten aika kauas. Isä meidän on isä minun ja sinun syntisi ovat sinun syntejäsi – vastaat niistä ihan itse. Eivät ne ole meidän. Hanki oma leipäsi, tämä leipä ei ole meidän, vaan minun. Tämä on ikävää todellisuutta, jonka keskellä kirkkokansa rukoilee oikeaoppisesti ’Isä meidän’.
Kuulin äskettäin, että missään muualla maailmassa lapset ja vanhukset eivät ole niin yksinäisiä kuin Suomessa. Ihmiset kaipaavat seuraa ja ystäviä. Jos seurakunta ei osaa vastata tähän tarpeeseen, niin sitä yhteisöllisyyttä haetaan vaikka baarista, ja ikävä kyllä, sieltä sitä usein saa jopa helpommin kuin seurikselta. Toimituskeskusteluissa tuttu juttu on kuulla kuinka omaiset kertovat kokevansa, että he ovat liian 'huonoja seurakuntaan'.
Mikaelin seurakunnan strategiassa lukee, että meidän tavoitteena on olla nimenomaan yhteisö, ’meidän seurakunta’. Tarkoitus on kohdata ihmisiä ja olla heidän tukenaan elämässä ja uskossa. Tämä on erittäin tärkeä tavoite ja yritämme toteuttaa sitä parhaamme mukaan. Tämä tavoite pitäisi vaan tiedostaa entistä paremmin ja siitä pitäisi toitottaa seurakuntalaisille sanoin, teoin, tempauksin.. Ei se paljoa auta, jos vain työntekijät tietävät tavoitteet. Tavoitteet koskevat kaikkia seurakuntalaisia, koska 'me' kaikki seurakunnan jäsenet muodostetaan seurakunta. Nuorisotyössä 'me-hengen' luominen on tosi tärkeetä. Sitotutumiskammoiset ihmiset tarvitsevat tänään ystäviä ja porukkaa, johon he kuuluvat. Se lievittäisi yksinäisyyttä.
Seurakunnan pitäisi olla kuin toinen koti, mutta käytännössä tuosta tavoitteesta jäädään useimmiten aika kauas. Isä meidän on isä minun ja sinun syntisi ovat sinun syntejäsi – vastaat niistä ihan itse. Eivät ne ole meidän. Hanki oma leipäsi, tämä leipä ei ole meidän, vaan minun. Tämä on ikävää todellisuutta, jonka keskellä kirkkokansa rukoilee oikeaoppisesti ’Isä meidän’.
Kuulin äskettäin, että missään muualla maailmassa lapset ja vanhukset eivät ole niin yksinäisiä kuin Suomessa. Ihmiset kaipaavat seuraa ja ystäviä. Jos seurakunta ei osaa vastata tähän tarpeeseen, niin sitä yhteisöllisyyttä haetaan vaikka baarista, ja ikävä kyllä, sieltä sitä usein saa jopa helpommin kuin seurikselta. Toimituskeskusteluissa tuttu juttu on kuulla kuinka omaiset kertovat kokevansa, että he ovat liian 'huonoja seurakuntaan'.
Mikaelin seurakunnan strategiassa lukee, että meidän tavoitteena on olla nimenomaan yhteisö, ’meidän seurakunta’. Tarkoitus on kohdata ihmisiä ja olla heidän tukenaan elämässä ja uskossa. Tämä on erittäin tärkeä tavoite ja yritämme toteuttaa sitä parhaamme mukaan. Tämä tavoite pitäisi vaan tiedostaa entistä paremmin ja siitä pitäisi toitottaa seurakuntalaisille sanoin, teoin, tempauksin.. Ei se paljoa auta, jos vain työntekijät tietävät tavoitteet. Tavoitteet koskevat kaikkia seurakuntalaisia, koska 'me' kaikki seurakunnan jäsenet muodostetaan seurakunta. Nuorisotyössä 'me-hengen' luominen on tosi tärkeetä. Sitotutumiskammoiset ihmiset tarvitsevat tänään ystäviä ja porukkaa, johon he kuuluvat. Se lievittäisi yksinäisyyttä.
lauantai 24. tammikuuta 2009
Kirjojen kirjoittamisella ei ole loppua
Ihme ja kumma, mun saarna on valmis, vaikka kello on vasta 22:23! Yleensä nämä lauantait, kun pitää valmistella saarna, venyvät pikkutunneille. Joka tapauksessa tässä on hyvä video, mikä kertoo tosi olennaisen asian liittyen Jeesukseen. Mulla on monta kirjaa 'yöpöydällä': kirveellä kirkkotielle vuonna 1990 tapetun venäläisen ortodoksin Alexander Menin Ihmisen Poika, nykyisen paavin Jesus of Nazareth, juutalaisen tutkijan Jacob Neusnerin A Rabbi Talks with Jesus. Tuossa on erittäin nimekkään ortodoksin, katolilaisen ja juutalaisen näkemys Jeesuksesta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kristinuskossa on kyse siitä, mitä Jeesus sanoi itsestään.
tiistai 20. tammikuuta 2009
Päivä pyhän maan pölyjen keskellä
Taas on tullut vietettyä kirjastopäivä. Olen lueskellut Galilean historiasta ja Herodes Antipaksesta, joka oli Galilean ja Perean maakuntien hallitsija kutakuinkin koko Jeesuksen elinajan. Galilean ja Perean alueet olivat lähinnä juutalaisten asuttamia. Herodes Antipas oli Herodes Suuren poika. Antipas oli varmasti Israelin menestyksekkäin hallitsija. Hän oli osaava poliitikko, joka kunnostautui isänsä tavoin isoissa rakennusprojekteissa. Hän on jättänyt arkeologeille paljon töitä. Hän perusti ja rakennutti kolme kaupunkia: Tiberias (Rooman keisari Tiberiuksen kunniaksi), Sephoris (Galilean pääkaupunki) ja Betharamatha. Hän hallitsi yhteensä 43vuotta. Kukaan muu Israelin (tai Galilean) hallitsija ei pysynyt valtaistuimella näin pitkään toisen temppelin aikana (515eKr – 70jKr.).
Jeesus ja Johannes Kastaja olivat Antipaksen aikalaisia. Antipas tapatti Johanneksen ilmeisimmin siitä syystä, että häntä huolestutti Johanneksen kansansuosio. Kastajaa pidettiin profeettana ja erittäin hurskaana miehenä. Jeesus sai kulkea varpaillaan, ja pitää matalaa profiilia juuri Antipaksen vuoksi. Luuk. 13:31: ’Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: lähde pois täältä, Herodes (Antipas) aikoo tappaa sinut.’ Jeesus kutsui Antipasta ”ketuksi”, joka ei voisi määräillä hänen missiotaan. Jeesus sanoi, että hänen kohtalonaan olisi kyllä kuolla väkivaltaisesti, mutta ei Galileassa vaan Jerusalemissa, Luuk. 13:32 – 33.
Evankeliumien mukaan Antipas oli kiinnittänyt Jeesukseen huomiota, aivan kuten kaikki muutkin. Mark. 6:14. Huhut Jeesuksen toiminnasta ja hänen sanoistaan levisivät koko Galileaan. Hän veti magneetin lailla kansaa, kaikenlaisia sairaita, spitaalisia ja riivattuja puoleensa. Hänen ympärillään hääräsi publikaaneja, fariseuksia, naisia, lapsia, tavallisia galilealaisia, suurimmaksi osaksi maalaiskansaa. Kukaan ei voinnut ohittaa häntä välinpitämättömästi.
ps. nuorisotyön vastapainona on todella terveellistä välillä uppoutua esim. tällaisiin asioihin, niin ei tule ns. fakki-idiootiksi.
Jeesus ja Johannes Kastaja olivat Antipaksen aikalaisia. Antipas tapatti Johanneksen ilmeisimmin siitä syystä, että häntä huolestutti Johanneksen kansansuosio. Kastajaa pidettiin profeettana ja erittäin hurskaana miehenä. Jeesus sai kulkea varpaillaan, ja pitää matalaa profiilia juuri Antipaksen vuoksi. Luuk. 13:31: ’Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: lähde pois täältä, Herodes (Antipas) aikoo tappaa sinut.’ Jeesus kutsui Antipasta ”ketuksi”, joka ei voisi määräillä hänen missiotaan. Jeesus sanoi, että hänen kohtalonaan olisi kyllä kuolla väkivaltaisesti, mutta ei Galileassa vaan Jerusalemissa, Luuk. 13:32 – 33.
Evankeliumien mukaan Antipas oli kiinnittänyt Jeesukseen huomiota, aivan kuten kaikki muutkin. Mark. 6:14. Huhut Jeesuksen toiminnasta ja hänen sanoistaan levisivät koko Galileaan. Hän veti magneetin lailla kansaa, kaikenlaisia sairaita, spitaalisia ja riivattuja puoleensa. Hänen ympärillään hääräsi publikaaneja, fariseuksia, naisia, lapsia, tavallisia galilealaisia, suurimmaksi osaksi maalaiskansaa. Kukaan ei voinnut ohittaa häntä välinpitämättömästi.
ps. nuorisotyön vastapainona on todella terveellistä välillä uppoutua esim. tällaisiin asioihin, niin ei tule ns. fakki-idiootiksi.
maanantai 19. tammikuuta 2009
Nuortenleirin kuulumisia
Tulin eilen isoskoulutusleiriltä Kunstenniemestä. Koulutimme noin 30tulevaa isosta. Hyvä vuosikerta ja hienoa porukkaa. Leiri oli todella kiva kokemus. Leirin johtavana teemana oli viestikapulan antaminen eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Tämän päivän oppijoista tulee huomisen opettajia ja vastuunkantajia.
Usein vanhempien konkareiden ja nuorien tulokkaiden välissä on jonkinlainen luottamuspula. Vanhat ja hurskaat puhuvat Herralle vilpittömästi nuorista kuten Ananias Saulus tarsoalaisesta, Ap. t. 9:13 - 14: 'Herra minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi..' Isotveljet murisevat, kun Isä ottaa avosylin tuhlaajapojat ja tuhlaajatytöt Jumalan liiton, perheen ja kodin piiriin. Heille annetaan viestikapula, Luuk. 15. Myös nyt on annettava viestikapula nuorille, tämän päivän joosefeille, daavideille, neitsyt marioille, hannoille, jeremioille jne. Herra vie suunnitelmansa aina päätökseen alivoiman kautta. Hän käyttää erityisesti niitä, joihin moni ei usko, niitä, joita aliarvioidaan. Raamatun pohjalta tämä näyttää olevan Hänen tyylinsä.
Leirillä oli tietysti hyvää ruokaa, ulkoleikkejä, hartauksia, seurustelua ja saunomista.
Katsoimme myös leffan, jonka traileri on tässä. Leffasta pidettiin paljon. Tietysti se on vähän tyylilleen tyypillisesti ennalta-arvattava ja naivin patrioottinen, mutta siitä huolimatta siinä käsiteltiin hyviä teemoja - älä luovu toivosta. Se on tosi tärkeä sanoma.
Leffaa nimeltään Ben X on mainostettu nuorisotyön käyttöön. Olen katsonut siitä alun ja se vaikutti ainakin tosi käyttökelpoiselta. Tässä taas traileri, joka on aika outo ainakin leffan alkuun nähden.
Usein vanhempien konkareiden ja nuorien tulokkaiden välissä on jonkinlainen luottamuspula. Vanhat ja hurskaat puhuvat Herralle vilpittömästi nuorista kuten Ananias Saulus tarsoalaisesta, Ap. t. 9:13 - 14: 'Herra minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi..' Isotveljet murisevat, kun Isä ottaa avosylin tuhlaajapojat ja tuhlaajatytöt Jumalan liiton, perheen ja kodin piiriin. Heille annetaan viestikapula, Luuk. 15. Myös nyt on annettava viestikapula nuorille, tämän päivän joosefeille, daavideille, neitsyt marioille, hannoille, jeremioille jne. Herra vie suunnitelmansa aina päätökseen alivoiman kautta. Hän käyttää erityisesti niitä, joihin moni ei usko, niitä, joita aliarvioidaan. Raamatun pohjalta tämä näyttää olevan Hänen tyylinsä.
Leirillä oli tietysti hyvää ruokaa, ulkoleikkejä, hartauksia, seurustelua ja saunomista.
Katsoimme myös leffan, jonka traileri on tässä. Leffasta pidettiin paljon. Tietysti se on vähän tyylilleen tyypillisesti ennalta-arvattava ja naivin patrioottinen, mutta siitä huolimatta siinä käsiteltiin hyviä teemoja - älä luovu toivosta. Se on tosi tärkeä sanoma.
Leffaa nimeltään Ben X on mainostettu nuorisotyön käyttöön. Olen katsonut siitä alun ja se vaikutti ainakin tosi käyttökelpoiselta. Tässä taas traileri, joka on aika outo ainakin leffan alkuun nähden.
maanantai 12. tammikuuta 2009
Yhdessä alas, yhdessä ylös - Saarnani sunnuntaina
Julkaisen tässä tekstinä viime sunnuntain saarnani. Muistakaa, että teksti on aina eri asia kuin puhuttu saarna.
Luuk. 3:15 - 18, 21 - 22; Joos. 3:5 - 11, 17; Gal. 3:23 - 29
Tämän päivän Raamatun tekstit vievät meidät maailman pohjalle, nimittäin Juudean autiomaahan Kuolleen meren tienoille, Jordanin joelle. Maailman matalin luonnonmukainen paikka on Kuolleen meren luona. Kuollut meri ja se autiomaa-tienoo sen ympärillä on maailman pohjalla, lähes 400metriä merenpinnan alapuolella. Tuon matalimman paikan kautta israelilaiset aikoinaan astuivat Joosuan johdolla luvattuun maahan, luvattuun kotiin. Noilla samoilla alueilla julisti ja kastoi ihmisiä nyt kummallinen profeetta. Profeettoja ei oltu nähty Israelissa miesmuistiin. Psalmissakin sanottiin, että ’emme ole enää nähneet ennusmerkkejä, meillä ei enää ole profeettoja, ei ketään, joka tietäisi, kuinka kauan tätä (kurjuutta) jatkuu.’ Ps. 74:9.
Kolme pointtia
Tässä saarnassa puhun kolmesta asiasta: 1) kaste on yhteyden paikka, paikka, jossa kaikki kristityt kohtaavat toisensa. Me olemme veljiä ja sisaruksia Kristuksessa. Tällä matalimmalla paikalla kaikki asetetaan samalle viivalla – kaikki fariseuksesta publikaanin ja porttoon pelastuvat samalla tavalla: uskomalla Kristukseen ja kastettuina. Jos haluaa luvattuun maahan, on mentävä Jordanin kautta – yhdestä kohtaa, maailman pohjaa myöten. Tuolla paikalla häviävät erottavat raja-aidat meidän väliltämme. Paavali sanoi, että on ’yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.’ Gal. 3:28. 2) Kasteessa meidät viedään pohjalle. 3) Me nousemme pohjalta ylös, taivaat aukenevat ja meille avautuu Jumalan valtakunta ja maailman suurin kutsumus.
Kuka oli Johannes Kastaja?
Päivän evankeliumitekstissä kirkastuu Jeesus Jumalan Poikana. Johannes Kastaja tiesi, että nyt oli Jumalan kellossa kriittinen hetki. Nyt kansan piti kääntyä, tulla kasteelle ja tehdä parannus. Johannes Kastaja kokosi oudoilla toimillaan kansan Jordanian joelle, Israelin kansan kutsumuksen tärkeimmille paikoille. Hän julisti, että Herra on tulossa – valmistautukaa. Kirves oli nyt puun juurella. Ihmisen Poika on tulossa ja hän tulee erottamaan akanat jyvistä. Akanat heitetään tuleen, jyvät kootaan talteen. Hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Tehkää parannus. Tämä oli Johanneksen sanoma.
Jumalan ennustukset olivat nyt toteutumassa. Johannes halusi saada nopeasti ja tehokkaasti koko kansan huomion. Tämän takia hän käyttäytyi kuten lopunajan viimeinen profeetta. Hän ’ei syö eikä juo’ muuta kuin ’heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.’ (Matt. 11:18; 3:4). Hän pukeutui ’kamelinkarvavaatteisiin ja nahkavyöhön’. Hän kastoi kansanjoukkoja, jotka parveilivat hänen ympärillään, ja valmistautuivat kohtaamaan sen tulevan Herran, josta Johannes kertoi. Johannes aloitti ennennäkemättömän kaste- ja parannusoperaation Israelin kansallisen kutsumuksen synnyinseudulla, Jordanin joen ja Juudean erämaan alueella. Nämä olivat kuin megafooneja, jotka kertoivat kaikille, että nyt Jumalan antamat lupaukset ja uhkaukset täyttyisivät. Kansan piti pyhittäytyä, palata kutsumukseensa ja tulla siksi Jumalan kansaksi, jollaiseksi Herra oli sen suunnitellut. Heidän piti mennä alas ja tunnustaa syntinsä. Heidän piti tunnustaa, että he joutuvat turvautumaan Jumalan anteeksiantoon ja armoon. He ovat kaikki niitä kadonneita lampaita, tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä.
Myös meidän kristittyjen pitää vaivautua alas, meidän pitää tunnustaa syntimme ja se, että meidän on syytä tehdä parannus, me tarvitsemme anteeksiantamusta. Tuonne pohjalle meidän pitää kristittyinä kokoontua joka päivä. Tuo paikka on totuuden paikka, siellä ei ole A- ja B-luokan kristittyjä. Siellä me kaikki kristityt ymmärrämme, että me astumme Jumalan valtakuntaan vain tuntemalla tuo tuleva, joka on jo tullut – Kristus. Hän voi kastaa meidät Pyhällä Hengellä, hänen vuokseen meille on annettu uusi sydän ja synnit anteeksi. Kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin meidät liitetään pelastuneiden joukkoon. Silloin olemme valmiit viimeiseen tuomioon kun jyvät kootaan talteen ja akanat poltetaan.
Kristillisen kasteen ja elämän ydinasioita on kerrottu alkuvirressämme, 214:3: ’Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa.’
Kristillinen elämä lähtee tuolta pohjalta, tuolta virran luota, jonne me joka päivä palaamme. Sinne me hukutamme vanhan ihmisen synteinensä ja himoinensa. Sieltä me nousemme Kristuksessa ja astumme uudestaan joka päivä Jumalan valtakunnan todellisuuteen, Jordanista luvattuun maahan, orjan asemasta Jumalan lapsen asemaan, syyllisen ja syytetyn asemasta lunastettujen ja armahdettujen joukkoon.
Alas meneminen
Alas Jordanin joelle tuleminen ja kasteen ottaminen tarkoitti sitä, että ihminen tunnisti olevansa anteeksiannon tarpeessa. Kansan piti nöyrtyä ja palata sinne paikalle, mistä Joosuan johdolla israelilaiset olivat aikoinaan astuneet luvattuun maahan. Heidän piti uudistua kansallisesti. Laskeutua lähtöruutuun. Omin voimin ei voida jatkaa matkaa. Omin voimin ei astuta luvattuun maahan.
Jaakobista Israel
Tästä kaikesta löytyy Raamatussa, 1. Moos. 32:23 – 33, tärkeä kertomus, joka kertoo synnintunnustamisesta ja siunauksesta, Israelin kansan synnystä. Aikoinaan Jaakob taisteli ja paini aamuyöllä Herran kanssa Jabbokin joella. Jaakob ei luovuttanut, vaan sanoi Herralle: ’en päästä sinua, ellet siunaa minua.’ Silloin Herra kysyi Jaakobilta: mikä sinun nimesi on? Mies vastasi: Jaakob. Silloin Herra sanoi hänelle: ’Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.’ Nimi Jaakob tulee sanasta pettää (1. Moos. 25:26; 27:36). Jaakobin nimi kuvasi kantajaansa – mies joutui tunnustamaan Herralle – olen syntinen mies, olen petollinen pettäjä, johon ei voi luottaa – olen pettänyt vanhaa isääni, olen pettänyt appiukkoni ja veljeni luottamuksen. Tuon tapauksen jälkeen Herra siunasi Jaakobin, josta oli tullut Israel. Tämä on ensimmäinen kerta koko Raamatussa kun mainitaan nimi Israel – tämä kertomus kertoo Israelin synnystä. Tämä kertomus opettaa meille, että me joudumme tunnustamaan keitä me olemme, joudumme tunnustamaan syntimme – olemme syntisiä, petollisia ihmisiä. Jos haluamme saada Herralta siunauksen meidän on mentävä pohjalle, tunnustettava syntimme ja laitettava toivomme Herran armoon. Silloin taivaat aukeavat ja meille annetaan uusi nimi,
Jumalan lapsen nimi.
Johannes Kastajan tehtävä oli valmistaa Israel, Aabrahamin lapset eli juutalaiset kohtaamaan Herra, heidän Jumalansa. Nähdäkseen hänet, saadakseen häneltä anteeksiantonsa ja pelastuksensa, heidän piti tunnustaa syntinsä – katsoa itseään rehellisesti peiliin. Heidän piti tunnustaa olevansa petollisia ihmisiä, niin kuin me kaikki. Jos he tuon totuuden tunnustaisivat, niin he saisivat astua Jumalan valtakuntaan Israelina, Jumalan kansana, joka toisi Herran kirkkauden koko maailmaan. Heistä tulisi valo kaikille kansoille. Silloin he olisivat peili, jonka kautta Jumala loistaisi kirkkautensa maailmaan. Silloin he eläisivät todeksi meidän kutsumuksemme. Kristillisen seurakunnan kutsumus on ehkä kaikkein kirkkaimmin ilmaistu jakeissa 2. Kor. 3:18: ’me kaikki, jotka kasvot peittelemättöminä katselemme Herran kirkkautta, kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.’
Nykyään ihmisen pahuutta, pahoja tekoja selitellään monella tavalla. Meidän on vaikea tunnustaa, että syy pahoihin tekoihin johtuisi siitä syystä, että ihminen on syntinen. Tuo synnin tunnustaminen saa meidät surullisiksi, varsinkin silloin, jos emme jaksa luottaa Jumalan anteeksiantoon, evankeliumiin.
Siskoni opiskelee kirjallisuutta. Eräällä kurssilla heille opetettiin, miten erilailla Raamatussa ja antiikin kreikkalaisissa kertomuksissa kuvaillaan sankareita. Ero oli se, että esimerkiksi Homeroksen kertomuksissa sankarit kuvataan ehyempinä, ylevämpinä ja loukkaamattomampina ihmisin. He eivät ole yhtä ristiriitaisia kuin Raamatun henkilöt, jotka välillä vajoavat alas pohjalle ja sieltä nousevat Jumalan voimassa käsittämättömiin korkeuksiin. Raamatun henkilöistä varmasti jokainen joutui kokemaan Aatamin tavoin syvää nöyryytystä, mutta samalla myös Jumalan henkilökohtaista läsnäoloa ja innoitusta. Raamatun henkilöt joutuvat omakohtaisesti kokemaan ääriolosuhteet: millaista on olla äärettömän hylätty ja toivoton, millaista on olla äärettömän onnellinen ja autuas. Millaista on kun saa hävetä syntejään? Millaista on tuntea itsensä Daavidiksi, joka on saanut niin paljon, mutta silti lankeaa. Millaiselta tuntuu kun tulee Jeesuksen jalkojen juureen kuin syntinen nainen itkemään, ja kun saa kuulla Jumalan sanat: sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, sinä olet minun rakas lapseni. Raamatullisesti juuri nöyryydessä, maailman matalimmalta paikalta astutaan luvattuun maahan. Katuvana matalimmalla paikalla siunausta pyytävä Jaakob saa siunauksen ja uuden nimen.
Tuolla syvyydessä, maailman pohjalla on murheellista. On murheellista katsoa itseään peilistä ja pettyä siihen, mitä näkee, huomata itsensä taas langenneena. Meidän ei pidä kuitenkaan vaipua epätoivoon, jossa ei nähdä muuta kuin ongelmia. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ’autuaat ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen.’ Matt. 5:4. Ymmärtäessään oman syntisyytensä ihminen tulee murheelliseksi. Raamattu kuvaa kahden esimerkin kautta kahta tapaa olla murheellinen. Toinen tapa johtaa toivoon, toinen epätoivoon. Toivon esimerkistä kertoo Pietari. Epätoivon esimerkistä kertoo Juudas Iskariot.
Pietari kielsi pahan paikan tullen Jeesuksen kolme kertaa. Sitten kukko kiekaisi ja Pietari muisti, että Jeesus oli ennustanut tämän tilanteen. ’Hän meni ulos ja itki katkerasti.’ Luuk. 22:62. Ne sotilaat, jotka naulasivat Jeesusta ristille, saivat kuulla ristiinnaulitun käsittämättömät sanat: ’Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.’ Luuk. 23:34. Ristillä katuva ryöväri sai kuulla Jeesuksen sanat: ’totisesti jo tänään sinä ole minun kanssani paratiisissa.’ Luuk. 23:43. Ylösnoussut Jeesus tuli lohduttamaan ja iloisesti yllättämään murheen murtaman Pietarin. Hän vei murheellisen ja häpäistyn ryövärin ristiltä, pohjalta suoraan paratiisiin. Tappionsa pohjalla Pietari oppi ymmärtämään kuinka äärettömän suuri on Jumalan rakkaus, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Pietari muisti Jeesuksen, hän laittoi toivonsa tuohon hyvyyteen. Juudas ei muistanut Jeesuksen sanoja, hän ei muistanut Jeesuksen armoa. Hän näki vain oman pahuutensa, hän joutui paniikkiin, joka tuhosi hänet sisäisesti. ’Hän meni pois ja hirttäytyi.’ Matt. 27:5.
Kuka on Kristus?
Johanneksen antama kaste ei ollut mikään jokapäiväinen puhdistautumisrituaali, vaan se oli ainutlaatuinen kaste, joka otettiin vain kerran. Johanneksen kasteen kautta kansa valmistautui astumaan siihen todellisuuteen, jossa lopunajan odotus vaihtuisi sen täyttymykseksi. Se todellisuus astui tähän maailmaan Jeesuksen kengissä. Jeesus kastaisi ihmiset Pyhällä Hengellä ja tulella. Roomalaiskirjeessä sanotaan, Room. 8:9: ’Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.’ Me kristityt olemme Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki tekee meistä kristittyjä, jotka eivät murheessaan joudu epätoivoon, vaan turvautuvat lunastukseen, Kristukseen. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, jonka me näemme uskomme silmin.
Myöhemmin Jeesus sanoi opetuslapsille, jotka katsoivat häntä: ’autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette.’ Luuk. 10:23 – 24. Jeesus oli ja on se lopunajan Messias, josta profeetat ja kuninkaat olivat unelmoineet. Hän oli se, jolle Johannes raivasi tietä. Hän sanoi, ’minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.’ Jeesus on hän, joka sanoi itsestään: ’tässä teillä on enemmän kuin temppeli.’ Matt. 12:6. Hänessä on paikka, jossa ihminen kohtaa Jumalan. Hänen nimessään ja veressään meille tarjotaan sovintoa Jumalan kanssa.
Keitä me olemme?
Johannes viitoitti tietä mahtavaan, ennen kokemattoman ihanaan todellisuuteen, jonka Jeesus tarjosi. Jokainen, joka astuu tuolle Johannes Kastajan näyttämälle tielle, jokainen, josta tulee Kristuksen tähden Jumalan valtakunnan jäsen, hän suurempi kuin profeetoista suurin. Hän elää todeksi profeettojen unelmia. Jumalan valtakunnan jäsenet ovat Pyhän Hengen temppeli – he loistavat Jumalan kirkkautta. He ovat Jumalan lapsia, heidän hiuksensa on laskettu, he ovat Herran silmäteriä.
Paavali kirjoittaa meistä kristityistä Galatalaiskirjeessään 3:26; 4:7: ’Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen..’ ’Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.’
Taivaat aukeavat
Paavali kertoi, että meidät kristityt on puettu Kristukseen. Meidät on kastettu Kristukseen. Me olemme Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme, niin meidän sydämissä asuu Jumalan Henki, joka sanomattomin huokauksin rukoilee meidän puolestamme. Tuo Henki kirkastaa Jeesusta ja johdattaa meidät taivaan Isän yhteyteen. Meidät on yhdistetty Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan, mutta myös hänen elämäänsä ja ylösnousemukseensa. Meille on annettu hänen vanhurskautensa, lunastuksensa, viisautensa ja pyhityksensä. Hän on antanut meille oikeuden olla Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme hänen nimessään, niin taivaat aukeavat ja Pyhä Henki vakuuttaa meille Jumalan sanan kautta: me olemme taivaan Isän rakkaita lapsia.
Luuk. 3:15 - 18, 21 - 22; Joos. 3:5 - 11, 17; Gal. 3:23 - 29
Tämän päivän Raamatun tekstit vievät meidät maailman pohjalle, nimittäin Juudean autiomaahan Kuolleen meren tienoille, Jordanin joelle. Maailman matalin luonnonmukainen paikka on Kuolleen meren luona. Kuollut meri ja se autiomaa-tienoo sen ympärillä on maailman pohjalla, lähes 400metriä merenpinnan alapuolella. Tuon matalimman paikan kautta israelilaiset aikoinaan astuivat Joosuan johdolla luvattuun maahan, luvattuun kotiin. Noilla samoilla alueilla julisti ja kastoi ihmisiä nyt kummallinen profeetta. Profeettoja ei oltu nähty Israelissa miesmuistiin. Psalmissakin sanottiin, että ’emme ole enää nähneet ennusmerkkejä, meillä ei enää ole profeettoja, ei ketään, joka tietäisi, kuinka kauan tätä (kurjuutta) jatkuu.’ Ps. 74:9.
Kolme pointtia
Tässä saarnassa puhun kolmesta asiasta: 1) kaste on yhteyden paikka, paikka, jossa kaikki kristityt kohtaavat toisensa. Me olemme veljiä ja sisaruksia Kristuksessa. Tällä matalimmalla paikalla kaikki asetetaan samalle viivalla – kaikki fariseuksesta publikaanin ja porttoon pelastuvat samalla tavalla: uskomalla Kristukseen ja kastettuina. Jos haluaa luvattuun maahan, on mentävä Jordanin kautta – yhdestä kohtaa, maailman pohjaa myöten. Tuolla paikalla häviävät erottavat raja-aidat meidän väliltämme. Paavali sanoi, että on ’yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.’ Gal. 3:28. 2) Kasteessa meidät viedään pohjalle. 3) Me nousemme pohjalta ylös, taivaat aukenevat ja meille avautuu Jumalan valtakunta ja maailman suurin kutsumus.
Kuka oli Johannes Kastaja?
Päivän evankeliumitekstissä kirkastuu Jeesus Jumalan Poikana. Johannes Kastaja tiesi, että nyt oli Jumalan kellossa kriittinen hetki. Nyt kansan piti kääntyä, tulla kasteelle ja tehdä parannus. Johannes Kastaja kokosi oudoilla toimillaan kansan Jordanian joelle, Israelin kansan kutsumuksen tärkeimmille paikoille. Hän julisti, että Herra on tulossa – valmistautukaa. Kirves oli nyt puun juurella. Ihmisen Poika on tulossa ja hän tulee erottamaan akanat jyvistä. Akanat heitetään tuleen, jyvät kootaan talteen. Hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Tehkää parannus. Tämä oli Johanneksen sanoma.
Jumalan ennustukset olivat nyt toteutumassa. Johannes halusi saada nopeasti ja tehokkaasti koko kansan huomion. Tämän takia hän käyttäytyi kuten lopunajan viimeinen profeetta. Hän ’ei syö eikä juo’ muuta kuin ’heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.’ (Matt. 11:18; 3:4). Hän pukeutui ’kamelinkarvavaatteisiin ja nahkavyöhön’. Hän kastoi kansanjoukkoja, jotka parveilivat hänen ympärillään, ja valmistautuivat kohtaamaan sen tulevan Herran, josta Johannes kertoi. Johannes aloitti ennennäkemättömän kaste- ja parannusoperaation Israelin kansallisen kutsumuksen synnyinseudulla, Jordanin joen ja Juudean erämaan alueella. Nämä olivat kuin megafooneja, jotka kertoivat kaikille, että nyt Jumalan antamat lupaukset ja uhkaukset täyttyisivät. Kansan piti pyhittäytyä, palata kutsumukseensa ja tulla siksi Jumalan kansaksi, jollaiseksi Herra oli sen suunnitellut. Heidän piti mennä alas ja tunnustaa syntinsä. Heidän piti tunnustaa, että he joutuvat turvautumaan Jumalan anteeksiantoon ja armoon. He ovat kaikki niitä kadonneita lampaita, tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä.
Myös meidän kristittyjen pitää vaivautua alas, meidän pitää tunnustaa syntimme ja se, että meidän on syytä tehdä parannus, me tarvitsemme anteeksiantamusta. Tuonne pohjalle meidän pitää kristittyinä kokoontua joka päivä. Tuo paikka on totuuden paikka, siellä ei ole A- ja B-luokan kristittyjä. Siellä me kaikki kristityt ymmärrämme, että me astumme Jumalan valtakuntaan vain tuntemalla tuo tuleva, joka on jo tullut – Kristus. Hän voi kastaa meidät Pyhällä Hengellä, hänen vuokseen meille on annettu uusi sydän ja synnit anteeksi. Kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin meidät liitetään pelastuneiden joukkoon. Silloin olemme valmiit viimeiseen tuomioon kun jyvät kootaan talteen ja akanat poltetaan.
Kristillisen kasteen ja elämän ydinasioita on kerrottu alkuvirressämme, 214:3: ’Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa.’
Kristillinen elämä lähtee tuolta pohjalta, tuolta virran luota, jonne me joka päivä palaamme. Sinne me hukutamme vanhan ihmisen synteinensä ja himoinensa. Sieltä me nousemme Kristuksessa ja astumme uudestaan joka päivä Jumalan valtakunnan todellisuuteen, Jordanista luvattuun maahan, orjan asemasta Jumalan lapsen asemaan, syyllisen ja syytetyn asemasta lunastettujen ja armahdettujen joukkoon.
Alas meneminen
Alas Jordanin joelle tuleminen ja kasteen ottaminen tarkoitti sitä, että ihminen tunnisti olevansa anteeksiannon tarpeessa. Kansan piti nöyrtyä ja palata sinne paikalle, mistä Joosuan johdolla israelilaiset olivat aikoinaan astuneet luvattuun maahan. Heidän piti uudistua kansallisesti. Laskeutua lähtöruutuun. Omin voimin ei voida jatkaa matkaa. Omin voimin ei astuta luvattuun maahan.
Jaakobista Israel
Tästä kaikesta löytyy Raamatussa, 1. Moos. 32:23 – 33, tärkeä kertomus, joka kertoo synnintunnustamisesta ja siunauksesta, Israelin kansan synnystä. Aikoinaan Jaakob taisteli ja paini aamuyöllä Herran kanssa Jabbokin joella. Jaakob ei luovuttanut, vaan sanoi Herralle: ’en päästä sinua, ellet siunaa minua.’ Silloin Herra kysyi Jaakobilta: mikä sinun nimesi on? Mies vastasi: Jaakob. Silloin Herra sanoi hänelle: ’Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.’ Nimi Jaakob tulee sanasta pettää (1. Moos. 25:26; 27:36). Jaakobin nimi kuvasi kantajaansa – mies joutui tunnustamaan Herralle – olen syntinen mies, olen petollinen pettäjä, johon ei voi luottaa – olen pettänyt vanhaa isääni, olen pettänyt appiukkoni ja veljeni luottamuksen. Tuon tapauksen jälkeen Herra siunasi Jaakobin, josta oli tullut Israel. Tämä on ensimmäinen kerta koko Raamatussa kun mainitaan nimi Israel – tämä kertomus kertoo Israelin synnystä. Tämä kertomus opettaa meille, että me joudumme tunnustamaan keitä me olemme, joudumme tunnustamaan syntimme – olemme syntisiä, petollisia ihmisiä. Jos haluamme saada Herralta siunauksen meidän on mentävä pohjalle, tunnustettava syntimme ja laitettava toivomme Herran armoon. Silloin taivaat aukeavat ja meille annetaan uusi nimi,
Jumalan lapsen nimi.
Johannes Kastajan tehtävä oli valmistaa Israel, Aabrahamin lapset eli juutalaiset kohtaamaan Herra, heidän Jumalansa. Nähdäkseen hänet, saadakseen häneltä anteeksiantonsa ja pelastuksensa, heidän piti tunnustaa syntinsä – katsoa itseään rehellisesti peiliin. Heidän piti tunnustaa olevansa petollisia ihmisiä, niin kuin me kaikki. Jos he tuon totuuden tunnustaisivat, niin he saisivat astua Jumalan valtakuntaan Israelina, Jumalan kansana, joka toisi Herran kirkkauden koko maailmaan. Heistä tulisi valo kaikille kansoille. Silloin he olisivat peili, jonka kautta Jumala loistaisi kirkkautensa maailmaan. Silloin he eläisivät todeksi meidän kutsumuksemme. Kristillisen seurakunnan kutsumus on ehkä kaikkein kirkkaimmin ilmaistu jakeissa 2. Kor. 3:18: ’me kaikki, jotka kasvot peittelemättöminä katselemme Herran kirkkautta, kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.’
Nykyään ihmisen pahuutta, pahoja tekoja selitellään monella tavalla. Meidän on vaikea tunnustaa, että syy pahoihin tekoihin johtuisi siitä syystä, että ihminen on syntinen. Tuo synnin tunnustaminen saa meidät surullisiksi, varsinkin silloin, jos emme jaksa luottaa Jumalan anteeksiantoon, evankeliumiin.
Siskoni opiskelee kirjallisuutta. Eräällä kurssilla heille opetettiin, miten erilailla Raamatussa ja antiikin kreikkalaisissa kertomuksissa kuvaillaan sankareita. Ero oli se, että esimerkiksi Homeroksen kertomuksissa sankarit kuvataan ehyempinä, ylevämpinä ja loukkaamattomampina ihmisin. He eivät ole yhtä ristiriitaisia kuin Raamatun henkilöt, jotka välillä vajoavat alas pohjalle ja sieltä nousevat Jumalan voimassa käsittämättömiin korkeuksiin. Raamatun henkilöistä varmasti jokainen joutui kokemaan Aatamin tavoin syvää nöyryytystä, mutta samalla myös Jumalan henkilökohtaista läsnäoloa ja innoitusta. Raamatun henkilöt joutuvat omakohtaisesti kokemaan ääriolosuhteet: millaista on olla äärettömän hylätty ja toivoton, millaista on olla äärettömän onnellinen ja autuas. Millaista on kun saa hävetä syntejään? Millaista on tuntea itsensä Daavidiksi, joka on saanut niin paljon, mutta silti lankeaa. Millaiselta tuntuu kun tulee Jeesuksen jalkojen juureen kuin syntinen nainen itkemään, ja kun saa kuulla Jumalan sanat: sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, sinä olet minun rakas lapseni. Raamatullisesti juuri nöyryydessä, maailman matalimmalta paikalta astutaan luvattuun maahan. Katuvana matalimmalla paikalla siunausta pyytävä Jaakob saa siunauksen ja uuden nimen.
Tuolla syvyydessä, maailman pohjalla on murheellista. On murheellista katsoa itseään peilistä ja pettyä siihen, mitä näkee, huomata itsensä taas langenneena. Meidän ei pidä kuitenkaan vaipua epätoivoon, jossa ei nähdä muuta kuin ongelmia. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ’autuaat ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen.’ Matt. 5:4. Ymmärtäessään oman syntisyytensä ihminen tulee murheelliseksi. Raamattu kuvaa kahden esimerkin kautta kahta tapaa olla murheellinen. Toinen tapa johtaa toivoon, toinen epätoivoon. Toivon esimerkistä kertoo Pietari. Epätoivon esimerkistä kertoo Juudas Iskariot.
Pietari kielsi pahan paikan tullen Jeesuksen kolme kertaa. Sitten kukko kiekaisi ja Pietari muisti, että Jeesus oli ennustanut tämän tilanteen. ’Hän meni ulos ja itki katkerasti.’ Luuk. 22:62. Ne sotilaat, jotka naulasivat Jeesusta ristille, saivat kuulla ristiinnaulitun käsittämättömät sanat: ’Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.’ Luuk. 23:34. Ristillä katuva ryöväri sai kuulla Jeesuksen sanat: ’totisesti jo tänään sinä ole minun kanssani paratiisissa.’ Luuk. 23:43. Ylösnoussut Jeesus tuli lohduttamaan ja iloisesti yllättämään murheen murtaman Pietarin. Hän vei murheellisen ja häpäistyn ryövärin ristiltä, pohjalta suoraan paratiisiin. Tappionsa pohjalla Pietari oppi ymmärtämään kuinka äärettömän suuri on Jumalan rakkaus, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Pietari muisti Jeesuksen, hän laittoi toivonsa tuohon hyvyyteen. Juudas ei muistanut Jeesuksen sanoja, hän ei muistanut Jeesuksen armoa. Hän näki vain oman pahuutensa, hän joutui paniikkiin, joka tuhosi hänet sisäisesti. ’Hän meni pois ja hirttäytyi.’ Matt. 27:5.
Kuka on Kristus?
Johanneksen antama kaste ei ollut mikään jokapäiväinen puhdistautumisrituaali, vaan se oli ainutlaatuinen kaste, joka otettiin vain kerran. Johanneksen kasteen kautta kansa valmistautui astumaan siihen todellisuuteen, jossa lopunajan odotus vaihtuisi sen täyttymykseksi. Se todellisuus astui tähän maailmaan Jeesuksen kengissä. Jeesus kastaisi ihmiset Pyhällä Hengellä ja tulella. Roomalaiskirjeessä sanotaan, Room. 8:9: ’Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.’ Me kristityt olemme Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki tekee meistä kristittyjä, jotka eivät murheessaan joudu epätoivoon, vaan turvautuvat lunastukseen, Kristukseen. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, jonka me näemme uskomme silmin.
Myöhemmin Jeesus sanoi opetuslapsille, jotka katsoivat häntä: ’autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette.’ Luuk. 10:23 – 24. Jeesus oli ja on se lopunajan Messias, josta profeetat ja kuninkaat olivat unelmoineet. Hän oli se, jolle Johannes raivasi tietä. Hän sanoi, ’minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.’ Jeesus on hän, joka sanoi itsestään: ’tässä teillä on enemmän kuin temppeli.’ Matt. 12:6. Hänessä on paikka, jossa ihminen kohtaa Jumalan. Hänen nimessään ja veressään meille tarjotaan sovintoa Jumalan kanssa.
Keitä me olemme?
Johannes viitoitti tietä mahtavaan, ennen kokemattoman ihanaan todellisuuteen, jonka Jeesus tarjosi. Jokainen, joka astuu tuolle Johannes Kastajan näyttämälle tielle, jokainen, josta tulee Kristuksen tähden Jumalan valtakunnan jäsen, hän suurempi kuin profeetoista suurin. Hän elää todeksi profeettojen unelmia. Jumalan valtakunnan jäsenet ovat Pyhän Hengen temppeli – he loistavat Jumalan kirkkautta. He ovat Jumalan lapsia, heidän hiuksensa on laskettu, he ovat Herran silmäteriä.
Paavali kirjoittaa meistä kristityistä Galatalaiskirjeessään 3:26; 4:7: ’Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen..’ ’Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.’
Taivaat aukeavat
Paavali kertoi, että meidät kristityt on puettu Kristukseen. Meidät on kastettu Kristukseen. Me olemme Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme, niin meidän sydämissä asuu Jumalan Henki, joka sanomattomin huokauksin rukoilee meidän puolestamme. Tuo Henki kirkastaa Jeesusta ja johdattaa meidät taivaan Isän yhteyteen. Meidät on yhdistetty Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan, mutta myös hänen elämäänsä ja ylösnousemukseensa. Meille on annettu hänen vanhurskautensa, lunastuksensa, viisautensa ja pyhityksensä. Hän on antanut meille oikeuden olla Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme hänen nimessään, niin taivaat aukeavat ja Pyhä Henki vakuuttaa meille Jumalan sanan kautta: me olemme taivaan Isän rakkaita lapsia.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Perhe on paras/pahin
Suomeen syntyy vuosittain noin 30 000avioerolasta. Jokin aika sitten oli hesarissa juttu siitä, että lasten satujen tarinat ovat muuttuneet realistisemmiksi. Nykysaduissa ei kuvata kotia täydellisenä rauhan paikkana, vaan niissä käsitellään vaikeita asioita liittyen vanhempien viinan käyttöön, väkivaltaan, sisarusten kateuteen, katkeruuteen, kiusaamiseen. Siskoni opiskelee kirjallisuutta, ja hän kertoi minulle yhden tosi jännän asian perheistä, mitä en tiennyt. Antiikin kreikkalainen kirjallisuus ja Raamatun kertomukset eroavat toisistaan selkeästi siinä, miten niissä kuvataan tavallinen perhe-elämä.
Homeroksella esim. kotoinen arki on kuvattu idyllisen rauhalliseksi, kun taas Vanhan testamentin kertomuksissa kaikki ylevä, traaginen ja ongelmallinen tapahtuu juuri kodin ja arkielämän piirissä. Ensimmäinen murha on veljesmurha. Kain tappoi Aabelin, 1. Moos. 4., kateudesta. Veljekset Jaakob ja Eesau tappelivat jo kohdusta alkaen siunauksesta, isän suosiosta. Aabrahamin ja Saaran suurin toive oli sidottu heidän poikaansa Iisakkiin, joka piti tappaa!! Siskokset Raakel ja Lea riitelivät siitä, kumpi olisi haluttavampi miehensä silmissä. Jeesuksen vertaukset kertovat usein siitä ympäristöstä, mikä on ihmiselle kaikkein läheisin, eli perheestä: ’eräällä miehellä oli kaksi poikaa..’ Toinen oli kohtelias valehtelija, toinen epäkohtelias, mutta rehellinen – toinen jatkoi isänsä firmassa, toinen ei, Matt. 21:28 - 32. Toinen oli kuuliainen veli, toinen veli pakkasi tavaransa, paiskasi oven kiinni mennessään ja muutti pois kotoa – tuhlaajapoika, Luuk. 15.
Kuulin jostain, että keskivertosuomalaisessa perheessä nuorukainen viettää perheensä kanssa yhteistä aikaa noin 7minuuttia. Hän kuluttaa netissä tai tv:n ääressä joku kolme tuntia – en tiedä pitääkö tämä paikkansa – hurjalta kuulostaa. Kyllä olisikin kumma juttu, jos tuollaisilla nuorilla ei olisi tulevaisuudessa ihmissuhdeongelmia. Raamatun perhekuvaukset kertovat aika selvästi meidän elämästä.
Homeroksella esim. kotoinen arki on kuvattu idyllisen rauhalliseksi, kun taas Vanhan testamentin kertomuksissa kaikki ylevä, traaginen ja ongelmallinen tapahtuu juuri kodin ja arkielämän piirissä. Ensimmäinen murha on veljesmurha. Kain tappoi Aabelin, 1. Moos. 4., kateudesta. Veljekset Jaakob ja Eesau tappelivat jo kohdusta alkaen siunauksesta, isän suosiosta. Aabrahamin ja Saaran suurin toive oli sidottu heidän poikaansa Iisakkiin, joka piti tappaa!! Siskokset Raakel ja Lea riitelivät siitä, kumpi olisi haluttavampi miehensä silmissä. Jeesuksen vertaukset kertovat usein siitä ympäristöstä, mikä on ihmiselle kaikkein läheisin, eli perheestä: ’eräällä miehellä oli kaksi poikaa..’ Toinen oli kohtelias valehtelija, toinen epäkohtelias, mutta rehellinen – toinen jatkoi isänsä firmassa, toinen ei, Matt. 21:28 - 32. Toinen oli kuuliainen veli, toinen veli pakkasi tavaransa, paiskasi oven kiinni mennessään ja muutti pois kotoa – tuhlaajapoika, Luuk. 15.
Kuulin jostain, että keskivertosuomalaisessa perheessä nuorukainen viettää perheensä kanssa yhteistä aikaa noin 7minuuttia. Hän kuluttaa netissä tai tv:n ääressä joku kolme tuntia – en tiedä pitääkö tämä paikkansa – hurjalta kuulostaa. Kyllä olisikin kumma juttu, jos tuollaisilla nuorilla ei olisi tulevaisuudessa ihmissuhdeongelmia. Raamatun perhekuvaukset kertovat aika selvästi meidän elämästä.
torstai 8. tammikuuta 2009
W
Kävin toissa päivänä katsomassa jenkkien pressasta kertovan leffan W. Ihan hyvä se oli. Kässärin kirjoittaja ja ohjaaja käyttivät paljon taiteilijan vapautta.
Nyt on niin muodikasta heittää Bushia loalla ja kengillä.. Tottakai hän teki virheitä, mutta ei nyt pelkästään virheitä. Hän teki paljon hyvääkin. Leffan pohjalta hänestä saa jopa sympaattisenkin kuvan. Hulivilituhlaajapoika sai elämästään otteen ja kohosi pressaksi. Kirjoitan joskus hänestä enemmän, kunhan ehdin.
Tuo traileri on kyllä tosi huono verrattuna siihen leffaan.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Nasaret: Kapinallinen Jeesus aiheuttaa levottomuuksia
Kirjoitan vielä vähän Nasaretista. Tuosta pienestä, ultraortodoksisten juutalaisten asuttamasta kylästä ei löydy mitään mainintoja Vanhasta testamentista tai Josefuksen (1. vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija) teoksista. Se on siis ollut hyvin mitätön pikkukylä. Evankeliumeissa sen kuitenkin mainitaan monesti olleen Jeesuksen aikaisempi kotikaupunki. Jeesusta kutsuttiin Jeesus nasaretilaiseksi. Akeologit ovat kaivaneet esiin Nasaretin kylän – sieltä on löytynyt talon pohjia Jeesuksen ajoilta, ja noin 20hautaa, jotka on ajoitettu 200luvulle eKr. Kylä sijaitsi kolmen kilometrin päässä kasvavasta ja kuohuvasta Sephoriksen kaupungista, johon rakennettiin Jeesuksen aikana 4000hengen katsojapaikalla varustettu amfiteatteri. Kymmenen kilometrin päässä sijaitsi Via Maris. Se oli Lähi-idän suurin kauppatie tuohon aikaan. Via Maris kulki Damaskoksesta Israelin halki Egyptiin. Alue oli mitä kauneimmassa ympäristössä Galileassa. Siellä oli kukkaketoja, laaksoja ja kukkuloita, luontoa kauneimmillaan.
Jeesus oli siis maalainen, rakennusmies pienestä kylästä. Jeesuksen nuoruus ei ollut kuitenkaan ihan niin leppoista ja rauhaisaa kuin maalaiskylässä elämän voisi kuvitella olevan. Galilessa oli levotonta. Noin 4kilometrin päässä Nasaretin kylästä sijaitsi Galilean uusi pääkaupunki nimeltään Sephoris. Paikallinen juutalainen kuumakalle, patriootti ja selootti Juudas Galilealainen aloitti tuossa kaupungissa mellakat neljä vuotta Herodes Suuren kuoleman jälkeen eli kutakuinkin Jeesuksen lapsuuden aikana. Roomalainen legaatti Varus kukisti Sephoriksen kapinan Syyrian Antiokian armeijalla. Sephoris poltettiin maan tasalle. Samoihin aikoihin Pereassa Simeon-niminen juutalainen nostatti kansan kapinaan Roomaa vastaan. Tuona aikana Jeesus-poika varttui Nasaretissa. Kaikki messias-kandidaatit olivat Rooman tappolistalla.
Josefus kertoo Juudas Galilealaista, Bell. 2:118: ’Hänen (Arkhelaoksen) hallintonsa aikana muuan galilealainen Juudas-niminen mies yllytti maanmiehiään kapinaan moittien heitä siitä, että he alistuivat maksamaan veroa roomalaisille ja kunnioittivat Jumalan ohella kuolevaisia valtiaita. Tämä mies oli lainopettaja, ja hänellä oli myös oma ryhmänsä, jolla ei ollut mitään yhteistä muiden ryhmäkuntien kanssa.’
Josefus kertoo kapinallisten unelmista, jotka johtivat lopulta juutalaisten ja roomalaisten sotaan vuonna 67. Bell. 6:312: ’Kaikkein eniten heitä (juutalaisia taistelijoita) kiihotti sotaan eräs epäselvä oraakkeli, joka niin ikään oli heidän pyhissä kirjoituksissaan. Sen mukaan juuri tuona aikana heidän maastaan lähtisi joku, joka hallitsee koko maanpiiriä. Tämän he luulivat tarkoittavan jotakuta omaa kansalaistaan.’
Qumrananin yhteisön superhurskaat ’valon lapset’ ajattelivat, että tuo joku profeettojen ennustama maailman vallitsija olisi yksi heistä – ehkä Vanhurskauden Opettaja, ehkä Messias. Nasaretissa, monet todennäköisesti kuvittelivat, että vallitsija nousisi juuri heidän keskuudestaan, koska heitä koski ennustus pelastuksen vesoista ja versoista, jotka toisivat paratiisin maan päälle. Meidän kristittyjen Herrasta sanotaan, että koko maailma juoksee tuon nasaretilaisten lahkon johtajan perässä.
Tässä kuviossa meidät on kutsuttu elämään lupausta todeksi: ’Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa..’ ’mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.’ Jes. 61:3, 6.
Jeesus oli siis maalainen, rakennusmies pienestä kylästä. Jeesuksen nuoruus ei ollut kuitenkaan ihan niin leppoista ja rauhaisaa kuin maalaiskylässä elämän voisi kuvitella olevan. Galilessa oli levotonta. Noin 4kilometrin päässä Nasaretin kylästä sijaitsi Galilean uusi pääkaupunki nimeltään Sephoris. Paikallinen juutalainen kuumakalle, patriootti ja selootti Juudas Galilealainen aloitti tuossa kaupungissa mellakat neljä vuotta Herodes Suuren kuoleman jälkeen eli kutakuinkin Jeesuksen lapsuuden aikana. Roomalainen legaatti Varus kukisti Sephoriksen kapinan Syyrian Antiokian armeijalla. Sephoris poltettiin maan tasalle. Samoihin aikoihin Pereassa Simeon-niminen juutalainen nostatti kansan kapinaan Roomaa vastaan. Tuona aikana Jeesus-poika varttui Nasaretissa. Kaikki messias-kandidaatit olivat Rooman tappolistalla.
Josefus kertoo Juudas Galilealaista, Bell. 2:118: ’Hänen (Arkhelaoksen) hallintonsa aikana muuan galilealainen Juudas-niminen mies yllytti maanmiehiään kapinaan moittien heitä siitä, että he alistuivat maksamaan veroa roomalaisille ja kunnioittivat Jumalan ohella kuolevaisia valtiaita. Tämä mies oli lainopettaja, ja hänellä oli myös oma ryhmänsä, jolla ei ollut mitään yhteistä muiden ryhmäkuntien kanssa.’
Josefus kertoo kapinallisten unelmista, jotka johtivat lopulta juutalaisten ja roomalaisten sotaan vuonna 67. Bell. 6:312: ’Kaikkein eniten heitä (juutalaisia taistelijoita) kiihotti sotaan eräs epäselvä oraakkeli, joka niin ikään oli heidän pyhissä kirjoituksissaan. Sen mukaan juuri tuona aikana heidän maastaan lähtisi joku, joka hallitsee koko maanpiiriä. Tämän he luulivat tarkoittavan jotakuta omaa kansalaistaan.’
Qumrananin yhteisön superhurskaat ’valon lapset’ ajattelivat, että tuo joku profeettojen ennustama maailman vallitsija olisi yksi heistä – ehkä Vanhurskauden Opettaja, ehkä Messias. Nasaretissa, monet todennäköisesti kuvittelivat, että vallitsija nousisi juuri heidän keskuudestaan, koska heitä koski ennustus pelastuksen vesoista ja versoista, jotka toisivat paratiisin maan päälle. Meidän kristittyjen Herrasta sanotaan, että koko maailma juoksee tuon nasaretilaisten lahkon johtajan perässä.
Tässä kuviossa meidät on kutsuttu elämään lupausta todeksi: ’Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa..’ ’mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.’ Jes. 61:3, 6.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Kapinallinen Jeesus poltti sillat mennessään?
Luen parhaillaan Charles R. Page II:n kirjaa Jesus & the Land. Page kertoo jänniä juttuja mm. nasaretilaisista. Nasaret oli ensimmäisellä vuosisadalla ehkä noin 150hengen pikkuinen kylä, jossa kaikki olivat jonkin mutkan kautta sukua toisilleen. Nasaret oli ultrakonservatiivinen ja erittäin sisäänpäin lämpiävä pieni kyläyhteisö, joka uskoi, että sen joukosta nousisi koko Israelille ja maailmalle lunastus! Nasaretilaiset kuuluivat ilmeisesti Daavidin sukuun.
Markuksen evankeliumin huomautus kuvaa hyvin tuota todellisuutta: ’Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, SUKULAISTENSA parissa ja omassa kodissaan." Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.'' Mark. 6:3 – 6.
Nimi Nasaret tulee ilmeisesti heprean sanasta nzr, joka tarkoittaa versoa. Nasaretilaiset ilmeisesti uskoivat olevansa profeetta Jesajan ennustama Iisain kannosta nouseva verso, vesa, joka puhkeaa sen juuresta.. Jes. 11:1 – 2. Tuon vesan, nzr, päälle laskeutuisi Herran Henki. Hän toisi maailmaan rauhan paratiisin, Jes. 11:6 – 10.
On hyvä huomata, että juuri tuossa pikkuisessa Nasaretin kylän synagogassa Jeesus luki Jesajan ennustuksen, joka liittyi vesoihin ja versoihin, Jes. 61:1 – 3:
’Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.’
Kansa oli innoissaan nuoren vesansa, kylän oman pojan sanoista: ’kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.’ Luuk. 4:22. Pagen mukaan Jeesus jätti tässä vaiheessa kipeät jäähyväiset Nasaretin kylälle. Tämä oli kylälle shokki. Vuosisatoja odotettu vanhurskas vesa jätti tarhansa, pakkasi tavaransa ja muutti Kapernaumin kaupunkiin. Neitsyt Maria yritti monta kertaa kysellä poikansa perään, mutta poika oli lähtenyt maailmaan, hänellä oli nyt uusi, oma perhe. Hän poltti sillat mennessään.
Markuksen evankeliumissa, Mark. 3:31 – 35, kuvataan Jeesuksen irtiottoa ja päättäväisyyttä tosi selkeästi: ’Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle (Kapernaumin kaupunkiin – Jeesuksen uuteen kotikaupunkiin). He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä. Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua." Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Myöhemmin Jeesus löylytti myös Kapernaumin kaupunkia, Matt. 11:23 – 24: "Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä."
Jeesus ei ollut hyvä diplomaatti. Hän oli ja on itsepäinen kuin mikä – hänellä on oma tiensä, jota hän kulkee. Hän sanoo, seuraa minua. Älä katso taaksesi, vaan seuraa minua. Juuri tämä on Jeesuksessa vaikeinta ja hienointa. Juuri tämän takia hän on skandaali monelle. Hän pakottaa meitä katsomaan elämän kurssiamme ja toivomme perusteita koko ajan.
Nasaretin tunteminen auttaa meitä ymmärtämään Jeesusta. Nasaret oli se kylä, jossa Herramme vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Siellä hän asui, kävi paikallista koulua, sen ilmapiirin ja perinteet hän tunsi. Tuosta kylästä Jeesus myös myöhemmin otti etäisyyttä kun hän aloitti messiaanisen uransa - itsenäistyi ja teki kovia ratkaisuja.
Jeesuksen rohkea esimerkki haastaa myös meitä ottamaan vastuuta, tekemään ratkaisuja elämässämme, seisomaan suorina niiden asioiden takana, joihin uskomme. Curling-kasvatuksen lapset johdatetaan sen sileän tien vastuuttomuuteen. Tie Jumalan valtakuntaan ei ole sileä, vaan se kulkee halki erämaan kapean ja kivisen tien, monen kivun kautta. Kuitenkin Jeesus kulkee jokaisen veljensä ja siskonsa kanssa kaikissa hänen vaiheissaan. Kun Jeesus on meidän veli, niin Jumala on meidän Isämme. Me rukoilemme Jeesuksen kanssa Isä meidän.
Markuksen evankeliumin huomautus kuvaa hyvin tuota todellisuutta: ’Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, SUKULAISTENSA parissa ja omassa kodissaan." Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.'' Mark. 6:3 – 6.
Nimi Nasaret tulee ilmeisesti heprean sanasta nzr, joka tarkoittaa versoa. Nasaretilaiset ilmeisesti uskoivat olevansa profeetta Jesajan ennustama Iisain kannosta nouseva verso, vesa, joka puhkeaa sen juuresta.. Jes. 11:1 – 2. Tuon vesan, nzr, päälle laskeutuisi Herran Henki. Hän toisi maailmaan rauhan paratiisin, Jes. 11:6 – 10.
On hyvä huomata, että juuri tuossa pikkuisessa Nasaretin kylän synagogassa Jeesus luki Jesajan ennustuksen, joka liittyi vesoihin ja versoihin, Jes. 61:1 – 3:
’Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.’
Kansa oli innoissaan nuoren vesansa, kylän oman pojan sanoista: ’kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.’ Luuk. 4:22. Pagen mukaan Jeesus jätti tässä vaiheessa kipeät jäähyväiset Nasaretin kylälle. Tämä oli kylälle shokki. Vuosisatoja odotettu vanhurskas vesa jätti tarhansa, pakkasi tavaransa ja muutti Kapernaumin kaupunkiin. Neitsyt Maria yritti monta kertaa kysellä poikansa perään, mutta poika oli lähtenyt maailmaan, hänellä oli nyt uusi, oma perhe. Hän poltti sillat mennessään.
Markuksen evankeliumissa, Mark. 3:31 – 35, kuvataan Jeesuksen irtiottoa ja päättäväisyyttä tosi selkeästi: ’Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle (Kapernaumin kaupunkiin – Jeesuksen uuteen kotikaupunkiin). He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä. Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua." Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Myöhemmin Jeesus löylytti myös Kapernaumin kaupunkia, Matt. 11:23 – 24: "Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä."
Jeesus ei ollut hyvä diplomaatti. Hän oli ja on itsepäinen kuin mikä – hänellä on oma tiensä, jota hän kulkee. Hän sanoo, seuraa minua. Älä katso taaksesi, vaan seuraa minua. Juuri tämä on Jeesuksessa vaikeinta ja hienointa. Juuri tämän takia hän on skandaali monelle. Hän pakottaa meitä katsomaan elämän kurssiamme ja toivomme perusteita koko ajan.
Nasaretin tunteminen auttaa meitä ymmärtämään Jeesusta. Nasaret oli se kylä, jossa Herramme vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Siellä hän asui, kävi paikallista koulua, sen ilmapiirin ja perinteet hän tunsi. Tuosta kylästä Jeesus myös myöhemmin otti etäisyyttä kun hän aloitti messiaanisen uransa - itsenäistyi ja teki kovia ratkaisuja.
Jeesuksen rohkea esimerkki haastaa myös meitä ottamaan vastuuta, tekemään ratkaisuja elämässämme, seisomaan suorina niiden asioiden takana, joihin uskomme. Curling-kasvatuksen lapset johdatetaan sen sileän tien vastuuttomuuteen. Tie Jumalan valtakuntaan ei ole sileä, vaan se kulkee halki erämaan kapean ja kivisen tien, monen kivun kautta. Kuitenkin Jeesus kulkee jokaisen veljensä ja siskonsa kanssa kaikissa hänen vaiheissaan. Kun Jeesus on meidän veli, niin Jumala on meidän Isämme. Me rukoilemme Jeesuksen kanssa Isä meidän.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Gaza ja Israel
Turun keskustan läpi marssi juuri 100päinen mielenosoittajien joukko. Edessä eräs mies huusi huonolla suomenkielellä: ’Israel murhaaja! Palestiinan tappaja!’ Palestiinalaiset ovat viimeisten muutaman vuoden aikana ampuneet tuhansia raketteja Israelin alueelle. Raketit ja kranaatit uhkaavat neljännesmiljoonaa Israelin kansalaista. Heidän on elettävä pelon ja jännityksen vallassa koko ajan: missä räjähtää seuraavaksi? Viime päivinä Gazasta ammutut raketit ovat yltäneet lähes 40kilometrin päähän Gazan rajalta. Kyse ei ole mistään pienistä raketeista. Viime viikolla hesarissa kerrottiin, että noin 30kilometrin päähän ammutuista raketeista lähti herneen kokoisia hauleja, jotka lävistivät katupylväitä. Kyllä Israelilla on oikeus puolustautua Hamasin terroristeilta, joiden tavoitteena on tuhota Israelin valtio. Tästä löytyy kiinnostavaa tietoa tämänhetkisestä kriisistä ja sen taustoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)