'Sitä vartenhan minä täällä olen.'

Julkaisen tässä viime sunnuntaina pitämäni saarnan. Taustalla oli evankeliumiteksti Mark. 1:29 - 39.

Tänään aiheena on usko, jonka Jeesus antaa. Haluan puhua uskosta niin, että ymmärretään se vähän laajemmin: unelmana, haasteena ja visiona. Jeesuksella oli selvä missio ja tarkoitus, johon hän sitoutui. Kaikki mitä hän puhui ja teki, liittyi tuohon suunnitelmaan. Hän pitäytyi tuhon tehtävään kaikissa tilanteissa. Hänellä oli isän tahto, jota hän seurasi. Tuosta tahdosta hän ei luistanut, vaikka tuon tahdon myötä hän joutui uhraamaan oman henkensä.

Jeesuksen aikana juutalaiset odottivat pelastuksen aikoja. Hurskaat juutalaiset kokivat, että he elivät ’surun ja kaipuun aikaa’. Tuon surun ja kaipuun ajan keskellä muistettiin, se mistä Mooseksen kirjassa luimme: ’Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.’ Dtn. 32:36. Kaikissa Jeesuksen ajan synagogissa rukoiltiin ns. Qaddiš (Tepillah = 18siunausta) rukousta, jossa sanottiin: ’Suokoon Hän valtakuntansa tulevan teidän elinaikananne ja teidän päivinänne, ja koko Israelin elinaikana, nopeasti ja pian.’ Jeesuksen sanoman ydin oli: ’aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’ Mark. 1:15. Jeesuksen sanoma oli juutalaisten vuosisataisten toiveiden ja rukousten täyttymys.
Muut odottivat pelastuksen ja lopunaikoja, Jeesus erosi näistä kaikista muista odottelijoista. Hän ei odottanut, vaan kertoi tuon toiveen täyttyvän parhaillaan hänessä, hänen persoonassaan ja hänen kauttaan.

On kaksi todella selkeää piirrettä, jotka kuvaavat Jeesuksen missiota: 1) hänen julistuksensa Jumalan valtakunnasta ja 2) hänen tekonsa. Jumalan valtakunta ei tarkoita jotain maantieteellistä kuningaskuntaa, vaan Jumalan kuninkuutta, hänen hallintaansa. VT:ssa puhutaan paljon siitä, että Jumala on koko maailman kuningas, mutta siellä mainitaan selvästi vain pari kertaa Jumalan valtakunta (malkut Elaha). Myös Jeesuksen aikaisissa kirjoituksissa Jumalan valtakunta on aika harvinainen. Paavali puhuu Jumalan valtakunnasta vain muutaman kertaa, mutta Jeesus puhui siitä koko ajan. Sitä ei löydy kreikkalaisista tai roomalaisista uskonnoista. Juutalaiset kyllä kutsuivat rukouksissaan Jumalaa kuninkaaksi. Jeesus taas ei kertaakaan kutsunut Jumalaa kuninkaaksi, vaan aina Isäksi. Tästä huolimatta Jeesus puhui koko ajan Jumalan kuninkaallisesta vallasta, joka oli hänen kauttaan tullut tänne maan päälle.

Jeesuksella oli äärimmäisen läheinen, perheenomaisen lämmin suhde Jumalaan, jota hän kutsui Isäkseen, ja jonka herruuden ja vallan ja tahdon ja kunnian hän toi tänne maan päälle. Tällä tavalla Jeesus oli yhtä aikaa todella tuttu kaikille aikalaisilleen, mutta samalla aivan omalaatuinen, todella yllättävä.

Toinen asia on Jeesuksen teot. Jeesus paransi kuumeisen naisen, spitaalisia, rampoja, herätti kuolleita, paransi sokeita, kuuroja ja mykkiä. Hän ei tehnyt vain parannusihmeitä, vaan myös luonnonihmeitä. Hän käveli veden päällä ja tyynnytti myrskyn. Hän ruokki tuhansia ihmisiä parilla leivällä ja kalalla. Markuksen evankeliumista 1/3osa käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Niitä on todella paljon. Kenenkään muun Jeesuksen aikalaisen ei kerrota tehneen läheskään yhtä paljon ihmeitä kuin Jeesus. Kenenkään ei kerrota tehneen ihmeitä edes samalla tyylillä kuin Jeesus. Jeesus paransi ihmisiä vähän kuin puolivahingossa, ohimennen. Ne olivat hänelle luonnollisia juttuja. Hän ei tehnyt siitä isoa numeroa.

Jos muut tekivät parantamisihmeitä, niin niihin kuului usein rukouksia tai jopa loitsuja, Jeesus ei kuitenkaan yleensä edes rukoillut kun hän teki ns. ihmeitä. Hän ei vedonnut Jumalan nimeen tai kenenkään muunkaan nimeen. Hän yksinkertaisesti kosketti sairasta ja sairas parani.

Jeesukselle kerrottiin Simonin anopista, joka makasi kuumeessa. Tuohon aikaan kuume oli tappava tauti. Jeesus tuli katsomaan naista, hän ei rukoillut, hän ei tehnyt mitään erityistä, hän ei kysellyt mitään, hän vain ’otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille.’ Mark. 1:31. Yhdelle halvaantuneelle Jeesus sanoi: ’nouse, ota vuoteesi ja kävele.’ Mark. 2:9. Kätensä teloneelle hän sanoi: ’ojenna kätesi.’ 3:5. Hän otti kuollutta tyttöä kädestä kiinni ja sanoi ’talita kum’ – tyttö nouse. 5:41. Tällaisilla arkipäiväisillä käskyillä Jeesus paransi ihmisiä. Ihmiset toivoivat, jospa hän koskettaisi myös minua, ja mikä kauneinta äidit ja isät, sisarukset ja ystävät toivat sairaita läheisiään Jeesuksen luo, niin että hän koskisi heihin.

Jos Jeesusta katselee vähän aikaa, niin huomataan nopeasti, että hänellä oli selvä oma tyyli, joka oli yhtä aikaa todella vanha, mutta jotenkin aivan uusi – Jeesus teki juuri tiettyjä juttuja ja juuri tietyllä tyylillä. Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä meidän nykypäivän kristittyjen kanssa? Mitä meidän pitäisi tehdä ja miten?
Me kristityt olemme Jeesuksen opetuslapsia. Uskomme mukaan meidät on nimeltä kutsuttu ennen syntymäämme, meidät on ennalta valittu Jumalan lapsiksi. Tämän vuoksi meille on lahjoitettu usko Kristukseen. Jeesuksen tähden Jumala, kaikkivaltias Kuningas on meille läheinen taivaan Isä. Jeesuksen tähden meillä on joka päivä suora yhteys taivaan Isään, maailman kaikkeuden luojaan. Jeesuksen sydämessä asui Pyhä Henki. Raamattu sanoo, että jokaisen, joka on Kristuksen oma, jokaisessa sellaisessa ihmisessä asuu Pyhä Henki. Me olemme Pyhän Hengen temppeli. Me ollaan palvelijoita, joille on annettu monta talenttia. Meille on annettu 10 000talentin velat anteeksi.
Kaivammeko me nämä aarteet maan alle piiloon? Emme.

Harva asia tekee niin kipeää kuin talentin kätkeminen. Harva asia tekee niin kipeää kuin se, kun ihmeellisillä mahdollisuuksilla ladattu ihminen antaa kaikkien mahdollisuuksiensa valua hukkaan. Nuoret tarvitsevat mission, tehtävän, vision ja unelman. Sitä samaa tarvitsevat kaiken ikäiset. Ajatelkaa jos tuo Simonin anoppi olisi parannuttuaan vain kohauttanut hartioitaan ja lähtenyt omien askareidensa pariin, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Luulen, että hän olisi mennyt sisäisesti solmuun. Tuo nainen ei toiminut niin, vaan evankeliumissa sanotaan, että ’hän alkoi palvella vieraitaan.’ Jeesus sai ihmisissä aikaan jonkinlaisen palveluherätyksen. Vanhemmat toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi, evankeliumeissa on niin monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset auttoivat toisiaan tulemaan Jeesuksen koskettamiksi. Ne yhdet miehet purkivat katon ja laskivat halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen eteen. Kosketa ja paranna. Näillä ihmisillä oli kova palvelualttius, vähän niin kuin partiolaisilla, jotka sanovat apua tarvittaessa: ’aina valmis.’

Jeesuksen antaman unelman, vision ja uskon on siirryttävä seuraavalle sukupolvelle: silloin ei kaveria jätetä, eikä Luojaa unohdeta. Aikuisilla ja vanhuksilla on erittäin tärkeä tehtävä: esirukous. Tehkäämme niin kuin evankeliumitekstissä: kerrotaan Jeesukselle ihmisistä ja kannetaan ihmisiä hänen luokseen.
Kirkolla on monta ongelmaa: voimat ovat palvelijoilta aika lopussa, väki vähenee. Viime vuona taas kymmenet tuhannet erosivat kirkosta.

Millainen seurakunta Jeesus toivoisi meidän olevan? Mitä hän haluaisi tai haluaa tehdä Mikaelin seurakunnan kautta? Voisiko seurakunta olla paikka vähän samanlainen paikka, jollaiseksi Simonin anopin koti muuttui tuona iltana. Voisiko seurakunta olla paikka, jossa ihminen voi kohdata Herran Jeesuksen hyvin läheisesti. Paikka, jossa niin suurista ja pienistä, voimansa menettäneistä ihmisistä huolehditaan. Voisiko se olla yhteyden paikka, paikka, jonne ihmiset tuovat läheisiään, ja paikka jossa parannetut muuttuvat palvelijoiksi, niin kuin Simonin anoppi. Tuossa paikassa kuuluisi Jumalan puhe, Kristuksen evankeliumi, sanoma Jumalan valtakunnasta. Tuossa paikassa ihmiset saisivat elämälleen tarkoituksen ja tehtävän. Tuollaisella paikalla olisi magneettinen vaikutus ihmisiin. Me oltaisiin vähän niin kuin Jeesus maan päällä. Tämä ei ole toiveajattelua, se on mahdollista, jos evankeliumi on totta. Meillä on kaikki tarvittavat talentit.

Unelmat ovat vaarallisia, koska ne taivuttelevat meidät liikkeelle. Ne herättävät meissä toivon. Auschwitchin keskitysleiriltä selvinnyt psykologi Viktor Frankl on määritellyt tosi hyvin, mitä tarkoittaa epätoivo. Epätoivo on yhtä kuin kärsimys plus merkityksettömyys. Ihmiset kaipaavat jotain syytä elää. Tarkoitusta. Jos meillä ei ole syy ja tarkoitus selvänä, niin me ajaudumme epätoivoon, kun kohtaamme kärsimystä ja vastustusta. Mutta me menemme läpi vaikka minkä kärsimyksen, vaikka läpi Kaislameren, jos pidämme mielessämme sen syyn ja tarkoituksen, määränpään, luvatun maan, jonka vuoksi me ollaan olemassa. Me tulemme löytämään kaikki keinot olla tämän ajan keskellä toivon, uskon ja rakkauden yhteisö, kun meillä on meidän olemassaolomme syy mielessämme, kun Herra on meidän keskellämme.

Miksi seurakunta siis on olemassa? Sen olemassaolon syy on julistaa evankeliumia ja palvella lähimmäisiä. Se on Kristuksen ruumis maan päällä. Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi heille: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.’ Joh. 20:21. Hyvät kristityt, ollaan, puhutaan ja palvellaan ’niin kuin’ Jeesus.

Jeesus paransi tuona iltana, mistä päivän evankeliumiteksti puhuu, paljon sairaita ja hän karkotti paljon pahoja henkiä riivatuista. Simonin anopin kodista ja noista tienoista oli tullut parantumisen ja ilon – siellä kohdattiin Pyhä, joka oli tullut arjen keskelle. Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhui, oli tullut sinne. Aamulla varhain Jeesus kuitenkin lähti yksin vuorelle rukoilemaan, lataamaan akkujaan, hiljentymään Isänsä läsnäoloon. ’Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja siellä hän rukoili.’ Kohtapuolin opetuslapset juoksivat jo etsimässä Herraansa. Heillä olisi varmaan ollut hänelle paljon hommia, paljon toiveita. Ehkä joku olisi voinut ryhtyä manageriksi. Jeesus ei kuitenkaan halunnut jäädä suosion huipulle Kapernaumin kaupunkiin. Hän pakkasi tavaransa, ja sanoi: ’me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’

Hyvät kristityt, niin kuin Jeesus meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, niin myös meidän pitää seurakuntana mennä paikkaan, jossa me saamme olla yksin. Maailma, tai ketkään sinänsä viisaat ihmiset eivät voi kertoa meille meidän olemassaolomme syytä. Me saamme tuon olemassaolomme syyn meidän taivaalliselta Isältämme: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Jeesus tiesi ’mitä varten’ hän täällä oli. Myös meidän tulee aina muistaa ja tietää ’mitä varten’ me täällä olemme. Meidän pitää kuunnella taivaan Isää – Hän kertoo meille. Sitten meidän pitää olla kuuliaisia ja lähteä minne Herra vie – maailmaan julistamaan evankeliumia.