Yhdessä alas, yhdessä ylös - Saarnani sunnuntaina

Julkaisen tässä tekstinä viime sunnuntain saarnani. Muistakaa, että teksti on aina eri asia kuin puhuttu saarna.

Luuk. 3:15 - 18, 21 - 22; Joos. 3:5 - 11, 17; Gal. 3:23 - 29

Tämän päivän Raamatun tekstit vievät meidät maailman pohjalle, nimittäin Juudean autiomaahan Kuolleen meren tienoille, Jordanin joelle. Maailman matalin luonnonmukainen paikka on Kuolleen meren luona. Kuollut meri ja se autiomaa-tienoo sen ympärillä on maailman pohjalla, lähes 400metriä merenpinnan alapuolella. Tuon matalimman paikan kautta israelilaiset aikoinaan astuivat Joosuan johdolla luvattuun maahan, luvattuun kotiin. Noilla samoilla alueilla julisti ja kastoi ihmisiä nyt kummallinen profeetta. Profeettoja ei oltu nähty Israelissa miesmuistiin. Psalmissakin sanottiin, että ’emme ole enää nähneet ennusmerkkejä, meillä ei enää ole profeettoja, ei ketään, joka tietäisi, kuinka kauan tätä (kurjuutta) jatkuu.’ Ps. 74:9.

Kolme pointtia

Tässä saarnassa puhun kolmesta asiasta: 1) kaste on yhteyden paikka, paikka, jossa kaikki kristityt kohtaavat toisensa. Me olemme veljiä ja sisaruksia Kristuksessa. Tällä matalimmalla paikalla kaikki asetetaan samalle viivalla – kaikki fariseuksesta publikaanin ja porttoon pelastuvat samalla tavalla: uskomalla Kristukseen ja kastettuina. Jos haluaa luvattuun maahan, on mentävä Jordanin kautta – yhdestä kohtaa, maailman pohjaa myöten. Tuolla paikalla häviävät erottavat raja-aidat meidän väliltämme. Paavali sanoi, että on ’yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.’ Gal. 3:28. 2) Kasteessa meidät viedään pohjalle. 3) Me nousemme pohjalta ylös, taivaat aukenevat ja meille avautuu Jumalan valtakunta ja maailman suurin kutsumus.

Kuka oli Johannes Kastaja?

Päivän evankeliumitekstissä kirkastuu Jeesus Jumalan Poikana. Johannes Kastaja tiesi, että nyt oli Jumalan kellossa kriittinen hetki. Nyt kansan piti kääntyä, tulla kasteelle ja tehdä parannus. Johannes Kastaja kokosi oudoilla toimillaan kansan Jordanian joelle, Israelin kansan kutsumuksen tärkeimmille paikoille. Hän julisti, että Herra on tulossa – valmistautukaa. Kirves oli nyt puun juurella. Ihmisen Poika on tulossa ja hän tulee erottamaan akanat jyvistä. Akanat heitetään tuleen, jyvät kootaan talteen. Hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Tehkää parannus. Tämä oli Johanneksen sanoma.

Jumalan ennustukset olivat nyt toteutumassa. Johannes halusi saada nopeasti ja tehokkaasti koko kansan huomion. Tämän takia hän käyttäytyi kuten lopunajan viimeinen profeetta. Hän ’ei syö eikä juo’ muuta kuin ’heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.’ (Matt. 11:18; 3:4). Hän pukeutui ’kamelinkarvavaatteisiin ja nahkavyöhön’. Hän kastoi kansanjoukkoja, jotka parveilivat hänen ympärillään, ja valmistautuivat kohtaamaan sen tulevan Herran, josta Johannes kertoi. Johannes aloitti ennennäkemättömän kaste- ja parannusoperaation Israelin kansallisen kutsumuksen synnyinseudulla, Jordanin joen ja Juudean erämaan alueella. Nämä olivat kuin megafooneja, jotka kertoivat kaikille, että nyt Jumalan antamat lupaukset ja uhkaukset täyttyisivät. Kansan piti pyhittäytyä, palata kutsumukseensa ja tulla siksi Jumalan kansaksi, jollaiseksi Herra oli sen suunnitellut. Heidän piti mennä alas ja tunnustaa syntinsä. Heidän piti tunnustaa, että he joutuvat turvautumaan Jumalan anteeksiantoon ja armoon. He ovat kaikki niitä kadonneita lampaita, tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä.

Myös meidän kristittyjen pitää vaivautua alas, meidän pitää tunnustaa syntimme ja se, että meidän on syytä tehdä parannus, me tarvitsemme anteeksiantamusta. Tuonne pohjalle meidän pitää kristittyinä kokoontua joka päivä. Tuo paikka on totuuden paikka, siellä ei ole A- ja B-luokan kristittyjä. Siellä me kaikki kristityt ymmärrämme, että me astumme Jumalan valtakuntaan vain tuntemalla tuo tuleva, joka on jo tullut – Kristus. Hän voi kastaa meidät Pyhällä Hengellä, hänen vuokseen meille on annettu uusi sydän ja synnit anteeksi. Kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin meidät liitetään pelastuneiden joukkoon. Silloin olemme valmiit viimeiseen tuomioon kun jyvät kootaan talteen ja akanat poltetaan.

Kristillisen kasteen ja elämän ydinasioita on kerrottu alkuvirressämme, 214:3: ’Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa.’

Kristillinen elämä lähtee tuolta pohjalta, tuolta virran luota, jonne me joka päivä palaamme. Sinne me hukutamme vanhan ihmisen synteinensä ja himoinensa. Sieltä me nousemme Kristuksessa ja astumme uudestaan joka päivä Jumalan valtakunnan todellisuuteen, Jordanista luvattuun maahan, orjan asemasta Jumalan lapsen asemaan, syyllisen ja syytetyn asemasta lunastettujen ja armahdettujen joukkoon.

Alas meneminen

Alas Jordanin joelle tuleminen ja kasteen ottaminen tarkoitti sitä, että ihminen tunnisti olevansa anteeksiannon tarpeessa. Kansan piti nöyrtyä ja palata sinne paikalle, mistä Joosuan johdolla israelilaiset olivat aikoinaan astuneet luvattuun maahan. Heidän piti uudistua kansallisesti. Laskeutua lähtöruutuun. Omin voimin ei voida jatkaa matkaa. Omin voimin ei astuta luvattuun maahan.

Jaakobista Israel

Tästä kaikesta löytyy Raamatussa, 1. Moos. 32:23 – 33, tärkeä kertomus, joka kertoo synnintunnustamisesta ja siunauksesta, Israelin kansan synnystä. Aikoinaan Jaakob taisteli ja paini aamuyöllä Herran kanssa Jabbokin joella. Jaakob ei luovuttanut, vaan sanoi Herralle: ’en päästä sinua, ellet siunaa minua.’ Silloin Herra kysyi Jaakobilta: mikä sinun nimesi on? Mies vastasi: Jaakob. Silloin Herra sanoi hänelle: ’Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.’ Nimi Jaakob tulee sanasta pettää (1. Moos. 25:26; 27:36). Jaakobin nimi kuvasi kantajaansa – mies joutui tunnustamaan Herralle – olen syntinen mies, olen petollinen pettäjä, johon ei voi luottaa – olen pettänyt vanhaa isääni, olen pettänyt appiukkoni ja veljeni luottamuksen. Tuon tapauksen jälkeen Herra siunasi Jaakobin, josta oli tullut Israel. Tämä on ensimmäinen kerta koko Raamatussa kun mainitaan nimi Israel – tämä kertomus kertoo Israelin synnystä. Tämä kertomus opettaa meille, että me joudumme tunnustamaan keitä me olemme, joudumme tunnustamaan syntimme – olemme syntisiä, petollisia ihmisiä. Jos haluamme saada Herralta siunauksen meidän on mentävä pohjalle, tunnustettava syntimme ja laitettava toivomme Herran armoon. Silloin taivaat aukeavat ja meille annetaan uusi nimi,
Jumalan lapsen nimi.

Johannes Kastajan tehtävä oli valmistaa Israel, Aabrahamin lapset eli juutalaiset kohtaamaan Herra, heidän Jumalansa. Nähdäkseen hänet, saadakseen häneltä anteeksiantonsa ja pelastuksensa, heidän piti tunnustaa syntinsä – katsoa itseään rehellisesti peiliin. Heidän piti tunnustaa olevansa petollisia ihmisiä, niin kuin me kaikki. Jos he tuon totuuden tunnustaisivat, niin he saisivat astua Jumalan valtakuntaan Israelina, Jumalan kansana, joka toisi Herran kirkkauden koko maailmaan. Heistä tulisi valo kaikille kansoille. Silloin he olisivat peili, jonka kautta Jumala loistaisi kirkkautensa maailmaan. Silloin he eläisivät todeksi meidän kutsumuksemme. Kristillisen seurakunnan kutsumus on ehkä kaikkein kirkkaimmin ilmaistu jakeissa 2. Kor. 3:18: ’me kaikki, jotka kasvot peittelemättöminä katselemme Herran kirkkautta, kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.’
Nykyään ihmisen pahuutta, pahoja tekoja selitellään monella tavalla. Meidän on vaikea tunnustaa, että syy pahoihin tekoihin johtuisi siitä syystä, että ihminen on syntinen. Tuo synnin tunnustaminen saa meidät surullisiksi, varsinkin silloin, jos emme jaksa luottaa Jumalan anteeksiantoon, evankeliumiin.

Siskoni opiskelee kirjallisuutta. Eräällä kurssilla heille opetettiin, miten erilailla Raamatussa ja antiikin kreikkalaisissa kertomuksissa kuvaillaan sankareita. Ero oli se, että esimerkiksi Homeroksen kertomuksissa sankarit kuvataan ehyempinä, ylevämpinä ja loukkaamattomampina ihmisin. He eivät ole yhtä ristiriitaisia kuin Raamatun henkilöt, jotka välillä vajoavat alas pohjalle ja sieltä nousevat Jumalan voimassa käsittämättömiin korkeuksiin. Raamatun henkilöistä varmasti jokainen joutui kokemaan Aatamin tavoin syvää nöyryytystä, mutta samalla myös Jumalan henkilökohtaista läsnäoloa ja innoitusta. Raamatun henkilöt joutuvat omakohtaisesti kokemaan ääriolosuhteet: millaista on olla äärettömän hylätty ja toivoton, millaista on olla äärettömän onnellinen ja autuas. Millaista on kun saa hävetä syntejään? Millaista on tuntea itsensä Daavidiksi, joka on saanut niin paljon, mutta silti lankeaa. Millaiselta tuntuu kun tulee Jeesuksen jalkojen juureen kuin syntinen nainen itkemään, ja kun saa kuulla Jumalan sanat: sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, sinä olet minun rakas lapseni. Raamatullisesti juuri nöyryydessä, maailman matalimmalta paikalta astutaan luvattuun maahan. Katuvana matalimmalla paikalla siunausta pyytävä Jaakob saa siunauksen ja uuden nimen.

Tuolla syvyydessä, maailman pohjalla on murheellista. On murheellista katsoa itseään peilistä ja pettyä siihen, mitä näkee, huomata itsensä taas langenneena. Meidän ei pidä kuitenkaan vaipua epätoivoon, jossa ei nähdä muuta kuin ongelmia. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ’autuaat ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen.’ Matt. 5:4. Ymmärtäessään oman syntisyytensä ihminen tulee murheelliseksi. Raamattu kuvaa kahden esimerkin kautta kahta tapaa olla murheellinen. Toinen tapa johtaa toivoon, toinen epätoivoon. Toivon esimerkistä kertoo Pietari. Epätoivon esimerkistä kertoo Juudas Iskariot.

Pietari kielsi pahan paikan tullen Jeesuksen kolme kertaa. Sitten kukko kiekaisi ja Pietari muisti, että Jeesus oli ennustanut tämän tilanteen. ’Hän meni ulos ja itki katkerasti.’ Luuk. 22:62. Ne sotilaat, jotka naulasivat Jeesusta ristille, saivat kuulla ristiinnaulitun käsittämättömät sanat: ’Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.’ Luuk. 23:34. Ristillä katuva ryöväri sai kuulla Jeesuksen sanat: ’totisesti jo tänään sinä ole minun kanssani paratiisissa.’ Luuk. 23:43. Ylösnoussut Jeesus tuli lohduttamaan ja iloisesti yllättämään murheen murtaman Pietarin. Hän vei murheellisen ja häpäistyn ryövärin ristiltä, pohjalta suoraan paratiisiin. Tappionsa pohjalla Pietari oppi ymmärtämään kuinka äärettömän suuri on Jumalan rakkaus, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Pietari muisti Jeesuksen, hän laittoi toivonsa tuohon hyvyyteen. Juudas ei muistanut Jeesuksen sanoja, hän ei muistanut Jeesuksen armoa. Hän näki vain oman pahuutensa, hän joutui paniikkiin, joka tuhosi hänet sisäisesti. ’Hän meni pois ja hirttäytyi.’ Matt. 27:5.

Kuka on Kristus?

Johanneksen antama kaste ei ollut mikään jokapäiväinen puhdistautumisrituaali, vaan se oli ainutlaatuinen kaste, joka otettiin vain kerran. Johanneksen kasteen kautta kansa valmistautui astumaan siihen todellisuuteen, jossa lopunajan odotus vaihtuisi sen täyttymykseksi. Se todellisuus astui tähän maailmaan Jeesuksen kengissä. Jeesus kastaisi ihmiset Pyhällä Hengellä ja tulella. Roomalaiskirjeessä sanotaan, Room. 8:9: ’Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.’ Me kristityt olemme Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki tekee meistä kristittyjä, jotka eivät murheessaan joudu epätoivoon, vaan turvautuvat lunastukseen, Kristukseen. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, jonka me näemme uskomme silmin.

Myöhemmin Jeesus sanoi opetuslapsille, jotka katsoivat häntä: ’autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette.’ Luuk. 10:23 – 24. Jeesus oli ja on se lopunajan Messias, josta profeetat ja kuninkaat olivat unelmoineet. Hän oli se, jolle Johannes raivasi tietä. Hän sanoi, ’minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.’ Jeesus on hän, joka sanoi itsestään: ’tässä teillä on enemmän kuin temppeli.’ Matt. 12:6. Hänessä on paikka, jossa ihminen kohtaa Jumalan. Hänen nimessään ja veressään meille tarjotaan sovintoa Jumalan kanssa.

Keitä me olemme?

Johannes viitoitti tietä mahtavaan, ennen kokemattoman ihanaan todellisuuteen, jonka Jeesus tarjosi. Jokainen, joka astuu tuolle Johannes Kastajan näyttämälle tielle, jokainen, josta tulee Kristuksen tähden Jumalan valtakunnan jäsen, hän suurempi kuin profeetoista suurin. Hän elää todeksi profeettojen unelmia. Jumalan valtakunnan jäsenet ovat Pyhän Hengen temppeli – he loistavat Jumalan kirkkautta. He ovat Jumalan lapsia, heidän hiuksensa on laskettu, he ovat Herran silmäteriä.
Paavali kirjoittaa meistä kristityistä Galatalaiskirjeessään 3:26; 4:7: ’Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen..’ ’Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.’

Taivaat aukeavat

Paavali kertoi, että meidät kristityt on puettu Kristukseen. Meidät on kastettu Kristukseen. Me olemme Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme, niin meidän sydämissä asuu Jumalan Henki, joka sanomattomin huokauksin rukoilee meidän puolestamme. Tuo Henki kirkastaa Jeesusta ja johdattaa meidät taivaan Isän yhteyteen. Meidät on yhdistetty Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan, mutta myös hänen elämäänsä ja ylösnousemukseensa. Meille on annettu hänen vanhurskautensa, lunastuksensa, viisautensa ja pyhityksensä. Hän on antanut meille oikeuden olla Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme hänen nimessään, niin taivaat aukeavat ja Pyhä Henki vakuuttaa meille Jumalan sanan kautta: me olemme taivaan Isän rakkaita lapsia.