Chestertonin Oikea oppi

 

Sain luettua Chestertonin klassikkokirjan Oikea oppi (Orthodoxy). Tämä Chestertonin apologeettinen kirja julkaistiin vuonna 1908. Chestertonin ajatuksen juoksu laukkaa niin villeillä poluilla, että välillä on todella vaikea pysyä perässä. Toisaalta kirja on mielenkiintoinen, koska Chesterton esittää jatkuvasti sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole juolahtaneet mieleeni. Lisäksi, vaikka Oikea oppi on vaikea ja filosofinen, niin aina pienin väliajoin siinä esitetään jokin oikein mahtava ajatus, josta ymmärtääkin jotain. Samoin Chesterton kirjoittaa todella lennokkaasti ja taitavasti. Mukana on myös nerokasta huumoria.

Esittelen tässä Oikeaa oppia vain muutamien itseäni kiinnostavien lainausten kautta. Ensinnäkin, halki Chestertonin kirjan kulkee ajatus, että elämässä ja maailmassa on jokin juoni, järki ja jumalallinen suunnitelma ja päämäärä. Kaikki helpot, ihmisten mielenmukaiset ja modernit ratkaisut ovat täysin tylsiä kun niitä vertaa siihen ratkaisuun, jonka oikea oppi tarjoaa. Chesterton puolustaa voimakkaasti sitä, että on olemassa absoluuttinen totuus ja moraalin mitta. Hän vastustaa relativismia.

”Niin henkeäsalpaava on seikkailu Oikean opin maassa. Ihmisille on muodostunut typerä tapa puhua oikeaoppisuudesta jonakin raskassoutuisena, ikävystyttävänä ja turvallisena. Oikeaoppisuus on vaarallisinta ja jännittävintä mitä on. Se on tervejärkisyyttä; on dramaattisempaa olla järkevä kuin hullu. Se on tasapainon säilyttämistä…”

Oikeaoppinen kirkko 

”teki koukkauksia vasemmalle ja oikealle nimenomaan väistääkseen valtavia esteitä. Se sivutti ison möhkäleen, jonka nimi oli areiolaisuus ja jota maallinen valta pönkitti tehdäkseen kristinuskosta liian maallista. Heti perään se teki äkkiliikkeen kiertääkseen orientalismin, joka olisi tehnyt kristinuskosta liian tuonpuoleisen. Oikeaoppinen kirkko ei milloinkaan valinnut helppoa tietä tai taipunut sovinnaisuuksien edessä. Oikeaoppinen kirkko ei milloinkaan käyttäytynyt asiallisesti… On helppo olla hullu; on helppo olla harhaoppinen. On aina helppoa antaa aikakauden pitää päänsä – vaikeaa on pitää omansa… Lankeaminen on aina helppoa: lankeamisen paikkoja on äärettömästi, mutta pysytyssä voi seistä vain yhdessä kohtaa. Ratkeaminen mihin tahansa hullutukseen gnostilaisuudesta Kristilliseen tieteeseen olisi ollut luontevaa ja säyseää.”

Chesterton näkee kirkon historiassa selvän Jumalan johdatuksen (s. 123–125): 

”Minä näen taivaallisten sotavaunujen kiitävän jyristen aikojen halki tylsien harhaoppien retkottaessa rähmällään maassa, hurjan totuuden hoippuen mutta pystyssä päin jakaessa kulkuaan.”

Ideaalit eivät voi muuttua

Chesterton kirjoittaa, että yksi modernin ihmisen suurista ongelmista on se, että hän vaihtaa ihanteitaan muodin mukaan. Tämän vuoksi hän ei voi ikinä saavuta tavoitteitaan. Modernit vallankumoukselliset ideologiat jotka uudistuvat ja muuttuvat koko ajan ovat paras tae sille, että maailma ei muutu. ”Mikään ideaali ei säily niin kauan että se ehdittäisiin toteuttaa, edes puolittain. Moderni nuori mies ei koskaan muuta ympäristöään; hän muuttaa aina mieltään.” Marxilaisten, yli-ihmisten, nietzcheläisten, anarkistien, feministien ja muiden muotiaatteiden sekoittaessa ideaaleja koko ajan, vanha järjestys on turvattuna. Tämän vuoksi on tärkeää, että ideaalit ovat pysyviä. Juuri tätä oikea oppi tarjoaa – on olemassa jotain pysyvästi hyvää, jota kohti kannattaa kurottaa. Silloin myös maailma muuttuu. Uudet ja kummalliset ajatukset liikuttavat ihmisiä hitaasti, vanhat ja selkäytimiin iskostuneet näkemykset liikuttavat nopeasti.

Tähän voisi tietysti kommentoida, että kyllähän nuo modernit aatteet ovat saaneet jotain aikaiseksi. Esimerkiksi feminismi on saavuttanut tavoitteitaan. Samoin SETA on aivan käsittämättömällä tavalla tehnyt homoista hovikelpoisia.

Joka tapauksessa tähän ideaali- ja tavoiteteemaan liittyy myös Chestertonin ajatus nöyryydestä.

 ”Vanha nöyryys oli kannustin, joka esti ihmistä lopettamasta, ei naula hänen saappaassaan, joka olisi estänyt häntä jatkamasta. Sillä vanha nöyryys pani ihmisen epäilemään omia ponnistelujaan, mikä saattaa saada hänet työskentelemään entistä ahkerammin. Mutta uusi nöyryys panee ihmisen epäilemään omia tavoitteitaan, mikä taas saa hänet lopettamaan työskentelyn kerta kaikkiaan.”

Niinpä Chesterton ajattelee, että pilvenpiirtäjät (41–42), ”tornit, jotka katoavat yläilmoihin yksinäisten tähtien yäpuolelle, ovat nöyryyden luomia.”

Näin on. Antti Nylén on tehnyt hyvän työn kääntäessään Oikean opin suomeksi. Tämä ei ole mitään ihan kevyttä lukemista, mutta huippukirja siitä huolimatta.