Aamunavaus - johtajuusoppia

Tässä on pitämäni aamunavaus, joka käsittelee johtamista. Nyt itsenäisyyspäivänä jatketaan samasta teemasta, sillä mulla on saarnavuoro ja aiheena on Matt. 20:25-28, joissa Jeesus antaa seuraajilleen johtajuusoppia.

Hyvää huomenta klassikot. Sunnuntaina on itsenäisyyspäivä ja tuossa äsken soi supisuomalainen virsi Samuli Edelmanin tulkitsemana. Samuli esiintyy nyt tulevana lauantaina Mikaelin kirkossa, joten sinne siis klo 19.

Nuorilla on tulevaisuus edessään, mutta he tarvitsevat vähän apua siinä, miten astua oikealle tielle ja miten päässä tässä elämässä eteenpäin. Oli kerran eräs nuori poika, joka kruunattiin kuninkaaksi. Tämän suuren mahdollisuuden ja tilaisuuden edessä hän mietti jalat tutisten, mitäköhän tästä tulee, kun ei ole kokemusta, ei taitoja, eikä oikein kansan luottamustakaan. Näitä miettiessään kerrotaan, että Jumala ilmestyi hänelle ja sanoi ykskantaan: ’pyydä mitä vain, niin saat sen.’ Nuori kuningas pyysi: Herra anna minulle viisas sydän, niin että osaan oikein hallita ja johtaa tätä suurta kansaa. Tämä kertomus löytyy Raamatusta ja tuo nuori kuningas oli Salomo. Hän sai mitä pyysi, viisauden hallita ja johtaa. (1. Kun. 3.)

Tulevana sunnuntaina kirkoissa puhutaan, tai ainakin Mikaelin kirkossa puhutaan, Jeesuksen johtamisopista. Näinä aikoina johtamisesta rummutetaan monessa paikassa: työpaikoilla, armeijassa, partiossa, ja varmaan koulussakin. Johtamisesta kirjoitetaan kirjoja, pidetään seminaareja ja koulutuksia. Ainakin kirkossa mietitään, millainen on hyvä johtaja. Luulen, että tänäänkin moni pyytäisi itselleen taitoa johtaa, jos hänelle suotaisiin sama tilaisuus kuin Salomolle.

Jeesuksesta on sanottu, että hän oli historian ensimmäinen suuri kenttäjohtaja. Hänen rinnallaan Rooman keisarit jättivät historiaan pienemmän jäljen, vaikka omana aikanaan he olivatkin koko maailman johtajia. Miksi tuo tavallisen kansan keskellä elävä Vapahtaja teki niin ison vaikutuksen? Yksi syy voisi olla juuri se, että hän laskeutui vallan korkeilta jalustoilta, johdon hierarkian huipulta kansan keskelle.

Suurin johtaja ei linnoittautunut johonkin toimistoon, vaan suurin tuli kentän keskelle. Hän solmi suoria yhteyksiä tavalliseen kansaan: tavallisiin äiteihin, isiin, lapsiin, sairaisiin, uskonnollisiin fariseuksiin, publikaaneihin ja oikeastaan kaikenlaisiin ihmisiin. Hän tunsi kentän tosi hyvin. Hänelle ihmiset eivät olleet vain numeroita tai nimiä paperilla. Hän tunsi heidän toiveensa, pelkonsa, harrastukset, ilot ja surut.

Toinen asia oli se, että Jeesus ei touhunnut joutavia, vaan keskittyi vain olennaiseen. Kolmas pointti, ja näitä pointteja on sitten aika monta, voisi olla se, että Jeesus tunsi esimerkin voiman. Tulevana sunnuntaina on itsenäisyyspäivä. Suomen historiasta on opittu, että suomalaisia tulee johtaa edestä, omalla esimerkillä, eikä takaa komennellen ja käskien. Jeesus muistetaan juuri siitä, että hän sanoi ihmisille: seuraa minua. Jeesus näytti tietä, hän kulki edellä ja mukana, hän näytti mallia, esimerkkiä. Ihmisten tuli seurata häntä. Oma esimerkki on kova juttu. Se otetaan aina vakavasti.

Ehkä Jeesus ajatteli, että hyvä johtaja on kuin hyvä paimen, joka on valmis antamaan henkensä lampaidensa puolesta. Hyvä paimen tuntee lampaansa nimeltä, hän välittää, hän kulkee mukana, hän osoittaa tietä.
Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää.

Jotain tolkkua meditaatiosta ja joogasta

Satuin törmäämään lehtikirjoitukseen, joka käsitteli meditaatiota. Meditaatio on minulle aika tuntematon juttu. En ole koskaan ollut joogassa, mutta rukoillut olen, jos sitä sitten voidaan kutsua jonkinmoiseksi meditaatio-harjoitukseksi (!). Esitän nyt muutamia kysymyksiä ja ajatuksia, joista osa on varmasi ihan tyhmiä johtuen siitä, että en tunne tätä aihetta. Haluaisin nimenomaan väitellä tästä aiheesta. Luin kerran juutalaisen Jeesus-tutkijan Jacob Neusnerin kirjan 'A Rabbi Talks with Jesus'. Siinä hän korosti, että vain hänen kanssa voi väitellä, jota voi arvostaa ja kunnioittaa. Väittely ei siis ole hyökkäys.

Itämaisessa meditaatiossa, jota hindut ja buddhalaiset harjoittavat, pyritään valaistumiseen, rauhaan ja itsensä löytämiseen. Lehtiartikkelissa vilisi juuri sanat kuten rauha, itsensä löytäminen ja sisäinen itsensä tunteminen ja valaistuminen. Erästä jooga-gurua pidettiinkin todella valaistuneena. Harvoin kuulen, että jostain suuresta kristitystä uskonsankarista puhuttaisiin, että hän on sitten valaistunut. Oliko Luther valaistunut? Entä minä tai meidän hörhöimmät hihhuli-pastorit?

Eikö siinä ole paljon vaaroja, jos keskitytään liikaa itseensä. Jos minä tuijottaisin joka aamu puolituntia omaa sisäistä maailmaani, todellista itseäni, niin veikkaan, että minusta voisi tulla vaikka narsisti, tai sitten, ottaen huomioon ihmisen syntisyyden, onneton ja pelokas syntisäkki. En halua kumpaakaan kohtaloa.

Juutalainen psykologi Viktor Frankl, joka selviytyi hengissä natsien keskitysleiriltä, sanoi aikoinaan, että ihmisellä on kaksi silmää, joilla voi luonnollisesti katsoa melkein mitä vain paitsi itseään. Näin ollen Frankl perusteli, että ihmisen ei pidä henkisesti keskittyä itseensä vaan johonkin muuhun. Oman vakaumukseni pohjalta voin sanoa, ettei ihminen löydä rauhaa itsestään, vaan suhteesta johonkin toiseen persoonaan, eikä kyse ole mistä tahansa muusta persoonasta vaan itse Jumalasta. Tämä on käsittääkseni juutalais-kristillinen näkemys. ’Herra siunatkoon sinua.., kirkastakoon kasvonsa sinulle, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.’ Rauha tulee siis Herran kasvojen tuntemisen kautta.

Tämä on minulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä juttu. Voin sanoa, että rukoilen enemmän tai vähemmän säännöllisesti aamuisin 15 – 30 minuuttia. Pideän sitä oikeastaan ehtona, jotta voin tehdä papin töitä. En rukoile itseäni, vaan Jumalaa. Olen yhteydessä Luojaani ja Lunastajaani. Tämän suhteen pohjalta lähtee koko uskonelämä. ’Me, jotka kasvot peittelemättöminä katsomme kirkkautta, muutumme itse kirkkauden kaltaisiksi’, näin valaisee Paavali kristityn mystistä elämää, 2. Kor. 3:18.

Tähän meditaation vielä liittyen olen kauan miettinyt, vähän Fraklin juttujen pohjalta, jakeen 2. Moos. 34:29 merkitystä. Siinä sanotaan, että ’kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt.’ Tuossa joogaa ja meditaatiota käsittelevässä lehtijutussa selitettiin, että ihminen nousee joogan aikana korkealle vuorelle, josta hän voi tarkkailla itseään. Mooseskin oli vuorella, mutta hän kohtasi Jumalan ja sai häneltä ilmoituksen. Mooses näki jotain niin käsittämättömän olennaista ja hienoa, että hän unohti täysin itsensä. Hänen kasvonsa loistivat, mutta hän ei sitä tiennyt – hän nimittäin katsoin jotain niin paljon itseänsä mahtavampaa.

En todella tunne joogaamisen tai meditaation saloja sen kummemmin, mutta olisi kiva käydä alanharrastajien kanssa keskustelua. Jos siis olet asiasta jotain mieltä, kommentoi!

Maata näkyvissä -festarit & pohdintaa

Maata Näkyvissä –festarit tulivat ja menivät. Turku-halliin oli taas kokoontunut 10 000 nuorta gospelin, seuriskavereiden ja Jumalan sanan äärelle. Pidin erityisesti USA:laisen Sarah Kellyn konsertista. Hän esitti menevää ja koskettavaa popin, rokin ja ylistysmusan yhdistystä. Laulujen välissä oli hyvät spiikit. Päivien pääpuhuja Michael Parker kolahti. Hän puhui siitä, missä Jumala on. Hän ei ole kaikkialla, niin kuin usein ajatellaan. Hän ei ole esim. mukana murhissa, rikoksissa, raiskauksissa yms. Jumala kulkee kansansa keskellä. Jeesuksen toinen nimi on Immanuel, joka tarkoittaa ’Herra on meidän kanssamme’. Jumala on siellä, missä hänen omansa ovat. Jumala toimii, puhuu, näkee, auttaa, rohkaisee ja kuuntelee heissä ja heidän kauttaan.

Parker opetti, meitä ymmärtämään, että kun me olemme ongelmissa ja rukoilemme Jumalan apua, niin Jumala yleensä lähestyy meitä jonkun palvelijansa kautta. Lohduttavan kristityn sielunhoitajan kautta taivaan Isä auttaa ahdistuneita. Tämä on meille aivan käsittämättömän suuri etuoikeus ja voimavara.

Parker on Australiasta kotoisin ja hän kertoi, että hänen kotimaansa johtaa maailman itsemurhatilastoja Japanin kanssa nuorten miesten sarjassa 18-25v. Itsemurha, näin hän kertoi, kuvaa ihmisen syvää ja surullista epäuskoa hyvään Jumalaan. Hyvin monet nuoret miehet siis tuntevat rukoustensa kaikuneen tyhjyyteen. Jumalaa ei ole löytynyt. Parker innostikin kristittyjä viemään Jumalan läsnäolo murheellisen maailman keskelle.

Parker on ihan oikeassa. Mieleeni tuli psalmin 146 sanat. ’Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja..’ Hän tekee tämän meille onnettomille. Hän on tehnyt sen meille palvelijoidensa kautta, ja meidän onnettomien autettujen kautta hän haluaa tehdä tuon kaiken muille onnettomille. Me ollaan autettuja auttajia.

Paavali kirkasti koko seurakunnan mission. ’Hän (Kristus) antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, VARUSTAAKSEEN KAIKKI SEURAKUNNAN JÄSENET PALVELUSTYÖHÖN, KRISTUKSEN RUUMIIN RAKENTAMISEEN.’ Ef. 4:11-12.

Tätä emme saa aikaan me itse, vaan voima tulee muualta. Paavali rukoilee, että meidän sisäiset uskon silmät aukenisivat, niin että näkisimme ’miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelle taivaissa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja.. tässä ja tulevassa maailmassa..’ Ef. 1:18-21. ’Kristus asuu teidän sydämissämme, kun te uskotte’ ja ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.’ Ef. 3:17, 19.

Tämän identiteetin pohjalle rakentuu sitten käyttäytyminen: kun Kristus asuu meissä uskon kautta, kun Henki vaikuttaa meissä ja kun Jumalan koko täyteys valtaa meidät, niin eletään tämä identiteettimme todeksi. Miten? Psalmi 146 viitoittaa tietä. Tullaan siksi, mitä me jo ollaan. Paavali vetää vakaumuksestaan selvän johtopäätöksen: 'Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan te hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne..' Ef. 5:1-2. Olen tullut siihen tulokseen, että jos ihminen uskoo tämän, evankeliumin, niin hänen elämänsä tulevaisuus Jumalan suunitelmissa riippuu enemmänkin rohkeudesta kuin ymmärryksestä. Ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Itse ainakin ymmärrän ihan tarpeeksi hyvin, en täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin. Rohkeus on se mitä tarvitaan kun lähdetään Jeesusta seuraamaan.

Tuhlaajaisän paluu - isilläkin on taivaan Isä

Tässä on aamunavaus, joka raikuu kohta koulun radiossa. Aiheena on isänpäivä.

Tulevana sunnuntaina on isänpäivä. Olin eilen tuuramassa erästä työkaveria lasten puuhakerhossa. Enhän minä pappina oikein tiennyt, mitä lasten puuhakerhossa puuhaillaan, niinpä otin vaimoni neuvosta vaarin, ja askartelimme isänpäiväkortteja. Oli aika hienoa huomata, miten ihailevasti lapset puhuivat isästään. Isää ei oltu valittu, eikä vaihdettu, ei ostettu eikä tuunattu. Isä oli isä, sellaisena annettu, rakastettu ja hyväksytty. Isät, faijat, isukit, iskut, isit, isoisät, papat ja isopapat – niillä on monia nimiä.

Jeesus kertoi vertauksen tuhlaajapojasta, joka hylkäsi isänsä ja kotinsa ja lähti ovet paukkuen vieraille maille. Monessa tapauksessa tänään voitaisiin kääntää tuo vertaus ylösalaisin. Pojan sijasta isä pakkaisi tavaransa ja lähtisi vieraille maille. Hylätty perhe jäisi odottamaan, jahka isä palaisi. Isät ovat aivan käsittämättömän tärkeitä – ja ehkä meidän yhteiskunnassa, ihmisten sydämissä on jonkinmoinen isän ikävä.

Kerran eräs vanhempi englantilainen pappi kertoi, kuinka hänellä oli tapana vierailla koulussa ja jutella lasten kanssa Isästä, Jumalasta. Tuo pappi ei ollut tehnyt tuota enää vuosiin. Hän sanoi, etteivät lapset enää ymmärrä hänen sanomaansa. He eivät ymmärrä sitä isä-osaa.

Taivaan Isä on yksi Raamatun tärkeimmistä vertauskuvista Jumalasta. Jeesus kutsui aina Jumalaa Isäkseen. ’Sinä olet minun rakas poikani’, näillä sanoilla taivaan Isän kerrotaan ensimmäisen kerran jutelleen poikansa kanssa. Tuo Poika opetti meille rukouksen Isä meidän. Se ei ole Isä minun, tai sinun, vaan Isä meidän. Kaksi pikkupoikaa istuivat bussissa. Toinen sanoi: mulla on uusi isä. Toinen sanoi: aijaa, mikä sen nimi on? Jaakko. Mitä se tekee? Se pelaa fudista ja valmentaa uintia. Toinen innostui ja totesi: hei se oli meillä isänä viime vuona. Just hyvä tyyppi!
Taivaan Isä ei ole isäpuoli, eikä se vaihdu. Hän ei jätä lapsiaan. Luen tuon Isä meidän rukouksen Jeesuksen kanssa joka päivä. Me käännymme yhdessä meidän taivaan Isämme puoleen. Se on hengellinen juttu, joka näkyy kaikessa – elämän kaikkein tärkein suhde.

Naisten monet roolit, miestenkipeys ja kissatappeluiden ydinkysymykset

Luen juuri genesistä (1. Moos.) läpi. Jotenkin tällä kertaa naisten rooli on puhutellut minua paljon: Saara, Rebekka ja Raakel & Lea. Poikkeuksetta nämä naiset esitellään juonina taustavaikuttajina, jotka ymmärtävät tietyissä isoissa asioissa miehiään paremmin Jumalan suunnitelman. Raamatussa kukaan ei yleensä selviä puhtain paperein. Sekä naiset että miehet esitellään rehellisessä valossa: synnit on kirjattu samoin kuin hyvät teot. Joka tapauksessa Jumala sanoi vihaiselle Aabrahamille: ’älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaren puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.’ Gen. 21:12. Myöhemmin Rebekka, Iisakin vaimo esitellään tietyssä mielessä fiksumpana kuin hänen miehensä. Kyse oli siitä, kumpi heidän pojistaan, Jaakob vai Esau, saisi Jumalan siunauksen ja lupauksen. ’Koska Iisak söi mielellään riistaa, hän rakasti enemmän Esauta, mutta Rebekalle oli Jaakob rakkaampi.’ 25:28. Näin 'lihan himo' sokaisi niin Iisakin kuin Esaunkin silmät (25:28, 30-32). Lupaus siirtyi parin petoksen kautta Jaakobille – näissä juonissa Rebekalla oli oma osansa.

Mikä näissä kohdissa on pointtina: kyseiset naiset eli Saara ja Rebekka kuvataan Jumalan tahdon läpiviejinä. Näille naisille, äideille, annetaan aika suuri kunnia Raamatun ensimmäisessä kirjassa. Kuitenkin moni sanoo, että Raamattu on naista alistava. En ole ollenkaan samaa mieltä. Miettikää vaikka ylösnousemuskertomuksia (Luuk. 24, Matt. 28, Mark. 16, Joh. 20), niissä naiset ovat Kristuksen ensitodistajia. Samoin Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa naiset ovat usein viisaiden rooleissa, siinä missä miehet sotkevat kuvioita – ks. esim. 1. Sam. 25:3, 23-33.

Joka tapauksessa tasa-arvo kiistat ovat ärsyttäviä. Nykyään jotkut naiset/neitoset sotkeutuvat kunnon kissatappeluihin. Se on raakaa peliä. Tytöt repivät toisiltaan melkein hiukset päästä. Yleensä he tappelevat jostain pojasta. Luvuissa Gen 29 ja 30 poraudutaan näiden taistojen ytimeen. Kyseessä on miehenkipeys, joka saa Raakelin ja Lean valtaansa. Jaakobilla on kaksi vaimoa, jotka ovat toistensa siskoja.. Se oli ilmeisesti tuohon aikaan ihan normaalia. Lean ongelma oli se, että Raakel oli Jaakobille rakkaampi kuin hän, 29:30. Raakelin ongelma oli se, että hän ei meinannut saada lapsia. Lea yritti vauvoillaan voittaa miehensä suosiota ja rakkautta. Jakeissa 29:31-35 Lea ei oikeastaan keskity mihinkään muuhun kuin siihen, miten hän saisi miehensä rakastamaan itseään. Synnyttäessään poikia hän toivoo: ’nyt miehen alkaa rakastaa minua.’ ’Herra on kuullut, että mieheni syrjii minua..’ ’Nyt mieheni lopulta kääntyy minun puoleeni, koska olen synnyttänyt hänelle kolme poikaa.’

Lapsettomuutensa vuoksi Raakel ’alkoi kadehtia sisartaan’ – kyseessä oli elämän ja kuoleman kysymys, 30:1. Vuodet kuluvat, Lea synnyttää paljon lapsia, mutta Raakel ei yhtäkään. Lopulta Raakel turvautuu jonkinmoiseen kohdunvuokraukseen. Hänen orjattarensa Bilha saa synnyttää hänelle ja Jaakobille vauvan. Poika syntyy ja Raakel toteaa voitonriemuisensa: ’minä olen käynyt sisareni kanssa ankaran kamppailun, ja nyt olen voittanut.’ 30:8. Jokainen voi vain kuvitella, mitä tunteita, katkeruutta, vihaa, kateutta ja toiveita tähän kamppailuun on kuulunut, ja miten tuo kamppailu on vaikuttanut perhe-elämään.

Ehkä tämä kamppailu kertoo paljon myös Jaakobista, jota kuvataan aika epäluotettavana miehenä. Hän petti veljeään ja valehteli isälleen päin hänen kasvojaan. Hänen vaimonsa rakastivat häntä kaikesta tästä huolimatta ja heidän onnensa ehto oli Jaakobin vastarakkaus. Lea yritti ostaa sitä lapsillaan. Lean ajatus on aika kuvaava: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni vihdoinkin pysyy minun luonani, sillä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ 30:20. Tämän jälkeen kerrotaan, että myös Raakel sai Jaakobin kanssa ihan omia poikia, ja niin tuo nainen pääsi häpeästään, kuten hän asian ilmaisee, 30:23.

Tuota kovaa sisarusten taistoa seuratessa tulee mieleen syntiinlankeemuskertomus: ’minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.’ Gen. 3:16.

Kuka oli kenenkin vallassa? Nimittäin rakkaus Raakeliin maksoi Jaakobille hänen vapautensa. Hän suostui 20vuodeksi appiukkonsa orjaksi saadakseen Raakelin vaimokseen, Gen. 29:11, 16-20, 30, 31:41. Ja kaikkein romanttisinta lienee tuon herrasmiehen tunteiden tulkkina jae 29:20: ’ne vuodet tuntuivat hänestä vain muutamalta päivältä, koska hän rakasti Raakelia.’ Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Se ei koskaan katoa. Profeetta Hoosean kirjassa vielä kuittaillaan tuon romantikon kohtalolle. ’Hän joutui orjaksi naisen tähden, naisen tähden hän paimensi karjaa.’ Hoos. 12:13. Mitäköhän vinkkejä Jaakob, Raakel ja Lea saisivat tämän päivän suosituilla avioliittorleirillä? Ei harmainta aavistusta.

Suunnistusta mielijohteiden keskellä

Huhhu, paljon hommia ja juoksemista joka paikassa. Tänään sain viimeisen Matteusillan historiaan. Keväällä tulee jatkoa. Osa illoista meni tosi hyvinkin, mutta nyt on ollut niin paljon projekteja työn alla, että en ole ehtinyt paneutua valmisteluihin enää niin hyvin. Joka tapauksessa, Jeesuksen lapsuuden, samoin kuin Herran vuorisaarnan kävin aika perusteellisesti läpi! Näistä jutuista on myös todella hyöytyä tulevaisuuttani ajatellen. Kuinka monta 'hartautta' olen näidenkin valmisteluiden pohjalta voinnut heittää puoliksi lonkalta? Aika monta. Se on kuulkaas julistajalle fiksua hommaa se Raamatun tutkiminen, ja seurakuntalaisetkin ovat ihan tykänneet. Keväällä mahdollisesti jatketaan ja aiheena on mahdollisesti Luukkaan kaksoisteos, eli Luukas ja Apostolien teot. Tuo jälkimmäinen on Raamatun 'seikkailukirja' - ehdottomasti Raamatun vauhdikkain teos.

Huomenna aamulla heti aamunavaus peruskoululaisille, sitten yksi siunaus, ja illaksi nuorten iltaan:) Ajatelkaas, tulevaisuus on jo kohta jalkojemme alla. Minne menemme, mitä teemme? Me teemme ratkaisuja niin mielivaltaisesti. Varmasti nämä Matteusillat ovat ainakin avanneet silmäni sille tosiasialle, että isot kysymykset löytävät vastauksen Raamatun kansien välistä. Ja kuinka nuo vastaukset voivatkaan olla erilaisia, kuin meidän mielijohteemme. Juuri tämän vuoksi, jos haluat elää merkityksellistä elämää, katso Jeesukseen, ota sanasta vaarin. Itse ainakin teen niin. Kysymys ei ole helppo, vaan mahdottoman vaikea. On paljon helpompi elää oman mielensä mukaan. Tänään puhuimme Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemisesta. Silloin siellä Getsemanessa Jeesuskin joutui tahtojen taistoon - ehkä hän oli siihen valmis, sana oli sydämessä ja hän tiesi, mitä oli tekemässä. 'Herra, jos vain mahdollista, niin annan tämän maljan mennä ohitseni, mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä tahdot.'

Junon teiniraskaus

Paljon on taas tapahtunut. Omassa henk. koht. elämässäni on ollut puolentoista vuoden sisällä enemmän käänteitä kuin monilla koko elämänsä aikana - Toni Halmea fraseeraten:) Paitsi tuo Juno taitaa nipin napin vetää voiton, kun se on vielä niin nuori, 16v. Tulin äsken hesasta, jossa pidin Paavalista ja Pietarista pari tuplatuntia Helsingin Raamattukoululla. Noh, noille kavereille, 'muutosagenteille', kyllä Juno ja minäkin, jäämme vielä aika kirkkaasti, mutta perässä tullaan. Hesan Raamattukoulun tilaisuudessa oli porukkaa noin 50! Aiheenani oli Apostolien teot. Nyt olen vapailla ja katsoin juuri leffan nimeltään Juno. Se on monella tavalla ajankohtainen leffa, joka kaikkien teinien ja niiden vanhempien ja opettajien kannattaa kattoa. Tässä traileri. Leffassa on hyvien näyttelijöiden ja juonen lisäksi hyvää musaa.

Kuinka selvitä kansanmurhasta - Immaculeen uskomaton selviytymistarina

Aloitin eilen Immaculeen kirjan lukemisen. Se on todella hyvä ja mukaansatempaiseva kirja: luin illan aikana sen lähes loppuun. Suosittelen. Nettisivut löytyvättästä. Immaculee säilyi Ruandan verilöylystä hengissä. 100 päivän aikana hutu-heimoon kuuluvat ruandalaiset teurastivat lähes miljoona tutsi-heimoon kuuluvaa ruandalaista.. Hänen tarinansa on osoitus uskon, toivon ja rakkauden voitosta. Tuon kauhena kokemuksen ja silmittömän vihan keskellä hän oppi tuntemaan ja luottamaan rakastavaan Jumalaan. Moni kysyy, miksi Jumala sallii tämän kaiken pahan. Immaculeen kaltaiset ihmiset ovat hyviä vastaamaan tuohon kysymykseen.

Elä lyö veljeä

Tuo video on ajankohtainen ja tärkeä. Joku sanoi, että siellä missä kaksi uskoivaista on koolla, niin kolmas on heidän hampaissaan. Jeesus sanoi: 'maailma tuntee teidät minun omikseni, jos te rakastatte toisianne.' Niin usein jään itsekin siitä kiinni kun todistelen kuinka huonoja nuo toiset krisitityt ovat. Ananaksen lailla vakuuttelen, että ei tuosta ole Herran hommiin, Ap. t. 9:13, ja sen vanhimman veljen lailla katson alta kulmain kun hulttio, tuo isäni poika, tulee katuvana syntisäkkinä mieronteiltä. Voisin kivittää, mutta isä ottaakin syliin.. Luuk. 15. Pitäisi unohtaa pikkujutut ja vetää yhtä köyttä. Rakastetaan Jeesusesta - hienoa, mennään etiäppäin.

Lammaslauma ilman paimenta?

Olen jotenkin pettynyt tähän nykymenoon. Vaikuttaa siltä, että meidän kulttuuri ui henkisessä taantumassa. Näen paljon totta niiden yhteiskunnallisten vahtikoirien haukuissa, joita viime aikoina on saanut kuulla. Eräs professori Helsingin yliopistosta totesi äskettäin hesarin haastattelussa karuja totuuksia. Hänen ’ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.’

Jep, näin on. Eikä tämä ole vain yhden rohkean ja rempseän professorin näkemys, vaan ihan vakavasti otettava vaarallinen arvio. Pekka Himanen, ehkä aikamme fiksuimpia suomalaisia ajattelijoita, kirjoittaa Suomalainen Unelma-kirjasessaan, että kansamme tarvitsee kulttuurisen renessanssin, uudelleen heräämisen, jollei haluta marssia ’hyristen hautaan.’

Tein vähän kenttätutkimusta. Kävin viime perjantain jututtamassa nuoria kaupungilla. Randomilla eksyin erääseen jengiin, jossa 17vuotiaat hörppivät pussikaljaa. Itse siemailin jääteetä. Rotevat ja reippaan oloiset nuoret miehet kertoivat surullista tarinaa: koulukiusaamista vuosikausia, rankkaa perheväkivaltaa pikkuvauvasta asti, avioeroperhe jne. Sitten tietty kyselivät, miksi uskon Jumalaan ja Jeesukseen – oli käynyt ilmi, että olen pappi. Selitin jotain. He kuittasivat selitykseni jollain nokkelalla huomautuksella (=itsepetoksella).

Periaatteessa he kaikki, tytöt ja pojat, kielsivät uskon sillä perusteella, että heitä oli kohdeltu niin julmalla tavalla, kaveripiirissä oli tapahtunut nuoren pojan itsemurha, ja muutenkin elämä oli potkinut päähän vähän liian usein. Siis heidän karusta taustasta, johon kuului väkivaltaisia vanhempia, traumatisoivia koulukiusaajia ja pitkä liuta epäonnistumisia, oli tullut heidän vankilansa. He vetivät taustaansa perässään kuin vankipalloa. Ehkä siitä vankipallosta oli tullut heille jopa rakas – pysyvyyden ja luotettavuuden perusta. Kaikki on niin tutun ja turvallisen inhottavaa. He rankaisivat itse itseään toisten heihin kohdistuvista synneistä. Tämä on tosi tyypillistä. Saivat vähän nauraa Jeesus-jutuille, mutta luulen, että hymy hyytyy. Tuo tie ei vie valoisaan tulevaisuuteen.

Olen huolestunut nuorista, ja entistä vakuuttuneempi siitä, että he tarvitsevat elämälleen kunnon pohjan. Suomalaisilla nuorilla miehillä on isoja ongelmia. Jokainen voi todeta, että tällä hetkellä kristillinen perintö - usko Jumalaan ja Kristukseen - ei siirry seuraavalla sukupolvelle. Muu arvopohja, se, johon jo kerran viittasin, välittyy.

Pidin juuri raamattuluennon Matteuksen evankeliumin pohjalta (Matt. 8-12). Siinä Jeesus kohtaa paatuneen kansan. ’Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ’’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’’ Matt. 9:36-37. Näitä sadonkorjaajia tarvitaan paljon, joten pyydetään.

Arkeologin lapio ja siivilä Raamatun tietojen kimpussa

Opiskelukaverini Helsingin ajoilta bloggailee aina ajoittain arkeologisista löydöistä. Tässä taas yksi mielenkiintoinen kirjoitus siitä, että Egyptistä on löytynyt muinaisia kolikoita, joihin on kaiverrettu Joosefin nimi (1. Moos. 44). Joissain kolikoissa on myös lehmän kuva. Ks. juttu tästä.

Toinen todella innostava löytö esitellään tässä. Kyse on sineteistä, jotka ovat peräisin 2600vuoden takaa Jerusalemista. Yhdessä Jerusalemin palatsista löytyneessä sinetissä lukee 'Gedalja Pashurin poika' ja eräässä toisessa sinetissä on nimi 'Jehukal Selemjan poika'. Kyseiset henkilöt mainitaan Jeremian kirjassa, Jer. 38:1-6. He kuuluivat vaikutusvaltaisiin Juudean päämiehiin, jotka halusivat vaientaa tuhoa ennustavan Herran profeetan, Jeremian.

Näin arkeologian siivilä ja lapio voi tuoda jotain todella arvokasta tietoa vuosituhansien takaa tähän päivään! Hienoa, että Pasi jaksaa raportoida näistä löydöistä!

Ja sitten kotimaan uutisiin. Tässä sitä mietittävää itse kullekin. Lue linkki, niin tiedät, mistä kuuluisi vaieta.

Puhevalta

Sain äsken luettua Juhana Torkin kirjan nimeltään Puhevalta – kuinka kuulijat vakuutetaan (OTAVA/2006). Kyse on erittäin käyttökelpoisesta ja hyödyllisestä kirjasta, jota voin suositella kaikille, jotka tekevät puhetyötä: poliitikot, opettajat, papit, evankelistat, luennoitsijat, toimittajat.. Kannattaa vilkaista kirjoittajan sivuja, jotka löytyvät tästä.

Mielenkiintoista on se, että jenkkien presidentit ovat olleet yleensä todella hyviä puhujia. Clinton ja Obama ovat molemmat maailman huippuja kielenkäytössä. Siinä on valtaa kun he puhuvat. Historiassa on suuria puhevallan käyttäjiä, joista voin mainita heti alkuun Hitlerin ja Chuchillin.

Jeesus oli selvästi poskettoman hyvä puhuja, ja niin oli Johannes Kastajakin. Jeesus lanseerasi inspiroivia termejä, jotka kuvasivat koko hänen sanomaansa. Tällaisia olivat evankeliumi, Jumalan valtakunta, lapsen kaltaiset, Ihmisen Poika, ristin kantaminen jne. Hän puhui vertauksien kautta. Paavali taas oli omien sanojensa mukaan kaikkea muuta kuin retorinen puhuja. Kerran hän pitkittyneellä puheellaan nukutti nuorukaisen uneen, Ap. t. 20:7-12. Hän toteaakin, että ’en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin’, koska ’Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä’, 1. Kor. 2:1, 1:17. Tästä olivat samaa mieltä Paavalin vastustajat. He sanoivat, että ’hänen kirjeensä ovat kyllä ankaria ja kiivaita, mutta hänen oma esiintymisensä on avutonta ja puheensa mitätöntä’, 2. Kor. 10:10.

Aika harva Raamatun suuri puhuja on ollut ainakaan omasta mielestään mikään kultakurkku ja retorinen tähti. Mooses sanoi: ’Hera, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli’, Ex. 4:10.

Joka tapauksessa suosittelen Puhevaltaa. Jos haluaa sanomansa läpi, on tehtävä töitä – puhuttava, harjoiteltava, hankittava kokemusta jne.

Abortti eli 'lisääntymisterveydellinen oikeus' tai 'sikiön lähdettäminen' tai tappo..

Markku Ruotsila, historian dosentti, kirjoitti hyvän ja puhuttelevan kirjoituksen viime sunnuntain hesarin debattiin. Ruotsila puhuu asioista niiden oikeilla nimillä - se on rohkeaa, mutta hiivatin tärkeää. Ei ongelmat niin ratkea, että ne lakaistaan maton alle. Kyllä ne sieltä aina jotenkin tulevat esiin. Kyse on siis abortista. Niitä tehdään Suomessa noin 10 000 vuodessa.. Eli 1970-luvulta tähän päivään on tapettu/murhattu/surmattu noin 500 000 syntymätöntä sikiöä eli vauvan alkua.

Abortista puhutaan nykyään niin hienoilla termeillä, että sen verinen todellisuus jää aivan pimentoon tavalliselta ihmiseltä. Aborttia kutsutaan 'sikiön lähdettämiseksi' tai 'raskauden keskeyteykseksi' tai 'lisääntymisterveydellisenä oikeutena' - toiset puhuvat suoraan sikiön tappamisesta.

Haastan ihmisiä lukemaan Ruotsilan debatin. Se löytyy tästä. Miettikää asiaa. Itse pidän aborttia vääränä ratkaisuna. Jossain poikkeustilanteissa se on kai hyväksyttävää, mutta tämän päivän tuhannet abortit johtavat meidät vaaralliselle tielle. Meininki on vaarallista koko yhteiskuntamoraalin ja ihmisarvon alenemisen vuoksi.

Raha puhui kun Jeesus avasi suunsa

Tässä aamunavaus, jonka pidän Klassikossa. Aiheena on raha.

Tuossa äsken kuulimme T. Bone Burnettin tulkinnan legendaarisesta biisistä Diamonds are a Girl's best friends. Ajattelin soittaa tällaisen kappaleen koska tällä viikolla kirkoissa puhutaan rahasta – lesken rovosta.

Eräs ystäväni totesi, että Jeesus puhui rahasta paljon enemmän kuin rakkaudesta. Se on ihan totta. Raha oli Jeesuksen huulilla paljon useammin kuin rakkaus. Ihan on tutkittukin, että 1/6 Jeesuksen kaikista puheista koski rahaa ja omaisuutta.
En tiedä saatko viikkorahaa, tai meneekö teillä ystävyyssuhteita rikki sen vuoksi, että joku ei suostu maksamaan velkojaan. Sitten kun olet työelämässä, huomaat, että palkkapäivää odotetaan kuin kuuta nousevaa. Viime sunnuntaina kirkoissa puhuttiin Jeesuksesta, joka ihaili leskeä, joka antoi viimeisen roponsa Herran palveluun.
Ollessani ala-asteella varastin aina silloin tällöin äitini viimeiset rovot ja ostin niillä irtokarkkeja. Vähän aikaa sitten eräs mies kidnappasi nuoren naisen ja vaati miljoonia euroja lunnaiksi. Elämme maailmassa, jossa rahan edestä tehdään vaikka mitä.

Mitä Jeesus sanoi rahasta? Kerran Jeesus oli aterialla erään fariseuksen kotona. Fariseus katsoi pitkään kun Jeesuksen luo tuli syntinen nainen, joka polvistui hänen eteensä, itki, voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Fariseus keskittyi vain siihen, kuinka syntinen nainen saattoi tehdä Jeesukselle näin. Jeesus käänsi ajatukset olennaiseen kertomalla vertauksen rahasta. Oli kaksi velallista. Toinen oli velkaa rahanlainaajalle 500, toinen 50 denaaria. Kummallakaan ei ollut millä maksaa, niinpä rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Kumpi rakasti häntä enemmän? Taas meni sanoma perille, kun puhuttiin rahasta.

Tällaisia vertauksia on vaikka millä mitalla. Vertaus kadonneesta rahasta, vertaus palvelijoille uskotusta rahoista ja viisaasta taloudenhoitajasta, ja hyväsydämisestä työnantajasta ja siitä reilusta palkanmaksajasta. Tätä listaa voisi jatkaa pitkälle. Pointti on, että Jeesus puhui usein rahasta kun hän halusi sanomansa läpi.

Raamatun yksi pääpointti on, että meidät on lunastettu eli ostettu vapaiksi kalleimmalla mahdollisella hinnalla, Kristuksen omalla hengellä, niinpä meidän arvo on äärettömän korkea. Niin arvokas sinä olet. Kohdellaan itseämme ja toisiamme sen mukaan. Hyvää päivän jatkoa!

Miksi seurakuntaa tarvitaan?

Pidin tämän saarnan viime sunnuntaina. Se perustuu seuraaviin teksteihin, jotka messussa luettiin: Joh. 9:1-7, 39-41, 2. Kun. 5:1-15, Ps. 146:5-10


Rakkaat kristityt. Kaikissa päivän Raamatun kirjoituksissa nousee esiin kolme kysymystä: kuka auttaa, ketä auttaa ja miten auttaa? Päivän psalmissa, 146, sanotaan: ’älkää luottako maa mahtaviin, älkää luottako yhteenkään ihmiseen – ei ihmisestä ole auttajaksi.’ Siellä sanotaan myös: ’onnellinen on se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala.’ Kuninkaiden kirjassa kerrottiin, kuinka Israelin kuningas pelästyi kun häneltä odotettiin Herran tekoja. Ei hän pystyisi parantamaan spitaalisia. Kun me katsomme näitä kykenemättömiä ’maan mahtavia’, joista ei ole auttajiksi, näemme heissä omat kasvomme. Tämän vuoksi me voimme sanoa kuin Paavali, Room. 5:6, ’meistä ei ollut itseämme auttamaan.’ Me tarvitsemme apua.

Jos ihmiseltä odotetaan pelastusta, niin vaille pelastusta jäädään. Kuka on pelastuksen lähde? Joskus on niin, että pikkutytöt ovat fiksumpia kuin suurten valtakuntien kuninkaat. Näin kävi Kuninkaiden kirjassa. Pikkutyttö tiesi, että Israelin keskellä on profeetta, jonka kautta Jumala voi parantaa vaikka spitaalisen. Ihmisten oli tietysti vaikea uskoa tätä. Yleensä me otamme kuninkaan puheet vakavammin kuin pikkutyttöjen. Jumala toimii tänäänkin tällä tavalla. Hän valitsee heikkoja ja yksinkertaisia ihmisiä viemään viestiään eteenpäin. Kuninkaat ja muut oppineet voivat vähän naureskella heille, mutta heidän suussaan on totuus. Tämä aarre on kätketty saviastioihin. Lopulta tuon syyrialaisen spitaalisen sotapäällikön iho muuttui ’lapsen ihon kaltaiseksi’, 2. Kun. 5. Hänestä tuli myös yhtä viisas kuin tuo pikkutyttö. Hän oppi tietämään, että Israelin keskellä asuu elävä Jumala.

Meidän todellinen auttajamme on siis Jumala, ja hän asuu kansansa keskellä, niiden luona joilla on murtunut mieli ja särkynyt sydän. Hän asuu kansansa ylistyksen keskellä. Evankeliumissa me opimme, että tuo auttaja on laskeutunut meidän keskelle Jeesuksessa. Jumala kulki Jeesuksen askelissa heikkojen ihmisten luo. Hän auttaa ja parantaa. Hän näkee kansansa syntiset, heikot ja kipeät ihmiset. Hän näkee hullut ja eristetyt, yksinäiset ja arat.

Jumala toimii tänäänkin tässä maailmassa. Hän ei istu taivaassa pilven hattaralla eristettynä maan todellisuudesta. Jeesus opetti meidät rukoilemaan: ’tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jumala toimii aina palvelijoiden kautta. Vt:ssä hänen palvelijanaan on Israel, juutalaiset. Israel on Jumalan pappisvaltakunta, josta Jesajan kirjassa, 49:3, sanotaan näin: ’Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni.’ Juutalaisilla on vieläkin paikkansa Jumalan suunnitelmissa. Myös kansallisessa Israelissa tulevat monet Herran työt julki, sen kohtaloissa, sen historiassa, sen hengellisessä sokeudessa, sen paatumuksessa ja sen uskossa. Vain Herran kosketus voi sen parantaa, niin kuin meidätkin. Mitä onkaan tapahtunut, niin myös juutalaisista voidaan sanoa: ’näin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.’

Tänään, uuden liiton aikana, Jumala toimii ennen kaikkea seurakunnan kautta. Niin tuttu juttu, kuin paikallisseurakunta, on Jaakobin Jumalan agentti maan päällä. Moni meistä ajattelee, niin kuin se muinainen Israelin kuningas, että ei meidän keskellä ole ketään, joka voisi oikeasti parantaa esimerkiksi spitaalista. Monet kuitenkin tietävät, tai ehkä aavistavat, niin kuin se pikkutyttö, että Herra toimii seurakunnan kautta, ja hän voi tehdä mitä vain. Jeesuksen toinen nimi on Immanuel, joka tarkoittaa Herra on meidän keskellämme.

Kyse ei ole siitä, että seurakunnassa olisi niin hienoja ihmisiä, niitä maan mahtavia, jotka omalla viisaudellaan ja pelisilmällään voisivat hoidella Herran hommia. Kukaan ihminen ei voi tehdä Herran hommia, mutta Herra on sitoutunut tekemään omia hommiaan meidän kauttaan, seurakunnan, Kristuksen ruumiin kautta. Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo, että Kristus asuu kristityn sydämessä, ja niin ’koko Jumalan täyteys valtaa teidät’, 3:19. Seurakunta on Pyhän Hengen temppeli. Paavali on tästä käsittämättömästä asiasta niin innoissaan, että hän sanoo: ’en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.’ Gal. 2:20 Paavalin iskulauseet osuvat kuin naulankantaan: ’Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut ja uusi on tullut tilalle.’ 2. Kor. 5:17. Heti tämän jälkeen Paavali jatkaa nöyrästi mutta varmasti: ’Jumala puhuu teille meidän kauttamme.’ Jeesus itse sanoi: ’ilman minua te ette saa aikaan mitään’ ja toisessa kohdassa, ’te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki’, Matt. 10:20.

Herra ei ainoastaan tee meissä töitään, vaan hän tekee töitään meidän kauttamme ja meidän kanssa. Se on aivan ihmeellistä. Tämä ei koske vain palkattuja seurakunnan työntekijöitä, vaan kaikkia seurakuntalaisia. Kaikki seurakunnan jäsenet pitää varustaa palvelustyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, Ef. 4:12. Jokaiselle kristitylle on määrätty jokin paikka, jota kukaan muu ei voi täysin täyttää. Toinen hieno asia on se, että Herran työ ei ole koskaan turhaa työtä. Paavali käskee seurakuntalaisia: ’Tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.’ 1. Kor. 15:58. Ajatelkaa, miten Herra voi käyttää kaikkea sitä mitä me tehdään hänen kunniakseen. Miten hän käyttää pienen pyhäkoululaisen piirustusta, miten hän käyttää jonkun kristityn muusikon lauluja, miten hän käyttää kristittyjä rakennusmaalla, talon maalauksessa, keittiössä, autokorjaamossa? Usein se jää meille salatuksi, mutta Herra ei anna oman työnsä mennä hukkaan. Musiikin säveltäjänero Johann Sebastian Bach kirjoitti sävellystensä loppuun usein: Soli Deo Gloria, joka tarkoittaa Jumalalle ainoastaan kunnia. Tuo lause sopii kenen tahansa kristityn elämän ohjeeksi oli sitten kyseessä ojan kaivaminen tai ydinfysiikka taikka kirkkomusiikki, saarnaaminen tai mikä tahansa tehtävä. Soli Deo Gloria. Tee se, mitä ikinä teetkin Herran edessä, Herran kunniaksi. Kaikki seurakunnan työ tehdään Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentamiseksi.

Jos jokin osa seurakunnasta on lamaantunut, niin ettei se voi toimia, niin silloin ’Herran teot’ eivät voi tulla siinä ilmi. Me voimme sanoa jokaisen kristityn kohdalla niin kuin päivän evankeliumitekstissä Jeesus sanoo, ’niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.’ Jos me haluamme olla Herran käytössä, niin meidän elämässä on aina mahdollisuuksia Herran töille.

Nyt kun tiedämme, että Jumala on avun lähde, ja että hän toimii seurakunnan kautta, niin menemme siihen toiseen kysymykseen: Kenelle Jumalan apu kuuluu? Päivän Raamatunteksteissä kerrotaan, että se kuuluu jopa silloisen Israelin arkkivihollisen eli Syyrian spitaaliselle sotapäällikölle. Se kuuluu sokeille, tien vieressä istuville kerjäläisille. Päivän psalmissa sanotaan, että ’Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja.’ Minua puhutteli paljon se, että sokea mies istui tien sivussa ja ihmiset kulkivat hänen ohitseen.

Jeesus kuitenkin näki hänet ja paransi hänen silmänsä. Jeesus näki hänet, joka ei voinut itse nähdä. Kuka on niin sokea kuin minun palvelijani ja kuitenkin hän saa näkökykynsä takaisin. Hän saa nähdä Herran.
Hesekielin kirjassa, 16, kerrotaan vertauskuvallisesti Jerusalemista niin puhuttelevalla tavalla, että minun on pakko lukea siitä pari jaetta: ’Kun synnyit, ei napanuoraasi katkaistu, vedellä ei sinua pesty, suolalla ei sinua hierottu eikä sinua kääritty kapaloihin. Sen vertaa ei kukaan sinua säälinyt eikä armahtanut.

Sinut vietiin ulos ja jätettiin heitteille, niin vähäarvoisena henkeäsi pidettiin, kun synnyit. "Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle: 'Jää eloon ja kasva suureksi!' Ja minä tein sinusta kuin niityn kukan. Sinä kasvoit ja vartuit, kehityit täydeksi naiseksi, sinun rintasi kaartuivat kiinteinä ja hiuksesi kasvoivat ja tuuheutuivat. Mutta sinä olit alaston ja paljas. "Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika.’


Herra auttaa tällaisia avuttomia ja unohdettuja rääpäleitä, orpoja. Olennaista on se, että Herra kulkee ohi ja näkee. Hän näkee sen, mitä kukaan muu ei huomaa. Jeesus näkee tien viereen unohdetun sokean, joka ei näe edes itseään. Muut näkevät hänet vain pahana ja onnettomana, Jumalankin hylkäämänä raukkana. Herran apu koskee siis eritoten onnettomia ihmisiä, niitä, jotka maailman silmissä ovat mitättömiä. Sen Jumala valitsee. Näiden pelastamiensa palvelijoiden kanssa Herra toteuttaa suunnitelmiaan. Silloin alkaa rakkauden aika. Tuo elämän täyttävä ensirakkaus on myös se viimeinen rakkaus, se viitottaa koko elämää.


Kolmas ja viimeinen kysymys: mitä Herra tekee? Hän parantaa sairaita, hän vaatettaa alastomat, hän ruokkii nälkäiset, käy katsomassa vankeja, hän käy sairaalassa murtuneiden luona lohduttamassa heitä, hän antaa ihmisille töitä ja työpaikan, hän herättää unelmia, hän antaa tulevaisuuden ja toivon niille, joiden elämästä puuttuu kaikki tulevaisuuden näkymät. Hän tekee näitä kaikkia asioita meidän eli kristillisen seurakunnan kautta. Ne ovat Herran töitä. Nämä ovat niitä rakkauden ajan töitä. Palvelemme lähimmäistämme, annamme 77 kertaa anteeksi. Paavali kertoo, että hän ja Timoteus tekevät Herran töitä, ja niin kuin muistamme, hän innostaa meitäkin tekemään Herran töitä. Joskus näyttää käytännössä siltä, että me kristityt kuvittelemme, että Herran töitä tehdään vain sunnuntaiaamupäivisin kirkossa. Ei se niin mene. Tämä kirkko on lähtöruutu lähimmäisen palveluun. Se on meidän nykykristittyjen suuri synti, että me niin usein kavennamme Jumalan toimenkuvan tässä maailmassa. Maailma kaipaa niin paljon sitä kokonaisvaltaista auttajaa, josta evankeliumit ja psalmit, koko Raamattu kertoo.

Kapernaum - Jeesuksen kotikaupunki

Jatkan taas sarjaani Israelin reissulta. Kapernaum oli juutalainen kalastuskaupunki, joka sijaitsi Galilean järven pohjoisrannalla. Kapernaum oli Jeesuksen toiminnan sydänmailla, ja toisaalta Kapernaum oli Galilean kuningas Herodes Antipaksen valtakunnan rajaseudulla. Kaupungin rannalta oli suora näköyhteys esim. Tiberiakseen, joka oli tuolloin Galilean isoin kaupunki, samoin kuin Hippokseen, joka kuului Dekapolis-kaupunkeihin. Näiden keskuksien välissä oli selvästi vaatimattomampi Kapernaum. Arkeologit ovat kaivaneet tuon kaupungin ainakin osittain esiin. Kaivauksien myötä on voitu osoittaa, että tuo kylä on ollut elinvoimainen Jeesuksen ajoilta aina 400-luvulle asti, jolloin siellä asui juutalaisia ja kristittyjä.



Jeesus liikkui erityisen paljon Galileanjärven rantakaupungeissa kuten Kapernaumissa ja Betsaidassa. Maria Magdalena oli Magdalasta (Tarichea), joka oli Josefuksen mukaan 40 000 asukkaan kalastajakylä järven länsirannalla. Se sijaitsi vain noin 10 kilometrin päästä Kapernaumista. Useat tutkijat veikkaavat nykyään, että Jeesuksen aikana Kapernaumissa on asunut noin 1500 ihmistä. Se on kuitenkin vain veikkaus.. Ehkäpä tuo tuppukylä on ollut täynnä kansaa kuin turusen pyssy.

Evankeliumit kertovat, että Kapernaum oli Jeesuksen tukikohta – koti. Sieltä hän suunnisti muihin Galilean kyliin. Kapernaumissa oli upseeri sadanpäämies, tullimiehiä, veronkantajia, sapatin noudattamisesta huolestuneita fariseuksia, rikkaita ja köyhiä, sairaita ja terveitä, Mark. 1 – 2. ’Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona.., väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle..’ Mark. 2:1-2. Kun näkee, miten tuon ajan kylät ja kaupungit on rakennettu, on helppo kuvitella, kuinka koko kaupunki kokoontuu Jeesuksen majapaikan luo. Tuossa maailmassa ei ollut yksityisyyttä siinä mielessä kuin tänään. Siellä syntisen synnistä toitotettiin varoituksen pasuunalla koko kylälle, ja siellä hurskasta kehuttiin. Näissä kylissä on ollut tiukka ja lämmin kyläyhteisön henki.






Kapernaumin kaivauksissa on tullut ilmi, että kylä ei ole ollut varsinaisen köyhä, mutta ei myöskään erityisen rikas. Siellä on harjoitettu kalastusta, maanviljelystä ja lasiruukkujen tekoa. Talojen yhteisiltä esipihoilta on löytynyt öljynpuristimia ja uuneja. Perheet viettivät paljon aikaa näillä esipihoilla. Kesäisin Galilean alueella on kuuma, lämpötila hipoo 40 astetta. Kapernaumista ei ole löytynyt mitään tuon ajan roomalaisiin suurkaupunkeihin kuuluvia rakennuksia tai maamerkkejä kuten Keisarin patsaita, pakanatemppeleitä, amfiteatteria, hippodromia, kylpylöitä tahi edes toria.

Kylän keskus on ollut synagoga, jonka massiiviset rauniot, lattia ja pylväät ovat vieläkin pystyssä. Kyseinen synagoga on kuitenkin rakennettu vasta 300-/400-luvun vaihteessa. On kuitenkin hyvin mahdollista, kuten monet tutkijat olettavat, että tuo synagoga on rakennettu aiemman synagogan perustuksille. Jeesuksen kerrotaan vierailleen tapansa mukaan sapattina Kapernaumin synagogassa. Siellä hän julisti Jumalan valtakuntaa ja paransi sairaita, Mark. 1:21-28; 3:1-6. Evankelistat kertovat, että eräs ei-juutalainen upseeri oli rakentanut juutalaisille tuon synagogan, Luuk. 7:1-10.



Kapernaum kuuluu Korasinin ja Betsaidan ohessa niihin kolmeen kylään/kaupunkiin, jossa hän toimi kaikkein ahkerimmin. Nämä kylät/kaupungit sijaitsevat alle kymmenen kilometrin säteillä toisistaan. Loppujen lopuksi Jeesus julisti kovan tuomion näille kaupungeille, Matt. 11:20-24. ’Entä sinut, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.’

ps. Nasaret oli Jeesuksen kotikylä aina siihen asti, kunnes hän noin 30vuotiaana muutti Kapernaumiin noin 30km:n päähän tuosta lapsuuden ja nuorusvuosien kylästään.

Väkivallalla asiat etiäppäin? Vai kuinka? Jeesus

Tänään kirkossa kuultiin Jeesuksesta, joka kertoi meille: ’rakastakaa vihollisianne.. Tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat.. Käännä toinen poski..’ Lainaa sille, jolla ei ole maksaa sitä sinulle takaisin. Luuk. 6 ja Matt. 5 – 7. Pastori saarnasi aivan oikein, että Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa tunnettiin jo jossain muodossa nämä Jeesuksen ajatukset. Hänen aikalaisensa rabbi Hillel totesi: ’mitä et tahdo itsellesi tehtävän, älä tee lähimmäisellesi. Tässä on koko laki, loput on selitystä.’ Sama mies sanoi: ’olkaa Aaronin opetuslapsia rakastaen rauhaa, ajaen rauhaa, rakastaen ihmisiä ja vetäen heitä lähelle Tooraa’, (lakia), mishna Abot. 1:12.

Jeesus sanoi: ’tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.’
Jeesuksen aikaiset oppineet olivat viisasta väkeä. Simon Oikeudenmukaisena tunnettu mies ajatteli, että maailma lepäsi kolmen asian varassa: Lain (Tooran), temppelipalveluksen ja rakkaudellisten kilttien tekojen varassa, m. Abot 1:2. Jeesus totesi vuorisaarnan lopussa, että ihmisen elämä, maailma ja pelastus lepäävät hänen sanojensa varassa. Joka niitä kuulee ja noudattaa, on turvassa kun tulva tulee. Hänen sanansa luovat kallion, jonka pohjalle ihminen voi elämänsä rakentaa. Tuon kallion ulkopuolella on pelkkää luistavaa hiekkaa, Matt. 7:24 - 27.

’Rakasta vihamiestäsi’ ei siis ole jokin suositus, vaan tulevaisuuden ehto. Se, joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Hän tappaa muut ja sitten itsensä. Juutalaiset taistelivat loppuun asti roomalaisia vastaan vuosina 66 – 73 jKr. Tuo sota loppui juutalaisten häviöön, temppelin tuhoon.. Viimeinen juutalaisten puolustustukikohta oli Masadalla Kuolleenmeren länsirannalla. Siellä noin 1000 juutalaista toteutti joukko itsemurhan.. ’Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu.’

’Jumalattomat paljastavat miekkansa, jännittävät jousensa kaataakseen köyhän ja avuttoman, surmatakseen suoran tien kulkijat. Mutta heidän miekkansa osuu heidän omaan sydämeensä.’ Ps. 37:14-15

Millainen olisi maailma, jos Jeesuksen käskyä noudatettaisiin? Sen sijaan, että vihollisen raivoa provosoitaisiin, rakastaisimme heitä. Mitä siitä olisi tullut, jos juutalaiset olisivat vastanneet roomalaisten alistukseen antamalla heille rakkautensa? Miten Jeesus ratkaisi tämän päivän Lähi-idän konfliktin? Jeesuksen eettinen opetus rakkaudesta on usein ymmärretty väärin, mutta ajattele, jos siihen keskityttäisiin, jos sitä kuunneltaisiin ja jos sitä noudatettaisiin. Silloin talo (taivasten valtakunta) saisi tukevan perustan tällä myrskyjen ja tulvien keskellä, Matt. 7. Se on ainut mahdollisuus.

Myös Raamatussa Jumalan asioita ajetaan väkivallalla. Jehu on tästä selvä esimerkki. Hän taisteli hyvän asian puolesta miekka veressä. Lopulta hänetkin murhattiin, 2. Kun. 9 – 10. Eräs poika edelliseltä ripariltani sanoi, että ’väkivalta ei ole ratkaisu.’ Hän on viisas nuori mies.

ps. Olen käynyt armeijassa, ja tiedän, että Jeesuksen tiettyjen käskyjen – kultainen sääntö - voidaan ajatella tukevan puolustussotaa poikkeustilanteissa. Jeesus oli kuitenkin kauttalinjan pasifistinen.

Puhuvat kivet

Saavuin eilen Israelista, jossa olin mukana arkeologisilla kaivauksilla Galileassa. Tänä kesänä emme kylläkään kaivaneet mitään vaan analysoimme viime kesän kaivauksen löytöjä eli lähinnä ruukunsirpaleita, kolikoita ja öljylampun palasia 3000 vuoden takaa. Tulen tässä kesälomalla laittamaan näistä kokemuksista useammankin postauksen.

Tässä on pari kuvaa muinaisesta rauniokummusta nimeltään Tell Kinrot. Kyseessä on Galilean järven luoteispuolella oleva kylä, jonka rauniot ovat 1000-luvulta eli pronssikaudelta. Kylä oli yksi alueen suurimmista, ja asiantuntijamme mukaan siellä asui ehkä noin 6000 aramealaista. Kylää ympäröi suuri muuri. Taustalla näkyy kaunis Galilean järvi. Nämä maisemat olivat Jeesukselle hyvin tuttuja.





Galileassa on muuten kuuma. Parhaillaan varjossa oli 38 astetta ja aurinko porotti koko ajan. Opin todella paljon uutta Raamatun historiasta ja arkeologiasta. Kaivaako tutkijan lapio uskolta pohja pois? Löytyykö maan alta se sama historia, josta Raamattu kertoo? Eräs ystäväni sanoi hyvin, että ’pyhässä maassa kivetkin puhuvat, mutta ihminen, se on todellinen ihmeiden ihme.’ Pitää paikkansa, mutta mitä ne kivet ja ihmiset sanovat? Huomasin ainakin sen, että eri tutkijat tulkitsevat niitä kiviä usein tosi eri tavoin.

Jo edesmennyt Benjamin Mazar ja hänen sukulaisensa Eilat Mazar ovat varmaan kuuluisimpia muinaisen Jerusalemin tutkijoita. Benjamin kaivoi Moorian vuorella sijaitsevaa Jerusalemin temppelialueen eteläreunaa 1960- ja 1970luvuilla. Muinaisen temppelin aluetta ei yksinkertaisesti voida tällä hetkellä tutkia, koska tuon alueen paikalla on sijainnut 600-luvulta lähtien muslimien kolmanneksi pyhin paikka, kultakupolinen Kalliomoskeija Al Aksa. Eilat Mazar on jatakannut Benjamin urakkaa.

Hän on siirtynyt kaivamaan muinaista Daavidin kaupunkia, joka on oletettavasti temppelialueen eteläpuolelle Siloan lähteen lähellä. Vuodesta 2005 lähtien näiltä kaivauksilta on kuulunut kovia tuloksia. Eilat väittää löytäneensä muinaisen temppelin paikan ja Siloan lähteen välistä ison rakennuksen, joka on peräisin noin vuosilta 1000 – 950 eKr. Luvun 2. Sam. 5 mukaan Israelin kuningas Daavid valloitti tuolloin Jerusalemin kaupungin jebusilaisilta ja nimitti sen ’Daavidin kaupungiksi’, 5:6-7. Daavid teki liiton Tyroksen kuninkaan Hiramin kanssa, joka lähetti Daavidin luo työmiehiä, jotka ’rakensivat Daavidille palatsin’, 5:11. Luin tästä aiheesta Eilatin kaivausraportin vuosilta 2005 – 2007. On muuten todella mielenkiintoinen kirjanen!

Tutkimuksessa on tietysti monia muttia matkassa. Joidenkin tutkijoiden mukaan Eilatin löytämät suuren palatsin rauniot ovat Jerusalemissa olleiden jebusilaisten linnoitusten raunioita. Jakeen 2. Sam. 5:7 mukaan jebusilaisilla oli kaupungissa linnoitus. Eilat kuitenkin tyrmää tämän väitteen esittämällä, että tuo jebusilaisten linnoitus on rakennettu paljon aikaisemmin kuin hänen löytämänsä palatsi. Hän ajoittaa tuon ’Siionin linnoituksen’ (2. Sam. 5:7) rakentamisen jonnekin 1200 luvulle eKr. Muinaisten egyptiläisten kirjallisten lähteiden mukaan Jerusalem oli yksi kanaanilaisten merkittävimmistä kaupungeista jo 1400-luvulla eKr., eli aikana ennen – tai juuri niinä aikoina, kuin heprealaiset saapuivat maahan, kuten Joosuan kirjassa kerrotaan. On tietysti hyvin todennäköistä, että tuona aikana (1400 ja 1300 luvuilla) kaupunkia on linnoitettu ja rakennettu.

Väitettään Daavidin palatsin löytämisestä Eilat perustelee muun muassa sillä, että ’Daavidin palatsista’ on löytynyt paljon ruukunsirpaleita, jotka sopivat hyvin vasta 1000- ja 900-luvuille, ja tätä seuraavalle ajalle. Rakennuksen alta paljastuu taas aikaisempaa asutushistoriaa ennen Daavidia. Tuona aikana kaupunki oli kanaanilaisten linnoitettu keskuskaupunki – tätä väitettä tukee esim. Egyptin El-Amarnasta löytyneet kirjeet, jotka ovat peräisin 1300 luvun puolivälistä eKr. Näissä kirjeissä Jerusalemia pidetään Kaanaan keskuskaupunkina. Jerusalemista on löytynyt tuolta ajalta eli 1300 – 1000 luvuilta paljon elämän merkkejä: saviruukun palasia, ruukunsirpaleita jne.

Tämä käsitys sopii hyvin yhteen Joosuan kirjan luvun 10 kuvauksen kanssa, jossa luvattuun maahan saapuvat heprealaiset joutuvat kanaanilaisten kaupunkikuninkaiden yhteishyökkäyksen kohteeksi. Näitä kyseisiä viittä Kaanaan suurinta kaupunkia johtaa Jerusalemin kuningas Adoni-Sedek.. Joos. 10:1, 3-5, ja ajankohtana ovat 1300/1200 luvun vaihteet.

Tuntuu ihan kuin olisin löytänyt taas jonkun uuden ulottuvuuden rakkaasta Raamatustani. Sitä enemmän sitä tutkii, sitä jännemmäksi se muuttuu.

Lomilla lompsutellen Galilean kukkuloilla ja laaksoilla

Terveisia Galilean rannoilta. Olen parasta aikaa Israelissa tutkimassa Galilean kylien raunioita. Tasta loytyy valaiseva linkki. Kirjoitan naista reissuista tarkemmin kun palaan Suomeen. Paivitan blogiani nyt vahan verkkaisemmin, koska olen kesalomalla.

Vapaa seksi ja pedofilia

Tulin tänään riparilta, joka oli Heinänokalla. Tämä oli kesän viimeinen ripari minun osaltani. Kiva, että se meni niin hienosti. Nuoret olivat todella sympaattisia. Opareilla istuttiin, auringonpaisteesta nautittiin, uitiin, saunottiin, pelattiin pingistä jne.

Tänään on Hesarissa vieraskynäpalstalla provosoivan ärsyttävä kirjoitus seksistä. Siinä eräs liberaalia seksuaalietiikkaa mainostava Tommi kertoo, kuinka ’seksin eettisyyden tärkein mittari on siihen osallistuvien ihmisten suostumus.’ Hän jatkaa, että ’seksi on täysin hyväksyttävää, jos päätösvaltainen henkilö ryhtyy siihen vapaaehtoisesti… Päätösvaltaisuuden kriteeriä ei tule kuitenkaan kiristää niin tiukalle, että esimerkiksi nuoret rajataan sen ulkopuolelle..’ Ennen tätä Tommi esittää, että mikään uskonto tai dogmi ei saa sitoa seksuaalietiikkaa ainakaan niiden osalta, jotka eivät kyseistä uskontoa harjoita. Joo olen tässä jokseenkin samaa mieltä. Suvaitsevainen Tommi kuitenkin avaa ovet lähes kaikille seksuaalisille jutuille pedofiliaa myöten. Siis jos tärkein seksin eettisyyden mittari on se, että osapuolet suostuvat siihen, ja jos ikää ei pidä pitää rajoittavana tekijänä, niin silloinhan käytännössä hyväksytään seksisuhde, jossa esim. 45-vuotias mies harrastaa seksiä 13-vuotiaan nuoren kanssa.

Tommi on vaarallisilla vesillä. Säälin tämän sukupolven nuoria, juuri sitä ikäpolvea jonka kanssa teen paljon töitä. Tommi esittää, että ’kristinuskon arvoihin perustuvat normit hallitsivat pitkään seksuaalikulttuuriamme, kunnes 1960-luvun murros ja luotettavien ehkäisyvälineiden saatavuus tekivät vapaamielisestä ajattelusta valtavirran.’ Tämä pitää pitkälti paikkansa. Raamattuun seksuaalimoraalinsa perustavat kristityt uivat vastavirtaan nykykulttuurin kanssa. Olisi hyvä, jos julkisuudessa otettaisiin selvemmin esille se tosiasia, että seksuaalisen vapauden myötä (1960-luvulta alkaen) seksiongelmat ovat vain lisääntyneet länsimaissa. Kysyin riparilta nuorilta pojilta, mikä heitä pelottaa seurustelussa. Pojat vastasivat, että ’ensimmäinen kerta’ – entä jos ei ole tarpeeksi hyvä sängyssä?

Toinen jännä huomio, minkä riparilaispojat minulle kertoivat, on se, että jos tyttö (alle 18v) harrastaa seksiä milloin kenenkin kanssa, niin hän saa huoran ja jakorasian maineen. Jos poika (alle 18v) toimii samalla tavalla, niin hän saa kovan jätkän maineen. Nuoria poikia siis oikein kannustetaan sikamaiseen ja naisia halventavaan – rakkaudettomaan – käytökseen.. Pelottavaa.

Itse ajattelen, että ehkäisyvälineiden haittapuolena on se seikka, että niiden myötä seksistä voi kadota vastuullisuus. Moni ajattelee kevytkenkäisesti seksistä, että enää ei pidä oikeasti rakastaa tai luottaa toiseen, koska ehkäisy on hoidettu. Jos tulee raskaaksi, niin voi tehdä abortin. Tällaisen touhun myötä seksistä häviää se tärkein asia eli RAKKAUS!! Rakkaus johtaa siihen, että ihmiset luottavat toisiinsa, ottavat vastuun toisistaan, itsestään ja tekemisistään. Silloin seksi on yksi rakkauden hienoista ilmenemismuodoista – tällainen ajattelu on tietysti tosi vanhanaikaista ja kristillistä. Varsinkin kun olen sitä mieltä, että tosi rakkaus odottaa. Seksistä on tullut kulttuurissamme leikkiä ja ruumiista on tehty leikkikalu. Tämä kertoo seksuaalisesta taantumasta eikä mistään edistyksestä.

Konffasaarnani: Matt. 16:24-27 'Nuoruutesi päivät'

Siitä on mennyt hetki, kun nämä nuoret olivat lapsia, ja kun heidät kastettiin. Kuluneen viikon olen ollut heidän kanssaan Kunstenniemen Eräkämpässä. Tuo oli mielestäni hienoa aikaa. Vietimme mukavia hetkiä kauniin luonnon keskellä, pelailimme ja pysähdyimme hengellisten asioiden äärelle keskellä nuoruuden aikaa. Haluan puhua nuoruuden ajasta, koska se ei ole vain elämänvaihe, vaan se on usein kutsun ja herkkyyden aikaa.

Tämän päivän evankeliumiteksti ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jeesuksen kova haaste vetosi minuun hyvin voimakkaasti kun olin 17vuotias. Nuoruus ja ehdottomuus kuuluvat yhteen, ja Jeesus on hengeltään ikinuori. Raamattu haastaa meitä palaamaan nuoruutemme aikaan. Vapahtaja sanoo, ettei kukaan pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lastenkaltaiseksi. Profeetat muistelivat valitun kansan värikkäitä alkuaikoja, sen nuoruutta. Jumala näki ajan, jolloin ’hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä.’ Hoos. 2:17. ’Kuin nuoruutensa päivinä.’ Ihmiset tekevät isoimmat elämänkatsomukselliset valintansa nuoruutensa päivinä. Selvästi suurin osa uskovaisista on tullut uskoon nuorena. Raamatun suurimmat sankarit kutsuttiin lapsina tai nuorina: Samuel, Daavid, Jeremia, Jeesus, Maria. Voisin jatkaa tätä listaa kauan.

Iän myötä vanhuksien lähimuisti heikkenee, mutta kaukomuisti paranee. Vanhukset voivat muistaa tarkasti oman lapsuutensa, omia nuoruusvuosiaan, ja samalla he unohtavat jokapäiväisiä asioita. Vanhetessaan he palvaavat muistoissaan nuoruutensa aikaan, jota usein muistot kultaa. Suositussa riparilaulussa on sanat: ’kerran usko lapsuuden, sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain.’ Juuri tuohon nuoruuden aikaan, tuohon lapsuuden uskon aikaan, monet vanhukset palaavat muistoissaan. Tuo riparilaulu päättyy sanoihin: ’äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen? Päiväsi hän usko käsiin Jumalan.’ Juuri tuota omaa nuoruuden aikaa nämä nuoret tässä elävät. Juuri nuoret ovat herkimpiä kuulemaan Jumalan kutsun. Tässä mielessä kristitty on kutsuttu olemaan ikinuori, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. ’Hän vastaa minulle kuin nuoruutensa päivinä’ sanoo Jumala Hoosean kirjassa, ja niin ensirakkaus elpyy.


Nuoruuteen kuuluu ehdottomuuden lisäksi myös heikkous ja kokemattomuus. Nuorilla on elämä edessä, vanhuksilla on elämä takanaan. Nuorilla on elämän reppu täynnä mahdollisuuksia, vanhuksilla on elämän reppu täynnä kokemuksia. Jeesus kutsuu meitä ehdottomasti seuraamaan itseään. Luin jokin aika sitten juutalaisen Jeesus-tutkijan ja rabbin, Jacob Neusnerin kirjan. Tuo viisas mies toteaa, että Jeesuksen kutsu seurata itseään, on niin ehdoton ja voimakas, että Raamatun mukaan sellaisen kutsun voi esittää vain Jumala itse. Jeesus kutsuu opetuslapsiaan kuin Jumala: seuraa minua, anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa minua, älä katso taaksesi. Hänen sanansa, hänen kutsunsa eivät jätä tilaa ei-kenenkään-maalle. Ihminen joko tahtoo tai ei tahdo kulkea hänen perässään. Ihminen on joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Jeesus ei etsi sympaattisia tukijoita tai fanijoukkoa, vaan seuraajia, jotka kuulevat kutsun, tiedostavat hinnan ja vastaavat kutsuun ei vain sanoillaan, vaan jaloillaan eli seuraamalla.

Jeesuksen seuraaminen edellyttää rakkautta, joka kaiken kestää, joka kaikessa toivoo, ja joka kaikessa uskoo. Meiltä kysytään, mitä sinä tahdot? ’Tahdotko’ kysytään alttarilla kun aviopari solmii avioliiton. Tahdotko, on tässä kysymys, joka koskee rakkautta ja luottamusta. Se ei ole kapeasti tieto-kysymys. Se on paljon isompi kysymys. Siinä on kyse luottamuksesta. Luotatko sinä siihen, että sinua kannetaan, siihen, että kutsuja on tosissaan. Luotatko niin paljon, että tahdot laittaa elämäsi peliin. Haluatko itse yrittää pelastaa elämäsi, vai annatko sen Herran käsiin? Luotatko niin paljon, että unohdat itsesi, otat ristisi ja seuraat Jeesusta. Helppohan se olisi tahtoa ja uskoa, jos se ei maksaisi mitään.
Raamatussa tahtominen, uskominen ja rakastaminen tarkoittavat, että nyt alkaa action. Jumalan rakkaus ei jää etäiseksi haihatteluksi. Hän rakasti meitä niin paljon, että lähetti Poikansa tänne meidän luo. Poika tapettiin, mutta hän nousi kuolleista. Kun lammas on kadonnut, hyvä paimen tahtoo lähteä etsimään sitä, oli kello tai keli mitä tahansa.

Luther sanoi, että Jeesuksen päätarkoitus kaikissa evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus. Hän tekee vaikka mitä, jotta me vastattaisiin hänen kutsuunsa ”tahdon”, eikä vain sanoin vaan jaloin. Hän paransi sairaat, hän opetti, hän juhli muiden piireistä pois ajettujen kanssa. Hän antoi julkisyntisille synnit anteeksi. Niin raihnaiset ja moniongelmaiset ihmiset oppivat rakastamaan häntä, kuin se syntinen nainen, joka unohti kaikki hyvät tavat ja itsensä. Syvästi kiitollisena hän voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan.

Jeesus on syntisten ystävä, hän on lasten ystävä ja hän sanoo, ’tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.’ Hän taivuttaa ihmisen tahtoa puolelleen, mutta hän haluaa koko sydämen, ei puolikasta. Hän on itse valmis antamaan meille kaiken – hän sanoo meille ehtoollisella: ’tämä leipä on minun ruumiini, joka teidän puolestanne annetaan. Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ Jeesus antoi kaikkensa, hän antoi itsensä, hän unohti itsensä meidän vuoksemme. Rakkaus sinuun ja minuun ajoi hänet tähän.

Me kristityt rukoilemme taivaan Isää: ’tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jeesus itse joutui kamppailemaan tuon tahdon kanssa viimeisinä päivinään kovassa stressissä Getsemanen puutarhassa. Hän rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’ Matt. 26:39.

Tänään on muodikasta puhua itsensä löytämisestä. Varmasti juuri tämän vuoksi tänään oman elämän kadottaminen ja ristinsä kantaminen tuntuu todella vaikealta. Ja kuitenkin, juuri itseensä keskittyminen ja elämänsä turvaaminen on Jeesuksen sanojen mukaan vaarallisinta. Silloin ihminen menettää sen. Mutta jos hän kantaa ristinsä ja seuraa Jeesusta, niin hän löytää elämän, vaikka sen alussa kadottaakin. Raamatun opetus voisi olla, että jos haluat löytää itsesi, unohda itsesi ja keskity Kristukseen. Silloin sinulle käy niin kuin tuhlaajapojalle, joka alussa vihasi ristiä ja rakasti elämäänsä ja vapauttaan yli kaiken. Hän halusi haalia kokemuksia ja rikkauksia. Hän halusi elää joka solullaan niin kuin hän itse tahtoo. Lopulta hän menetti kaiken. Silloin hän teki parannuksen, ’meni itseensä’ ja muisti nuoruutensa ajan isänsä luona. Hän halusi palata kotiin.

Yllätyksekseen isä juoksi tuhlaajapoikaansa vastaan, otti hänet syleilyynsä, puki hänet juhlavaatteisiin, laittoi hänelle sormuksen sormeen. Isä otti perinnön tuhlanneen, entisen orjan vastaan rakkaana poikanaan. Isä järjesti hänen kotiinpaluun kunniaksi juhlat. Bileet alkavat kun kadonnut löytyy – näin riparilla opittiin. Kotiinsa palannut tuhlaajapoika löysi itsensä, kun hän otti askeleet kohti isän rakkautta, kohti kotiaan. Taivaan Isä antoi hänelle arvon ja identiteetin, jota hän ei yksin itsestään löydä tai edes omista.

Käännytään mekin Jumalan tahdon tielle ja vastataan kutsuun kuin ’nuoruutemme päivinä’. ’Laulun kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen’ – palataan nuoruuden uskoon. Hyvät konfirmoitavat ja hyvät kristityt, teidät on kasteen yhteydessä merkitty ristin merkillä, teidän sydämeenne on koodattu Jumalan rakkauden sinetti. Palataan nuoruutemme aikaan, palataan tuohon kutsumukseen, palataan tuohon pelastuksen päivään. Iloitaan ja juhlitaan kuin tuhlaajapoika on taas kotonaan.

Tuolla tiellä me löydämme todellisen itsemme Jumalan lapsina. Tuo tie käy Golgatan ja tyhjän haudan kautta. Sinne me jätämme syntimme, ja sieltä me astumme Kristuksen avaamaan uuteen todellisuuteen: vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. ’Herra Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.’ Sef. 3:17.

Strategista musaa

Tässä vähän viitteellistä musaa kirkon strategiseen pohdintaan. Johtaja sanoi, 'tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.' Kun lukee Raamattua, niin sieltä kaikkialta kaikuu tuo tehtävä, valtuutus ja kutsu. Sana tulee lihaksi, se sulautuu lukijaansa niin täydellisesti, että voin sanoa, että olen syönnyt sen kuten Jeremia ja Hesekiel. Yhteys on katkeamaton, korkeimman tahto polttaa sydämessäni. Kuuliaisuus on ehdotonta. Näky johtaa askeleitani, ulos tästä tylsyydestä. Henki on syntymämerkkini ja sinettini, risti avaa lukot valtakuntaan, Jumalan valtakuntaan.



They sentenced me to twenty years of boredom
For trying to change the system from within
I'm coming now, I'm coming to reward them
First we take Manhattan, then we take Berlin

I'm guided by a signal in the heavens
I'm guided by this birthmark on my skin
I'm guided by the beauty of our weapons
First we take Manhattan, then we take Berlin

Ah you loved me as a loser, but now you're worried that I just might win
You know the way to stop me, but you don't have the discipline
How many nights I prayed for this, to let my work begin
First we take Manhattan, then we take Berlin

Provosoiva ajankuva ja väkivalta

Ikävä kyllä Dylanin uusin levy sen synkkyydessä tuntuu nostavan esiin kipeitä kysymyksiä tästä ajasta. Onko kaikki ok, kun ihmiset ovat niin rikkinäisiä: avioeroja, kipuja itsetunnon kanssa, kouluammuskeluja, käsittämätöntä väkivaltaa.. Onko kaikki hyvin?

Dylanin uusi albumi Together Through Life alkaa biisillä Beyond Here Lies Nothing, ja levy päättyy biisiin It’s All Good. Ensimmäinen biisi kertoo ihmisestä, jolle ‘tämä maailma on kaikki’ ja sen ulkopuolella ei ole mitään, mitä voisimme kutsua omaksemme. Biisin miehen ainut rakkaus on nainen, josta hän pitää tarvittaessa kiinni kynsin ja hampain. Niin kauan kuin nainen on hänen kanssaan, hän tuntee olevansa kuninkaana maailman valtaistuimella. Jos rakkauden kohde, ainut rakkaus, uhkaa poistua, mies putoaa tyhjän päälle. Tämän vuoksi häntä riivaa omistuksenhaluinen rakkaus.

Tästä biisistä on tehty erittäin provosoiva video, jonka esittämistä tällä blogilla olen harkinnut tarkkaan, mutta nostetaan nyt vaikea asia pöydälle. Perheväkivalta.



Videossa mies lukitsee ”rakkautensa” neljän seinän sisään. Hän laittaa ovet takalukkoon, niin ettei hänen kultansa karkaa. Mies pitää naista omaisuutenaan, jota hän hallitsee voimallaan, pelolla ja uhkailuilla. Mainittakoon, että perheväkivalta on aina väärin. Mies on raukkamainen jos hän lyö vaimoaan, naisystäväänsä tai lapsiaan.

Jeesus kehotti meitä hankkimaan aarteita taivaan valtakuntaan, eikä maallisia aarteita, koska täällä on rosvot ja ruosteet. Tämän maailman aarteisiin turvautuminen johtaa epätoivoon. Ihmiselle on äärimmäisen tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että 'horisontin tuolla puolen' on Jumala, joka rakastaa häntä. Silloin hänen ei pidä kynsin ja hampain pitää kiinni tämän maailman aarteista ja kullista. Raamatun mukaan Kristus rukoilee jatkuvasti meidän puolestamme. Hän tarjoaa meille kestävää rakkauttaan koko ajan. Hän on todellinen ja hän elää.

Luin lukioaikoina Nobel-kirjailija Kurt Vonnegutin mahtavan romaanin Äiti Yö. Sekin kertoo kahden ihmisen välisestä rakkaudesta. Kummallinen rakkausromaani sijoittuu toisen maailmansodan ajoille surullisen sodan keskelle. Heillä ei ole mitään muuta kuin oma ’kahden valtakunta’. He eivät enää usko mihinkään, he eivät enää toivo mitään. Heillä on vain toisensa. Tarinalla on surullinen loppu. Ihminen tarvitsee jotain muutakin. Toinen ihminen ei ole Jumala. Horisontin takana on toinen maailma. Psalmissa sanotaan, että ’maailma ilman Jumalaa’ on paikka, jossa ’kaikki ovat luopuneet hänestä’ ja siellä ’ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään’, Ps. 14. Kaikki yrittävät turvata oman onnensa (esim. rakkautensa tai rikkautensa) taistelemalla hinnalla millä hyvänsä sen puolesta. Moraalista ei välitetä. Heikkoja sorretaan, leskistä ja orvoista ei välitetä.
Levyn viimeisessä biisissä on rajut sanat.

Brick by brick, they tear you down..
People in the country, People on the land.
Some of them so sick they can hardly stand.
Everybody would move away if they could
Its hard to believe but its all good.

Well widows cry; the orphans plea.
Everywhere you look there's more misery.
Come along with me babe, I wish you would.
You know what I'm sayin', it's all good.

Cold blooded killer stomp into town
Cop car's blinkin', something bad goin' down.
Buildings are crumblin, in the neighborhood.
But there's nothing to worry about, cause it's all good.
It's all good.
I say it's all good.

Minkä ihmeen takia me toistellaan jonkun kumman mantran lailla, että kaikki on kunnossa, kun kaikki menee päin mettää.

Uusi tapa olla ihminen

Sain juuri luettua Tom Wrightin kirjan Helt Enkelt Kristen (alkup. Simply Christian). Wright on yksi aikamme vaikutusvaltaisimpia Jeesus-tutkijoita ja piispoja. Hänen juttujaan kuullaan tarkasti varsinkin evankelisten puolella. Suosittelen kirjaa todella paljon. Se on erittäin hyvä. En kirjoita tähän mitään referaattia, vaan nostan vain muutamia jänniä pointteja pinnalle.

Wright vertaa meidän aikaamme Jeesuksen aikaan, juutalaiseen maailmaan, ja antiikin Roomalaiseen maailmaan. Wright kertoo, että tänään suuri osa länsimaalaisista käsittää jumalan puhtaasti panteistisesti tai deistisesti. Jumalan ajatellaan olevan joko kaikessa eli pikkulinnuista muurahaisiin ihmisiin ja planeettoihin (panteismi), tai sitten ei juuri missään muualla kuin taivaassa, joka on jossain todella kaukana (deismi). Kumpikaan näistä käsityksistä ei vastaa Raamatun käsitystä luojasta, meidän Herrastamme. Wright myös kirjoittaa, että tällaiset jumalakäsitykset eivät ole mitään uusia sivistyneen ihmisen käsityksiä, vaan ne olivat vallitsevia käsityksiä antiikin roomalaisessa maailmassa. Panteismin ongelma on se, että sen myötä jumalasta tulee kaikki ja ei mitään. Jumalasta tulee tavallaan mitätön ja mitäänsanomaton. Deistien ongelma on se, että heidän mukaan jumala on eristänyt itsensä jonnekin todella kauas taivaaseen. Sieltä hän korkeintaan käy ”pikavisiitillä” maan päällä kääntymässä todettuaan, että huonosti menee ja, että taivaassa on kivempaa. Tämän ajatuksen mukaan hän jätti meille tietyt ohjeet, joita pitäisi noudattaa, jos haluaa pois täältä pahasta maailmasta sinne jumalan luo taivaaseen. Muuten hän kiduttaa meitä kerran helvetissä.

Vanhan testamentin kiivas Herra Sebaot, Jahve, luoja ja lunasta, joka on ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa ja astunut meidän keskellemme, on aivan erilainen, kuin edellä mainitut panteistiset ja deistiset näkemykset jumalasta. Wright listaa viisi ”asiaa”, joiden kautta Jeesuksen aikaiset juutalaiset uskoivat Jumalan toimivan heidän keskellään tässä maailmassa. Nämä jumalalliset asiat ovat: Jumalan Läsnäolo (Shekhinah on läsnäolo hepreaksi), Toora (laki, 1 – 5. Moos., opetus..), Sana, Viisaus ja Henki. Näiden ’jumalallisten asioiden’ kautta juutalaiset ajattelivat, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, Jeesuksen taivaan Isä, Abba, toimii maailmassa. Nämä asiat olivat taivaan ja maan leikkauspisteitä.

Genesiksessä, Raamatun ensimmäisessä kirjassa, on kohta, jossa kerrotaan, kuinka taivaasta laskeutui tikkaat nukkuvan Jaakobin viereen. Enkelit tulivat ”taivaasta” maan päälle ihailemaan miestä, jonka suvun, siemenen kautta Jumala oli päättänyt laittaa maailman asiat lopullisesti kuntoon eräänä päivänä. Noilla viidellä asialla oli tavallaan, niin kuin kristityt sanoisivat, sakramentaalinen rooli. Niiden kautta juutalaiset uskoivat, että Jumala on sitoutunut toimimaan maan päällä. Evankeliumien ja muun UT:n mukaan juuri Jeesuksessa olivat nuo asiat: sana, toora, viisaus, Henki ja Jumalan läsnäolo. Juuri Jeesuksen kautta me nähdään, mitä hänen seuraajilleen on annettu, ja millaiseen elämään meidät on kutsuttu.

Meillä kristityillä on syytä ajatella, että pyhän Hengen temppeleinä meissä lepää Jumalan läsnäolo (Sekhina), meissä asuu Henki. Meille on annettu Jumalan Sana ja Laki, jonka Herra on ’painanut meidän sisimpäämme, ja jonka hän kirjoittanut meidän sydämiimme’, jaetta Jer. 31:33 mukaillen. Meille on annettu Kristuksen viisaus. Paavali sanoikin kristityille, että ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät’, Ef. 3:19. Kristityn elämä on yhtä inkarnaatiota. Herra toimii palvelijoidensa, lastensa ja ystäviensä kautta koko ajan. He ovat taivaan ja maan leikkauspisteitä.

Alkuseurakunta ei ollut mikään ongelmaton ”unelmaseurakunta”, niin kuin usein ajatellaan, vaan siellä oli isoja ongelmia, aivan niin kuin meillä nykyseurakunnassa. Korintin seurakunnassa eräs seurakuntalainen ”seurusteli” siinä mielessä äitipuolensa kanssa. Toiset käräjöivät keskenään, koska heillä oli niin isoja riitoja. Jotkut sekoilivat henkilahjojen kanssa, niin että niiden hyvä tarkoitus unohtui täysin. Armolahjoista tuli ylpeyden aiheita. Jotkut olivat ehtoollisella kännissä kun toiset eivät saaneet juuri mitään. Paavali mainitsee tällaisia ongelmia 1. Kor. kirjeessään. Tuossa samassa kirjeessä hän pitää kiinni siitä, että kristityt ovat kaikesta huolimatta Pyhän Hengen temppeli, eli taivaan ja maan kohtauspaikka, paikka jossa Jumala itse on Henkensä kautta läsnä, 1. Kor. 3:16. Juuri Hengen läsnäoloon vedoten hän varottaa kristittyjä tekemästä syntiä, 1. Kor. 6:19. Kun kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli, ei sitä saa saastuttaa synnissä: esim. irtosuhteissa. Se on pyhä – tietyllä tavalla sakramentaalinen - eikä mikään lelu.

Kirjan lopussa Wright käy läpi kristillistä moraalia. Hän sanoo, että Raamatun käskyt kuten ’älä käräjöi toisen uskovan kanssa’, ’ole hyvä’, ’rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’, ’käännä toinen poski’, ’kulje toinen virsta’, ’älä puhu veljestäsi pahaa’ jne.., haastavat meitä elämään Jumalan tulevaisuudessa, tulevassa todellisuudessa jo nyt. Oman hengellisen ja jumalallisen identiteettinsä pohjalta seurakunta on haastettu laulamaan huomisen lauluja jo tänään. Vanha elämäntyyli, synnit ja ’vanha ihminen’ tulee jättää joka päivä Jeesuksen haudalle.

Kristityt kulkevat jo tänään ylösnousseen voimassa, Ef. 1, uutena ihmisenä kohti Jumalan tulevaa uutta luomakuntaa. Vuorisaarnan käskyt on siis tarkoitettu noudatettaviksi, mutta kukaan ei voi noudattaa niitä, ellei hän ole astunut Kristuksen kuoleman, Golgatan ristin ja tyhjän haudan kautta uuteen liittoon, uuden maailman todellisuuteen. Tämä kaikki annettaan, kun ihminen uskoo Kristukseen. Tästä identiteetistä käsin meitä innostetaan elämään kuin Jeesus – seuraa minua.

Lopuksi: kukaan ei siis pelastu sillä, että noudattaa Jeesuksen lakia (vuorisaarnaa & muita käskyjä). Ihminen pelastuu vain kun hän uskoo ja elää Jeesuksen yhteydessä. Juuri syntisiä, lapsenkaltaisia, sairaita, työn ja kuormien uuvuttamia ihmisiä Jeesus vetää puoleensa ja heitä hän kutsuu luokseen. Hän antaa heille synnit anteeksi, ja liittää heidät itseensä. Heitä haastetaan elämään Jeesuksen radikaali sanoma todeksi, astumaan profetaaliselle tielle: eläkää jo tänään Jumalan tulevaisuutta todeksi.

Lukekaa ihmeessä Wrightin kirja. Kristityn elämä on tarkoitettu olemaan käsittämättömän siistiä.

Together through Life - Modern Times

Dylan on taas julkaissut uuden levyn: Together through Life. Levy kohosi Englannissa listaykköseksi. Lähes ikäloppu rokkari sen kun porskuttaa. Itse en oikein vielä tiedä, mikä on tuomioni tuosta levystä. Siinä soitetaan harmonikkaa ja se kuulostaa kivalta. Sanotukset ovat hyviä. Levyllä on sellainen katuorkesterin meininki, jossa loistaa viisaan miehen elämänkokemus. Levy on jotenkin vähän pessimistisempi kuin Dylanin edellinen levy Modern Times, josta olen oppinut pitämään. Alakuloisuus tulee biiseistä kuten ’beyond here lies nothing’ ja ’life is hard’. Dylan on aina tehnyt aika surullisia biisejä, mutta toivo elää.

Am I too blind to see
Is my heart playing tricks on me
I'm lost in the crowd, all my tears are gone
All I have and all I know
Is this dream of you which keeps me living on

Everything I touch seems to disappear
Everywhere I turn, you are always here
I'll run this race until my earthly death
I'll defend this place with my dying breath

Modern Times sisältää hyvin paljon viittauksia Raamattuun. Ainakin biisit kuten Spirit on the Water ja Ain’t Talkin’. Eihän tämä Dylanin uusi 2000-luvun tuotanto ole mitään gospelia, jos vertaamme sitä hänen levyihinsä 80-luvun alussa. Raamatulliset teemat kuitenkin kummittelevat vähän siellä sun täällä. Se on niin, että kun tekee biisejä oikeasta elämästä, niin rosoinen Raamattu on hyvin käyttökelpoinen kirja.

Gonna get up in the morning walk the hard road down
Some sweet day I'll stand beside my king
I wouldn't betray your love or any other thing

Gonna raise me an army, some tough sons of bitches
I'll recruit my army from the orphanages
I been to St. Herman's church and I've said my religious vows
I've sucked the milk out of a thousand cows

Homofobia vai joku muu pelon ilmapiiri?

On ollut kivan rattoisa päivä: pikkuisen hienoja hommia, joten olen voinut ottaa rennosti ja ladata akkuja. Kympin jumiksessa oli hienoa. Liturgin johdantosanat käsittelivät psalmia 40 puhuttelevalla tavalla: ’Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalan ylistykseksi.. Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta puhuvat. Herra Jumala kukaan ei ole sinun vertaisesi.’

Olen ajatellut näitä jakeita viime aikoina. Ne tuovat mieleeni paratiisin syntiinlankeemukseen, ja myös Raamatun kaksi niin erilaista kuningasta, Saulin ja Daavidin. Tuo psalmi puhuttelee minua todella paljon. Kehen tai mihin sinä turvaat? Keneltä odotat hädässä apua? Mistä haet elämäntarkoituksen? Keneltä saat ’ylitsevuotavan maljan’? Keneltä saat sydämeesi uuden virren? Eeva ja Adam saivat paratiisissa kaiken Luojaltaan, kuitenkin he erehtyivät ja lankesivat luottamaan käärmeen valheeseen: hän voi tarjota jotain todella hyvää tuolta hmm.. pöydän alta.. Maistetaan äkkiä ja salaa, niin kaikkivaltias ei edes tajua. Miksi pitäisi kieltäytyä jostain hyvästä? Miksi se ei ole ok, jos se on periaatteessa ihan hyvä asia?

Iso pointti on siinä, että ihmisen tulee odottaa kaikkea hyvää vain Luojaltaan. ’Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.’ Tämän vuoksi Daavidin psalmissa (40:1, 5) lauletaan ’hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta.’ Apu on hyvä asia ja sitä on syytä etsiä, mutta sitä ei saa hakea ’pahan voimilta’. Jos vertaat Daavidia ja Saulia niin huomaat, että heidän eronsa liittyy tähän piirteeseen. Daavid oli uskollinen Jumalalle silloinkin kun se tuntui idioottimaiselta, ja myös silloin kun hän ei tajunnut Herran suunnitelmia. Saul taas oli käytännöllinen tolkun mies, joka käytti tietyssä mielessä tervettä järkeä enemmän kuin Daavid – ainakin minun mielestäni. Vaikka kaiken hyvän lähde, Herra tuntuu kaukaiselta, vaikka hänelle pitää huutaa: Herää!!, niin hän on kuitenkin se, jonka puoleen tulee kääntyä. ’Mutta Herra havahtui, niin kuin NUKKUJA HAVAHTUU, niin kuin SOTURI HERÄÄ VIININ HUURUISTA, Ps. 78. Ajatella, mitä kuvakieltä Herrasta:) Mieleen tulee Jeesus, joka nukkui veneen ruumassa myrskyn keskellä. Herra herää!!

Tällä viikolla on lehdistössä rummutettu homoista oikein kunnolla. Eduskunnassa on pidetty kohuttu hauvelipuhe, on kerrottu homojen vainoista, ja siitä kuinka homouden suosiminen on viesti siitä, että yhteiskunta muuttuu liberaalimmaksi ja humaanimmaksi. Kuopion piispa Wille Riekkinen on pestattu ’homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettilääksi’ ja tätä rataa. Itse olen seuraillut tätä kaikkea huolestuneena. En oikein vieläkään tiedä, mitä tarkoittaa homofobia. Siitä puhutaan ihan kuin se olisi jokin sairaus, joka riivaa tomppeleita ja juntteja.

Tiedän, että kirkossa on paljon pappeja, jotka eivät tule suostumaan homojen vihkimiseen sanoivatpa piispat tai poliitikot mitä tahansa. Mediassa heidät on jo puettu junttiänkyröiden manttelilla. Tämä on vakava asia. Onko vallalla olevalle yhteiskunnan käsitykselle mitään vaihtoehtoa? Kukapa sitä haluaisi leimautua epäkorrektiksi juntiksi? Ei pidä olla kummoisempi rohveetta nähdäkseen, että tällaisessa tilanteessa montaa pappia houkuttaa Jeesuksen haukkumien kiitoksenkipeiden fariseusten tie: ’kaiken he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin (lue: tunnustettaisiin hyviksi ja hyväksytyiksi tyypeiksi), Matt. 23.

Ei tällainen pelon ilmapiiri ole ainakaan reilua tai sivistynyttä. En tiedä mitä homofobia tarkoittaa. En tunnusta potevani sitä, vaikka pappina en tulekaan vihkimään homoja. Se olisi ristiriidassa vakaumukseni kanssa. Moni pappi pelkää, että niin kuin nyt naispappeuden vastustajia hiillostetaan pois viroista, niin kohta näin tehdään niille, jotka eivät esim. vihi homoja. Tässä tapauksessa kyse ei ole homofobiasta, vaan siitä saako pappi olla tässä vaikeassa asiassa vapaasti jotain mieltä, vai seuraako ’väärästä näkemyksestä’ juntin maine tai jopa potkut.
Homofobiasta en tiedä, mutta sen tiedän, että pelko hallitsee paljon tämän päivän mielipide- ja arvokeskustelua. Pelossa ei ole totuutta.

Aamunavaus Topeliuksessa

Nuoruus on ihanaa aikaa. Moni sanoo, että se on myös tylsää aikaa – ihan oikeasti. Tavallaan pidetään lapsenoikeuksista kiinni, ja toisaalta haluttaisiin, tai sitten ei haluta, astua vastuullisen miehen tai naisen saappaisiin. Jeesus sanoi, että kukaan ei pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lapsenkaltaiseksi. Kuitenkin Jeesus ja Raamattu haastaa, lähestulkoon painostaa ihmistä astumaan oman elämänsä sivustakatsojasta pelimieheksi tai naiseksi. Pelimies on erimies.

Me kaikki nähdään toinen toisemme vähän erilaisina. Silmät ovat sellaiset elimet, että niillä voi katsoa lähestulkoon kaikkea muuta paitsi itseään, ellei käytä peiliä. On siis luonnotonta tuijottaa ja keskittyä itseensä – unohda itsesi, huomaa siskosi, veljesi, äitisi ja isäsi – siis lähimmäisesi. Itsesi voi nähdä vain heijastuksen kautta. Sananlaskuissa sanotaan, että ’vedenkalvossa näet kasvosi, lähimmäisessäsi sydämesi.’ Ole kiltti kaverille, älä jätä muukalaista syrjään, älä kiusaa toisia – näin sielusi on kauniimpi. Jos näkisin Jeesuksen, olisi kasvoillani aina autuas hymy. Tuo hymy kertoo jotain Herrastani.

Monen nuorukaisen profiili muistuttaa seuraavaa kuvausta: ’hän oli vielä parraton nuorukainen, kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen.’ Ehkä joku on turhautunut. Ehkä joku ei ole osannut tarttua tilaisuuteen, ehkä joku on kuin ruusu nupullaan, tai perhonen kotelossaan – pitäisi päästä ulos, mutta se tuntuu niin vaikealta. Nuoruus on täynnä muutoksen ja kasvun kipuja. Ehkä joku on turhautuneena kätkeytynyt jonkun kovis-maskin taakse niin, että hän muistuttaa seuraavaa kuvausta: ’hän tekeytyi mielipuoliseksi, riehui heidän edessään, piirteli portin oviin ja kuolasi parralleen.’

Ihminen näiden kuvausten takana on yksi ja sama mies. Hän oli se miellyttävän näköinen nuorukainen, jonka muodon hahmotteli 1500-luvulla hienolla tavalla Michelangelo. Hän on se mies, jota vihattiin ja rakastettiin. Hän oli Raamatun Daavid, jonka elämää ympäröivät messiaaniset lupaukset.

Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus. Raamatussa arvostetaan vanhuksia. Siellä sanotaan: kunnioita isääsi ja äitiäsi. Kuitenkin siellä myös kerrotaan, että suurissa muutoksen aikoina Herra valitsi nuorukaisia palvelijoikseen. Yksi ehdottomasti suurimmista profeetoista, nuori ehkä 12vuotias Jeremia sanoo Herralle: ’Voi Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori.’ Silloin Herra sanoi: ’älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän.’ Älä pelkää ketään, älä pelkää ketään sinä pienin, nuorin, tai heikoin ja vanhin. Älä pelkää ketään, sillä minä olen sinun kanssasi. Aamen.

Yksi asia on varma - kokoukset eivät lopu

Olen viime aikoina ollut todella kiireinen. Eilen luin psalmista sanat, jotka jollain lailla pysäyttivät. ’Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde.’ 36:8. Sekavien paperipinojen, soivien puhelimien ja sähköpostivuorien edessä on hyvä pitää tauko, ja hakeutua tuon lähteen luo. Haluan asua tuossa talossa, syödä siellä ateriaa, jonka Herra kattaa omilleen jopa heidän ’vihollistensa silmien eteen’, kuten psalmissa sanotaan, Ps 23. Haluan juoda siitä ihmeellisestä ‘ilon virrasta’ – mitä sillä sitten tarkoitetaankin – kivalta se kuulostaa.

’Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa.’ Luuk. 6. Jos Herran piti latautua, miksi ei meidän pitäisi. Ilmestyskirjan luvuissa 4 ja 5 esitetään näky taivaasta. Tuo näky alkaa sanoilla: ’taivaan ovi oli auki’. Sieltä oven raosta Johannes kurkisti jumalalliseen ”kokoukseen”, tai taivaalliseen neuvonpitoon ja Jumalan palvelukseen. Raamattu raottaa joissain kohdin ovea tuohon salaperäiseen kokoukseen, jossa sen mukaan tehdään kaikki ratkaisevat päätökset (koskien juurikin kaikkea): Dan. 4:14; 1. Kun. 22:19-22; Job. 1 – 2; Ps. 82; Jer. 23:18.

Jeremian kirjassa sanotaan tärkeileville tekoprofeetoille: ’Jos he olisivat olleet läsnä ja kuulleet, mitä minä päätin tehdä, he julistaisivat kansalleni minun päätökseni ja saisivat sen kääntymään pahoilta teiltään..’
Kuninkaan hovissa täysin oppositioon joutunut profeetta Miika kertoo muille kuninkaan hovin luotto- ja lempiprofeetoille näystään: ’Minä näin Herran istuvan valtaistuimellaan, ja kaikki taivaan joukot seisoivat hänen ympärillään..’ Ks. 1. Kun. 22:19-24. Kerrottuaan järkyttävästä näystään Miika saa profeetta Sidkialta nyrkistä naamaan: ’olisiko muka Herran henki poistunut minusta ja alkanut puhua sinun kauttasi?’

Joka tapauksessa kristittyinä meille luvataan, että meillä on äänioikeus tuossa kokouksessa, tuossa taivaallisessa neuvonpidossa. Tuon kokouksen tahto, visiot ja unelmat realisoidaan maailmassa, jossa me elämme. Meidän jokainen rukous kuullaan taivaassa, ja kaikki otetaan huomioon, Ilm. 8:3-4; 5:8; Luuk. 1:10. Varsinkin pienillä lapsilla ja ’näillä vähäisimmillä veljillä’, kuten Jeesus asian ilmaisee, on merkittävät edustajat taivaan Isän edessä. Tämän vuoksi heitä ei kannata sortaa – heitä puolustaa korkein, Matt. 18:10.

Tuolla taivaallisessa kokoustilassa on myös elämän kirja, jossa lukee jokaisen pelastetun nimi, kuten Jeesus kertoi, Luuk. 10:20; Ilm. 3:5; Fil. 4:3 ja Dan. 12:1. Aina välillä minäkin luulen kurkkivani tuosta ovesta.

Ruotsin levottomat ghetot

Luin aikoinani aika monta Henning Mankelin romaania Kurt Wallanderista. Henning on käsittääkseni pohjoismaiden luetuin dekkarikirjailija, joka pitää kovaa meteliä siitä, että ennen niin lämmin ja välittävä Ruotsin kansankoti on ajettu alas. Mankelin kuvaukset osuvat aikalailla oikeaan suuntaan kun lukee uutisia Malmön lähiöiden tilanteesta.



Hesari otsikoi tänään: Nuorison riehunnasta on tullut pysyvä ongelma Malmössä. Rosengårdin ja Herrengårdenin lähiöt ovat aivan levottomia paikkoja. Samanlaisia, joskin pienempiä lähiöitä löytyy myös Tukholmasta. Viime maanantain vastaisena yönä Herrengårdenissa sytytettiin palamaan viisi autoa. Nuorisojoukot sytyttävät roskiksia, autoja, autonrenkaita.. Koulukin on yritetty polttaa. Palokuntaa heitellään kivillä. Hesarin mukaan lähes 70 % näiden ongelmalähiöiden asukkaista on ulkomailla syntyneitä, 15 % asukkaista on työttömiä.

Itse olen ollut tekemisissä pakolaisten kanssa. Käsittääkseni Suomeen tulevista pakolaisista suurin osa on kristittyjä. Heillä on tietenkin paljon ongelmia kielen, uuden kulttuurin ja elämäntilanteen omaksumisessa, mutta se, että he ovat kristittyjä, se helpottaa hyvin paljon heidän sopeutumista suomalaiseen kulttuuriin. Tämän vuoksi seurakuntien pitäisi ottaa esim. Sudanista tulevat, pääosin helluntailaiset ja katolilaiset pakolaiset mukaan seurakunnan toimintaan. He ovat meidän siskoja ja veljiä. Eivät he ole niitä roskiksen ja autojen polttajia. Veikkaan, että he ovat pääosin paljon hurskaampia ja lainkuuliaisempia kristittyjä kuin me suomalaiset.

Olin eilen mukana Turun kauppatorilla kun siellä jaettiin 1000 pussillista ruokaa vähäosaisille. Paikalle oli tosiaan kerääntynyt todella paljon väkeä. Tämä kertoo siitä, että ei täällä Suomessakaan mene kovin vahvasti. Moni jää väliinputoajaksi. Työttömyys ruokkii merkityksettömyyttä ja turhautumista, joka purkautuu tihutöinä, kapinoina jne.. Malmö toimikoon huonona esimerkkinä.

Ruotsin ghetoissa radikaali ja väkivaltainen islman saa kannattajia. Siitä ehkä saadaan sisältö muuten tyhjältä ja näköalattomalta tuntuvaan elämään. Toinen, paljon suositumpi tapa lievittää omaa turhautumisen ja merkityksettömyyden, sisäisen 'eksistentiaalisen tyhjyyden' tunnetta, kuten psykologit sanovat, on ryyppäminen. Suomessa kuollaan tänään kolme kertaa useammin viinaan kuin 1970-luvulla!! Suomessa, Britanniassa ja Tanska viina virtaa.. Nuorisotyössä tapaan nuoria, jotka puhuvat niin sympaattisesti pullostaan, että tuntuu, että se on heidän ainut lohtu ja turva pahan maailman keskellä. Se on surullista

Tänään on huutava pula kenttätyötä tekevistä nuorisotyöntekijöistä, jotka eivät huku paperihinsa vaan astuvat nuorten keskelle ja kertovat sanoin ja teoin siitä, mihin kestävä ja todellinen 'tulevaisuus ja toivo' perustuvat.. Aikamme nicky cruzit ja david wilkensonit astukaa(mme) esiin!