Monet tulevat pohjoisesta aterialle Jumalan valtakuntaan..

Tässä on saarnani, jonka pidin ulvilan kirkossa viime sunnuntaina.
Saarna 17.6.2007
3. Sunnuntai helluntaista: Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk. 14:15 – 24
Jeesus aiheutti hämminkiä nimenomaan ateriavierailuillaan. Hänen vastustajinaan olivat fariseukset ja lainopettajat, jotka syyttivät häntä veljeilystä syntisten kanssa. Hän saikin halventavaksi lempinimekseen ’’syntisten ystävä’’. Tämän lisäksi häntä kutsuttiin, Luuk. 7:34, ’’syömäriksi ja juomariksi’’. Jeesuksen vastustajat kysyivät häneltä ja hänen opetuslapsiltaan, Luuk. 5:30; kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa! Tällainen hämmästely ja paheksunta olivat aina läsnä, kun Jeesus aterioi ja seurusteli publikaanien ja muiden syntisten kanssa. Kun Jeesus oli aterialla erään fariseuksen kodissa, niin sinne tuli syntinen nainen, joka laskeutui Jeesuksen jalkojen luo, itki, voiteli Jeesuksen jalat tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan. Fariseus ajatteli, Luuk. 7:39; ’’jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.’’ Jeesus ei ainoastaan kutsunut Israelin kadonneita ja hylättyjä lampaita takaisin Jumalan yhteyteen, vaan hän sanoi, että jopa pakanoille avattaisiin ovet Jumalan valtakuntaan. Jeesus sanoi, Luuk. 13:29; ’’idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.’’
Jeesuksen toiminta näillä aterioilla ja hänen puheensa herättivät siis halveksuntaa. Mutta nämä ateriat herättivät myös suurta ja yllättynyttä iloa ja riemua. Monta sellaista ihmistä, jotka olivat tottuneet siihen, että he ovat uskonnollisesti ja kansallisesti b-luokan porukkaa, yhtäkkiä saivatkin Jeesukselta kutsun Jumalan valtakuntaan. Jeesus kutsui publikaania nimeltään Leevi. Ja Leevi oli niin iloinen ja yllättynyt tästä kutsusta, että hän järjesti suuret pidot. Kerran kun Jeesus meni Jerikoon ja suuri kansanjoukko oli hänen ympärillään, niin Jeesus näki publikaani Sakkeuksen, joka istui puun oksalla ja ihmetteli tätä kuuluisaa kansanjohtajaa. Jeesus kutusi itse itsensä Sakkeuksen luo juhla-aterialle. Sakkeus oli niin yllättynyt, että hänkin järjesti suuret juhlat. Nämä tällaiset juhlat ovat kuin esikuvia niille juhlille, joista Jeesus puhui. Taas monet valittivat: ’’syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.’’ Monia tulee aterialle Jumalan valtakuntaan. Siellä on kaikenlaisia hylättyjä syntisiä, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi, ja siellä heidän joukossaan on tasavertaisina kaikki profeetat, Aabraham, Iisak ja Jaakob ja tietysti Jeesus. Jeesuksella oli aina juhlat mielessä kun hän puhui syntisen pelastumisesta. Kertomus tuhlaajapojasta päättyy siihen, että isä järjestää poikansa kotiinpaluun kunniaksi ilojuhlan. Hän sanoo, Luuk. 15:23; ’’nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa!’’ Jeesus kertoi, että kun kadonnut lammas löytyy, niin paimen järjestää iloiset juhlat, 15:6. Hän sanoo, että kun nainen kadottaa hopearahan, ja lopulta löytää sen, niin hän, 15:9, ’’kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut!’’ Ja taas tuhlaajapojan kertomuksessa vanhempi veli raivostuu kun kuulee, että isä juhlii syntisen poikansa paluuta. Jeesuksen ateriajuhlat syntisten, rampojen, sokeiden, raajarikkojen, köyhien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa aiheutti yllättynyttä iloa ja riemua, mutta myös vihaa ja paheksuntaa.
Päivän evankeliumitekstissä Jeesus on aterialla, eikä millään tavallisella aterialla vaan viikon hienoimmalla ja tärkeimmällä aterialla eli sapattiaterialla erään korkea-arvoisen fariseuksen kotona. Eräs ateriavieraista sanoo hänelle: autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa. Joka tapauksessa Jeesus kertoo, että nämä alkujaan isännän pitoihin kutsumat ihmiset eivät voikaan tulla, koska heillä on juuri pitojen aikoina almanakka täynnä. Yhden pitää mennä katsomaan peltojaan, toisen pitää mennä kokeilemaan härkiään ja kolmas on juuri mennyt naimisiin, eikä siksi pääse tulemaan. Nämä verukkeet ovat muuten sellaisia, jotka löytyvät Mooseksen laista, 5. Moos. 20:5 – 8. Mooseksen lain mukaan israelilaisen miehen ei pidä lähteä sotaan, jos hän on juuri sinä vuona rakentanut talon, istuttanut viinitarhan eli pellon, tai jos hän on juuri sinä vuona kihlannut itselleen naisen. Lain mukaan hän saa tässä tapauksessa mennä kotiin vaimonsa iloksi. Jeesus sanoo tällä tavalla, että kutsu Jumalan valtakuntaan on paljon tärkeämpi kuin uusi pelto, härät tai jopa vaimo tai muut sukulaissuhteet – kyse on paljon tärkeämmästä asiasta kuin Israelin maan puolustus - kansallisvelvollisuus. Tästä kutsusta ei ole mitään hyviä syitä kieltäytyä. Jeesus sanoo tässä samassa luvussa, 14:33; ’’tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.’’
Tällainen ehdottomuus voi olla meille vähän outoa ja vierasta. Mutta Jeesuksen aikalaisille juutalaisille se oli jotenkin luonnollista. Monet juutalaiset olivat äärimmäisen kiivaita ja ylpeitä Jumalasta, laista, liitosta ja sen lupauksista. He olivat niin kuin Paavali ennen kääntymystään kiivaita Jumalan puolesta. Jeesuksen aikaiset kirjoitukset kertovat meille, Bell. 2:169 - 174, että suuret juutalaiset joukot olivat tarpeen tulleen valmiita kuolemaan lakiensa puolesta. Heille lain noudattaminen ja Jumala oli tärkeämpi kuin elämä. Tällainen kiivaus herätti muissa kansoissa pelkoa ja kunnioitusta juutalaisia kohtaan. Vähän samanlainen periksi antamattomuus on aina kuulunut kirkkohistoriaan, jossa kristityt ovat kärsineet uskonsa puolesta. Moni on kärsinyt viattomana marttyyrikuoleman, monelta on viety opiskelupaikka, moni on jäänyt työttömäksi ja montaa on syrjitty ja kiusattu monin kauhein tavoin, sen takia, että he uskoivat ja uskovat Jeesukseen ja Jumalaan. Tällaiset vainot Kristuksen nimen tähden ovat tänäänkin todellisuutta monessa maassa. Jeesus antoi monessa kohdassa ymmärtää, Luuk. 9:57 – 62; Fil. 3:8, että hän, Ihmisen Poika, on tärkeämpi kuin maallinen turvallisuus, lakiin perustuva vanhurskaus ja päteminen, hyvät suhteet sukulaisiin tai ystäviin. Jeesus antoi ymmärtää, että hän on suurempi kuin kuningas Salomo (Luuk. 12:42), ja hän on jopa suurempi kuin silloisen juutalaisuuden keskus ja sydän, maailman napa, eli Jerusalemin temppeli. Jeesus nimittäin ennusti temppelin tuomion, Luuk. 21:6; Mark. 11:15 -17; tähän ei jää kiveä kiven päälle. Ja hän sanoi, että uusi liitto ja syntien anteeksiantamus toteutuu hänen kauttaan, Luuk. 22:19 – 20.
Hyvät kristityt, Jeesus on suurempi kuin laki, suurempi kuin temppeli, suurempi kuin kaikki profeetat ja heidän lupauksensa. Juutalaiset olivat uskomattoman kiivaita näiden asioiden puolesta, kuinka paljon enemmän meillä on syytä roikkua Jeesuksessa paljon voimakkaammin ja ylpeillä hänestä – Herran on minun ylpeyteni. Kristus ja Jumalan valtakunta lahjoitetaan Jeesuksen pienelle laumalle, niille köyhille, raajarikoille, sokeille ja rammoille, ja kaikille, jotka vain vastaan tulevat kaduilla, kujilla ja poluilla.
Mutta, mitäs me usein niin mollivoittoiset ja niin kuin joku sanoi, kansallisesta yksinjäämisen traumasta kärsivät suomalaiset? Onko meidät valittu ja kutsuttu? Onko meillekin, sinulle ja minulle, varattu paikka profeettojen ja muiden pyhien rinnalla Jumalan valtakunnan juhla-aterialla? Raamattu vakuuttaa meille, että Jumala on kutsunut meidät, ja kasteessa meidät on liitetty Kristukseen. Roomalaiskirjeen luvussa 8 on hieno kohta, jossa kerrotaan kristityn asemasta. Me voidaan sovittaa meidät tähän lupaukseen, joka kuuluun hieman muutettuna näin, 8:28 – 30; Meidät hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. Meidät, jotka hän edeltä käsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin, että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.
Kun me uskomme Kristukseen, edes vähän – määrällä ei ole paljoa merkitystä, niin me olemme matkalla aterialle Jumalan valtakuntaan. Minuusta on hienoa ajatella, että me kuulumme ’’niihin moniin’’, jotka tulevat pohjoisesta, ja käyvät aterialle Jumalan valtakuntaan! Jollain tavalla tuo ateria on totta jo täällä maan päällä – kun syntinen saa synnit anteeksi, ja kun me olemme ehtoollisella. Silloin jollain lailla taivas ja maa kohtaavat. Silloin taivaassa riemuitaan ja iloitaan! Meidän kannattaa seurata Jeesuksen esimerkkiä ja levittää sitä taivaan juhlailoa tänne maan päällekin. Niin kuin hän sanoi: myös maan päällä niin kuin taivaassa! Mitä me voidaan sanoa kaikkeen tähän? Sanotaan vaikka; halleluja!