tiistai 30. joulukuuta 2008

Ajatuksia Franlinin kirjan pohjalta - onko sinulla mitään syytä elää?

Luin jokin aika sitten Viktor Franklin kirjan Livet måste ha mening. Suosittelen tuota lyhkästä 100sivun kirjasta varsinkin nuorisotyötä tekeville. Siinä on paljon tärkeää asiaa, josta kannattaa kertoa nuorille. Siitä saa vinkkejä kuinka selvitä elämästä.

Frankl aloitti monta istuntoa kuuntelemalla potilaiden epätoivoisia mietteitä. Tämän jälkeen hän kysyi, ’miksi et tapa itseäsi?’ Tällä tavalla hän sai potilaan miettimään, minkä takia hän elää, mikä on hänen elämän merkitys.

Frankl kehitti psykologisen suuntauksen nimeltään logoterapia. Logoterapia on perusnäkemyksiltään selkeästi erilainen kuin esim. Freudin kehittämä psykoanalyysi, jossa ihmisen ongelmiin haetaan syitä lapsuuden aikana koetuista traumoista, isäsuhteesta ja tyydyttämättömistä (seksuaalisista) tarpeista. Logoterapiassa ei katsota niin paljoa menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen: mistä unelmoit, mitä toivot? Mikä merkitys sinun elämällä on?

Frankl oli kesitysleirillä, josta vain joka kahdeskymmenes ihminen säilyi hengissä. Häneltä riistettiin kaikki. Hän menetti nuoren kaksikymppisen vaimonsa, vanhempansa, siskonsa ja lähes koko sukunsa kaasukammioissa. Hänen nimensä vaihdettiin numeroon 119 104. Näiden toivottomien kokemusten pohjalta ”psykologi” 119 104 sai perustuvanlaatuisen oivalluksen, jonka mukaan ihminen kestää lähes mitä vain, jos sillä, mitä hän tekee tai on, on jotain merkitystä. Kyllä, selviytyminen oli kiinni tuurista tai Jumalan ihmeestä, mutta Frankl väittää, että ne ihmiset jotka olivat keksineet jonkin syyn elää, selvisivät varmemmin. Tästä huolimatta 119 104 sanoo, että vangeista ’parhaimmat paloivat tuhkana tuuleen.’ Monet kulkivat kaasukammioihin lausuen ’Isä meidän, joka olet taivaissa..’ Isä meidän auttoi heitä.

Frankl lainaa usein Nietzchen sanoja: ’Se joka löytää yhdenkin syyn, löytää monia keinoja.’ Merkitys on äärimmäisen tärkeä asia. Frankl kertoo, että selvän enemmistön mukaan ihmisellä pitää olla jokin asia, minkä vuoksi elää, tai tarvittaessa jopa kuolla. Jos tuollaista asiaa tai syytä ei ole, niin sisälle jää jonkinlainen eksistentiaalinen tyhjiö, joka aiheuttaa paljon kipua, merkityksettömyyden tunnetta ja epätoivoa.

Tänään ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa kuin ennen. Tänään ihmiset kokevat laajasti, että elämällä ei ole merkitystä, ja että sisällä on kuin jokin tyhjiö, joka kaipaisi vision, toivon, unelman, merkityksen.. Tuota tyhjiötä pyritään täyttämään eri tavoin. Yleisiä täyttökeinoja ovat vallanhalu, raha, seksi, ystävät, viina, huumeet, urheilu, työ, videopelit, leffat.. Keinoja on loputtomasti. Turhautuneet nuoret ajautuvat rikollisiksi, koska heillä on tylsää. Ei merkitystä, ei unelmaa, ei tehtävää, ei haasteita, ei jännitystä.

Raamatun suuret sankarit tekevät elämänsä isoimmat virheet, kun heillä on elämässä tyyni ja helppo kausi. Daavid päätti jäädä aloilleen palatsiinsa, kun armeija lähti sotaan. Hän oli ansainnut vähän lomaa. Viettäessään huoletonta luppoaikaa Daavidin silmiin osui erään sotilaansa kaunis vaimo Batseba.. 2. Sam. 11. Kuningas Salomo oli paiskinut 20vuotta riuskasti hommia rakennusprojektien kanssa: Herran temppeli ja Jerusalemin palatsi olivat valmistuneet. Mutta kun ’Salomo oli saanut valmiiksi (kaiken) ja.. kaiken muun, mitä hän oli suunnitellut..’, niin kohtapuolin jäi aikaa töppäyksille. 1. Kun. 9:1. Näistä kerrotaan luvussa 1. Kun. 11.

Se on juuri kuten HB laulaa: vasta vaivoissa uskova nousee - katsoo Herraan. Moni terveenä hukkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.