Tie pimeyteen ja kirkkauteen

Jatkan vähän pohdintaa Seppo A. Teinosen kirjasen pohjalta – Keskustelua mystiikasta. Teinonen osoittaa, että kirkon suuret mystikot, joilla on ollut täysin sanoinkuvaamattomia ja käsittämättömiä näkyjä Jumalasta, sitoutuivat kaikesta huolimatta lujasti kirkkoon ja sen oppeihin. Jotkut meidän ajan kristityt ajattelevat päinvastoin, että koska Jumala on rajaton ja käsittämätön, niin häntä ei voida määritellä minkään dogman mukaan. Kuitenkin juuri kirkon suurimmat mystiikot ovat usein erittäin selvästi sitoutuneet näihin dogmeihin, ja kuitenkin heillä, jos jollakin, on kokemus käsittämättömästä Jumalasta.

Teinonen lainaa filosofi ja matemaatikko Blaise Pascalia. Pascalin kuoltua hänen takistaan löydettiin sisään ommeltuna lyhyt asiakirja:

"Armon vuonna 1654

maanantaina, 23. marraskuuta, pyhän Clemensin,

paavin ja marttyyrin, ja muiden marttyriluettelossa

olevien päivänä,

pyhän marttyyri Chrysogonuksen ja muiden pyhien päivän aattona,

alkaen suunnilleen puoli yksitoista

aina puoli yhteen asti,

Tulta!

Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala,

ei filosofien eikä oppineiden.

Varmuus. Varmuus. Kiihtymys. Riemu. Rauha."

Näemme, että Pascalin ihmeellinen kokemus oli jotenkin sanoinkuvaamaton. Valaistuminen, kokemus Jumalasta, ylittää kaikki käsityskyvyt. Pascal ei selitä tai kuvaa näkemäänsä, koska sitä ei voi kuvata. Kuitenkin kyse on täydellisestä varmuudesta – suuremmasta varmuudesta kuin mikään aistihavainto voisi antaa. Kyse on personallisen Jumalan ilmestyksestä. Kyse ei ole jostain filosofisesta ideasta tai nimettömästä voimasta, vaan patriarkkojen Jumalasta. Lisäksi kyseinen ilmestys sidotaan vahvasti kirkkoon. Kerran Teinoselta kysyttiin lehtihaastattelussa, ”millainen on professorin oma Jumala”. Professori oli vastannut kysymällä, haluaako tämä kuulla hänen lausuvan apostolisen vai nikealaisen uskontunnustuksen. Näin siis professori, joka koko elämänsä tutki kristillistä uskoa, ja mystikko, joka koki jotain sanoinkuvaamatonta, päätyi vain pitäytymään kirkon vanhassa uskossa.

Teinosen kirjasen loppu on erittäin mielenkiintoinen. Hän päättää kirjansa sanoihin: ”Siinä on myös kaikki olennainen, mitä itse olen oppinut teologina vuosikymmenten aikana. Tämän jälkeen voidaan kaikki edelliset kirjani heittää menemään. Vanha rukous kuuluu: ’Herra, opeta minulle tiesi.’”

Samantyyppiseen tapaan Tuomas Akvinolainen, kristinuskon ehkä suurin teologi kautta aikojen, kieltäytyi saattamasta massiivista tutkimustaan päätökseen.  Kaikesta kirjallisesta työstään hän totesi: ”Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on minusta kuin puuta heinää.” ”Kaikki on minusta… kuin roskaa verrattuna siihen, mitä olen katsellut.” (s. 77). Monet viisaimmista teologeista ovat nähneet, että Jumala on näkymätön. He ovat ymmärtäneet, että Jumala on ymmärtämätön. Hän jatkuu meidän järkemme, näkökenttämme ja aistihavaintojemme yli ikuisuuteen. Ja kuitenkin nämä hengenjättiläiset ovat pitäytyneet kirkon uskontunnustuksessa.

Askel pimeyteen eli kirkkauteen

Juutalaisuudessa ja kristinuskossa esiintyy ajatus, jonka mukaan Jumala löytyy pimeydestä. Mooses astui Herran vuorelle, keskelle pimeää pilveä, joka yhtä aikaa peitti ja paljasti Herran kirkkauden, ja toisaalta tuolla pimeydessä Mooses itse hävisi näkyvistä (2. Moos. 24:12–18). Samoin kuningas Salomo, kun hän oli rakentanut Herran temppelin, toteaa rukouksessaan: ”Herra, sinä haluat pimeän asuinsijan.” 1. Kun. 8:12. Jakeessa 2. Moos. 20:21 ”Mooses lähestyi tummaa pilveä, jossa Jumala oli.” Niin kuin Mooses astui Siinain vuorella tummaan pilveen, niin myös Jeesus, uusi Mooses, astui Golgatan vuorella syvään pimeyteen meidän puolestamme ja edestämme. ”Silloin keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle…” Luuk. 23:44. Tuon pimeyden keskellä kuollen ja häviten Kristus avasi meille ovet kaikkein pyhimpään, Jumalan, taivaan Isän luo ja Herran kirkkauteen.

Ja lopuksi, kaikki tämä on kirkossa niin kuin Teinonen kirjoittaa – tietty hän tarkoittaa nyt roomalaiskatolista kirkkoa, johon hän ei ilmeisesti lue luterilaista kirkkoa. Joka tapauksessa teksti on todella hienoa:

”Messu on pyhän Kirkon elämää, ja pelastus tapahtuu Kirkossa. Kristinusko on Kirkko, ja Kirkko on kristinusko. Pyhä Johannes Khrysostomos kirjoitti: ’Älä jää pois Kirkosta, sillä mikään ei ole väkevämpi kuin Kirkko. Sinun toivosi on Kirkko, sinun pelastuksesi on Kirkko. Se on korkeampi kuin taivas ja avarampi kuin maa. Koskaan se ei vanhene, vaan kukoistaa aina. Selittäessään sen lujuutta ja järkkymättömyyttä Raamattu kutsuu sitä sen vuoksi vuoreksi, kuvatessaan sen turmeltumattomuutta nimittää sitä neitsyeksi, osoittaessaan sen kallisarvoisuutta sanoo sitä kuningattareksi, ja näyttäessään sen läheisyyttä Jumalaan nimittää sitä tyttäreksi…’” (s. 81–82)

Mystiikka, messu ja Seppo A. Teinonen

Luin Riitta ja Seppo A. Teinosen lyhyen kirjan Keskustelua mystiikasta (1990). Seppo Teinonen oli Helsingin Yliopiston dogmatiikan pitkäaikainen professori ja erittäin mielenkiintoinen teologinen keskustelija. Opetettuaan tulevia luterilaisia pappeja dogmatiikassa noin 30 vuoden ajan hän kääntyi katolilaiseksi. Joka tapauksessa tässä kirjassa on paljon ihmeteltävää kaikille kristityille.

Mystiikan ensiaskel on puhdistautuminen (purgatio). Kristinusko ei ole mukavaa, rauhallista ja luontevaa. Päinvastoin se on ristinkantamista. Teinonen ei kannattanut mitään rauhallista tapakristillisyyttä. En kannata minäkään. Niin kuin Ignatius de Loyola sanoi oppilailleen: ”Menkää ja sytyttäkää koko maailma tuleen!” Kyse on siitä, että ristissä on ”maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle”, kyse on siitä, että ”en enää elä minä” vaan Kristus minussa. Gal. 2:20; 6:14. Kristus vie meidät alas. Jeesus ilmaisi asian hyvin lyhyesti: ”Sakkeus, tule kiireesti alas.” Sakkeus tuli hyvin alas ja se, että hän tutustui Herraan, maksoi hänelle lopulta hyvin paljon. On oikein, että kallis on kallista. On hyvä suostua siihen, että maailma palaa, että meidät yhdistetään Kristuksen kuolemaan.

Meidän luterilaisessa kastekaavassa esiintyy rajut sanat, jotka pappi lausuu kastettavalle: ”.. ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen... Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle." Kyse on jokapäiväisestä kuolemisesta synnille. Teinonen lainaa Tuomas Kempiläistä: ”Kristuksen koko elämä oli ristiä ja marttyyriutta, ja sinä etsit lepoa ja iloa. Sinä erehdyt, sinä erehdyt, jos etsit muuta kuin ahdistusten kärsimistä.” (s. 28). ”Rakasta tuntemattomuutta ja mitättömän mainetta.” (s. 32) Samoin 1400-luvun ”saksalainen teologia” opettaa näin: ”Ole täysin ja kokonaan vailla omaa itseäsi.” (s. 29). Jeesus menee kaikkein pisimmälle: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." Matt. 16:24.

Teinonen tukeutuu vanhaan mystiikan tiehen, joka jaetaan kolmeen vaiheeseen: puhdistuminen (purgatio), valaistuminen (illuminatio) ja yhdistyminen (unitio). Kaikki nämä vaiheet löytyvät messusta – toki muualtakin kristityn vaelluksen varrelta. Messussa synnintunnustus ja synninpäästö ovat puhdistautumista, valaistuminen liittyy siihen, kuinka Sanassa, lauluissa ja sakramentissa Herra ilmestyy meille. Yhdistymisessä on kyse ehtoollisen syömisestä ja juomisesta.

Katsotaan vähän tätä ilmestymisvaihetta messussa. Liturgiassa seurakunta nousee laulamaan ”enkelien ja kaikkien pyhien kanssa” Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot… Tämän jälkeen, kun on laulettu ”Hoosianna, siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä”, pappi lukee Kristuksen nimissä, in persona Christi, asetussanat niin kuin Jerusalemin ylähuoneessa ”sinä yönä jona hänet kavallettiin”. Tämä valtavan voimakas väite, että pappi toimii Kristuksen persoonassa ehtoollista asettaessaan, ilmaistaan hänen lausumassa ehtoollisrukouksessa: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä (Kristuksessa) kuuluu Sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä, kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti. Aamen.”

Tämän jälkeen, kun ehtoollisaineet ovat muuttuneet Kristuksen vereksi ja lihaksi, seurakunta (luonnollisesti) nousee palvomaan läsnä olevaa Karitsaa: ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnit, armahda meitä..” Koko tämä ikivanha liturginen kaava, joka on erittäin rikas raamatullisuudessaan, puhuu sanoin, lauluin, rukouksin ja elein siitä, että Herra tulee luoksemme ja meihin sisäisesti. Jos pysähdymme pohtimaan, mitä messun liturgiassa todella tapahtuu, mitä siinä sanotaan, niin yllätymme. Kyse on todella yli ymmärryksen nousevista asioista, ihmeellisistä asioista.

Teinonen kertoo, että juuri messussa, sen ehtoollisosiossa, monet mystikot ovat nähneet konkreettisesti Herran ”valaistumisen”, sen kuinka Pyhä Kolmiyhteinen Jumala todella laskeutuu alttarille, leipään ja viiniin, sen kuinka taivaat ovat auki alttarin yllä – näin mm. pyhä Ignatius ja pyhä Hildegard Bingeniläinen (s. 57–58). Franciscus Assisilainen kirjoittaa Jumalan nöyryydestä ja ilmestymisestä näin:

”Joka päivä Hän saapuu luoksemme nöyränä hahmoltaan; joka päivä hän laskeutuu Isän helmasta alttarille papin käsiin. Ja samoin kuin hän ilmestyi pyhille apostoleille todellisessa ruumiissaan, samoin hän myös nykyään näyttäytyy meille pyhässä leivässä.” (s. 78).

Pyhä Teresa kertoo kummallisesta kokemuksestaan: ”Oltuani ehtoollisella näin erittäin selvästi kun Herramme istui lähelläni. Hän alkoi lohduttaa minua suurella riemulla ja sanoi minulle muun muassa: ’Näet minut tässä, tyttäreni. Minä se olen.’” (s. 79). Messu tiivistyy siihen, kuinka seurakuntalaiset syövät leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren – tässä on kyse yhdistymisestä Kristuksen kanssa – unioti. 

Lopuksi, mystiikka ei ole periaatteessa vain harvoille ja valituille, vaan kaikille kristityille, kaikille Jumalan lapsille. Teinonen painotta, että kristityn vaellus alkaa Herran kutsusta. Kaikkia kristittyjä kutsutaan lähtemään autiomaavaellukselle, pyhiinvaellukselle kohti Jumalaa. Exodus kulkee halki koko Raamatun. Autiomaa esiintyy 60 kertaa UT:ssa. VT:ssa ja juutalaisuudessa, samoin kuin varhaisessa kristinuskossa, autiomaa oli puhdistumisen, kiusausten ja Jumalan kohtaamisen paikka – sinne juutalaiset perustivat Qumranin yhteisön, sinne kristityt perustivat monia luostariyhteisöjään. Johannes Kastaja ja Jeesus viettivät ”puhdistumisen” aikaa autiomaassa. Autiomaassa ei ole helppoa ja mukavaa. Israelin kansa ei viihtynyt siellä, vaan he kaipasivat takaisin Egyptin lihapatojen ääreen. Kuitenkin exodus oli välttämätön. Oli pakko poistua Egyptin orjuudesta, jättää kaikki se taakse. Kristinuskossa exodus tarkoittaa irtiottoa synnistä, perkeleestä ja maailmasta. Se on jokapäiväistä kuolemista itselle, tälle maailmalle ja synnille.

Autiomaavaellukselle lähtiessään Israelin täytyi luopua kaikesta hapatteesta, kaikesta synnistä. Autiomaassa he kohtasivat Jumalan ja siellä he söivät ihmeellistä taivaan leipää. Nämä ovat esikuvia siitä, mitä kuuluu meidän elämään.