Amos Ozin tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Sain juuri äskettäin luettua Amos Ozin kirjan Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Teos ilmestyi Israelissa vuonna 2002 ja siitä tuli heti maan luetuin romaani. Kirja on vaikuttava, tosi monipuolinen ja hauskan synkkä. Suosittelen.

Teos on oikeastaan suku-, historia-, rakkausromaani. Jännää siinä oli ainakin se, että siinä kuvataan monia tunnettuja israelilaisia vaikuttajia viime vuosisadalta. Oikeisto ja vasemmisto käy ideologista kilpailua. Ben Gurion vastaan Menahem Begin; maanpakolaisuuden ajan Jaakob, tuo matonen, vastaan Juudean ylpeä leijona; diasporan nöyrät surkimukset ja karitsat vastaan ylväät ja rohkeat sionistit, nuoret idealistit ja taistelijat; mennyt sukupolvi vastaan uusi sukupolvi.

Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö kääntää nöyristellen toinen poski ja kiroilla mielessään, vai lyödä samalla mitalla takaisin? Näiden kysymysten kanssa kamppaili keskitysleirien tuhkien keskeltä poistunut kansa, kun se aloitti uuden elämänsä Israelissa. Näitä ihmisiä oli juuri äskettäin murhattu Euroopan tappo- ja keskitysleireillä 6miljoonaa henkeä. Eli tämän taustan kun pitää mielessä niin tuohon kysymykseen, posken kääntämisestä, on aika vaikea vastata.

Romaanissa puhutaan myös paljon muusta. Sitä esimekiksi varjostaa se, että Amoksen äiti päätyi itsemurhaan pojan ollessa 12vuotias. Tämä muutti Amoksen koko elämän. Ekaksi hän vihasi äitiään, joka 'hylkäsi hänet' ja sitten hän vihasi itseään, koska 'hänet hylättiin', jostain syystä. Amos vaihtoi kuuluisaa sukunimeä, puoluetta ja elämäntapaa ja muutti kibbutsiin.

Kirjassa puhutaan Jeesuksesta aika jännällä tavalla. Amoksen setä oli se maailmankuuluisa Jeesus-tutkija Joseph Klausner. Jeesusta käsittelevällä kirjallaan hän raivostutti aikoinaan juutalaiset ja kristityt. Hänen mukaansa Jeesus ansaitsee paikkansa juutalaisten suurmiesten keskellä, siinnä missä esim Spinozakin. Tästä juutalaiset suuttuivat. Vähän toisellaisen kuvan romaani antaa kahden SUOMALAISEN LÄHETYSAARNAAJAN kautta! Hyvä! Nämä kaksi naista auttoivat ja lohduttivat Jerusalemilaisia ja kun heiltä kysyttiin Jeesuksesta, niin he kertoi, että 'ei hän vain ollut, vaan hän on..' He kertoivat Jeesuksen rakkaudesta juutalaisia kohtaan ja siitä, että Jeesus rakastaa erityisesti niitä, jotka vihasivat ja tuomitsivat hänet. Aika hienoa, että Amos Oz on halunnut tallentaa tällaiset kaksi näkemystä Jeesuksesta kirjaansa. Toinen näkökulma on juutalaiselta kirjallisuuden tutkijalta ja toinen on Jerusalemin sairaalan suomalaiselta vapaaehtoistyöntekijältä ja lähetystyöntekijältä.

Kirjassa on tosi jänniä ajatuksia rakkaudesta, miehen ja naisen suhteesta, heidän eroistaan jne. 'Opetus' tulee itse maestrolta, eli Amoksen isoisältä, joka oli kuulemma voittamaton naistenmies, jonka miehisen charmin salaisuus oli aika yksinkertainen, mutta harvinainen. Amoksen mukaan hänen salaisuutensa oli se, että hän osaisi kuunnella naisia, heidän huoliaan ja murheitaan ja ilojaan. Mielenkiintoista. Kyseinen isoisä laukoo vielä, että 'monet miehet rakastavat seksiä mutta vihaavat naisia.' Hän itse, näin Amos arvelee, rakasti sekä seksiä, että naisia. Kyseessä on oikeastaan aika syvällinen kysymys, joka liittyy sukupuolisuuteen, sukupolirooleihin ja sen semmoisiin. Onko nainen rakastettava naisena? Minun mielestäni on.

Kaiken kaikkiaan erinomainen romaani, enkä yhtään ihmettele, että Amokselle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto.

onko johtaminen asenteesta kiinni?

Luin juuri John C. Maxwellin kirjan Asenne: Mitä jokaisen johtajan tulee tietää. Sain tämän pienen kirjan lainaksi ystävältäni. Kirja osoittautui tosi hyväksi. Tässä kirjassa soitellaan vähän samoja säveliä kuin Martin Buberin pienen pienessä mestariteoksessa The Way of Man. Buber on paras! Olen sitä mieltä, että varsinkin nuorten murrosikäisten pitäisi lukea Buberin The Way of Man. Tuo teos on lähes sielunhoidollinen, lämmin, ei-hyökkäävä vaikkakin haastava ja hyvin yksinkertainen, lyhyt (n. 30 sivua) ja uskomattoman syvällinen. Buber nostaa viisautensa Raamatun tarinoista. Buber on siis 1900-luvun merkittävin juutalainen ajattelija ja filosofi. Mulla on vähän sellainen käsitys, että kovin hyökkäävä menestyksen tavoittelu on luontaan työntävää - ainakin jos tavoitteellista menestymistä tuputetaan oikein kunnolla. Toisaalta kukapa ei haluaisi menestyä?
Pekka Himanen on kirjoittanut paljon siitä, että luovaan kulttuuriin kuuluu oikeus epäonnistua. Epäonnistuminen on jopa edellytys onnistumiselle. Sanfransiskon Piilaaksossa on asenne, jonka mukaan epäonnistuminen on rohkeuden ja luovuuden merkki. Silloin on yritetty jotain ”mahdotonta” - se on meriitti. Myös Maxwell painottaa epäonnistumisen ja virheiden merkitystä - niistä voi oppia ja vahvistua, niihin ei pidä kaatua jäädäkseen maahan makaamaan, 65 - 73. Harrastin aikoinaan maastopyöräilyä, ja uimahyppääjä Joona Puhakka sanoi mulle silloin kerran, että ensimmäinen opittava asia on kaatuminen. Jos ei osaa tai uskalla kaatua, niin ei koskaan voi onnistua. Me suomalaiset ajatellaan usein, että epäonnistuminen on tosi huono asia. Tällaisesta ajattelusta pitäisi päästä pois.. se vapauttaisi paljon voimia ja luovuutta. Moni nousee aikamoisien vastoinkäymisten keskeltä: USA:n presidentti Harry S. Truman oli velallinen ja työtön vuonna 1922. Vuonna 1945 hän oli USA:n presidentti, s.88. Nykyisen USA:n presidentin taustoihin kuuluu aika kova alkoholiongelma. Tätä listaa voisi jatkaa pajon..
Toinen nyrkkisääntö, jota Maxwell painotta on se, että kannattaa keskittyä vahvuuksiinsa, eikä heikkouksiinsa, 90. Se on totta.
Abraham Lincoln: ”Melkein kaikki ihmiset voivat kestää vastoinkäymisiä, mutta jos haluat koetella ihmisen luonnetta, anna hänelle valtaa.”
Lennän velipojan kanssa ihan tuota pikaa kohti New Yorkia!! Ollaan siellä reilu viikko:)