Can do what no can do - eduskuntavaalit

Ohessa on vähän kommenttia Tuomarin kirjasta ja sunnuntain vaaleista. Mielestäni Tuomarin kirja on yllättävän ajankohtainen.

Tuomarin kirjassa on masentava alku. Luvussa 1 vilisee toteamuksia Israelin kyvyttömyydestä ja häviäjä-mentaliteetista. Toistossa tulee asia selväksi: ”ei pystynyt kukistamaan”, ”ei pystynyt karkottamaan”, ”ei saanut haltuunsa”, ”ei pystynyt valloittamaan” ja ”eivät onnistuneet hävittämään”. Tuomarin kirjassa on kyse ihan eri meiningistä kuin edeltävässä Joosuan kirjassa, jossa kansa astuu Jordanin joen läpi luvattuun maahan, kukistaa ihmeen kautta Jerikon ja Ainin kaupungit, jonka jälkeen koko maan kaikki muut kaupungit kaatuvat heidän edessään kuin dominopalikat. Edellisen voittokulun sijaan nyt meille kuvataan realistinen tappiomeininki, jossa kansa marisee kuin nykysuomalaiset: ”ei pysty”, ”ei niin voi tehdä”, ”ei se ole mahdollista”, ”ei jaksa”, ”en osaa”, ”en ole saanut koulutusta” ja ”evvk”.

Joka tapauksessa eduskuntavaalit ovat tulossa ja maahanmuuttajat/pakolaiset ovat keskeisessä asemassa keskustelussa. Täältä Israelista katsottuna minulla on vähän erilainen perspektiivi. Ensinnäkin, kun Israelin valtio perustettiin 1948, täällä oli noin 800 000 asukasta. Nyt täällä asuu 7.5 miljoonaa ihmistä. Maahanmuutto on ollut järisyttävän kovaa. Kuitenkin juuri maahanmuuttajat, ”juutalaisten kansalliseen kotiin” saapuneet juutalaiset, ovat olleet äärimmäisen tärkeitä tämän maan rakentamisessa moderniksi johtavaksi valtioksi. Tuomarin kirjassa kerrotaan myös maahanmuuttajista ja heidän kyvystä sopeutua ja rakentaa uutta valtiota. He onnistuivat tosi huonosti, kuten luvun 1 ei-voi-asenne tekee selväksi.

Pakolaisissa ja maahanmuuttajissa on periaatteessa tosi kova mahdollisuus. Israelissa lähes jokainen on vähintään kolmannen polven maahanmuuttaja. Maahanmuuttaja lähtee nollasta, vaikka hänellä olisi ollut hieno ura ulkomailla. Hän on parhaillaan tosi luova ja sinnikäs. Heidän kauttaan Israeliin on syntynyt erittäin hyviä yrityksiä ja menestystarinoita kasapäin. Jos vertaamme esimerkiksi tyytyväistä, kohtalaisen menestyvää, turvallisessa virassa olevaa liikemiestä ja kohtalaisen koulutuksen saanutta maahanmuuttajaa toisiinsa, niin on todennäköistä, että juuri tuo maahanmuuttaja uskaltaa kokeilla jotain uutta ja hullua. Hänellä ei ole mitään hävittävää, kun taas tuolla virkaansa, palkkaansa ja maineeseensa sidotulla kantakansalaisella on paljon hävittävää. Maahanmuuttaja näkee vain sen, mitä hän voi voittaa, kun taas kantakansalainen näkee vain sen, mitä hän voi menettää ja hävitä, jos hän yrittää.

Taas Tuomarin kirjaan: Tuomarin kirja siis kertoo kansasta, kylläkin maahanmuuttajista, jotka olivat menettäneet vision. He elivät henkisessä ja hengellisessä rappiossa luvatussa maassaan. Luojan kiitos ajoittain Herra nosti tuon kansan rappiotilasta jonkun suunnannäyttäjän, jonkun riskejä ottavan kaverin, joka uskalsi yrittää ja taistella kansansa puolesta. Näihin sankareihin lukeutui miehiä ja naisia - tuomareita - kuten Ehud, Deborah, Gideon, Jefta ja Simson. Rukoilkaa te kaikki, että meidän henkisessä ja hengellisessä rappiossa olevalle Suomelle nousisi sunnuntaina hyviä tuomareita. Rukoilun lisäksi kannattaa käydä myös äänestämässä.

”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla” – näin Jeesus, Matt. 9:36.

Kansan tuomarit

Luin tänään Tuomarien kirjan. Mielestäni se on kirja, josta löytyy selkeä ja ajankohtainen sanoma tämän päivän ihmisille, ja ehkäpä juuri kansoille – kysehän on kirjasta, joka kertoo kansan historiasta. Jumala johti tuon kansan historiaa nostamalla sille tuomareita, kuten Simson, Jefta, Gideon ja Deborah. Kirja siis kertoo kansasta, mutta kansan historiassa yksilöillä on ratkaiseva merkitys. Tuomareita voi lukea keskittymällä yksittäisiin ihmisiin, tuomareihin, tai/ja sitä voi lukea katsomalla koko kansan historiaa. Myös meidän moderniin historiaamme ovat vaikuttaneet yksilöt: Kivi, Runeberg, Sibelius, Mannerheim, Kekkonen, Ollila jne. Hengellisellä kentällä Suomea ovat muokanneet Malmberg, Ruotsalainen, Laestadius, Juva jne.

Tuomarien kirjassa minua puhutteli tällä lukukerralla se pessimistinen historian kuvaus, joka kirjasta paljastuu. Kirjassa toistuu toteamus, jonka mukaan ”siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta ja kukin toimi niin kuin itse hyväksi näki”, 17:6; 18:1; 19:1; 21:25. Tämä lause tuo mieleen meidän aikamme moraaliset kaneetit: ”It’s all right if it feels good”, ”I did it my way.” Tämä ajatus on sanottu selvästi jakeessa Hab.1:7, “Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä.” Tuo kansa on, kuten Nietzsche sanoisi ”vapaa orjamoraalista” eli juutalais-kristillisestä auktoriteetista ja laista.

Oman tulkintani mukaan Tuomarien kirjan luvussa 2 oleva jumalallinen kohtaaminen luo koko kirjan synkälle historialle pohjan ja toivon. Niin kuin Mooses oli kohdannut Herran orjantappurapensaassa, niin samaan tapaan Herran enkeli ilmestyi israelilaisille Gilgalissa. ”Minä vein teidän pois Egyptistä ja toin teidät maahan, jonka esi-isillenne vannomallani valalla lupaisin teille. Minä sanoin: EN MILLOINKAAN RIKO LIITTOA, JONKA OLEN TEHNYT KANSSANNE.” Tuom. 2:1-2 Tässä on koko kansan historian toivo. Kansa rikkoo liiton jatkuvasti. Jo samassa luvussa, kun Joosua ja kansanvanhimmat olivat kuolleet, todetaan, että uusi sukupolvi oli täysin vieraantunut isiensä ja äitiensä suhteesta Jumalaan. He ”eivät enää totelleet Herraa, eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt.. rikkoivat Herraa vastaan.. hylkäsivät Herran..” 2:10-12.

Välillä Jumala nosti kansalle tuomarin, mutta silti kansa kulki omia teitään. Kirjan loppuluvuissa kansa ajautuu täysin rappiolle. Juudan Betlehemissä paikallinen roistojoukko raiskaa ja kiduttaa kuoliaaksi kaupungissa vierailleen naisen, Tuom. 19. Tämä kaamea teko herättää kansan: ei näin saa tehdä! Syntiä lähdetään kostamaan sisällissodalla, Tuom. 20. ”Kukin eli niin kuin itse parhaakseen näki”, kansalla ei ollut moraalista kompassia. Tämä johti kaaokseen. Ainut toivo oli siinä Herran ilmestyksessä kirjan alussa: ”En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt kanssanne.” 2:1-2.

Vinkki:
Tänään Suomessa tarvitaan moraalisia esikuvia, torvia ja varoittajia – tuomareita. On sanottu, että ”uskonto, joka ei uskalla kaataa aikansa epäjumalankuvia, ei ole arvollinen puhumaan Jumalan nimessä.” Sen sijaan, että kirkonmiehet ja -naiset etsivät innokkaasti koko ajan yhteistä linjaa, meidän aikamme ihmiset ansaitsisivat voimakasta ja varoittavaa rakkauden ääntä: parannussaarnaa, tuomionjulistusta ja evankeliumia. Tämä tie, jolla jokainen kulkee, niin kuin parhaaksi näkee, johtaa tuhoon. Meidänkin toivomme kaikkien epäonnistumisiemme jälkeen, on siinä, ettei Herramme riko liittoaan, jonka on Golgatalla kansamme solminut.