Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

45 000 nuorta syrjäytynyttä

Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella lähes 100 000 nuorta vuonna 2005 - kertoo polarisaatiomuistio, josta on lainaus ohessa.
Tämä muistio kertoo, että koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oli Suomessa vuonna 2004 lähes 100 000 nuorta. Suurin osa ulkopuolista nuorista tulevat toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneistä nuorista. Muistio osoittaa, että koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääminen tapahtuu viiveellä. Tämän takia näitä nuoria ei ole aiemmin nostettu esille.Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista nuorista noin yli 50 000 olivat vuonna 2004 työttömiä nuoria. Lähes 45 000 nuorta olivat kuitenkin kokonaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että eivät olleet työttöminä työhakijoina, koulutuksessa, työelämässä, armeijassa, ulkomailla tai kotona hoitamassa lastaan/lapsiaan. Nämä nuoret olivat palvelujärjestelmän ulkopuolella.Muistiossa todetaan myös että alueelliset erot koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuudessa ovat suuret.Muistio toteaa, että Suomella ei ole varaa tämäntyyppiseen polarisaatioon. Tulos on myös jyrkässä ristiriidassa maamme koulutuspoliittisten tavoitteiden kanssa. Voidaan jopa puhu koulutuspoliittisesta heitteillejätöstä. Ongelma on suuri ja vaatii niin koulutuspoliittisia, sosiaalipoliittisia kuin työvoimapoliittisia toimenpiteitä.Muistion yhtenä viestinä on myös, että oppilashuoltoon sekä ohjaukseen ja neuvontaan panostamalla voitaisiin saada paljon myönteistä aikaiseksi.Muistion tärkein esitys on, että Suomessa kuten muissakin pohjoismaissa tulee luoda peruskoulunuorten seurantajärjestelmää. Muistio peräänkuuluttaa myös joustavuutta opetusjärjestelmään sekä erilaisten oppijoiden parempaa huomioimista.Muistio vahvistaa käsityksen että nuorten taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne on muuta väestöä heikompaa.Erik Häggman, sivistystoimentarkastaja
ps. kauhistuttava tilanne.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Miehet ja naiset

Jees eli viittaus siihen toissapäiväiseen blogiini, joka käsitteli vähän noita tasa-arvo asioita. Lähdetään liikkeelle Jeesuksen ajoilta. Misnassa, joka saatiin kansien väliin n. vuonna 200 jKr., on kohta, Abot 1:5, jonka mukaan Yose b. Yohanan Jerusalemista sanoi (englanninkielinen käännös): ”And don’t talk too much with women.” He spoke of a man’s wife, all the more so is the rule to be applied to the wife of one’s fellow. In this regard did sages say, ‘’so long as a man talks too much with a moman, 1) he brings trouble on himself, 2) wastes time better spent on studying Torah, and 3) ends up an heir of Gehenna. Josefus, ensimmäiseltä vuosisadalta, sanoi, että ”nainen on joka suhteessa vähemmän arvoinen kuin mies”. Cont. Ap. 2:201. Joka tapauksessa Josefus kertoo essealaisten lahkolaisten naissuhteesta, Juut. Sota 2:121: .. mutta (he) kavahtavat naisten kevytmielisyyttä, sillä he ovat vakuuttuneita siitä, ettei yksikään näistä pysy uskollisena yhdelle miehelle.
Aika kovaa tekstiä. Toisaalta Paavalin mukaan mies on perheen pää, mutta toisaalta hänen mukaansa ‘on yhdentekevää oletko…. mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Gal. 3:28. Eli sukupuoliroolit eivät mene kuitenkaan sekaisin. Naiset olkoot naisia ja miehet miehiä. Sitten Jeesus, jonka puheet ja teot ovat varmasti suoraan vaikuttaneet siihen, miten alkuseurakunnassa toimittiin. Hänen sanomisistaan sanoisin, että jakeissa Matt. 5:28 - 29 ja 5:8 on sanottu jotain tosi keskeistä.
Kyse on siitä, että jos miehen sydän vietellään silmillä niin silloin, revi silmäsi irti ja heitä pois. Jos miehen sydän on liian heikko vastustamaan silmien kiusauksia, niin silloin on parempi peittää silmät täydellisesti. Tämä johtaa, heikon miehen kohdalla, siihen, että miehen ei kannata olla naisten, ainakaan kauniiden naisten, kanssa missään tekemisissä. He uhkaavat epäsuorasti hänen pyhyyttään. Jeesus kuitenkin rikkoi aika rajusti aikansa sääntöjä. Hän auttoi naisia, keskusteli heidän kanssaan, hänellä oli opetuslapsia, jotka olivat naisia ja lapsia, hän paransi ja auttoi naisia, nainen voiteli hänet hautaamistaan varten, naiset itkivät häntä ristin tiellä, ristin juurella, ja haudalla. Joukko naisia olivat ensimmäisiä ylösnousemuksen todistajia, Matt. 28, Luuk. 24, Joh. 20. Tämä aiheutti hämmennystä. Miespuoliset opetuslapset ja naiset ihmettelivät Jeesuksen käyttäytymistä, Joh. 4. Apostolit eivät uskoneet naisia, jotka juoksivat haudalta kertomaan historian suurinta ilouutista. He sanoivat, että naiset puhuivat omiaan, Luuk. 24.
Jeesus siis ei karttanut naisia, ja naiset selvästi rakastivat häntä. Jeesus teki vaikutuksen. Vastaus, tähän ongelmaan löytyy Jeesuksen sydämestä. Huonosydämisen ihmisen pitää välttää kaikkia mahdollisia asioita, jotka vetoavat huonolla tavalla hänen syntiseen sydämeensä, Mark. 7:20 - 21. Jeesuksen sydän oli puhdas, Matt. 5:8. Ja Jeesus oletti, että myös hänen seuraajiensa sydämet ovat puhtaat samalla lailla. Kts. Ap. t. 2:17 - 18, Joel. 3:1 - 5, Hes. 36:26 - 27.
Evankeliumin mukaan Jeesuksen sovitus korjaa Aadamin ja Eevan suhteen täydellisesti, ainakin lopulta. Varmasti tämän takia Jeesus vastusti niin voimakkaasti avioeroa, Mark. 10:5 - 9. Alussa kahdesta tuli yksi ja niin tulee olemaan myös lopussa, Gen. 2:24. Surullista, mutta totta: Suomessa tehdään kolmanneksi eniten avioeroja koko EU:ssa. Niitä tapahtuu myös niissä paremmissa piireissä.