Kristuksen kuninkuuden juhla - ihmisen kuninkaallinen arvokkuus

Pidän Helsingin Raamattukoululla Juhlan tuntuun -iltoja aina kerran kuussa. Maanantaina 24.11 klo 18 käymme läpi adventin ja joulun sanomaa. Ohjelma löytyy tästä. Nyt kuitenkin uppoudumme Kristuken kuninkuuden juhlan tuntuun.

Tulevana sunnuntaina on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Sitä pidetään kirkkovuoden päätöksenä. Toisi­naan sitä kutsutaan myös tuomiosunnuntaiksi. Silloin evan­ke­li­u­mi­tekstinä on Jeesuksen puhe vii­mei­sestä tuomiosta (Matt. 25:31–46). Tuo päivä herättää pelkoa, koska se on monelle vihan päivä. Toi­saalta kaikista peloista huolimatta kris­tityt ovat aina odottaneet tuota päivää ja rukoilleet: ”Ma­ra­na­ta! Tule Herra Jeesus!” Viimei­sessä tuomi­ossa on monta hyvää puolta. Jännitys säilyy aivan var­mas­ti loppuun asti. Loppu tulee olemaan täysi yllätys meille kaikille.

Vastakohta kirkkaudessaan kaikkien enkelien kanssa tulevan Ihmisen Pojan ja niiden vangittujen, alas­tomien, köyhien ja sairaiden välillä on käsittä­mättömän suuri. Onko Jeesus Kristus meille aivan tun­tematon ja vieras kun hän tulee? Ilmestyskirjassa kerrotaan, että kun kaiken vallan saanut Ih­mi­sen Poika, Jeesus Kristus, näyttäytyy Johannekselle, niin ”hänet nähdessään” tuo opetuslapsi ”vai­pui hänen jalkoihinsa kuin kuollut.” (Ilm. 1:9–19.) Silloin Jeesus laskee oikean kätensä hänen pääl­leen ja sanoo rauhoittavasti: ”Älä pelkää. Minä olen..” Ehkä apostoli Johannes muisti, että juuri nuo sa­mat sanat Jeesus oli aiemmin lausunut opetus­lapsilleen Galilean­järvellä myrskyn keskellä.  (Ilm. 1:17; Mark. 6:50.) Jopa tuossa kaikessa loisteessaan Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huo­men­na. Hän on omilleen tuttu. Hän laittaa käden omansa olkapäälle ja rauhoittaa.

Talmudissa kerrotaan tapauksesta, jossa rabbi Joosua ben Leevi kysyy Elialta, milloin Messias tu­lee. Mielenkiintoinen vuoropuhelu kuuluu näin:

Rabbi: “Milloin Messias tulee?” Elia: “Mene ja kysy itse häneltä.” Rabbi: “Mistä mi­nä voin löytää hänet?” Elia: ”Rooman porteilta.” Rabbi: ”Mistä merkistä minä voin tun­nistaa hänet?” Elia: “Hän istuu köyhien ja kärsivien sairaiden kanssa.” (Babylonian Tal­mud, Sanhedrin 98a.)

Messias on todella ”ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava.” (Jes. 53.) Pari viikkoa sitten vie­tettiin pyhä Martin Toursilaisen muistopäivää. Kerrotaan, että tämä 300-luvulla elänyt Martin kä­vi kastekoulussa ja harkitsi kristityksi kääntymistä. Hänet oli kuitenkin pakotettu Rooman ar­mei­jan upseeriksi. Eräänä kylmänä talvipäivänä hän ratsasti kaupunginportin läpi, ja silloin hän näki köy­hän kerjäläisen kyyhöttämässä tien poskessa. Upseerikokelas Martin laskeutui hevosensa selästä ja antoi köyhälle, paleltuneelle ja lähes alastomalle miehelle oman viittansa. 

Seuraavana yönä Jee­sus Kristus ilmestyi hänelle unessa. Kristuksella oli yllään juuri tuo Martinin antama viitta. Jeesus sa­noi enkeleilleen ja pyhilleen, jotka olivat hänen ympärillään: ”Katsokaa, tämä on se viitta, jonka Mar­tin antoi minulle, vaikka hän on vasta kasteoppilas!” Heti tämän jälkeen Martin tuli kasteelle ja hä­nestä tuli kristitty munkki. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Voisi kuvitella, että Martin ei kulkenut vast­edeskään kärsivien ihmisten ohi apuaan antamatta.

Ihmisen Poika sanoo meille viimeisellä tuomiolla: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yh­del­le näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Kun me näemme taivaan kirk­kau­des­sa saapuvan Kristuksen tulevan kaikessa kunniassaan, niin meidän on aivan mahdoton uskoa, et­tä hän on aivan äskettäin ollut meidän luona se nälkäinen, se yksinäinen, se heikko, se kipeä, se van­gittu ja se alaston. Meidän on vaikea uskoa, että kun olemme auttaneet näitä onnettomia, olem­me antaneet apumme itse Jumalan Pojalle, Kristukselle Jeesukselle. Silloin me kysymme ih­meis­säm­me: ”Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinua katsomassa?” 

Myös ne ihmiset, jotka tuomitaan kadotukseen kysyvät ihmeissään: ”Herra, milloin me näimme si­nut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet si­nua?” He eivät ymmärrä, että tuon korotetun ja kirkastetun Jumalan Pojan ja sen heikon seu­ra­kun­nan välillä on selvä, erottamaton yhteys. Kirkkoisä Augustinus arvelee Jeesuksen sanovan vii­mei­sel­lä tuomiolla pahoille ihmisille näin: 

Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hal­litsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät näl­kää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Pään­kin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle, asetin heidät lä­he­teik­si tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mi­tään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.

Mutta missä on armo? Jeesus itse toimii. Hän ruokkii nälkäiset, pukee alastomat, juottaa janoiset, ot­taa kotiinsa kodittomat ja käy katsomassa sairaita. Augustinus kirjoittaa ansioiden ja armon suh­tees­ta näin:

Mitä ansiota ihmisellä sitten on ennen armoa – ansiota, jolla hän voisi saada armoa? Jo­kainen hyvä ansiommehan on vain armon tuotosta, ja kun Jumala kruunaa an­si­om­me, hän kruunaa vain ja ainoastaan omat lahjansa meille.” (Augustinus, Kirjeitä 194:5:19.)

Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina muistamme, että Jeesus Kristus on koko maailman kuningas. Hän on saanut kaiken vallan. Hän on Jumala, yksi ja jakamaton, ja silti, hänet voimme nyt kohdata hä­nen heikoissa veljissään täällä maan päällä, heissä, jotka näyttävät olevan hänen kunniallisen ma­jes­teettinsa vastakohtia. Arvosta Kristuksen veljiä ja siskoja, seurakuntalaisia, ihmisiä, sillä he ovat Ju­malan lapsia, Kristuksen kalliilla verellä lunastettuja ja Pyhän Hengen temppeleitä täällä maan pääl­lä. Jokaisen ristiään kantavan kurjan kristityn silmissä on kuninkaallinen loiste ja arvokkuus. 

Tuomio tulee - tekeekö Jeesus ihmissuhteista pelastuskysymyksen?

Julkaisen tässä saarnan poikasta tämän viikon - tuomiosunnuntain - teeman pohjalta. Taustatekstinä on Matt. 25:31-46.

Veljet, miten me suhtaudumme tänään veljiimme? Tästä asiasta Jeesus puhuu. Tulee päivä, jolloin Kristus tulee kirkkaudessa pilvien päällä enkelien kanssa. Hänen valtaistuimensa, hänen eteensä kootaan kaikki maailman ihmiset. Kaikki tuomitaan – vanhurskaat ja Isän siunaamat pääsevät taivasten valtakuntaan, kirotut taas joutuvat ikuiseen tuleen paholaisen kanssa. Koska Jeesus puhuu näin vakavista ja meitä kaikkia koskevista asioista, haluamme ymmärtää, mitä hän tarkoittaa.

Tässä Jeesuksen tuomiopuheessa ihmissuhteista näyttää tulevan pelastuskysymys. Se, miten suhtaudumme Kristuksen veljiin ja sisariin, kertoo, miten suhtaudumme Kristukseen. "Kaiken, minkä olemme tehneet yhdelle näistä vähäisismmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle", sanoo Kristus valtaistuimeltaan. Ihmissuhteet eivät ole vain ihmisten välisiä, heidän asioitaan, vaan ne koskettavat suoraan itse Kristusta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Joka tekee syyttä pahaa ihmiselle, häpäisee Jumalan pyhää kuvaa. Tämän vuoksi Sananlaskuissa, 17:5, sanotaan, että ”joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa.” Kristuksen kautta tämä Jumalan kuva meissä on kirkastunut. Paavali sanoo meistä kristityistä näin: Jumala ”valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan”, 2. Kor. 3:6. Näin siis Paavali kertoo, että Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme ja sielussamme.

Muistamme, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Tämän ruumiin pää on Kristus, joka istuu taivaassa Jumalan oikealla puolella. Se, miten me suhtaudumme Kristuksen ruumiin vähäisiin jäseniin täällä maan päällä, kertoo, miten me suhtaudumme itse Kristukseen. Nämä jäsenet, meidän veljet, ovat täällä kodittomia, köyhiä, nälkäisiä, janoisia, vainottuja, alastomia ja yksinäisiä. Heidän sydämessään ja sielussaan asuu kuitenkin Kristus.

Kirkkoisä Augustinus (350-430 jKr.) arvelee Jeesuksen sanovan viimeisellä tuomiolla pahoille ihmisille näin: ”’Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hallitsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät nälkää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Päänkin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle asetin heidät läheteiksi tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mitään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.”

Usein me kristityt olemme pohtineet sitä, kuinka Jeesus on todellisesti läsnä ehtoollisviinissä ja leivässä. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että elävä Vapahtaja on läsnä myös kaikissa veljissään ja siskoissaan, aivan niin kuin hän on oikeasti läsnä ehtoollisleivässä ja viinissä. Hän asuu Pyhän Hengen kautta meidän sydämessämme. Paavalin mukaan Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme. Tämä kirkkaus on kätkettynä meissä, saviastioissa.

Kun luin Paavalin kirjeitä Jeesuksen tuomiopäiväpuheen valossa, niin huomasin, kuinka valtavasti Paavali painottaa juuri veljien auttamista. Hän kertoo Makedonian uskovista, jotka elivät äärimmäisessä köyhyydessä, mutta silti, Kristuksen armon inspiroimina ja koskettamina, he ”osoittivat runsasta anteliaisuutta”. ”Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, PYHIEN AVUSTAMISEEN”, 2. Kor. 8:1-4. Hän sanoo korintin uskovista: ”minun on oikeastaan tarpeetonta kirjoittaa teille PYHIEN AVUSTAMISESTA”, 9:1. Paavali sanoo, että heidän palvelus pyhiä kohtaan on ”todistus uskostanne”, ja sillä te ”tunnustatte kuuliaisuutta Kristukselle”, 9:13. Efesolaisista uskonveljistä Paavali kirjoittaa, että ”saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne KAIKKIA PYHIÄ kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa”, Ef. 1:15. Nämä kristityt olivat sisäistäneet sen, mistä Jeesus puhui: ”sen, mitä te olette tehneet yhdellekin näistä vähäisistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” ”Joka antaa yhdellekin näistä vähäisimmistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.”

Pitää muistaa, että Jeesus ei käske meidän tekemään mitään sellaista, mitä hän ei itse tee. Jeesus on itse se, joka ruokki nälkäiset elämän leivällä, juottaa janoiset elämän veden lähteellä, antaa meille pelastuksen vaatteet, parantaa sairaat, tuo lohdutuksen sanoman vangituille ja yksinäisille. Annetaan elävän Vapahtajan elää ja vaikuttaa, toimia ja tehdä meissä hyvää työtään.

Kaiken tämän pohdinnan lopuksi, näyttää siltä, että viimeisellä tuomiolla meiltä pyydetään yhtä asiaa - agape-rakkautta. Se on Jumalan ominaisuus - sitä ei ihmisellä ole itsestään, vaan se on Herran lahja meille. Ilman tätä Kristuksen rakkautta seurakunnassa ja meissä ei tapahdu mitään hyvää: "Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen", Room. 5:5.