Hyvää Kaikkien pyhien päivää!

 

Marraskuun 1. päivä on pyhäinpäivä. Kyse on oikeastaan kahdesta eri juhlasta – kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä. Kristityt uskovat, että ihminen on luotu ikuisuuteen. Jeesus sanoi, että joka uskoo häneen, elää ikuisesti. Heprealaiskirjeessä puhutaan kokonaisesta todistajien pilvestä joka ympäröi meitä. (Hepr. 12:1.) Ilmestyskirjassa kuvataan taivaallista jumalanpalvelusta, jossa kaikkien kansojen joukosta kootut pyhät palvovat voittanutta Karitsaa. Johannes kysyy, keitä he ovat.

Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. (Ilm. 7:14–15.)

Makkabealaiskirjassa kerrotaan, että hädän hetkellä, 160-luvun eKr. kriisien keskellä, profeetta Jeremia ilmestyi juutalaisille. Edesmennyt ylipappi Onias – joka myös ilmestyi – esitteli Jeremiaan näin: 

Sitten ilmestyi samalla tavoin toinen mies, harmaahapsinen, kunnianarvoisa vanhus, jota ympäröi ihmeellinen, ylivertainen vallan ja voiman tuntu. Onias sanoi: ”Tämä mies rakastaa veljiään ja rukoilee hellittämättä kansansa ja pyhän kaupungin puolesta. Hän on Jeremia, Jumalan profeetta.” Jeremia ojensi oikean kätensä ja antoi Juudakselle kultaisen miekan, ja sen antaessaan hän lausui: ”Ota tämä pyhä miekka. Se on Jumalan antama miekka; sillä sinä lyöt vihollisesi.” (2. Makk. 15:13–16.)

Kun Jeesus oli kirkastusvuorella Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa, Jeesuksen luo ilmaantui Mooses ja Elia. (Matt. 17.) Jeesus sanoi Jumalasta, että ”ei hän ole kuolleiden Jumala vaan elävien.” (Matt. 22:32.) ”Hänelle kaikki ovat eläviä.” (Luuk. 20:38.) Niinpä suuret pyhät ja esikuvat, jotka ovat kulkeneet ristin tietä ennen meitä, ovat eläviä persoonia. He kannustavat meitä. He ovat taivaassa ylistämässä Jumalaa, ja samalla, he rukoilevat taistelevan seurakunnan puolesta. Perille päässeen ja taistelevan seurakunnan välillä on jumalanpalvelus- ja rukousyhteys. 

Ilmestyskirjassa kuvataan, kuinka taivaan vanhimmat kumartavat Karitsaa ja tuovat hänen valtaistuimensa eteen ”pyhien rukouksia”. (Ilm. 5:8; 8:3–4.) Meille kerrotaan, että ”niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden”, huutavat taivaan alttarin edessä kovalla äänellä, että oikeus toteutuisi maan päällä. (Ilm. 6:9–10.) Varhaiset kristityt luottivat, että heillä on tukenaan Kristuksessa kuolleiden pyhien esirukoukset. Tämän luottamuksen perustana olivat erityisesti jakeet Hepr. 12:22–23. Jakeissa puhutellaan juuri maan päällä olevaa seurakuntaa.

Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.

Juuri tuo ”esikoisten seurakunta” ja nuo ”perille päässeet vanhurskaat” viittaavat Kristuksessa kuolleisiin ihmisiin. He ovat yhtä Kristuksen kanssa, ja kai he silloin yhtyvät Kristuksen jatkuvaan rukoukseen meidän puolestamme! Kristushan elää ja istuu Jumalan valtaistuimella rukoillakseen lakkaamatta omiensa puolesta. (Room. 8:34; Hepr. 7:25; 1. Joh. 2:1.)

Marttyyrit – veritodistajat

Varhaiset kristityt halusivat kunnioittaa niitä kristittyjä, jotka olivat antaneet uskostaan sen korkeimman mahdollisen todistuksen eli veritodistuksen. Marttyyri tarkoittaa juuri todistajaa. Ensimmäisten vuosisatojen aikana todella monet kristityt kuolivat uskonsa vuoksi. Heidät nähtiin esikuvina ja pyhinä, jotka osoittavat meille, kuinka Kristus on heikoissa voimakas. Marttyyrien kestävyys perustui juuri siihen, että elävä Kristus oli heissä voittamaton. Kun 200-luvulla tuli niin paljon marttyyreitä, että ei kaikkia voitu erikseen muistella, niin alettiin viettää yhteistä marttyyrien päivää. ”Kaikkien pyhien muistopäivää” on vietetty marraskuun alussa aina 300-luvulta alkaen.

Liturgisen vuoteen on hyvin varhaisista ajoista asti kuulunut kaksi päällekkäistä kiertoa: Kristusjuhlat ja pyhimysjuhlat. Nämä juhlat ja muistopäivät kuuluvat tietysti yhteen, koska meillä ei ole yhtään pyhää ihmistä ilman Jeesusta Kristusta, kaiken pyhyyden lähdettä. Uusi testamentti kertoo tietysti vanhimman marttyyrikertomuksen kuvatessaan diakoni Stefanoksen kivityksen (Ap. t. 7). Päätän tämän kirjoituksen kuitenkin muutamalla sanalla piispa Polykarpoksesta, joka kuoli marttyyrina roviolla 150-luvulla. Polykarpoksen marttyyrio – marttyyrikertomus – on kirjoitettu 160–170-luvuilla eli hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen. Tässä kohtalaisen pitkässä marttyyriossa kerrotaan, että kristityt eivät suinkaan palvo marttyyreita, niin kuin tuolloin jotkut luulivat, vaan he palvovat vain Jeesusta Kristusta. Marttyyreita he kunnioittavat. Näin Polykarpoksen marttyyriossa sanotaan:

Siksi paha henki yllytti Herodeen isän Niketeen, joka muuten oli Alken veli, anomaan asianomaiselta virkamieheltä, ettei tämä suostuisi luovuttamaan ruumista, jotteivät kristityt, niin kuin hän sanoi, hylkäisi Ristiinnaulittua ja alkaisi hänen sijastaan palvoa Polykarposta. Näin hän teki juutalaisten yllytyksestä ja heidän tukemanaan. Juutalaiset pitivät myös tarkoin silmällä meitä, kun me olimme hankkeissa ottaa vainajan roviolta. Eiväthän he tienneet, ettemme me milloinkaan voi jättää Kristusta, joka on kärsinyt koko maailman, kaikkien pelastuvien, pelastuksen tähden, viaton syntisten tähden, emmekä ruveta palvomaan jotakuta toista. Häntä me kumarramme, sillä hän on Jumalan Poika, mutta marttyyreita me rakastamme, koska he ovat Herran opetuslapsia ja seuraajia..” (Pol. Mart. 17:2–3.)

 
Tämä pitää paikkansa tänäänkin – pyhäinpäivässä ei ole kyse mistään pyhimysten palvonnasta. Vain Kristusta, Jumalaa, palvotaan. Hänen pyhiään ja marttyyreitaan rakastetaan ja kunnioitetaan.

Yllä on aiheeseen sopiva video.

Kaikki pyhät kunniaan!

Kaikkien pyhien päivä oli lauantaina. Aihe sinänsä on tosi kiehtova ja se herättää paljon kysymyksiä. Miten voin elää pyhää, Jumalalle omistettua elämää? Miten voin jättää kaiken ja seurata Vapahtajaa Hengessä? Mikä on se ”pyhäin yhteys”, josta uskontunnustuksessa puhutaan? Mikä on Raamatun pyhien asema tällä hetkellä? Missä pyhä Pietari, p. neitsyt Maria, p. Johannes ja p. Paavali tällä hetkellä ovat ja mitä he tekevät? Mikä on edesmenneiden Jumalan pyhien rooli kautta historian? Jeesus opetti, että jokainen, joka häneen uskoo, elää ikuisesti. Pyhät elävät. He eivät ole kuolleet, vaan he elävät koko ajan. Sellaiset VT:n pyhät kuin Mooses ja Elia ilmestyivät ja keskustelivat Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella.

Messussa taisteleva seurakunta nousee ja ylistää Karitsaa: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Yhdymme siis jo taivaassa olevaan jumalanpalvelukseen ja ylistykseen (Ilm. 4-5). Perille päässeen ja vielä täällä ajassa olevan seurakunnan välillä on yhteys – ehtoollispöydässä, mutta myös muuten. Tuskin Paavali soittelee vain harppua taivaan ylistyskuorossa.

Jeesus opetuksista saa sen kuvan, että Kristuksen opetuslasten kasvu ei lopu maalliseen kuolemaan, vaan he elävät ja kasvavat ikuisesti täyteen Kristuksen tuntemiseen, täyteen mittaan. Jeesuksen kylväjävertaus päättyy opetukseen vehnästä ja rikkaviljasta. Työmiehet huomaavat, että Herran pellossa kasvaa vehnän joukossa myös rikkaviljaa. Isäntä sanoo: ”antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.” Niin myös vehnä kasvaa elonkorjuuseen, viimeiseen tuomioon asti, Matt. 13:30.

Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista talenteista antaa ymmärtää, että uskolliset palvelijat saavat jatkaa vastuullisia työtehtäviä vielä varsinaisen ”työaikansa” jälkeenkin: ”Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan.” Matt. 25:21. Onko näin esim. Paavalilla ja Pietarilla, hyvillä ja luotettavilla palvelijoilla, jokin tehtävä edelleen maan päällä? Varmasti, mutta se on uskon salaisuus. He ovat se ”todistajien pilvi”, joka leijailee meidän ympärillämme ja rukoilee meidän puolestamme (Hepr. 12:1). He kasvavat ja tekevät hyvää suuren elonkorjuun päivään asti. He ovat paljon vartijoina.

Heikkona hetkenä tavallisen kristityn on hyvä ajatella, että häntä kantaa koko kirkon, koko seurakunnan rukous. Ehtoollisen yhteydessä kristityt usein sanovat ”Herra älä katso syntejäni vaan kirkkosi uskoa”. Kertomus siitä, kuinka Jeesus paransi halvaantuneen nuorukaisen, kuvaa tätä hyvin. Joukko ystäviä laski halvaantuneen pojan sängyssä katon läpi Jeesuksen kasvojen eteen. ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”, Mark. 2:5. Jeesus siis näki tuon sairaan ja syntisen pojan auttajien uskon – vertauskuvallisesti Kristus näkee seurakunnan eli kaikkien pyhien uskon, ja nuo uskovaiset kantavat meitä heikkoja poikia, kun vaelluksemme ontuu. He kantavat ja laskevat meidät Kristuksen eteen.

Meidän itsemme parhaaksi menneen ajan pyhille tulee antaa arvo ja kunnioitus: ”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne”, Hepr. 13:7.