Daavid ja Jerusalemin arvoitukset

Tämän viikon Kotimaa-lehdessä oli artikkeli Daavidin kaupungista. Daavidin kaupungilla tarkoitetaan sitä hot dogin muotoista pientä kaistaletta Öljyvuoren vastaisella rinteellä, Gihonin lähteen länsipuolella. Tällä rinnekaistaleella on sijainnut Jerusalemin vanhin kaupunki. Arkeologisia ja ei-raamatullisia kirjallisia (Egyptin El Amarna kirjeet) todisteita löytyy pronssikaudelta, 1400/1300-luvulta eKr. asti. Kun Daavidin dynastian aikana puhutaan ”Daavidin kaupungista” niin sillä tarkoitetaan juuri tätä pientä ja ikivanhaa kukkulakaupunkia. Myöhemmin, 800–700-luvuilla Jerusalemin kaupunki laajeni ja levisi länteen, niin kutsutulle Länsikukkulalle. Viimeistään 700-luvulla eKr. tuota suurta ja asutettua länsikukkulaa on suojannut vankka kivimuuri. Tästä todisteena on nykyisen vanhan kaupungin juutalaiskorttelista esiin kaivettu muurin pätkä. Sen on arvioitu olleen 8 metriä korkea. Leveyttä sillä on noin 8 metriä.

Mutta vanhin osa Jerusalemia on siis ”Daavidin kaupunki” tai ”Siionin linnake” (2. Sam. 5:7). Raamattu kertoo Daavidin valloittaneen tämän ”Siionin linnakkeen” jebusialaisilta. ”Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta sitten tuli Daavidin kaupunki.” Tuo kukkulakaistale on jo vuosikaudet ollut tutkijoiden, turistien ja median erityismielenkiinnon kohteena. Eilat Mazar, joka paraikaa suorittaa alueella kaivauksia, väittää löytäneen Daavidin palatsin joka ajoittuisi 1000-luvulle, siis niille ajoille, joilloin Daavid Raamatun mukaan oli Israelin kuninkaana.

Selailin vähän kirjoja ja muistiinpanojani. Niin, 1920-luvulla arkeologit Macalister ja Duncan löysivät valtavan suuren kiviporrasrakennelman (KPR) Daavidin kaupungin itäiseltä rinteeltä. Tämä KPR laskeutuu loivasti alas kaupunginkukkulan korkeimmalta ja komeimmalta kohdalta. Kyseessä ei ole mikään pieni porrasrakennelma vaan ilmeisesti yksi isoimmista Rautakausi I ja II:n (1200–580 eKr.) rakennelmista mitä on löytynyt koko Israelin alueelta. KPR on 17 metriä korkea ja 20 metriä leveä. Siinä on 54 porrasta. Polttava kysymys kuuluu: mikä tämä rakennelma on, ja milloin se on rakennettu? Macalister ja Duncan esittivät aikoinaan, että kyse on jebusilaislinnoituksen puolustusvallista joka olisi rakennettu Rautakausi I:n alussa, 1200–1100 lukujen eKr. tietämissä. Sittemmin monet muutkin arkeologit ovat tutkineet tätä kyseistä aluetta ja sen porrasrakennelmaa.

Ajoittaessaan tällaisia rakennelmia arkeologit pyrkivät tutkimaan, minkä aikakauden keramiikkaa – kippoja ja kuppeja – löytyy rakennuksen päältä ja alta. Näin saadaan eri kerrokset esiin ja (toivottavasti) aikajanalle. Niinpä osa hienoa porrasrakennelmaa on kaivettu auki. Eilat Mazar huomauttaa, että sen alta löytyvät nuorimmat kippokokoelmat ovat peräisin Rautakausi I:n ajoilta (1200–1000) ja vanhimmat kaukaa pronssikaudelta (-1800–1200). KPR:n päältä taas löytyy paljon jälkiä, keramiikkaa ja sinettejä Rautakausi II:n ajoilta (1000–580 eKr.). Eli rakennelma on syntynyt jossain tuossa välissä. Vuoden 587 tuhokerros näkyy selvästi. Se on varma kiinnekohta ajoituksen kannalta. Paikka on palannut poroksi. Siitä on merkkinä KPR:n yllä oleva tuhkakerros ja babylonialaisten nuolenkärjet. Babylonialaiset polttivat kaupungin niin kuin Raamattu todistaa moneen otteeseen, 2. Kun. 25.

Mutta voidaanko KPR:ää ajoittaa tarkemmin? Kyllä, se voidaan ajoittaa ainakin jonkin verran tarkemmin. Nykyään tutkijat taitavat olla yleisesti sillä kannalla, että KPR on rakennettu joskus 1100–900/800-lukujen välissä. Keramiikka-kipot porrasrakennelman alla asettavat takarajan 1100-luvulle, Rautakausi I:lle. Näyttää myös siltä, että porrasrakennelman alle on rakennettu tukirakenteita, jotka voidaan ajoittaa juuri tuonne 1100-luvun hujakoille. Ilmeisesti KPR:n alle on koottu täyttömaata jonka ylle on rakennettu suuri porrasrakennelma.

Mutta mitä löytyy porrasrakennelman päältä? Daavidin kaupungissa vieraileva turisti voi omin silmin ihailla kiviporrasrakennelman keski- ja alavaiheille rakennettua kaksikerroksista talon rauniota. Arkeologit ovat ajoittaneet nämä talorauniot 700-luvulle. On oletettavaa, että taloa ei rakennettu saman tien porrasrakennelman valmistuttua, vaan että talo on rakennettu muutama vuosisata sen jälkeen.

Tutkijat ovat jakautuneet aika lailla kahteen sen suhteen, kenen tämä massiivinen rakennusprojekti todella on. Osa tutkijoista esittää, että KPR on jebusialaisten rakentama linnakemuuri 1100-luvulta (rautakausi I), osa taas väittää sen olevan Daavidin 1000-luvulla rakentama tukirakennelma. Myös Eilat Mazar tunnustaa sen mahdollisuuden, että kyseinen rakennelma on ajalta ennen Daavidia, siis 1100-luvulta, jebusilaiskaudelta. Hän kuitenkin pitää tätä erittäin epätodennäköisenä.

Jerusalemin kohdalla tarkkoja ajoituksia on todella vaikea tehdä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että kaupunki on rakennettu peruskalliolle ja niin edelliset perustukset on usein hajotettu kun uutta on rakennettu tilalle. Jerusalem ei ole arkeologinen ”kerroskakku” kuten vaikka rauniokaupunki Megiddo josta voidaan helposti sanoa, mikä kerros kuuluu millekin aikakaudelle. Toinen (tietysti tavallaan myönteinen) ongelma Jerusalemin kohdalla on se, että kaupunki on maineensa mukaisesti ollut ”rauhan kaupunki”. Jerusalem on nimittäin siinä ainutlaatuinen, että sen raunioilta ei löydy yhtään tuhokerrostumaa koko Rautakauden ajoilta (1200–580 eKr.).

Selvä tuhokerrostuma löytyy 580-luvulta, kun Babylonian armeija poltti kaupungin, mutta ennen tätä meillä ei ole mitään selkeitä tuhokerrostumia – ei jälkiä maajäristyksistä, ei tulipaloista, ei sodista. Rakenteita, kippoja ja kuppeja on uusiokäytetty. Kierrätys on pelannut niin hyvin, että tutkijat eivät osaa enää sanoa selvästi, mille aikakaudelle mikäkin rakennus pitäisi ajoittaa. 580-luvun tuhokerrostuma näyttää paljastavan 800–700-luvun Jerusalemin. Miltä näytti 1000–900-lukujen Jerusalem? Vaikea sanoa.

Daavidin palatsi?

Eilat Mazar väittää, että kiviporrasrakennelma tulee ajoittaa juuri 1000-luvulle, Daavidin kuningaskaudelle. Hän myös väittää, että KPR on tukirakennelma eikä siis mikään linnoitusvalli. Tämä kyseinen kiviporrasrakennelma tukee sen ylle rakennettua palatsia, josta on enää vain rauniot jäljellä. On totta, että KPR:n yläpuolella, Daavidin kaupungin kapealla ja korkealla huippukohdalla on suuren rakennuksen rauniot. Tuollainen rakennus vaatisi isoja tukirakenteita. Näin ollen KPR ja sen yllä oleva suuri kivi rakennelma muodostaisi suuren palatsikokonaisuuden, joka sopisi aika hyvin Raamatun kuvaukseen, 2. Sam. 5:9, 11:

”Daavid asettui asumaan linnoitukseen ja nimesi paikan Daavidin kaupungiksi. Hän laajensi sitä eri suuntiin Millon ja keskustan välillä. Tyroksen kuningas Hiram lähetti Daavidin luo lähettiläitä sekä toimitti hänelle setripuuta, kirvesmiehiä ja kivenhakkaajia, ja nämä miehet rakensivat Daavidille palatsin.”  

Viimeisimmässä BAR-lehdessä (Biblical Archaeology Review) professori Nadav Na’aman osoittaa Raamatun monien ja hajanaisten viittausten pohjalta, että Eilat Mazar taitaa olla oikeassa. Raamatun mainintojen mukaan tuon palatsin tulisi olla juuri siinä, missä Eilat Mazar väittää sen raunioiden nyt olevan. Myös maalaisjärki tukee tätä näkemystä sikäli, että kyseinen KPR ja sen yllä ollut massiivinen rakennus sijaitsevat Daavidin kaupungin korkeimmalla ja komeimmalla kohdalla. Tontti olisi ollut kuninkaalle sopiva. Tuo tontti on joskus 1000-luvulla saanut arvoisensa rakennuksen – palatsikompleksin.

Nykyään Daavidin kaupungissa vierailevat turistit ihailevat tuota kiviporrasrakennelmaa. Se on suuri ja vaikuttava. Pitää muistaa, että se on kuitenkin pelkkä tukirakennelma. Sen yllä on aikoinaan, 3000 vuotta sitten, komeillut todellinen ihailun kohde, Raamatussa mainittu Daavidin palatsi. Näin siis mikäli sikäli Eilat Mazar ja kumppanit ovat oikeassa, niin kuin veikkaan heidän olevan. Jos tuon tukirakennelman kivet osaisivat puhua, niin ne kertoisivat tukevansa suurta palatsia. Jos tuon palatsin fragmentaariset perustusrauniot osaisivat puhua, ne todistaisivat suuresta kuninkaasta, joka nousi vahvan kuningaskunnan johtoon rautakausi II:n alussa – 1000-luvulla. Daavid istuu tähän kuvioon aika hyvin.

Raamattuluennot Kuninkaista alkoivat!

Viime torstaina 28.7 klo 18 aloitimme raamattuluentosarjan Mikaelin seurakunnassa, Mikonmökissä. Tarkoituksenani on käydä kahdeksan kerran kautta Kuninkaiden kirjat läpi. Viime torstaina opetin Salomon kaudesta, samoin pidin pitkähkön johdannon itse Kuninkaiden kirjoihin. Iltoja on syyskuuun 22. päivään asti aina torstaisin klo 18. Poikkeuksellisesti 11.8 ei ole iltaa.

Julkaisen tässä lyhyesti joitain keskeisiä asioita, joita kävimme viime torstaina läpi:
Johdanto: kuka kirjoitti Kuninkaat, milloin ja miksi?

Tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että Kuninkaat on kirjoitettu n. 550-luvulla eKr. Kirjan viimeiset tapahtumat käsittelevät 580-l eKr. Näin siis kirja olisi koottu aika nopeasti sen jälkeen kun Jerusalem ja Juudea olivat tuhoutuneet Babylonian sotamahdin hyökätessä maahan ja ajaessaan heprealaiset pakkosiirtolaisuuteen vuonna 586 eKr. Oletettavasti kirjoittajana/kirjoittajina on ollut joku Jerusalemin kirjuri-pappi tai profeetta. On nimittäin aivan vesiselvää, että kirjoittaja on syvästi tuntenut ja sisäistänyt Mooseksen lain. Kuninkaat on kirjoitettu Mooseksen lain näkökulmasta: kansan menneisyyttä, kaikkia kuninkaita ja kulttuureita on arvioitu Mooseksen lain valossa. Samoin kirjan käännekohdissa vilahtaa aina Mooseksen laki. Mooseksen kirjat olivat tavallaan valo, jolla kirjoittaja ymmärsi ja tulkitsi Kuninkaiden historiaa, jota oli yhteensä n. 400vuotta: 960-580 eKr.

Lyhyesti sanottuna Kuninkaat voidaan jakaa kolmeen osaan: 1) Salomon kultakausi 1. Kun. 1-11. 2) Israelin ja Juudean historia 1. Kun. 12-2. Kun. 16. 3) Juudean historia sen tuhoon asti, 2. Kun. 17-25.

Kirjoittaja oli Mooseksen lain sisäistänyt ja nielaissut kirjuri-pappi/profeetta, joka näki Jumalan kansan historian Jumalan suunnitelmien valossa. Kirjoittaja halusi näyttää Herran kansalle, miten Jumalan suunnitelmat ovat toteutuneet, miten Israel ja Juudea ovat onnessaan ja epäonnessaan aina kulkeneet ”niin kuin on kirjoitettu” – ”by the book”. Ymmärtäessään menneisyyden loiston ja tuhon, kirouksen yön, Kuninkaiden kirjoittaja myös näyttää, että niin kuin menneisyydessä kaikki on tapahtunut ”niin kuin on kirjoitettu”, niin myös kansaa odottaa tulevaisuus ”niin kuin on kirjoitettu”.

Mooseksen tärkeä koko kansan tulevaisuutta linjaava profetia löytyy jakeista 5. Moos. 30:1-4. ”Kun olette KOKENEET SIUNAUKSEN JA KIROUKSEN… Silloin te ja teidän lapsenne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne sekä noudatatte kaikkia hänen käskyjään… ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne. Hän kokoaa teidät jälleen yhteen niiden kansojen joukosta, joiden sekaan hän on teidät hajottanut.”

Tässä linjakkaassa profetiassa Israelin tulevaisuus jaetaan kolmeen kokemukseen: kun olette kokeneet ”siunauksen ja kirouksen”, sen jälkeen te, jotka kärventelette kirouksen ja maanpakolaisuuden yössä, käännytte ja silloin Herra kääntää teidän surkean kohtalonne, ja te saatte lopullisen ja täydellisen siunauksen! Tämä kaava on keskeinen: Siunaus – kirous – Siunaus.

Kuninkaissa painotetaan, että Salomon kaudella (960-920) Israel sai kokea Mooseksen profetoiman siunauksen ajan. Kun Salomo on kultakautensa huipulla, kun hän rakentanut Herran huoneen, kuninkaan temppelin ja kun hän Daavidin poika istuu lujasti Israelin kuninkaana valtaistuimellaan, niin hän julistaa näin: ”Kiitetty olkoon Herra, joka lupauksensa mukaisesti on antanut kansalleen Israelille turvallisen asuinsijan. Yksikään hänen (HYVISTÄ) lupauksistaan, jotka hänen palvelijansa Mooses välitti kansalle, ei ole jäänyt täyttämättä”, 1. Kun. 8:56.

Myöhempi historia toteuttaa Mooseksen uhkaukset kirouksen ajasta. 2. Kun. 22:8, 10-11, 13, 15. ”Lain kirjasta” nähtiin aina, mitä ”siihen on meitä varten kirjoitettu”, 2. Kun. 22:13. Kuninkaiden kirjat alkavat loistolla ja siunauksella, mutta ne päättyvät tuhoon ja kirouksen yöhön. Mooseksen profetian valossa kuitenkin pelastuksen aurinko tulisi nousemaan ennen pitkää, ja näin kirouksen yössäkin oli toivo täydellisestä siunauksesta. Me kristityt voimme ajatella, että Kristus astui tuon kirouksen ajan kliimaksiin: kansan kuninkaana hänet kansansa edustajana ristiinnaulittiin ja kirottiin, mutta hänen sovituskuolemansa, kärsimyksensä ja ihanan ylösnousemuksen kautta ”Herra käänsi kansansa kohtalon”. Kristuksen kautta, niin kuin on kirjoitettu, kansalle tarjotaan pelastusta ja ikuista siunauksen aikaa! Tällä tavalla, Mooseksen profetian valossa, Kuninkaiden kirjoittaja olisi toiveikkaana odottanut Kristusta. Ja näin, Mooseksen lain valossa ja Kuninkaiden kirjan taustaa vasten ymmärrämme Kristuksen keskeisen paikan koko Raamatun pelastushistoriassa ja Jumalan suunnitelmassa.

Opeuts: Kuninkaiden kirjoittaja ei siis ollut mikään postmoderni humanisti, jolle historia ja tulevaisuus ovat vain sattuman kauppaa ja jossa pikkuvaltiot ovat suurten valtojen ja voimien pelinappuloita. Ei, vaan Kuninkaiden kirjoittaja julistaa historian kautta, että Jumala johtaa kaikesta huolimatta "niin kuin on kirjoitettu" - Israelin historiaa johtaa lopulta Herran sallimus, eikä huono tai hyvä tuuri, saatikka naapurivaltioiden johtajien päähänpistot.

Tässä oli vain yksi ”johdantotyyppinen ajatus”, mutta viime torstain illassa kävimme läpi myös arkeologian löytöjä Salomoon liittyen. On selvää, että kuninkaat Daavid ja Salomo olivat Israelin ”ihmekuninkaita”, jotka muuttivat Israelin kahdentoista heimon yhteisön voimakkaaksi ja rikkaaksi kuningaskunnaksi, joka hetkellisesti nousi jopa koko Lähi-idän johtoon. Daavidin ja Salomon kautta Israel astui Tuomarien ajoista Kuninkaiden aikaan. Näiden ”muutosagenttien” myötä Israelille tuli yksi kuningas, yksi kansa ja yksi pääkaupunki. Tämä todistus vahvasta muutoksesta ja kehityksestä Daavidin ja Salomon aikana ei perustu ainoastaan Kuninkaiden kirjojen todistukseen, vaan myös arkeologien löytöihin: yleensä Israelin Rautakausi kakkosen (RA2) aloitus isketään 1000/950-luvuille eKr. Juuri tuolloin Israelin maata muokkasivat Daavid ja Salomo kovilla reformeillaan – näin Raamattu kertoo. Kaikki arkeologit tietävät, mikä erottaa Israelissa Rautakausi ykkösen ja kakkosen toisistaan. RA1:n Israel on takapajuinen, pienistä kyläpahasista koostuva heimokansa, joka ei rakentanut mitään suurta ja hienoa – ei temppeleitä, ei palatseja, ei muurilla varustettuja kaupunkeja. Kuitenkin, kun astumme RA2:n Israeliin, kaikki muuttuu: yhtäkkiä muureilla varustettuja kaupunkeja ilmaantuu (Hazor, Gezer, Megiddo), samoin Jerusalemista tehdään merkittävä pääkaupunki, jonne rakennetaan palatsi ja temppeli.

Tutkimuksessa väitellään tällä hetkellä kuumeisesti siitä, ovatko Daavidin palatsin perustukset löytyneet ”Daavidin kaupungista” Jerusalemista? Jo noin 100 vuotta sitten ”Daavidin kaupungista” löydettiin massiivinen 18 metriä korkea porrastukirakennelma, mutta 2000-luvun alussa Eilat Mazar kaivoi esiin tämän porrastukirakennelman yllä olevan maa-alueen. Sieltä löytyi tosi ison rakennuksen pohja, jolla oli 30metriä pitkä seinä! Koko komeuden rakennus voidaan turvallisen varmasti ajoittaa 1100-850-luvulle eKr. Tutkijat tietävät, että tämä ei ole mikään pikkulöytö, vaan kyseessä on koko RAI:n ja RA2:n suurin yksittäinen rakennuskompleksi, joka on kaivettu esiin muinaisesta Israelista! Se olisi, niin kuin Mazar toteaa, ”sopiva kuninkaalle”. Tästä linkistä löydät Daavidin kaupungin omat nettisivut. Juuri Daavidin kaupungista, sen korkeimmalta kohdalta, löytyi kyseisen ison rakennuksen perusteet, jota tuki suuri porrastukirakennelma. Jos tuo tukirakennelma osaisi puhua, niin se sanoisi, että minä tuen suurta palatsia, jos tuo palatsi osaisi puhua, niin se sanoisi, että minä olen suuren kuninkaan koti – jotenkin näin meille luennoi asiasta opettajamme Doron Ben-Ami.

Joka tapauksessa, sekä Raamattu että arkeologia näyttää, että 1000/900-luvuilla Israel muuttui poliittisesti, yhteiskunnallisesti, uskonnollisesti ja monella muullakin tavalla. Tuon muutoksen ykkösagentteina olivat kuninkaat Daavid ja Salomo, ja tämän kehityksen takana oli Jumalan sallimus, niin kuin Raamattu kertoo.

Viime torstaina käsittelimme näitä asioita, mutta alkavan viikon torstaina klo 18 paneudumme Salomon kuuluisimpaan saavutukseen eli temppeliin. Hän rakensi ”Herran huoneen”. Herran huone eli temppeli on VT:ssa äärimmäisen keskeinen, samoin Herran huone säilytti asemansa juutalaisuuden sydämessä myös Jeesuksen aikana. Jerusalemin temppeli oli syntien sovituspaikka, Herran huone maan päällä, ihmisen ja Jumalan kohtaamispaikka, aarrekammio ja pohjattoman luottamuksen kohde.

Jerusalem III - Kaupungin muurit

Tässä vähän pidempi teksti Jerusalemin arkeologian kannalta erittäin keskeisestä aiheesta.

Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.

Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.

Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.

Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.

Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.

Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.

Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.

Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”

On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”

Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.

PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.

Jerusalemin arkeologia 2

Jatkan siitä, mihin viime kerralla jäin, mutta kieli muuttuu takaisin suomeksi. 1300-luku eKr. oli suurten mullistusten aikaa. Valtakuntia kukistui: Egypti heikkeni, Hittien valtakunta romahti ja kanaanilaiset antoivat tietä heprealaisille. Raamatun mukaan heprealaiset tulivat Egyptistä Kanaan maahan suunnilleen 1400/1300-lukujen vaiheessa. He valloittivat maan Joosuan johdolla. Jerusalemin kannalta on olennaista huomata, että tuon kaupungin kuningas toimi kanaanilaisen liittouman johtajana eteläisessä Kaanaassa. Jerusalemin kuningas Adoni-Sedek ajautui viiden muun kaupunkivaltion kanssa rajuun sotaan heprealaisten kanssa. Toisaalta Herra oli liittoutunut heprealaisten kanssa. Joosuan joukot saivat tulivoimaa taivaalta: ”Herra antoi sataa heidän (Adoni-Sedekin joukkojen) päälleen kiven kokoisia rakeita”, Joos. 10:11. Samoin Jumala pysäytti kellon kulun, aurinko ei laskenut, jotta heprealaiset voisivat lyödä vastustajansa perin pohjin, Joos. 10:12-13: ”ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.” ”Herra kävi sotaa israelilaisten puolesta”. Joos. 10

Usein merkittävien viholliskaupungit poltettiin ja tuhottiin täysin, kuten Jeriko, Hazor ja Ain (ks. esim. Joos. 11:10-11). Joosuan ja Tuomarien kirja ei kuitenkaan milloinkaan mainitse, että heprealaisten päävihollisen Adoni-Sedekin kaupunkia olisi tuhottu tai edes vallattu. Tämä on tosi yllättävää, ja Joosuan kannalta kiusallinen totuus. Jerusalem jäi valloittamatta. Jakeessa 11:16 todetaan, että ”Joosua sai valloitetuksi koko maan”, mutta kuitenkin myöhemmin, jakeessa 15:63 tunnustetaan: ”Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä.”

Tällainen nololta kuulostava tosiasia on aika paljastava. Ensinnäkin, Jerusalem valloitettiin varmasti Daavidin aikana 1000-l eKr. On luonnollista ajatella, että Joosuan kirjan lähteet ovat peräisin ennen tuota aikaa, koska muussa tapauksessa olisi vaikea ymmärtää jakeen Joos. 15:63 loppua: ”vielä tänäkin päivänä.” Tuomarien kirjassa vahvistuu se kuva, jonka Joosuan kirja antaa Jerusalemista: heprealaisten maanvalloituksesta huolimatta keskellä luvattua maata oli vahva linnoitettu kaupunki, kuin piikki lihassa, joka todisti, ettei lupausta ollut vielä lunastettu, Tuom. 1:21. Tuomarin kirjan luvussa 19 käy selvästi ilmi, että Jerusalem oli Israelissa, mutta se ei ollut israelilainen. ”He saapuivat Jebusin eli Jerusalemin lähistölle… Palvelija sanoi: ”Poiketaan tuohon jebusilaisten kaupunkiin ja yövytään siellä.” Mutta hänen isäntänsä sanoi: ”ei, me emme poikkea kaupunkiin, jonka asukkaat eivät ole israelilaisia.” Tuom. 19:10-12

Tästä voittamattomien muukalaisten linnoituskaupungista tuli sitten kuitenkin koko Israelin pääkaupunki, kaupunki, jonne rakennettiin Daavidin palatsi ja Herran Huone eli temppeli. Tuomarien kaudella, 1200 - 1000 eKr., Jerusalemilla ei ollut oikein mitään merkitystä israelilaisten elämässä. Tuon ajan keskuspaikkoina olivat sellaiset paikat kuin Betel, Gilgal, Mispa ja Silo. Daavidin myötä tapahtui kuitenkin iso ja rohkea muutos. Unohdettu, kaukaa kierretty, vieroksuttu ja valloittamaton kaupunki valloitettiin ja valittiin Israelin pääkaupungiksi. Jae 2. Sam. 5:6 on tosi keskeinen: ”Kuningas (Daavid) lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” – Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta tuli Daavidin kaupunki.”

Loppuun pieni tietoisku:

1800-luvulla löytyi todella mielenkiintoinen arkeologinen steela eli kivipaalu, jonka kuva löytyy tästä. Se ajoittuu vuosien 1213-1203 eKr. välille, ja se on peräisin Egyptistä. Kivipaaluun on kirjoitettu Egyptin kuninkaan Merneptahin (1213-1203eKr.) sotaretkestä Kaanaan maahan. Kivipaalussa mainitaan Mernaptahin joukkojen kukistamia kaupunkivaltioita Kaanaassa. Tästä tuhottujen kaupunkien listasta löytyvät Askelon, Gezer, Yanoam ja Israel. Israelista kivipaalussa lukee, että ”Israel on tuhottu, sen siementä ei enää ole.” Tässä selvästi liioiteltiin Egyptin sotaretken onnistumista Israelin tuhoamisessa. Tästä epäluotettavuudesta huolimatta tästä Merneptahin steelasta, jota kutsutaan myös ”Israel steelaksi”, löytyy ensimmäinen ja kaikkein vanhin kirjallinen maininta Israelista. Tämä todistaa, että Israel on ollut tunnettu kansan tai kaupunkivaltion, ”valtion” nimi jo 1200-luvulla. Kyse on ollut niin merkittävästä kansasta, että se on merkitty egyptiläiseen kivipaaluun, jossa kerrotaan Egyptin voitoista.

Tietysti Raamatun vanhin maininta Israelista löytyy Jaakobin painin yhteydestä. Israel on Herran antama nimi Jaakobille ja hänen suvulleen. Israelin pyhä kutsumus on kamppailla Herran kanssa, tulla Jumalan siunaamaksi ja nähdä Herra, Gen. 32:29-33. Raamatun kronologiassa Jaakobin paini sijoittuu jonnekin 1700-luvulle eKr.

Archaeology of Jerusalem, 1

I’m writing my first ever blog on English. The reason is that I study in English, all my notes, and most of the books are in English… I’ve been studying the archaeology of first temple period Jerusalem during this semester. The class is thought by Gabriel Barkay. It has been a very interesting course. In order to write about these things, which I have learned, I will just concentrate on one “small” subject at a time. This writing, and the following writings, serve only as "tasters" because I'm not capable of introducing the city's wonders and especially not in such a small blog.

Let’s start from the beginning, when Jerusalem is first mentioned in history. This takes us into the 18th century BC Egypt. From this time in Egypt there has been found “execration texts” which curses the potential enemies of Egypt. The texts mention many cities and their kings from Syria and Canaan. Among them is mentioned some kings of Rushalimum – Jerusalem. In the chronology of the Bible, the patriarchs, Abraham, Isaac and Jacob lived around this time. From that time scholars have found archaeological remains from the slopes of Mount of Olives in Jerusalem. This means that in the 18th century Jerusalem was a city. Its importance is noted by the fact that the great Egyptians regarded it as its one potential enemy.

The period from 1950 - 1500 BC (Middle Bronze Age) was a period of urbanization in Canaan. According to contemporary Egyptian sources Canaan had 60 cities, and in these sources two kings of Jerusalem are mentioned by name: Tzakar-am is the other one. From this period the archaeologist Kathleen Kenyon has found a wall surrounding the city of Jerusalem dating to 18th century BC. The most important spot of Jerusalem – the Gihon spring, which provided water for the city – was surrounded and protected by a thick wall. From this period dates some of the biggest building stones until the time of Herod the Great!

Even thought this is the period of the patriarchs (Middle Bronze Age), Genesis does not explicitly mention the city, although indirect references to Jerusalem are found from Gen. 14 and 22. Jerusalem was the place where Abraham met Melchizedek, the king of Salem, Gen. 14:18-20, who gave him bread and wine and blessed him. Melchizedek was the priest of the highest God: El-Elyon. The name Melchizedek is Hebrew and it means the king of righteousness. Melek = king, tzadi = righteousness. Interestingly the other king of Jerusalem mentioned in Josh. 10:1 is called Adoni-zedek, which means the Lord of righteousness. In the book of Isaiah Jerusalem is called the city of righteousness: air-zedek. So in an early state Jerusalem is the city of righteousness and peace. In Gen. 22 Abraham is to offer his beloved son on the mount of Moriah, which is the same mount on which latter Salomon built the house of God (2 Chron. 3:1/Gen. 22:2).

Later, after Genesis 14, the person of Melchizedek appears a couple of times in the Bible: Ps. 110 and in Hebr. 5:10, 6:20 and 7:17. Psalm 110 says that the Lord promised to make the messianic king David the Melchizedek, the king of righteousness. The words of Hebr. 5-7 says that Jesus is this Messiah, fulfilling the prophesy. He had already met Abraham in Jerusalem, and given him the bread, wine and the priestly blessing.

In 14th century BC, and in the whole of the Late Bronze period i.e. 1550-1200, the land of Canaan, including Jerusalem, was under the rule of Egypt. From the 14th century BC Egypt there has been found 382 letters written between the Egyptian overlords and the Canaanite province leaders. Six of these are between Egypt and Jerusalem, which is now called Urusalim and its king is Abd-hepa. Click here and you will see one of the letters. These letters are called the el-Amarna letters due to the fact that they were found from the archives of the ancient Egyptian capital city el-Amarna. The letters reveal that Abd-hepa was the king of a great city-state. The letters also relate that Jerusalem was one of the most loyal city-states towards Egypt, although Jerusalem seems to have been practically quite independent from Egypt. In the contemporary war-stories it is told that Egypt conquered some Canaanite cities, but Jerusalem is never told to have been conquered.

Here are some background info. Next time I’ll write about Jerusalem in the books of Joshua and Judges.