Helsingin uusi rabbi Simon Livson valaisee, että lammas oli yksi muinaisten egyptiläisten jumalista (ks. juttu tästä). Olen kuullut tämän näkemyksen aiemminkin. Ajatus on varsin mielenkiintoinen ja sen myötä pääsiäisen sanoma sen kuin voimistuu. Ajatelkaa, että israelilaiset olivat olleet 400 vuotta Egyptissä. He olivat omaksuneet egyptiläisten kulttuurin, uskonnon, jumalat ja tavat. Heprealaisten oma Jumala – Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala – oli täysin unohtunut. Lopulta israelilaiset olivat lähes täysin assimiloituneita ”maahanmuuttajia”. Tässä tilanteessa Mooses saa puskassa kutsun Herralta, Israelin Jumalalta, että kansa on vapautettava tuosta pakanallisuudesta, jonka he ovat nielleet empimättä ja jossa he ovat korviaan myöten.
Faarao on tietysti eri mieltä Israelin Jumalan kanssa. Hän ei päästä kansaa vapauteen. Mooses vaatii ja vaatii pyhällä sisulla, että kansa on vapautettava. Faarao pysyy paatumuksessaan. Viimein Mooses saa käskyn ottaa egyptiläisten jumalan, tappaa sen julkisesti, ja jotta syyllisyys ei jäisi epäselväksi, heprealaisten piti vielä sivellä lampaan verta oven pieliin. Tällaisen tekosen jälkeen – kun sadat tuhannet heprealaiset olivat teurastaneet julkisesti Egyptin ”pyhät lehmät” – heprealaisten oli varsin helppo lähteä Egyptistä. Itse asiassa egyptiläiset eivät ainoastaan antaneet heille lupaa lähteä, vaan heidät kirjaimellisesti ajettiin maasta! Näiden ”pyhäin häpäisijöiden” ei olisi enää turvallista asua Egyptissä.
Voimme päätellä tästä, että Jumala haluaa meidän julkisesti ”teurastavan” tämän maailman epäjumalat ja synnin. Tällaisten tekosten jälkeen Herran kansa on ”ahtaalla tässä maailmassa”.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juutalaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juutalaisuus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. huhtikuuta 2012
"Herra, tee minusta kuin fariseus" (?!) - Jeesuksen vertaus publikaanista ja fariseuksesta temppelissä
Pääsiäispyhät ovat loppusuorallaan. Pyhien lomassa on hyvää aikaa lukea. Sain luettua mm. Amy-Jill Levinen kirjan The Misunderstood Jew. The Church and the Scandal of the Jewish Jesus (2006). Levine on kuuluisa ortodoksijuutalainen Jeesus-tutkija, professori, joka kirjoittaa tämän hyvin vakava-aiheisen kirjansa kivasti pilke silmäkulmassa. Hän aloittaa kertomalla omasta suhteestaan kristinuskoon. Hän on kasvanut täysin katolisessa kaupungissa North Dartmouthissa, Massachusettissa. Tyttösenä Amy-Jill kävi pyhäkoulussa, tunsi evankeliumit tosi hyvin ja rakasti Jeesusta, joka oli hänen, pienen juutalaistytön intuition mukaan hieno juutalainen, joka opetti vertauksilla perin juutalaiseen tyyliin. Kirja alkaakin sanoilla ”When I was a child, my ambition was to be pope.”
Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.
Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.
Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!
Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.
Omaa pohdintaani
Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.
Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.
Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?
OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:
Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.
VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…
Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.
Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.
Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.
Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!
Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.
Omaa pohdintaani
Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.
Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.
Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?
OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:
Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.
VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…
Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Pahan sukupolven keskellä
Tämä teksi liittyy erääseen saarnaan, jonka pidin jokin aika sitten (katso tunniste: sukupolvi). Se käsitteli sitä, mitä Jeesus sanoi omasta sukupolvestaan, ja siitä sukupolvesta, joka on olemassa, kun hän palaa. Tässä muutama lisäajastus.
Juutalaisten pyhässä 200jKr kirjoitetussa Mishnassa on toteamus, Sanh. 10:3: ’Vedenpaisumuksen aikaisella sukupolvella ei ole osaa tulevassa maailmassa.’ (Mishna on siis 200-luvulla eläneen Judah ben Nasin ja muiden rabbien toimittama iso teos-järkäle, joka sisältää vanhaa isien perimätietoa jopa ajoilta ennen Jeesusta.) Jeesus vertasi oman aikansa sukupolvea ja oman takaisin tulonsa sukupolvea Nooan, eli tuon vedenpaisumuksen sukupolveen, ja myös Sodoman asukkaisiin: Matt 24:37 – 39; Luuk 17:26 - 32.
Mishanan traktaatissa nimeltään Sanhedrin ja sen luvussa 10, käydään läpi keille kuuluu ja keille ei kuulu osaa tulevassa maailmassa. Tässä luvussa käsitellään esimerkiksi sitä, mikä on Raamatun historian pahimpien sukupolvien osa. Tällaisia sukupolvia ovat vedenpaisumuksen, Baabelin, ja erämaavaelluksen sukupolvi. Kohdassa Sanh 10:1 sanotaan, että ’kaikilla israelilaisilla on osa tulevassa maailmassa.’ Sitten kuitenkin tarkennetaan, että harhaoppisilla ei ole tätä osaa, 10:1, ja että tietyillä pahoilla kuninkailla, ja tietyillä pahoilla ihmisillä, ja vedenpaisumuksen ja Baabelin sukupolvella ei ole tätä osaa. Osaa tulevassa maailmassa ei ole myöskään Sodoman kansalla, eikä erämaavaelluksen sukupolvella.
Josefus Flavius oli Jeesuksen aikalainen historioitsija ja hän kuvaa tuota Jeesuksen aikalaista sukupolvea, joka eli Jerusalemin tuhon kynnyksellä. Hän kuvaa tuota sukupolvea seuraavalla tavalla, Bell 5:422: ’lyhyesti sanoen ei.. mikään muu sukupolvi ole ikinä pystynyt moisiin hirmutekoihin.’ Jeesuksen sukupolvi teki siis Josefuksen ja Jeesuksen mukaan hirmutöissä siihen aikaisen maailman ja historian ennätyksen. Viime vuosisata oli maailmanhistorian verisin, eli vaikuttaa siltä, että tuo ennätys on, ikävä kyllä, rikottu. Lisäksi tämä vuosisata on alkanut aika huonosti: Ruanda, Sudan, Itä-Kongo, Irak..
Paavali oli juutalainen ja hän eli uskontonsa ankarimman suunnan mukaan, sillä hän oli kiivas fariseus, ja ylpeä siitä, Fil 3. Hän teki kaikkensa, jotta erottuisi niistä, joilla ei ole osaa tulevassa maailmassa, pelastuksessa. Hän kiivaili Jumalan puolesta, hän vainosi Jeesuksen seuraajia, tuolle tielle lähtijöitä. Hän nimittäin ajatteli, että Jeesuksen seuraajat ovat uusia kansan eksyttäjiä, jotka puhuvat lakia ja temppeliä vastaan. Hän vastusti heitä koska he asettivat Jeesuksen Kristuksen lain ja temppelin yläpuolelle, Jumalan tasolle – tieksi ja portiksi Jumalan valtakuntaan. Tämä Paavali teki siis kaikkensa vastustaakseen syntisiä ja erottautuakseen heistä. Tästä huolimatta elämänsä lopulla hän kirjoittaa, että, 1 Tim 1:15 ’Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.’ Paavali kirjoittaa, että ’mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.’ Jumala vakuuttaa meille Paavalin kautta Roomalaiskirjeessä, että ’meistä ei ollut itseämme auttamaan’. Paavali kirjoittaa, Room. 5:6 - 11, että Kristus on kuollut meidän puolestamme jotka olimme 1) jumalattomia, 2) meidän puolestamme, jotka olimme syntisiä, 3) meidän puolestamme, jotka olimme Jumalan vihollisia! Paavali syntisistä suurin sanoo toisessa kohtaa mihin hänen elämänsä perustuu, Gal 2:20: ’Elän Jumalan Pojan uskossa, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.’
Jumalattomilla, syntisillä saatikka Jumalan vihollisilla ei ole, omin avuin, osaa tulevassa maailmassa, pelastuksessa. Kristus on kuitenkin sovittanut meidän synnit (Room. 3:25), meidän, jotka olimme jumalattomia, syntisiä ja jopa Jumalan vihollisia. Ja tästä sovituksesta me olemme tulleet osallisiksi koska me uskomme. Paavali sanoo Jumalasta, Room. 3:26: ’hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Kristukseen.’ Tähän perustuu kristityn murtamaton toivo, täydellinen meille uskossa annettu Jumalan vanhurskaus, ikuinen ilo ja täydellinen rauha - meille annettu! Meidät toivottomat on tehty Jumalan valtakunnan perillisiksi, Jumalan perheen jäseniksi, kiviksi Herran temppeliin, Ef 2:12 - 22. Meille on annettu osallisuus tulevaan maailmaan. Kiitos.
Juutalaisten pyhässä 200jKr kirjoitetussa Mishnassa on toteamus, Sanh. 10:3: ’Vedenpaisumuksen aikaisella sukupolvella ei ole osaa tulevassa maailmassa.’ (Mishna on siis 200-luvulla eläneen Judah ben Nasin ja muiden rabbien toimittama iso teos-järkäle, joka sisältää vanhaa isien perimätietoa jopa ajoilta ennen Jeesusta.) Jeesus vertasi oman aikansa sukupolvea ja oman takaisin tulonsa sukupolvea Nooan, eli tuon vedenpaisumuksen sukupolveen, ja myös Sodoman asukkaisiin: Matt 24:37 – 39; Luuk 17:26 - 32.
Mishanan traktaatissa nimeltään Sanhedrin ja sen luvussa 10, käydään läpi keille kuuluu ja keille ei kuulu osaa tulevassa maailmassa. Tässä luvussa käsitellään esimerkiksi sitä, mikä on Raamatun historian pahimpien sukupolvien osa. Tällaisia sukupolvia ovat vedenpaisumuksen, Baabelin, ja erämaavaelluksen sukupolvi. Kohdassa Sanh 10:1 sanotaan, että ’kaikilla israelilaisilla on osa tulevassa maailmassa.’ Sitten kuitenkin tarkennetaan, että harhaoppisilla ei ole tätä osaa, 10:1, ja että tietyillä pahoilla kuninkailla, ja tietyillä pahoilla ihmisillä, ja vedenpaisumuksen ja Baabelin sukupolvella ei ole tätä osaa. Osaa tulevassa maailmassa ei ole myöskään Sodoman kansalla, eikä erämaavaelluksen sukupolvella.
Josefus Flavius oli Jeesuksen aikalainen historioitsija ja hän kuvaa tuota Jeesuksen aikalaista sukupolvea, joka eli Jerusalemin tuhon kynnyksellä. Hän kuvaa tuota sukupolvea seuraavalla tavalla, Bell 5:422: ’lyhyesti sanoen ei.. mikään muu sukupolvi ole ikinä pystynyt moisiin hirmutekoihin.’ Jeesuksen sukupolvi teki siis Josefuksen ja Jeesuksen mukaan hirmutöissä siihen aikaisen maailman ja historian ennätyksen. Viime vuosisata oli maailmanhistorian verisin, eli vaikuttaa siltä, että tuo ennätys on, ikävä kyllä, rikottu. Lisäksi tämä vuosisata on alkanut aika huonosti: Ruanda, Sudan, Itä-Kongo, Irak..
Paavali oli juutalainen ja hän eli uskontonsa ankarimman suunnan mukaan, sillä hän oli kiivas fariseus, ja ylpeä siitä, Fil 3. Hän teki kaikkensa, jotta erottuisi niistä, joilla ei ole osaa tulevassa maailmassa, pelastuksessa. Hän kiivaili Jumalan puolesta, hän vainosi Jeesuksen seuraajia, tuolle tielle lähtijöitä. Hän nimittäin ajatteli, että Jeesuksen seuraajat ovat uusia kansan eksyttäjiä, jotka puhuvat lakia ja temppeliä vastaan. Hän vastusti heitä koska he asettivat Jeesuksen Kristuksen lain ja temppelin yläpuolelle, Jumalan tasolle – tieksi ja portiksi Jumalan valtakuntaan. Tämä Paavali teki siis kaikkensa vastustaakseen syntisiä ja erottautuakseen heistä. Tästä huolimatta elämänsä lopulla hän kirjoittaa, että, 1 Tim 1:15 ’Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.’ Paavali kirjoittaa, että ’mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.’ Jumala vakuuttaa meille Paavalin kautta Roomalaiskirjeessä, että ’meistä ei ollut itseämme auttamaan’. Paavali kirjoittaa, Room. 5:6 - 11, että Kristus on kuollut meidän puolestamme jotka olimme 1) jumalattomia, 2) meidän puolestamme, jotka olimme syntisiä, 3) meidän puolestamme, jotka olimme Jumalan vihollisia! Paavali syntisistä suurin sanoo toisessa kohtaa mihin hänen elämänsä perustuu, Gal 2:20: ’Elän Jumalan Pojan uskossa, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.’
Jumalattomilla, syntisillä saatikka Jumalan vihollisilla ei ole, omin avuin, osaa tulevassa maailmassa, pelastuksessa. Kristus on kuitenkin sovittanut meidän synnit (Room. 3:25), meidän, jotka olimme jumalattomia, syntisiä ja jopa Jumalan vihollisia. Ja tästä sovituksesta me olemme tulleet osallisiksi koska me uskomme. Paavali sanoo Jumalasta, Room. 3:26: ’hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Kristukseen.’ Tähän perustuu kristityn murtamaton toivo, täydellinen meille uskossa annettu Jumalan vanhurskaus, ikuinen ilo ja täydellinen rauha - meille annettu! Meidät toivottomat on tehty Jumalan valtakunnan perillisiksi, Jumalan perheen jäseniksi, kiviksi Herran temppeliin, Ef 2:12 - 22. Meille on annettu osallisuus tulevaan maailmaan. Kiitos.
perjantai 16. marraskuuta 2007
Pyhittääkö päämäärä keinot?
Pyhittääkö päämäärä keinot? Jesus; miekka, eristäytyminen, kompromissi, vai jotain muuta?Posted by: Juho in
Blog -->
Konffa-saarnani suhteen mieleeni jäi pyörimään pari asiaa, jotka haluan (tai olisin ehkä halunnut) tuoda esille. Teksti Matt. 17:1 - 8 on vaikea sikäli, että se voi jäädä ihmisille aika etäiseksi. Joka tapauksessa pari syventävää huomiota:
1) Kyseessä on taitekohta Jeesuksen elämässä. Jumala puhuu Jeesukselle kaksi kertaa taivaasta: ensimmäisen kerran Jordanin joella, toisen kerran kirkastusvuorella. Kirkastusvuori-kokemuksen jälkeen Jeesuksen tyyli vaihtuu aikalailla - ihmeiden määrä vähenee vähenemistään, kunnes hän saapuu Jerusalemiin.
2) Viikkoa (6pvää) ennen kirkastusvuori-kokemusta Jeesus kyselee opetuslapsiltaan, Mt. 16:13 - 20: kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? Vastauksina mainitaan profeetta Elia ja Jeremia, joita Jeesus oikeasti muistuttikin hyvin paljon.
3) Juuri ennen kirkastusvuori-kokemusta (tai siis edelleen 6pvää aikaisemmin) Jeesus on ensimmäistä kertaa kertonut, että Ihmisen Pojan tulee paljon kärsiä ja nousta kolmantena päivänä kuolleista. Tämän jälkeen Pietari suuttuu ja nuhtelee Jeesusta. Jeesus vastaa hänelle äärimmäisen tuimasti: väisty tieltäni, saatana!
Eli.. mitä tämä tarkoittaa..
Jeesus tutkija Ben F. Meyer kirjoittaa klassikkoteoksessaan The Aims of Jesus, 1979 (uustettu painos 2004), että Jeesuksen toiminnan tavoite oli Israelin restauraatio siis uudellen rakennus. (Tämän päivän Jeesus-tutkimuksessa Jeesus nähdään jatkuvasti suhteessa restauraatio-eskatologiaan.) Tämä tavoite kuuluu erattamattomasti juutalaisiin lopunajan toiveisiin. Jeesus oli juutalainen ja hän näki itsensä Messiaana, niinpä on aika luonnollista, että hänellä on jotain painavaa sanottavaa Israelin restauraatiosta, temppelin uudelleen rakentamisesta tai pyhittämisestä ja uudesta exoduksesta eli maan pakolaisuuden päättymisestä. Meyer esitää, että Jeesuksen aikana oli ainakin kolme uskonnollis-poliittista liikettä, joilla kaikilla oli tavoitteena saavuttaa tai toteuttaa jollain lailla tuo ‘messiaaninen aika’, jolloin kaikki asetettaisiin paikoilleen. Nämä Jeesuksen kannalta keskeiset liikkeet koostuivat fariseuksista, saddukeuksista ja zelooteista. Jeesuksen kautta Jumalan valtakunta mutautui maan päälle.
Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että zelootit ajattelivat, että tuo tavoite toteutettaisiin aktiivisesti taistellen - eli Jumalan valtakunta on lähellä! Teroittakaa miekkanne! Vapiskaa roomalaiset ja kaikki maan petturit, kuten publikaanit! Zelootit radikalisoivat tooran, mutta aivan eri tavalla, kuin Jeesus, joka myös radikalisoi tooran. Zelootit korostivat tooraa kostoon ja rangaistuksiin liittyvissä asioissa, Jeesus taas korosti ja radikalisoi tooran sanoman anteeksi antamisesta, hyväksynnästä ja armosta. Jeesuksen opetus ”toisen posken kääntämisestä” oli zelooteille vaarallista puhetta. Veron maksaminen roomalaisille oli zeloottien mukaan maan petosta. Jeesus ei tässäkään kysymyksessä ollut zeloottien kannalla, Mark. 12:17. ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.”
Fariseukset keskittyivät lain tarkkaan noudattamiseen ja halakhan mukaiseen pyhyys-elämään. Fariseusten hurskaus ja pyhyys johtaisi siihen, että Jumala lunastaisi Israelin. Jeesus joutui koviin riitoihin fariseusten kanssa. Hänen mukaansa isien perinnesääntöihin perustuva halakha oli ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, Mark. 7:8, 10 - 13. Jeesuksen mukaan fariseukset laiminlöivät sen, mikä on laissa tärkeintä eli laupeuden, oikeudenmukaisuuden ja uskollisuuden, Mark. 3:4.
Saddukeusten koko identiteetti ja tehtävä (ja usein myös suuri omaisuus) oli sidottu temppeliin ja sen palvelukseen. Jeesus ennusti temppelin tuhon, ja kaatoi sen rahanvaihtajien pöydät ja tuolit jne. Meyrin mukaan myös saddukeukset odottivat tulevaa pelastuksen aikaa. Heidän mukaansa olennaista oli toimittaa uhrit oikein, he olivat monessa mieleesä erittäin konservatiivisia, mutta työskentelivät hyvässä yhteistyössä roomalaisten hallitsijoiden kanssa.
Jeesus siis joutui kovaan riitaan kaikkien näiden ‘puolueiden’ kanssa. Jeesus halusi tuoda Jumalan valtakunnan tähän maailmaan, Israeliin, hän halusi tuoda pelastuksen, mutta hän ei hyväksynyt aikalaistensa keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi: miekkoja ei pidä teroittaa, fariseusten laki-hurskaus ei riitä, ja saddukeusten temppeli-palvelus on turmeltunutta. Temppelistä, jonka pitäisi olla kaikkien kansojen rukoksen huone, on tullut rosvojen luola.
N. T. Wrightin esittää (jossain luennossaan), että nämä Jeesuksen aikalaiset pelastuksen tavoittelijat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: separatistit eli essealaiset, militaristit ja nationalistit eli zelootit, ja ”kultaisen keskitien” kulkijat, jotka yrittivät olla hylkäämättä juutalaista perintöään, ja toisaalta he yrittivät myös olla Rooman hyviä ystäviä. Tähän porukkaan kuuluivat Herodeksen kannattajat.
Joka tapauksessa: Jeesuksen visiona ei ollut, että hänen omansa vetäytyvät yksinäisyyteen viettämään eristäytynyttä elämää kirjoituksia tutkien ja rukoillen, vrt. Matt. 17:4. Näin tekivät essealaiset Juudean erämaassa, josta on löydetty Qumranin yhteisön luolat ja noin 800 kirjakääröä.. Jeesus ei myöskään kannata aseellista vallankumousta, mutta ei myöskään kompromissia tämän maailman kanssa. Jeesuksella on jokin toinen tie - ainutlaatuinen tie, erilainen kuin nuo aikaisemmat. Mikään muu tie ei vie perille tai saavuta tavoitettaan, Jumalan valtakuntaa.
Luulen, että Jeesus katseli kaus, kaus Israelin unelmiin, kun hän oli kirkastuvuorella, Matt. 17:1 - 8. Siellä olivat myös Israelin historian kaksi suurmiestä: tooran edustajana Mooses ja profeettojen edustajana Elia. Heidän viitoittamalla tiellä Jeesus katsoi tulevaan, ja luotsasi Isän käskyn mukaisesti missionsa kohti uutta suuntaa - ristiä. Tämä oli ainut tie, jolla Israelin raamatulliset unelmat ja kansallinen kutsumus voisi toteutua. ”Tutkimattomat ovat Herran tiet.”
Voisiko tämän päivän Israelia johtaa Jeesuksen oppien mukaisesti, ja voisiko Lähi-idän kriisin solmuja avata Jeesuksen keinoilla? Mitä Jeesuksen konstit ja keinot lopullisten tavoitteiden saavuttamiseksi, opettavat tämän päivän kristilliselle seurakunnalle? Ei pidä painaa päätä pusikkoon ja paeta tätä maailmaa, ei pidä tappaa ja vihata ‘vääräuskoisia’ tai ‘luopioita’ (vrt. ristiretket), eikä pidä tehdä kompromisseja.. vaan…
Blog -->
Konffa-saarnani suhteen mieleeni jäi pyörimään pari asiaa, jotka haluan (tai olisin ehkä halunnut) tuoda esille. Teksti Matt. 17:1 - 8 on vaikea sikäli, että se voi jäädä ihmisille aika etäiseksi. Joka tapauksessa pari syventävää huomiota:
1) Kyseessä on taitekohta Jeesuksen elämässä. Jumala puhuu Jeesukselle kaksi kertaa taivaasta: ensimmäisen kerran Jordanin joella, toisen kerran kirkastusvuorella. Kirkastusvuori-kokemuksen jälkeen Jeesuksen tyyli vaihtuu aikalailla - ihmeiden määrä vähenee vähenemistään, kunnes hän saapuu Jerusalemiin.
2) Viikkoa (6pvää) ennen kirkastusvuori-kokemusta Jeesus kyselee opetuslapsiltaan, Mt. 16:13 - 20: kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? Vastauksina mainitaan profeetta Elia ja Jeremia, joita Jeesus oikeasti muistuttikin hyvin paljon.
3) Juuri ennen kirkastusvuori-kokemusta (tai siis edelleen 6pvää aikaisemmin) Jeesus on ensimmäistä kertaa kertonut, että Ihmisen Pojan tulee paljon kärsiä ja nousta kolmantena päivänä kuolleista. Tämän jälkeen Pietari suuttuu ja nuhtelee Jeesusta. Jeesus vastaa hänelle äärimmäisen tuimasti: väisty tieltäni, saatana!
Eli.. mitä tämä tarkoittaa..
Jeesus tutkija Ben F. Meyer kirjoittaa klassikkoteoksessaan The Aims of Jesus, 1979 (uustettu painos 2004), että Jeesuksen toiminnan tavoite oli Israelin restauraatio siis uudellen rakennus. (Tämän päivän Jeesus-tutkimuksessa Jeesus nähdään jatkuvasti suhteessa restauraatio-eskatologiaan.) Tämä tavoite kuuluu erattamattomasti juutalaisiin lopunajan toiveisiin. Jeesus oli juutalainen ja hän näki itsensä Messiaana, niinpä on aika luonnollista, että hänellä on jotain painavaa sanottavaa Israelin restauraatiosta, temppelin uudelleen rakentamisesta tai pyhittämisestä ja uudesta exoduksesta eli maan pakolaisuuden päättymisestä. Meyer esitää, että Jeesuksen aikana oli ainakin kolme uskonnollis-poliittista liikettä, joilla kaikilla oli tavoitteena saavuttaa tai toteuttaa jollain lailla tuo ‘messiaaninen aika’, jolloin kaikki asetettaisiin paikoilleen. Nämä Jeesuksen kannalta keskeiset liikkeet koostuivat fariseuksista, saddukeuksista ja zelooteista. Jeesuksen kautta Jumalan valtakunta mutautui maan päälle.
Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että zelootit ajattelivat, että tuo tavoite toteutettaisiin aktiivisesti taistellen - eli Jumalan valtakunta on lähellä! Teroittakaa miekkanne! Vapiskaa roomalaiset ja kaikki maan petturit, kuten publikaanit! Zelootit radikalisoivat tooran, mutta aivan eri tavalla, kuin Jeesus, joka myös radikalisoi tooran. Zelootit korostivat tooraa kostoon ja rangaistuksiin liittyvissä asioissa, Jeesus taas korosti ja radikalisoi tooran sanoman anteeksi antamisesta, hyväksynnästä ja armosta. Jeesuksen opetus ”toisen posken kääntämisestä” oli zelooteille vaarallista puhetta. Veron maksaminen roomalaisille oli zeloottien mukaan maan petosta. Jeesus ei tässäkään kysymyksessä ollut zeloottien kannalla, Mark. 12:17. ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.”
Fariseukset keskittyivät lain tarkkaan noudattamiseen ja halakhan mukaiseen pyhyys-elämään. Fariseusten hurskaus ja pyhyys johtaisi siihen, että Jumala lunastaisi Israelin. Jeesus joutui koviin riitoihin fariseusten kanssa. Hänen mukaansa isien perinnesääntöihin perustuva halakha oli ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, Mark. 7:8, 10 - 13. Jeesuksen mukaan fariseukset laiminlöivät sen, mikä on laissa tärkeintä eli laupeuden, oikeudenmukaisuuden ja uskollisuuden, Mark. 3:4.
Saddukeusten koko identiteetti ja tehtävä (ja usein myös suuri omaisuus) oli sidottu temppeliin ja sen palvelukseen. Jeesus ennusti temppelin tuhon, ja kaatoi sen rahanvaihtajien pöydät ja tuolit jne. Meyrin mukaan myös saddukeukset odottivat tulevaa pelastuksen aikaa. Heidän mukaansa olennaista oli toimittaa uhrit oikein, he olivat monessa mieleesä erittäin konservatiivisia, mutta työskentelivät hyvässä yhteistyössä roomalaisten hallitsijoiden kanssa.
Jeesus siis joutui kovaan riitaan kaikkien näiden ‘puolueiden’ kanssa. Jeesus halusi tuoda Jumalan valtakunnan tähän maailmaan, Israeliin, hän halusi tuoda pelastuksen, mutta hän ei hyväksynyt aikalaistensa keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi: miekkoja ei pidä teroittaa, fariseusten laki-hurskaus ei riitä, ja saddukeusten temppeli-palvelus on turmeltunutta. Temppelistä, jonka pitäisi olla kaikkien kansojen rukoksen huone, on tullut rosvojen luola.
N. T. Wrightin esittää (jossain luennossaan), että nämä Jeesuksen aikalaiset pelastuksen tavoittelijat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: separatistit eli essealaiset, militaristit ja nationalistit eli zelootit, ja ”kultaisen keskitien” kulkijat, jotka yrittivät olla hylkäämättä juutalaista perintöään, ja toisaalta he yrittivät myös olla Rooman hyviä ystäviä. Tähän porukkaan kuuluivat Herodeksen kannattajat.
Joka tapauksessa: Jeesuksen visiona ei ollut, että hänen omansa vetäytyvät yksinäisyyteen viettämään eristäytynyttä elämää kirjoituksia tutkien ja rukoillen, vrt. Matt. 17:4. Näin tekivät essealaiset Juudean erämaassa, josta on löydetty Qumranin yhteisön luolat ja noin 800 kirjakääröä.. Jeesus ei myöskään kannata aseellista vallankumousta, mutta ei myöskään kompromissia tämän maailman kanssa. Jeesuksella on jokin toinen tie - ainutlaatuinen tie, erilainen kuin nuo aikaisemmat. Mikään muu tie ei vie perille tai saavuta tavoitettaan, Jumalan valtakuntaa.
Luulen, että Jeesus katseli kaus, kaus Israelin unelmiin, kun hän oli kirkastuvuorella, Matt. 17:1 - 8. Siellä olivat myös Israelin historian kaksi suurmiestä: tooran edustajana Mooses ja profeettojen edustajana Elia. Heidän viitoittamalla tiellä Jeesus katsoi tulevaan, ja luotsasi Isän käskyn mukaisesti missionsa kohti uutta suuntaa - ristiä. Tämä oli ainut tie, jolla Israelin raamatulliset unelmat ja kansallinen kutsumus voisi toteutua. ”Tutkimattomat ovat Herran tiet.”
Voisiko tämän päivän Israelia johtaa Jeesuksen oppien mukaisesti, ja voisiko Lähi-idän kriisin solmuja avata Jeesuksen keinoilla? Mitä Jeesuksen konstit ja keinot lopullisten tavoitteiden saavuttamiseksi, opettavat tämän päivän kristilliselle seurakunnalle? Ei pidä painaa päätä pusikkoon ja paeta tätä maailmaa, ei pidä tappaa ja vihata ‘vääräuskoisia’ tai ‘luopioita’ (vrt. ristiretket), eikä pidä tehdä kompromisseja.. vaan…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)