Paholaisen häviö - sormuksilla, loitsuilla, yrttihoidoilla, kalan sapella, vai Kristuksen nimessä?

Ohessa tekstini, joka julkaistaan Helsingin Raamattukoulun lehdessä. Olen pitkin viime syksyä ja kuluvaa kevättä kirjoittanut kansantajuista kirjaa siitä, mitä varhaiset kristityt ajattelivat ja uskoivat henkivalloista. Tämä blogi valaisee yhtä pientä osaa tulevan kirjani sisällöstä.

----------------

Se on tutkittu juttu, että ihmeillä, varsinkin parantamisilla ja pahojen henkien karkottamisilla eli eksorkismeilla oli merkittävä vaikutus evankeliumin leviämisessä ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana. Tämä näkyy jo Paavalin kirjeissä (Room. 15:18–19; 2. Kor. 12:12; Ap. t. 15:12), mutta myös varhaisten kirkkoisien kirjoituksissa. Esimerkiksi Justinos Marttyyri kirjoittaa 150-luvulla näin (2. Apol. 6):

”Monet meistä kristityistä ajavat pahoja henkiä ulos monista näiden vaivaamista ihmisistä koko maailmassa sekä myös teidän kaupungissanne Jeesuksen Kristuksen nimessä, hänen, joka ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana. Tekemällä voimattomaksi ja ajamalla ulos ihmisiä vallassaan pitäneitä pahoja henkiä he ovat parantaneet ja vielä nytkin parantavat niitä, joita ketkään muut henkienmanaajat eivät loitsujen ja rohtojen käyttäjät ole kyenneet parantamaan.”

Eusebius kirjoitti Kirkkohistoriansa 300-luvun alussa. Siinä hän sattumoisin luettelee Rooman seu­rakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset vuodelta 250 (Kirkk. Hist. 6. 43:11). ”Rooman seurakunnassa oli 46 presbyteeriä, seitsemän diakonia, seitsemän ali­dia­ko­nia, 42 akoluuttia (kirkon palvelijaa), 52 eksorkistia..” Eksorkisteja oli enemmän kuin pappeja! Alkukristityt ottivat pimeyden henkivallat tosissaan, samoin he uskoivat, että Jeesus Kristus on kaikkien valtojen voittaja ja Herra.

Kirjoittaessani kirjaa Henkivalloista kiinnitin huomiota siihen, kuinka Jeesus oli tyyliltään ainutlaatuinen aikansa eksorkistien joukossa. Edes Jeesuksen vastustajat eivät kiistä hänen kykyään ajaa pois demoneita. He vain väittävät hänen toimivan väärässä hengessä (Luuk. 11:15): ”Belsebulin, itsensä pääpaholaisen avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” Jeesus vastaa tähän ”väärin sammutettu” -syytökseen esittämällä vastustajilleen tiukan kysymyksen (Luuk. 11:19–20):

”Jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä kar­kottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormeilla, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.”

Kannattaa kiinnittää huomio tuohon ”Jumalan sormeen”, jolla Jeesus karkottaa demoneita. Tässä näyttää nimittäin olevan viittaus Mooseksen ja Egyptin noitien taistoon, joka löytyy Raamatun exoduskertomuksesta. Tuolloin faaraon hovin loitsijat olivat olleet aivan avuttomia Mooseksen edessä. He olivat vain todenneet, että Mooses oli ylivoimainen, sillä Jumala oli hänen kanssaan (2. Moos. 8:15): ”Yk­sin Jumalan sormi voi tehdä tämän.” Jos Jeesus esittäytyy uutena Mooseksena, joka karkottaa demoneita ”Jumalan sor­mel­la”, niin silloin vastavuoroisesti, hänen vastustajansa näyttäytyvät uusina ”faaraon loitsijoina” (2. Moos. 8:12–15).

Tällainen tulkinta ei ole aivan tyhjästä temmattu, nimittäin toisen temppelin ajan kirjalliset eksorkismikertomukset paljastavat, että juutalaisten manauksiin liittyi roimasti magiaa ja loitsuja. Jeesukselta moiset taianomaiset metodit puuttuvat tyystin. Hän käyttää Jumalan sormea. Josefus – ensimmäisen vuosisadan juutalainen historioitsija – kertoo, että juutalaiset us­koi­vat ruudanlehden karkottavan pahoja henkiä (Bell. 7:183):

”…tätä kasvia tavoitellaan sen sisältämän voiman vuoksi; sillä kun sitä pannaan sai­rai­den ihmisten päälle, se karkottaa nopeasti pois demoneiksi kutsutut pahojen ih­mis­ten henget, jotka menevät eläviin ihmisiin ja tappavat heidät, ellei apua saada ajoissa.”

Tällaiset demoneihin tepsivät juurihoidot muistuttavat magiaa. Juutalaisessa Riemuvuosien kirjassa väitetään Noo­an saaneen tietoja, kuinka valmistaa lääkkeitä, jotka suojaavat demoneilta ja niiden vai­ku­tuk­sil­ta (Riem. 10:10–12). Apokryfien joukossa olevassa Tobitin kirjassa kerrotaan, miten ”salapuvussaan” esiintyvä enkeli Rafael opastaa Tobiaa, kuin­ka ka­lan sisäelimistä saa piruihin purevia rohtoja (Tob. 6:8): ”Sydäntä ja maksaa käytetään silloin, kuin miestä tai naista vaivaa riivaaja tai paha henki. Kun niitä poltetaan hänen edessään, hän pääsee eroon vaivastaan eikä henki enää koskaan kiusaa häntä.” Myöhemmin kun kohtalonhetki koitti, Tobia muisti suojelusenkelinsä eksorkismiopit. Niinpä hän (Tob. 8:2–3)

”meni laukulleen, otti sieltä kalan maksan ja sydämen ja asetti ne suit­su­ke­as­ti­aan hiil­lok­selle. Kalasta nouseva katku pysäytti pahan hengen, ja se ryntäsi pois ja pakeni Egyp­tin perukoille saakka. Mutta Rafael lähti perään, otti sen siellä kiin­ni ja pani sen oi­tis jaloistaan kahleisiin.”

Toisin kuin Tobia Jeesus ei milloinkaan pahoja henkiä karkottaessaan konsultoinut enkeleitä. Jeesus ei myöskään käyttänyt eläinten sisäelimiä tai polttanut suitsukkeita. Jeesuksen ominaistyyli kirkastuu, kun luemme Josefuksen kertomuksen siitä, kuinka juutalainen Eleasar ajoi pois pahan hengen eräästä miehestä (Josefus, Ant. 8:47–48):

”Eleasar asetti riivatun miehen nenään sormuksen, jonka sinetin alla oli eräs Salomon määräämistä juurista. Kun mies sitten haistoi sen, veti Ele­a­sar demonin ulos miehen sieraimista. Samalla mies kaatui maahan ja Ele­asar vannotti demonia enää palaamasta mieheen. Hän mainitsi Sa­lo­mon nimen ja resitoi tämän valmistamia loitsuja.”

Tämä on muuten ainut selkeä manauskertomus, josta Josefus kertoo laajassa tuotannossaan. Näyttää vahvasti siltä, että Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa vaikutti vain joitain yksittäisiä manaajia, eksorkisteja. Jos otamme lukuun kaikki toisen temppelin ajan ylöskirjatut eksorkismi-ihmeet, niin Jeesuksen nimissä on eksorkismeja enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä! Samoin Jeesuksen aikalaisten manaajien toimintatavat loitsuineen, sormuksineen, kalan maksoineen, suitsukkeineen ja juurihoitoineen erosivat selvästi Jeesuksen tyylistä, jota leimasi yksinkertaisuus ja helppous. Jeesus seisoo aivan eri sarjassa, sillä hän karkotti pahoja henkiä ”Jumalan sormella”, näin osoittaen, että ”Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.”

Tiedämme, että Jeesuksen aikaan juutalaisilla oli tapana käskeä pahoja henkiä jonkun suuren auktoriteetin nimissä. Kuningas Salomon nimeä käytettiin paljon, koska hänet yhdistettiin pahojen henkien voittajaan. Kohdatessaan demoneita ja riivattuja ihmisiä Jeesus ei kuitenkaan vedonnut kenenkään nimeen. Hän vain yksinkertaisesti käs­ki demoneita (Mark. 9:25): ”Mykkä ja kuuro henki, minä (egō) käs­ken sinua: Lähde pojasta..” Juuri tuo Jeesuksen ”minä” on hänen yliluonnollisten voimiensa läh­de. Jeesus ei eksorkismeissaan kiinnitä huomiota Isä Jumalaan tai Pyhään Henkeen, vaan itseensä: ”Minä käsken sinua.” Kenenkään muun ei tiedetä toimineen vastaavalla tavalla.

Jos Jeesus epäsuorasti vertasi ai­kansa eksorkisteja faaraon hovin loitsijoihin, niin tuo vertaus ei olisi ollut aivan niin kaukaa haettu, kuin voisi äkkiseltään kuvitella. 150-luvulla kirjoittanut Justinos Marttyyri kertoo oman aikansa juu­talaisista eksorkisteista. Hänen näkemyksensä on varmasti poleeminen ja tarkoitushakuinen, mut­ta Josefuksen antamien todisteiden valossa, Justinus Marttyyri taitaa olla osittain oikeassa (Just. Mart. Dial. Tryf. 85):

”Jos te ajatte ulos pahoja henkiä kaikkien keskuudessanne vaikuttaneiden ku­nin­kai­den, hurskaiden, profeettojen tai patriarkkojen nimissä, yksikään niistä ei tule ala­mai­sek­si. Mutta silloin, jos joku teistä ajaa pahoja henkiä ulos Aabrahamin, Iisakin ja Jaa­ko­bin Jumalan nimissä, ne saattavat tulla alamaisiksi. Teidän eksorkistinne käyttävät pa­hoja henkiä ulos ajaessaan samoja keinoja kuin pakanat, suitsukkeita ja kahleita.”

Lähteidemme mukaan kristityt kyllä karkottivat pahoja henkiä – jopa paljon enemmän ja paljon tehokkaammin kuin ketkään muut – mutta he eivät käyttäneet tavanomaisia konsteja ja työvälineitä: suitsukkeita, kahleita, kalan maksaa, loitsuja, sormuksia tai juurihoitoja. Niin kuin Justinos Marttyyri todistaa, he karkottivat demoneita Jeesuksen Kristuksen nimessä (Dial. Tryf. 30:3):

”..Nykyäänkin ne tottelevat meitä, kun ajamme nii­tä ulos Jeesuksen Kristuksen nimessä.. myös pahat henget tottelevat hänen ni­me­ään..”

Varhaiset kristityt ottivat pimeyden henkivallat tosissaan. Nykyään on toisin. Jos 250-luvulla pelkästään Rooman seurakunnalla oli 52 eksorkistia, niin nykyään koko Suomen maassa luterilaisella kirkolla ei taida olla yhtä ainuttakaan virallista ja valtuutettua eksorkistia. Sen sijaan meedioiden, noitien, pakanallisen henkisyyden, horoskooppien ja ennustajien suosio kasvaa kansan syvissä riveissä kovaa vauhtia. En vaadi, että luterilaiseen toimituskäsikirjaan pitäisi saada rukouskaava riivattuja varten, mutta olen sillä kannalla, että eksorkismiin tulisi kouluttaa ja valtuuttaa asiantuntevia ihmisiä. Mainittakoon, että katolisessa kirkossa on jokaisessa hiippakunnassa piispan valtuuttama eksorkisti. Samoin helluntaipuolella nämä asiat otetaan tosissaan.

Luojan kiitos Raamattu puhuu pimeiden, langenneiden henkivaltojen lisäksi myös hyvistä henkivalloista, Herran sanansaattajista ja suojelusenkeleistä. Enkelit kuuluvat olennaisesti kristilliseen uskoon. Heistä voit lukea enemmän tulevasta Henkivallat –kirjastani, jonka Perussanomat julkaisee kesän kuluessa.

MOT, Kristus ja pirunkarkotusbunkkeri

MOT sai aikaan valtavan kohun demoneista ja riivatuista. Päätin kirjoittaa perkeleistä ja demoneista parin postauksen verran. Tässä tulee osa 1, jossa käsittelen Jeesusta Saatanan voittajana ja UT:n todistusta paholaisesta. Osa 2, jonka kirjoitan, kunhan ehdin, tulee käsittelemään seurakunnan ja Paholaisen suhdetta.

Mielestäni nämä pimeyden henkivallat pitää ottaa tosissaan. Kristityt uskovat personalliseen Jumalaan, mutta myös Saatanaan ja demoneihin. Saatanaa, personalista pahaa, ei kuitenkaan voi verrata Jumalaan, Kristukseen, sillä Saatana on vain luotu henkiolento, ”kaiken valheen isä”. Saatanalla ei ole Jumalaan nähden mitään omaa valtaa. Jumalalla on kaikki valta, mutta jostain mystisestä syystä – jota tuskin voimme täysin ymmärtää – Herra on antanut Saatanalle vapaata köyttä tiettyyn rajaan asti. Näemme tämän selvästi Jobin kirjassa. Herra antaa Saatanalle luvan koetella Jobia tiettyyn rajaan asti: hänen lapsensa, terveytensä, hurskas maineensa ja omaisuutensa häviävät. Job. 1:12; 2:6:

Herra sanoi Saatanalle: ”Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on. Mutta häneen itseensä et saa koskea.”

Herra sanoi Saatanalle: ”Hyvä on! Tee hänelle mitä haluat, mutta henkeä et saa häneltä viedä!”

Kaiken kärsimyksen keskellä Job ei syytä Saatanaa, vaan hän vaatii päästä Herran puheille – hän haluaa tulla korkeimman kuulemaksi. Hän haluaa vastauksia, pelastuksen. Myös evankeliumeissa näemme, että Saatana saa Herralta luvan toimia tiettyyn rajaan asti. Jeesus sanoo Pietarille dramaattiset sanat (Luuk. 22:31–32): ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.”

Myös Jeesus, itsensä Pyhän Hengen johdatuksesta, viedään Saatanan kiusattavaksi 40 päiväksi autiomaahan. Pyhä ”Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi”, Matt. 4:1; Luuk. 4:1. Näin Jumala tahtoi, että Jeesus joutui kohtaamaan ihmisen pahimman ja perimmäisen Kiusaajan, Jobin ja Pietarin, Adamin ja Eevan, Israelin kiusaajan eli Saatanan. Toisin kuin vanha Adam, tämä uusi Adam selvisi kiusauksesta. Hän oli kaikin tavoin kiusattu, mutta hän vain ei langennut syntiin vaan pysyi uskollisena Isänsä tahdolle kuolemaansa asti. Autiomaakiusauksissa näemme, että Saatana – tuo erilleen heittäjä – ei saa rikki Isän, Pojan ja Pyhän Hengen saumatonta rakkauden ykseyttä: Poika kulkee Hengen johdatuksessa eikä millään tavalla kapinoi Isäänsä vastaan. Vain Hän pystyy kukistamaan Paholaisen ja pelastamaan ihmiset hänen vallastaan.

Jeesus ja Saatana

Julkisen toimintansa alussa Jordanin joella 30-vuotias Jeesus, Poika saa Isänsä tunnustuksen ja Pyhän Hengen voitelun. Hän pystyy seisomaan Paholaisen edessä lankeamatta. Markuksen evankeliumissa (Mark. 1:39) tiivistetään Jeesuksen missio sanoihin ”hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.” Apostoli Johannes kirjoittaa, että Jumalan Poika tuli ”tekemään tyhjäksi Paholaisen teot” (1. Joh. 3:8). Markuksen evankeliumista 1/3 käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä: sokeat saavat näkönsä, kuurot kuulevat, rammat kävelevät, kuolleita herää, Jeesus kävelee veden päällä, tyynnyttää myrskyn, tekee ruokkimisihmeen… Näistä valtavan monista ihmeistä, kaikkein yleisin yksittäinen ihme, jonka Jeesus tekee, on kuitenkin eksorkismi – pahojen henkien pois ajaminen.

Messiaana Jeesuksen perimmäinen missio liittyi pahuuden tuhoamiseen. Tuo pahuuden lähde ei hänen mukaansa ollut Rooman valtakunta, eivät fariseukset ja heidän perimätietonsa, eivät publikaanit ja syntiset, vaan pahuuden todellinen lähde paljastuu syntiinlankeemuskertomuksessa. Pahuuden lähde on Saatanassa, joka johti ihmisen syntiin. Tällainen päättelyyn olisivat monet Jeesuksen aikalaiset juutalaiset yhtyneet. Esimerkiksi Qumranin essealaiset puhuivat paljon Belialista (=Paholainen) ja hänen pimeyden joukoistaan. Noin 30-luvulla kirjoitettu Mooseksen testamentti, joka on jonkun uskonnollisen juutalaisryhmän visionäärinen kuvaus lopunajasta, yhdistää toisiinsa Jumalan valtakunnan tulon ja Saatanan tuhon (T. Mos. 10:1): ”Ja sitten Hänen (Jumalan) Valtakuntansa ilmestyy koko luomakunnassa. Silloin Saatana tuhoutuu ja kaikki murhe lakkaa.” Oikeastaan evankeliumeissa Jeesuksella on samanlainen näky: Jumalan valtakunnan saapuminen tarkoittaa eittämättä Saatanan tuhoa. Tämä näkyy seuraavissa kohdissa, Luuk. 10:18; 11:20–22; 13:16:

Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.”

”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. "Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin.”

”Tätä Abrahamin tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?”

Jeesuksen edessä Saatana siis syöstään alas taivaasta, hänet kimppuunsa hyökätään, hänen omaisuutensa ryöstetään ja hänet voitetaan. Hänen vankinsa vapautetaan (Mark. 3:23–27). Tämän kaiken Jeesus tekee vain ”Jumalan sormella”, vain yhdellä sanalla. Jeesuksen edessä voimakkaat Pimeyden voimat huutavat: ”Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan Poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!” Mark. 5. Nykyaikaiselle ihmisen voi olla vaikea ymmärtää evankeliumien Jeesusta juuri siksi, että Jeesus hyökkäsi niin voimakkaasti Saatanan kimppuun. Jos MOT:n tuottajat voisivat tehdä aikamatkan Jeesuksen ajalle, he olisivat kauhuissaan hänen sanoistaan ja toimistaan. Historiallisen Jeesuksen tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että eksorkismit kuuluivat olennaisesti Jeesuksen missioon, jossa Jumalan valtakunta oli murtautumassa tähän maailmaan.

Moni epäilee Saatanan olemassaoloa eikä usko, että hänellä on osaa tai arpaa meidän elämään ja maailman tapahtumiin. Jos Jeesus tuhosi Saatanan jo evankeliumeissa, niin miksi Saatanalla on vielä temmellystilaa Apostolien teoissa, Pietarin ja Paavalin kirjeissä? Miksi kristityt uskovat, että Paholainen tekee edelleen työtään maan päällä? Näihin kysymyksiin minulla ei ole mitään suoria vastauksia. Ilmestyskirjassa kuitenkin puhutaan Saatanan ja hänen enkeliensä lopullisesta tuhosta helvetissä. Saatanan tuho on tavallaan kaksiosainen. Jeesus kukisti Saatanan, mutta hän vaikuttaa vielä, joskin hänen lopullinen tuomionhetkensä lähestyy koko ajan – se koittaa viimeisellä tuomiolla.

Saatana ja Kristuksen ruumis

Kuitenkin Jumalan valtakunta ja Kristuksen persoona ovat täydellisesti vapaita Saatanan vallasta. Jumalan valtakunnan tulo tarkoittaa Saatanan vallan tuhoa. Katolinen kirkko opettaa varsin ytimekkäästi, että Kristuksen kirkko on taivasten valtakunnan itu ja alku tässä maailmassa (KKK § 541). Ajatus on varsin viisas ja yhdyn siihen: Kristus halusi koota kaikki luokseen – sairaat, lapset, työtä tekevät ja raskautetut, syntiset ja publikaanit, monet tulevat ”idästä ja lännestä aterialle Jumalan valtakuntaan”. Jeesus kuoli ”kootakseen yhteen kaikki hajalleen joutuneet Jumalan lapset” (Joh. 11). Kaikkia kootaan tähän Kristuksen yhteyteen, kirkkoon, joka on hänen ruumiinsa. Näin ollen turva Saatanalta löytyy Kristuksen persoonasta, pyhästä ruumiista, johon kaikkia kootaan, Kristuksen kirkosta, johon meitä kutsutaan, ja jota ”eivät tuonelan vallan portit voita” (Matt. 16:18).

Suurin ase pirua vastaan on siis juurtuminen Kristukseen. Kristuksen kirkkoa ja Kristusta ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan. Mikä koskee Jeesusta Kristusta, koskee tavallaan hänen seurakunta-ruumistaan, jonka pää Hän on. Tuonelan vallat eivät voi mitenkään voittaa Kristusta tai hänen kirkkoaan. Se on mahdotonta. On hyvin mielenkiintoista, että meidän tunteamamme historian ensimmäinen maininta katolisesta kirkosta on sidottu erottamattomasti yhteen Kristuksen kanssa. 110-luvulla marttyyrina leijonien raatelemana kuollut piispa Ignatius kirjoittaa Smyrnan seurakunnalle näin: ”Katolinen kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on.” (Smyr. 8:2). Todellista kirkkoa ja Kristusta ei siis voi erottaa toisistaan.

Usein on sanottu, että evankeliumien Jeesuksesta on pitkä matka seurakunnan ja kirkon todellisuuteen. Tämän ajattelun pohjalta minun esittämäni ”kirkollinen tulkinta” Jeesuksesta on väärä. Mielestäni kirkollinen tulkinta on juuri oikea. Ilman kirkollista tulkintaa Jeesus jää meille aivan käsittämättömäksi muukalaiseksi, jolla ei ole todellista yhteyttä meihin. Kirkollinen tulkinta näkee evankeliumien Jeesuksen ja kirkon välillä jatkuvuuden. Juuri alkukristityt näyttävät kannattaneen tällaista tulkintaa. Seurakunnalla on siis voitto Perkeleestä ja tämä voitto perustuu siihen, että Jeesus voitti ja voittaa Paholaisen, ja siihen, että "kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on." Jo aiemmin lainaamamme Ignatius kirjoittaa meille alkuseurakunnan voitosta (Ign. Ef. 13:1): 

”Pyrkikää mahdollisimman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan eukaristiaa ja ylistääksenne häntä. Kun näet usein tulette koolle, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava turmio raukeaa teidän uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta.”

Kaste, ehtoollinen, Sana, usko, rukous – Kristuksessa pitäytyminen, eläviksi jäseniksi hänen pyhään ruumiiseensa juurtuminen – ovat tärkeimpiä asioita, joilla pysymme turvassa Saatanalta. 

Seuraava osio, niin kuin alussa sanoin, tulee käsittelemään tämän seurakuntaruumiin suhdetta Paholaiseen.