Mistä syntyy luovuus ja se vimma, joka kuuluu kehitykseen? Jerusalemilainen Saul Singer kirjoitti muutama vuosi sitten kirjan, Start-Up Nation. The Story of Israel's Economic Miracle, jossa hän vastaa tähän kysymykseen. Israelin käsittämätön menestys erityisesti it-alalla on saanut osakseen paljon huomiota ympäri maailmaa. Start-upilla tarkoitetaan uutta ja menestyvää liiketoimintaa, joka syntyy jonkun innovaation yhteyteen. Israelissa näitä start-uppeja on vuodessa noin 500, kun taas koko Euroopan mantereella niitä on 600-700 vuodessa. Euroopan mantereella on noin 700 miljoonaa ihmistä, Israelissa asukkaita on 7,5 miljoonaa. Jokin selitys pitäisi siis löytyä isralilaisten kekseliäisyydelle, luovuudelle ja kyvylle saattaa innovaatiot menestyviksi liiketoiminnoiksi.
Saul Singer sanoo, että syitä on useita. Hän kuitenkin nostaa esille Israelin armeijan ja sen, että Israel on erittäin maahanmuuttomyönteinen valtio. Israeliin tulee suhteessa sen asukaslukuun enemmän maahanmuuttajia kuin mihinkään muuhun valtioon. Tottakai suurin osa Israelin maahanmuuttajista on juutalaisia. Heitä tulee idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä. He tuovat omat vaikutteensa mukanaan. He sitoutuvat Israelin kansalliseen tarinaan, joka kulkee raamatunajoista vainojen halki tähän päivään ja tulevaisuuteen. Israelilaiset yleensä uskovat, että heidän kansallaan, heimollaan, on jokin suurempi tarkoitus ja missio olemassaololleen. Tällainen usko omaan merkitykseen on ehdottoman tärkeä edellytys menestykselle.
Innovaatiot liittyvät usein juuri maahanmuuttajiin, kunhan heidät saadaan sopeutumaan uuteen yhteiskuntaan. Esimerkiksi San Fransiscon Piilaakson yrityksistä puolet on maahanmuuttajien perustamia. Maahanmuuttajien ja pakolaisten tuoma potentiaali pitäisi siis hyödyntää. Suomessa, kuten myös Ruotsissa, tässä on epäonnistuttu pahasti. Tuorein esimerkki on se, että Burundista tuli Suomeen hyvin koulutettu pariskunta. He asuivat täällä monta vuotta, mutta heille ei vain löytynyt työpaikkaa. Nainen osasi neljää kieltä ja hänen miehensä puhui seitsemää kieltä! Tietysti turhautuneina he palasivat Burundiin, jossa entisestä Suomen työttömästä tehtiin Burundin ulkoministeri! Suomessa on tosi paljon potentiaalista reserviä nuorissa lupauksissa ja maahanmuuttajissa. He haluaisivat ottaa riskejä, hypätä tuntemattomaan ja taistella jonkun hyvän syyn puolesta. Ikävä kyllä Suomessa nuorille lupauksille ei anneta kunnon mahdollisuuksia, niin kuin ei myöskään anneta maahanmuuttajille.
Takaisin Israeliin ja armeijaan: mikä on Israelin armeijan merkitys start-upeille? Armeijassa nuoret miehet ja naiset saavat oikeata vastuuta. Heille kertyy kokemusta tiimityöskentelystä ja johtamisesta. He joutuvat uhraamaan omastaan yhteisen edun vuoksi. He vastaavat nuorina kavereidensa hengestä ja kansan turvallisuudesta. Armeija antaa heille oppia, jota ei saa lukemalla kirjastossa tai luennoilla istumalla. Kun tämä taistelukoulun oppi tuodaan siviilimaailmaan, syntyy uhraamista, taistelua, riskien ottoja ja luovia ratkaisuja. Nuori polvi ottaa vastuuta myös armeijan ulkopuolella – työelämässä. Saul Singerin mukaan israelilaiset eivät ole muita viisaampia, mutta heillä on muita enemmän intoa ja rohkeutta ottaa riskejä. He ovat tottuneet olemaan yksin, olemaan vihollisten ympäröiminä. Tämän myötä he uskaltavat ottaa luovia riskejä myös työelämässä. He uskaltavat olla eri mieltä, poiketa valtavirran näkemyksistä.
Lopuksi on tietysti totta, että Israelissa on isoja ongelmia ja turhautuneita, potentiaalinsa (talenttinsa) kätkeviä ihmisiä, mutta silti on fakta, että Israelissa on vuosittain noin 500 start-uppia. On tunnustettava, että maallisella areenalla Israel on kiitettävästi onnistunut laittamaan talenttinsa tuottamaan tulosta. Älä pelkää, vaan laita talenttisi käyttöön.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Israel. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
lauantai 26. helmikuuta 2011
Jos olisit ihmisoikeusaktivisti...
Jos taistelisit vakavasti ihmisoikeuksien puolesta, minkä maiden tilanteesta olisit huolissasi? Sudan, Kuuba, Intia, Kiina, Venäjä, Iran, Egypti, Libya, Syyria? YK:lla on oma järjestönsä, jonka nimi on YK:n Ihmisoikeusneuvosto: HRC – Human Rights Council. Tämä kansainvälinen neuvosto, jonka tukikohta on Genevessä, pyrkii puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin ja tuomitsemaan niitä.
Eilisessä Jerusalem Postissa oli mielenkiintoinen artikkeli kyseisestä neuvostosta. Kummallista, mutta kyseinen neuvosto ei ole juuri kertaakaan puuttunut esim. Egyptin pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin, jotka nyt pari viikkoa sitten räjähtivät käsiin ja johtivat maan johdon vaihtoon. Tämän myötä on mahdollista, että Egypti muuttuu pahasta tosi pahaksi: ääri-islamit ottavat vallan tai joku löyhä hallinto saadaan maan johtoon. Jos HRC olisi hoitanut hommansa ja paljastanut Mubarakin rikoksia, tilanne ei olisi ehkä kehittynyt tähän pisteeseen.
Viimeisen viiden vuoden aikana HRC on tuottanut noin 50 päätöstä (resoluutiota), jossa se tuomitsee jonkun valtion ihmisoikeusloukkauksista. Näistä 50 päätöksestä 35 on koskenut Israelia. Näin ollen 70 % kaikista YK:n ihmisoikeusneuvoston kansainvälisistä tuomioista on kohdistunut Israeliin. Edelleen, koska kyseisen neuvoston kummallisena pakkomielteenä ja syntipukkina on ollut ja on Israel, se ei ole ehtinyt keskittymään tai varautumaan niihin todellisiin pahiksiin, kuten Libyaan, Egyptiin tai Iraniin.
Tottakai Israel loukkaa välillä ihmisoikeuksia, aivan niin kuin mikä tahansa valtio, mutta jos HRC:n tuomioista 70 % koskee Israelia, niin jossain on ongelma.
Hälyttävää on se, että Egypti ei ollut HRC:n agendalla, syytettävänä kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana!!! Itse asiassa, Egypti oli syyttäjänä. Kyseinen valtio tuki monia HRC:n syytteitä Israelia kohtaan. HRC:n näkökulmasta Egyptiä voitaisiin oikeastaan pitää ihmisoikeuksien suurena sankarina.
Olin juuri kirkossa, jossa pappi saarnasi siitä, kuinka ihmisarvo on rajaton. Job oli ”rikkain mies idän mailla”, nykään Bill Gates lienee rikkain mies ”lännen mailla”. Jos kysymme Gatesilta, minkä arvoinen hän on, hän voisi vastata meille olevansa 50 miljardin arvoinen. ”Niinkö vähän?” - ihmisen arvoa ei voi mitata rahalla. Kyyninen totuus on se, että me ihmiset usein tuomitsemme toisiamme epäoikeudenmukaisesti. Eläköön oikeudenmaisuus.

maanantai 27. heinäkuuta 2009
Kapernaum - Jeesuksen kotikaupunki
Jatkan taas sarjaani Israelin reissulta. Kapernaum oli juutalainen kalastuskaupunki, joka sijaitsi Galilean järven pohjoisrannalla. Kapernaum oli Jeesuksen toiminnan sydänmailla, ja toisaalta Kapernaum oli Galilean kuningas Herodes Antipaksen valtakunnan rajaseudulla. Kaupungin rannalta oli suora näköyhteys esim. Tiberiakseen, joka oli tuolloin Galilean isoin kaupunki, samoin kuin Hippokseen, joka kuului Dekapolis-kaupunkeihin. Näiden keskuksien välissä oli selvästi vaatimattomampi Kapernaum. Arkeologit ovat kaivaneet tuon kaupungin ainakin osittain esiin. Kaivauksien myötä on voitu osoittaa, että tuo kylä on ollut elinvoimainen Jeesuksen ajoilta aina 400-luvulle asti, jolloin siellä asui juutalaisia ja kristittyjä.
Jeesus liikkui erityisen paljon Galileanjärven rantakaupungeissa kuten Kapernaumissa ja Betsaidassa. Maria Magdalena oli Magdalasta (Tarichea), joka oli Josefuksen mukaan 40 000 asukkaan kalastajakylä järven länsirannalla. Se sijaitsi vain noin 10 kilometrin päästä Kapernaumista. Useat tutkijat veikkaavat nykyään, että Jeesuksen aikana Kapernaumissa on asunut noin 1500 ihmistä. Se on kuitenkin vain veikkaus.. Ehkäpä tuo tuppukylä on ollut täynnä kansaa kuin turusen pyssy.
Evankeliumit kertovat, että Kapernaum oli Jeesuksen tukikohta – koti. Sieltä hän suunnisti muihin Galilean kyliin. Kapernaumissa oli upseeri sadanpäämies, tullimiehiä, veronkantajia, sapatin noudattamisesta huolestuneita fariseuksia, rikkaita ja köyhiä, sairaita ja terveitä, Mark. 1 – 2. ’Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona.., väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle..’ Mark. 2:1-2. Kun näkee, miten tuon ajan kylät ja kaupungit on rakennettu, on helppo kuvitella, kuinka koko kaupunki kokoontuu Jeesuksen majapaikan luo. Tuossa maailmassa ei ollut yksityisyyttä siinä mielessä kuin tänään. Siellä syntisen synnistä toitotettiin varoituksen pasuunalla koko kylälle, ja siellä hurskasta kehuttiin. Näissä kylissä on ollut tiukka ja lämmin kyläyhteisön henki.
Kapernaumin kaivauksissa on tullut ilmi, että kylä ei ole ollut varsinaisen köyhä, mutta ei myöskään erityisen rikas. Siellä on harjoitettu kalastusta, maanviljelystä ja lasiruukkujen tekoa. Talojen yhteisiltä esipihoilta on löytynyt öljynpuristimia ja uuneja. Perheet viettivät paljon aikaa näillä esipihoilla. Kesäisin Galilean alueella on kuuma, lämpötila hipoo 40 astetta. Kapernaumista ei ole löytynyt mitään tuon ajan roomalaisiin suurkaupunkeihin kuuluvia rakennuksia tai maamerkkejä kuten Keisarin patsaita, pakanatemppeleitä, amfiteatteria, hippodromia, kylpylöitä tahi edes toria.
Kylän keskus on ollut synagoga, jonka massiiviset rauniot, lattia ja pylväät ovat vieläkin pystyssä. Kyseinen synagoga on kuitenkin rakennettu vasta 300-/400-luvun vaihteessa. On kuitenkin hyvin mahdollista, kuten monet tutkijat olettavat, että tuo synagoga on rakennettu aiemman synagogan perustuksille. Jeesuksen kerrotaan vierailleen tapansa mukaan sapattina Kapernaumin synagogassa. Siellä hän julisti Jumalan valtakuntaa ja paransi sairaita, Mark. 1:21-28; 3:1-6. Evankelistat kertovat, että eräs ei-juutalainen upseeri oli rakentanut juutalaisille tuon synagogan, Luuk. 7:1-10.
Kapernaum kuuluu Korasinin ja Betsaidan ohessa niihin kolmeen kylään/kaupunkiin, jossa hän toimi kaikkein ahkerimmin. Nämä kylät/kaupungit sijaitsevat alle kymmenen kilometrin säteillä toisistaan. Loppujen lopuksi Jeesus julisti kovan tuomion näille kaupungeille, Matt. 11:20-24. ’Entä sinut, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.’
ps. Nasaret oli Jeesuksen kotikylä aina siihen asti, kunnes hän noin 30vuotiaana muutti Kapernaumiin noin 30km:n päähän tuosta lapsuuden ja nuorusvuosien kylästään.
tiistai 20. tammikuuta 2009
Päivä pyhän maan pölyjen keskellä
Taas on tullut vietettyä kirjastopäivä. Olen lueskellut Galilean historiasta ja Herodes Antipaksesta, joka oli Galilean ja Perean maakuntien hallitsija kutakuinkin koko Jeesuksen elinajan. Galilean ja Perean alueet olivat lähinnä juutalaisten asuttamia. Herodes Antipas oli Herodes Suuren poika. Antipas oli varmasti Israelin menestyksekkäin hallitsija. Hän oli osaava poliitikko, joka kunnostautui isänsä tavoin isoissa rakennusprojekteissa. Hän on jättänyt arkeologeille paljon töitä. Hän perusti ja rakennutti kolme kaupunkia: Tiberias (Rooman keisari Tiberiuksen kunniaksi), Sephoris (Galilean pääkaupunki) ja Betharamatha. Hän hallitsi yhteensä 43vuotta. Kukaan muu Israelin (tai Galilean) hallitsija ei pysynyt valtaistuimella näin pitkään toisen temppelin aikana (515eKr – 70jKr.).
Jeesus ja Johannes Kastaja olivat Antipaksen aikalaisia. Antipas tapatti Johanneksen ilmeisimmin siitä syystä, että häntä huolestutti Johanneksen kansansuosio. Kastajaa pidettiin profeettana ja erittäin hurskaana miehenä. Jeesus sai kulkea varpaillaan, ja pitää matalaa profiilia juuri Antipaksen vuoksi. Luuk. 13:31: ’Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: lähde pois täältä, Herodes (Antipas) aikoo tappaa sinut.’ Jeesus kutsui Antipasta ”ketuksi”, joka ei voisi määräillä hänen missiotaan. Jeesus sanoi, että hänen kohtalonaan olisi kyllä kuolla väkivaltaisesti, mutta ei Galileassa vaan Jerusalemissa, Luuk. 13:32 – 33.
Evankeliumien mukaan Antipas oli kiinnittänyt Jeesukseen huomiota, aivan kuten kaikki muutkin. Mark. 6:14. Huhut Jeesuksen toiminnasta ja hänen sanoistaan levisivät koko Galileaan. Hän veti magneetin lailla kansaa, kaikenlaisia sairaita, spitaalisia ja riivattuja puoleensa. Hänen ympärillään hääräsi publikaaneja, fariseuksia, naisia, lapsia, tavallisia galilealaisia, suurimmaksi osaksi maalaiskansaa. Kukaan ei voinnut ohittaa häntä välinpitämättömästi.
ps. nuorisotyön vastapainona on todella terveellistä välillä uppoutua esim. tällaisiin asioihin, niin ei tule ns. fakki-idiootiksi.

perjantai 2. tammikuuta 2009
Gaza ja Israel
Turun keskustan läpi marssi juuri 100päinen mielenosoittajien joukko. Edessä eräs mies huusi huonolla suomenkielellä: ’Israel murhaaja! Palestiinan tappaja!’ Palestiinalaiset ovat viimeisten muutaman vuoden aikana ampuneet tuhansia raketteja Israelin alueelle. Raketit ja kranaatit uhkaavat neljännesmiljoonaa Israelin kansalaista. Heidän on elettävä pelon ja jännityksen vallassa koko ajan: missä räjähtää seuraavaksi? Viime päivinä Gazasta ammutut raketit ovat yltäneet lähes 40kilometrin päähän Gazan rajalta. Kyse ei ole mistään pienistä raketeista. Viime viikolla hesarissa kerrottiin, että noin 30kilometrin päähän ammutuista raketeista lähti herneen kokoisia hauleja, jotka lävistivät katupylväitä. Kyllä Israelilla on oikeus puolustautua Hamasin terroristeilta, joiden tavoitteena on tuhota Israelin valtio. Tästä löytyy kiinnostavaa tietoa tämänhetkisestä kriisistä ja sen taustoista.
torstai 25. joulukuuta 2008
Jotain tolkkua Raamatusta - Numeri - Mooses
Tässä on taas yksi piiiitkä kirjoitus sarjaamme 'Jotain tolkkua Raamatusta'. Tarkoitus on helpottaa ihmisiä aukaisemaan tuo kirjojen kirja!
Numeri – vaeltava Jumalan kansa
Neljäs Mooseksen kirja on yksi suosikeistani. Sen pointti on pähkinänkuoressa, että Israel on marssiva Jumalan kansa (10:11 – 36). Marssivan kansan tavoitteena on päästä luvattuun maahan. Tuon päämäärän halveksiminen tai sen hylkääminen, tai orjuuteen takaisin kaipaaminen eli u-käännöksen tekeminen, ovat tämän kirjan kardinaalisyntejä. 14:1 - 38. Tähän päivään linkitettynä voidaan sanoa, että Numerissa kerrotaan 1) yhteen kuulumisesta ja 2) voiman lähteestä – yhteisö on tietysti Israel ja sen voiman lähteen on Jumala. Myös Jeesus opetti, että me olemme matkalla ja meillä on päämäärä: ’etsikää ennen kaikkea muuta Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.’ Jeesus on tie sinne.
Erämaamarssin kokemusten kautta piirtyy Israelin kiehtova ja uniikki identiteetti vaeltavana Jumalan kansana. Erämaamarssin aikana Egyptistä vapauteen lunastettu entisten orjien joukko, hitsautuu monien myötä- ja vastoinkäymisten kautta kansaksi, yhteisöksi. Todellisuus oli kuitenkin kaikkea muuta. Yhteen puhaltavasta porukasta ei oikein voida puhua, eikä päämäärääkään saavuteta. Jumalallisten visioiden vallankumouksellisesta marssista meinaa tulla nolo fiasko. Kukaan tuosta sukupolvesta, Joosuaa ja Kalebia lukuun ottamatta, ei pääse luvattuun maahan. Mooseskin saa vain ihailla luvattua maata vuorenkukkulalta, rajan väärältä puolelta.. 27:12 – 17. Päämäärään saavuttaa uusi sukupolvi. Mooseksen tehtävä on valmistaa tuo sukupolvi, ja sen johtaja, Joosua, maanvalloitukseen. 27:18 – 23. ’Viestikapulan’ siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on hänen viimeinen tehtävänsä.
Sanottakoon, että erämaamarssi eli Exodus on koko VT:n keskeisin kertomus. Siitä kertovat profeetat erittäin värikkäästä ja mielikuvituksellisesti (Hes. 36:24 – 31; 37), psalmien kirjoittajat (Ps. 105:26 – 45; 106) ja kaikki muutkin. Paavali kertoo, että myös me kristityt olemme tavallaan, hengellisessä mielessä, tuolla marssilla, 1. Kor. 10:1 – 13. Jos Genesiksen suuri ihme oli luominen, niin Exoduksen suuri ihme on lunastus Egyptin orjuudesta, erämaamarssi luvattuun maahan. Tuota missiota vastusti alussa kaikki: Mooses, faarao, heprealaiset.. Jumala kuitenkin pestasi Mooseksen toteuttamaan tuota suunnitelmaansa. Homma osoittautui erittäin vaikeaksi.
Herravihaa – yksinäinen johtaja
Matkan aikana Israel osoittautuu vaikeaksi porukaksi ja Jumalan rakkauden rajoja koetellaan todella paljon. Kansa valittaa milloin mistäkin, välillä se haluaa palata takaisin Egyptiin: 14:2 – 4. Kansa on vähällä kivittää Joosuan ja Kalebin, jotka innostavat sitä kulkemaan kohti todellista päämääräänsä eli luvattua maata: 14:10. Kansa hylkäsi myös Herran, Jumalansa: 11:20. Joka tapauksessa 40 vuoden surkuhupaisa marssi on meillekin hyvin opettavainen, koska kristitty on aina tien päällä. Jeesus sanoi: ’minä olen tie..’
Demokraattisilla vaaleilla Mooses olisi saanut kenkää saman tien (14:4). Hänen tilalleen olisi valittu todennäköisesti Mirjam, tai Aaron (12:1 - 2) tai ehkä Korah, Datan tai Abriam, joilla oli puolellaan kansan johtoeliitin tuki (16:1 - 3). Nämä kaverit sanoivat näkevänsä kansan vaikeudet, joihin he toisivat lohtua ja apua. Erämaavaellus olisi unohdettava ikävänä seikkailuna. Egyptiin olisi palattava, niin että lapsille ja vanhuksille saataisiin edes vähän ruokaa. Ei kukaan vastuuntuntuinen ihminen johda kokonaista kansaa vaeltelemaan erämaahan. Jos jonkun työryhmän olisi pitänyt suunnitella exodus luvattuun maahan, niin se työryhmä suunnittelisi matkaa varmasti vielä näinä päivinäkin. Joku on sanonut hauskasti, että saatana valitsee usein kollegion, työryhmän tai neuvoston hoitamaan jotain asiaa. Jumala taas valitsee yksilön, jolle hän sanoo: ’Mene siis, minä lähetän sinut.. Minä olen sinun kanssasi’, 2. Moos. 3:10, 12.
Mooses ei alkujaankaan halunnut kyseistä johtajan hommaan, vaan Herra määräsi sen hänelle, 2. Moos. 3 – 4. Mooses olisi mielellään jättänyt virkansa, mutta se ei sopinut Jumalan suunnitelmiin, Num. 11:11 – 15. Lopputiliä odottava Mooses tilittää: ’Minä en jaksa yksinäni johtaa tätä kansaa; taakka on minulle liian raskas. Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mielummin kuolla heti.’ 11:15. Tällaiset heikkohermoisuutta viestivät johtajan mietteet herättävät Mooseksen alaisissa entistä enemmän epäluuloja: ’Onko Herra todellakin ilmaissut tahtonsa vain Mooseksen kautta?’ 12:2. Jumalan silmissä Mooses on kuitenkin ainut oikea henkilö. Hän on Jumalan valitsema.
Mooses oli ’nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.’ 12:3. Ehkä tämän vuoksi Jumala käytti Moosesta. Jumalan käsissä voima tulee täydelliseksi vain heikkoudessa. Mooseksen kautta Raamattu kertoo, että Jumala haluaa asettaa maailmaan johtajia, jotka ovat toisenlaisia kuin maailmanhistorian suuret johtajat. Sakarian kirjan mukaan Messias tulee olemaan kuningas, joka ’on nöyrä, hän ratsastaa aasilla.’ Sak. 9:9. Jeesus sanoi, Matt. 11:29: ’minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.’
Helppohan se on valittaa
Moosekselle valitettiin lähes kaikesta: Mirjamin ja Aaronin mukaan hän oli ottanut väärän naisen vaimokseen, 12:1. He kysyivät, miksi Jumala muka puhuu ainoastaan Mooseksen kautta? 12:2. Kansan johtomiehet syyttivät Moosesta siitä, että hän yritti korottaa itsensä muun kansan yläpuolelle. Tasa-arvon nimissä: ’Jo riittää! Kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä!’ 16:3. He syyttivät Moosesta siitä, että hän oli tuonut kansan kuolemaan autiomaahan, ja siitä, että hän oli johdattanut kansan eksyksiin, ja siitä, että lupaukset eivät olleet täyttyneet. 16:13 – 14. Näiden syytöksen ristipaineessa Herran pinna loppui ja hän uhkasi tuhota koko kansan, joka oli noussut Moosesta vastaan. Aaron ja Mooses kuitenkin rukouksin ja uhrein saivat lauhdutettua Herran syttyneen pyhän vihan, 16:21 - 24. Tämän seurauksena ainoastaan Mooseksen johtavat syyttäjät, kapinan aloittajat kuolivat kun tuli taivaasta iski heihin, 16:35.
Tähän eivät kuitenkaan ongelmat lopu, vaan ’seuraavana päivänä israelilaiset nousivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat: te olette surmanneet Herran kansaa.’ 17:6. Nyt Herran viha todella syttyy. Hän uhkaa tuhota koko tuon kansa autiomaahan, mutta taas Mooses ja Aaron taistelevat, puhuvat, rukoilevat ja tekevät lähes kaiken voitavan pelastaakseen kansan, joka haluaisi viedä heidät oikeuteen ja tappaa heidät. Niinpä Herra taas säästää valitun kansansa, 17:10 – 14. Herran tuomion seurauksena kansaa kuoli kuitenkin 14 700 henkeä, 17:14. Myöhemmin kansan viisaimmat johtajat vielä hyökkäävät Moosesta vastaan tivaamalla häneltä jotain järkevämpää visiota kuin unelmaa luvatusta maasta: ’miksi te toitte Jumalan kansan tähän autiomaahan?’ 20:4. Mooseksen homma ei siis ollut mikään helppo. Hän joutui tai sai käytännössä toteuttaa vuorisaarnan ohjeita: ’rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.’ Matt. 5:44.
Burnoutin partaalla olevalle Moosekselle annetaan vähän helpotusta. Hän delegoi tuomarin tehtäviään seitsemällekymmenelle viisaalle miehelle. Herra siirsi ’Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen vanhimpaan, ja kun henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen.’ 11:25. Tuota hurmosta katsellessaan Mooses toivoi: ’kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran hengen!’ 11:29.
Nämä kaikki kertomukset osoittavat sen, että me olemme usein sokeita huomaamaan mitä, miten ja kenen kautta Herra palvelee meitä. Tästä ehkä yksi selkeimpiä esimerkkejä ovat luvut 4. Moos. 23 – 24, joissa Herra käskee pakanaprofeetta Bileamia siunaamaan Israelia, joka kulkee alhaalla laaksossa. Bileam nousee vuorelle, josta hän voi nähdä koko tuon kansan, joka ’pysyy muista erillään.’ 23:9. Koko ajan Bileamin vierellä on Moabin kuningas Balak, joka taivuttelee Bileamia kiroamaan Israelin. Bileam kertoo rukoilevansa vain sitä, mitä Herra tahtoo. Rukoillessaan hän aina tuntee voimakkaasti, että hän ei saa kirota tuota kansaa, vaan hänen pitää siunata sitä. Näin hän tekee kolme kertaa. Samaan aikaan Balak on raivoissaan: ’minä kutsuin sinut tänne, jotta kiroaisit viholliseni, mutta nyt sinä olet jo kolme kertaa siunannut heidät! Painu sinne mistä tulit!’ 24:10 - 11. Bileam siunaa Israelia ja näkee sitä koskevan ennustuksen: ’Minä näen tämän, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista.. Jaakobista polveutuu hallitsija, joka tuhoaa vihollisensa.’ 24:17, 19. Samaan aikaan näistä kamppailuista autuaan tietämättömät israelilaiset majailevat alhaalla laaksossa. He eivät tiedä, että heidän kohtalostaan on juuri taisteltu: kirous vai siunaus. Tuona samana hetkenä ’he luopuivat Herrasta ja alkoivat elää moabilaisnaisten kanssa. Naiset kutsuivat heitä omien jumaliensa uhrijuhliin.. ja miehet kumarsivat heidän jumaliaan. Näin israelilaiset antautuivat palvelemaan Baal-Peoria, ja siksi Herra vihastui heihin.’ 25:1 – 3. Kansa siis taas hylkäsi Hänet, joka oli koko ajan taistellut ”salaa” sen puolesta ja taivuttanut pakanaprofeetankin siunaamaan kansaansa. Tuossa oli sokean kiitos.
Identiteetti
Israelin identiteettiä sivusin Genesiksessä jakeissa Gen. 32:29. Israel kantaa siunausta, se kamppailee aina Jumalan kanssa ja se näkee Hänen kasvonsa, niin kuin vain voi nähdä. Tämä näkyy selvimmin Herran siunauksessa, joka löytyy luvusta 4. Moos. 6. Käsittelen tätä siunausta myöhemmin. Jakeen Jes. 43:10 mukaisesti Israelin tehtävä on nähdä, kuulla, uskoa ja ymmärtää, että Herra on Jumala. Sen tulee toimia peilinä, joka loistaa Herran valoa pakanuuden pimeyteen, sen tulee olla avoin kirje, jota maailma voi lukea (2. Kor. 3:3). Sen tulee levittää Herran tuntemisen tuoksua, Sir. 24. Myös Numerissa kerrotaan olennaisia asioita siitä kuka ja miksi Israel on olemassa. Tuossa identiteetissä on kaksi puolta: kansallinen ja uskollinen. Kansallinen = Egyptistä vapautettuja heprealaisia, uskollinen = heidän lunastajansa (vapauttajansa) on Jumala, jota he palvelevat. He ovat kansa, josta Herra sanoo: ’minä asun israelilaisten keskellä’, 5:3. Tällainen kaksiosainen identiteetti on aika yleisesti esillä VT:ssa. Israel on sekä kansallinen että uskonnollinen porukka.
Jaotus:
Lapset pääsevät perille, vanhukset kaatuvat matkalle
Numeri pitää jakaa kahteen isoon jaksoon. Ensimmäinen jakso kertoo matkaan lähteneestä sukupolvesta, toinen jakso kertoo heidän lapsistaan. Ensimmäinen porukka ei pääse perille, mutta heidän lapsensa pääsevät. Ensimmäinen porukka tuntuu tekevän kaikki mahdolliset virheet ja toinen porukka on vähän viisaampi. Tätä sukupolviin perustuva jaotus tulee ilmi esim. väestönlaskun pohjalta tehdyissä sukuluetteloissa, joita esitellään marssin alussa ja lopussa eli luvuissa 1 ja 26. Näiden väestönlaskujen välissä on 40 vuotta.
Toisen väestölaskun lopussa on sanat: ’tässä joukossa ei ollut ainoatakaan niistä israelilaisista, jotka Mooses ja Aaron olivat laskeneet ja merkinneet sukuluetteloihin Siinain autiomaassa toimittamassaan väestönlaskussa.’ 26:64 – 65. Tuo porukka ei saanut astua yli rajan ja syy siihen selviää mm. jakeista 14:20 – 35. ’Yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni. He eivät saa nähdä sitä maata..’ Jumalan kerrotaan olleen todella kypsynyt valitsemaansa kansaan: ’kuinka kauan minun vielä pitää sietää tätä pahaa kansaa, joka alati nurisee minua vastaan.’ 14:27.
Kaikki kirjan 36 lukua voidaan jakaa kolmeen isoon osaan. Luvut 1 – 10 kuvaavat sitä, kuinka Israelin tulee vaeltaa liitonarkin ympärillä, Herran kansana. Luvut 11 – 25 kertovat, kuinka tämä vaellus oikeasti meni. Luvut 26 – 36 kertovat kuinka uusi, erämaassa syntynyt sukupolvi nousee vastuunkantajiksi vanhusten siirtyessä eläkkeelle. Tämä sukupolvi astuu myös lopulta rajan yli, erämaasta luvattuun maahan. Tätä rajanylitystä ei kuitenkaan kerrota vielä Numeruksessa, vaan vasta Joosuan kirjassa. Luvuissa 26 – 35 vasta valmistaudutaan tuohon luvattuun maahan asettumiseen, vähän samalla tavalla kuin luvuissa 1 – 10 oli kerrottu kuinka vanhempi sukupolvi oli saanut marssinalussa ohjeet siitä, miten vaeltaa erämaassa.
Lyhyesti: Luvut 1 – 25 kertovat vanhasta sukupolvesta, luvut 26 – 36 kertovat heidän lapsistaan. Erämaasta tulee vanhan sukupolven hautausmaa. Tämä sen takia, että he kapinoivat niin paljon: 11 – 12; 13 – 14; 16, 17, 20, 21, 25. Kirjassa kerrotaan kolmesta merkittävästä kapinasta. Näiden kapinoiden rangaistuksena kansa kohtaa kuoleman ja se menettää vapaalippunsa luvattuun maahan. 1) Kansa kapinoi, 14:1 – 38. 2) Papisto eli leeviläiset kapinoivat, 16:1 - 35. 3) Johtajat kapinoivat, 20:1 – 13.
Arkeologia:
Vuonna 1986 löytyi Jerusalemin alueella sijaitsevasta muinaisesta Hinnonin laakson hautaluolasta kaksi hopeista amulettia, joihin oli kirjoitettu Herran siunaus, Num. 6:22 – 26. Arkeologit ovat ajoittaneet amuletit 600 – 700-luvulle eKr. Tämä maailman tunnetuin tai toiseksi tunnetuin rukous on siis erittäin vanha. Kyseinen siunaus löytyy jakeista Num. 6:22 – 26, ja tuon siunauksen muunneltu versio löytyy Psalmista 67. Tämä siunaus kertoo siitä, että Jumalan tunteminen antaa rauhan ja täyteyden elämään. Jos Jumala kääntää kansalle selkänsä autiomaassa, tai muualla, niin kansa joutuu paniikkiin – 5. Moos. 31:18; Ps. 30:8; 44:25; 104:29. Tuolla siunauksella pappien käskettiin siunata Israel, 6:23. Niin tehdään tänäänkin.
Leeviläiset:
Heti erämaamarssin alussa suoritettiin väestönlasku, 1:45 – 46. Sotakelpoisia yli 20-vuotiaita miehiä oli noin 600 000. Leeviläisiä oli noin 22 000, 3:39. Leeviläiset hoitivat telttamajaa ja he asuivat sen ympärillä. Jos joku muu puuttui telttamajan hoitoon, hänet piti surmata, 1:49 – 51, 53; 3:38 – 39. Leeviläiset piti erottaa Jumalalle israelilaisten esikoisten sijasta, 3:41, 45. Tämän myötä jokaisella Israelin perheellä, jokaisella sisarusryhmällä oli oma leeviläinen edustaja Jumalan edessä. Heidät pyhitetään Herralle: 8:5 – 26. ’Erota näin israelilaisten joukosta leeviläiset minun omikseni.’ 8:14. ’Heidät on luovutettu minulle.’ 8:16. Ennen palvelukseen astumista, heidän puolestaan on suoritettava syntien sovitus. 8:11, 15, 21 – 22. Papiston rooli oli siis todella suuri. UT:ssa ei puhuta erillisestä papistosta, vaan siitä, että kaikki kristityt kuuluvat pyhään papistoon, 1. Piet. 2:9, joka on ’määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan.’
Kysymyksiä:
Jakeissa 5:11 – 31 kerrotaan miten pitää toimia, jos mies epäilee vaimoaan aviorikoksesta. Jos on syytä epäillä naista uskottomuudesta, niin hänelle on juotettava ns. kirousvesi. Entä jos nainen tunnustaa, tai käy ilmi, että kirousvesi kiroaa hänet, niin että hän sen myötä osoittautuu syylliseksi, pitääkö hänet silloin myös tuomita aviorikoksesta kivitettäväksi? Olisiko Joosef voinut viedä Marian juomaan kirousvettä?
Jakeessa 5:3 kerrotaan, että spitaaliset, vuotoa sairastavat ja vainajan kohdanneet piti poistaa leiristä, ’jossa minä asun israelilaisten keskellä’. Jeesus kosketti ja auttoi kaikkia tuollaisia ”saastaisia”. Hän tuli ’heidän keskelleen.’ Tartutti heidät pyhyydellään, ja otti päälleen heidän saastaisuuden, sairaudet ja synnit. Miksi?

Tunnisteet:
Israel,
johtaminen,
Jotain tolkkua Raamatusta,
Mooses,
numeri
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Uusi projekti! Ota tolkkua Raamatusta: Genesis - Jaakob, Israel
Aloitan yhden uuden projektin tämän blogin kanssa, jonka toivon auttavan sinua, hyvä lukijani ihastumaan biblokseen, ja minua itseäni oppimaan opettamalla ja jäsentämällä ajatuksiani. Luen Raamattua aika paljon. Mulla on ihan lukujärjestys. Jos luet 10sivua päivässä molempia testamentteja, niin tulet lukeneeksi Raamatun läpi monta kertaa vuodessa. Pysyn tässä lukujärjestyksessä vaihtelevalla menestyksellä. Suosittelen kaikille tämän kirjan lukemista. Se auttaa. Ihmiset ovat hyvin monimutkaisia ja ristiriitaisia olentoja. Maailmasta ja elämästä on tosi vaikea saada mitään tolkkua. Jollain lailla tuo minussa elävä levoton, ristiriitainen, monimutkainen ja yksinkertainen ihminen löytää rauhan Raamatun äärellä. En ymmärrä Raamatusta paljoa, mutta jotain, ja tarpeeksi laittaakseni toivoni Kristukseen. Opin tästä kirjasta jatkuvasti jotain uutta.
Toivon, että otat osaa tähän projektiin!
Tee se niin, että luet kyseisiä kirjoja ja kommentoit tiivistelmiäni. Kysele, anna palautetta rohkeasti.
Aion kirjoittaa jokaisesta Bibloksen kirjasta pienen tiivistelmän tässä ajan mittaan. Kirjoitan lyhennelmän aina luettuani vuorossa olleen kirjan. Nämä ovat omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Mikä kirjoissa kolahti minuun? Ehkä tästä voisi olla hyötyä sellaiselle tyypille, joka haluaisi lukea näitä kirjoja, mutta ei oikein ymmärrä niitä.
Ensimmäinen kirja: 1. Moos.
Yksi kielioppivirhe ja pari sanan selitystä
Aloitetaan alusta eli 1. Moos. Kirja alkaa sanalla ”alussa” ja se sana on avain koko kirjaan, ja tavallaan koko Raamattuun. Hepreaksi sana alussa on bereshit – Raamatun ensimmäinen sana. Tuossa sanassa on alussa prepositio (-ssa = be), jonka jälkeen on sana alku eli resh. Resh tarkoittaa hepreassa alun lisäksi myös päätä ja esikoista. Jumalasta käytetään tässä nimeä Elohim, mikä on monikossa. Niin tarkka ja vapaa käännös 1. jakeesta voisi olla ’Esikoisessa Jumalat loi taivaan ja maan..’ Siinä on kirjoitusvirhe! Subjekti on monikossa, verbi yksikössä. Tällaisia virheitä Raamattu on täynnä. Tätä ja muita vastaavia subjektin ja verbin ristiriitoihin liittyviä virheitä voi tulkita monella tavalla. Tällä ”virheellä” voi esim. selittää kolminaisuusoppia ja monia muita asioita. Jumala ei sitoudu ja rajoittaudu meidän luomiin kielioppisääntöihin. Sana bereshit on synnyttänyt paljon erilaisia ajatuksia juutalaisten ja kristittyjen parissa. Tämä näkyy jo Raamatussa jakeissa kuten Sanl. 8:22 – 31, joissa Jumalan esikoinen on ollut olemassa ennen maailman luomista. Ennen maailman luomista esikoinen oli leikkimässä luojan edessä, hänen ilonaan.. Tässäkin yhdistetään alku ja esikoinen ja luominen. UT:ssa tämä tulee ilmi selvimmin Johanneksen evankeliumin alussa, joka alkaa samalla tavalla kun 1. Moos. 1:1 eli ”alussa” oli sana ja sana oli Jumalan luona.. Joh. 1:1. Jakeessa Kol. 1:18 kerrotaan samassa lauseessa, jossa puhutaan maailman luomisesta ja lunastamisesta, että Jeesus on pää ja alku (=resh).
Kaikkien juttujen alku
Luther sanoi jotenkin, että 1. Moos. on Raamatun ensimmäinen evankeliumi, ja että se sisältää jo kaiken. Kaikki muu on sen selittämistä, ja perustuu siihen. Tämä johtuu siitä, että 1. Moos. on alkujen kirja. Siellä esitellään kaikki Raamatun keskeisimmät teemat. Tässä alkujen kirjassa historian näyttämölle hissataan kaikki suuret asiat. Luvuissa 1 – 12 sanotaan aivan uskomattoman paljon: maailma ja ihminen luodaan, syntiin langetaan, lupaus pelastuksesta ja siunauksesta saadaan, maa kirotaan. Sitten tapahtuu kohtalokas veljesmurha, joka enteilee ihmiskunnan valitsemaa syyllisyyden ja koston tietä, jota hallitsee pelko ja pahat ajatukset ’syntymästä saakka’. Pahuuden lisääntyessä estradille nousee Nooa, joka pelastaa maailman ”jäännöksen” arkissa, kun muu maailma hukkuu vedenpaisumuksessa. Nooan kautta siunaus menee eteenpäin hänen poikansa Seemin siemenessä (vrt. seemiläiset). Tämän jälkeen kaikki menee taas vain huonoon suuntaan. Kansat rakentavat Baabelin tornin omaksi kunniakseen. Kaikki puhuvat yhtä kieltä ja ovat yhtä. Tästä seuraa kielten sekoittuminen ja eri kansojen ja heimojen erottautuminen. Sitten näyttämölle astuu Abraham, josta tulee Jumalan valitsema siunauksen kanava koko maailmalle. Hänen siemenessään siunaus menee eteenpäin, hänessä kaikki kansat yhdistyvät - tulevaisuudessa. 1. Moos. kertoo siis maailma ja ihmisen synnyn, mutta myös Israelin synnyn. Israel ja Jaakob kuuluvat yhteen. Jaakobilla oli kaksitoista poikaa ja heistä syntyisi Israelin 12heimoa. Kirja loppuu siihen, että näille heimoille luetaan Jumalan siunaukset. Heidän kohtalonsa on olla maailman ”pappisvaltakunta”, valo pimeydessä, siunauksen kantajia ja välittäjiä.
Siunauksen välittäjät
Yksi asia mikä pisti silmääni tässä kirjassa, on se, miten ja keiden kautta Jumalan lupaama siunaus vuotaa ja välittyy tähän ”kirottuun” maahan ja maailmaan. Tähän maailmaan, jossa ihmiset kulkevat pahaan taipuvaisen sydämensä halujen orjina, pelokkaina ja muukalaisina, paratiisista pois ajautuneina. Siunaus on yksi kirjan isoimmista teemoista. Alussa Jumala siunasi miehen ja naisen elämän ja tehtävän paratiisissa, maailmassa, 1:28. Syntiinlankeemuksen myötä kirous tulee maailmaan. Pelastus (siunaus) tulee kuitenkin naisen ”siemenen” kautta, 3:15. Nainen tulee synnyttämään tuskien kautta pelastajan tähän kirottuun maailmaan. Pelastaja tuo siunauksen tänne, ja kukistaa paholaisen, lyö sen pään murskaksi. Ei ole kuitenkaan kyse naisesta kuin naisesta, vaan juuri tietystä yhdestä. Vedenpaisumuksessa maailma tuhoutuu. Nooa jää perheensä kanssa henkiin. Hänellä on kolme poikaa: Seem, Jafet ja Haam. Raamatullisen näkemyksen mukaan heistä periytyy kaikki maailman kansat. Siunaus pysyy ja välittyy nyt juuri Seemin kautta, 9:26 – 27. Tämän ajattelun mukaan seemiläiset kansat ovat Seemin jälkeläisiä. Sitten tapahtuu taas rajaus. Siunaus kulkee nimenomaan seemiläisen Aabrahamin kautta, 12:2 – 3. Hänen kauttaan kansat siunataan ja hänen jälkeläisiään tulee olemaan yhtä paljon kuin taivaalla on tähtiä.
Israel ja siunaus: valehtelee, pettää ja taistelee – siunaus on kaiken arvoinen
Kenen kautta siunaus nyt välittyy? Kuka on siunattu? Kuka on kirottu? Kirjan maineikas kolmikko Aabraham, Iisakki ja Jaakob kantavat sitä. He kaikki saavat Jumalalta lupauksen henkilökohtaisesti. Tuo lupaus on sama ja se koskee koko maailman siunausta.
Jaakob on tosi jännä tapaus. Hänen elämänsä kertoo, kuinka periksi antamattoman tärkeä asia tämä siunaus on. Jaakobilla on isoveli Eesau, jolle iän puolesta kuuluisi siunaus – perinteen mukaan. Jaakob ei kunnioita tuota perinnettä. Hän huijaa ja ostaa veljeltään hänen esikoisen oikeutensa yhdellä keitolla. Käyttää hyväkseen veljensä heikkoa hetkeä. Sitten hän äitinsä kannustamana hankkii isältään Iisakilta siunauksen kun tämä on kuolinvuoteellaan puolisokeana. Jaakob valehtelee isälleen olevansa Eesau, saadakseen perinteen mukaan veljelleen kuuluvan siunauksen. Tämän jälkeen tämä siunattu mies pakenee kotoaan. Hän kulkee yksin, kohtaa Raakelin, suutelee häntä ja purskahtaa itkuun. Jabbokin joella Jaakob taistelee salaperäisen Penuelin kanssa. Hän sanoo, ’en päästä sinua, ellet siunaa minua.’ 32:27. Tuossa paikassa Jaakob kohtaa Herransa. Hän sanoo taistelun ja siunauksen jälkeen: ’minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja silti olen elossa.’ 32:31. Herra nyrjäyttää Jaakobin lonkan sijoiltaan – hänet murretaan. Häneltä kysytään hänen nimeään, ja hän joutuu katsomaan omaa identiteettiään kasvoista kasvoihin. Hän joutuu tunnustamaan olevansa pettäjä-Jaakob. Jaakobin nimi juontuu heprean sanasta ”kantapää” ja verbistä ’pettää’, 27:36; 25:26. Myös me joudumme Jumalan edessä kohtaamaan oman syntisyytemme, joudumme tunnustamaan syntimme, että voimme kääntyä. Sen jälkeen meille annetaan uusi nimi, uusi identiteetti. Jaakob sai uuden nimen. Penuel sanoi hänelle, ’Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.’ 32:29. Israel on hän, joka taistelee, joka näkee Herran, kuulee hänen sanansa, murtuu Herran lyömänä, on valmis kieltämään kaikki läheisimmät ihmisensä saadakseen siunauksen. Israel on hän, joka välittää siunausta, kantaa lupauksen siementä. Näin syntyi Israel. Tämä on ensimmäinen kerta kun Raamattu mainitsee nimen tai sanan Israel.

Jaakob,
Jotain tolkkua Raamatusta,
Mooses,
siunaus
sunnuntai 11. toukokuuta 2008
Mazel Tov Israel!
Israel täyttää tällä viikolla 60vuotta. Onneksi olkoon eli mazel tov! Hesarissa oli juttu Israelin nykytilanteesta, ja siinä puhuttiin uhkaavaan sävyyn siitä, että israelilaiset todella elävät tällä hetkellä pelokkaissa tunnelmissa, kun Iranissa huhutaan olevan kehitteillä ydinase.. Tuntuu niin utopistiselta tuo viha.. Olen ollut Israelissa ja ystävystynyt sekä juutalaisten opiskelijoiden että palestiinalaisten kanssa. Mahtavia ihmisiä. En voi käsittää miksi joku haluaa tappaa heidät, miksi heillä ei saisi olla kotia, siinä missä minullakin. Olemassaolon oikeutta turvassa jossain - ja se jossain on nyt Israelissa ja siihen löytyy tuhat hvyää perustelua, miksi juuri siellä.
sunnuntai 30. joulukuuta 2007
Amos Ozin tarina rakkaudesta ja pimeydestä
Sain juuri äskettäin luettua Amos Ozin kirjan Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Teos ilmestyi Israelissa vuonna 2002 ja siitä tuli heti maan luetuin romaani. Kirja on vaikuttava, tosi monipuolinen ja hauskan synkkä. Suosittelen.
Teos on oikeastaan suku-, historia-, rakkausromaani. Jännää siinä oli ainakin se, että siinä kuvataan monia tunnettuja israelilaisia vaikuttajia viime vuosisadalta. Oikeisto ja vasemmisto käy ideologista kilpailua. Ben Gurion vastaan Menahem Begin; maanpakolaisuuden ajan Jaakob, tuo matonen, vastaan Juudean ylpeä leijona; diasporan nöyrät surkimukset ja karitsat vastaan ylväät ja rohkeat sionistit, nuoret idealistit ja taistelijat; mennyt sukupolvi vastaan uusi sukupolvi.
Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö kääntää nöyristellen toinen poski ja kiroilla mielessään, vai lyödä samalla mitalla takaisin? Näiden kysymysten kanssa kamppaili keskitysleirien tuhkien keskeltä poistunut kansa, kun se aloitti uuden elämänsä Israelissa. Näitä ihmisiä oli juuri äskettäin murhattu Euroopan tappo- ja keskitysleireillä 6miljoonaa henkeä. Eli tämän taustan kun pitää mielessä niin tuohon kysymykseen, posken kääntämisestä, on aika vaikea vastata.
Romaanissa puhutaan myös paljon muusta. Sitä esimekiksi varjostaa se, että Amoksen äiti päätyi itsemurhaan pojan ollessa 12vuotias. Tämä muutti Amoksen koko elämän. Ekaksi hän vihasi äitiään, joka 'hylkäsi hänet' ja sitten hän vihasi itseään, koska 'hänet hylättiin', jostain syystä. Amos vaihtoi kuuluisaa sukunimeä, puoluetta ja elämäntapaa ja muutti kibbutsiin.
Kirjassa puhutaan Jeesuksesta aika jännällä tavalla. Amoksen setä oli se maailmankuuluisa Jeesus-tutkija Joseph Klausner. Jeesusta käsittelevällä kirjallaan hän raivostutti aikoinaan juutalaiset ja kristityt. Hänen mukaansa Jeesus ansaitsee paikkansa juutalaisten suurmiesten keskellä, siinnä missä esim Spinozakin. Tästä juutalaiset suuttuivat. Vähän toisellaisen kuvan romaani antaa kahden SUOMALAISEN LÄHETYSAARNAAJAN kautta! Hyvä! Nämä kaksi naista auttoivat ja lohduttivat Jerusalemilaisia ja kun heiltä kysyttiin Jeesuksesta, niin he kertoi, että 'ei hän vain ollut, vaan hän on..' He kertoivat Jeesuksen rakkaudesta juutalaisia kohtaan ja siitä, että Jeesus rakastaa erityisesti niitä, jotka vihasivat ja tuomitsivat hänet. Aika hienoa, että Amos Oz on halunnut tallentaa tällaiset kaksi näkemystä Jeesuksesta kirjaansa. Toinen näkökulma on juutalaiselta kirjallisuuden tutkijalta ja toinen on Jerusalemin sairaalan suomalaiselta vapaaehtoistyöntekijältä ja lähetystyöntekijältä.
Kirjassa on tosi jänniä ajatuksia rakkaudesta, miehen ja naisen suhteesta, heidän eroistaan jne. 'Opetus' tulee itse maestrolta, eli Amoksen isoisältä, joka oli kuulemma voittamaton naistenmies, jonka miehisen charmin salaisuus oli aika yksinkertainen, mutta harvinainen. Amoksen mukaan hänen salaisuutensa oli se, että hän osaisi kuunnella naisia, heidän huoliaan ja murheitaan ja ilojaan. Mielenkiintoista. Kyseinen isoisä laukoo vielä, että 'monet miehet rakastavat seksiä mutta vihaavat naisia.' Hän itse, näin Amos arvelee, rakasti sekä seksiä, että naisia. Kyseessä on oikeastaan aika syvällinen kysymys, joka liittyy sukupuolisuuteen, sukupolirooleihin ja sen semmoisiin. Onko nainen rakastettava naisena? Minun mielestäni on.
Kaiken kaikkiaan erinomainen romaani, enkä yhtään ihmettele, että Amokselle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)