Näytetään tekstit, joissa on tunniste rukous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rukous. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. huhtikuuta 2012

"Herra, tee minusta kuin fariseus" (?!) - Jeesuksen vertaus publikaanista ja fariseuksesta temppelissä

Pääsiäispyhät ovat loppusuorallaan. Pyhien lomassa on hyvää aikaa lukea. Sain luettua mm. Amy-Jill Levinen kirjan The Misunderstood Jew. The Church and the Scandal of the Jewish Jesus (2006). Levine on kuuluisa ortodoksijuutalainen Jeesus-tutkija, professori, joka kirjoittaa tämän hyvin vakava-aiheisen kirjansa kivasti pilke silmäkulmassa. Hän aloittaa kertomalla omasta suhteestaan kristinuskoon. Hän on kasvanut täysin katolisessa kaupungissa North Dartmouthissa, Massachusettissa. Tyttösenä Amy-Jill kävi pyhäkoulussa, tunsi evankeliumit tosi hyvin ja rakasti Jeesusta, joka oli hänen, pienen juutalaistytön intuition mukaan hieno juutalainen, joka opetti vertauksilla perin juutalaiseen tyyliin. Kirja alkaakin sanoilla ”When I was a child, my ambition was to be pope.”

Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.

Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.

Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!

Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.

Omaa pohdintaani

Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.

Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.

Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?

OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:


Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.

VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…

Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Psalmit rukouskirjana

Mikaelinseurakunnassa on syksyn mittaan ollut raamattuiltoja tiistaisin. Keväällä nämä illat jatkuvat. Viime viikolla Antti Laato puhui meille Psalmeista. Psalmien kirja oli Jeesuksen rukouskirja. Leeviläiset papit lauloivat psalmeja temppelissä. Juutalaiset osasivat psalmeja ulkoa, koska ne kuuluivat niin voimakkaasti temppelin liturgiaan ja juhlien viettoon. Viimeisen aterian yhteydessä sanotaan, että ”laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle”, Mark 14:26. Paavali kirjoittaa seurakunnalle: ”Veisatkaa yhdessä Psalmeja”, Ef. 5:19/Kol. 3:16. Alkuseurakunnalla oli tapana rukoilla Psalmien kautta kuten näemme jakeissa Ap. t. 4:23-31. Psalmit tulivat seurakunnalle eläviksi. Jeesus rukoili psalmien kautta – ristillä hän rukoili psalmin 22 mukaan ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Ja Luukas (23:46) näyttää, että Jeesus kuolee kuin on kirjoitettu Psalmissa 31: ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Jeesus löysi oman kohtalonsa psalmeista. Sieltä Israelin rakkaimmista rukouksista löytyi pelastuksen tie eli Jeesuksen tie. Jeesus kertoi itsestään ja tehtävästään psalmien kautta. Hädän hetkellä juuri tutut ja rakkaat psalmit olivat hänen huulillaan.

Psalmit ovat myös seurakunnan rukouskirja. Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja niin sitä, mitä pää rukoilee, rukoilee myös koko ruumis – tällä tavalla mm. Augustinus ajatteli. Juuri augustinolaismunkkien rukouselämässä psalmit olivat erittäin keskeisessä asemassa. Augustinolaismunkkina psalmit olivat Lutherille erittäin rakkaita. Augustinolaismunkit rukoilivat aamuin, päivin ja illoin psalmeja resitoiden. ”Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni”, Ps. 55:17-18. Näillä munkeilla oli "rukousohjelma", jonka kautta he resitoivat koko psalmien kirjan läpi kerran kahdessa viikossa – eli 26 kertaa vuodessa!! Ymmärrämme, että Luther ja muut augustinolaismunkit elivät psalmien hengellisessä maailmassa. Kymmenessä vuodessa Luther rukoili ja mietiskeli Psalmien kirjan läpi 260 kertaa!

Rukoilu ei ole ihmiselle ihan helppoa. Paavali kirjoittaa, että ”emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin”, Room. 8:26. Opetuslapset, joihin Jeesuksen tapa rukoilla oli varmasti tehnyt vaikutuksen, kysyivät häneltä: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan”, Luuk. 11:1. Niin Jeesus opetti meille Isä meidän rukouksen. Myös psalmeissa meidän rukouselämämme johdatetaan oikeille urille. Miten sinä voisit käyttää psalmeja rukouksissasi ja ylistyksessä? Miten seurakunta voisi entistä enemmän ottaa psalmeja osaksi yhteisöllistä palvontaansa ja rukoustaan? Nykyään tiedetään, että useimmilla psalmeilla on ollut alkuperäinen paikkansa juuri temppelin jumalanpalveluksessa. Kristitythän muodostavat Pyhän Hengen temppelin. Juuri tässä todellisuudessa useat "temppelipsalmit" kirkastuvat:

"Jumala nousee valtaistuimelleen, riemuhuudot kaikuvat, pasuunat soivat. Ylistäkää Jumalaa, kuningastamme, ylistäkää ja laulakaa! Hän on koko maailman kuningas. Laulakaa hänelle psalmi. Jumala on kansojen kuningas, hän istuu pyhällä istuimellaan", Ps. 47.

Psalmissa 24 toivotetaan Herra tervetulleeksi temppeliin:

Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
Hän on Herra, voiton sankari.
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!

maanantai 22. elokuuta 2011

"Minä olen rukoillut puolestasi"

Lukiessani Luukkaan evankeliumia opin jotain rukouksesta. Katsotaan lukua 22, ja eritoten sen kolmea ”kohtausta”, jotka ovat osa suurempaa kiirastorstain illan ja yön tapahtumasarjaa:

1) Jeesuksen ja Pietarin keskustelu aterian jälkeen, j. 31-34.
2) Rukoilua ja torkkumista Getsemanessa, j. 39-46.
3) Pietari kiusattuna ylipapin palatsin esipihalla nuotion ääressä, j. 54-62.

1) Pääsiäisaterian jälkeen, kun Jeesus oli asettanut ehtoollisen, hän vakavoitui selvästi ja sanoi Pietarille: ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi ettei uskosi sammuisi”, 22:32. Vähän myöhemmin, samana iltana, opetuslapset ovat Jeesuksen kanssa Getsemanessa rukoilemassa (2). Jeesus rukoilee tuskissaan ja hän käskee myös Pietaria ja muita opetuslapsiaan rukoilemaan ”ettette joutuisi kiusaukseen”, 22:40. Tuo yö oli nimittäin kiusauksen yö. Se oli yö, jolloin paha sai vallan, yö, jolloin Jeesus kavallettiin. Tuona yönä Saatana oli liikkeellä, niin kuin Jeesus sanoi jo viimeisellä ateriallaan: ”Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa”, 22:31.

Tuona yönä, joka oli niin tärkeä koko maailman historiassa ja ihmiskunnan kohtalossa, Pietari nukkui. Pääsiäisyönä juutalaisten tuli valvoa koko yö. Jakeessa 2. Moos. 12:42 nimittäin sanotaan pääsiäisyöstä näin: ”Sinä yönä Herra valvoi viedäkseen heidät (israelilaiset) pois Egyptin maasta; se on Herralle pyhitetty yö, ja silloin kaikkien israelilaisten sukupolvesta toiseen tulee valvoa.” Tuona Herralle pyhitettynä yönä, tuona yönä, jolloin Herra Kristus yksin jaksoi valvoa vapauttaakseen kansansa, hänen läheisimmät miehensä nukkuivat. He eivät jaksaneet valvoa edes hetkeä sillä he olivat ”murheen uuvuttamia”, 22:45-46. Heidän olisi pitänyt valvoa ja rukoilla jotta he eivät ”joutuisi kiusaukseen.” Heti seuraavassa tilanteessa Jeesus vangitaan. Hänet viedään sidottuna kuulusteltavaksi ylipapin taloon, 22:54 (3). Pietari, joka oli nyt herännyt, meni salaa ylipapin talon esipihalle, jonne monia oli kokoontunut lämmittelemään hiilivalkean ääreen. Muistamme, että eräs palvelustyttö tivasi Pietaria: ”Tuokin oli sen miehen seurassa!” ”Sinäkin olet sitä joukkoa.” ”Kyllä tuokin varmasti oli sen miehen kanssa, onhan hän galilealainenkin.”

Näiden ”syytösten” edessä Pietari kielsi kaiken: ”Enhän edes tunne häntä.” Pietari oli kiusauksessa. Jeesuksen varoittavista sanoista oli tullut täyttä totta: Saatana oli seulomassa, kiusaus oli kavalaa ja Pietari oli heikompi kuin olisi ikinään osannut kuvitellakaan. Pietari ei kestänyt kiusauksia, koska hän oli nukkunut kun olisi pitänyt valvoa ja rukoilla. Tässä tilanteessa, kiusausten keskellä, ainut asia, joka kannatti Pietaria, oli Kristuksen rukous. Jeesus oli nimittäin sanonut hänelle: ”Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi”, 22:32.
Tuona yönä Herra rukoili ja valvoi, jotta Pietari ei täysin menettäisi uskoaan. Tästäkin ahdingosta Kristus nosti Pietarin. Myös itse olen laiska rukoilemaan, ja me kaikki olemme riippuvaisia Vapahtajan esirukouksesta. Näin voin vahvistaa veljiäni.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Taisteleva räpätäti ja rakastava äiti pitää lastensa puolta



Hyvää huomenta! Vuosien mittaan kunnioitukseni ja rakkauteni naisia kohtaan on vain kasvanut. Minun ympärillä on aina ollut vahvoja, arvokkaita, luonteeltaan äidillisen lämpimiä, hienoja naisia, lasten tarhan ajoista lukioon, puhumattakaan omasta äidistäni tai vaimostani. Monien yllätykseksi Raamatussa naisista puhutaan tosi kauniilla tavalla. Esimerkiksi VT:n Kuninkaiden kirjoissa suurimmatkin miessankarit tunaroivat, mutta monesti naiset pelastavat päivän. Tamaran vanhurskaus oli hänen miestään suurempaa, Jerikosta löytyi portto nimeltään Rahab kansan pelastajaksi. Batsebasta Raamattu ei sano edes poikkipuolista sanaa, pelkkää hyvää. UT:ssa naiset ovat Jeesuksen seuraajia, siinä missä miehetkin. Neitsyt Maria on Kristuksen kantaja, naiset olivat ensimmäisiä, jotka saivat kuulla pääsiäisen sanoman, Jeesus on noussut kuolleista. Voisin jatkaa tätä listaa vaikka koko aamupäivän.

Jean Calvin sanoi aikoinaan, että se, jolle Jumala on Isä, seurakunta on äiti. Näin on, mutta seurakunta ei ole mikään viimeisimmän muodin mukainen menevä pimu, vaan vanha ruttuinen äiti, viisas nainen, jonka silmissä loistaa rakkaus, syvä usko ja periksi antamaton toivo. Sydämessään hän tuntee ja kantaa Kristuksen. Raamattu kertoo, että Kristuksen tähden tuon äidin lapset ovat lupauksen lapsia. Äitiä ahdistaa kun lapset eksyvät, lähtevät pois hänen luotaan – eroavat kirkosta, joko virallisesti tai henkisesti ja hengellisesti.

Jeesus kertoi vertauksen sisukkaasta rukoilijasta, sorretusta leskinaisesta, joka oli todellinen räpätäti taistellen vääryyttä vastaan. Tuossa vertauksessa leski taistelee oikeudestaan ilkeän tuomarin edessä. Mikä onkaan parempi vertauskuva sisukkuudesta, kuin äiti joka taistelee lapsensa puolesta. Tuossa Jeesuksen vertauksessa tuomari lopulta tajuaa, että nainen ei tule hellittämään. Hän vaatii oikeutta.

Myös tuo nainen tajuaa, että tuo epäoikeudenmukaisen tuomarin päätä ei käännä oikeus, eikä empatia eikä edes yleinen mielipide. Häntä liikuttaa vain lahjonta tai kiristys - raha ja rauta. Kumpaankaan köyhällä leskinaisella ei ole varaa – lopulta lesken sinnikkyyden vuoksi, kun ilkeä tuomari on menettänyt kaikki hermonsa naisen tähden, hän taipuu. Ja niin leskinainen saa oikeuden.

Tämä oli Jeesuksen vertaus rukouksesta – jos tämän maailman kierot ketkutuomarit voidaan käännyttää oikeuden puolelle sisukkaalla vaatimisella, niin totta kai hyvä ja oikeudenmukainen Jumala hoitaa omiensa asioita. Seurakuntaäiti puhuu tuomarille tänäänkin lapsiensa puolesta. Jesajan kirjassa on kauniit sanat.

'Niin te saatte imeä, tulla kylläisiksi lohtua antavista rinnoista, saatte nauttia, juoda yltäkyllin sen voiman ja mahdin nisistä. Näin sanoo Herra: -- Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan kuin virran. Sen imeväisiä kannetaan sylissä ja keinutellaan polvien päällä. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan,
niin minä teitä lohdutan.’ Jes. 66

Haluan toivottaa kaikille äidin pikku kullan muruille, kaikille Isän lapsille oikein hyvää päivän jatkoa ja hyvää viikonloppua!

perjantai 8. toukokuuta 2009

Yksi asia on varma - kokoukset eivät lopu

Olen viime aikoina ollut todella kiireinen. Eilen luin psalmista sanat, jotka jollain lailla pysäyttivät. ’Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde.’ 36:8. Sekavien paperipinojen, soivien puhelimien ja sähköpostivuorien edessä on hyvä pitää tauko, ja hakeutua tuon lähteen luo. Haluan asua tuossa talossa, syödä siellä ateriaa, jonka Herra kattaa omilleen jopa heidän ’vihollistensa silmien eteen’, kuten psalmissa sanotaan, Ps 23. Haluan juoda siitä ihmeellisestä ‘ilon virrasta’ – mitä sillä sitten tarkoitetaankin – kivalta se kuulostaa.

’Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa.’ Luuk. 6. Jos Herran piti latautua, miksi ei meidän pitäisi. Ilmestyskirjan luvuissa 4 ja 5 esitetään näky taivaasta. Tuo näky alkaa sanoilla: ’taivaan ovi oli auki’. Sieltä oven raosta Johannes kurkisti jumalalliseen ”kokoukseen”, tai taivaalliseen neuvonpitoon ja Jumalan palvelukseen. Raamattu raottaa joissain kohdin ovea tuohon salaperäiseen kokoukseen, jossa sen mukaan tehdään kaikki ratkaisevat päätökset (koskien juurikin kaikkea): Dan. 4:14; 1. Kun. 22:19-22; Job. 1 – 2; Ps. 82; Jer. 23:18.

Jeremian kirjassa sanotaan tärkeileville tekoprofeetoille: ’Jos he olisivat olleet läsnä ja kuulleet, mitä minä päätin tehdä, he julistaisivat kansalleni minun päätökseni ja saisivat sen kääntymään pahoilta teiltään..’
Kuninkaan hovissa täysin oppositioon joutunut profeetta Miika kertoo muille kuninkaan hovin luotto- ja lempiprofeetoille näystään: ’Minä näin Herran istuvan valtaistuimellaan, ja kaikki taivaan joukot seisoivat hänen ympärillään..’ Ks. 1. Kun. 22:19-24. Kerrottuaan järkyttävästä näystään Miika saa profeetta Sidkialta nyrkistä naamaan: ’olisiko muka Herran henki poistunut minusta ja alkanut puhua sinun kauttasi?’

Joka tapauksessa kristittyinä meille luvataan, että meillä on äänioikeus tuossa kokouksessa, tuossa taivaallisessa neuvonpidossa. Tuon kokouksen tahto, visiot ja unelmat realisoidaan maailmassa, jossa me elämme. Meidän jokainen rukous kuullaan taivaassa, ja kaikki otetaan huomioon, Ilm. 8:3-4; 5:8; Luuk. 1:10. Varsinkin pienillä lapsilla ja ’näillä vähäisimmillä veljillä’, kuten Jeesus asian ilmaisee, on merkittävät edustajat taivaan Isän edessä. Tämän vuoksi heitä ei kannata sortaa – heitä puolustaa korkein, Matt. 18:10.

Tuolla taivaallisessa kokoustilassa on myös elämän kirja, jossa lukee jokaisen pelastetun nimi, kuten Jeesus kertoi, Luuk. 10:20; Ilm. 3:5; Fil. 4:3 ja Dan. 12:1. Aina välillä minäkin luulen kurkkivani tuosta ovesta.

perjantai 8. helmikuuta 2008

Vaarana virkamieskirkko

Sana-lehden haatattelussa, 6/7.2, piispa Eero Huovinen ottaa esille tosi tärkeän kysymyksen siitä, mikä on kirkon pääasia. Hän sanoo, että pääasia on suhde ihmisen ja Jumalan välillä: länsnäolo, kasvot, yhteys. Tästä yhteydestä syntyy iloa, lohdutusta ja turvallista lepoa. Piispa sanoo pelkäävänsä virkamieskirkkoa. 'Meitä ei uhkaa pappisvaltaisuus, vaan virkamiesvaltaisuus.'
En ihan tarkkan tiedä mitä kaikkia uhkakuvia ja asioita virkamieskirkko pitää sisällään, mutta itse pappina minua vähän ahdistaa se, että ihmisten on aika usein vaikea ymmärtää papin työn perusasioita, joihin kuuluu keskeisimpinä hengelliset asiat, hengellinen todellisuus. Tiedän, että papin työstä ei tule mitään, jos ei vietä aikaa rukouksessa ja Raamatun äärellä. Virkamiesmäisesti asioita katsova henkilö ei tunnu ymmärtävän tätä.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Kristus-päivä Turussa

Muutoksen tuulet ulvovat ja niinpä Turussa tapahtuu kaikenlaista. Tosi mielenkiintoinen prosessi, jossa itsekin olen löyhästi mukana on ns. Kristus-päivä, joka on tarkoitus järjestää Turku-hallissa lokakuussa 2008. Tämä Kristus-päivä kuuluu isompaan prosessiin, jota luotsaa KRS (Kansan Raamattuseura) ja eri kristilliset seurakunnat Suomessa. Turun Mikaelin srk:sta, eli omasta kotiseurakunnastani, tämän prosessiin kanssa työskentelee esim pastori Pasi Jaakkola. Kristus-päivän operatiivisena johtajana on Hannu Hatanpää.

Paina tästä, niin pääset Kristus-päivän nettisivuille. Kannattaa katsoa myös esittelyvideot, jotka löytyvät tästä. Uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Uskon, että tämä on hyvä juttu Jumalan ylistykseksi, kansamme parhaaksi.