Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumalan kuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumalan kuva. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. maaliskuuta 2009

Mikä on ihminen?

Tänään tuli kierrettyä kolmessa koulussa: Juhana Herttuan yhteiskoulussa, Klassikossa ja Teräsrautelassa. Kahdessa jälkimmäisessä olin muusikko Jukka Leppilammen kanssa. Hän veti hienot keikat. Nuoret tykkäsivät ja sanoma upposi. Jukalla on reipas, raikas, rohkea, vapaa, taiteellinen ja evankeliumia häpeilemätön tyyli.

Jukka puhui ja lauloi kauniisti yhteisöllisyydestä, identiteetistä ja persoonan arvosta. 'Avaa sisko silmäs, vedä veli henkeä ja kiidä maailman ääriin, mielesi raketilla.' Jukan laulujen ja välispiikkien keskellä unohdin itseni, kuuntelin vain ja mietin syntyjä syviä.

Ihmisellä on silmät, joilla on luonnollista katsoa maailmaa, muita ihmisiä. Silmillä voi katsoa vaikka mitä, paitsi itseään, ellei käytä peiliä. Me elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jossa painotetaan itseensä katsomista ja itseensä keskittymistä. Tämähän on aika luonnotonta, jos mietimme, miten silmät toimivat. Niillä voi katsoa muita, mutta ei itseään. Ihminen on luotu elämään suhteessa toisiin ihmisiin, suuntaamaan katseensa lähimmäiseen. Suhteessa heihin me näemme itsemme. Sananlaskussa sanotaan, että ’vedenkalvossa ihminen näkee kasvonsa, veljessään sydämensä.’ Meidän identiteetti ja persoona tulee esille vain silloin kun me annamme itsemme muiden avuksi, tai silloin kun me vaan eletään suhteessa toisiin ihmisiin esim riitelemällä, työskentelemällä, hengaillen tai vaikka unelmoiden heidän kanssaan. Miehestä tulee mies suhteessa naiseen, suhteessa veljeensä, suhteessa vanhempiinsa ja suhteessa muihin ihmisiin. Sama koskee naisia, lapsia, vanhuksia ja kaikkia ihmisiä.

Meistä tulee Jumalan kuvia vain kun me elämme suhteessa Jumalaan. Me olemme hänen peilinsä, joille Hän kirkastaa kasvonsa. Vain silloin, kun meillä on suhde Häneen, vain silloin me voimme peilata hänen kirkkauttaan maailmaan. Ihminen siis elää kutsumuksensa ja sisimmän identiteettinsä mahdollisuudet todeksi silloin kun hän elää suhteessa lähimmäiseensä ja Jumalaan. Hän menettää kaiken silloin kun hän keskittyy yksilökeskeisesti vain itseensä.

Puhun aika usein Herran siunauksesta. Tuo siunus on vanhin meille säilynyt Raamatun teksti. Vuonna 1986 löydettiin Jerusalemista muinaisesta Hinnonin laakson hautaluolasta kaksi amulettia. Molempiin amuletteihin oli kaiverrettu sama teksti, Herran siunaus, 4. Moos. 6. Arkeologit ajoittivat amuletit 600-700luvuille eKr. Tänäänkin, ja jo yli 3000vuoden ajan, uskovaiset ovat siunanneet itsensä eli seurakunnan tuolla siunauksella. Herran siunaus ei siis ole mikään ohimenevä muotijuttu, vaan siinä on jotain ikuista. Siinä on jotain, mikä on ihmiselle äärimmäisen tärkeätä. Ehkä pointti on se, että siinä on avain ihmisen identiteetille Jumalan kuvana: Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Aamen.

torstai 22. toukokuuta 2008

1. Pietarin kirje: osa IV Imitatio Dei - Jumalan kuva

Eilen illalla oli siis se Kristus-kulkue. Paikalla oli paljon porukkaa.. ehkä noin 500. Kaupunki oli vain muuten aika hiljainen. Kaikki meni hyvin. Marssijoita oli katolilaisesta ja ortodoksista kirkosta, vapaista suunnista ja myös meitä ev.lut. kirkosta tulevia.

Imitatio Dei – Imitatio Christi
’Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.’ Matt. 5:48. Tällainen aika hämmentävä ja kohtuuttoman kovalta tuntuva ajatus löytyy useasti Raamatusta: 3. Moos. 11:44, Jaak. 1:4 jne. Myös Pietari vetoaa tähän ajatukseen kehottaen kristittyjä seuraamaan Jumalaa: 1. Piet. 1:16. Jumala on pyhä, ja hän ei siedä epäpyhyyttä ympärillään. Hänen pyhyytensä tarttuu. Niinpä kun hän toimii langenneen ihmiskunnan keskellä, niin hänen palvelijansa ovat pyhiä: Jes. 11:9, 48:2, 4. Moos. 15:40, Jes. 6:5 – 9. Tällainen ajatus siitä, että Jumalan palvelijat ja hänen lapsensa loistavat Jumalan piirteitä ja valoa – pyhyyttä – tähän maailmaan, tulee aika selvästi esille Jeesuksen puheessa viimeisestä tuomiosta: Matt. 25:31 – 46. ’Nämä taivaan Isän siunaamat’ tekevät Jumalan tekoja tämän langenneen maailman keskellä. He vaatettavat alastomat, ruokkivat nälkäiset, juottavat janoiset, lohduttavat toivottomia, vierailevat vankien luona jne, vrt. Ps. 146. He ovat armahtavaisia ja anteeksiantavia, niin kuin Jumala. Tai siis Jumala on kristittyjen eettinen mittapuu. Anna anteeksi 77kertaa, kulje toinen virsta, lainaa ilman toivoa siitä, että saisit joskus takaisin, kutsu juhliin ihmisiä, jotka eivät voi palkita sinua, rakasta vihollisiasi, itke itkevien ja iloitse iloitsevien kanssa. Pietari viittaa tällaisiin ajatuksiin jakeissa 1. Piet. 3:8 – 9, 13 – 17. Ihmisen peruskutsumus olla 'Jumalan kuva', 1. Moos. 1:27, liittyy näihin imitaatio-juttuihin.

Paavali sanoo, että seurakunta on Kristuksen ruumis, ja että ’en enää elä minä, vaan Kristus minussa.’ Tällainen laki on ihmiselle mahdoton, mutta Kristus voi sen toteuttaa ja Raamatun mukaan hän asuu omiensa sydämessä Pyhän Hengen kautta.

Pyhä Jumala on Jeesuksessa kutsunut meidät yhteyteensä ja palvelijoikseen tässä maailmassa, Room. 8:30, 9:11, 24 – 26. Tämä ajatus on Pietarille tosi tärkeä: 1. Piet. 2:9, 21, 3:6, 9, 5:10, koska hän painottaa niin paljon Kristuksen seuraamisen merkitystä. Imitatio Dei on latinaa ja se tarkoittaa Jumalan imitoimista eli matkimista, seuraamista. Pietari puhuu siitä, että tämän kutsun myötä kristityt noudattavat uutta elämäntapaa. Kun Pietari puhuu tästä niin hän käyttää juuri sanaa elämäntapa: 1. Piet. 1:15, 18, 2:12, 3:1, 2, 16; 2. Piet. 2:7, 3:11. Jumalan kanssa on vaikea elää, jos kutsuttu elää tämän maailman elämäntavan mukaan, 1. Joh. 1:6 – 7. Tällaiset ajatukset Jumalan jäljittelystä pohjautuvat erityisesti jakeisiin 3. Moos. 19:2 ja 11:44 – 45 ja 20:7.

Pietarin 1. kirjeessä pyhyys on kristityn tavoitteena, 1:13 – 2:10. (Moraali ja Kristuksen seuraaminen: 1 Kor. 4:16, 11:1, Ef. 5:1, 1. Tess. 1:6, 2:14.) Seuraaminen edellyttää lujaa luottamusta edellä kulkijaan. Jakeissa 1. Piet. 2:12 - 3:7 Pietari käy läpi, mitä tämä uusi elämäntapa tarkoittaa normaalissa elämässä, jossa elämme suhteessa 1) esivaltaan, 2) johtajiamme, ja 3) perheen jäseniimme. Tällaisia listoja ja neuvoja löytyy myös Paavalilta: Ef. 5 – 6, Kol. 3.

Pietarin kirje on kirjoitettu seurakunnalle, joka eli vainojen keskellä. Tämän takia hän kirjoittaa, että kristittyjen tulee elää rauhassa tässä maailmassa, joka kohtelee heitä vihamielisesti. Pietari antaa seurakuntalaisille ohjeita, siitä miten heidän tulee elää ’moitteettomasti pakanoiden keskellä’, 2:12.

lauantai 5. tammikuuta 2008

Jalon Soturin uusi tapa olla ihminen

Luin juuri loppuun Jasu Markkasen kirjan nimeltään Jalo Soturi. Olen innostunt. Jasu on hyvin sanoittanut kansankielelle sen, mitä moni haluaisi kristillisyyden olevan. Kirja innostaa radikaaliin, yltäykkäiseen ja rikkaaseen elämään, elämään kuuliaisena maailmankaikkeuden kuninkaalle. Minkälaista olisi elämäsi, jos eläisit todeksi identiteettisi Jumalan lapsena? 'Become who you were born to be.'

Jasu on lukennut Raamatun tutkija N. T. Wrightin kirjoja aika ahkerasti. Hän nimittäin lainaa Wrightia aika paljon. Vaikuttaa siltä, että Wrightin näkemyksillä on tosi iso vaikutus evankelisiin piireihin, ja tämä on minun mielestäni ihan hyvä juttu.

Kaiken kaikkiaan Jasu haluaa kiinnittää huomiota kristityn identiteettiin Jumalan lapsena, Kuningas Jeesukseen kastettuna ja häneen liiettynä. Tämä Kuninkaan päälle pukeminen antaa ihmiselle mahdollisuuden elää, Jeesuksen kuoleman ja ylösnusemuksen kautta, uudistetun ihmiskunnan jäsenenä. Kristitty saa elää osittain jo nyt tulevan aikauden, ikuisen elämän, todellisuudessa. Ihmisellä on nyt mahdollisuus olla Jeesuksen tähden 'uudella tavalla ihminen.' Kyse on siitä, että ihmisestä tulee ihminen sanan syvimmässä merkityksessä. Tämä kaikki sen takia, että uusi liitto on solmittu (Jer 31:31), meille on annettu Pyhä Henki, uusi sydän, synnit on annettu anteeksi, meidät on luotu uudeksi Kristuksessa (2 Kor 5:17), meissä vakuttaa 'hänen mittaamaton voimansa', joka herätti Jeesuksen kuolleista (Ef 1:19 - 20). Tätä listaa meidän identeteetin perusteista voisi jatkaa aika kauan.. Kristityt ovat olleet monesti pihalla näiden 'identiteetti kysymysten' kanssa, koska kaikista hienoista edellä luetelluista asioista huolimatta kristityt elävät usein ihan normaalia elämää.

Mutta mitenkäs sen elämän muutoksen kanssa? Pitäisikö sen jollain lailla näkyä, että kristitty edustaa sitä uutta ihmisyyttä Kristuksessa? Pitäiskö tuntea paineita jos muutoksia, muista erottavia tekijöitä, hengen hedelmiä, ei ala näkymään? Paavali kehottaa kristittyä muuttumaan ja uudistumaan, niin että elämme Jumalan mielen mukaisesti, Room 12:2. Tässä Paavali käyttää muuttumisesta kreikkalaista sanaa metamorfoo. Tuosta sanasta on kehittynyt biologinen termi, jota wikipedia määrittelee seuraavasti:

'Metamorfoosi on sanana peräisin kreikasta ja se tarkoittaa yleisesti ottaen muodonmuutosta. Sillä on myös seuraavia erityisiä merkityksiä:
Täydellinen muodonvaihdos tai osittainen muodonvaihdos – eläintieteellinen tapahtumasarja, jossa eläimen toukka muuttuu aikuiseksi joko suoraan tai välivaiheiden (esimerkiksi kotelon) kautta.'

Elikkä tällä lailla toukasta tulee perhonen ja jotenkin vastaavasti kaikkien muutosvaiheiden kautta kristitystä tulee lopulta Kristuksen kaltainen. Muutoksesta ei pidä ottaa paineita, siinä menee oma aikansa ja valmiita ollaan vasta taivaassa. Jokaisella meistä on muutosprosessi, metamorfoosi, kovasti kesken. Olennaista on, että meissä on 'perhosen geenit' tai siis, että olemme Kristuksessa. Tämän tosiasian pohjalta muutos tapahtuu. Ymmärrämme koko asian ihan väärin, jos näemme taas 'sen pahan lain' hiipimässä mieleemme. Kyse on iloisesta asiasta ja itse ainakin haluan muuttua entistä enemmän uuden luomuksen kaltaiseksi tämän vanhan maailman keskellä. Se on hieno asia.

Suosittelen Jasun kirjaa kaikille. Erityisen hyvin se sopii pienryhmien käyttöön.

perjantai 28. joulukuuta 2007

I'm not there - elokuva Dylanista

Kävin katsomassa Bob Dylanista kertovan elokuan I'm not there. Pitää sanoa, että olen aika pitkän linjan Dylan-fani. Tämä muusikko on nyt jo yli 60vuotias, mutta silti hän heittää ehkä noin 100 keikkaa vuodessa. Mies on vähän kuin evankelista Kalevi Lehtinen, joka ei vain osaa poistua skeneltä. Song and dance man :) Dylan on uransa aika tehnyt monia täyskäännöksiä, vähän niinkuin vaikka Madonna, joka vaihtaa tyyliä kuin sukkia. Kuitenkin Dylan on aina joka 'roolissaan' tosi aidon tuntuinen, niin että kukaan ei oikein enää tiedä, kuka hän oikeasti on. Tämä onkin leffan yksi perusideoista. Siinä nimittäin 6 tai 7 näyttelijää esittää Dylanin eri elämänvaiheita, mutta missään näissä hahmoissa ei kuitenkaa ole se todellinen, tai sitten on jossain tai kaikissa, ehkä vähän.. Tähän leffan nimikin viittaa.

Tämä monipuolisuus onkin juuri niin kiehtovaa. Ehkä Dylanissa tulee selvästi esille se, että ihmisillä, kaikilla meistä, on monia puolia, ja mikään näistä yksittäisistä personalisuuden puolista ei tyhjentävästi kuvaa sitä, kuka ihminen oikeasti on. Jokaisessa pyhimyksessä on myös pimeitä puolia ja jokaisessa pahiksessa on myös jossain jotain hyviä puolia.

Raamatun hepreassa kasvot ilmaistaan sanalla panim, joka on aina monikossa, koska siinä on päätteenä -im. Suomen kielessä kasvot ovat samoin monikossa. Kaikki tietävät, että minulla on hurmaavat kasvot, ei hurmaava kasvo. Englannissa kasvot ovat usein yksikössä: face. Ehkä tämäkin kertoo siitä, että ihmisen personalisuus ja identiteetti on erittäin monipuolinen. Esimerkiksi ihminen, joka tekee murhan, ei ole pelkkä murhaaja, vaan hän on myös paljon muuta, kuten vaikka jonkun lapsi, mies, isä, jonkun ammatin harjoittaja, jonkun kansan jäsen jne. Tämän lisäksi hänellä voi olla joku hengellinen status, jonka ehkä vain Jumala tuntee. Ehkä hän on Jumalan lapsi, Kristuksen lunastama, hänen opetuslapsensa. Yleensä kristittyjä kutsutaan yksipuolisiksi ja kapeakatseisiksi ihmisiksi. Raamattu ei kuitenkaan kuvaa pyhiä ja autuaita ihmisiä tuon tyhmän stereotypian mukaisesti.

Jokaisella kristityllä on ainkin kaksi identeettiä: syntinen (itsessään) ja synnitön (Kristuksessa). Näiden kahden puolen kanssa, ja myös monien muiden puolien kanssa, me elämme joka päivä. Edelliseen blogiin viitaten voidaan myös sanoa, että jokaisen kristityn kasvoista voi myös nähdä Kristuksen, Jumalan, kasvot. 'Jokainen joka kuulee teitä, kuulee minua' ja 'minkä te olette tehneet yhdestä näistä vähäisistä, sen te olette tehneet minulle'; Jeesus. Hän on omissaan. Kristus loistaa tässä maailmassa aika yllättävien kasvojen kautta.

On tosi hienoa, että ihmisten ajatuksia on niin vaikea lukea. Lopetetaan tämä blogi Dylanin biisin sanoihin: Who knows those most secret things of me that are hidden from the world. You know we are strangers in a land we're passing through.

lauantai 22. joulukuuta 2007

Joulu on taas

Kävin hesassa pyörähtämässä, kävin katsomassa Dylanista kertovan elokuvan I'm not There, näin kavereita ja lainasin heiltä pinon kirjoja, joita ahmin maaniessa tahdissa näinä joulun aikoina. Siinä sivussa julistan seurakuntalaisille Jumalan sanaa. Erityisesti odotan pubikeikkaa jouluaattoyönä.

Aloin juuri lukemaan legendaarisen Richard Wurmbrandin kirjaa Voittoisa Usko ja se on tosi hyvä. Niin innostava! Joka tapauksessa pari juttua sen pohjalta. Richard kirjoittaa, että Jumalan luo tuleminen on myös todellisen itsensä luo tulemista. Tuhlaajapoika eli 'itselleen vieraana' vieraassa maassa kaukaa kotoa. Hän tuhlasi elämänsä porttojen parissa viettäen turhanpäiväistä elämää. Eli niin kuin muutkin. Sitten hän kuitenkin 'meni itseensä'.. Hän löysi itsensä, kyseli, oliko hän todella elämässä omaa elämäänsä, tai oliko hän vain mukana jossain oudossa pelissä? Itseensä meneminen johti Jumalan, Isän, luo palaamiseen.
Joku psykologi sanoi, että ihmisen pitää tulla siksi, mikä hän voi olla. Eli voidaan sanoa, että ihmisen todellinen minä on se, mitä hän haluaisi olla, jos se olisi mahdollista. Wurmbrand painottaa paljon huomiota siihen, että Kristus on seurakunnassa ja siis kristityissä. Hän ei ole kaukana vaan ihan lähellä, niin lähellä, että minää ja sinua ei enää voi oikein, eikä ole syytäkään, erottaa. Kristusta ei voi erottaa kristitystä. Tämän takia esimerkiksi ylösnoussut Kristus kysyy Saulus Tarsoalaiselta Emmauksen tiellä: 'miksi vainoat MINUA?' Tosiasiassahan Saulus vainosi kristittyjä, ei Kristusta. Mutta Kristus samaistuu seurakuntaansa niin voimakkaasti, hän rakastaa omiaan niin paljon, että seurakunta on sama asia kuin Kristus. Ne ovat 'yksi liha' - minä. Luther, näin Wurmbrand kirjoittaa, sanoi aikoinaan, että 'kristitty on Kristus.' Vau.

Halusin olla samanlainen kuin Jeesus - Jeesuksen pienoiskuva. Haluaisin, että 'enään en elä minä, vaan hän minussa.' Minua ja häntä on loppujen lopuksi aika vaikea erottaa - se on tavoite. Haluan kasvaa Kristuksen 'täyteen mittaan'. Hänet on minulle annettu, minä olen syönnyt ja juonnut hänet. Hän on ottanut minun syntini, minä otin hänen vanhurskautensa. Hän on minun kilpeni, jos lyöt minua, tai hänen omiaan, lyöt häntä. Toivottavasti opin tuntemaan hänet paremmin hänen siskoissaan ja veljissään, niin että avaan hänelle oman 'majataloni' oven, kun hän kolkuttaa ovella, niin kuin silloin 2000vuotta sitten Betlehemissä. Jouluna on syytä muistaa, että Jumala antoi Poikansa meille.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Focus your energy - seurakunnan tehtävänkuva

Olen kirjoitellut vähän aikaisemmin Jeesuksen ja vähän Paavalinkin tehtävänkuvasta. Otsikkona on ollut Focus your energy - Jeesuksen tehtävänkuva. Jeesuksen ja Paavalin tehtävänkuvan lisäksi on tosi olennaista kysyä itseltään: mikä on minun tehtävänkuva, visio ja tarkoitus? En aio vastata tähän nyt omalta osaltani seikkaperäisesti, vaan vastaan yleisemmin siihen kysymykseen, mikä on seurakunnan tehtävänkuva maailmassa. Tähän voisi kuluttua vaikka kuinka paljon tekstiä, mutta haen tällä kertaa vastausta vain (ja lähes ainoastaan) Efesolaiskirjeestä..

'Katsokaa tarkoin, miten elätte: älkää elätkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki.' Ef. 5:15 - 16. Ekaksi lienee tarpeellista todistaa, että Paavali tosiaan haluaa, että pyhä ihminen elää juuri jollain tietyllä tavalla - pyhällä tavalla. Meidät on valittu olemaan 'pyhiä ja nuhteettomia', ja elämään 'Jumalan kirkkauden ylistykseski', 1:4, 12. Meidät on luotu ja otettu Kristuksen yhteyteen tekemään niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut, 2:10. Me olemme osana Kristuksen ruumista, olemme kiviä rakennuksessa, joka rakentuu 'Herran pyhäksi temppeliksi', 2:20 -21.

Paavali kertoo, että Kristus on antanut seurakunnalle tiettyjä palvelijoita kuten profeettoja, apostoleja, opettajia.. 'varustaakseen KAIKKI seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen', 4:11 - 12. Tarkoitus on, että koko ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa, kun KAIKKI SEN JÄSENET toimivat omien tehtäviensä mukaan, 4:16. Tästä seuraa se, että seurakunnassa ei pitäisi olla vapaamatkustajia eli toimeettomia ihmisiä, jotka eivät jollain lailla palvele seurakuntaa. Seurakunta on parhaillaan jonkinlainen rikastuttava yhteisö, jonka jäsenenä yksilö voi elää todeksi parhaalla mahdollisella tavalla oman erityiskutsumuksensa. Filosofisesti sanottuna tässä Jumalan rikastuttavassa ja luovassa yhteisössä jokainen (ruumiin) jäsen pääsee oikeutuksiinsa koko ruumiin parhaaksi. Saat elää todeksi oman partikularisuutesi yhteisön, ruumiin, hyväksi;)

Paavali puhuu siitä, että pyhien tulee hylätä vanha elämäntapansa ja vanha minänsä ja uudistua mieleltään ja hengeltään 'ja pukea ylle uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo', 4:22 - 24. Tätä uuden ihmisen elämää leimaa oikeudenmukaisuus ja totuus. Ja sitten Paavali antaa pitkän listan käytännön ohjeita, 4:25 - 32: älä varasta, älä valehtele, sovi riidat, hylkää katkeruus, jne. Esikuvaksi asetetaan uudelle ihmiselle sopiva esikuva eli Jumala! 5:1. Uusi ihminen on siis kutsuttu todelliseksi Jumalan kuvaksi. Hän käyttäytyy kuin Jumala, hän antaa anteeksi kuin Jumala, koska Jumala on antanut hänelle anteeksi 4:32, hän loistaa Herran valoa, 5:8. Jatkuvasti hän 'pyrkii saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista', 5:10. Hän 'antaa Pyhän Hengen täyttä' itsensä ja hän veisaa yhdessä seurakunnan kanssa psalmeja ja muita lauluja, kiittäen Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä, 5:18 - 20.

Hän vahvistuu Herrassa ja ottaa voimakseen hänen väkevyytensä, 6:10. Hän pukeutuu Jumalan taisteluvarustukseen, 6:11.

Hmm.. kiinnostaisiko sinua tuonkailtainen tehtävänkuva ja visio? Siinä ei ole kyse sooloilusta, vaan siitä, että ihminen toimii osana seurakuntaa, jonka kautta Jumala toimii tässä maailmassa. Tämä on seurakunnan tehtävänkuva, johon myös minä ja toivottavasti sinäkin kuulut.

Toivon, että seurakunta voisi olla ihmisten yhteisö, jossa ihmiset ihailevat Jumalaa Kristuksessa. Ihminen muuttuu sen näköiseksi, mitä hän palvoo ja ihailee. Toivon, että näissä ihmisissä näkyisi entistä enemmän Jumalan piirteitä. Jumalan kasvojen heijastusta, niin kuin Jumalan kuvassa. Toivon, että he pukeutuisivat ja käyttäytyisivät kuin esikuvansa - maailman vuoksi. Ef. 5:1, 6:11.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Tie täydellisyyteen

Jeesuksen antamat eettiset ohjeet ja vaatimukset olivat kaikkea muuta kuin helppoja. Jeesus toivoi yksinkertaisesti täydellisyyttä. ‘Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.’ Matt. 5:28. Tämän ajatuksen tai vaatimuksen mukaan ihmisen kuuluu imitoida eli matkia taivaallista Isäänsä. Mooseksen laissa, jota Jeesus luki ja noudatti ainakin pääpiirteissään, (olen kyllä sitä mieltä, että Jeesus noudatti sitä täydellisesti) esiintyy useasti toistuva käsky: 3. Moos. 19:2 ’Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.’ ’Minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä, ja siksi teidän tulee pitää itsenne puhtaina ja pyhinä.’ 3. Moos. 11:44. Muita tällaisia kohtia löytyy jakeista 3. Moos. 20:7 ja Uudesta testamentista jakeista Jaak. 1:4 ja 1. Piet. 1:16. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo vielä eräälle rikkaalle nuorukaiselle, Matt. 19:21: ‘jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.’ Mooseksen lain pyhyys-vaatimus on kai aika lähellä Jeesuksen täydellisyys-vaatimusta. ‘Olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne.’ Eli olkaa, niin kuin taivaallinen Isänne. Olkaa yhtä armollisia, yhtä oikeudenmukaisia, yhtä viisaita, yhtä pyhiä, yhtä loistavia.. Imitatio Dei - Imitatio Kristi - Jumalan kuva. Loistakaamme taivaallisen Isämme valoa tähän maailmaan.
Jakeiden Matt. 25:34 - 38 mainitsemat ‘Isäni siunaamat’ ovat juuri tuollaisia ihimisiä tai ‘lampaita’, jotka tekevät itse asiassa taivaallisen Isänsä tekoja maan päällä. He kulkevat Psalmin 146 viitoittamalla tiellä tehden Jumalan tekoja: hankkivat oikeutta sorretuille, antavat leipää nälkäisille, vapauttavat kahlitut, antavat sokeille näön, antaa onnettomille toivon, suojelee muukalaisia, tukee leskiä ja orpoja.. He toisin sanoen seuraavat Jeesusta.
Mutta mitäs me? Entä jos, niin kuin minä, tuntee olevansa aika huono ihminen? Paavali oli aikamoinen pyhimys, mutta hänkin kirjoitta: ‘en tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut TÄYDELLISEKSI.’ ‘Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen.’ Fil. 3:12. Heprealaiskirjeen jakeet kuten, Hepr. 7:19, 28 ja 10:14, ovat alkaneet avata minulle tätä vaikeaa kysymystä täydellisyydestä. Jakeessa Hepr. 7:19 sanotaan, että ‘eihän laki tehnyt mitään TÄYDELLISEKSI. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa.’ Vähän tämän jälkeen sanotaan, että, 7:28, ‘lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen TÄYDELLISYYDEN.’ Jännällä tavalla Jeesus on (Hepr. 5:9) ’saavuttanut täydellisyyden’ ja näin hänestä on tullut ‘iankaikkisen pelastuksen tuoja’. Ja Jeesus, meidän täydellinen ylipappimme, Hepr. 10:14, ‘on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi TÄYDELLISIKSI ne, jotka pyhitetään.’
Eli meidät on jo tehty täydelliseksi, Jeesuksen tähden. Annetaan tämän täydellisyyden ottaa meidät valtaansa, eletään se todeksi, mitä me ollaan Jeesuksen, täydellisen ylipappimme, ja täydelliseksi tekijämme tähden. Kyse on siis taas identiteetistä. ‘Tule siksi, joka jo olet.’ Elä täydellisyytesi mukaan, elä uuden luontosi mukaan Kristuksessa. Johanneksen kirjeessä tämä kaikki on jollain lailla ilmaistu kauniisti, 1. Joh. 4:17: ‘Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellaisen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.’
Paavalin lailla mekin voimme jollain ihmeen voimalla (Fil. 1:6) ‘luottaa siihen, että Jumala, joka on teissä (meissä) aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.’ Kts. myös:1. Kor. 1:8, Kol. 1:22. Paavali tosiaan näki kääntyneissä ja Kristuksen Herruuteen alistuvissa ihmisissä jotain aivan ihmeellisiä Jumalan mahdollisuuksi. Herra avakoon meidänkin silmämme näkemään nämä mahdollisuudet.