Näytetään tekstit, joissa on tunniste psalmit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste psalmit. Näytä kaikki tekstit
lauantai 27. lokakuuta 2012
Psalttari on erinomainen onnellisuusopas
Mikaelinseurakunta valtaa alaa myös netissä. Kirjoitin seurakuntamme nettisivuille blogin psalttarista onnellisuusoppaana. Se löytyy tästä.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Psalmit rukouskirjana
Mikaelinseurakunnassa on syksyn mittaan ollut raamattuiltoja tiistaisin. Keväällä nämä illat jatkuvat. Viime viikolla Antti Laato puhui meille Psalmeista. Psalmien kirja oli Jeesuksen rukouskirja. Leeviläiset papit lauloivat psalmeja temppelissä. Juutalaiset osasivat psalmeja ulkoa, koska ne kuuluivat niin voimakkaasti temppelin liturgiaan ja juhlien viettoon. Viimeisen aterian yhteydessä sanotaan, että ”laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle”, Mark 14:26. Paavali kirjoittaa seurakunnalle: ”Veisatkaa yhdessä Psalmeja”, Ef. 5:19/Kol. 3:16. Alkuseurakunnalla oli tapana rukoilla Psalmien kautta kuten näemme jakeissa Ap. t. 4:23-31. Psalmit tulivat seurakunnalle eläviksi. Jeesus rukoili psalmien kautta – ristillä hän rukoili psalmin 22 mukaan ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Ja Luukas (23:46) näyttää, että Jeesus kuolee kuin on kirjoitettu Psalmissa 31: ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Jeesus löysi oman kohtalonsa psalmeista. Sieltä Israelin rakkaimmista rukouksista löytyi pelastuksen tie eli Jeesuksen tie. Jeesus kertoi itsestään ja tehtävästään psalmien kautta. Hädän hetkellä juuri tutut ja rakkaat psalmit olivat hänen huulillaan.
Psalmit ovat myös seurakunnan rukouskirja. Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja niin sitä, mitä pää rukoilee, rukoilee myös koko ruumis – tällä tavalla mm. Augustinus ajatteli. Juuri augustinolaismunkkien rukouselämässä psalmit olivat erittäin keskeisessä asemassa. Augustinolaismunkkina psalmit olivat Lutherille erittäin rakkaita. Augustinolaismunkit rukoilivat aamuin, päivin ja illoin psalmeja resitoiden. ”Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni”, Ps. 55:17-18. Näillä munkeilla oli "rukousohjelma", jonka kautta he resitoivat koko psalmien kirjan läpi kerran kahdessa viikossa – eli 26 kertaa vuodessa!! Ymmärrämme, että Luther ja muut augustinolaismunkit elivät psalmien hengellisessä maailmassa. Kymmenessä vuodessa Luther rukoili ja mietiskeli Psalmien kirjan läpi 260 kertaa!
Rukoilu ei ole ihmiselle ihan helppoa. Paavali kirjoittaa, että ”emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin”, Room. 8:26. Opetuslapset, joihin Jeesuksen tapa rukoilla oli varmasti tehnyt vaikutuksen, kysyivät häneltä: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan”, Luuk. 11:1. Niin Jeesus opetti meille Isä meidän rukouksen. Myös psalmeissa meidän rukouselämämme johdatetaan oikeille urille. Miten sinä voisit käyttää psalmeja rukouksissasi ja ylistyksessä? Miten seurakunta voisi entistä enemmän ottaa psalmeja osaksi yhteisöllistä palvontaansa ja rukoustaan? Nykyään tiedetään, että useimmilla psalmeilla on ollut alkuperäinen paikkansa juuri temppelin jumalanpalveluksessa. Kristitythän muodostavat Pyhän Hengen temppelin. Juuri tässä todellisuudessa useat "temppelipsalmit" kirkastuvat:
"Jumala nousee valtaistuimelleen, riemuhuudot kaikuvat, pasuunat soivat. Ylistäkää Jumalaa, kuningastamme, ylistäkää ja laulakaa! Hän on koko maailman kuningas. Laulakaa hänelle psalmi. Jumala on kansojen kuningas, hän istuu pyhällä istuimellaan", Ps. 47.
Psalmissa 24 toivotetaan Herra tervetulleeksi temppeliin:
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
Hän on Herra, voiton sankari.
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!
Psalmit ovat myös seurakunnan rukouskirja. Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja niin sitä, mitä pää rukoilee, rukoilee myös koko ruumis – tällä tavalla mm. Augustinus ajatteli. Juuri augustinolaismunkkien rukouselämässä psalmit olivat erittäin keskeisessä asemassa. Augustinolaismunkkina psalmit olivat Lutherille erittäin rakkaita. Augustinolaismunkit rukoilivat aamuin, päivin ja illoin psalmeja resitoiden. ”Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni”, Ps. 55:17-18. Näillä munkeilla oli "rukousohjelma", jonka kautta he resitoivat koko psalmien kirjan läpi kerran kahdessa viikossa – eli 26 kertaa vuodessa!! Ymmärrämme, että Luther ja muut augustinolaismunkit elivät psalmien hengellisessä maailmassa. Kymmenessä vuodessa Luther rukoili ja mietiskeli Psalmien kirjan läpi 260 kertaa!
Rukoilu ei ole ihmiselle ihan helppoa. Paavali kirjoittaa, että ”emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin”, Room. 8:26. Opetuslapset, joihin Jeesuksen tapa rukoilla oli varmasti tehnyt vaikutuksen, kysyivät häneltä: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan”, Luuk. 11:1. Niin Jeesus opetti meille Isä meidän rukouksen. Myös psalmeissa meidän rukouselämämme johdatetaan oikeille urille. Miten sinä voisit käyttää psalmeja rukouksissasi ja ylistyksessä? Miten seurakunta voisi entistä enemmän ottaa psalmeja osaksi yhteisöllistä palvontaansa ja rukoustaan? Nykyään tiedetään, että useimmilla psalmeilla on ollut alkuperäinen paikkansa juuri temppelin jumalanpalveluksessa. Kristitythän muodostavat Pyhän Hengen temppelin. Juuri tässä todellisuudessa useat "temppelipsalmit" kirkastuvat:
"Jumala nousee valtaistuimelleen, riemuhuudot kaikuvat, pasuunat soivat. Ylistäkää Jumalaa, kuningastamme, ylistäkää ja laulakaa! Hän on koko maailman kuningas. Laulakaa hänelle psalmi. Jumala on kansojen kuningas, hän istuu pyhällä istuimellaan", Ps. 47.
Psalmissa 24 toivotetaan Herra tervetulleeksi temppeliin:
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
Hän on Herra, voiton sankari.
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!
lauantai 30. toukokuuta 2009
Provosoiva ajankuva ja väkivalta
Ikävä kyllä Dylanin uusin levy sen synkkyydessä tuntuu nostavan esiin kipeitä kysymyksiä tästä ajasta. Onko kaikki ok, kun ihmiset ovat niin rikkinäisiä: avioeroja, kipuja itsetunnon kanssa, kouluammuskeluja, käsittämätöntä väkivaltaa.. Onko kaikki hyvin?
Dylanin uusi albumi Together Through Life alkaa biisillä Beyond Here Lies Nothing, ja levy päättyy biisiin It’s All Good. Ensimmäinen biisi kertoo ihmisestä, jolle ‘tämä maailma on kaikki’ ja sen ulkopuolella ei ole mitään, mitä voisimme kutsua omaksemme. Biisin miehen ainut rakkaus on nainen, josta hän pitää tarvittaessa kiinni kynsin ja hampain. Niin kauan kuin nainen on hänen kanssaan, hän tuntee olevansa kuninkaana maailman valtaistuimella. Jos rakkauden kohde, ainut rakkaus, uhkaa poistua, mies putoaa tyhjän päälle. Tämän vuoksi häntä riivaa omistuksenhaluinen rakkaus.
Tästä biisistä on tehty erittäin provosoiva video, jonka esittämistä tällä blogilla olen harkinnut tarkkaan, mutta nostetaan nyt vaikea asia pöydälle. Perheväkivalta.
Videossa mies lukitsee ”rakkautensa” neljän seinän sisään. Hän laittaa ovet takalukkoon, niin ettei hänen kultansa karkaa. Mies pitää naista omaisuutenaan, jota hän hallitsee voimallaan, pelolla ja uhkailuilla. Mainittakoon, että perheväkivalta on aina väärin. Mies on raukkamainen jos hän lyö vaimoaan, naisystäväänsä tai lapsiaan.
Jeesus kehotti meitä hankkimaan aarteita taivaan valtakuntaan, eikä maallisia aarteita, koska täällä on rosvot ja ruosteet. Tämän maailman aarteisiin turvautuminen johtaa epätoivoon. Ihmiselle on äärimmäisen tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että 'horisontin tuolla puolen' on Jumala, joka rakastaa häntä. Silloin hänen ei pidä kynsin ja hampain pitää kiinni tämän maailman aarteista ja kullista. Raamatun mukaan Kristus rukoilee jatkuvasti meidän puolestamme. Hän tarjoaa meille kestävää rakkauttaan koko ajan. Hän on todellinen ja hän elää.
Luin lukioaikoina Nobel-kirjailija Kurt Vonnegutin mahtavan romaanin Äiti Yö. Sekin kertoo kahden ihmisen välisestä rakkaudesta. Kummallinen rakkausromaani sijoittuu toisen maailmansodan ajoille surullisen sodan keskelle. Heillä ei ole mitään muuta kuin oma ’kahden valtakunta’. He eivät enää usko mihinkään, he eivät enää toivo mitään. Heillä on vain toisensa. Tarinalla on surullinen loppu. Ihminen tarvitsee jotain muutakin. Toinen ihminen ei ole Jumala. Horisontin takana on toinen maailma. Psalmissa sanotaan, että ’maailma ilman Jumalaa’ on paikka, jossa ’kaikki ovat luopuneet hänestä’ ja siellä ’ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään’, Ps. 14. Kaikki yrittävät turvata oman onnensa (esim. rakkautensa tai rikkautensa) taistelemalla hinnalla millä hyvänsä sen puolesta. Moraalista ei välitetä. Heikkoja sorretaan, leskistä ja orvoista ei välitetä.
Levyn viimeisessä biisissä on rajut sanat.
Brick by brick, they tear you down..
People in the country, People on the land.
Some of them so sick they can hardly stand.
Everybody would move away if they could
Its hard to believe but its all good.
Well widows cry; the orphans plea.
Everywhere you look there's more misery.
Come along with me babe, I wish you would.
You know what I'm sayin', it's all good.
Cold blooded killer stomp into town
Cop car's blinkin', something bad goin' down.
Buildings are crumblin, in the neighborhood.
But there's nothing to worry about, cause it's all good.
It's all good.
I say it's all good.
Minkä ihmeen takia me toistellaan jonkun kumman mantran lailla, että kaikki on kunnossa, kun kaikki menee päin mettää.
Dylanin uusi albumi Together Through Life alkaa biisillä Beyond Here Lies Nothing, ja levy päättyy biisiin It’s All Good. Ensimmäinen biisi kertoo ihmisestä, jolle ‘tämä maailma on kaikki’ ja sen ulkopuolella ei ole mitään, mitä voisimme kutsua omaksemme. Biisin miehen ainut rakkaus on nainen, josta hän pitää tarvittaessa kiinni kynsin ja hampain. Niin kauan kuin nainen on hänen kanssaan, hän tuntee olevansa kuninkaana maailman valtaistuimella. Jos rakkauden kohde, ainut rakkaus, uhkaa poistua, mies putoaa tyhjän päälle. Tämän vuoksi häntä riivaa omistuksenhaluinen rakkaus.
Tästä biisistä on tehty erittäin provosoiva video, jonka esittämistä tällä blogilla olen harkinnut tarkkaan, mutta nostetaan nyt vaikea asia pöydälle. Perheväkivalta.
Videossa mies lukitsee ”rakkautensa” neljän seinän sisään. Hän laittaa ovet takalukkoon, niin ettei hänen kultansa karkaa. Mies pitää naista omaisuutenaan, jota hän hallitsee voimallaan, pelolla ja uhkailuilla. Mainittakoon, että perheväkivalta on aina väärin. Mies on raukkamainen jos hän lyö vaimoaan, naisystäväänsä tai lapsiaan.
Jeesus kehotti meitä hankkimaan aarteita taivaan valtakuntaan, eikä maallisia aarteita, koska täällä on rosvot ja ruosteet. Tämän maailman aarteisiin turvautuminen johtaa epätoivoon. Ihmiselle on äärimmäisen tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että 'horisontin tuolla puolen' on Jumala, joka rakastaa häntä. Silloin hänen ei pidä kynsin ja hampain pitää kiinni tämän maailman aarteista ja kullista. Raamatun mukaan Kristus rukoilee jatkuvasti meidän puolestamme. Hän tarjoaa meille kestävää rakkauttaan koko ajan. Hän on todellinen ja hän elää.
Luin lukioaikoina Nobel-kirjailija Kurt Vonnegutin mahtavan romaanin Äiti Yö. Sekin kertoo kahden ihmisen välisestä rakkaudesta. Kummallinen rakkausromaani sijoittuu toisen maailmansodan ajoille surullisen sodan keskelle. Heillä ei ole mitään muuta kuin oma ’kahden valtakunta’. He eivät enää usko mihinkään, he eivät enää toivo mitään. Heillä on vain toisensa. Tarinalla on surullinen loppu. Ihminen tarvitsee jotain muutakin. Toinen ihminen ei ole Jumala. Horisontin takana on toinen maailma. Psalmissa sanotaan, että ’maailma ilman Jumalaa’ on paikka, jossa ’kaikki ovat luopuneet hänestä’ ja siellä ’ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään’, Ps. 14. Kaikki yrittävät turvata oman onnensa (esim. rakkautensa tai rikkautensa) taistelemalla hinnalla millä hyvänsä sen puolesta. Moraalista ei välitetä. Heikkoja sorretaan, leskistä ja orvoista ei välitetä.
Levyn viimeisessä biisissä on rajut sanat.
Brick by brick, they tear you down..
People in the country, People on the land.
Some of them so sick they can hardly stand.
Everybody would move away if they could
Its hard to believe but its all good.
Well widows cry; the orphans plea.
Everywhere you look there's more misery.
Come along with me babe, I wish you would.
You know what I'm sayin', it's all good.
Cold blooded killer stomp into town
Cop car's blinkin', something bad goin' down.
Buildings are crumblin, in the neighborhood.
But there's nothing to worry about, cause it's all good.
It's all good.
I say it's all good.
Minkä ihmeen takia me toistellaan jonkun kumman mantran lailla, että kaikki on kunnossa, kun kaikki menee päin mettää.
torstai 6. marraskuuta 2008
Puheen rippeitä
Pidin aamulla päivänavauksen Klassikon koulussa. Laitan tähän puheeni pääpointit. Alkuun soitin Dylanin biisin Ring Them Bells, jonka tubi-versio on tässä.
Heipähei. Kuten varmaan tiedät pastorit ja seurakunnan työntekijät tekevät m. m. sielunhoitotyötä. Se tarkoittaa sitä, että me jutellaan ihmisten kanssa, joilla on elämässä vaikeata. Haluaisin jakaa sinun kansasi erään ahdistuneen ihmisen mietteitä.
Hän sanoi jotenkin näin:
’Mä oon ihan maassa, vääntynyt vääräksi. Aamusta iltaan mä kuljen surusta synnkänä. Mun lanteet ovat tulessa, ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. Olen lopussa, rikki lyöty, sydämeni huutaa tuskasta. Sydämeni värisee, voimani hupenevat, silmieni valo sammuu. Ystäväni ja naapurini karttavat minua onnettomuuteni tähden, omaiseni pysyvät loitolla. Minun henkeäni uhataan ja minulle viritetään ansoja. Minä en enää tajua mistään mitään, en voi sanoa sanaakaan vastaan.’
Tietyissä tilanteissa on normaalia käyttäytyä epänormaalisti. Joidenkin tosi vaikeiden ongelmien edessä normaalin ihmisen reaktio on epänormaali, hallitsematon ja odottamaton. Joku on sanonut osuvasti, että ihminen, joka ei tietyissä epänormaaleissa tilanteissa menetä malttiaan, ei omaa malttia, jota menettää.
Tuo lukemani ahdistuneen ihmisen vuodatus on peräisin, pienin muunteluin suoraan Psalmista 38. Veikkaisin, että tuo vuodatus kuvaa jotenkin myös meidän tämän päivän ihmisten salaisia ajatuksia, jotka kertovat siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Avautuminen on joskus tosi terveellistä. Jossain tilanteissa se on terveen ihmisen merkki, että reagoi rajusti, odottamattomalla tavalla odottamattomiin ja rajuihin tapahtumiin. Minusta se on tosi vapauttavaa, että Raamatun henkilöt itkevät, valittavat, kadottavat elämänhallintansa, nolostuvat, raivostuvat, menettävät malttinsa, rakastuvat jne.
Vapaasti suomennettuna ja vähän tulkiten tuossa Dylanin kappaleessa lauletaan: soittakaa kelloja uneliaalle morsiamelle, soittakaa kelloja, niin että kansa kuulee ja tuntee, että Jumala on. Soittakaa kelloja, kun paimen on unessa, ja vuoret ovat täynnä eksyneitä lampaita, itkevien tuulien keskellä. Soittakaa kelloja sokeille ja kuuroille, jälkeen jäänneille, niille harvoille valituille, jotka tulevat hallitsemaan enemmistöä kun peli päättyy. Soittakaa kelloja itkevälle lapselle, syyttömänä tuomitulle.
Psalmeissa näkyy se, että ihminen on aika heikko ja elämä on vaikeata. Kuitenkin tuo kirja päättyy suoranaiseen ylistyksen tykitykseen. Itse pidän näistä jakeista, Ps. 118: ’He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Minä en kuole vaan elän. Avatkaa minulle vanhurskauden portit.’
ps. oon innostunut siitä, miten osuvia Psalmit ovat. Tämän päivän nuori/vanha voi varmasti löytää niistä ihan omia tuntemuksiaan vaikka kuinka paljon.
Heipähei. Kuten varmaan tiedät pastorit ja seurakunnan työntekijät tekevät m. m. sielunhoitotyötä. Se tarkoittaa sitä, että me jutellaan ihmisten kanssa, joilla on elämässä vaikeata. Haluaisin jakaa sinun kansasi erään ahdistuneen ihmisen mietteitä.
Hän sanoi jotenkin näin:
’Mä oon ihan maassa, vääntynyt vääräksi. Aamusta iltaan mä kuljen surusta synnkänä. Mun lanteet ovat tulessa, ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. Olen lopussa, rikki lyöty, sydämeni huutaa tuskasta. Sydämeni värisee, voimani hupenevat, silmieni valo sammuu. Ystäväni ja naapurini karttavat minua onnettomuuteni tähden, omaiseni pysyvät loitolla. Minun henkeäni uhataan ja minulle viritetään ansoja. Minä en enää tajua mistään mitään, en voi sanoa sanaakaan vastaan.’
Tietyissä tilanteissa on normaalia käyttäytyä epänormaalisti. Joidenkin tosi vaikeiden ongelmien edessä normaalin ihmisen reaktio on epänormaali, hallitsematon ja odottamaton. Joku on sanonut osuvasti, että ihminen, joka ei tietyissä epänormaaleissa tilanteissa menetä malttiaan, ei omaa malttia, jota menettää.
Tuo lukemani ahdistuneen ihmisen vuodatus on peräisin, pienin muunteluin suoraan Psalmista 38. Veikkaisin, että tuo vuodatus kuvaa jotenkin myös meidän tämän päivän ihmisten salaisia ajatuksia, jotka kertovat siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Avautuminen on joskus tosi terveellistä. Jossain tilanteissa se on terveen ihmisen merkki, että reagoi rajusti, odottamattomalla tavalla odottamattomiin ja rajuihin tapahtumiin. Minusta se on tosi vapauttavaa, että Raamatun henkilöt itkevät, valittavat, kadottavat elämänhallintansa, nolostuvat, raivostuvat, menettävät malttinsa, rakastuvat jne.
Vapaasti suomennettuna ja vähän tulkiten tuossa Dylanin kappaleessa lauletaan: soittakaa kelloja uneliaalle morsiamelle, soittakaa kelloja, niin että kansa kuulee ja tuntee, että Jumala on. Soittakaa kelloja, kun paimen on unessa, ja vuoret ovat täynnä eksyneitä lampaita, itkevien tuulien keskellä. Soittakaa kelloja sokeille ja kuuroille, jälkeen jäänneille, niille harvoille valituille, jotka tulevat hallitsemaan enemmistöä kun peli päättyy. Soittakaa kelloja itkevälle lapselle, syyttömänä tuomitulle.
Psalmeissa näkyy se, että ihminen on aika heikko ja elämä on vaikeata. Kuitenkin tuo kirja päättyy suoranaiseen ylistyksen tykitykseen. Itse pidän näistä jakeista, Ps. 118: ’He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Minä en kuole vaan elän. Avatkaa minulle vanhurskauden portit.’
ps. oon innostunut siitä, miten osuvia Psalmit ovat. Tämän päivän nuori/vanha voi varmasti löytää niistä ihan omia tuntemuksiaan vaikka kuinka paljon.
maanantai 5. marraskuuta 2007
Psalmeista
Jos on jostain syystä mieli maassa niin kannattaa lukea psalmeja, varsinkin kolmatta psalmien kirjaa eli psalmeja 73 - 89. Jotkut psalmit saattavat kuulostaa välillä lähes epätoivoislta, varsinkin psalmi 88. Synkissäkin psalmeissa on usein toivoa - psalmi 88 taitaa olla poikkeus. Jeesus rukoili ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Mark. 15:34. Nuo sanat ovat suoraan psalmista 22:2. Tuossa psalmissa yksi hurskas mies rukoilee Jumalaa ahdingossaan. Psalmeissa 74 ja 77 puhutaan siitä, että Jumala on hylännyt kansansa (74:1; 77:8). Nämä psalmit eivät ole täysin epätoivoisia, eikä niiden lukijat ole epäileviä luopioita, vaan hurskaita ihmisiä, jotka loppuun asti roikkuvat Jumalan armossa. Täytyy sanoa, että monet Raamatun epätoivoisimmat vuodatukset päättyvät ylistykseen ja juhliin! Esim. ps. 22 / ps. 69 / Jes. 53 - 54. Huuda riemusta, iloitse! Jes. 54:1. Raamatussa ”Jumalan hylkäämällä ihmisellä tai kansalla” on aina (tai yleinsä) jatkokertomus edessä, ja se päättyy bileisiin.
Shalom Ben-Chorin, merkittävä reformijuutalainen, on muistaakseni joskus sanonut, että juutalaisten loppumattoman optimismin perimmäinen syy on juuri tässä tuomion ja armon peruskaavassa. Ben-Chorinin mukaan Kristuksen kuolema jää käsittämättömäksi ja vaillinaiseksi, jos sitä ei seuraa ylösnousemus. Samoin hän sanoo, että juutalaisten joukkomurha toisessa maailmansodassa jää käsittämättömäksi, jos sitä ei olisi seurannut Israelin valiton perustaminen - kansallinen ylösnousemus. Näissä kriisi-psalmeissa kysytään usein ”kuinka kauan?”. Tuo kysymys tarkoittaa, että jotain toivotaan, ja jotain hyvää on odotettavissa. Mitä nämä kirjoittajat ja rukoilijat odottivat? Nämä kysymykset voitaisiin kysyä vaikka Jeesukselta, tai ensimmäisiltä kristityiltä, tai keskitysleirin läpikäynneiltä juutalaisilta, tai Sudanissa vainotuilta kristityiltä, tai vaikka meiltä.
”Kuinka kauan tätä jatkuu?.. Jumala, kuinka kauan?”, ps 74:9 - 10. Tätä kysymystä kysyy Jesaja (6:11), Jeremia, Daniel, ja monet psalmien kirjoittajat ja varmasti jokainen ihminen, joka käy kovia vaiheita läpi. Tämä on polttava kysymys. Tuomion ja armon profeetta Jeremia (25:11 - 12; 29:10) sanoo, että 70 vuotta. Hoosea (6:1 - 2) puhuu kolmesta päivästä, ja Danielille (9:24) ilmoitetaan, että tuomion vuosia on 70 x 7 vuotta eli 490 vuotta!
Viime aikoina erityisesti psalmit 77 ja 78 ovat olleet mulle tärkeitä. Psalmissa 77 on rukoilija, joka miettii, ”onko Jumala hylännyt meidät ainiaaksi?” 77:8. Sitten tämä rukoilija keksii, että hänen ”tuskansa syy” on se, että Herran teot ovat tänään erilaiset kuin ennen. Tämän jälkeen rukoilija muistelee kansansa exodus-kertomusta, sitä kuinka Herra vapautti kansansa orjuudesta, johdatti heidät läpi meren ja suojasi omiaan kaikelta pahalta. Tämän jälkeen psamissa 78 katsotaan vähän tarkemmin tuota exodus-tarinaa. Huomataan, että vaikka Herran teot ja ihmeet olivat suuret, niin silti kansa kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan (78:8 - 32). Tämä psalmi 78 niin kuin monet muutkin psalmit kuten vaikka psalmi 106 ja monet muut Raamatun tekstit kuten Hes. 16 ovat vain luovaa kertausta siitä surkuhupaisesta exodus-tainasta, joka kerrotaan 4. Mooseksen kirjassa.
Nämä kertomukset sanovat, että vaikka Jumala teki ihmeellisiä tekoja, niin ihmiset eivät uskoneet Häneen, ps 78:32. Ehkä tämän takia Jeesus ei halunnut näyttää fariseuksille ”merkkiä taivaasta”, Matt. 16:1 - 4; 12:38 - 42; 1. Kor. 1:22 jne. Ehkä nyt on syytä unohtaa merkit ja katsoa, mikä hetki on käsillä. Raamatun mukaan suuri osa ihmisistä on aina ymmärtänyt nämä ”merkit” väärin. Merkit eivät nyt (välttämättä) auta. Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on minun tai sinun elämään? Psalmien kirjoittajat tuhlasivat paljon aikaa ja mustetta ja kirjakääröjä kerratessaan israelilaisten jännää historiaa, joka kulki Egytptin orjuudesta Siinain erämaan halki lopulta luvattuun maahan, joka sitten saastutettiin pahoilla teoilla, niin, että matka jatkui sieltä maanpakoon kaikkien kansojen sekaan, ja taas matka, tai ainakin toivo siitä, jatkuu kohti kotia.. Lukija voi itse pähkäillä, mikä merkitys tällä kaikella on tänään meille. Pitäisikö nykyhistoria tulkita Raamatun valossa, suhteessa Raamatun suureen tarinaan? Ovatko Herran teot tänään erilaisia kuin ennen? Voiko, tai pitäisikö nykyisen seurakunnan vastata sitä kuvaa seurakunnasta, joka esitetään Apostolien tekojen alussa, Ap. t. 2:42 - 47? Minusta tuntuu, että näillä ”exodus-traditioon” juurtuvilla kertomuksilla on tosi paljon sanottavaa meille. Kyse on osittain siitä, miten tulkimme psalmeja, tai Raamattua. Kristitty voi varmasti katsoa taaksepäin ja eteenpäin ja kysy: kuinka kauan? Kuinka kauan mihin?
Koska esimerkiksi Jes. 11 toteutuu täydellisesti? Koska Jumalan valtakunta tulee täydellisesti maan päälle? Koska Herra tulee takaisin? Hetkenä minä hyvänsä.
t. J
1 Comment »Tagit exodus tarina and psalmit
Shalom Ben-Chorin, merkittävä reformijuutalainen, on muistaakseni joskus sanonut, että juutalaisten loppumattoman optimismin perimmäinen syy on juuri tässä tuomion ja armon peruskaavassa. Ben-Chorinin mukaan Kristuksen kuolema jää käsittämättömäksi ja vaillinaiseksi, jos sitä ei seuraa ylösnousemus. Samoin hän sanoo, että juutalaisten joukkomurha toisessa maailmansodassa jää käsittämättömäksi, jos sitä ei olisi seurannut Israelin valiton perustaminen - kansallinen ylösnousemus. Näissä kriisi-psalmeissa kysytään usein ”kuinka kauan?”. Tuo kysymys tarkoittaa, että jotain toivotaan, ja jotain hyvää on odotettavissa. Mitä nämä kirjoittajat ja rukoilijat odottivat? Nämä kysymykset voitaisiin kysyä vaikka Jeesukselta, tai ensimmäisiltä kristityiltä, tai keskitysleirin läpikäynneiltä juutalaisilta, tai Sudanissa vainotuilta kristityiltä, tai vaikka meiltä.
”Kuinka kauan tätä jatkuu?.. Jumala, kuinka kauan?”, ps 74:9 - 10. Tätä kysymystä kysyy Jesaja (6:11), Jeremia, Daniel, ja monet psalmien kirjoittajat ja varmasti jokainen ihminen, joka käy kovia vaiheita läpi. Tämä on polttava kysymys. Tuomion ja armon profeetta Jeremia (25:11 - 12; 29:10) sanoo, että 70 vuotta. Hoosea (6:1 - 2) puhuu kolmesta päivästä, ja Danielille (9:24) ilmoitetaan, että tuomion vuosia on 70 x 7 vuotta eli 490 vuotta!
Viime aikoina erityisesti psalmit 77 ja 78 ovat olleet mulle tärkeitä. Psalmissa 77 on rukoilija, joka miettii, ”onko Jumala hylännyt meidät ainiaaksi?” 77:8. Sitten tämä rukoilija keksii, että hänen ”tuskansa syy” on se, että Herran teot ovat tänään erilaiset kuin ennen. Tämän jälkeen rukoilija muistelee kansansa exodus-kertomusta, sitä kuinka Herra vapautti kansansa orjuudesta, johdatti heidät läpi meren ja suojasi omiaan kaikelta pahalta. Tämän jälkeen psamissa 78 katsotaan vähän tarkemmin tuota exodus-tarinaa. Huomataan, että vaikka Herran teot ja ihmeet olivat suuret, niin silti kansa kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan (78:8 - 32). Tämä psalmi 78 niin kuin monet muutkin psalmit kuten vaikka psalmi 106 ja monet muut Raamatun tekstit kuten Hes. 16 ovat vain luovaa kertausta siitä surkuhupaisesta exodus-tainasta, joka kerrotaan 4. Mooseksen kirjassa.
Nämä kertomukset sanovat, että vaikka Jumala teki ihmeellisiä tekoja, niin ihmiset eivät uskoneet Häneen, ps 78:32. Ehkä tämän takia Jeesus ei halunnut näyttää fariseuksille ”merkkiä taivaasta”, Matt. 16:1 - 4; 12:38 - 42; 1. Kor. 1:22 jne. Ehkä nyt on syytä unohtaa merkit ja katsoa, mikä hetki on käsillä. Raamatun mukaan suuri osa ihmisistä on aina ymmärtänyt nämä ”merkit” väärin. Merkit eivät nyt (välttämättä) auta. Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on minun tai sinun elämään? Psalmien kirjoittajat tuhlasivat paljon aikaa ja mustetta ja kirjakääröjä kerratessaan israelilaisten jännää historiaa, joka kulki Egytptin orjuudesta Siinain erämaan halki lopulta luvattuun maahan, joka sitten saastutettiin pahoilla teoilla, niin, että matka jatkui sieltä maanpakoon kaikkien kansojen sekaan, ja taas matka, tai ainakin toivo siitä, jatkuu kohti kotia.. Lukija voi itse pähkäillä, mikä merkitys tällä kaikella on tänään meille. Pitäisikö nykyhistoria tulkita Raamatun valossa, suhteessa Raamatun suureen tarinaan? Ovatko Herran teot tänään erilaisia kuin ennen? Voiko, tai pitäisikö nykyisen seurakunnan vastata sitä kuvaa seurakunnasta, joka esitetään Apostolien tekojen alussa, Ap. t. 2:42 - 47? Minusta tuntuu, että näillä ”exodus-traditioon” juurtuvilla kertomuksilla on tosi paljon sanottavaa meille. Kyse on osittain siitä, miten tulkimme psalmeja, tai Raamattua. Kristitty voi varmasti katsoa taaksepäin ja eteenpäin ja kysy: kuinka kauan? Kuinka kauan mihin?
Koska esimerkiksi Jes. 11 toteutuu täydellisesti? Koska Jumalan valtakunta tulee täydellisesti maan päälle? Koska Herra tulee takaisin? Hetkenä minä hyvänsä.
t. J
1 Comment »Tagit exodus tarina and psalmit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)