Jotain tolkkua meditaatiosta ja joogasta

Satuin törmäämään lehtikirjoitukseen, joka käsitteli meditaatiota. Meditaatio on minulle aika tuntematon juttu. En ole koskaan ollut joogassa, mutta rukoillut olen, jos sitä sitten voidaan kutsua jonkinmoiseksi meditaatio-harjoitukseksi (!). Esitän nyt muutamia kysymyksiä ja ajatuksia, joista osa on varmasi ihan tyhmiä johtuen siitä, että en tunne tätä aihetta. Haluaisin nimenomaan väitellä tästä aiheesta. Luin kerran juutalaisen Jeesus-tutkijan Jacob Neusnerin kirjan 'A Rabbi Talks with Jesus'. Siinä hän korosti, että vain hänen kanssa voi väitellä, jota voi arvostaa ja kunnioittaa. Väittely ei siis ole hyökkäys.

Itämaisessa meditaatiossa, jota hindut ja buddhalaiset harjoittavat, pyritään valaistumiseen, rauhaan ja itsensä löytämiseen. Lehtiartikkelissa vilisi juuri sanat kuten rauha, itsensä löytäminen ja sisäinen itsensä tunteminen ja valaistuminen. Erästä jooga-gurua pidettiinkin todella valaistuneena. Harvoin kuulen, että jostain suuresta kristitystä uskonsankarista puhuttaisiin, että hän on sitten valaistunut. Oliko Luther valaistunut? Entä minä tai meidän hörhöimmät hihhuli-pastorit?

Eikö siinä ole paljon vaaroja, jos keskitytään liikaa itseensä. Jos minä tuijottaisin joka aamu puolituntia omaa sisäistä maailmaani, todellista itseäni, niin veikkaan, että minusta voisi tulla vaikka narsisti, tai sitten, ottaen huomioon ihmisen syntisyyden, onneton ja pelokas syntisäkki. En halua kumpaakaan kohtaloa.

Juutalainen psykologi Viktor Frankl, joka selviytyi hengissä natsien keskitysleiriltä, sanoi aikoinaan, että ihmisellä on kaksi silmää, joilla voi luonnollisesti katsoa melkein mitä vain paitsi itseään. Näin ollen Frankl perusteli, että ihmisen ei pidä henkisesti keskittyä itseensä vaan johonkin muuhun. Oman vakaumukseni pohjalta voin sanoa, ettei ihminen löydä rauhaa itsestään, vaan suhteesta johonkin toiseen persoonaan, eikä kyse ole mistä tahansa muusta persoonasta vaan itse Jumalasta. Tämä on käsittääkseni juutalais-kristillinen näkemys. ’Herra siunatkoon sinua.., kirkastakoon kasvonsa sinulle, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.’ Rauha tulee siis Herran kasvojen tuntemisen kautta.

Tämä on minulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä juttu. Voin sanoa, että rukoilen enemmän tai vähemmän säännöllisesti aamuisin 15 – 30 minuuttia. Pideän sitä oikeastaan ehtona, jotta voin tehdä papin töitä. En rukoile itseäni, vaan Jumalaa. Olen yhteydessä Luojaani ja Lunastajaani. Tämän suhteen pohjalta lähtee koko uskonelämä. ’Me, jotka kasvot peittelemättöminä katsomme kirkkautta, muutumme itse kirkkauden kaltaisiksi’, näin valaisee Paavali kristityn mystistä elämää, 2. Kor. 3:18.

Tähän meditaation vielä liittyen olen kauan miettinyt, vähän Fraklin juttujen pohjalta, jakeen 2. Moos. 34:29 merkitystä. Siinä sanotaan, että ’kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt.’ Tuossa joogaa ja meditaatiota käsittelevässä lehtijutussa selitettiin, että ihminen nousee joogan aikana korkealle vuorelle, josta hän voi tarkkailla itseään. Mooseskin oli vuorella, mutta hän kohtasi Jumalan ja sai häneltä ilmoituksen. Mooses näki jotain niin käsittämättömän olennaista ja hienoa, että hän unohti täysin itsensä. Hänen kasvonsa loistivat, mutta hän ei sitä tiennyt – hän nimittäin katsoin jotain niin paljon itseänsä mahtavampaa.

En todella tunne joogaamisen tai meditaation saloja sen kummemmin, mutta olisi kiva käydä alanharrastajien kanssa keskustelua. Jos siis olet asiasta jotain mieltä, kommentoi!