maanantai 19. syyskuuta 2016

Pelastakaa aasit!

Saarna Pyhän Henrikin kirkossa Nousiaisissa

Aiheena Kristityn vapaus.
Sunnuntaina 18.9.2016. 1. Vuosikerta, Jes. 44:21–23; Gal. 5:1–6; Luuk. 14:1–6
Rakkaat kristityt,
Monta kertaa fariseukset mielletään tekopyhyyden perikuviksi. Jo nimestä fariseus on tullut haukkumasana, jolla lyödään toisia uskovia. Sinäkin olet tuollainen fariseus, ulkokullattu ja tekopyhä. Näin usein ajatellaan. Fariseuksissa oli kuitenkin paljon hyvää. Jo evankeliumissa sanotaan heistä pari hyvää asiaa. Ensinnäkin tuolle fariseusten johtomiehelle kelpasi Jeesuksen seura. Hän kutsui Jeesuksen luokseen syömään pyhää sapattiateriaa, murtamaan yhdessä leipää. Tuona aikana leivän murtaminen yhdessä tarkoitti käytännössä sitä, että tuo toinen hyväksyttiin veljeksi. Pöydän yli jaettiin leivän lisäksi ystävyys, veljeys, anteeksianto ja kunnioitus. Fariseus oli Jeesuksen kanssa saman pöydän äärellä. Toisekseen, nuo fariseukset ja lainopettajat ”tarkkailivat” mitä Jeesus tekisi. On hyvä tarkkailla Jeesuksen tekoja ja sanoja. Kiinnittäkää huomionne Jeesukseen.
                      Suomen Raamattuopisto on herätyskristillinen liike, josta voidaan toivottavasti sanoa, että olemme erikoistuneet Jeesuksen tarkkailuun. Jeesusta voi takkaillan in monelta näkökulmalta. Voit tarkkailla häntä niin kuin se ”syntinen nainen fariseuksen talossa”, tai niin kuin se vesipöhöä sairastunut mies, tai niin kuin ristin ryöväri. Ehkä nuo fariseukset tarkkailivat häntä vähän niin kuin Gestapon miehet, mutta pääasia ja hyvä, että he tarkkailivat. Nimittäin kun häntä tarkkailee, voi tulla huomanneeksi hänen rakkautensa ja totuutensa.    Nuo fariseukset eivät keksineet mitään sanottavaa Jeesukselle. He olivat vain hiljaa. Jeesus, hänen kysymyksensä ja tekonsa, sysäsivät fariseukset ajatusmatkalle. Ja kun tuolle matkalle lähtee, sitä saattaa päätyä uskon satamaan. Sen vuoksi moni pelkää totuutta, moni pelkää Jeesusta, moni pelkää ajatella, moni pelkää tarkkailla Jeesusta. Sillä mistä tiedämme, mihin se johtaa. Se voi johtaa siihen, että fariseus, joka kerran epäluuloisesti ja uteliaisuuttaan veljeili Jeesuksen kanssa, on lopulta polvillaan hänen edessään niin kuin se syntinen nainen fariseuksen talossa.
                      Fariseuksia kiinnosti aivan erityisesti, miten Jeesus viettää sapattia. Ennen kuin jatkamme, on syytä vähän valaista, mistä sapatissa oli kyse. Sapatti oli juutalaisille viikon pyhin päivä. Itse asiassa, kun luemme Raamattua sen ensisivuilta, huomaamme, että ensimmäinen asia, jonka Jumala julistaa pyhäksi, on sapatti, viikon seitsemäs päivä. Ajattele, Jumala ei julista ihmistä, omaa kuvaansa, pyhäksi. Hän ei julista omaa kotiaan, paratiisia, pyhäksi. Vaan hän pyhittää tietyn ajan, sapatin. Tämän vuoksi juutalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet tuohon aikaan, sapattiin, suurella arvostuksella. Raamattu myös opettaa, että sapatti on ”liiton merkki” eli näkyvä merkki siitä, että Jumala on solminut rikkomattoman rakkauden liiton kansansa kanssa (2. Moos. 31:13; Hes. 20:12, 20). Sapatti kuvaa rakkautta, Israelin ja Jumalan välistä rakkautta. Jeesuksen aikana hurskaat juutalaiset kutsuivat Sapattia ”pyhän kuningaskunnan päivänä”. (Juhlien kirja 50:9.) Sapatti oli päivä, joka oli pyhitetty Jumalan valtakunnalle eli Jumalan kuninkaalliselle vallalle. Se oli pyhitetty aika, Jumalan läsnäolon ja levon aika, kaiken arjen keskellä. Sapatti oli näkyvä merkki liitosta. Tämä on varmasti se syy, minkä vuoksi Jeesus teki suuria pelastusihmeitään juuri sapattina. Sapatti oli Jumalan kuninkuuden päivä, Jumalan valtakunnan päivä.
Kuvahaun tulos haulle save the donkey
Pelastakaa aasit!
Kun tarkkaillemme Jeesusta, huomaamme, että hän puhuu ja puhuttelee ihmisiä sillä tavoin, että sanoma uppoaa. Jeesus lukee fariseusten ajatukset ja kysyy heiltä: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” Fariseukset eivät saa mitään sanotuksi, koska totta puhuen juutalaisuudessa uskottiin kyllä, että sapattina saa tehdä hyvää. Sapattina saa esimerkiksi harjoittaa itsepuolustusta, ja rabbit opettivat, että elämän pelastaminen meni sapattikäskyn yläpuolelle. Eikä pelkästään ihmiselämän pelastaminen vaan jopa eläinten pelastaminen oli hyväksyttyä sapattina. Jeesus kysyy taas fariseuksilta, tietäen jo ennalta, mitä he ajattelevat: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?”
                      Fariseukset miettivät hiljaa mielessään, ”että kyllä, jos Mielikki-lehmä putoaa kaivoon sapattina, niin kyllä se sieltä silloin nostetaan välittömästi.” Ja jos ei nostettaisi, niin kuinka pahana Rebekka-vaimo olisi. Ja kyllä fariseukset tiesivät, että sapattina ei missään nimissä saanut tapella, ei ainakaan vaimon kanssa aasin tai lehmän pelastamisesta. Jo Mooseksen laista löytyi käsky aasin auttamisesta: ”Jos näet aasin tai härän tielle kaatuneena, älä kulje ohi, vaan auta omistajaa nostamaan eläin jaloilleen.” (5. Moos. 22:4.) Voimme kuvitella, että fariseukset purivat kiusaantuneina huultaan tietäen, että Jeesus oli oikeassa. Juuri noin he itse tekisivät – jos kyse olisi aasista.
Jeesuksen aikana vaikutti myös sellainen juutalaisten porukka kuin essealaiset. Essealaisilla oli tukikohta Qumranissa, Kuolleen meren länsirannalla. Qumranin kirjakääröt löytyivät 1940- ja 1950-luvuilla. Niin kutsutussa Qumranin Yhdyskuntasäännössä, joka on peräisin 100-luvulta eKr., luemme tällaisen ohjeistuksen:
Yksikään mies ei saa sapatin aikana avustaa eläintä synnyttämisessä. Ja jos eläin putoaa sadevesisäiliöön tai kuoppaan, hän ei saa nostaa sitä ylös sapatin aikana. (CD 11:13–14.)
Sinne jäisi aasi kitumaan kaivon pohjalle eikä häiritsisi essealaisjuutalaisten pyhää sapatin viettoa. Huomaamme, että tuo kysymys aasista, kaivosta ja sapatista ei ollut kaukaa haettua vertaus, vaan tällä tavalla juutalaiset pohtivat näitä kysymyksiä tuohon aikaan. Tämä oli myös fariseuksille aivan osuvaa argumentointia. Jeesus oli viisas.
                      Mutta ajatuksen juoksu ei pääty tähän. Jos aasi pelastetaan sapattina, niin eikö sitten vesipöhöä sairastava mies, joka tulee Jeesuksen luokse? Ajattele jos Jeesus olisi ottanut mieheen selvän hajuraon, vältellyt häntä ja harmitellut mielessään, kuinka sairas mies pilaa pyhän sapattiaterian läsnäolollaan. Niin kuin nuo fariseukset olivat tarkkailleet Jeesusta, niin myös tuo vesipöhöä sairastava mies oli tarkkaillut Jeesusta. Fariseukset tarkkailivat Jeesusta epäluuloisesti, kritisoidakseen, mutta tuo sairas mies tarkkaili Jeesusta pohtien, voisiko ja haluaisiko Jeesus parantaa hänet. Tarkkailijoilla oli eri näkökulmat Jeesukseen.
                      Voimme kuvitella, että tuo sairas mies pohti pitkään, uskaltaisiko hän, kaikkien noiden fariseusten ja muiden kunnon ihmisten keskellä, ja vielä sapattiaterian aikana, tulla Jeesuksen luo. Ehkä hän oli kuullut, kuinka syntinen nainen oli tullut Jeesuksen luo sapattiaterialle erään toisen fariseuksen kotona, ehkä hän muisti, kuinka Jeesus oli sanonut, että työn ja kuormien uuvuttamat saavat tulla hänen luokseen, jopa syntiset ja publikaanit, ja myös lapset. Nämä Jeesuksen vastaanottamat tulijat saivat myös tuon vesipöhöä sairastavan miehen rohkaistumaan, niin että hän uskalsi ottaa ne ratkaisevat askeleet Jeesuksen luo.
                      Muista siis, että kun tarkkailet totuutta, se velvoittaa lopulta ottamaan askeleen. Ei Jeesusta ole tarkoitus vain katsella etäisyyden päästä. Kun häntä on tarkkaillut, häneen syntyy luottamus, ihminen huomaa oman tarpeensa tulla Jeesuksen luo. Ihminen huomaa oman syntinsä ja siksi hän kaipaa Vapahtajaa. Ihminen huomaa oman sairautensa ja siksi hän kaipaa lääkäriä. Ja silloin se paikalleen jääminen käy vaikeaksi. Silloin meillä on ne levottomat jalat.
Tänään on aiheenamme kristityn vapaus. Niinpä on vielä syytä huomata, että sapatti on vapauttamisen juhlapäivä. Niin kuin Mooseksen laissa sanotaan, että sapattina tulee muistaa, kuinka Jumala vapautti kansansa vapauteen Egyptin orjuudesta. ”Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.” (5. Moos. 5:15.) Kun tarkkaillemme Jeesusta, huomaamme, että hänen missionsa ytimessä on vapauttaminen. Jeesus piti ensimmäisen saarnansa Nasaretin synagogan sapattijumalanpalveluksessa. Siellä Jeesus julisti, että Jesajan suuret profetiat ovat täyttyneet tänään teidän kuultenne: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18–19.)

                      Jeesus Kristus on meidän lopullinen sapattimme, niin kuin Raamattu opettaa. Sapatti on liiton merkki, sapatti on Jumalan rauhaa. Jeesuksen kautta, häneen uskoen, pääsemme tuohon rauhaan ja lepoon, pääsemme uuteen liittoon itse Jumalan kanssa. Luther sanoi aikoinaan osuvasti, että Jeesuksen tärkein tavoite evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus, niin että me, jotka häntä tarkkailemme, uskaltaisimme ottaa askeleen, ja tulla hänen luokseen. Hän kutsuu meitä ja odottaa meitä. Hän on itse jo ottanut askeleen meidän luoksemme. Hän astui alas taivaista, tuli ihmiseksi, tuli meidän luoksemme. Uskon tunnustaminen on uskon askel.