Alkukirkkoa etsimässä - Eurooppalaisuuden kristillisiä sydänääniä

Monet tämän päivän kristityt haikailevat ajassa taaksepäin, sinne "Uuden testamentin aikaiseen alkuseurakuntaan". Millaista alkuseurakunnassa oikeasti oli? Siitä voimme saada vihiä lukemalla Uutta testamenttia, Apostolisia isiä kuten piispa Ignatiuksen ja Kleemensin kirjeitä, ja kirkkoisiä. Myös arkeologiset löydöt varhaisimmista kirkoista/rukoushuoneista antavat paljon vastauksia.

Viime postauksessa kerroin yhdestä maailman kaikkein vanhimmasta kirkosta, Megiddon rukoushuoneesta. Tuo kirkko löytyy Israelista, aivan keskeltä pyhää maata. Nyt tutustumme toiseen suunnilleen yhtä vanhaan kirkkoon. Se on löytynyt Euroopan alkukodista, Dura Europoksen kaupungista Eufrat-joen varrelta, nykyisen Länsi-Syyrian alueelta. Megiddon ja Dura Europoksen kirkot luovat kiehtovan kuvan siitä, millaista elämää varhaiset kristityt ovat eläneet.

Dura Europoksen kotikirkko (5 m x 13 m) oli hylättynä ja piiloutuneena aavikon hiekan alla vuosi­sa­tojen ajan, kunnes se löytyi 1920–1930-luvuilla. Kun unohdettu kirkko kaivettiin esiin, se osoittautui todelliseksi historian aarteeksi. Sen seinille on taiteiltu historian vanhimmat fresko-maalaukset Jeesuksesta. Tuo kirkko auttaa meitä ymmärtämään alkukristillisyyden kehitystä ja sitä, millaisia jumalan­palveluksia kristityt viettivät. Arkeologit ajoittavat Dura Europoksen kirkon 230–250 -luvuille
 
Ohessa oleva kuva on otettu kirkon kastealtaan yläpuolelta. Siinä Jeesus parantaa halvaantuneen miehen ja julistaa hänen syntinsä anteeksi (Mark. 2:1-12). "Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle -"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." (Mark. 2:10-11.)

Kirkon vierestä löytyi vielä vanhempi ja suurempi synagoga – kaupungin juutalaisten jumalan­pal­ve­luspaikka. Dura Europoksen kirkko on alkujaan ollut jonkun varakkaan seurakuntalaisen koti­asun­to. Siellä seurakunta on kokoontunut niin kuin Roomassa Priscan ja Aquilan kodissa (Room. 16:3–5). Sittemmin kodin sisälle on pyhitetty entistä selvemmin ko­koontumistila ”kirkkokäyttöön” eli Herran aterian viettoa varten. Dura Europoksen kirkon jumalanpalveluksiin on mahtunut noin 70 seura­kuntalaista. Tutkijoiden mukaan kaupungin asukasluku on ollut 7000 hengen hujakoilla.  

 Mitä kaikkea Dura Europoksen kirkko-rauniot paljastavat alkukristittyjen jumalanpalveluksesta 200-luvun ensimmäiseltä puoliskolta? Ensinnäkin kotikirkko on jaettu kolmeen osaan. Ta­ka­osassa on kaste­huone, keskellä on tilaa seurakuntalaisten kokoontua, ja kirkon etuosa on lie­väs­ti korotettu – siellä on ollut alttarin ja papiston paikka. 

On erityisen mielenkiintoista, että seurakuntalaiset ovat halun­neet rakentaa erillisen kastealtaan kotikirkon sisälle. Aivan vieressä virtasi nimittäin suuri Eufrat-joki. Miksi he eivät kastaneet kaikkia siinä, elävässä vedessä – vähän niin kuin Jordanin joessa? Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella kirjoitetussa Didakheessa – Apostolien opetuksessa – anne­taan kas­te­toi­mi­tuk­seen käytännön ohjeita:

Kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos si­nulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyt­­täen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kol­mes­ti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Did. 7.)

 

Dura-Europoksen kasteallas on niin pieni, että siinä olisi voitu kastaa aikuisia vain vettä pirskot­tamalla tai valelemalla. Valelukaste ei siis ole ollut mikään tuntematon käytäntö varhaisille kristityille. Viereisessä kuvassa, holvin alla on kirkon kasteallas. Oikealla puolella kuvataan kuinka kaksi naista saapuu Jeesuksen tyhjälle haudalle.

 

On ilmeisesti vähän epäselvää, missä kirkon alttari on sijainnut. Professori Ben Witherington on kuitenkin sitä mieltä, että sen paikka on ollut korotetulla alueella, rakennuksen etelä­reunalla. Tämä nyt ainakin osoittaisi sen että, seurakunnassa on ollut tietty hierarkia. Piispat (episkopees) ja papit (presbyteerit) ovat istuneet kirkon etuosassa. Kirkon rakenne puhuu sen puo­lesta, että jo 200-luvun alussa kotiin rakennetussa rukoushuoneessa/kirkossa on ollut virallisia johtajia, pap­peja ja saarnaajia. Tässäkin mielessä Dura-Europoksen kirkko muistuttaa kaupungin syna­gogaa, jos­sa oli niin ikään viralliset rabbit, opettajat ja saarnaajat. 

Väite, jonka mukaan alku­seura­kunnissa ei ollut min­käänlaista hierarkiaa, seisoo hepposilla perustuksilla. Meillä on Uuden testamentin ajoilta alkaen apostolit, pro­feetat, opettajat, pa­pit, diakonit ja piispat. Jeesus itse asetti 12 apostolia johtoasemiin. He (ja Pyhä Henki) asettivat kaitsijoita ja vanhimpia eri seurakuntiin. Alkukristillisyys ei tarkoita vapautta järjestyksestä ja selvistä johtajista. Katso tästä.

Kirkon kauneus

Dura Europoksen erikoisuutena ovat sen kauniit freskomaalaukset. Nämä freskot luetaan van­him­maksi kristilliseksi kirkkotaiteeksi. Suuren kokoontumistilan ja kastehuoneen seinillä ku­va­taan hyvä paimen, Aadam ja Eeva, Daavid ja Goljat sekä Jeesus ja Pietari kävelemässä veden pääl­lä, Jee­sus parantamassa halvaantuneen, ja kolme naista, jotka ovat tulossa Jeesuksen tyhjälle hau­dalle. Tällaisten maalausten kautta 200-luvun seurakuntalaiset on johdatettu Raamatun ker­to­muk­siin, samoin näistä maalauksista saadaan vihiä siitä, mitä seurakunnassa on painotettu. On tär­keä huo­mata, että fresko­maalauksissa esiintyy ensimmäinen historian tuntema maalaus Jeesuksesta – hän parantaa hal­vaan­tuneen, kävelee veden päällä ja esiintyy hyvänä paimenena. Jeesuksen, Herran, sai siis kuvata. 

Tutkijat ovat huomanneet, että kirkon freskot muistuttavat juutalaishellenististä ikonografiatyyliä. Kirkon viereisestä synagogasta on löytynyt samantyyppisiä, mut­ta vielä hienompia freskoja. Alku­seura­kunnissa on otettu mallia juutalaisista synagogista samoin kuin nii­den jumalanpalveluksesta. Dura Europoksen ja Megiddon rukoushuoneet ovat harvinaisuuksia – vielä 100 vuotta sitten niistä ei tiedetty mitään. Nyt ne ovat todisteita varhaisimmista kirkoista ja rukoushuoneista.

Tässä linkki blogiin, jossa pohditaan, millaisia jumalanpalveluksia Dura Europoksen kirkossa on vie­tetty.

---

Daavid ja Jerusalemin arvoitukset

Tämän viikon Kotimaa-lehdessä oli artikkeli Daavidin kaupungista. Daavidin kaupungilla tarkoitetaan sitä hot dogin muotoista pientä kaistaletta Öljyvuoren vastaisella rinteellä, Gihonin lähteen länsipuolella. Tällä rinnekaistaleella on sijainnut Jerusalemin vanhin kaupunki. Arkeologisia ja ei-raamatullisia kirjallisia (Egyptin El Amarna kirjeet) todisteita löytyy pronssikaudelta, 1400/1300-luvulta eKr. asti. Kun Daavidin dynastian aikana puhutaan ”Daavidin kaupungista” niin sillä tarkoitetaan juuri tätä pientä ja ikivanhaa kukkulakaupunkia. Myöhemmin, 800–700-luvuilla Jerusalemin kaupunki laajeni ja levisi länteen, niin kutsutulle Länsikukkulalle. Viimeistään 700-luvulla eKr. tuota suurta ja asutettua länsikukkulaa on suojannut vankka kivimuuri. Tästä todisteena on nykyisen vanhan kaupungin juutalaiskorttelista esiin kaivettu muurin pätkä. Sen on arvioitu olleen 8 metriä korkea. Leveyttä sillä on noin 8 metriä.

Mutta vanhin osa Jerusalemia on siis ”Daavidin kaupunki” tai ”Siionin linnake” (2. Sam. 5:7). Raamattu kertoo Daavidin valloittaneen tämän ”Siionin linnakkeen” jebusialaisilta. ”Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta sitten tuli Daavidin kaupunki.” Tuo kukkulakaistale on jo vuosikaudet ollut tutkijoiden, turistien ja median erityismielenkiinnon kohteena. Eilat Mazar, joka paraikaa suorittaa alueella kaivauksia, väittää löytäneen Daavidin palatsin joka ajoittuisi 1000-luvulle, siis niille ajoille, joilloin Daavid Raamatun mukaan oli Israelin kuninkaana.

Selailin vähän kirjoja ja muistiinpanojani. Niin, 1920-luvulla arkeologit Macalister ja Duncan löysivät valtavan suuren kiviporrasrakennelman (KPR) Daavidin kaupungin itäiseltä rinteeltä. Tämä KPR laskeutuu loivasti alas kaupunginkukkulan korkeimmalta ja komeimmalta kohdalta. Kyseessä ei ole mikään pieni porrasrakennelma vaan ilmeisesti yksi isoimmista Rautakausi I ja II:n (1200–580 eKr.) rakennelmista mitä on löytynyt koko Israelin alueelta. KPR on 17 metriä korkea ja 20 metriä leveä. Siinä on 54 porrasta. Polttava kysymys kuuluu: mikä tämä rakennelma on, ja milloin se on rakennettu? Macalister ja Duncan esittivät aikoinaan, että kyse on jebusilaislinnoituksen puolustusvallista joka olisi rakennettu Rautakausi I:n alussa, 1200–1100 lukujen eKr. tietämissä. Sittemmin monet muutkin arkeologit ovat tutkineet tätä kyseistä aluetta ja sen porrasrakennelmaa.

Ajoittaessaan tällaisia rakennelmia arkeologit pyrkivät tutkimaan, minkä aikakauden keramiikkaa – kippoja ja kuppeja – löytyy rakennuksen päältä ja alta. Näin saadaan eri kerrokset esiin ja (toivottavasti) aikajanalle. Niinpä osa hienoa porrasrakennelmaa on kaivettu auki. Eilat Mazar huomauttaa, että sen alta löytyvät nuorimmat kippokokoelmat ovat peräisin Rautakausi I:n ajoilta (1200–1000) ja vanhimmat kaukaa pronssikaudelta (-1800–1200). KPR:n päältä taas löytyy paljon jälkiä, keramiikkaa ja sinettejä Rautakausi II:n ajoilta (1000–580 eKr.). Eli rakennelma on syntynyt jossain tuossa välissä. Vuoden 587 tuhokerros näkyy selvästi. Se on varma kiinnekohta ajoituksen kannalta. Paikka on palannut poroksi. Siitä on merkkinä KPR:n yllä oleva tuhkakerros ja babylonialaisten nuolenkärjet. Babylonialaiset polttivat kaupungin niin kuin Raamattu todistaa moneen otteeseen, 2. Kun. 25.

Mutta voidaanko KPR:ää ajoittaa tarkemmin? Kyllä, se voidaan ajoittaa ainakin jonkin verran tarkemmin. Nykyään tutkijat taitavat olla yleisesti sillä kannalla, että KPR on rakennettu joskus 1100–900/800-lukujen välissä. Keramiikka-kipot porrasrakennelman alla asettavat takarajan 1100-luvulle, Rautakausi I:lle. Näyttää myös siltä, että porrasrakennelman alle on rakennettu tukirakenteita, jotka voidaan ajoittaa juuri tuonne 1100-luvun hujakoille. Ilmeisesti KPR:n alle on koottu täyttömaata jonka ylle on rakennettu suuri porrasrakennelma.

Mutta mitä löytyy porrasrakennelman päältä? Daavidin kaupungissa vieraileva turisti voi omin silmin ihailla kiviporrasrakennelman keski- ja alavaiheille rakennettua kaksikerroksista talon rauniota. Arkeologit ovat ajoittaneet nämä talorauniot 700-luvulle. On oletettavaa, että taloa ei rakennettu saman tien porrasrakennelman valmistuttua, vaan että talo on rakennettu muutama vuosisata sen jälkeen.

Tutkijat ovat jakautuneet aika lailla kahteen sen suhteen, kenen tämä massiivinen rakennusprojekti todella on. Osa tutkijoista esittää, että KPR on jebusialaisten rakentama linnakemuuri 1100-luvulta (rautakausi I), osa taas väittää sen olevan Daavidin 1000-luvulla rakentama tukirakennelma. Myös Eilat Mazar tunnustaa sen mahdollisuuden, että kyseinen rakennelma on ajalta ennen Daavidia, siis 1100-luvulta, jebusilaiskaudelta. Hän kuitenkin pitää tätä erittäin epätodennäköisenä.

Jerusalemin kohdalla tarkkoja ajoituksia on todella vaikea tehdä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että kaupunki on rakennettu peruskalliolle ja niin edelliset perustukset on usein hajotettu kun uutta on rakennettu tilalle. Jerusalem ei ole arkeologinen ”kerroskakku” kuten vaikka rauniokaupunki Megiddo josta voidaan helposti sanoa, mikä kerros kuuluu millekin aikakaudelle. Toinen (tietysti tavallaan myönteinen) ongelma Jerusalemin kohdalla on se, että kaupunki on maineensa mukaisesti ollut ”rauhan kaupunki”. Jerusalem on nimittäin siinä ainutlaatuinen, että sen raunioilta ei löydy yhtään tuhokerrostumaa koko Rautakauden ajoilta (1200–580 eKr.).

Selvä tuhokerrostuma löytyy 580-luvulta, kun Babylonian armeija poltti kaupungin, mutta ennen tätä meillä ei ole mitään selkeitä tuhokerrostumia – ei jälkiä maajäristyksistä, ei tulipaloista, ei sodista. Rakenteita, kippoja ja kuppeja on uusiokäytetty. Kierrätys on pelannut niin hyvin, että tutkijat eivät osaa enää sanoa selvästi, mille aikakaudelle mikäkin rakennus pitäisi ajoittaa. 580-luvun tuhokerrostuma näyttää paljastavan 800–700-luvun Jerusalemin. Miltä näytti 1000–900-lukujen Jerusalem? Vaikea sanoa.

Daavidin palatsi?

Eilat Mazar väittää, että kiviporrasrakennelma tulee ajoittaa juuri 1000-luvulle, Daavidin kuningaskaudelle. Hän myös väittää, että KPR on tukirakennelma eikä siis mikään linnoitusvalli. Tämä kyseinen kiviporrasrakennelma tukee sen ylle rakennettua palatsia, josta on enää vain rauniot jäljellä. On totta, että KPR:n yläpuolella, Daavidin kaupungin kapealla ja korkealla huippukohdalla on suuren rakennuksen rauniot. Tuollainen rakennus vaatisi isoja tukirakenteita. Näin ollen KPR ja sen yllä oleva suuri kivi rakennelma muodostaisi suuren palatsikokonaisuuden, joka sopisi aika hyvin Raamatun kuvaukseen, 2. Sam. 5:9, 11:

”Daavid asettui asumaan linnoitukseen ja nimesi paikan Daavidin kaupungiksi. Hän laajensi sitä eri suuntiin Millon ja keskustan välillä. Tyroksen kuningas Hiram lähetti Daavidin luo lähettiläitä sekä toimitti hänelle setripuuta, kirvesmiehiä ja kivenhakkaajia, ja nämä miehet rakensivat Daavidille palatsin.”  

Viimeisimmässä BAR-lehdessä (Biblical Archaeology Review) professori Nadav Na’aman osoittaa Raamatun monien ja hajanaisten viittausten pohjalta, että Eilat Mazar taitaa olla oikeassa. Raamatun mainintojen mukaan tuon palatsin tulisi olla juuri siinä, missä Eilat Mazar väittää sen raunioiden nyt olevan. Myös maalaisjärki tukee tätä näkemystä sikäli, että kyseinen KPR ja sen yllä ollut massiivinen rakennus sijaitsevat Daavidin kaupungin korkeimmalla ja komeimmalla kohdalla. Tontti olisi ollut kuninkaalle sopiva. Tuo tontti on joskus 1000-luvulla saanut arvoisensa rakennuksen – palatsikompleksin.

Nykyään Daavidin kaupungissa vierailevat turistit ihailevat tuota kiviporrasrakennelmaa. Se on suuri ja vaikuttava. Pitää muistaa, että se on kuitenkin pelkkä tukirakennelma. Sen yllä on aikoinaan, 3000 vuotta sitten, komeillut todellinen ihailun kohde, Raamatussa mainittu Daavidin palatsi. Näin siis mikäli sikäli Eilat Mazar ja kumppanit ovat oikeassa, niin kuin veikkaan heidän olevan. Jos tuon tukirakennelman kivet osaisivat puhua, niin ne kertoisivat tukevansa suurta palatsia. Jos tuon palatsin fragmentaariset perustusrauniot osaisivat puhua, ne todistaisivat suuresta kuninkaasta, joka nousi vahvan kuningaskunnan johtoon rautakausi II:n alussa – 1000-luvulla. Daavid istuu tähän kuvioon aika hyvin.

Historian ensimmäinen risti-symbooli ja aasin sanoma

Hyvää ensimmäistä adventtia ja siunattua joulun odotusta. Tästä se alkaa. Seuraavat neljä viikkoa rukoilemme jatkuvasti, tule Herra Jeesus Kristus. Tästä alkaa paaston aika. Valmistaudumme, teemme parannusta, raivaamme tietä kuninkaalle. Ensimmäisen adventin kunniaksi haluan kirjoittaa pari sanaa aasista. Risti on kristittyjen kuuluisin symboli. Risti ei kuitenkaan ollut se ensimmäinen symboli, jonka kristityt omivat itselleen. Risti oli nimittäin teloitusväline, joka herätti tuon ajan ihmisissä mielleyhtymiä häpeään, tuskaan, kuolemaan ja lopulliseen häviöön. Kuitenkin ajan myötä tästä lopullisen häviön ja Rooman murskaavan voiman merkistä tuli kristityille Jumalan suurimman rakkauden symboli. 

Miltä ajalta ovat varhaisimmat kristittyjen risti-symbolit? Rooman Palatine kukkulan niin kutsutulta orjakorttelilta löytyi vuonna 1857 mielenkiintoinen risti-graffiti. Tämä niin kutsuttu ”Palatine graffiti” on tutkijoiden mukaan raapustettu rapatulle seinälle 200-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Siinä kuvataan ristille naulittu mies, jolla on yllään orjille tyypillinen asu – hihaton paita. Ristiinnaulitulla ”miehellä” on aasin pää. Ristiinnaulitun ”aasimiehen” vierelle on piirretty toinen mies, joka korottaa kätensä ristiinnaulittua kohti, ikään kuin ylistäen häntä. Myös tällä miehellä on yllään orjan paita. Alla on kreikkalainen kuvateksti: ”Alexamenos  palvoo Jumalaansa".

 

Kyseessä ei ole mikään korkeatasoinen taideteos vaan rienaava tuherrus Rooman orjakorttelin eräällä seinällä. Todennäköisesti ”taitelija” on ollut itsekin orja ja hän on pilkannut Alexamenoksen uskoa ristiinnaulittuun Kristukseen. Tuona ajan ihmisille risti symbolisoi häviötä ja kaikkea häpeällistä. Niin kuin Paavali sanoo: ”Me julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta” (1. Kor. 1). Myös aasi assosioitiin mitättömyyteen ja häpeällisiin asioihin. 

Josefus – ensimmäisen vuosisadan juutalainen historioitsija – kertoo, että kerran 40-luvulla juutalainen sotapäällikkö Anileus nöyryytti vangitsemaansa partialaista sotapäällikköä Mithridateusta istuttamalla hänet alasti aasin selkään. Partialaisen kulttuurin mukaan munasillaan aasilla ratsastaminen oli pahinta mahdollista häpäisyä. Josefus, samoin kuin tuon ajan ei-juutalaiset kirjoittajat tunsivat hyvin sellaisen antisemitistisen legendan, jonka mukaan juutalaiset olisivat palvoneet Jerusalemin temppelissään aasinpäätä tai aasinpatsasta. 

Myös 200-luvun alussa kirjoittanut suuri kristitty apologeetta Tertullianus kirjoittaa tästä laajalle levinneestä juutalaisvastaisesta legendasta, jonka mukaan juutalaiset palvovat tyhmää aasia. Näiden pilkkaavien aasikertomusten valossa on selvää, että Rooman keisarit tai Juudan maaherrat eivät nöyrtyisi ratsastamaan aasilla. Pontius Pilatus ei ratsastanut aasilla Jerusalemiin, vaan hän saapui lännestä, Kesarea Maritiman kaunpungista 1000 sotilaan ratsusaattueessa. Pontius Pilatus tuli Rooman kunniassa, Jeesus tuli Jumalan valtakunnan voimassa – nöyränä ja heikkona. Kumpi voitti? Aasi vei voittoon.

Kristinusko on kummallinen uskonto. Sen ytimessä on usko aasilla ratsastavaan juutalaiseen mieheen, jonka roomalaiset ja juutalaiset ylipapit määräävät ristiinnaulittavaksi. Ei ihme, että Alexamenokselle ja lukemattomille muille ristiinnaulitun palvojille naurettiin. Mutta meille jotka uskomme, tässä aasilla ratsastavassa Messiaassa, ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa, on Jumalan viisaus ja voima. Paavali matkusti Roomaan - tuohon maailman loiston ja kunnian kaupunkiin - ja hän kirjoitti sinne kirjeen: "Minä en häpeä evankeliumia" (Room. 1). Ei sitä hävennyt myöskään roomalainen orja nimeltään Alexamenos. Hänen uskonsa rohkaisee meitä vielläkin.

Ps. Tässä on viellä tarkka jäljennös Palatine graffitista. Kreikankielisessä tekstissä näkyy orjan kirjoitustaito. Siinä on nimittäin todennäköisesti kirjoitusvirhe. Tutkijat ovat kahta mieltä mitä tuo palvoa-verbi (sebeo) pitäisi ymmärtää. Toisen lukutavan mukaan verbi on imperatiivissa, jolloin kuvateksti menisi näin: "Alexamos, palvo Jumalaa!"

Arkeologiset todisteet Jeesuksesta - onko Jeesuksen hauta löytynyt Talpiotista?

Sain juuri luettua Craig A. Evansin uuden kirjan Jesus and His World. The Archaeological Evidence (2012). Evans on raskaan sarjan UT:n tutkija. Hän on kirjoittanut kasapäin historian Jeesuksesta. Hän on hyvin perillä Jeesus tutkimuksen pitkistä linjoista, painotuksista, arkeologisista tuloksista, juutalaisuuden tutkimuksesta ja alkukristillisyyden synnystä.

Väitöskirjassani perehdyin aika paljon juuri Galilean arkeologiaan ja siksi oli kiva lukea tällainen enemmän populaariyleisölle tarkoitettu korkeatasoinen teos, jossa esitellään keskeisiä arkeologisia tuloksia historian Jeesuksen kannalta. Usein nämä tiedot jäävät tutkijoiden kammioihin ja ”internet-skeptikot” pääsevät dominoimaan (sabotoimaan) keskustelua jokamiehen tasolla. Näin syntyy aivan hulluja käsityksiä, joihin usein liittyy ”salaisia lähteitä”, ”pappien salaliittoja” ja ”vaiettuja totuuksia”. Evansin kirja on juuri tämän vuoksi erittäin tervetullut. Se välittää oikeaa tietoa, jonka kuka tahansa voi tarkistaa. Evans popularisoi tiedettä. Toivottavasti Evansin kirja kuluu kristittyjen käytössä. Teos on alaviitteineen paikoitellen sen verran hyvä, että siitä saa tutkijatkin paljon irti.

Teos koostuu viidestä luvusta:

      1)      Seforis – Nasaretin naapurikaupunki

      2)      Synagoga Jeesuksen aikana

      3)      Kuinka luku- ja kirjoitustaitoisia Jeesuksen ajan juutalaiset olivat?

      4)      Jerusalemin temppeli ja papisto

      5)      Juutalainen hautaus toisen temppelin aikana

Esittelen tässä ihan lyhyesti vain Evansin päälukua ensimmäisen vuosisadan synagogista. Jotkut ovat väittäneet, ettei Jeesuksen aikana Israelissa ollut synagogia. Tämä väite on täysin ristiriidassa evankeliumien antaman kuvan kanssa, jonka mukaan Jeesus julisti Jumalan valtakunnasta nimenomaan synagogissa ympäri Galileaa. Myös Josefus ja Filon – ensimmäisen vuosisadan juutalaiset historioitsijat – puhuvat synagogista, nimenomaan pyhinä rakennuksina, joissa rukoiltiin, kuultiin ja opiskeltiin pyhiä kirjoituksia ja pidettiin kansankokousta. Arkeologia tukee tätä näkemystä. Toisen temppelin aikaisia synagogia on kaivettu esiin Gamlasta, Herodiumista, Jerikosta, Magdalasta, Masadasta, Modiinista ja Qirjat Seferistä. Näiden seitsemän täysin varman synagogan lisäksi myös Kapernaumissa ja Shuafatissa on ollut synagoga – Kapernaumin suhteen kyse on lähinnä siitä, onko massiivisen, 400-luvulta peräisin olevan synagogan alla vanhemman synagogan perustukset, jotka ajoittuisivat Jeesuksen ajoille. Todennäköisesti.

Monissa näistä synagogista on keskenään yhtenäisiä piirteitä. Ne ovat neliön muotoisia, sisäseinustaa kiertää kivinen istumapenkki, kaikissa on seinät ja kivipylväitä. Useiden synagogien lähistöltä on löytynyt miqva-altaita eli juutalaisten puhtaussäädösten mukaisia kastealtaita. Magdalan synagogasta löytyi myös suurehko kivireliefi, johon on kaiverrettu menorah eli seitsenhaarainen kynttelikkö. Masadan synagogasta on löytynyt Herodeksen aikaisia öljylamppuja ja viidennen Mooseksen kirjan ja Hesekielin kirjan kirjakääröjen fragmentteja.

Jerusalemista, aivan temppelin läheltä, Ofelin kukkulalta, on löytynyt kivilaatta (75 x 41 cm), jossa kerrotaan paikalla olleesta synagogasta. Tämä ns. Theodotos-kivilaatta on ajoitettu Herodeksen ajalle eli se kuuluu Jeesuksen ajan Jerusalemiin. Kivilaatassa (jonka kuva löytyy tästä) on pitkä ja mielenkiintoinen kirjoitus, joka löytyy englanniksi käännettynä Evansin kirjasta:

Theodotos, [son] of Vettenus, priest and synagogue ruler, son of a synagogue ruler, [and] grandson of a synagogue ruler, built the synagogue for the reading of the law and the teaching of the commandments, and the guest room, and the chambers, and the water fixtures, as an inn for those in need from foreign parts, (the synagogue) which his fathers and the elders and Simnides founded.

Evankeliumit kertovat, että Jeesus julisti evankeliumia, paransi sairaita ja saarnasi, luki Jesajan kirjaa synagogissa. Hän herätti synagogan esimiehen, Jairoksen tyttären kuolleista. Synagoga oli galilealaisen kylän sydän, koulutuksen keskus, paikallinen uskonnon keskuspaikka. Siellä luettiin, rukoiltiin, keskusteltiin ja opiskeltiin. Tässä keskuksessa Jeesus välitti sanomansa. Mark. 1:39: ”Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.” Arkeologian ja kirjallisten lähteidemme valossa tällainen missio sopii juuri ensimmäisen vuosisadan Galileaan ja Juudeaan.

Onko Jeesuksen hauta löytynyt?

Kirjansa loppuun Evans on kirjoittanut ”liitteenä” (Appendix 1) pienen alaluvun Jeesuksen sukuhaudaksi väitetystä Talpiotin hautaluolasta ja sen ”hautalaatikoista” – ossuaareista. Olin viime viikolla siunaustilaisuudessa Pyhän Ristin kappelilla. Muistotilaisuudessa valveutunut omainen kyseli minulta tästä Talpiotin haudasta. Kiitos Evansin selonteon ymmärrän nyt paremmin, mistä on kyse. Vakavasti otettavassa, tieteellisessä arkeologiassa tästä Talpiotin haudasta ei paljoa puhuta, koska tuossa haudassa ei ole mitään sinänsä kovin kummallista. Se on yksi niin monista löytyneistä Jerusalemin lähialueen ensimmäisen vuosisadan haudoista. Väite, jonka mukaan kyseessä olisi Jeesus Nasaretilaisen sukuhauta, jossa siis olisi Jeesuksen, hänen poikansa, vaimonsa, äitinsä ja muutamien opetuslasten luut, on aivan tolkuton. Yksikään selväpäinen ja arvostusta nauttiva tutkija ei kannata tuota tulkintaa. Haudassa kyllä on ossuaari, jossa lukee hepreaksi ”Yeshua, Yehosefin poika” – eli Jeesus Joosefin poika. Saman ossuaarin päähän on kaiverrettu X ja hautaluolan oviaukon yläpuolella on ympyränmuotoinen koristeellinen merkintä.

Hautaluola löytyi Talpiotista modernin rakennusprojektin yhteydessä vuonna 1980. Paikalle kutsuttiin kaksi arkeologia: Yosef Gat ja Amos Kloner. Gat julkaisi hautaluolasta ja sen sisällä olevista ossuaareista artikkelin hepreankielisessä tieteellisessä julkaisussa. Gat ja Kloner eivät nähneet haudassa mitään kummallista tai sensaatiomaista – X ja o-merkit olivat heille ihan tuttuja juttuja muista tuon ajan haudoista. Ei niistä vedetty mitään kummallisia juutalaiskristillisyyteen viittaavia tulkintoja.

2000-luvulla kanadalainen studiojuontaja Simcha Jacobovici, Charles Pellegrino ja Titanic-elokuvan ohjaaja James Cameron saivat vihiä tästä hautaluolasta ja he väittivät, että kyseessä on Jeesus Nasaretilaisen salattu sukuhauta, jossa siis lepää hänen poikansa, äitinsä ja veljensä ja monia opetuslapsia… Heidän mukaansa tuo X-merkki Jeesus-ossuaarissa on symboli, joka kertoo siitä, että kyseinen Jeesus kuoli ristikuoleman. Tällaiselle väitteelle ei kuitenkaan löydy mitään tukea arkeologiasta. Tuo X on vain merkki, eikä mikään kuolintapaan liittyvä symboli. X on yksinkertaisesti kivenhakkaajan kaivertama merkki jolla hän on halunnut markkeerata miten päin ossuaarin kansi sopii itse hautalaatikkoon. Tällaisia X-merkkejä on vaikka kuinka paljon juutalaisissa ossuaareissa.  Evans antaa Jacobovicille tylyn tuomion:

Jacobivici’s suggestion that the X-mark is a Christian symbol is false and misleading. It is inexcusable.

Jacobovici ja Pellegrino väittävät, että hautaluolan oviaukossa oleva ympyrämerkintä on salainen symboli joka kertoo, että kyseessä on salainen juutalaiskristillinen hautaluola. Tämäkin väite on pohjaa vailla. Tuo merkintä on hyvin tavanomainen juutalainen symboli ja se liittyy usein jollain tavalla Jerusalemin temppeliin. Onkin mahdollista, että haudassa lepäävällä suvulla on ollut yhteyksiä Jerusalemin temppeliin ja ehkä hasmonialaissukuihin. Ympyrämerkintä ei liity Jeesus Nasaretilaiseen tai alkukristittyihin mitenkään.

Lopuksi, useissa Talpiotin hautaluolan ossuaareissa on nimiä, jotka ovat tuttuja Jeesuksen lähipiiristä. Kyllä, mutta nuo ossuaareista löytyvät nimet löytyvät aivan kaikki myös ns. Hasmonelaissuvun parista – kyse on hyvin tyypillisistä juutalaisista nimistä, jotka tulivat muotiin Makkabealaisaikojen myötä (160–100 eKr.). Tällaisia nimiä ovat Jeesus, Joosua, Joosef, Simeon, Maria, Mirjam, Jaakob, Johannes, Matteus…

Evans pitää Jacobovicin ja Pellegrion väitettä täysin epäuskottavana koska se perustuu vääriin tulkintoihin eikä se ota huomioon selviä arkeologisia tuloksia liittyen juutalaisiin ensimmäisen temppelin ajan hautoihin. Jonathan Reed, yksi arvostetuimmista arkeologeista, pitää Jacobovicin ja Pellegrinon väitettä petoksena. Tosiaan tällä väitteellä rahastetaan hyvin, synnytetään sensaatio ja saadaan kuuluisuutta. James Cameron voi tehdä koko jutusta vielä kohudokkarin, niin menestys on taattu. Totuus on sitten ihan toinen juttu.