Konffasaarnani: Matt. 16:24-27 'Nuoruutesi päivät'

Siitä on mennyt hetki, kun nämä nuoret olivat lapsia, ja kun heidät kastettiin. Kuluneen viikon olen ollut heidän kanssaan Kunstenniemen Eräkämpässä. Tuo oli mielestäni hienoa aikaa. Vietimme mukavia hetkiä kauniin luonnon keskellä, pelailimme ja pysähdyimme hengellisten asioiden äärelle keskellä nuoruuden aikaa. Haluan puhua nuoruuden ajasta, koska se ei ole vain elämänvaihe, vaan se on usein kutsun ja herkkyyden aikaa.

Tämän päivän evankeliumiteksti ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jeesuksen kova haaste vetosi minuun hyvin voimakkaasti kun olin 17vuotias. Nuoruus ja ehdottomuus kuuluvat yhteen, ja Jeesus on hengeltään ikinuori. Raamattu haastaa meitä palaamaan nuoruutemme aikaan. Vapahtaja sanoo, ettei kukaan pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lastenkaltaiseksi. Profeetat muistelivat valitun kansan värikkäitä alkuaikoja, sen nuoruutta. Jumala näki ajan, jolloin ’hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä.’ Hoos. 2:17. ’Kuin nuoruutensa päivinä.’ Ihmiset tekevät isoimmat elämänkatsomukselliset valintansa nuoruutensa päivinä. Selvästi suurin osa uskovaisista on tullut uskoon nuorena. Raamatun suurimmat sankarit kutsuttiin lapsina tai nuorina: Samuel, Daavid, Jeremia, Jeesus, Maria. Voisin jatkaa tätä listaa kauan.

Iän myötä vanhuksien lähimuisti heikkenee, mutta kaukomuisti paranee. Vanhukset voivat muistaa tarkasti oman lapsuutensa, omia nuoruusvuosiaan, ja samalla he unohtavat jokapäiväisiä asioita. Vanhetessaan he palvaavat muistoissaan nuoruutensa aikaan, jota usein muistot kultaa. Suositussa riparilaulussa on sanat: ’kerran usko lapsuuden, sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain.’ Juuri tuohon nuoruuden aikaan, tuohon lapsuuden uskon aikaan, monet vanhukset palaavat muistoissaan. Tuo riparilaulu päättyy sanoihin: ’äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen? Päiväsi hän usko käsiin Jumalan.’ Juuri tuota omaa nuoruuden aikaa nämä nuoret tässä elävät. Juuri nuoret ovat herkimpiä kuulemaan Jumalan kutsun. Tässä mielessä kristitty on kutsuttu olemaan ikinuori, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. ’Hän vastaa minulle kuin nuoruutensa päivinä’ sanoo Jumala Hoosean kirjassa, ja niin ensirakkaus elpyy.


Nuoruuteen kuuluu ehdottomuuden lisäksi myös heikkous ja kokemattomuus. Nuorilla on elämä edessä, vanhuksilla on elämä takanaan. Nuorilla on elämän reppu täynnä mahdollisuuksia, vanhuksilla on elämän reppu täynnä kokemuksia. Jeesus kutsuu meitä ehdottomasti seuraamaan itseään. Luin jokin aika sitten juutalaisen Jeesus-tutkijan ja rabbin, Jacob Neusnerin kirjan. Tuo viisas mies toteaa, että Jeesuksen kutsu seurata itseään, on niin ehdoton ja voimakas, että Raamatun mukaan sellaisen kutsun voi esittää vain Jumala itse. Jeesus kutsuu opetuslapsiaan kuin Jumala: seuraa minua, anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa minua, älä katso taaksesi. Hänen sanansa, hänen kutsunsa eivät jätä tilaa ei-kenenkään-maalle. Ihminen joko tahtoo tai ei tahdo kulkea hänen perässään. Ihminen on joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Jeesus ei etsi sympaattisia tukijoita tai fanijoukkoa, vaan seuraajia, jotka kuulevat kutsun, tiedostavat hinnan ja vastaavat kutsuun ei vain sanoillaan, vaan jaloillaan eli seuraamalla.

Jeesuksen seuraaminen edellyttää rakkautta, joka kaiken kestää, joka kaikessa toivoo, ja joka kaikessa uskoo. Meiltä kysytään, mitä sinä tahdot? ’Tahdotko’ kysytään alttarilla kun aviopari solmii avioliiton. Tahdotko, on tässä kysymys, joka koskee rakkautta ja luottamusta. Se ei ole kapeasti tieto-kysymys. Se on paljon isompi kysymys. Siinä on kyse luottamuksesta. Luotatko sinä siihen, että sinua kannetaan, siihen, että kutsuja on tosissaan. Luotatko niin paljon, että tahdot laittaa elämäsi peliin. Haluatko itse yrittää pelastaa elämäsi, vai annatko sen Herran käsiin? Luotatko niin paljon, että unohdat itsesi, otat ristisi ja seuraat Jeesusta. Helppohan se olisi tahtoa ja uskoa, jos se ei maksaisi mitään.
Raamatussa tahtominen, uskominen ja rakastaminen tarkoittavat, että nyt alkaa action. Jumalan rakkaus ei jää etäiseksi haihatteluksi. Hän rakasti meitä niin paljon, että lähetti Poikansa tänne meidän luo. Poika tapettiin, mutta hän nousi kuolleista. Kun lammas on kadonnut, hyvä paimen tahtoo lähteä etsimään sitä, oli kello tai keli mitä tahansa.

Luther sanoi, että Jeesuksen päätarkoitus kaikissa evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus. Hän tekee vaikka mitä, jotta me vastattaisiin hänen kutsuunsa ”tahdon”, eikä vain sanoin vaan jaloin. Hän paransi sairaat, hän opetti, hän juhli muiden piireistä pois ajettujen kanssa. Hän antoi julkisyntisille synnit anteeksi. Niin raihnaiset ja moniongelmaiset ihmiset oppivat rakastamaan häntä, kuin se syntinen nainen, joka unohti kaikki hyvät tavat ja itsensä. Syvästi kiitollisena hän voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan.

Jeesus on syntisten ystävä, hän on lasten ystävä ja hän sanoo, ’tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.’ Hän taivuttaa ihmisen tahtoa puolelleen, mutta hän haluaa koko sydämen, ei puolikasta. Hän on itse valmis antamaan meille kaiken – hän sanoo meille ehtoollisella: ’tämä leipä on minun ruumiini, joka teidän puolestanne annetaan. Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ Jeesus antoi kaikkensa, hän antoi itsensä, hän unohti itsensä meidän vuoksemme. Rakkaus sinuun ja minuun ajoi hänet tähän.

Me kristityt rukoilemme taivaan Isää: ’tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jeesus itse joutui kamppailemaan tuon tahdon kanssa viimeisinä päivinään kovassa stressissä Getsemanen puutarhassa. Hän rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’ Matt. 26:39.

Tänään on muodikasta puhua itsensä löytämisestä. Varmasti juuri tämän vuoksi tänään oman elämän kadottaminen ja ristinsä kantaminen tuntuu todella vaikealta. Ja kuitenkin, juuri itseensä keskittyminen ja elämänsä turvaaminen on Jeesuksen sanojen mukaan vaarallisinta. Silloin ihminen menettää sen. Mutta jos hän kantaa ristinsä ja seuraa Jeesusta, niin hän löytää elämän, vaikka sen alussa kadottaakin. Raamatun opetus voisi olla, että jos haluat löytää itsesi, unohda itsesi ja keskity Kristukseen. Silloin sinulle käy niin kuin tuhlaajapojalle, joka alussa vihasi ristiä ja rakasti elämäänsä ja vapauttaan yli kaiken. Hän halusi haalia kokemuksia ja rikkauksia. Hän halusi elää joka solullaan niin kuin hän itse tahtoo. Lopulta hän menetti kaiken. Silloin hän teki parannuksen, ’meni itseensä’ ja muisti nuoruutensa ajan isänsä luona. Hän halusi palata kotiin.

Yllätyksekseen isä juoksi tuhlaajapoikaansa vastaan, otti hänet syleilyynsä, puki hänet juhlavaatteisiin, laittoi hänelle sormuksen sormeen. Isä otti perinnön tuhlanneen, entisen orjan vastaan rakkaana poikanaan. Isä järjesti hänen kotiinpaluun kunniaksi juhlat. Bileet alkavat kun kadonnut löytyy – näin riparilla opittiin. Kotiinsa palannut tuhlaajapoika löysi itsensä, kun hän otti askeleet kohti isän rakkautta, kohti kotiaan. Taivaan Isä antoi hänelle arvon ja identiteetin, jota hän ei yksin itsestään löydä tai edes omista.

Käännytään mekin Jumalan tahdon tielle ja vastataan kutsuun kuin ’nuoruutemme päivinä’. ’Laulun kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen’ – palataan nuoruuden uskoon. Hyvät konfirmoitavat ja hyvät kristityt, teidät on kasteen yhteydessä merkitty ristin merkillä, teidän sydämeenne on koodattu Jumalan rakkauden sinetti. Palataan nuoruutemme aikaan, palataan tuohon kutsumukseen, palataan tuohon pelastuksen päivään. Iloitaan ja juhlitaan kuin tuhlaajapoika on taas kotonaan.

Tuolla tiellä me löydämme todellisen itsemme Jumalan lapsina. Tuo tie käy Golgatan ja tyhjän haudan kautta. Sinne me jätämme syntimme, ja sieltä me astumme Kristuksen avaamaan uuteen todellisuuteen: vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. ’Herra Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.’ Sef. 3:17.

Lapsienkaltaisten johdolla Jumalan valtakuntaan

Ohessa on tulosaarnani, jonka pidin tänään Mikaelin srk:ssa. Saarna oli oikeasti lyhennelmä tästä tekstistä.
Pidin saarnan jakeista Matt. 18:1 - 10.
Kuka on meistä suurin? Kuka on siunatuin? Hmm. Pikkupoikana ei kyselty vaan julistettiin varmana, että ’meidän isä on paras, parempi kuin teidän isä.’ Jotkut kristityt nuoret jatkavat vähän pidemmälle tätä kaunista uhoa kantaen julistavia paitoja, joissa lukee esim. ’min pappa har skapat din pappa.’ Eli minun isäni on luonnut sinun isäsi! Minusta on tosi hienoa katsella ja kuunnella pikkulasten juttuja ja heidän leikkejä. Ihan oikeasti monta kertaa toivoisin itse olevani paljon lapsenmielisempi, paljon aidompi. Päivän evankeliumista kuulimme, että tämä on myös Jeesuksen toivo meidän suhteemme. Nöyrtykää ja alentukaa lasten kaltaisiksi! Sellaiset ihmiset, jotka kantavat kaikenlaisia tunnustuksia, mitaleita, titteleitä ja arvoja, eivät välttämättä ole suurimpia taivasten valtakunnassa. Vaan todellinen suuruus Jumalan silmissä tulee alentumisen kautta. Meidän kiitoksenkipeiden ihmisten on vaikea ymmärtää tätä, mutta niin se vain on.
Mutta katsotaan tuota lasta, jonka Jeesus asettaa meidän keskellemme meille esikuvaksi. Lapset ovat tietysti kovia itkemään, he valvottavat vanhempiaan, he ovat leikkisiä, he ovat joskus tuhmia, he luottavat täysin vanhempiinsa, he ovat helppouskoisia, he ovat erittäin alttiita kaikelle opetukselle ja johdatukselle, he ovat erittäin kehittyvässä vaiheessa. Lapset ovat ehdottomia. He ovat joko jonkun asian puolella tai sitä vastaan. Heihin on helppo vaikuttaa joko hyvässä tai pahassa.
Lapsuus ja nuoruus on jonkinlainen Raamatullinen teemasana sellaiselle ajalle, jolloin ihminen on erittäin herkkä Jumalan kutsulle. Lyhykäisyydessään monet profeetat, erityisesti Hesekiel ja Hoosea, kehittivät Israelin historiasta jonkinlaisen kronikan, joka kulkee ihmisen eri ikä-vaiheiden mukaisesti. Israel sai runollisia lempinimiä kuten vaikka neitsyt tytär Siion. Tämä on vähän samanlaista kielenkäyttöä kun se, kun Suomea kutsutaan Suomi Neidoksi. Joka tapauksessa profeettojen ajatuksena oli, että nuoruudessaan, Israelin eli tytär Siionin ollessa vielä aivan avuton pienokainen, Jumala kutsui, valitsi ja vapautti sen Egyptin orjuudesta, Hes. 16:4 - 8. Tällainen runollinen kieli on kaunista ja rikasta.
Otan esimerkin. Neitsyt tytär Siion on pikkuvauva, väheksytty ja kiusattu, muiden hylkäämä, kun Herra näkee sen Egyptissä ja vapauttaa sen. Profeetta Hesekielin luvun 16 mukaan Israel syntyi koviin olosuhteisiin: ’kun synnyit, ei napanuoraasi katkaistu, ei vedellä sinua pesty, suolalla ei sinua hierottu eikä sinua laitettu kapaloihin. Mitään näistä ei sinulle tehty, sen vertaa ei kukaan sinua säälinyt.. Sinut vietiin ulos ja jätettiin heitteille, niin vähäarvoisena henkeäsi pidettiin, kun synnyit. Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut – tuossa hädässäsi—minä sanoin sinulle: jää eloon ja kasva suureksi!’ Eli tämän jännän kuvauksen mukaisesti Jumala valitsi ja pelasti tuon hylätyn vauvan, ja antoi hänelle kasvukodin ja ajan myötä tuosta lapsesta kehittyi nuori ja erittäin viehättävä neitonen. Hesekiel jatkaa kertomustaan Jumalan ja hänen kansansa suhteesta, 16:8: ’ja minä näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika.. Minä vannoin sinulle valan ja solmin kanssasi liiton, ja sinä tulit minun omakseni, näin sanoo Herra Jumala.’ Tuona aikana, nuoruudessaan kansa vastasi Jumalan kutsuun, silloin se solmi liiton, silloin oli rakkauden aika. Mutta matkalla, iän myötä tuosta nuoresta neitosesta tulee kapinallinen, joka kaipaa takaisin Egyptiin, valittaa monesta asiasta ja uhkaa kivittää Mooseksen ja haluaa vaihtaa Jumalansa epäjumaliin. Loppujen lopuksi kukaan tuosta muinaisesta sukupolvesta, yhtä henkilöä lukuun ottamatta, ei päässyt luvattuun maahan, vaan kaikki väsyvät autiomaamatkalle. Vasta heidän lapsensa, uusi sukupolvi valloittaa luvatun maan, ja tämän uuden sukupolven johdolla astutaan luvattuun maahan.
Tällä tavalla profeetat ovat usein kuvanneet Israelin historiaa vertaamalla sitä ihmis-elämään, jonka elämään kuuluu toiveita, iloja, pelkoja, unelmia, intohimoja, hyveitä ja syntejä. Dramatiikkaa – kaikkea mitä elämään kuuluu. Lopulta tuo nuoruusaika saa paljon huomiota, koska silloin oli kaikki uutta ja viatonta, silloin oli rakkauden aika, silloin Israel suostui kutsuun ja lähti liikkeelle kohti luvattua maata. Silloin kansa oli vielä nuori, innokas, avuton, viaton ja niin innostunut Jumalastaan ja kutsumuksestaan. Profeetta Hoosea profetoi kansalleen tulevasta uudesta pelastuksen ajasta, silloin käy taas kutsu ja silloin Israel vastaa siihen, niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin vastarakastunut neitonen, niin kuin silloin ennen, Hoos. 2:16 - 17: ’Katso, minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin kun hän lähti Egyptistä.’
Nyt Jeesuksen kautta tuo profetia oli toteutumassa. Jeesus oli Johannes Kastajan kanssa aloittanut toimintansa Juudean autiomaassa, Jordanin joen raja-alueilta. Näillä main Jeesus ”suostutteli” kansaansa kääntymään, nöyrtymään Jumalan puoleen – vastaamaan Herransa kutsuun, niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin lapsen lailla. Jeesus julisti evankeliumia Jumalan valtakunnan tulosta ja hän sanoi, ettei sinne pääse kukaan muu kuin se, joka nöyrtyy ’tämän lapsen kaltaiseksi.’ Israel tulisi vastaamaan Messiaansa ja Jumalansa kutsuun, ’niin kuin nuoruutensa päivinä.’ Jeesus kutsui kansaansa seuraamaan häntä itseään lapsen ennakkoluulottomuudella, lapsen avoimuudella, lapsen luottamuksella, lapsen varmuudella, lapsen innolla, lapsen leikkimielisyydellä, lapsen tyylillä. Jeesus ylisti taivaan ja maan Herraa siitä, Matt. 11:25, että hän oli ’salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.’ Jeesus rohkaisi omaa pientä ja lapsenmielistä opetuslapsiporukkaansa sanomalla, Luuk. 12:32: ’älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.’
Minun pitää kai vielä painottaa, että taivasten valtakuntaan ei ole ikärajoja. Sinne pääse kaikenikäisiä vanhoja ja nuoria, mutta olennaista on, että siellä on vain ihmisiä, jotka ovat kääntyneet ja alentaneet itsensä lapsenkaltaisiksi. Tällaiset ihmiset rakastuvat Jeesukseen, he taipuvat hänen ”suostutteleviin” lupauksiinsa elämänsä kuivilla autiomailla, he vastaavat hänen kutsuun ’kuin nuoruutensa päivinä.’ Sydämestäni toivon, että itse säilyttäisin aina niin sanotun ”ensirakkauteni” Jeesukseen ja Jumalaan, niin että aina olisin avoin hänen ohjeilleen ja kutsulleen ja johdatukselleen, ’niin kuin nuoruuteni päivinä.’ Tiivistetysti voidaan sanoa, että taivasten valtakuntaan mennään lapsenmielisten johdolla – ja meitä johtaa siis meidän Hyvä Paimenemme.
Mutta mietitään hetki, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä oli aihe, josta opetuslapset riitelivätkin ja väittelivät keskenään. Tästä samasta aiheesta riidellään vielä tänäkin päivänä aika paljon, koska niin moni haluaisi olla suurin. Jeesus oli aikaisemmin sanonut, Matt. 11:11, että ’yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.’ Eli näillä lapsenkaltaisilla taivasten valtakunnan jäsenillä on uskomattoman suuri arvo – heistä vähäisin on suurempi kuin profeettojen profeetta eli Johannes Kastaja. Toisaalta Jeesus sanoo aika jännästi, aika ristiriitaisen tuntuisesti, että näiden huippuarvollisten pyhien asemaan päästään vain ja ainoastaan alentamalla itsensä ja nöyrtymällä. Voidaan kysyä, että mitä tekemistä näillä kahdella asialla on keskenään? Miten joku voi alentaa itsensä maailman ja tulevan maailman suurimpien ihmisten tasolle? Meistä tulee siis sitä suurempia, mitä pienimmiksi nöyrrymme.
Meidän uskomme mukaan ja Jeesuksen mukaan me häneen uskovat pienokaiset olemme saaneet uskomattoman paljon. Me olemme kirkkauden perillisiä, Jumalan valtakunnan kansalaisia, Jumalan lapsia ja Jeesuksen opetuslapsia, niin me olemme tai meistä tulee suurempia kuin yhdestäkään Vt:n ajan profeetasta tai pyhimyksestä. Raamatun mukaan, Joh. 1:12, ’jokainen, joka otti hänet (eli Jeesuksen) vastaan sai oikeuden tulla Jumalan lapseksi.’ Samoin apostolit Paavali ja Pietari kirjoittavat, että me, jotka olemme kastettuja ja uskomme Kristukseen, niin siis me kristityt, olemme Pyhän Hengen temppeli, pyhä kuninkaallinen papisto, me olemme maailman valo, joka elää Kristuksen kanssa. Me olemme Paavalin sanojen mukaan, 2. Kor. 5:17, ’uusi luomus Kristuksessa.’ Me olemme jotain uutta ja jotain tulevaa, jotain jonka voitto on varmistunut Jeesuksen ylösnousemuksen myötä, me edustetaan uutta ihmisyyttä, koska meidät on yhdistetty uskon ja sakramentin kautta Kristukseen, Room. 5:12 – 21. Tämä aarre on meissä, mutta se on kätketty meihin heikkoihin ihmisiin, meihin saviruukkuihin. Kuitenkin Paavali julistaa, Room. 8:19, että ’koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten (eli meidän) ilmestymistä.’ Meidän identiteetti, se mitä me todella ollaan, on jotain aivan ihmeellistä ja aika salattua, saviruukkuihin kätkettyä, ja minä haastan jokaista kristittyä, ja itseäni joka päivä, elämään todeksi oman kristillisen identiteettinsä. Eräs kuuluista psykologi sanoi, että ’ihmisen on tultava siksi, mikä hän voi olla.’ Kysymys kuuluu: mitä me voidaan olla? Mikä on meidän kristittyjen kutsumus tässä maailmassa?
Mutta miksi Jeesus ottaa lapsen esikuvaksi? Miksi hän sanoo, että meidän tulee nöyrtyä ’tämän lapsen kaltaiseksi’. Miksi hän sanoo, että meidän tulee kääntyä ja tulla lasten kaltaisiksi? Tuossa kohtaa evankelista käyttää nöyrtyä verbiä (tapeinow), joka esiintyy aika usein Raamatussa. Sillä tarkoitetaan alentumista, madaltamista, asettumista arvoasteikossa alemmas. Jeesus sanoo, Matt. 23:12, että ’joka itsensä alentaa, se korotetaan.’ Tuota verbiä käytetään myös Jeesuksesta, kun sanotaan, että kirjoitusten ennustusten mukaan, Jes. 53:8; Ap. t. 8:33: ’kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois. Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?’ Jeesus oli ja on Jumalan Poika ja kuitenkin hän, Mark. 10:45, ’ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.’ Tämä on Jumalan tie suuruuteen tässä maailmassa. Tie suurimmaksi kulkee alentumisen kautta, alentumisena kaikkien palvelijaksi ja orjaksi. Sitten Jeesus vaatii meitä kääntymään ja muuttumaan. Eli meidän pitäisi olla avoimia muutokselle, kääntymiselle ja sille tosiasialle, että meidän pitää tulla pienemmiksi tullaksemme todella suuriksi. Kyse on ristin tiestä. Paavali, joka oli apostoleista suurin ja merkittävin sanoi, 1. Kor. 4:13, että hän ja hänen apulaisensa ovat ’olleet tähän päivään saakka koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakka.’ Hän kirjoittaa, 1. Kor. 4:9, että ’Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi.’
Psykologit sanovat, että ihmisen ollessa pieni lapsi, hänen personansa ja identiteettinsä kasvaa ja kehittyy kovinta vauhtia. Pieni lapsi oppii lujaa vauhtia. Hän on avoin uusille asioille, hänellä ei ole eletyn elämän, vanhojen asioiden, voimakkaiden ennakkoluulojen ja erilaisten kokemusten painolastia. Varmasti tämän takia lapsenkaltaiset, sellaiset ihmiset, jotka ovat avuttomia ’niin kuin nuoruutensa päivinä’ ovat alttiita Jumalan kutsulle.
Kannustetaan toisiamme elämään todeksi se mitä me olemme Jumalan lapsina. Tom Wright, yksi aikamme suurimmista Jeesus-tutkijoista on sanonut, että ’se, mitä Jeesus oli Israelille, sitä seurakunta on kutsuttu olemaan maailmalle.’ Ylösnoussut Jeesus sanoi meille, Joh. 20:21: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät’… ’ottakaa Pyhä Henki.’ Ei halveksita lapsenmielisten alhaisuutta, ei naureta pienille aluille. Käännytään, ja nöyrrytään itse lapsenkaltaisiksi, suhtaudutaan kutsuumme ja tehtäväämme lapsenkaltaisella innolla ja kiitollisuudella. Kristuksen esikuvan mukaisesti suuruuteen mennään nöyryyden ja pienuuden kautta. Aamen.