Tässä vähän pidempi teksti Jerusalemin arkeologian kannalta erittäin keskeisestä aiheesta.
Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.
Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.
Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.
Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.
Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.
Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.
Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.
Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”
On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”
Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.
PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste israel-vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste israel-vuosi. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
maanantai 7. helmikuuta 2011
Suuri ja tulinen Hazor
Kävimme viime viikolla Israelin pohjoiskulmilla. Tietysti poikkesimme myös Hazorissa, joka on Israelin isoin rauniokumpu – arkeologinen aarreaitta. Tuon muinaisen kaupungin historia ulottuu pitkälle ehkä 4000 vuoden taa. Se on ollut Pohjois-Israelin keskuskaupunki kanaanilaiskaudella, ennen heprealaisten saapumista maahan 1200/1300-luvulla eKr. Jo 1800-luvulta eKr. lähtien Hazor on mainittu samoissa Raamatun ulkopuolisissa egyptiläisissä lähteissä kuin muinainen Jerusalem! Se on mainittu myös muutama kerta VT:ssa. Tämän kaupungin merkitys raamatullisessa Israelissa on ollut tosi keskeinen.
1800-luvulla eKr. Hazor mainitaan ns. egyptiläisessä kirouslistassa, jossa mainitaan myös Jerusalem. Kirouslistaan pääsivät vain Egyptin varteenotettavat ja maininnan arvoiset viholliskaupungit. Hazor oli sellainen. Myöhemmin 1400-luvulla eKr. Hazor mainitaan monien muiden Kaanaan maan kaupunkien joukossa ns. el-Amarnan kirjeissä. Kanaanilaiskauden Hazorissa oli iso kanaanilainen palatsi, joka oli tehty basalttikivestä (laitan seuraavassa postauksessa kuvia lukijoiden nähtäväksi). Palatsissa oli useita huoneita, esipiha, iso keskushuone. Paikalta on löytynyt myös tuon ajan alttari tai alttareita, uhripaikka ja useita kivisiä jumala-patsaita. Suuren alttarin ympäriltä on löytynyt paljon uhrieläinten luita.
Kanaanilaiskauden Hazorista on löytynyt myös isohko temppeli, joka koostui kolmesta osasta: esipiha, pääsali ja kaikkein pyhin. Hazorin temppeli, samoin kuin useat muutkin tuon ajan temppelit, muistuttavat perustyyliltään kuningas Salomon rakennuttamaa Jerusalemin temppeliä, Herran huonetta. Salomon rakennuttaman Jerusalemin temppelin maallisia jäänteitä on täysin mahdoton tutkia, koska se on nykyisen Kalliomoskeijan alla. Jerusalemin temppelistä, joka rakennettiin 900-luvulla eKr., löytyy kuitenkin harvinaisen hyvät kirjalliset kuvaukset: 1. Kun. 6-7. Nämä kuvaukset, ja metrin tarkat mitat, ovat tosi olennaisia, ja niitä on hyvä verrata muiden esiin kaivettujen tuon ajan temppelien raunioihin. Olennaista on huomata, että myös Salomon rakennuttama temppeli koostui kolmesta osasta: esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Näin siis muiden muinaisten kaupunkien ja temppeleiden arkeologiset löydöt voivat antaa meille epäsuorasti tietoa koskien Jerusalemin temppeliä. Tutkijat sanovat, että tärkeimmät temppeli-rauniot, jotka muistuttavat Jerusalemin temppelin raamatullista kuvausta, löytyvät Pohjois-Syyriasta. Siellä on ns. Tell Ta’ayanatin temppeli, joka ajoittuu 800-luvulle eKr.
Joosuan kirjassa kerrotaan, että Hasorin kuningas Jabin kokosi kaikki Pohjois-Kaanaan kuninkaat sotaan israelilaisia vastaan, Joos. 11:1-5. Israelilaiset voittivat Hazorin kuninkaan johtamat kanaanilaisjoukot, ja Joosuan joukot polttivat Hazorin, Joos. 11:13, vihollisen pääkaupungin poroksi. Kanaanilaiskauden raunioilta näkyy vieläkin suuren palon jälkiä – basalttikivet ovat murtuneet kuumuudessa!
Myöhemmin, 900-luvulla eKr., kuningas Salomo hallitsi Israelin suurta valtakuntaa. Israelin valta ulottui Egyptin rajapurolta Eufratille asti, maine kiri vielä pidemmälle, Etiopian kuningattaren korviin. Salomosta sanotaan, että hän ”rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä.” 1. Kun. 9:15 Arkeologit huomasivat muutama vuosikymmen sitten, että kaikissa näissä kolmessa viimeksi mainitussa Salomon (uudelleen) rakennuttamassa kaupungissa oli samanlaiset isot kuusikammioiset portit. Nämä portit on ajoitettu 900-luvulle eKr., eli kuningas Salomon kaudelle. Yleensä esim. kanaanilaisen kauden portit olivat vain neljäkammioisia, mutta nämä, ”Israelin kultakauden” portit ovat isompia, niissä on kuusi kammiota. Näyttää siltä, että näissä kolmessa kaupungissa näkyy saman arkkitehdin ja suunnittelijan käden jälki. Näin taas arkeologin lapio voi konkretisoida Raamatun historiaa. Olen käynyt katsomassa kaikkia näitä kolmea rauniokaupunkia ja siellä ne samantyyppiset kuusikammioiset portit seisovat vielä tänäkin päivänä muistuttaen kuningas Salomon valtakunnan loistosta ja voimasta.
Kirjoitan vielä joku toinen kerta vähän Hazorista ja laitan tänne kuvia. Hazor oli nimittäin yksi raamatullisen Israelin tärkeimmistä kaupungeista ja keskuksista!
1800-luvulla eKr. Hazor mainitaan ns. egyptiläisessä kirouslistassa, jossa mainitaan myös Jerusalem. Kirouslistaan pääsivät vain Egyptin varteenotettavat ja maininnan arvoiset viholliskaupungit. Hazor oli sellainen. Myöhemmin 1400-luvulla eKr. Hazor mainitaan monien muiden Kaanaan maan kaupunkien joukossa ns. el-Amarnan kirjeissä. Kanaanilaiskauden Hazorissa oli iso kanaanilainen palatsi, joka oli tehty basalttikivestä (laitan seuraavassa postauksessa kuvia lukijoiden nähtäväksi). Palatsissa oli useita huoneita, esipiha, iso keskushuone. Paikalta on löytynyt myös tuon ajan alttari tai alttareita, uhripaikka ja useita kivisiä jumala-patsaita. Suuren alttarin ympäriltä on löytynyt paljon uhrieläinten luita.
Kanaanilaiskauden Hazorista on löytynyt myös isohko temppeli, joka koostui kolmesta osasta: esipiha, pääsali ja kaikkein pyhin. Hazorin temppeli, samoin kuin useat muutkin tuon ajan temppelit, muistuttavat perustyyliltään kuningas Salomon rakennuttamaa Jerusalemin temppeliä, Herran huonetta. Salomon rakennuttaman Jerusalemin temppelin maallisia jäänteitä on täysin mahdoton tutkia, koska se on nykyisen Kalliomoskeijan alla. Jerusalemin temppelistä, joka rakennettiin 900-luvulla eKr., löytyy kuitenkin harvinaisen hyvät kirjalliset kuvaukset: 1. Kun. 6-7. Nämä kuvaukset, ja metrin tarkat mitat, ovat tosi olennaisia, ja niitä on hyvä verrata muiden esiin kaivettujen tuon ajan temppelien raunioihin. Olennaista on huomata, että myös Salomon rakennuttama temppeli koostui kolmesta osasta: esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Näin siis muiden muinaisten kaupunkien ja temppeleiden arkeologiset löydöt voivat antaa meille epäsuorasti tietoa koskien Jerusalemin temppeliä. Tutkijat sanovat, että tärkeimmät temppeli-rauniot, jotka muistuttavat Jerusalemin temppelin raamatullista kuvausta, löytyvät Pohjois-Syyriasta. Siellä on ns. Tell Ta’ayanatin temppeli, joka ajoittuu 800-luvulle eKr.
Joosuan kirjassa kerrotaan, että Hasorin kuningas Jabin kokosi kaikki Pohjois-Kaanaan kuninkaat sotaan israelilaisia vastaan, Joos. 11:1-5. Israelilaiset voittivat Hazorin kuninkaan johtamat kanaanilaisjoukot, ja Joosuan joukot polttivat Hazorin, Joos. 11:13, vihollisen pääkaupungin poroksi. Kanaanilaiskauden raunioilta näkyy vieläkin suuren palon jälkiä – basalttikivet ovat murtuneet kuumuudessa!
Myöhemmin, 900-luvulla eKr., kuningas Salomo hallitsi Israelin suurta valtakuntaa. Israelin valta ulottui Egyptin rajapurolta Eufratille asti, maine kiri vielä pidemmälle, Etiopian kuningattaren korviin. Salomosta sanotaan, että hän ”rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä.” 1. Kun. 9:15 Arkeologit huomasivat muutama vuosikymmen sitten, että kaikissa näissä kolmessa viimeksi mainitussa Salomon (uudelleen) rakennuttamassa kaupungissa oli samanlaiset isot kuusikammioiset portit. Nämä portit on ajoitettu 900-luvulle eKr., eli kuningas Salomon kaudelle. Yleensä esim. kanaanilaisen kauden portit olivat vain neljäkammioisia, mutta nämä, ”Israelin kultakauden” portit ovat isompia, niissä on kuusi kammiota. Näyttää siltä, että näissä kolmessa kaupungissa näkyy saman arkkitehdin ja suunnittelijan käden jälki. Näin taas arkeologin lapio voi konkretisoida Raamatun historiaa. Olen käynyt katsomassa kaikkia näitä kolmea rauniokaupunkia ja siellä ne samantyyppiset kuusikammioiset portit seisovat vielä tänäkin päivänä muistuttaen kuningas Salomon valtakunnan loistosta ja voimasta.
Kirjoitan vielä joku toinen kerta vähän Hazorista ja laitan tänne kuvia. Hazor oli nimittäin yksi raamatullisen Israelin tärkeimmistä kaupungeista ja keskuksista!
maanantai 24. tammikuuta 2011
Jerusalemin arkeologia 2
Jatkan siitä, mihin viime kerralla jäin, mutta kieli muuttuu takaisin suomeksi. 1300-luku eKr. oli suurten mullistusten aikaa. Valtakuntia kukistui: Egypti heikkeni, Hittien valtakunta romahti ja kanaanilaiset antoivat tietä heprealaisille. Raamatun mukaan heprealaiset tulivat Egyptistä Kanaan maahan suunnilleen 1400/1300-lukujen vaiheessa. He valloittivat maan Joosuan johdolla. Jerusalemin kannalta on olennaista huomata, että tuon kaupungin kuningas toimi kanaanilaisen liittouman johtajana eteläisessä Kaanaassa. Jerusalemin kuningas Adoni-Sedek ajautui viiden muun kaupunkivaltion kanssa rajuun sotaan heprealaisten kanssa. Toisaalta Herra oli liittoutunut heprealaisten kanssa. Joosuan joukot saivat tulivoimaa taivaalta: ”Herra antoi sataa heidän (Adoni-Sedekin joukkojen) päälleen kiven kokoisia rakeita”, Joos. 10:11. Samoin Jumala pysäytti kellon kulun, aurinko ei laskenut, jotta heprealaiset voisivat lyödä vastustajansa perin pohjin, Joos. 10:12-13: ”ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.” ”Herra kävi sotaa israelilaisten puolesta”. Joos. 10
Usein merkittävien viholliskaupungit poltettiin ja tuhottiin täysin, kuten Jeriko, Hazor ja Ain (ks. esim. Joos. 11:10-11). Joosuan ja Tuomarien kirja ei kuitenkaan milloinkaan mainitse, että heprealaisten päävihollisen Adoni-Sedekin kaupunkia olisi tuhottu tai edes vallattu. Tämä on tosi yllättävää, ja Joosuan kannalta kiusallinen totuus. Jerusalem jäi valloittamatta. Jakeessa 11:16 todetaan, että ”Joosua sai valloitetuksi koko maan”, mutta kuitenkin myöhemmin, jakeessa 15:63 tunnustetaan: ”Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä.”
Tällainen nololta kuulostava tosiasia on aika paljastava. Ensinnäkin, Jerusalem valloitettiin varmasti Daavidin aikana 1000-l eKr. On luonnollista ajatella, että Joosuan kirjan lähteet ovat peräisin ennen tuota aikaa, koska muussa tapauksessa olisi vaikea ymmärtää jakeen Joos. 15:63 loppua: ”vielä tänäkin päivänä.” Tuomarien kirjassa vahvistuu se kuva, jonka Joosuan kirja antaa Jerusalemista: heprealaisten maanvalloituksesta huolimatta keskellä luvattua maata oli vahva linnoitettu kaupunki, kuin piikki lihassa, joka todisti, ettei lupausta ollut vielä lunastettu, Tuom. 1:21. Tuomarin kirjan luvussa 19 käy selvästi ilmi, että Jerusalem oli Israelissa, mutta se ei ollut israelilainen. ”He saapuivat Jebusin eli Jerusalemin lähistölle… Palvelija sanoi: ”Poiketaan tuohon jebusilaisten kaupunkiin ja yövytään siellä.” Mutta hänen isäntänsä sanoi: ”ei, me emme poikkea kaupunkiin, jonka asukkaat eivät ole israelilaisia.” Tuom. 19:10-12
Tästä voittamattomien muukalaisten linnoituskaupungista tuli sitten kuitenkin koko Israelin pääkaupunki, kaupunki, jonne rakennettiin Daavidin palatsi ja Herran Huone eli temppeli. Tuomarien kaudella, 1200 - 1000 eKr., Jerusalemilla ei ollut oikein mitään merkitystä israelilaisten elämässä. Tuon ajan keskuspaikkoina olivat sellaiset paikat kuin Betel, Gilgal, Mispa ja Silo. Daavidin myötä tapahtui kuitenkin iso ja rohkea muutos. Unohdettu, kaukaa kierretty, vieroksuttu ja valloittamaton kaupunki valloitettiin ja valittiin Israelin pääkaupungiksi. Jae 2. Sam. 5:6 on tosi keskeinen: ”Kuningas (Daavid) lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” – Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta tuli Daavidin kaupunki.”
Loppuun pieni tietoisku:
1800-luvulla löytyi todella mielenkiintoinen arkeologinen steela eli kivipaalu, jonka kuva löytyy tästä. Se ajoittuu vuosien 1213-1203 eKr. välille, ja se on peräisin Egyptistä. Kivipaaluun on kirjoitettu Egyptin kuninkaan Merneptahin (1213-1203eKr.) sotaretkestä Kaanaan maahan. Kivipaalussa mainitaan Mernaptahin joukkojen kukistamia kaupunkivaltioita Kaanaassa. Tästä tuhottujen kaupunkien listasta löytyvät Askelon, Gezer, Yanoam ja Israel. Israelista kivipaalussa lukee, että ”Israel on tuhottu, sen siementä ei enää ole.” Tässä selvästi liioiteltiin Egyptin sotaretken onnistumista Israelin tuhoamisessa. Tästä epäluotettavuudesta huolimatta tästä Merneptahin steelasta, jota kutsutaan myös ”Israel steelaksi”, löytyy ensimmäinen ja kaikkein vanhin kirjallinen maininta Israelista. Tämä todistaa, että Israel on ollut tunnettu kansan tai kaupunkivaltion, ”valtion” nimi jo 1200-luvulla. Kyse on ollut niin merkittävästä kansasta, että se on merkitty egyptiläiseen kivipaaluun, jossa kerrotaan Egyptin voitoista.
Tietysti Raamatun vanhin maininta Israelista löytyy Jaakobin painin yhteydestä. Israel on Herran antama nimi Jaakobille ja hänen suvulleen. Israelin pyhä kutsumus on kamppailla Herran kanssa, tulla Jumalan siunaamaksi ja nähdä Herra, Gen. 32:29-33. Raamatun kronologiassa Jaakobin paini sijoittuu jonnekin 1700-luvulle eKr.
Usein merkittävien viholliskaupungit poltettiin ja tuhottiin täysin, kuten Jeriko, Hazor ja Ain (ks. esim. Joos. 11:10-11). Joosuan ja Tuomarien kirja ei kuitenkaan milloinkaan mainitse, että heprealaisten päävihollisen Adoni-Sedekin kaupunkia olisi tuhottu tai edes vallattu. Tämä on tosi yllättävää, ja Joosuan kannalta kiusallinen totuus. Jerusalem jäi valloittamatta. Jakeessa 11:16 todetaan, että ”Joosua sai valloitetuksi koko maan”, mutta kuitenkin myöhemmin, jakeessa 15:63 tunnustetaan: ”Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä.”
Tällainen nololta kuulostava tosiasia on aika paljastava. Ensinnäkin, Jerusalem valloitettiin varmasti Daavidin aikana 1000-l eKr. On luonnollista ajatella, että Joosuan kirjan lähteet ovat peräisin ennen tuota aikaa, koska muussa tapauksessa olisi vaikea ymmärtää jakeen Joos. 15:63 loppua: ”vielä tänäkin päivänä.” Tuomarien kirjassa vahvistuu se kuva, jonka Joosuan kirja antaa Jerusalemista: heprealaisten maanvalloituksesta huolimatta keskellä luvattua maata oli vahva linnoitettu kaupunki, kuin piikki lihassa, joka todisti, ettei lupausta ollut vielä lunastettu, Tuom. 1:21. Tuomarin kirjan luvussa 19 käy selvästi ilmi, että Jerusalem oli Israelissa, mutta se ei ollut israelilainen. ”He saapuivat Jebusin eli Jerusalemin lähistölle… Palvelija sanoi: ”Poiketaan tuohon jebusilaisten kaupunkiin ja yövytään siellä.” Mutta hänen isäntänsä sanoi: ”ei, me emme poikkea kaupunkiin, jonka asukkaat eivät ole israelilaisia.” Tuom. 19:10-12
Tästä voittamattomien muukalaisten linnoituskaupungista tuli sitten kuitenkin koko Israelin pääkaupunki, kaupunki, jonne rakennettiin Daavidin palatsi ja Herran Huone eli temppeli. Tuomarien kaudella, 1200 - 1000 eKr., Jerusalemilla ei ollut oikein mitään merkitystä israelilaisten elämässä. Tuon ajan keskuspaikkoina olivat sellaiset paikat kuin Betel, Gilgal, Mispa ja Silo. Daavidin myötä tapahtui kuitenkin iso ja rohkea muutos. Unohdettu, kaukaa kierretty, vieroksuttu ja valloittamaton kaupunki valloitettiin ja valittiin Israelin pääkaupungiksi. Jae 2. Sam. 5:6 on tosi keskeinen: ”Kuningas (Daavid) lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” – Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta tuli Daavidin kaupunki.”
Loppuun pieni tietoisku:
1800-luvulla löytyi todella mielenkiintoinen arkeologinen steela eli kivipaalu, jonka kuva löytyy tästä. Se ajoittuu vuosien 1213-1203 eKr. välille, ja se on peräisin Egyptistä. Kivipaaluun on kirjoitettu Egyptin kuninkaan Merneptahin (1213-1203eKr.) sotaretkestä Kaanaan maahan. Kivipaalussa mainitaan Mernaptahin joukkojen kukistamia kaupunkivaltioita Kaanaassa. Tästä tuhottujen kaupunkien listasta löytyvät Askelon, Gezer, Yanoam ja Israel. Israelista kivipaalussa lukee, että ”Israel on tuhottu, sen siementä ei enää ole.” Tässä selvästi liioiteltiin Egyptin sotaretken onnistumista Israelin tuhoamisessa. Tästä epäluotettavuudesta huolimatta tästä Merneptahin steelasta, jota kutsutaan myös ”Israel steelaksi”, löytyy ensimmäinen ja kaikkein vanhin kirjallinen maininta Israelista. Tämä todistaa, että Israel on ollut tunnettu kansan tai kaupunkivaltion, ”valtion” nimi jo 1200-luvulla. Kyse on ollut niin merkittävästä kansasta, että se on merkitty egyptiläiseen kivipaaluun, jossa kerrotaan Egyptin voitoista.
Tietysti Raamatun vanhin maininta Israelista löytyy Jaakobin painin yhteydestä. Israel on Herran antama nimi Jaakobille ja hänen suvulleen. Israelin pyhä kutsumus on kamppailla Herran kanssa, tulla Jumalan siunaamaksi ja nähdä Herra, Gen. 32:29-33. Raamatun kronologiassa Jaakobin paini sijoittuu jonnekin 1700-luvulle eKr.
maanantai 3. tammikuuta 2011
Archaeology of Jerusalem, 1
I’m writing my first ever blog on English. The reason is that I study in English, all my notes, and most of the books are in English… I’ve been studying the archaeology of first temple period Jerusalem during this semester. The class is thought by Gabriel Barkay. It has been a very interesting course. In order to write about these things, which I have learned, I will just concentrate on one “small” subject at a time. This writing, and the following writings, serve only as "tasters" because I'm not capable of introducing the city's wonders and especially not in such a small blog.
Let’s start from the beginning, when Jerusalem is first mentioned in history. This takes us into the 18th century BC Egypt. From this time in Egypt there has been found “execration texts” which curses the potential enemies of Egypt. The texts mention many cities and their kings from Syria and Canaan. Among them is mentioned some kings of Rushalimum – Jerusalem. In the chronology of the Bible, the patriarchs, Abraham, Isaac and Jacob lived around this time. From that time scholars have found archaeological remains from the slopes of Mount of Olives in Jerusalem. This means that in the 18th century Jerusalem was a city. Its importance is noted by the fact that the great Egyptians regarded it as its one potential enemy.
The period from 1950 - 1500 BC (Middle Bronze Age) was a period of urbanization in Canaan. According to contemporary Egyptian sources Canaan had 60 cities, and in these sources two kings of Jerusalem are mentioned by name: Tzakar-am is the other one. From this period the archaeologist Kathleen Kenyon has found a wall surrounding the city of Jerusalem dating to 18th century BC. The most important spot of Jerusalem – the Gihon spring, which provided water for the city – was surrounded and protected by a thick wall. From this period dates some of the biggest building stones until the time of Herod the Great!
Even thought this is the period of the patriarchs (Middle Bronze Age), Genesis does not explicitly mention the city, although indirect references to Jerusalem are found from Gen. 14 and 22. Jerusalem was the place where Abraham met Melchizedek, the king of Salem, Gen. 14:18-20, who gave him bread and wine and blessed him. Melchizedek was the priest of the highest God: El-Elyon. The name Melchizedek is Hebrew and it means the king of righteousness. Melek = king, tzadi = righteousness. Interestingly the other king of Jerusalem mentioned in Josh. 10:1 is called Adoni-zedek, which means the Lord of righteousness. In the book of Isaiah Jerusalem is called the city of righteousness: air-zedek. So in an early state Jerusalem is the city of righteousness and peace. In Gen. 22 Abraham is to offer his beloved son on the mount of Moriah, which is the same mount on which latter Salomon built the house of God (2 Chron. 3:1/Gen. 22:2).
Later, after Genesis 14, the person of Melchizedek appears a couple of times in the Bible: Ps. 110 and in Hebr. 5:10, 6:20 and 7:17. Psalm 110 says that the Lord promised to make the messianic king David the Melchizedek, the king of righteousness. The words of Hebr. 5-7 says that Jesus is this Messiah, fulfilling the prophesy. He had already met Abraham in Jerusalem, and given him the bread, wine and the priestly blessing.
In 14th century BC, and in the whole of the Late Bronze period i.e. 1550-1200, the land of Canaan, including Jerusalem, was under the rule of Egypt. From the 14th century BC Egypt there has been found 382 letters written between the Egyptian overlords and the Canaanite province leaders. Six of these are between Egypt and Jerusalem, which is now called Urusalim and its king is Abd-hepa. Click here and you will see one of the letters. These letters are called the el-Amarna letters due to the fact that they were found from the archives of the ancient Egyptian capital city el-Amarna. The letters reveal that Abd-hepa was the king of a great city-state. The letters also relate that Jerusalem was one of the most loyal city-states towards Egypt, although Jerusalem seems to have been practically quite independent from Egypt. In the contemporary war-stories it is told that Egypt conquered some Canaanite cities, but Jerusalem is never told to have been conquered.
Here are some background info. Next time I’ll write about Jerusalem in the books of Joshua and Judges.
Let’s start from the beginning, when Jerusalem is first mentioned in history. This takes us into the 18th century BC Egypt. From this time in Egypt there has been found “execration texts” which curses the potential enemies of Egypt. The texts mention many cities and their kings from Syria and Canaan. Among them is mentioned some kings of Rushalimum – Jerusalem. In the chronology of the Bible, the patriarchs, Abraham, Isaac and Jacob lived around this time. From that time scholars have found archaeological remains from the slopes of Mount of Olives in Jerusalem. This means that in the 18th century Jerusalem was a city. Its importance is noted by the fact that the great Egyptians regarded it as its one potential enemy.
The period from 1950 - 1500 BC (Middle Bronze Age) was a period of urbanization in Canaan. According to contemporary Egyptian sources Canaan had 60 cities, and in these sources two kings of Jerusalem are mentioned by name: Tzakar-am is the other one. From this period the archaeologist Kathleen Kenyon has found a wall surrounding the city of Jerusalem dating to 18th century BC. The most important spot of Jerusalem – the Gihon spring, which provided water for the city – was surrounded and protected by a thick wall. From this period dates some of the biggest building stones until the time of Herod the Great!
Even thought this is the period of the patriarchs (Middle Bronze Age), Genesis does not explicitly mention the city, although indirect references to Jerusalem are found from Gen. 14 and 22. Jerusalem was the place where Abraham met Melchizedek, the king of Salem, Gen. 14:18-20, who gave him bread and wine and blessed him. Melchizedek was the priest of the highest God: El-Elyon. The name Melchizedek is Hebrew and it means the king of righteousness. Melek = king, tzadi = righteousness. Interestingly the other king of Jerusalem mentioned in Josh. 10:1 is called Adoni-zedek, which means the Lord of righteousness. In the book of Isaiah Jerusalem is called the city of righteousness: air-zedek. So in an early state Jerusalem is the city of righteousness and peace. In Gen. 22 Abraham is to offer his beloved son on the mount of Moriah, which is the same mount on which latter Salomon built the house of God (2 Chron. 3:1/Gen. 22:2).
Later, after Genesis 14, the person of Melchizedek appears a couple of times in the Bible: Ps. 110 and in Hebr. 5:10, 6:20 and 7:17. Psalm 110 says that the Lord promised to make the messianic king David the Melchizedek, the king of righteousness. The words of Hebr. 5-7 says that Jesus is this Messiah, fulfilling the prophesy. He had already met Abraham in Jerusalem, and given him the bread, wine and the priestly blessing.
In 14th century BC, and in the whole of the Late Bronze period i.e. 1550-1200, the land of Canaan, including Jerusalem, was under the rule of Egypt. From the 14th century BC Egypt there has been found 382 letters written between the Egyptian overlords and the Canaanite province leaders. Six of these are between Egypt and Jerusalem, which is now called Urusalim and its king is Abd-hepa. Click here and you will see one of the letters. These letters are called the el-Amarna letters due to the fact that they were found from the archives of the ancient Egyptian capital city el-Amarna. The letters reveal that Abd-hepa was the king of a great city-state. The letters also relate that Jerusalem was one of the most loyal city-states towards Egypt, although Jerusalem seems to have been practically quite independent from Egypt. In the contemporary war-stories it is told that Egypt conquered some Canaanite cities, but Jerusalem is never told to have been conquered.
Here are some background info. Next time I’ll write about Jerusalem in the books of Joshua and Judges.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Pray for Rain
Israelissa odotetaan sadetta. Täällä ei ole kunnolla satanut sitten helmikuun. Galilean järven pinta on laskenut noin 5 metriä. Viimeiseen viiteen vuoteen sademäärä ei ole yltänyt edes keskiarvoon, joten täällä alkaa olla kuivat paikat. Ei ole yllättävää, että VT:ssa ja Israelin juutalaisuudessa on ”rain maker” –profeettoja kuten Elia ja sitten Jeesusta 100 vuotta aiemmin vaikuttanut galilealainen Honi (”the circle drawer”). Honi oli hurskas mies, joka lapsen lailla luotti Jumalaan. Kerran kun oli oikein kuivaa, hän sanoi piirtävänsä maahan ympyrän eikä poistuisi siitä ennen kuin Jumala lähettäisi maalle sateen. Hän rukoili hetken, ja sitten alkoi sataa. Sade oli liian kovaa. Honi pyysi, rukouksessa, jos vähän vähemmän. Sitten satoi vähän, Honi sanoi, ei ihan näin vähän. Tämän säätelyn jälkeen satoi juuri sopivasti. Papit raivostuivat kummalliselle taivaan käskijälle, mutta sade tuli ja kaikki hyvin.
Israelin maalle on ominaista juuri se, että se on täysin sateiden varassa. Pohjoisessa on suuri vuori, Hermon, joka nousee Israelin rajojen ulkopuolella yli 2500 m korkeuteen. Tuo Hermonin vuoristo on maan tärkein ekologinen rikkaus. Talvella Hermonilla voi lasketella, mutta sen merkittävin anti ei ole hupi vaan vesi. Hermonilta vuotaa vuosittain noin 500 miljoonaa kuutiota vettä Jordanin jokeen. Tämän vuoksi Galilea, se alue, jolla Jeesus eli ja vaikutti, oli parhaillaan kuin maanpäällinen paratiisi.
Ps. 42:7-8
Kun masennus valtaa mieleni,
minä ajattelen sinua
täällä Jordanin lähteillä ja Hermonilla,
Misearinvuorella.
Syvyys huutaa syvyydelle,
kun sinun koskesi pauhaavat --
kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
ovat vyöryneet ylitseni.
5. Moos. 11:10-12 kuvaa Israelin vesitilannetta:
”Sillä se maa, jota sinä menet omaksesi ottamaan, ei ole niin kuin Egyptin maa, josta te olette lähteneet ja jota sinä, siemenesi siihen kylvettyäsi, jalalla polkien kastelit niin kuin vihannestarhaa.
11 Vaan se maa, jota te menette omaksenne ottamaan, on maa, jossa on vuoria ja laaksoja ja joka juo vettä taivaan sateesta,
12 maa, josta Herra, sinun Jumalasi, pitää huolen ja jota Herran, sinun Jumalasi, silmät aina katsovat, vuoden alusta sen loppuun saakka.”
Jeesuksella oli luoja luottamus taivaan Isään, joka pitää lapsistaan huolen. ”Katsokaa kedon kukkia.. taivaan lintuja..” ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Älkää miettikö, mitä me syömme, juomme tai puemme päällemme. Totisesti – tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. ”Etsikää te ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.”
Joten, miten Israelissa pitäisi Jeesusta seuraten suhtautua vesipulaan? Jeesus opetti, että hänen Isänsä lapsien ei pidä murehtia edes elämän perustarpeista, kuten ruoasta, juomasta ja vaatteista. Ne annetaan kyllä. Luin juuri yhtä kirjaa, jossa tutkija Sean Freyne väittää Jeesuksen eläneen jonkinlaisilla ”sapatti- ja juhlavuosi-arvoilla ja asenteilla”. Tämä on todennäköistä, sillä Luuk 4 kertoo, kuinka Jeesus julisti missionsa alussa Nasaretin synagogassa:
”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvää sanomaa, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään vangitut vapauteen ja JULISTAMAAN HERRAN RIEMUVUOTTA.”
Riemuvuosi – Jubileum – tuli Mooseksen lain mukaan viettää joka 50. vuosi, ja joka 7. vuosi oli sapattivuosi. Silloin ei saanut tehdä töitä. Silloin luotettiin siihen, että Herra antaa kaiken mitä me tarvitsemme. Niin kuin paratiisissa kerran, Herra antaa ruoan, vaatteet, vaimon, ihmisarvon – kaiken mitä tarvitsemme. Sapattivuoteen ja riemuvuoteen liittyen 3 Moos. 25:19-21 sanoo, että ”maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. Te ehkä kysytte: ”mitä me syömme joka seitsemäntenä vuotena, jos emme saa kylvää emmekä korjaa satoa?” Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli.”
Jeesuksen asenne voi tuntua todella kummalliselta, mutta juhlavuosi vaatii ihmistä luottamaan taivaan Isään. Varmasti tuo Jeesuksen kyky luottaa taivaan Isän apuun ja huolenpitoon, on sellainen asia, jonka me suomalaiset kristityt osaamme aika huonosti. Ajattele, jos vaikka verovirrat eivät enää sadakaan meidän laariin. Israelin maa opettaa, että olemme koko ajan Jumalan armoilla. Emme ole kenenkään muun armoilla, kuin taivaan Isän.
Tässä vielä lopuksi Psalmin 65 sanat:
10 Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta,
sinä teet sen hedelmälliseksi.
Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä.
Sinä kasvatat sadon ihmisille,
pidät maasta huolen.
11 Sinä kastelet vaot,
tasoitat kynnetyn pellon,
pehmität sen sateilla
ja siunaat maan kasvun.
12 Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi.
Missä vaunusi kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta.
13 Autio aro viheriöi,
kukkulat verhoutuvat juhlapukuun.
14 Niityt ovat lammaslaumojen peitossa, laaksot lainehtivat viljaa. Koko maa riemuitsee ja laulaa.
Israelin maalle on ominaista juuri se, että se on täysin sateiden varassa. Pohjoisessa on suuri vuori, Hermon, joka nousee Israelin rajojen ulkopuolella yli 2500 m korkeuteen. Tuo Hermonin vuoristo on maan tärkein ekologinen rikkaus. Talvella Hermonilla voi lasketella, mutta sen merkittävin anti ei ole hupi vaan vesi. Hermonilta vuotaa vuosittain noin 500 miljoonaa kuutiota vettä Jordanin jokeen. Tämän vuoksi Galilea, se alue, jolla Jeesus eli ja vaikutti, oli parhaillaan kuin maanpäällinen paratiisi.
Ps. 42:7-8
Kun masennus valtaa mieleni,
minä ajattelen sinua
täällä Jordanin lähteillä ja Hermonilla,
Misearinvuorella.
Syvyys huutaa syvyydelle,
kun sinun koskesi pauhaavat --
kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
ovat vyöryneet ylitseni.
5. Moos. 11:10-12 kuvaa Israelin vesitilannetta:
”Sillä se maa, jota sinä menet omaksesi ottamaan, ei ole niin kuin Egyptin maa, josta te olette lähteneet ja jota sinä, siemenesi siihen kylvettyäsi, jalalla polkien kastelit niin kuin vihannestarhaa.
11 Vaan se maa, jota te menette omaksenne ottamaan, on maa, jossa on vuoria ja laaksoja ja joka juo vettä taivaan sateesta,
12 maa, josta Herra, sinun Jumalasi, pitää huolen ja jota Herran, sinun Jumalasi, silmät aina katsovat, vuoden alusta sen loppuun saakka.”
Jeesuksella oli luoja luottamus taivaan Isään, joka pitää lapsistaan huolen. ”Katsokaa kedon kukkia.. taivaan lintuja..” ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Älkää miettikö, mitä me syömme, juomme tai puemme päällemme. Totisesti – tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. ”Etsikää te ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.”
Joten, miten Israelissa pitäisi Jeesusta seuraten suhtautua vesipulaan? Jeesus opetti, että hänen Isänsä lapsien ei pidä murehtia edes elämän perustarpeista, kuten ruoasta, juomasta ja vaatteista. Ne annetaan kyllä. Luin juuri yhtä kirjaa, jossa tutkija Sean Freyne väittää Jeesuksen eläneen jonkinlaisilla ”sapatti- ja juhlavuosi-arvoilla ja asenteilla”. Tämä on todennäköistä, sillä Luuk 4 kertoo, kuinka Jeesus julisti missionsa alussa Nasaretin synagogassa:
”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvää sanomaa, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään vangitut vapauteen ja JULISTAMAAN HERRAN RIEMUVUOTTA.”
Riemuvuosi – Jubileum – tuli Mooseksen lain mukaan viettää joka 50. vuosi, ja joka 7. vuosi oli sapattivuosi. Silloin ei saanut tehdä töitä. Silloin luotettiin siihen, että Herra antaa kaiken mitä me tarvitsemme. Niin kuin paratiisissa kerran, Herra antaa ruoan, vaatteet, vaimon, ihmisarvon – kaiken mitä tarvitsemme. Sapattivuoteen ja riemuvuoteen liittyen 3 Moos. 25:19-21 sanoo, että ”maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. Te ehkä kysytte: ”mitä me syömme joka seitsemäntenä vuotena, jos emme saa kylvää emmekä korjaa satoa?” Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli.”
Jeesuksen asenne voi tuntua todella kummalliselta, mutta juhlavuosi vaatii ihmistä luottamaan taivaan Isään. Varmasti tuo Jeesuksen kyky luottaa taivaan Isän apuun ja huolenpitoon, on sellainen asia, jonka me suomalaiset kristityt osaamme aika huonosti. Ajattele, jos vaikka verovirrat eivät enää sadakaan meidän laariin. Israelin maa opettaa, että olemme koko ajan Jumalan armoilla. Emme ole kenenkään muun armoilla, kuin taivaan Isän.
Tässä vielä lopuksi Psalmin 65 sanat:
10 Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta,
sinä teet sen hedelmälliseksi.
Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä.
Sinä kasvatat sadon ihmisille,
pidät maasta huolen.
11 Sinä kastelet vaot,
tasoitat kynnetyn pellon,
pehmität sen sateilla
ja siunaat maan kasvun.
12 Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi.
Missä vaunusi kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta.
13 Autio aro viheriöi,
kukkulat verhoutuvat juhlapukuun.
14 Niityt ovat lammaslaumojen peitossa, laaksot lainehtivat viljaa. Koko maa riemuitsee ja laulaa.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Miksi ihmeessä yksi kaupunki voi olla niin kuuluisa?
On se kumma, kun ajattelin alkujaan kirjoittavani täältä paljon kuulumisia koto-Suomeen, mutta kuitenkin, kirjoitan tänne tosi harvoin. Kyse ei ole siitä, että ei olisi mitään kerrottavaa, vaan siitä, että aikaa on niin vähän. Aika on rahaa, mutta ennenkaikkea, aika on elämää, ja ajan tappaminen on murhaamista, niin kuin Heschel totesi. On sekin kumma, että nykyään niin moni kärsii liiasta vapaa-ajasta. Aikaa tuntuu olevan liikaa. Sille ei keksitä käyttöä eikä omalle elämälle merkitystä. Sitten apuun haetaan viihde kuluttamaan luppoaikaa. Murhaamista?
Päiviini täällä Jerusalemissa kuuluu kirjastossa lukemista, kampuksella hengailua, falafelien syöntiä, heprean, arkeologian ja toisen temppelin ajan kirjallisuuden opiskelua, ja tietty väittärin pakertamista. Ei liene varmaan syytä todeta, että viihdyn/-mme loistavasti.
Käyn nyt syyskauden luentokurssilla, jonka pitää Gabriel Barkay. Aiheena on Jerusalemin arkeologia ja historia ensimmäisen temppelin ajoilta. Ensimmäisellä tunnilla mietimme, minkä ihmeen vuoksi Jerusalem on maailman tunnetuin kaupunki. Miksi sillä on sellainen maine, että kaikki tuntevat sen. Jopa pikkulapset Turussa tietävät Jerusalemin, angolalaiset eivät aina tiedä, mikä on heidän naapurikylänsä nimi, mutta jokainen on kuullut Jerusalemista. He eivät välttämättä oikein tiedä, missä päin maata tai taivasta se on, mutta nimi on tuttu ja ladattu arvokkuudella.
Maantiede tai luonnonvarat eivät selitä Jerusalemin roolia historiassa. Jerusalem on autiomaan vieressä, keskellä kuivaa maata. Kaupungin läpi ei virtaa isoa jokea, kaupungilla ei ole mahtavaa satamaa, eikä arvokkaita jalokivikaivoksia. Jerusalemissa ei ole öljyä. Maailmassa on paljon suotuisampia paikkoja merkittäville kaupungeille. Mutta mikään maailman keskus ei ole ladattu sellaisilla uskomuksilla ja tunteilla kuin Jerusalem. Edes turkulaiset, vaikka niin kaupunkiaan rakastavatkin, eivät häissään riko lasia muistaakseen Turun paloa, Turun, joka kukoistuksensa päivinä oli Suomen pääkaupunki ja sivistyksen kehto. Italian katolilaiset eivät kolmesti päivässä rukoile kasvot kohti Rooman Vatikaania. Pariisilaiset eivät runoissaan toistele kaikissa juhlissaan ”Pariisi, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima.” Mutta, Jerusalem, on käsittämättömien toiveiden kohde. Miksi?!
Vastaus liittyy kaupungin raamatulliseen historiaan. Ensinnäkin Daavid teki siitä pääkaupnkinsa 3000 vuotta sitten. Tämän jälkeen, 700-luvulla eKr., kaupunki kasvatti mainettaan. Tämä suuren maineen synty sai opettajamme mukaan lujasti pontta siitä, että 760-luvulla eKr. Juudan ja Jordanin alueella oli suuri 7-8 richterin maajäristys. Geologit ovat havainneet maanjäristyken tuhoisaa jälkeä monissa kylissä ja kaupungeissa Juudean ja Jordanin alueilla, ks. wikipedia ja tieteelliset julkaisut. Tästä maanjäristyksestä on jäänyt VT:n pari mainintaa: Aam. 1:1 ”Aamos oli Tekoan seudun karjankasvattajia. Tämän sanoman Israelista hän sai kaksi vuotta ennen maanjäristystä.” Sakarian kirjan luvussa 14:5 muistetaan, kuinka ihmiset pakenivat maanjäristyksen aikana turvaan Jerusalemiin ja temppeliin, samalla tavalla turvapaikka löytyisi lopunaikana tuosta kaupungista. ”Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana (760-luvulla). Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.”
Ihmeellistä oli, että monien Juudean kaupunkien tuhoutuessa tai saadessa kovia vahinkoja, Jerusalem ja sen temppeli säilyivät pystyssä. Tästä sai alkunsa ajatus, että Jerusalem on jotenkin Jumalan suojeluksessa – Jumala on asettanut nimensä asumaan sen temppeliin, 1. Kun. 8. Edes luonnonmullistukset eivät voi horjuttaa Daavidin kaupunkia. Vuonna 721 Assyrian armeija tuhosi Israelin (pohjoisvaltakunnan) ja sen pääkaupungin, Samarian. Israelilaiset vietiin maanpakolaisuuteen, 2. Kun. 17-18. Vuonna 701 Assyria lähti valloittamaan Juudeaa. Assyrialaiset saivatkin valloitettua, omien lähteidensä mukaan, 46 muurilla varustettua kaupunkia Juudeassa, mutta voittokulku tyssähti Jerusalemiin, Jes. 36-39/2. Kun. 18-19. Ihmeellisellä tavalla, Jumalan avulla, suuri maailmanvalta – koko maailman valtias, joutui poistumaan Jerusalemin luota, ja Siion pysyi koskemattomana.
Jes. 1:7-8 kuvaa Jerusalemin tilannetta osuvasti.
”Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolaiva, kuin saarrettu kaupunki.”
Näiden ihmeiden seurauksena, kun luonnonvoimat eikä maailman suurin sotakoneisto voinut tuhota Jerusalemia, syntyi uskomus voittamattomasta kaupungista, jota itse maailman luoja ja kuninkaiden kuningas suojeli. Reilu sata vuotta Assyrian valloitusyrityksen jälkeen, nousi uusi maailman valloittaja, Babylon. Juudalaiset ja Jerusalemilaiset näyttävät nojanneen uskomuksiin ikuisesta ja voittamattomasta kaupungista. Jeremia, tuon ajan suuri profeetta, kertoo kaupungin papiston elävän väärässä luottamuksessa. ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ”Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.” Jer. 7:4.
Tämä Jeremian jae kertoo jo paljon Jerusalemiin liitetyistä uskomuksista. Jeremian sanomana oli, että Jumala suojelee kaupunkia, mutta vain jos kansa noudattaa lakia ja oikeutta, elää teologisesti, moraalisesti, rituaalisesti ja eettisesti oikein.
Ennen kuolemaansa, kun Jeesus kävi temppelissä, hän kaatoi pöytiä ja lainasi Jeremiaa: ”te olette tehneet minun Isäni huoneesta rosvojen luolan”. Rosvojen luola on pakopaikka, jonne rikolliset pakenevat vastuutaan tehtyään laittomuuksia.
Tämä psalmi 48 kuvaa hyvin Jerusalemin asemaa vuoden 701 eKr. jälkeen.
Siion on Jumalan kaupunki
1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.
5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)
10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.
Päiviini täällä Jerusalemissa kuuluu kirjastossa lukemista, kampuksella hengailua, falafelien syöntiä, heprean, arkeologian ja toisen temppelin ajan kirjallisuuden opiskelua, ja tietty väittärin pakertamista. Ei liene varmaan syytä todeta, että viihdyn/-mme loistavasti.
Käyn nyt syyskauden luentokurssilla, jonka pitää Gabriel Barkay. Aiheena on Jerusalemin arkeologia ja historia ensimmäisen temppelin ajoilta. Ensimmäisellä tunnilla mietimme, minkä ihmeen vuoksi Jerusalem on maailman tunnetuin kaupunki. Miksi sillä on sellainen maine, että kaikki tuntevat sen. Jopa pikkulapset Turussa tietävät Jerusalemin, angolalaiset eivät aina tiedä, mikä on heidän naapurikylänsä nimi, mutta jokainen on kuullut Jerusalemista. He eivät välttämättä oikein tiedä, missä päin maata tai taivasta se on, mutta nimi on tuttu ja ladattu arvokkuudella.
Maantiede tai luonnonvarat eivät selitä Jerusalemin roolia historiassa. Jerusalem on autiomaan vieressä, keskellä kuivaa maata. Kaupungin läpi ei virtaa isoa jokea, kaupungilla ei ole mahtavaa satamaa, eikä arvokkaita jalokivikaivoksia. Jerusalemissa ei ole öljyä. Maailmassa on paljon suotuisampia paikkoja merkittäville kaupungeille. Mutta mikään maailman keskus ei ole ladattu sellaisilla uskomuksilla ja tunteilla kuin Jerusalem. Edes turkulaiset, vaikka niin kaupunkiaan rakastavatkin, eivät häissään riko lasia muistaakseen Turun paloa, Turun, joka kukoistuksensa päivinä oli Suomen pääkaupunki ja sivistyksen kehto. Italian katolilaiset eivät kolmesti päivässä rukoile kasvot kohti Rooman Vatikaania. Pariisilaiset eivät runoissaan toistele kaikissa juhlissaan ”Pariisi, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima.” Mutta, Jerusalem, on käsittämättömien toiveiden kohde. Miksi?!
Vastaus liittyy kaupungin raamatulliseen historiaan. Ensinnäkin Daavid teki siitä pääkaupnkinsa 3000 vuotta sitten. Tämän jälkeen, 700-luvulla eKr., kaupunki kasvatti mainettaan. Tämä suuren maineen synty sai opettajamme mukaan lujasti pontta siitä, että 760-luvulla eKr. Juudan ja Jordanin alueella oli suuri 7-8 richterin maajäristys. Geologit ovat havainneet maanjäristyken tuhoisaa jälkeä monissa kylissä ja kaupungeissa Juudean ja Jordanin alueilla, ks. wikipedia ja tieteelliset julkaisut. Tästä maanjäristyksestä on jäänyt VT:n pari mainintaa: Aam. 1:1 ”Aamos oli Tekoan seudun karjankasvattajia. Tämän sanoman Israelista hän sai kaksi vuotta ennen maanjäristystä.” Sakarian kirjan luvussa 14:5 muistetaan, kuinka ihmiset pakenivat maanjäristyksen aikana turvaan Jerusalemiin ja temppeliin, samalla tavalla turvapaikka löytyisi lopunaikana tuosta kaupungista. ”Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana (760-luvulla). Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.”
Ihmeellistä oli, että monien Juudean kaupunkien tuhoutuessa tai saadessa kovia vahinkoja, Jerusalem ja sen temppeli säilyivät pystyssä. Tästä sai alkunsa ajatus, että Jerusalem on jotenkin Jumalan suojeluksessa – Jumala on asettanut nimensä asumaan sen temppeliin, 1. Kun. 8. Edes luonnonmullistukset eivät voi horjuttaa Daavidin kaupunkia. Vuonna 721 Assyrian armeija tuhosi Israelin (pohjoisvaltakunnan) ja sen pääkaupungin, Samarian. Israelilaiset vietiin maanpakolaisuuteen, 2. Kun. 17-18. Vuonna 701 Assyria lähti valloittamaan Juudeaa. Assyrialaiset saivatkin valloitettua, omien lähteidensä mukaan, 46 muurilla varustettua kaupunkia Juudeassa, mutta voittokulku tyssähti Jerusalemiin, Jes. 36-39/2. Kun. 18-19. Ihmeellisellä tavalla, Jumalan avulla, suuri maailmanvalta – koko maailman valtias, joutui poistumaan Jerusalemin luota, ja Siion pysyi koskemattomana.
Jes. 1:7-8 kuvaa Jerusalemin tilannetta osuvasti.
”Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolaiva, kuin saarrettu kaupunki.”
Näiden ihmeiden seurauksena, kun luonnonvoimat eikä maailman suurin sotakoneisto voinut tuhota Jerusalemia, syntyi uskomus voittamattomasta kaupungista, jota itse maailman luoja ja kuninkaiden kuningas suojeli. Reilu sata vuotta Assyrian valloitusyrityksen jälkeen, nousi uusi maailman valloittaja, Babylon. Juudalaiset ja Jerusalemilaiset näyttävät nojanneen uskomuksiin ikuisesta ja voittamattomasta kaupungista. Jeremia, tuon ajan suuri profeetta, kertoo kaupungin papiston elävän väärässä luottamuksessa. ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ”Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.” Jer. 7:4.
Tämä Jeremian jae kertoo jo paljon Jerusalemiin liitetyistä uskomuksista. Jeremian sanomana oli, että Jumala suojelee kaupunkia, mutta vain jos kansa noudattaa lakia ja oikeutta, elää teologisesti, moraalisesti, rituaalisesti ja eettisesti oikein.
Ennen kuolemaansa, kun Jeesus kävi temppelissä, hän kaatoi pöytiä ja lainasi Jeremiaa: ”te olette tehneet minun Isäni huoneesta rosvojen luolan”. Rosvojen luola on pakopaikka, jonne rikolliset pakenevat vastuutaan tehtyään laittomuuksia.
Tämä psalmi 48 kuvaa hyvin Jerusalemin asemaa vuoden 701 eKr. jälkeen.
Siion on Jumalan kaupunki
1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.
5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)
10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Yksi valtio
En ole viime aikoina ehtinyt kirjoitella juuri mitään tähän blogiin – meillä on kotona netti rikki, ja muutenkin on kiireistä opiskelun kanssa. Sukkot on tältä vuodelta ohi ja ihmiset purkavat majojaan. Sukkot, heikkorakenteinen lehtimaja, jossa juutalaiset asustelevat viikon verran kerran vuodessa, tuo mieleen sen, että elämä on hauras ja heikko. Olen vain tuulenhenkäys, joka kohta katoaa, kuin kukka, joka hetken kukoistaa ja sitten lakaistuu. Turhuutta kaikki, sanoi saarnaaja. Sukkot kertoo meille nykyihmisille siitä, että ihmisen paras paikka tässä maailmassa on Jumalan varjelevan läsnäolon alla. Luonnonmullistukset vievät kodit, talot ja työpaikat miljoonilta. Monet joutuvat elämään telttaleireillä pakolaisina. Maailma autioituu, vesipula lisääntyy. Missä voin pitää suojaa, kun myrsky nousee?
Kävin viime viikolla Jerusalemissa Vainojen museossa – Yad Vashemissa. Siellä oli puhutteleva taideteos museon puistossa. Taiteilija oli pystyttänyt junaraiteet, jotka menivät siltaa pitkin. Silta loppui jyrkänteelle ja metsään. Jyrkänteen reunalla oli karjankuljetusvaunu, joilla Holokaustin aikana kuljetettiin juutalaisia kaasukammioon. Kaiteessa oli hepreaksi teksti: ”Hei Adam, kirjoitan sinulle kirjeen mustekynällä. Olen Eeva. Jos olet nähnyt Kainin, sano hänelle, että minä”
Tuo ”tekstari” tuo mieleen monta asiaa: minne juna menee? Kuka siellä on? Etsiikö kukaan näitä kadotettuja? Eevan visti loppui kesken. Hän tiesi ehkä jotain niin kauheaa, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Aina on äiti – Eeva, jolla on huolestuneita kysymyksiä pojistaan. Aina on tämä ”ihmiskunnan äiti”, jonka kirje kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Kuinka reagoimme tähän tietoon? ”Olenko minä veljeni vartija?” Mitä äiti tästä sanoisi? Toisen maailmansodan aikana ihmisillä oli tarpeeksi tietoa, mutta harva uskalsi nostaa äänensä vainottujen veljien puolesta. Saksan kirkko mukautui peloissaan valtion ideologiaan, ja vain harvat uskalsivat ottaa Jeesuksen seuraamisen tosissaan tuona vaikeana aikana.
Israel on tänään vauras, moderni ja demokraattinen oikeusvaltio. Sen yllä on kuitenkin vakavia uhkia. Iranin Mahmoud Ahmadinejad, joka puheissaan toivoo, että 'laiton sionistinen hallinto' tuhottaisiin, ja että juutalaiset hävitettäisiin, pyrkii saamaan Lähi-idässä johtajan aseman. Ahmadinejad on sanonut, että Iran ei tule ikinä hyväksymään Israelin olemassaoloa. Tämä mies pyrkii saamaan johtajan aseman Lähi-idässä. Iranilla on ydinase kehitteillä.
Samoin tällä hetkellä puhutaan rauhanneuvotteluissa, että Israel jaettaisiin kahtia, kahdeksi valtioksi. Todellisuudessa viime vuosien kokemukset maan luovuttamisesta eivät ole tuonneet juutalaisten ja palestiinalaisten välille rauhaa. Gaza luovutettiin. Nyt Gaza on aivan sekaisin Hamasin hallinnon käsissä. Jos Samaria (ns. Länsiranta) ja Galilea luovutettaisiin, niistä muodostuisi sillanpääasemia, joista Israelin viholliset voisivat hyökätä ja ampua rakettejaan ja pommejaan Israelin puolelle. En usko kahden valtion malliin, jos halutaan rauhaa. Israel elää vaikeassa tilanteessa. Jos juutalaisella kansalla ei ole kansallista kotiaan Israelissa, niin missä sitten?
Jokin aika sitten tehtin kyselytutkimus Israelin juutalaisten näkemyksistä omasta asemastaan maailmassa. Kyselyn mukaan heistä 56 % uskoo 'koko maailman' olevan heitä vastaan. 77 % uskoo, että tekipä Israel palestiinalaisasiassa mitä tahansa, maailma tulee suhtautumaan sen toimintaan hyvin kriittisesti. Näyttää siltä, että uhkakuvat – Iran – pitävät Israelin henkisessä Sukkassa. Ihminen on kuin kedonkukka, hetken se kukoistaa, sitten lakaistuu, mutta se, joka laittaa turvansa Herraan elää ikuisesti. Varmasti tämä Sukka-mentaliteetti on johtanut juutalaisia etsimään Vapahtajaa ja Messiasta. Joka kolmas jerusalemilainen on haredi eli hyvin uskonnollinen. Kun omat voimat ja ratkaisut ovat vähissä, kansa etsii pelastusta Häneltä, jolle tämä kansa on kuin silmäterä.
Lopulta, Israel, Suomi, Turkki tai Ruotsi - kaikilla on uhat ilmassa, joka paikassa on syytä pysyä henkisessä Sukkassa. Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ei omaisuus, eivät aseet, eivät ihmissuhteet, ei hyvä maine, ei mikään muu, eikä kukaan muu kuin Kristus voi meitä auttaa. Sukkot tai ei, seurakunnan missio on nostaa ”maailman valo” korkealle, ja antaa ”elämän vesien” virrata janoisille. Ymmärrä äidin viesti ja kanna vastuusi.
Kävin viime viikolla Jerusalemissa Vainojen museossa – Yad Vashemissa. Siellä oli puhutteleva taideteos museon puistossa. Taiteilija oli pystyttänyt junaraiteet, jotka menivät siltaa pitkin. Silta loppui jyrkänteelle ja metsään. Jyrkänteen reunalla oli karjankuljetusvaunu, joilla Holokaustin aikana kuljetettiin juutalaisia kaasukammioon. Kaiteessa oli hepreaksi teksti: ”Hei Adam, kirjoitan sinulle kirjeen mustekynällä. Olen Eeva. Jos olet nähnyt Kainin, sano hänelle, että minä”
Tuo ”tekstari” tuo mieleen monta asiaa: minne juna menee? Kuka siellä on? Etsiikö kukaan näitä kadotettuja? Eevan visti loppui kesken. Hän tiesi ehkä jotain niin kauheaa, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Aina on äiti – Eeva, jolla on huolestuneita kysymyksiä pojistaan. Aina on tämä ”ihmiskunnan äiti”, jonka kirje kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Kuinka reagoimme tähän tietoon? ”Olenko minä veljeni vartija?” Mitä äiti tästä sanoisi? Toisen maailmansodan aikana ihmisillä oli tarpeeksi tietoa, mutta harva uskalsi nostaa äänensä vainottujen veljien puolesta. Saksan kirkko mukautui peloissaan valtion ideologiaan, ja vain harvat uskalsivat ottaa Jeesuksen seuraamisen tosissaan tuona vaikeana aikana.
Israel on tänään vauras, moderni ja demokraattinen oikeusvaltio. Sen yllä on kuitenkin vakavia uhkia. Iranin Mahmoud Ahmadinejad, joka puheissaan toivoo, että 'laiton sionistinen hallinto' tuhottaisiin, ja että juutalaiset hävitettäisiin, pyrkii saamaan Lähi-idässä johtajan aseman. Ahmadinejad on sanonut, että Iran ei tule ikinä hyväksymään Israelin olemassaoloa. Tämä mies pyrkii saamaan johtajan aseman Lähi-idässä. Iranilla on ydinase kehitteillä.
Samoin tällä hetkellä puhutaan rauhanneuvotteluissa, että Israel jaettaisiin kahtia, kahdeksi valtioksi. Todellisuudessa viime vuosien kokemukset maan luovuttamisesta eivät ole tuonneet juutalaisten ja palestiinalaisten välille rauhaa. Gaza luovutettiin. Nyt Gaza on aivan sekaisin Hamasin hallinnon käsissä. Jos Samaria (ns. Länsiranta) ja Galilea luovutettaisiin, niistä muodostuisi sillanpääasemia, joista Israelin viholliset voisivat hyökätä ja ampua rakettejaan ja pommejaan Israelin puolelle. En usko kahden valtion malliin, jos halutaan rauhaa. Israel elää vaikeassa tilanteessa. Jos juutalaisella kansalla ei ole kansallista kotiaan Israelissa, niin missä sitten?
Jokin aika sitten tehtin kyselytutkimus Israelin juutalaisten näkemyksistä omasta asemastaan maailmassa. Kyselyn mukaan heistä 56 % uskoo 'koko maailman' olevan heitä vastaan. 77 % uskoo, että tekipä Israel palestiinalaisasiassa mitä tahansa, maailma tulee suhtautumaan sen toimintaan hyvin kriittisesti. Näyttää siltä, että uhkakuvat – Iran – pitävät Israelin henkisessä Sukkassa. Ihminen on kuin kedonkukka, hetken se kukoistaa, sitten lakaistuu, mutta se, joka laittaa turvansa Herraan elää ikuisesti. Varmasti tämä Sukka-mentaliteetti on johtanut juutalaisia etsimään Vapahtajaa ja Messiasta. Joka kolmas jerusalemilainen on haredi eli hyvin uskonnollinen. Kun omat voimat ja ratkaisut ovat vähissä, kansa etsii pelastusta Häneltä, jolle tämä kansa on kuin silmäterä.
Lopulta, Israel, Suomi, Turkki tai Ruotsi - kaikilla on uhat ilmassa, joka paikassa on syytä pysyä henkisessä Sukkassa. Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ei omaisuus, eivät aseet, eivät ihmissuhteet, ei hyvä maine, ei mikään muu, eikä kukaan muu kuin Kristus voi meitä auttaa. Sukkot tai ei, seurakunnan missio on nostaa ”maailman valo” korkealle, ja antaa ”elämän vesien” virrata janoisille. Ymmärrä äidin viesti ja kanna vastuusi.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Huonomuististen evankeliumi
Täällä Israelissa on kovat tohinat käynnissä. Kaikki valmistelevat tulevaa uuden vuoden Rosh hasanaa-juhlaa. Kyseinen juhla periytyy jakeisiin 3. Moos. 23:23-25:
”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano israelilaisille: Pitäkää seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivä. Antakaa silloin merkki puhaltamalla torveen ja kokoontukaa pyhään juhlaan. Älkää tehkö sinä päivänä mitään työtä, vaan uhratkaa Herralle tuliuhri.”
Kyseessä on yksi vuoden seitsemästä isoimmasta juhlasta. Rosh tarkoittaa päätä ja hasana tarkoittaa vuotta. Kyseessä on siis vuoden pää. Juutalaisen tradition mukaan Jumala loi ihmisen juuri tuona päivänä. Se päivä on siis täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä keskeisin asia, joka liittyy tähän juhlaan, on sofarin puhaltaminen.
Hepreankielinen VT puhuu siitä, että sofer-torvella soitetaan muistutussoitto, Lev. 23:24. Tämä seikka on tärkeä myös meille kristityille. Raamatussa ihmisten ja koko ihmiskunnan kohtalo riippuu usein Jumalan muistin varassa. Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat hänen mukanaan’ arkissa. Gen. 8:1. Jumala muisti Saaraa ja antoi lupauksensa käydä toteen. Ristillä ryöväri sanoi Jeesukselle, ’muista minua kun tulet valtakuntaasi.’ Vuodessa on kaikenlaisia päiviä. Välillä ihminen elää vähän ansiokkaammin kuin niinä huonoina päivinä.
Vanhuksilla muisti pätkii ja moni sairastuu dementiaan. Oppimismetodit ovat muuttuneet niin, että koululaiset eivät enää osaa paljoa ulkoa. Jeesus valitti opetuslapsilleen heidän huonoa muistiaan: ’Ettekö te muista, mitä tapahtui viidelle leivälle ja kahdelle kalalle? Onko teidän sydämenne paatunut?’
Jumala ei kuitenkaan unohda ihmistä, jonka kanssa hän on solminut liiton. Vaikka me olemme tehneet syntiä, niin kuitenkin Jumala muistaa liiton, jonka hän on meidän kanssamme tehnyt. Jakeissa Hes. 16:59–60 sanotaan, että pelastuksen päivänä me muistamme syntimme, mutta Jumala muistaa liiton, jonka hän on solminut meidän kanssamme. Jokaista ihmistä kehotetaan tulemaan tämän liiton jäseneksi. Ottakaa sovitus ja pelastus vastaan. Jokaista, joka on sen liiton jäsen, muistutetaan, että Jumala, joka on kyseisen liiton vahvempi osapuoli, ei riko solmimaansa liittoa. Hän muistaa liittonsa. Jos kuulet torven toitotuksen, niin muista mitä Herra on puolestasi tehnyt. Raamattu kuvaa ihmisen ja Jumalan liittoa monilla tavoin: mies ja nainen, isä ja poika, paimen ja lammas, savenvalaja ja savi jne. Näissä kaikissa vertauskuvissa on yksi yhteinen piirre. Jumala on aina liiton vahvempi osapuoli.
Vaikka mies hylkäisi vaimonsa, ja vaikka äiti hylkäisi sylilapsensa, niin Jumala ei hylkää omaansa. Hän muistaa liiton, ja tästä liitosta meillä on kuin sinettinä kihlasormus sormessa, Pyhä Henki pelastuksen sinettinä sydämessä. Tuo Henki vakuuttaa meille kaikissa tilanteissa, että olemme (edelleen) Jumalan lapsia.
”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano israelilaisille: Pitäkää seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivä. Antakaa silloin merkki puhaltamalla torveen ja kokoontukaa pyhään juhlaan. Älkää tehkö sinä päivänä mitään työtä, vaan uhratkaa Herralle tuliuhri.”
Kyseessä on yksi vuoden seitsemästä isoimmasta juhlasta. Rosh tarkoittaa päätä ja hasana tarkoittaa vuotta. Kyseessä on siis vuoden pää. Juutalaisen tradition mukaan Jumala loi ihmisen juuri tuona päivänä. Se päivä on siis täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä keskeisin asia, joka liittyy tähän juhlaan, on sofarin puhaltaminen.
Hepreankielinen VT puhuu siitä, että sofer-torvella soitetaan muistutussoitto, Lev. 23:24. Tämä seikka on tärkeä myös meille kristityille. Raamatussa ihmisten ja koko ihmiskunnan kohtalo riippuu usein Jumalan muistin varassa. Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat hänen mukanaan’ arkissa. Gen. 8:1. Jumala muisti Saaraa ja antoi lupauksensa käydä toteen. Ristillä ryöväri sanoi Jeesukselle, ’muista minua kun tulet valtakuntaasi.’ Vuodessa on kaikenlaisia päiviä. Välillä ihminen elää vähän ansiokkaammin kuin niinä huonoina päivinä.
Vanhuksilla muisti pätkii ja moni sairastuu dementiaan. Oppimismetodit ovat muuttuneet niin, että koululaiset eivät enää osaa paljoa ulkoa. Jeesus valitti opetuslapsilleen heidän huonoa muistiaan: ’Ettekö te muista, mitä tapahtui viidelle leivälle ja kahdelle kalalle? Onko teidän sydämenne paatunut?’
Jumala ei kuitenkaan unohda ihmistä, jonka kanssa hän on solminut liiton. Vaikka me olemme tehneet syntiä, niin kuitenkin Jumala muistaa liiton, jonka hän on meidän kanssamme tehnyt. Jakeissa Hes. 16:59–60 sanotaan, että pelastuksen päivänä me muistamme syntimme, mutta Jumala muistaa liiton, jonka hän on solminut meidän kanssamme. Jokaista ihmistä kehotetaan tulemaan tämän liiton jäseneksi. Ottakaa sovitus ja pelastus vastaan. Jokaista, joka on sen liiton jäsen, muistutetaan, että Jumala, joka on kyseisen liiton vahvempi osapuoli, ei riko solmimaansa liittoa. Hän muistaa liittonsa. Jos kuulet torven toitotuksen, niin muista mitä Herra on puolestasi tehnyt. Raamattu kuvaa ihmisen ja Jumalan liittoa monilla tavoin: mies ja nainen, isä ja poika, paimen ja lammas, savenvalaja ja savi jne. Näissä kaikissa vertauskuvissa on yksi yhteinen piirre. Jumala on aina liiton vahvempi osapuoli.
Vaikka mies hylkäisi vaimonsa, ja vaikka äiti hylkäisi sylilapsensa, niin Jumala ei hylkää omaansa. Hän muistaa liiton, ja tästä liitosta meillä on kuin sinettinä kihlasormus sormessa, Pyhä Henki pelastuksen sinettinä sydämessä. Tuo Henki vakuuttaa meille kaikissa tilanteissa, että olemme (edelleen) Jumalan lapsia.
lauantai 21. elokuuta 2010
Terveisiä Israel-museosta
Israelissa on tällä hetkellä paahtavan kuuma, niinpä suuntasimme päiväksi Israel-museoon. Museossa on Lähi-idän arkeologiasta suuri näyttely. Millainen oli Kaanaa ennen kuin heprealaiset tulivat sinne 1200-luvulla? Millaista elämää siellä elettiin? Millaisia jälkiä heprealaisten tulo jätti Kaanaan maille?
Tiedämme, että 1600–1300 -luvuilla eKr. Egypti hallitsi koko Lähi-itää. Maailma oli suurissa muutoksissa 1300-luvulla. Egyptin valtakausi läheni loppuaan. Heprealaiset orjat valittivat pakkotyötään ja Herra tuli vapauttamaan kansansa. Heprealaisten paetessa Egyptistä 1260–1250-luvuilla Kaanaan maa oli heikkenevän Egyptin hallussa. Kaanaa koostui tuolloin enemmän tai vähemmän itsenäisistä kaupunkivaltioista, joilla oli kauppa- ja liikenneyhteydet Egyptiin. Tämä tulee selvästi esille siinä, että Kaanaasta ja Egyptistä on löytynyt paljon samanlaisia yli 3000 vuotta vanhoja jumalankuvia, pieniä patsaita. Myös kertomus Joosefin suvusta, Jaakobin pojista, jotka tulivat Egyptiin ostamaan viljaa, kuvaa hyvin tuon ajan tilannetta (Gen. 37-50). Egypti oli 1600–1400-luvuilla maailman keskus, maailman vilja-aitta.
Raamattu kertoo oman näkökulmansa heprealaisten ja kanaanilaisten yhteentörmäyksestä Kaanaan maassa. Nykyään myös arkeologit kertovat oman näkökulmansa näistä ajoista. Joosuan kirja on varmasti yksi Raamatun sotaisimmista kirjoista. Siinä kuvataan sotia, jotka nimetään Herran sodiksi. Jumalattomat ja pahat kaupungit tuhotaan totaalisesti: Jeriko, Ain, Hasor jne. Kyse on sodista, jossa heprealaiset ovat suuren ylivoiman edessä. Kanaanilaiset eivät anna uudisasukkaille maata tuosta vain, vaan paikalliset kaupunkivaltiot yhdistävät voimansa heprealaisia vastaan. Kuten Joosuan kirja kertoo, kanaanilaiset hävisivät tämän sodan.
Raamattu opettaa, ettei tuo maa ole heprealaisille eikä myöskään kanaanilaisille mikään itsestäänselvyys. Heprealaiset eivät omista Israelia – maa on Herran. Kansa on vain vuokramailla. Kanaanilaiset menettivät Israelin siksi, että he olivat eläneet jumalattomasti. He olivat täyttäneet maan pahuudella, Dtn. 9:4. Samoin, jos heprealaiset syyllistyvät Herran maalla pahaan, maa tulee oksentamaan heidät päältään.
Voisi olettaa, että tällaisista sodista jäisi jotain jälkiä arkeologeille tutkittavaksi, ja niin on myös jäänyt. Arkeologien mukaan Kaanaan maan suurin kaupunki 1300- ja 1200-luvuilla oli Hasor. Sieltä on löytynyt yli 3000 vuotta vanhoja koruja, ruukkuja, aseita, kiviuuneja, uhripaikkojen raunioita, ruokavälineitä ja vilkkaan kaupunkielämän jälkiä. Sillä on selvästi ollut myös hyvät kauppasuhteet Egyptiin. Joosuan kirjassa Hasorista sanotaan, että se oli ’muinoin sen seudun kaikista kaupunkivaltioista mahtavin.’ Joosua aloitti taistelun Hasoria vastaan. Kaupunki tuhottiin polttamalla. ’Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi.. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla.’ (Joos. 11:10–11). Arkeologit ovat todenneet, että tuo suuri ja vilkas kaupunki tuhoutui kovassa tulipalossa 1230-luvulla eKr. Arkeologien mukaan tulipalo oli niin voimakas, että kaupungin basalttikivestä tehdyt rakennukset murtuivat kuumuudessa.
Hasor pysyi asumattomana pitkään, kunnes ilmeisesti kuningas Salomo rakennutti sen uudelleen suureksi kaupungiksi 900-luvulla. Jakeessa 1. Kun. 9:15 sanotaan: ’kun kuningas Salomo rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä, hän määräsi työvelvollisuuden.’ On mielenkiintoista, että Hasorissa, Megiddossa ja Geserissä on ollut kaikissa lähes identtiset kuusikammioiset portit. Portit on ajoitettu juuri 900-luvulle. Jotkut tutkijat tosin epäilevät tätä ajoitusta ja väittävät, että näihin kaupunkeihin on rakennettu kyseiset portit ja linnoitukset vasta 800-luvulla, kun kuninkaana oli suuri rakentaja Ahab. Nämä löydöt auttavat meitä ymmärtämään, että Raamatun Jumala on historian Jumala. Hänen ja ihmisten tekoja voidaan tutkia historiassa, sillä Raamattu on sidottu historiaan, aikaan ja paikkaan.
Tässä ja tässä on pari asiasta kertovaa sivustoa.
Tiedämme, että 1600–1300 -luvuilla eKr. Egypti hallitsi koko Lähi-itää. Maailma oli suurissa muutoksissa 1300-luvulla. Egyptin valtakausi läheni loppuaan. Heprealaiset orjat valittivat pakkotyötään ja Herra tuli vapauttamaan kansansa. Heprealaisten paetessa Egyptistä 1260–1250-luvuilla Kaanaan maa oli heikkenevän Egyptin hallussa. Kaanaa koostui tuolloin enemmän tai vähemmän itsenäisistä kaupunkivaltioista, joilla oli kauppa- ja liikenneyhteydet Egyptiin. Tämä tulee selvästi esille siinä, että Kaanaasta ja Egyptistä on löytynyt paljon samanlaisia yli 3000 vuotta vanhoja jumalankuvia, pieniä patsaita. Myös kertomus Joosefin suvusta, Jaakobin pojista, jotka tulivat Egyptiin ostamaan viljaa, kuvaa hyvin tuon ajan tilannetta (Gen. 37-50). Egypti oli 1600–1400-luvuilla maailman keskus, maailman vilja-aitta.
Raamattu kertoo oman näkökulmansa heprealaisten ja kanaanilaisten yhteentörmäyksestä Kaanaan maassa. Nykyään myös arkeologit kertovat oman näkökulmansa näistä ajoista. Joosuan kirja on varmasti yksi Raamatun sotaisimmista kirjoista. Siinä kuvataan sotia, jotka nimetään Herran sodiksi. Jumalattomat ja pahat kaupungit tuhotaan totaalisesti: Jeriko, Ain, Hasor jne. Kyse on sodista, jossa heprealaiset ovat suuren ylivoiman edessä. Kanaanilaiset eivät anna uudisasukkaille maata tuosta vain, vaan paikalliset kaupunkivaltiot yhdistävät voimansa heprealaisia vastaan. Kuten Joosuan kirja kertoo, kanaanilaiset hävisivät tämän sodan.
Raamattu opettaa, ettei tuo maa ole heprealaisille eikä myöskään kanaanilaisille mikään itsestäänselvyys. Heprealaiset eivät omista Israelia – maa on Herran. Kansa on vain vuokramailla. Kanaanilaiset menettivät Israelin siksi, että he olivat eläneet jumalattomasti. He olivat täyttäneet maan pahuudella, Dtn. 9:4. Samoin, jos heprealaiset syyllistyvät Herran maalla pahaan, maa tulee oksentamaan heidät päältään.
Voisi olettaa, että tällaisista sodista jäisi jotain jälkiä arkeologeille tutkittavaksi, ja niin on myös jäänyt. Arkeologien mukaan Kaanaan maan suurin kaupunki 1300- ja 1200-luvuilla oli Hasor. Sieltä on löytynyt yli 3000 vuotta vanhoja koruja, ruukkuja, aseita, kiviuuneja, uhripaikkojen raunioita, ruokavälineitä ja vilkkaan kaupunkielämän jälkiä. Sillä on selvästi ollut myös hyvät kauppasuhteet Egyptiin. Joosuan kirjassa Hasorista sanotaan, että se oli ’muinoin sen seudun kaikista kaupunkivaltioista mahtavin.’ Joosua aloitti taistelun Hasoria vastaan. Kaupunki tuhottiin polttamalla. ’Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi.. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla.’ (Joos. 11:10–11). Arkeologit ovat todenneet, että tuo suuri ja vilkas kaupunki tuhoutui kovassa tulipalossa 1230-luvulla eKr. Arkeologien mukaan tulipalo oli niin voimakas, että kaupungin basalttikivestä tehdyt rakennukset murtuivat kuumuudessa.
Hasor pysyi asumattomana pitkään, kunnes ilmeisesti kuningas Salomo rakennutti sen uudelleen suureksi kaupungiksi 900-luvulla. Jakeessa 1. Kun. 9:15 sanotaan: ’kun kuningas Salomo rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä, hän määräsi työvelvollisuuden.’ On mielenkiintoista, että Hasorissa, Megiddossa ja Geserissä on ollut kaikissa lähes identtiset kuusikammioiset portit. Portit on ajoitettu juuri 900-luvulle. Jotkut tutkijat tosin epäilevät tätä ajoitusta ja väittävät, että näihin kaupunkeihin on rakennettu kyseiset portit ja linnoitukset vasta 800-luvulla, kun kuninkaana oli suuri rakentaja Ahab. Nämä löydöt auttavat meitä ymmärtämään, että Raamatun Jumala on historian Jumala. Hänen ja ihmisten tekoja voidaan tutkia historiassa, sillä Raamattu on sidottu historiaan, aikaan ja paikkaan.
Tässä ja tässä on pari asiasta kertovaa sivustoa.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Uudet kujeet
Olemme nyt asettuneet Jerusalemiin, ja pikkuhiljaa elämän hektisyys alkaa tasoittua. Olen siis täällä vuoden opintovapaalla. Teen väitöskirjaani ja opiskelen Jerusalemin yliopistossa Raamattua. Asumme yliopiston lähellä Givat Zarpatit nimisellä alueella. Päivät kuluvat omalta osaltani kesäopintojen parissa: hepreaa, hepreaa ja hepreaa. Ihmiset täällä ovat tosi mielenkiintoisia ja mukavia. Äsken meillä kävi vesijohtojen asentaja, joka sitten pyysi meidät joskus luokseen istumaan iltaa Täällä ihmisiin tutustuu aika helpolla. Tällä asulla asuu myös muutama suomalainen, joihin olemmekin jo tutustuneet.
Jerusalemin yliopistolta, Skopus-vuorelta, on mahtava näköala koko kaupungin ylle. Vuoren huipulta näkee Kuolleelle merelle ja Jordanin puolelle asti, etelässä näkyy Kalliomoskeijan kultainen kupoli kaupungin keskellä, Oliivimäen vierellä. Siinä on näkymä menneisyyteen, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Talmudissa on kohta, jonka mukaan "kymmenen kauneuden mittaa laskettiin maailmaan, ja Jerusalem otti niistä yhdeksän.” Siinä on paljon totta. Tarkoitus on, että kerromme kuulumisiamme tämän blogin kautta. Toivon, että tämä blogi voi palvella lukijoita tarjoamalla virtuaalisen kiertueen Israelin maan raamatulliseen maailmaan. Varmasti tulen ja tulemme päivittämään tätä ahkerammin kunhan ehdimme.
Kiitos kaikille niille, jotka muistavat meidän perhettä iltarukouksissa!
Jerusalemin yliopistolta, Skopus-vuorelta, on mahtava näköala koko kaupungin ylle. Vuoren huipulta näkee Kuolleelle merelle ja Jordanin puolelle asti, etelässä näkyy Kalliomoskeijan kultainen kupoli kaupungin keskellä, Oliivimäen vierellä. Siinä on näkymä menneisyyteen, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Talmudissa on kohta, jonka mukaan "kymmenen kauneuden mittaa laskettiin maailmaan, ja Jerusalem otti niistä yhdeksän.” Siinä on paljon totta. Tarkoitus on, että kerromme kuulumisiamme tämän blogin kautta. Toivon, että tämä blogi voi palvella lukijoita tarjoamalla virtuaalisen kiertueen Israelin maan raamatulliseen maailmaan. Varmasti tulen ja tulemme päivittämään tätä ahkerammin kunhan ehdimme.
Kiitos kaikille niille, jotka muistavat meidän perhettä iltarukouksissa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)