keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Taivasten valtakunta on lastenkaltaisten

Tiistaina oli taas raamattuluento Mikaelin seurakuntakodilla. Aiheenamme olivat ”lapsenkaltaiset”, jotka pääsevät taivasten valtakuntaan. Laitan tähän vain joitain keskeisiä ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. Ensinnäkin Jeesus sanoi, että ”ainoastaan lapsenkaltaiset pääsevät taivasten valtakuntaan.” Lapsenkaltainen ihminen on elämäntyyliltään nöyrä, kiitollinen, luottavainen, aito… Mutta se kynnyskysymys taivasten valtakuntaan pääsemisessä ei varmasti ole niinkään kiinni lapsen tilasta vaan hänen asemastaan. Lapsenkaltainen on sellainen, jolle Jumala on Isä, Abba.

Kun puhumme lapsenkaltaisuudesta ja lapsen asemasta, niin fokus kiinnittyy Isään. Lapsella on oltava Isä. Emme voi olla Jumalan lapsia, jos Jumala ei ole meille Isä – ”Isä meidän.”

Juutalainen tausta ja Vanha Testamentti:

Juutalaisuudessa ja VT:ssa Israelin ja Jumalan suhdetta kutsutaan välillä isä-lapsi -suhteeksi: 2. Moos. 4:22. ”Näin sanoo Herra: ”Israel on minun esikoispoikani”. Noin 100 vuotta ennen Jeesusta kirjoitetussa Viisauden kirjassa, joka löytyy Apokryfien joukosta, kerrotaan runollisesti Egyptin ja faaraon tuntoja, kun israelilaiset lähtivät pääsiäisyönä vapauteen: ”He olivat aluksi epäuskoisia ja pitivät vitsauksiaan vain noitien työnä, mutta esikoisten kuoltua he tunnustivat: ”Tuo kansa on Jumalan Poika”, Viis. 18:13. Jakeissa kuten Hoos. 11:1; 5. Moos. 14:1 ja Jes. 1:2-4 tulee esille samantyyppinen ajatus: Israel on alkujaan kutsuttu Jumalan lapsen asemaan. Paavalille tämä oli selvä asia: ”Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska… Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa”, Room. 9:2-4.

Juutalaisuudessa Jumalaa saatettiin kutsua välillä Isäksi, mutta se oli hyvin harvinaista. Jumalan lapsi -status liittyi lähinnä Israelin juhlalliseen ja alkuperäiseen kutsuun orjuudesta vapauteen. Visio israelilaisista Jumalan lapsina kuului myös lopunaikaan. Noin toisella vuosisadalla eKr. kirjoitetussa Juhlien kirjassa kerrotaan lopunajan pelastuksesta näin:

”Minä luon heihin Pyhän Hengen, minä puhdistan heidät niin, että he eivät enää käänny pois minun luotani tuosta päivästä lähtien ikuisuuksiin asti. Heidän sielunsa kiintyvät minuun ja kaikkiin minun käskyihini, ja he täyttävät minun käskyni, ja minä tulen olemaan heidän Isänsä ja he tulevat olemaan minun lapsiani. Ja heitä tullaan kutsumaan elävän Jumalan lapsiksi, ja jokainen enkeli ja jokainen henki tulee tietämään, todellakin, he kaikki tulevat tietämään, että nämä ovat minun lapsiani, ja että minä olen heidän Isänsä oikeamielisyydessä ja vanhurskaudessa. Minä rakastan heitä. Herra tulee ilmestymään kaikkien silmien edessä. Kaikki tulevat tietämään, että minä olen Israelin Jumala ja kaikkien Jaakobin lasten Isä, ja Siionin kuningas ikuisesti”, Juhl. 1:24-28.

Näemme tästä, että kaikkien lopunajan visioiden kruununjalokivenä, täyttymyksenä, olisi se, että Israel, kaikki Jaakobin lapset, otettaisiin Jumalan lapsiksi. He huutaisivat Herralle, maailmankaikkeuden kuninkaalle, ”Abba, Isä”, niin kuin rakkaat lapset.

Jeesukselle Jumala on Isä

Tutkijat aina painottavat, että Jeesus erosi aikalaisistaan siinä, että hän kutsui jatkuvasti Jumalaa Isäkseen. Hän opetti meille ”Isä meidän” rukouksen. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kutsuu Jumalaa Isäksi yli 30 kertaa. Tämä lienee useammin kuin koko VT:ssa tai toisen temppelin ajan juutalaisissa kirjoituksissa yhteensä! Jeesuksen koko missio keskittyi siihen, että hän tuli kirkastamaan Isän. ”Ei kukaan tunne Isää paitsi Poika ja se, jolle Poika hänet ilmoittaa.” Opetuslapsi Filippus kysyi Jeesukselta: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä”, Joh. 14:8.
Kaikki Paavalin kirjeet alkavat lähes identtisesti samalla alkutervehdyksellä: ”Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.” Näin kristittyjen uskon ytimessä oli alusta asti Jumala Isänä ja Jeesus Herrana. Tällainen Jumala-suhde kuului juutalaisissa lopunajan visioissa (Juhlien kirja 1) Israelin pelastuksen aikaan ja täyttymykseen. Silloin kansa ei enää olisi synnin, epäjumalien tai pakanoiden orjana vaan taivaan Isän lapsena. Tässä valossa Paavalin sanat kristityille ovat mitä hienoimmat:

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan tahdosta”, Gal. 4:4-7.

Kristityt rukoilevat usein rutiinilla Isä meidän, tajuamatta millainen voima tuossa rukouksessa on. Se on Jumalan perheväen, Isän lasten rukous. Tämä Isä-lapsi -suhde Jumalaan on aivan ainutlaatuista. Sitä ei samalla tavalla löydy mistään muusta uskonnosta. Sen juuret ovat juutalaisuudessa ja se on puhjennut kukkaan Jeesuksen kautta. Esimerkiksi Islamissa Jumalaa ei missään nimessä saa kutsua Isäksi. Islamin mukaan tämä olisi jumalanpilkkaa. Allah ei islamin mukaan ole Isä, eikä hänellä ole rakkaita lapsia, vaan ainoastaan orjia ja palvelijoita. Rukoilkaamme siis iloiten Jeesuksen, meidän veljemme kanssa, hänessä ja hänen kauttaan Isä meidän. Lapsina meidät otetaan Jumalan perheväkeen.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Jeesus-illat ovat alkaneet!

Viime tiistaina Mikaelin seurakuntakodilla oli taas tiistai-illan raamattuluento. Paikalla oli mukavasti porukkaa. Itse olin opetusvuorossa ja näin alkoi viiden kerran sarjani Jeesuksesta. Kävimme läpi Jeesuksen tapaa aterioida erilaisten ihmisten kanssa. Syvennyimme Jeesuksen vertaukseen Isännästä, joka järjesti suuret pidot: Luuk. 14:15-24.

Laitan tähän vähän asioita, joista puhuin:

Nykyään Jeesus tutkijat sanovat lähes yksimielisesti, että juuri Jeesuksen tapa aterioida railakkaasti kaikkien kanssa oli hänelle täysin ominaisleimaista. Fariseukset suuttuivat: ”miksi hän aterioi syntisten ja publikaanien kanssa” – ”miten hän saattoi ottaa syntisen miehen talon majapaikakseen”…
Jeesuksen useat vertaukset koskevat ruokailua. Samoin useat vertaukset, kuten vertaus tuhlaajapojan paluusta, päättyy iloisiin juhliin joissa syödään ja juodaan, iloitaan ja riemuitaan. Viime vuosisadan yksi parhaimmista Jeesus tutkijoista, Joachim Jeremias, selittää Jeesuksen ateriointitapaa näin: hänen “iloiset aterioinnit publikaanien kanssa olivat profetaalinen merkki, voimakkaampi kuin sanat, hiljainen julistus, että Messiaaninen aika on täällä, anteeksiannon aika on koittanut.” Juutalaisille ateria olikin usein pelastuksen vertauskuva, ja totisesti Jeesus käytti tätä vertauskuvaa paljon – sanoin ja teoin.

Vertauksessa isännän suurista pidoista, Luuk. 14, painotetaan, että ateria on valmis. Lopunajan täyttymys on täällä – ateria on valmis: tulkaa sillä kaikki on valmista. Kutsutut eivät kuitenkaan halua tulla koska heillä on tärkeitä bisneksiä: härkä-, pelto- ja naimakaupat odottavat. Tämän seurauksena isäntä suuttuu näille etuoikeutetuille mutta kiittämättömille ihmisille. Hän kuitenkin haluaa, että juhlat pidetään ja että talo täyttyy. Niinpä hän kutsuu kaikki huono-osaiset. Palvelija hakee kaikki ”köyhät, sokeat, rammat ja kuurot”.

Tämä köyhä pyörätuoliporukka on tosi kummallinen valinta. Nyt juuri heidät kutsutaan suuriin juhliin eliitin sijasta, joka ei bisneksiensä vuoksi ehdi paikalle. Tuon ajan juutalaisuuden ja VT:n taustaa vasten huomaamme, että ”sokeiden, kuurojen ja rampojen” porukka on aina silloin tällöin esillä. Heitä ei kuitenkaan mainita missään kutsulistoissa, vaan ennemminkin poisrajattujen listoilta. Heidät mainitaan pariin otteeseen Qumranin kääröissä porukkana, jolla ei olisi oikeutta tulla täydellisesti tuon pyhäinyhteyden jäseneksi.

”Ei yksikään mies, jolla on vamma lihassa, tai jolla on haavoittunut jalka tai käsi, tai joka on halvaantunut, sokea, kuuro tai mykkä,…, yksikään sellainen ei saa nousta virkaan uudistuneen seurakunnan joukkoon, sillä Pyhyyden enkelit ovat heidän keskellään”, 1QSa 2:5-6.


Tämä samantyyppinen raajarikkojen porukka mainitaan Mishnan kohdassa, jossa listataan, millaiset ihmisryhmät eivät saa tulla Herran kasvojen eteen temppeliin tuomaan uhrejaan. m. Ḥag. 1:1.

“Kaikkien on tuotava uhri Herran eteen paitsi kuurojen ja mykkien, tylsämielisten, alaikäisten…, rampojen, sokeiden, sairaiden...”

Myös Mooseksen laissa mainitaan, että kukaan leeviläinen, jolla on tuon tyyppinen ruumiin vamma, ei saa toimia alttarin edessä papin tehtävissä, 3. Moos. 21:18-20.

”Uhraamaan ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiltaan epämuodostunut, kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, joka on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen…”

VT:sta löytyy kyllä profetioita siitä, että lopunaikana rammat, kuurot ja sokeat iloitsisivat Jumalasta, heillä olisi läheinen yhteys Herraan ja he parantuisivat. Pelastuksen päivä tulee – ”Silloin aukeavat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan”, Jes. 35:5-6. Juuri tällaiset ihmeet toteutuivat Jeesuksen kautta, Matt. 11:5. Juuri näiden pelastuminen ja parantuminen oli merkki siitä, että Messiaan aika oli alkanut.

Holy dining club = seurakunta

Mielenkiintoisesti juuri Jeesuksen aikana uskonnolliset juutalaiset olivat täysin fokusoituneita ateriointiin. Useat tutkijat sanovat, että uskonnollisissa porukoissa – fariseusten ja Qumranin yhteisön piireissä – yhteisen aterian ajateltiin kuin peilaavan tulevaa lopunajan messiaanista ateriaa. Tämän vuoksi esim. syntisillä ei ollut mahdollisuutta päästä hurskaimpien pöytien ääreen. Huippututkija Jacob Neusner ja John P. Meier väittävät, että fariseukset olivat Jeesuksen aikana ”pyhä ateriointiklubi” (= holy dining club). Pöydän ääreen hyväksyttiin vain ne, jotka voitiin nähdä tarpeeksi hurskaina. Hurskaiden pöytäseurue tavallaan rajasi pyhäinpiirin, joka tulisi muodostamaan lopunajan pyhitetyn Israelin. Jeesus sopii aikaansa ja kansansa uskonnollisten ihmisten pariin todella hyvin siinä mielessä, että Jeesus todella otti aterian koko missionsa yhdeksi kaikkein selvimmäksi vertauskuvaksi. Toisaalta Jeesus oli erilainen kuin aikansa uskonnolliset piirit siinä, että hän ei ensikättelyssä sulkenut ketään pois tältä aterialta: hän kutsui kaikkia – fariseuksia, publikaaneja, syntisiä, lainoppineita, raajarikkoja, sokeita, kuuroja ja tavallista kansaa. Tuhlaajapoika –vertauksessa sekä nuorempaa että vanhempaa veljeä kutsutaan yhteiselle juhla-aterialle. Jos jollekin ei Jeesuksen kutsu kelpaisi, niin hän jäisi todella ulkopuolelle – ”siellä itketään ja kiristellään hampaita.”

Tämä onkin Jeesuksen vertauksen voimakas sanoma. Isäntä haluaa, että talo tulee täyteen. Hän kutsuu nyt aivan kaikkia. Tee parannus, tartu kutsuun, tule. Hän kutsuu erikseen mainiten myös ne ryhmät, jotka oli ominaisuuksiensa vuoksi suljettu pois Israelin jumalanpalveluksesta ja pyhäinyhteydestä. Kaikkia kutsutaan. Kaikille Jeesus haluaa antaa anteeksi. On hyvä tietää, että Jeesuksen aikana juutalaisessa, seemiläisessä kulttuurissa aterialla oli valtava merkitys. Pöydän äärellä ei jaettu vain leipää ja viiniä, vaan myös ystävyys, arvostus, kunnioitus, rakkaus, veljeys, anteeksianto, sovinto… Tämän takia pöytäyhteys oli teko, joka itsessään viestitti, minä haluan sinut ystäväkseni. Jeesuksen tapa aterioida syntisten kanssa viestitti sanoman syntien anteeksiannosta. Tämän vuoksi tuon pöydän ääressä oli paikka jokaiselle, joille Jeesuksen voimakas sanoma ja persoona kelpaisivat. Ehkä voisimme sanoa, että Jeesus perusti ”pyhän ateriointi klubin” – holy dining club. Jeesuksen koko missio kilpistyi ehtoollisen, uuden liiton aterian asettamiseen. Nyt hänen seuraajansa ympäri maailmaa aterioivat ”Herran pöydässä”. Messusta heidät tunnetaan. He myös odottavat täydellistä taivaallista juhla-ateriaa, Karitsan hääjuhlia, Ilm. 19. Usein kun pappi kutsuu seurakunnan ehtoolliselle, hän lainaa vapaasti jaetta Ilm. 19:9: ”Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle. Tulkaa kaikki on valmista.”

Ensi tiistaina on taas ilta klo 18. Aiheenamme on aivan valtavan keskeinen teema - Jeesuksen tapa puhua Jumalasta Isänä. Käsittelemme myös sitä, mitä se tarkoittaa, että meidät otetaan taivaan Isän lapsiksi.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ecce Homo - Abortti

Viime aikoina olen jostain syystä pohtinut paljon aborttia. Abortti liittyy suoraan kysymykseen ihmisarvosta ja siitä, kuka lasketaan ihmiseksi. Abortti on laajasti hyväksytty. On poliittisesti epäkorrektia vastustaa tai kyseenalaistaa sen oikeutusta. Kuitenkin tuntuu, että tämä hyväksyvä enemmistön kanta on väärä ja vaarallinen. Suomessa on abortoitu 1970-luvulta asti heittämällä yli 500 000 ihmistä. Vuosittain Suomessa abortoidaan noin 11 000 lasta. Venäjällä luku on vuosittain n. 2 miljoonaa ja USA:ssa 1,5 miljoonaa. Abortti tuli laajasti hyväksytyksi ns. ”seksuaalisen vapautumisen” myötä 1970-luvulla. Silloin keksittiin e-pilleri. Perheet pienenivät, avioerot lisääntyivät, perhe instituutiona ajautui karille, avioliitto romuttui – avioerot ovat nykyisessä mittakaavassa aivan uusi ilmiö. Suomessa vuosittain 25 000 aikuista käy läpi avioeron – tuossa rumbassa on mukana tietysti lapset, joiden perhe menee rikki. Suomessa on yli 200 000 yksinhuoltajaa. Isä on hukassa.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Konservatiivit sanovat, että perhe on yhteiskunnan perussolu. Jos perheistä puuttuu perusturvallisuus ja vakaus, niin kohta se puuttuu koko yhteiskunnasta. Taloudellisesta näkökulmasta tilanne on onneton sillä aborttien ja syntyvyyden säännöstelyn myötä yhteiskunnan huoltosuhde vääristyy. Eurooppa ja Suomi vanhenevat kovaa vauhtia. Hoidettavia vanhuksia on entistä enemmän, hoitokustannukset kasvavat reilusti seuraavan 10 vuoden aikana. Samalla se uusi sukupolvi, jonka pitäisi tehdä työt ja hoivata vanhempiaan, on liian pieni. Ja sitä paitsi ei nuoristakaan ole vain ongelmien ratkaisijoiksi. Nuoretkin voivat pahoin. Nuoria väliinputoajia, 30-vuotiaita eläkeläisiä, on aika paljon.

Katolisella puolella paavit Johannes Paavali II ja Benedictus XVI ovat useasti painottaneet, että kansa, joka tappaa lapsensa, tuhoaa tulevaisuutensa. Suomessa kirkon johtajat eivät jostain syystä puhu näistä asioista, vaikka näyttää siltä, että tämä tie on kuoleman tie. Niiden yli 500 000 Suomessa abortoidun vauvan joukossa olisi ollut uusia jormaolliloita, sibeliuksia, aleksiskiviä, mikamyllylöitä, elisabethrehnejä ja marttiahtisaaria ja tietysti niitä duunareita, opettajia ja hoitajia, joita tarvitsemme. Ihmisen suurin ja tärkein perusoikeus on oikeus elää. Tämä oikeus viedään nyt pois kaikkein heikoimmilta. Se viedään pois vauvoilta äitien kohduissa. Jos tämä kehitys jatkuu, niin kohta tuo oikeus viedään varmaan myös vammaisilta, pahasti sairailta ja vanhuksilta. Jo nyt kysymys eutanasiasta on esillä. Kun yhteiskunnalta rahat loppuvat, niin ehkä eutanasia ajetaan läpi.

Lapsi on suuri salaisuus

Profeetta Jeremia on yksi Raamatun tärkeimmistä profeetoista. Hänen valintansa kovaan virkaan tapahtui jo hänen ollessa äitinsä kohdussa. ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi”, Jer. 1:5. Hänen tulevaisuutensa oli kaikilta ihmisiltä salassa. Samalla tavalla Herra kertoo ”Israelista”: ”Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen”, Jes. 49:1. Meitä kaikkia koskevat Psalmin 139 sanat: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.”

Nämä kohdat koskevat ihmistä yleensä, mutta aivan erityisesti ne sopivat Jeesukseen. Hänen elämällään, jos jollakin, oli ennaltanähty merkitys ja suunnitelma. Kohdussa on ihminen, persoona, Jumalan suunnitelmiin kuuluva, kutsuttu ja valittu ihminen. Ecce homo - mitä hänelle tehdään? Abortin tehdessään ihminen lopettaa elämän, jonka merkityksen ja tarkoituksen vain Korkein voi tietää. Kenellekään ihmiselle ei pitäisi antaa tuollaista valtaa hallita sitä, kuka saa oikeuden elää ja kuka ei.