Tuomaan todistus

Julkaisen saarnani, jonka pidin viime sunnuntaina Mikaelin kirkossa. Taustakirjoituksina olivat Joh. 20:19–31; Jes. 43:10–12 ja 1. Joh. 5:4–12.

Rakkaat kristityt, voin hyvin ymmärtää apostoli Tuomasta. Hän ei ollut paikalla, kun Jeesus ilmestyi ensimmäisen kerran opetuslapsille. Hän ei uskoisi, ellei itse saisi kohdata Jeesusta, nähdä häntä, koskettaa hänen lävistettyjä kylkiään ja käsiään. Minun rakkaat vanhempani ovat johdattaneet minut Kristuksen luo. Tästä, niin kuin myös elämästäni, olen heille ikikiitollinen. Nuoruusvuosien pakolliset kapinavaiheet veivät minutkin kauas uskonasioista. Noina aikoina, kun olin nk. teiniangstin, ohimenevien ongelmien, keskellä, muistan lukeneeni ajatuksella evankeliumit. Nuo sanat Jeesuksesta, hänen tekonsa, hänen luonteensa, hänen sanansa, kaikki se, herätti minut. Rakastuin uudelleen tuohon persoonaan, jota opettelin nyt tuntemaan aivan uudella tavalla. Olin nuori mies aikuisuuden kynnyksellä, minulla oli valtavan suuria kysymyksiä: kuinka elän elämäni? Minne menen, mitä teen?

Niin kuin Tuomas, minullekaan ei tahtonut riittää muiden puheet. Olisin itse halunnut tavata Jeesuksen, kysyä häneltä, puhua hänelle, koskettaa ”naulanjälkiä hänen käsissään ja pistää sormeni niihin”. Tuo nuoruuden toive on vieläkin toiveenani. Haluan koskettaa Jeesusta ja keskustella hänen kanssaan. Toisaalta, uskon, että tuo toive on monella tavalla täyttynyt. Olen oppinut tuntemaan hänet. Ehkä tämä seikka Tuomaksesta on kirjoitettu meitä varten, sillä Tuomaksen toive on meidän toiveemme.

Johannes on tallentanut evankeliumiinsa todella monia, enemmän kuin muut evankelistat, Jeesuksen ja jonkun toisen kahdenkeskeisiä tapaamisia. Johanneksen evankeliumissa Jeesus tulee Jumalan pyhyydestä ihmiseksi ihmisten luo. Niin fariseus Nikodemos tulee yön turvin Jeesuksen luo keskustelemaan, kyselemään kysymyksiään. Jeesus keskustelee pitkään samarialaisen naisen kanssa kaivolla. Hän kohtaa sairaan miehen Betesdan altaalla, miehen, jolla ”ei ole ketään, joka auttaisi” häntä (Joh. 5:7). Jeesus kohottaa päänsä syntisen naisen puoleen ja armahtaa hänet (Joh. 8:10). Jeesus valitsee apostolinsa, niin Tuomaksen, kuin meidätkin, yksitellen, nimeltä kutsuen. Näemme, että koko evankeliumissa Jeesus antautuu yksittäisten ihmisten avuksi, juuri niin kuin minä toivoin, että hän antautuisi avukseni, nöyrtyen keskustelukumppaniksi.

Tuomas – minun kaksoseni

Johanneksen evankeliumissa apostoli Tuomaalla on lempinimenä Didymos. Nimi Tuomas tulee arameankielisestä sanasta te’oma, joka tarkoittaa kaksosta. Kreikkalainen sana Didymos, Tuomaksen lempinimi, tarkoittaa kaksosta. Jostain syystä evankelista haluaa painottaa, että Tuomas on kaksonen (Joh. 11:16; 20:24; 21:2). Voin ajatella, että Tuomas, jota kutsutaan Didymokseksi, on kuin minun kaksoisveljeni. Tämän vanhemman veljemme, Tuomaksen kautta me opimme paljon siitä, mitä on Jeesuksen seuraaminen. Evankelista Johannes kertoo kolme tapausta tästä Tuomaksesta. 

1. Kun Jeesus sanoi menevänsä Jerusalemiin, Tuomas tiesi, että se olisi erittäin vaarallista – tuo tie, niin kuin tiedämme, johti Jeesuksen kuolemaan. Tässä tilanteessa Tuomas sanoi toisille opetuslapsille: ”Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä.” Joh. 11:16. Tässä on todellisen opetuslapsen asenne, hän on halukas seuraamaan Jeesusta, pysymään hänen kanssaan jopa kuolemaan asti. Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Matt. 16:24. Tuomaksella oli tätä tahtoa.
2. Toisen kerran Tuomas rohkenee kysyä Jeesukselta kysymyksen. Jeesus on juuri puhunut poislähdöstään. Silloin Tuomas kysyy, ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Vain opetuslapsi, joka todella haluaa seurata Jeesusta, kysyy näin suoria kysymyksiä Herraltaan. Jeesus antaa meille, kiitos Tuomaksen, ns. ”tyhmän kysymyksen”, yhden koko kristikunnan tärkeimmistä lauseista: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo, muuten kuin minun kauttani.” Joh. 14:5-6.
3. Kolmas kertomus Tuomaksesta löytyy päivän evankeliumikirjoituksesta. Voin hyvin ymmärtää, että Tuomas, joka näin innokkaasti halusi seurata Jeesusta, olla aina hänen kanssaan, oli todella surullinen ja pettynyt, kun hän ei ollutkaan silloin paikalla, kun ylösnoussut Jeesus ilmestyi muille opetuslapsille. Tämä kaksoseni oli auttamattomasti rakastunut Kristukseen. Jeesuksen sanat ja teot olivat jättäneet häneen lähtemättömän jäljen. Tuomas halusi nähdä Jeesuksen lävistetyt kädet ja kyljet, nimittäin juuri lävistetyissä käsissä näkyi Kristuksen rakkaus paremmin kuin missään muussa.(OHESSA ON CARAVAGGION KUULUISA MAALAUS)

On hyvä huomata, että ylösnoussut Kristus ilmestyi viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina sekä Maria Magdaleenalle että opetuslapsille, jotka olivat koolla lukittujen ovien takana. Juuri tämä on se syy miksi kristityt ovat tuosta pääsiäisaamusta alkaen aina kokoontuneet sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä, ylistämään, etsimään ja palvomaan Kristusta. Traditio on vain sikäli muuttunut, että nykyään kokoonnumme avointen ovien takana. Tuomas myöhästyi tuosta ensimmäisestä sunnuntaijumalanpalveluksesta, mutta jo seuraavan viikon sunnuntain Tuomas oli koolla muiden mukana. Veikkaan että Tuomas ei enää ikinä jättänyt yhtäkään sunnuntaimessua väliin. Tuona toisen viikon sunnuntaina Tuomas sai kohdata itse ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen, joka puhui suoraan hänelle. Kristus sanoi Tuomaalle, ”Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Tässä tilanteessa Tuomas heittäytyy polvilleen ja lausuu koko evankeliumin voimakkaimman uskontunnustuksen: ”Minun Herrani ja Jumalani!”

Tuomas oppi näiden kokemusten kautta luottamaan Kristukseen. Aluksi hän kyseli huolestuneena tietä – kuinka voisimme tuntea tien? En usko, ellen itse näe ja koske. Nyt hän ymmärsi, että kannattaa uskoa – usko ei ole näkemisen varassa. Ja Jeesus sanoo Tuomakselle ja meille: ”Autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Jos uskot, olet siis todella autuas. ”Tämä”, niin evankelista Johannes vielä toteaa, ”on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”

Lopuksi, mitä todisteita me tarvitsemme, jotta voimme uskoa? Pitääkö meidän päästä näkemään omin silmin Kristuksen lävistetyt kädet ja koskemaan omin sormin hänen lävistettyä kylkeään? Katsotaan nyt mielikuvituksemme silmin lävistettyä Kristusta, erityisesti katsotaan, niin kuin Tuomas, hänen lävistettyä kylkeään. Johannes kirjoittaa kirjeessään, että Jumala on itse antanut meille kolme todistajaa Pojastaan: Hengen, Veden ja Veren ja ”ne todistavat yhtäpitävästi.” 1. Joh. 5:7–9. Jokaisella, joka uskoo Poikaan, on tämä Todistus, tämä Hengen, Veden ja Veren, todistus, Jumalan todistus sisimmässään. Mitä ihmettä Johannes tarkoittaa?  

Jeesuksen kuollessa ristillä, Johannes kertoo tarkalleen, että Jeesus ”kallisti päänsä ja antoi henkensä.” Joh. 19:30. Johannes kertoo myös, että eräs sotilas tuli varmistamaan Jeesuksen todella kuolleen. Niinpä hän ”työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä.” Joh. 19:34. Johannes halusi kertoa, että ristiinnaulittu Jeesus antoi Henkensä ja että hänen kuolleesta ruumista, kyljestä vuosi veri ja vesi. Kirkkoisät näkivät tässä suuren merkityksen. He opettavat, että Jeesus on uusi Adam, joka antaa henkensä, vaipuu kuolon uneen, jolloin hänen kyljestään muovataan uusi Eeva, Kristuksen morsian, neitseellinen kirkko. Tämä uusi Eeva, Kristuksen kirkko, syntyy ristin juurella sulhasensa kyljestä, ja hänen paikkansa on koko elämän ajan rakkaimpansa kyljellä. Kun Kristus näkee tämän kirkon, hän sanoo: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani.” 1. Moos. 2:23. Pyhä Ambrosius sanoo monien kirkkoisien tapaan: ”Niin kuin Eeva muovattiin nukkuvan Aadamin kyljestä, niin on kirkkokin syntynyt ristillä roikkuvan Kristuksen lävistetystä sydämestä.” Johannes kirjoittaa meille kirjeessään, että ”kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman.” 

Rakkaat kristityt, kirkko on syntynyt Jumalasta, Kristuksesta, hänen kyljestään ja sydämestään. Tämän vuoksi mikään ei voi ikinä voittaa Kristuksen kirkkoa – ”tuonelan portit eivät saa sitä valtaansa.” Kristuksen sydän pumppaa, vuotaa jatkuvasti pyhää verta koko hänen ruumiiseensa, joka on kirkko, näin ruumiin jäsenillä on elämä, koska ne ovat osallisia Pojan elämästä. Veressähän on elämä.

Kristityn sydämessä, sisimmässä asuu siis kolme Jumalan antamaa todistajaa, jotka todistavat kaikki erikseen mutta yhtäpitävästi – Kristuksen Henki, Veri ja Vesi. Alkukristityt näkivät Jeesuksen kyljestä vuotavassa vedessä ja veressä kasteen ja ehtoollisen. Juuri kasteessa ja ehtoollisessa ihminen liitetään ja juurrutetaan Kristuksen yhteyteen, hänen ruumiinsa jäseneksi. Juuri Kristuksen Henki pyhittää meidät, kasteen vesi pesee meidät puhtaiksi ja Kristuksen verellä meidät on lunastettu. Apostoli Johanneksen oppilas, Ignatios, Antiokian piispa, joka kuoli marttyyrina vuonna 117. Tämä intohimoinen Kristuksen palvelija, piispa, kirjoitti kirjeen Rooman seurakunnalle. Hänen sanoissaan näkyy, kuinka hän oli oppinut paljon Johannekselta, joka oli todella syventynyt ristin salaisuuteen ja Hengen, Veden ja Veren todistukseen. Ignatios kirjoittaa näin:

”Minun rakkauteni on ristiinnaulittu… Minussa on elävä vesi, joka puhuu, ja se sanoo sydämessäni: Isän tykö! – Tahdon Jumalan leipää, nimittäin Jeesuksen Kristuksen lihaa, hänen joka on Daavidin siemenestä, ja ruoakseni tahdon hänen vertansa, nimittäin katoamatonta rakkautta.”

Piispa Ignatios puhuu verestä ja vedestä, niin kuin ne ovat eläviä – vesi sanoo sydämessäni ”Isän tykö.” Paavali kirjoittaa, että Pyhä Henki, Jeesuksen Henki huutaa meidän sydämissä ”Abba, Isä!” Henki, Vesi ja Veri eivät ole mykkiä todistuksia, reliikkejä, ei vaan kyse on elävästä Kristuksesta, joka puhuu meissä. Hän todistaa. Kuulukoon hänen evankelioiva todistuksensa meidän sisimmässämme, kuulukoon se tässä kaupungissa, myös kirkon ovien ulkopuolella ja kaikkialla.

Ps. Paavi Franciscuksen eräästä pääsiäissaarnasta yksi hieno ajatus: Opetuslapset olivat lukittujen ovien sisäpuolella. Jeesus koputtaa usein ihmisen sydämen ovea. Hän haluaa tulla sisälle. Mutta joskus Jeesus myös koputtaa tuon oven sisäöuolelta. Hän haluaa mennä ulos, kujille ja kaduille, hän haluaa etsiä kadonneita ihmisiä, jotka tarvitsevat pelastusta. Tästä alkaa Jeesuksen ja meidän missio evankelioida.

Find out something only dead men know: “Älä jätä meitä tuonelan kitaan!”

Mitä tapahtuu kun ihminen kuolee? Mikä on tuonela, ”Aabrahamin helma”? Mitä VT tarkoittaa, kun siellä sanotaan jatkuvasti, että kuollut ”koottiin isiensä luo”? Bob Dylanin hitti ”Silvio” kertoo ehkä juuri tästä – vain kuolleet tietävät. Meille eläville rajantakainen maailma on mysteeri. Kuitenkin tuonne rajan taa saatetaan jatkuvasti ihmisiä. ”Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle”, Hepr. 9:27. Eräässä kirkonkellossa luki osuvasti, että ”jokainen lyönti sattuu, viimeinen tappaa.” Jokainen sekunti sinun kuolemasi lähestyy. Lähtölaskentasi on alkanut syntyhetkelläsi.

Raamatussa kerrotaan, että kuolema on kyltymätön, personifioitunut voima, joka haluaa saada kaiken elävän tappavaan valtaansa. Jes. 14:9-11: ”Tuonela tuolla alhaalla on kiihdyksissä, siellä odotetaan sinun tuloasi. Sinun vuoksesi on ajettu liikkeelle kuolleitten henget: kaikki jotka kerran olivat maan mahtavia ja kaikki jotka olivat kansojen kuninkaita, kaikki ovat nousseet istuimiltaan. Kaikki he puhkeavat puhumaan ja lausuvat sinulle: ’Nyt siis sinäkin olet voimasi kadottanut niin kuin me, olet yksi meistä.’ Tuonelaan on syösty sinun loistosi ja mahtisi, sinun harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat vuoteena madot, sinun ylläsi peitteenä toukat.”

Egyptin faraon matka Kuoleman valtapiiriin kuvataan Hesekielin kirjassa (Hes 32:21): ”Siellä, keskellä tuonelaa, ovat mahtavat sankarit, ja he sanovat faraolle ja hänen auttajilleen: ’Tänne suistuitte tekin, meidän ympärileikkaamattomien pariin, julmasti surmattujen keskuuteen’.”

Jesaja ennustaa Jerusalemin ja Juudan jumalattomille (Jes 5:14-15): ”Ja niin tuoni on levittänyt kitansa ja avannut kurkkunsa ammolleen. Sinne uppoavat niin ylhäiset kuin alhaiset, remuava joukko ja juhlien humu. Ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua, ja ylpeät silmät painuvat maahan.”
Psalmeissa rukoillaan, että Herra pelastaisi minut tuonelasta. Ps 6:5-6: ”Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi! Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.”

Uskontunnustus: ”Astui alas tuonelaan.”

Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan, että Kristus ”astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista.” Monien Raamatun kohtien mukaan Jeesus kuoltuaan juuri laskeutui tuonelaan ja julisti evankeliumia kaikille tuonelan asukkaille, kaikille, jotka olivat ”Aabrahamin helmassa”. Näin kaikki saivat kuulla evankeliumin. Pietari valaisee, että ”kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta… Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.” ”Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää”, 1. Piet. 3:18-29, 4:6. Paavalin jakeita Ef. 4:8-10 on tulkittu siten, että niiden mukaan Jeesus juuri laskeutui kuoltuaan ”alimpiin paikkoihin” eli tuonelaan ja helvettiin, noustakseen korkeuteen ”vangit voittosaaliinaan”. Hän siis vapautti tuonelan vangit, kuoleman kahleissa viruvat sieluparat. Varhainen kirkkoisä Afrahat kuvaa värikkäästi Jeesuksen tulon Tuonelaan:

”Kun Jeesus, kuoleman kuolettaja, tuli, otti hän ruumiin Aadamin siemenestä ja hänet naulittiin ruumiissaan ristille, ja hän maistoi kuoleman. Kun Kuolema huomasi, että Jeesus laskeutuu sen luokse, se järkkyi, ja nähdessään Jeesuksen se joutui kiihdyksiin. Se sulki porttinsa eikä tahtonut ottaa häntä vastaan. Silloin Jeesus särki sen portit, astui sen luokse ja alkoi ryöstää sen kaikkea omaisuutta. Kun kuolleet näkivät valon pimeydessä, nostivat he päänsä kuoleman pimeydestä, katselivat ympärilleen ja näkivät Kristus-kuninkaan kirkkauden. Silloin pimeyden vallat joutuivat surun valtaan, koska kuolema oli syösty vallastaan. Kuolema maistoi surmaajansa myrkyn, ja sen kädet raukenivat; se tiesi, että kuolleet heräävät ja vapautuvat sen orjuudesta. Kun Jeesus saattoi kuoleman ahdinkoon ryöstämällä sen omaisuuden, se valitti ja huusi katkeroituneena (kovalla) äänellä: ’Lähtekää asuinsijastani älkääkä enää tulko tänne! Kuka onkaan tämä, joka tulee elävänä asuinsijaani?’”

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, niin toteutui Sakariaan kirjan ennustus ”Iloitse, tytär Siion! Katso, kuninkaasi tulee. Hän ratsastaa aasilla…” Tämä ennustus jatkuu sanoilla: ”Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta.” Sak. 9:9-11. VT:n kuvauksien pohjalta on selvää, että tuo ”syvä ja pimeä kuoppa”, josta Siionin kuningas vapauttaa vangitut, on tuonela, helvetti ja kuolema.

Jakeessa Hepr. 2:13-15 kuvataan, kuinka Jeesus kuolemallaan riisti saatanalta, kuoleman valtiaalta vallan, ja näin Jeesus tuli ”päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina… Hän ottaa suojelukseensa Aabrahamin suvun.” Eli klassisen kristinuskon mukaan Jeesus saapui tuonelaan vapauttamaan kaikki uskolliset, kaikki, jotka laittoivat toivonsa Herraan. Katolinen katekismus vuodelta 1997 toteaa, että ”pelastuksen ilosanoma täyttyi, kun Kristus astui alas tuonelaan. Se on Jeesuksen messiaanisen tehtävän viimeinen vaihe – kestoltaan hyvin lyhyt mutta merkitykseltään mittaamattoman suuri: Lunastus ulottuu kaikkiin, kaikkien aikojen ja paikkojen ihmisiin, sillä kaikki pelastetut ovat tulleet osallisiksi lunastuksesta”, § 634.

Pääsiäisen liturgiassa toistuu sanat ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi.” Voimme resitoida tätä riemullisin mielin!

Pääsiäisenä laitetaan "Pyhä lehmä" teuraaksi

Helsingin uusi rabbi Simon Livson valaisee, että lammas oli yksi muinaisten egyptiläisten jumalista (ks. juttu tästä). Olen kuullut tämän näkemyksen aiemminkin. Ajatus on varsin mielenkiintoinen ja sen myötä pääsiäisen sanoma sen kuin voimistuu. Ajatelkaa, että israelilaiset olivat olleet 400 vuotta Egyptissä. He olivat omaksuneet egyptiläisten kulttuurin, uskonnon, jumalat ja tavat. Heprealaisten oma Jumala – Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala – oli täysin unohtunut. Lopulta israelilaiset olivat lähes täysin assimiloituneita ”maahanmuuttajia”. Tässä tilanteessa Mooses saa puskassa kutsun Herralta, Israelin Jumalalta, että kansa on vapautettava tuosta pakanallisuudesta, jonka he ovat nielleet empimättä ja jossa he ovat korviaan myöten.

Faarao on tietysti eri mieltä Israelin Jumalan kanssa. Hän ei päästä kansaa vapauteen. Mooses vaatii ja vaatii pyhällä sisulla, että kansa on vapautettava. Faarao pysyy paatumuksessaan. Viimein Mooses saa käskyn ottaa egyptiläisten jumalan, tappaa sen julkisesti, ja jotta syyllisyys ei jäisi epäselväksi, heprealaisten piti vielä sivellä lampaan verta oven pieliin. Tällaisen tekosen jälkeen – kun sadat tuhannet heprealaiset olivat teurastaneet julkisesti Egyptin ”pyhät lehmät” – heprealaisten oli varsin helppo lähteä Egyptistä. Itse asiassa egyptiläiset eivät ainoastaan antaneet heille lupaa lähteä, vaan heidät kirjaimellisesti ajettiin maasta! Näiden ”pyhäin häpäisijöiden” ei olisi enää turvallista asua Egyptissä.
Voimme päätellä tästä, että Jumala haluaa meidän julkisesti ”teurastavan” tämän maailman epäjumalat ja synnin. Tällaisten tekosten jälkeen Herran kansa on ”ahtaalla tässä maailmassa”.

Ave Crux!

Risti on kristittyjen tunnetuin symboli. Se kaikuu kaikissa hengellisissä lauluissamme ja sen sanomaa rakastetaan. Se on teloituspuu, jolla roikkuivat Rooman valtakunnan aikoina pahimmat roistot. Myös Jeesus tuomittiin kahden roiston väliin Golgatan ristille. Hän kuitenkin muutti kidutus- ja teloituspuun pelastuksen puuksi.

Kun Jeesus saapui Jerusalemiin pääsiäisenä ennen kuolemaansa, hän näki viikunapuun. Hän meni ja etsi siitä viikunoita, mutta ei löytänyt, koska ”silloin ei ollut viikunoiden aika”. Jos nyt marraskuun lopulla joku menisi etsimään omenoita, niin ihmiset pitäisivät häntä vähän kummallisena: nyt ei ole omenoiden aika. Silloin ei ollut viikunoiden aika – eivät viikunapuut kanna hedelmiään keväällä, pääsiäisen aikana. Raamatun tutkijat ovat kauan pohtineet, miksi Jeesus etsi viikunoita vääränä vuodenaikana, ja miksi hän kirosi koko puun sen vuoksi, että se ei juuri silloin kantanut hedelmää. Erään tutkijan mukaan Jeesus uskoi, että Jumalan valtakunta oli nyt tulossa hänen kauttaan Jerusalemiin, ja niin pelastuksen aika oli jo hänen tulonsa myötä alkanut. Pelastuksen aika tarkoittaisi suurta hedelmällisyyden ja elämän juhlavoittoa: silloin pienimmästä sinapinsiemenestä kasvaisi puutarhan suurin puu, silloin he, jotka ottavat Jumalan sanan vastaan, ”tuottavat (automaattisesti) satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää.” Mark. 4:20, 28, 31-32.

Juutalaisuus tunsi hyvin tällaiset unelmat lopunajan hedelmällisyydestä ja yltäkylläisyydestä. Silloin viikunapuu todella eläisi aikansa mukana ja kantaisi aina hedelmää. Hesekielin kirjassa (Hes. 47:12) ennustetaan, kuinka ”pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.”

Tuo virta lähtee uudesta Jumalan huoneesta – temppelistä – ja saa kaiken elämään, jopa Kuolleen meren! Ilmestyskirjassa tuo virta lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta ja se on kuin eläväksi tekevä Pyhän Hengen virta. Se saa kaiken kukkimaan ja kantamaan hedelmää, Ilm. 22:1-2. Tämä on niin kaunis kuva siitä, kuinka Jumala – kolmiyhteinen Jumala: Isä, Karitsa ja heistä virtaava Pyhä Henki – saavat kaikenlaista aikaan.

Jos nykyeksegeetit voivat löytää tällaisia linkkejä Jeesuksen kummallisista viikunapuu-sanoista, niin on hyvä huomata, että jo varhaiset kirkkoisät olivat näillä samoilla jäljillä. He sanoivat, että viikunapuu ei tajunnut aikaansa. Se ei elänyt täyttymyksen mukaan. Nyt kuitenkin uusi puu – ristin puu – muuttuisi todelliseksi lopunajan Elämän puuksi. Se kantaisi vuoden ympäri parannuksen hedelmää.

Vanhassa ristin tervehdyksessä sanotaan osuvasti:
”Terve, pyhä risti, uusi paratiisin puu. Terve, tosi toivomme, voiton merkkimme. Jos vanha Eedenin puu kantoi kuoleman hedelmää, niin sinun hedelmäsi on Elämä itse. Sinä sait kantaa maailman Herraa, sinusta riippui taivaiden valtias. Sinusta virtaa elämän lähde, sinun oksiltasi säteilee pelastava valkeus.”

Saarna Mikaelissa

Joh. 20:11 – 18
Suuret toiveet – pettymys – vastaus
Tämän päivän evankeliumi teksti on tosi herkkä ja tosi voimakas. Siinä on pettymystä, rakkautta, joka ei suostu luovuttamaan, siinä on itsestään selviä kysymyksiä. Siinä on murheen murtama Maria Magdaleena, joka etsii Jeesuksen ruumista. Mutta hän ei kyyneliensä läpi näe, että kuolleista ylösnoussut Jeesus seisoo hänen silmiensä edessä. Hän ei aluksi tunne ylösnoussutta Jeesusta, niin kuin eivät Emmauksen tien kulkijatkaan, tai epäilevä Tuomas tai Pietari. Kyseisten opetuslasten traumaattisten kokemusten jälkeen on hyvä kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka ehkä olivat jossain muodossa heidän mielessään. Mitä tulee Jumalan valtakunnasta ja lunastuksesta, kun Jeesus on kuollut ja ruumis ties missä? Johdattaako hyvä paimen meitä oikeasti, voiko häneen luottaa ihan oikeasti. Jäivätkö Jeesuksen hienot lupaukset kuitenkin lunastamatta? Ihmisille annetaan enemmän, kuin he osaavat ymmärtää tai toivoa.
’Oletteko nähneet häntä, jota rakastan?’
Tämä Marian ja Jeesuksen kohtaaminen toi minun mieleeni Laulujen laulun, jonka sivuilla kaikuu neitosen kysymys: ’oletteko nähneet häntä, jota rakastan?’ Laul. 3:3. Johanneksen evankeliumissa ja Laulujen laulussa on paljon samanlaisia asioita. Siitä on tietysti väitelty iät ja ajat, että kertooko tuo kirja, Laulujen laulu, 1) miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, vai 2) Jumalan ja hänen kansansa välisestä rakkaudesta, vai 3) sekä että. Itse olen sitä mieltä, että tuo viimeinen näkemys on oikea tulkinta. Joka tapauksessa laulujen laulu koostuu erään miehen ja erään neidon vuoropuhelusta. Aika jännällä tavalla Laulujen laulussa kerrotaan rakastavaisten innosta ja tunteista. Tuossa hurmiossa viitataan aika paljon luomiskertomuksen kauniiseen tarinaan paratiisin ihanasta puutarhasta. Laulujen laulussa rakastetussa nähdään olevan puutarhan lähde ja elävän veden kaivo, Laul. 4:12 - 14.
Jeesus ja ihmiset
Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle kaivolla, että se, joka ’juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.’ Maria Magdalena itkee Jeesuksen haudalla, joka oli muuten puutarhassa. Maria kääntyy ympäri ja näkee Jeesuksen, jota hän luulee puutarhuriksi. Ja puutarhurihan Jeesus onkin. Hän on niin kuin Paavali sanoi, uusi Adam, joka luo kaiken uudeksi. Paavali sanoo, että ’jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus.’ Jeesus sanoo, että hän antaa meidän sisälle elämän vetten lähteen.
Jeesus on verraton
Maria Magdaleena on järisyttävän suurien asioiden edessä, ja hän ei ymmärrä mitään. Mutta ei ymmärrä kukaan muukaan. Pietari ei ensiksi jaksa uskoa, Emmauksen tien kulkijat ovat kuin sokaistut, Tuomas epäilee, ellei näe omin silmin. Välillä tuntuu, että koko maailma puhuu Jeesusta vastaan. Tuntuu siltä, ettei tässä olisi mitään järkeä. Kuitenkaan sydän ei suostu luopumaan hänestä. Loputtomasti se etsii tuota Jeesusta, jonka se on joskus oppinut tuntemaan, johon se on hurahtanut lopullisesti. Luulen, että Maria ajatteli jotenkin näin, kun hän tuli Jeesuksen haudalle. ’Ketä sinä etsit?’ ’Onko kukaan nähnyt häntä, jota rakastan?’ Jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista niin juutalaisuus, eikä mikään muukaan uskonto, ideologia, eikä kukaan ihminen, ei mikään omaisuus, valta tai menestys, olisi ikinään voinut korvata sitä Jeesuksen jättämää aukkoa. ’Kehen te minua vertaisitte?’ Jes. 46:5.
Suurin pyhimys vaatii Jumalalta eniten
Joskus on niin, että me kristityt, joudumme kamppailemaan kaikkein kovimmin Jumalan kanssa. (Jaakob on oppinut ymmärtämään, minkä arvoinen Jumalan siunaus on. Tämän takia hän taistelee saadakseen Jumalalta hänen siunauksensa - Jabbokin joella, 1. Moos. 32:25 - 32.) Jeesuksen kuolema sattui kaikkein pahimmin niihin, jotka olivat parhaiten tunteneet hänet. Me tunnemme hänet. Tämän takia tuntuu pahalta, jos hän tuntuu olevan kaukana. Raamatussa kerrotaan Jumalasta, häntä ylistetään, mutta välillä häntä myös syytetään. Ja kovimmat syytökset tulevat usein suurimpien pyhimysten suusta. Esimerkiksi Jeremia rukoilee yhdessä kohdassa Jumalaa sanoen, Jer. 15:18: ’Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen.’ Toisessa kohtaa Jeremia kysyy Jumalalta, Jer. 14:9: ’miksi olet kuin neuvoton mies, kuin soturi, josta ei ole puolustajaksi?’
Rakkaus kestää, jos olet kanssamme
Virressä, 103, laulettiin, että ’Ah riennä, Jeesus avuksemme, rakkaus muuten kylmenee.’ Tänäänkin me kaipaamme sellaisia ihmisiä, jotka rakastavat lähimmäisiään niin kuin Jeesus. Hän sanoi, että lopun aikana ’laittomuus lisääntyy, ja monien rakkaus kylmenee.’ Me tarvitaan tänään tosi paljon Jeesuksen opetusta, hänen elävää esimerkkiään. Anna anteeksi 77kertaa, käännä toinen poski, se joka haluaa olla johtaja, olkoon kaikkien palvelija, kulje toinen virsta, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, Jumalaasi yli kaiken, rukoile niiden puolesta, jotka sinua kiroavat. Näitä asioita ei pidä tehdä hampaat irvessä ja pakosta, vaan sen voi tehdä vain Kristus meissä ja meidän kauttamme – tämä kaikki on syntisen ihmisluonnon vastaista. Mutta tuollaiseksi, Jeesuksen kaltaiseksi, Jumala on aikoinaan halunnut ihmisen luoda. Kaiken saa aikaan vain ja ainoastaan Jumala. ’Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?’ Jes. 43:19.
Me ollaan Kristuksen ruumis maan päällä, me ollaan hänen kädet ja jalat täällä maan päällä. Ilman häntä me ei saada aikaan yhtään mitään. Paavali sanoo Kristuksesta, Kol. 2:9 – 10: ’Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi.’ Yhteys tähän voimaan ei ole jokin hyville uskovaisille tarkoitettu ekstra-palkinto, vaan yhteys tähän voimaan, Kristukseen, on jokaisen kristityn hengellisen elämän elinehto, ei siis mikään vaihtoehto.
Jumalan kutsu
Maria Magdaleena ei ollut evankeliumin kertomuksen mukaan entinen portto, vaan hänestä kerrotaan, että Jeesus oli ajanut hänestä monia pahoja henkiä, Luuk. 8. Hän oli ollut pahasti riivattu nainen, ja hänellä oli varmasti maine naisena, jonka mieli oli pahasti järkkynyt. Häntä ei olisi pidetty minään otollisena Jumalan sanansaattajana. Tämä seikka on aika hyvä tuki uskollemme, että Jeesus todella nousi kuolleista ja ilmestyi seuraajilleen. Evankelistojen mukaan opetuslapsista ensimmäisenä tämän kohtaamisen saivat kokea muutamat naiset, jotka tulivat aamulla haudalle. Alkuseurakunta, joka syntyi sellaisen maailman keskellä, jossa naisten todistuksia ei otettu kovin vakavasti, ei olisi keksinyt tällaista tarinaa. Jos tällainen kertomus Jeesuksen ilmestymisestä olisi pitänyt keksiä, niin asialle olisi tietysti lähetetty mies, ja jos välttämättä olisi haluttu nainen, niin ei ainakaan sellaista naista kuin Maria Magdala, jolla oli tausta entisenä riivattuna.
Tämä osoittaa kuitenkin sen, että Jumala käyttää yllättäviä henkilöitä toteuttaakseen suunnitelmiaan tässä maailmassa. Jumalalla on myös suunnitelma sinun elämääsi varten. Ne ihmiset, jotka muuttivat 2000vuotta sitten maailman eli Jeesuksen silloiset opetuslapset, niin heistä sanotaan, että he olivat suurin osa ’oppimattomia miehiä’, raavaita miehiä ja naisia Galileasta, ja sittemmin vähän joka puolelta.
Yhteys ei ole vaihtoehto, vaan elinehto
Näillä ihmisillä ei ollut mitään sädekehiä pään päällä, he olivat ihan tavallista väkeä, mutta Kristus oli heidän kanssaan. Jeesusta ei nimittäin voi erottaa hänen omistaan. Hän elää meissä Pyhän Hengen kautta. Jeesus Hän on puu, jossa me olemme oksia. Ilman häntä me kuihdumme ja kuolemme. Hän on meidän elinehto, ei vaihtoehto, mikäli siis haluamme elää yltäkylläisesti nyt ja ikuisesti. Luin juuri erästä Amos Oz kirjaa, jossa hän (Att känna en kvinna, 114) kertoo, että urdukielessä on eräs sana, joka, jos sen lukee oikealta vasemmalle, tarkoittaa kuolematonta rakkautta. Mutta jos tuon saman sanan lukee vasemmalta oikealle, niin se tarkoittaa tappavaa vihaa. Jeesus on meille elämän tuoksu, toisille hän on kuoleman haju (2. Kor. 2:14 - 16). Jeesus on meille pelastuksen kulmakivi, mutta niille, jotka eivät usko ja joutuvat kadotukseen, niille hän on loukkaava kompastuskivi. Jeesus edustaa omilleen kuolematonta rakkautta, hän ei koskaan kuole, hän on voittanut kuoleman. Kaikki, jotka häneen uskovat, elävät ikuisesti.
Uusi identiteetti: Jumalan lapsi
Johanneksen evankeliumin alussa on sanat Kristuksesta: ’kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.’ Johanneksen evankeliumissa Jeesus ei kertaakaan kutsu opetuslapsiaan Jumalan lapsiksi, vaikka ovatkin hänen seurassaan – ei ennen ylösnousemustaan. Vasta sen jälkeen kun kaikki Jeesuksen opetuslapset olivat hylänneet hänet pääsiäisjuhlan aikana, vasta kun hän oli noussut kuolleista, vasta silloin hän sanoo, että hänen isänsä on hänen huonoiksi osoittautuneiden seuraajiensa isä. Jeesus sanoi Marialle: ’Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.’ Vaikka me epäonnistumme, niin Kristus ei luovu niistä, jotka hän on itselleen valinnut. Hänen toteuttama anteeksiantamus tulee hänen seuraajilleen tosi syvälle henkilökohtaiselle tasolle. Nämä opetuslapset, niin kuin mekin, saamme Jeesukselta aivan uuden identiteetin: Jumalan lapsi.
Saat enemmän kuin toivoit
Jeesus haluaa nämä luopiot takaisin, enemmän kuin he toivovat pääsevänsä takaisin hänen yhteyteensä. Jeesus on valmiimpi antamaan meille kaiken anteeksi, kuin mitä me olemme valmiit pyytämään. Maria toivoi löytävänsä Jeesuksen ruumiin, ei muuta, mutta hän löysikin kuolleista nousseen Jeesuksen, joka oli korotettu Israelin Messiaaksi ja koko maailman Herraksi.
Jeesus tulee kohta takaisin – hän elää meissä tässä ja nyt
Jeesus kuuluu historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Me odotamme hänen paluutaan kirkkaudessa ja kunniassa. Mutta ennen kun tuo päivä koittaa, niin meidän taivaan isämme jatkaa työtään täällä maan päällä meidän kauttamme. Hän tekee meissä töitä: siunaa meitä, parantaa ja hoitaa armolla ja totuudella. Mutta hän tekee myös meidän kauttamme töitä tässä maailmassa. Paavalin lailla voimme uskoa, että sen minkä Jumala aloittaa, sen hän myös saattaa päätökseen. ’Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.’ Fil. 1:6. Kuolleista noussut Jeesus sanoi omilleen, Joh. 20:21: ’Rauha teille, niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.’ Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ’ottakaa Pyhä Henki.’ Paavali sanoo, että ’koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.’ Room. 8:19.
Hiljennytään rukoukseen:
Rakas taivaan Isä. Siunaa meitä ja vastaa meidän sydämemme toiveeseen. Kirkasta meille kasvosi, niin että tuntisimme sinut paremmin. Saata meissä työsi päätökseen, tapahtukoon meidän kauttamme sinun tahtosi. Kiitos, että olet antanut meille Jumalan lapsen aseman ja oikeuden. Elä sinä meissä, sinä jonka kautta ja jota varten kaikki on luotu. Jeesuksen nimessä. Aamen.