Johannes Krysostomoksen neuvoja avio- ja perhe-elämään

Olen lueskellut viime aikoina Johannes Krysostomoksen (347-407) saarnoja avioliitosta ja perhe-elämästä. Tuon 400-luvulla eläneen pyhän kirkkoisän saarnat ovat todellisia helmiä. Tämä Johannes, joka eli naimattomana ja selibaatissa koko elämänsä, lyö laudalta suurimman osan moderneja avioliitto-oppaita. Jos nuorelle parille pitäisi antaa avioliitto-opas, suosittelisin ehkä juuri Johanneksen pientä kirjaa On Marriage and Family Life (114 sivua). Avioliitto ei ole Johannekselle este pyhyydelle, vaan enemminkin tie kohti pyhyyttä. Hän puhuu siitä, että Jeesus itse kunnioitti avioliittoa valtavasti tekemällä ensimmäisen ihmeensä juuri Kaanaan häissä, vertaamalla pelastusta kuninkaan pojan hääjuhliin, ja pitämällä itseään Israelin Sulhasena, joka kutsuu kansaansa, morsiantaan, taivaallisiin hääjuhliin – Karitsan häihin. Avioliitto on siis esikuva jumalallisesta pelastuksesta. Olkoon se todella sellainen, eikä näky maanpäällisestä kadotuksesta. Opetuslasten ja fariseusten (ja myös meidän 2000-luvun ihmisten) kauhistukseksi Jeesus kielsi avioeron "muun syyn kuin haureuden tähden", koska ”alun perin” Jumala liitti yhteen miehen ja naisen, niin että heistä tuli yksi liha (Matt. 19). Avioliitto opettaa parhaillaan, kuinka kaksi itsenäistä ja erillistä persoona – mies ja nainen – voivat olla yksi, ja kuinka tuo rakkaudessa toteutuva ykseys on lähde uudelle elämälle eli lapselle.

Johannes kirjoittaa hyvin kauniisti ja vaativasti siitä, miten miehen pitää rakastaa vaimoaan jopa silloin kuin vaimo ei sitä ansaitsisi. Hän painottaa, että Kristus rakasti morsiantaan eli seurakuntaa vielä silloin kuin tuo morsian vihasi häntä. Kristus rukoili ihmisten puolesta, jotka naulitsivat hänet ristille, eli hän rakasti omaansa jo silloin kun hänen omansa halusivat tappaa hänet, ja vielä silloin kun hänen omansa käänsivät hänelle selkänsä ja luottivat epäjumaliin. Paavali käskee aviomiehiä rakastamaan vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaansa, omaa morsiantaan. Johannes opastaa, kuinka miehen tulee kutsua vaimoaan rakkaaksi ja muilla kauniilla lempinimillä, kuinka hän ei saa julkisesti syyttää tai kritisoida häntä, vaan ainoastaan yksityisesti. Kahden kesken mies voi torua vaimoaan, mutta silloinkin lähtökohtana pitää olla miehen rakkaus vaimoaan kohtaan. Miehen pitää aloittaa valituksensa kertomalla, kuinka paljon hän rakastaa vaimoaan. Johannes vaikuttaa välillä todelliselta romantikolta – naimattomalta avio-oppaalta? ;) Johannekselle oli tärkeää, että ihmisellä, myös aviopareilla, oli Jumala koko elämän tärkeimpänä asiana.

"Finally, never call her by her name alone, but with terms of endearment, honor, and love. If you honor her, she won’t need honor from others; she won’t desire praise from others if she enjoys the praise that comes from you. Prefer her before all others, both for her beauty and her discernment, and praise her. She will in this way be persuaded to listen to none that are outside, but to disregard all the world except for you. Teach her to fear God, and all other good things will flow from this one lesson as from a fountain and your house will be filled with ten thousand blessings. If we seek the things that are perfect, the secondary things will follow. The Lord say, “Seek first the kingdom of God and His righteousness, and all these things shall be added to you.” What sort of person do you think the children of such parents will be?”

Johannes on yksi kirkon tärkeimmistä teologeista. Hänellä riittää ymmärrystä perheiden ja avioparien käytännöllisiin kysymyksiin. Toisaalta hän on myös todella tulisieluinen, kiivaasti Kristusta rakastava mies. Johannes opettaa, että nykyään avioliiton tärkein funktio ei ole lasten saaminen vaan se, että avioliitto johtaa miestä ja naista pyhyyteen. Avioliitto ei siis ollut, niin kuin jotkut askeetit saattoivat ehkä opettaa, este pyhyydelle vaan tie kohti sitä. Tässä mielessä Johannes on todella avioliitto-myönteinen. Hän painottaa, että Herran tahdon mukaan elävät avioparit voivat olla täydellisyydessä samalla tasolla kuin luostareissa asuvat munkit ja nunnat!

”Remind one another that nothing in life is to be feared, except offending God. If your marriage is like this, your perfection will rival the holiest of monks.”

Pyhyyteen ei siis kutsuta vain joitain tiettyjä ryhmiä kuten vihittyjä pappeja tai munkkeja, vaan kaikkia kristittyjä. Todellinen pyhä elämä ei ole mahdollista avioliitosta ja perheestä huolimatta, vaan juuri niiden kautta. Tämä Johanneksen voimakas korostus, että siveys ja pyhyys koskevat kaikkia kristittyjä, tulee esille esim. siinä, että hän kehottaa vanhempia kasvattamaan lapsiaan hengellisesti ja henkisesti. Heille pitää – usein heidän vastustuksestaan huolimatta - lukea pyhiä kirjoituksia. Heitä pitää viedä jatkuvasti jumalanpalvelukseen, heidän kanssaan pitää rukoilla ja opiskella. Johannes opettaa, että kasvatuksen perimmäinen tarkoitus ei ole saavuttaa suurta koulutustasoa, vaan se, että lapset olisivat luonteeltaan sankarillisia, empaattisia, rakastavia, totuudellisia, anteeksiantavia, siveellisiä, rehellisiä jne. Protestanttien keskuudessa elää sitkeästi väärä stereotypia, että keskiaikana tavalliselle kansalle ei luettu Raamattua. Tämä 300-400-lukujen kirkkoisä korostamalla korostaa, että Raamattu kuuluu koko kansalle, kaikille kristityille, ja varsinkin tavallisille seurakuntalaisille, jotka eivät ole munkkeja ja pappeja. Niin kuin Johannes opettaa, Raamattua pitää tehdä tutuksi juuri lapsille, uudelle sukupolvelle, koska se on kuin välttämättömän tärkeä karttakirja elämän myrskyihin.  Sanaa tarvitsevat ennen kaikkea ne jotka elävät keskellä tämän elämän myrskyjä – avioliitossa, perhe-elämässä, työmaailmassa, kouluissa jne..

“Don’t say, “Bible-reading is for monks; am I turning my child into a monk?” Make him into a Christian! Why are you afraid of something so good? It is necessary for everyone to know Scriptural teachings, and this is especially true for children. Even at their age they are exposed to all sorts of folly and bad examples from popular entertainments. Our children need remedies for all these things! We are so concerned with our children’s schooling; if only we were equally zealous in bringing them up in the discipline and instruction of the Lord! – Let us give them a pattern to imitate; from their earliest years let us teach them to study the Bible.”

"Don’t think that only monks need to learn the Bible; children about to go out into the world stand in greater need of Scriptural knowledge."

Suomen ev.-lut. kirkolla on kova paine muuttaa näkemyksiään avioliitosta. Pitäisikö avioliitto ja kirkollinen vihkiminen mahdollistaa myös homoille ja lesboille? Miten siihen pitäisi suhtautua, että avoliitot yleistyvät ja suurin osa esikoisista syntyy avioliiton ulkopuolella? ”Ei seksiä ennen avioliittoa”-slogania pidetään vitsinä ja jopa vaarallisena ajatuksena. Miten pitäisi suhtautua siihen, että Suomessa on vuosittain noin 13 000 avioeroa? Tässä rumbassa on mukana vuosittain noin 25 000 lasta. Kaikki merkit näyttävät selvästi, että avioero on paitsi kallis, niin se myös aiheuttaa yleisesti paljon ongelmia ennen kaikkea juuri lapsille. Nyt kun ev.-lut. kirkko tekee omia päätöksiään liittyen avioliittoon, niin suosittelen, tällaisena tavallisena pappina, että seurataan yleisen mielipiteen sijasta kirkkoisien näkemyksiä ja Raamatun opetuksia. Johannes Krystostomoksen ajatukset saisivat laajemmin inspiroida meitä parantamaan perhe-elämäämme ja avioliittoamme. Meillä kaikilla on tässä parannuksen paikka.

Tässä on lyhyt esitys meidän kaikkien suuresta sankarista.

Jumala on (ihmis)mieletön

Isä Cantalamessa innosti meitä palaamaan kristinuskon perusteisiin ja etenkin kolmiyhteisen Jumalan luo. Ekumenian kannalta Jumalan kolmiyhteyden esittäminen kaiken lähtökohtana toimii, koska tästä kaikki kristityt ovat yleensä (ainakin virallisesti) samaa mieltä. Cantalamessa sanoi, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan on ainut pätevä vastaus modernin ateismin hyökkäykselle. Miten voi olla näin? Hän perusteli, että jos 1800-luvulla kolminaisuusoppi olisi otettu tosissaan, niin filosofisen ateismin läpimurto ei olisi ollut niin voitokas. Ludwig Feuerbach esitti tuolloin, että Jumala on vain uskovaisen mielen heijastuma.

Feuerbachin väite on vakuuttava, jos jumalan ajatellaan olevan jokin epämääräinen suurin henkinen voima, deistinen jumaluus jossain taivaassa. Mutta on vaikea kuvitella, että kolmiyhteinen Jumala, jonka toinen persoona kuoli häpeällisen kuoleman ristillä, olisi ”mielen heijastuma”. Miksi ihmeessä ihmisen mieli halusi jakaantua juuri kolmeen ja silti olla yksi? Kristillinen usko, jos se otetaan tosissaan, on ihmismielen vastainen. Ajatus kolmesta persoonasta, jotka muodostavat Yhden ja ainoan Jumalan, ei ole ihan tavanomainen. Lisäksi, jos menemme kolminaisuudesta Golgatan ristille, niin käy vielä selvemmäksi, että kristinuskon ydinuskomukset eivät ole mitään yleisen mielen heijastumia.

”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus”, 1. Kor. 1:23-24. Paavali jatkaa, että ”me julistamme…, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa”, 1. Kor. 2:9. Kristinuskon ydinsanoma on siis jotain ”mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa.” Pitää muistaa, että ristiinnaulittu oli juutalaisen lain mukaan Jumalan kiroama ihminen (5. Moos. 21:22-23). Ajatus ristiinnaulitusta Messiaasta oli todella ennen kuulematon. Kreikkalaisille risti edusti kaikkea pahaa ja hävettävää. Siihen ei osattu yhdistää mitään jumalallista.

Cantalamessa totesi, että nykyään on äärimmäisen tärkeää, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan saadaan kristittyjen arkeen ja elämään. Tämä ei saa jäädä vain opilliseksi teoriaksi, vaan sen pitää toimia, sillä pitää olla merkitystä tavallisen kristityn elämässä. Hän antoi yhden hyvän käytännöllisen haasteen. Mitä tapahtuisi, jos perhe tai seurakunta ottaisi mallia kolmiyhteisestä Jumalasta?

Usein Jumalan kolmiyhteyttä on verrattu juuri perheeseen – mieheen, vaimoon ja lapseen. Evankeliumeissa kolminaisuuden persoonat eivät korosta tai tuo itseään esille vaan toisiaan. Isä sanoo Pojalleen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” (Matt. 4). Poika tekee kaiken, mitä Isä käskee. Hän kirkastaa Isän: ”Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni”, Joh. 17:4. Poika ilmoittaa Isän kenelle tahtoo: ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa”, Matt. 11:27. Pyhän Hengen päätehtävä on taas kirkastaa Kristusta, Joh. 16:14. Henki ilmoittaa meille koko totuuden, mutta ”hän ei puhu omissa nimissään”, vaan kaiken, ”minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta”, Joh. 16:14. Näin ollen Isä, Poika ja Pyhä Henki kehuvat aina kilvan toisiaan, he ”rakastavat toisiaan niin kuin itseään”. Ajattele jos mies, vaimo ja lapsi käyttäytyisivät näin – kehuen ja korostaen toinen toisiaan. Miltä kristittyjen välinen ekumenia näyttäisi, jos toimisimme aina kolmiyhteisen Jumalan hengessä?

Seurakunnan tulisi toimia tällä tavalla. Mehän olemme yksi ruumis, jossa on monta jäsentä. Yhden jäsenen menestys on koko ruumiin etu. Kun yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii. Kun Poika kärsi ristillä, Isä kärsi hänen vierellään – menetyksen surua: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

Perhe on paras/pahin

Suomeen syntyy vuosittain noin 30 000avioerolasta. Jokin aika sitten oli hesarissa juttu siitä, että lasten satujen tarinat ovat muuttuneet realistisemmiksi. Nykysaduissa ei kuvata kotia täydellisenä rauhan paikkana, vaan niissä käsitellään vaikeita asioita liittyen vanhempien viinan käyttöön, väkivaltaan, sisarusten kateuteen, katkeruuteen, kiusaamiseen. Siskoni opiskelee kirjallisuutta, ja hän kertoi minulle yhden tosi jännän asian perheistä, mitä en tiennyt. Antiikin kreikkalainen kirjallisuus ja Raamatun kertomukset eroavat toisistaan selkeästi siinä, miten niissä kuvataan tavallinen perhe-elämä.

Homeroksella esim. kotoinen arki on kuvattu idyllisen rauhalliseksi, kun taas Vanhan testamentin kertomuksissa kaikki ylevä, traaginen ja ongelmallinen tapahtuu juuri kodin ja arkielämän piirissä. Ensimmäinen murha on veljesmurha. Kain tappoi Aabelin, 1. Moos. 4., kateudesta. Veljekset Jaakob ja Eesau tappelivat jo kohdusta alkaen siunauksesta, isän suosiosta. Aabrahamin ja Saaran suurin toive oli sidottu heidän poikaansa Iisakkiin, joka piti tappaa!! Siskokset Raakel ja Lea riitelivät siitä, kumpi olisi haluttavampi miehensä silmissä. Jeesuksen vertaukset kertovat usein siitä ympäristöstä, mikä on ihmiselle kaikkein läheisin, eli perheestä: ’eräällä miehellä oli kaksi poikaa..’ Toinen oli kohtelias valehtelija, toinen epäkohtelias, mutta rehellinen – toinen jatkoi isänsä firmassa, toinen ei, Matt. 21:28 - 32. Toinen oli kuuliainen veli, toinen veli pakkasi tavaransa, paiskasi oven kiinni mennessään ja muutti pois kotoa – tuhlaajapoika, Luuk. 15.

Kuulin jostain, että keskivertosuomalaisessa perheessä nuorukainen viettää perheensä kanssa yhteistä aikaa noin 7minuuttia. Hän kuluttaa netissä tai tv:n ääressä joku kolme tuntia – en tiedä pitääkö tämä paikkansa – hurjalta kuulostaa. Kyllä olisikin kumma juttu, jos tuollaisilla nuorilla ei olisi tulevaisuudessa ihmissuhdeongelmia. Raamatun perhekuvaukset kertovat aika selvästi meidän elämästä.