Helsingin uusi rabbi Simon Livson valaisee, että lammas oli yksi muinaisten egyptiläisten jumalista (ks. juttu tästä). Olen kuullut tämän näkemyksen aiemminkin. Ajatus on varsin mielenkiintoinen ja sen myötä pääsiäisen sanoma sen kuin voimistuu. Ajatelkaa, että israelilaiset olivat olleet 400 vuotta Egyptissä. He olivat omaksuneet egyptiläisten kulttuurin, uskonnon, jumalat ja tavat. Heprealaisten oma Jumala – Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala – oli täysin unohtunut. Lopulta israelilaiset olivat lähes täysin assimiloituneita ”maahanmuuttajia”. Tässä tilanteessa Mooses saa puskassa kutsun Herralta, Israelin Jumalalta, että kansa on vapautettava tuosta pakanallisuudesta, jonka he ovat nielleet empimättä ja jossa he ovat korviaan myöten.
Faarao on tietysti eri mieltä Israelin Jumalan kanssa. Hän ei päästä kansaa vapauteen. Mooses vaatii ja vaatii pyhällä sisulla, että kansa on vapautettava. Faarao pysyy paatumuksessaan. Viimein Mooses saa käskyn ottaa egyptiläisten jumalan, tappaa sen julkisesti, ja jotta syyllisyys ei jäisi epäselväksi, heprealaisten piti vielä sivellä lampaan verta oven pieliin. Tällaisen tekosen jälkeen – kun sadat tuhannet heprealaiset olivat teurastaneet julkisesti Egyptin ”pyhät lehmät” – heprealaisten oli varsin helppo lähteä Egyptistä. Itse asiassa egyptiläiset eivät ainoastaan antaneet heille lupaa lähteä, vaan heidät kirjaimellisesti ajettiin maasta! Näiden ”pyhäin häpäisijöiden” ei olisi enää turvallista asua Egyptissä.
Voimme päätellä tästä, että Jumala haluaa meidän julkisesti ”teurastavan” tämän maailman epäjumalat ja synnin. Tällaisten tekosten jälkeen Herran kansa on ”ahtaalla tässä maailmassa”.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste exodus tarina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste exodus tarina. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. huhtikuuta 2012
sunnuntai 16. joulukuuta 2007
Mihin tätä sukupolvea voisi verrata..
Tässä on saarnani, jonka pidin juuri äskettäin Mikaelin kirkossa.
Matt 11:11 – 19
Jeesus puhuu aika paljon omasta sukupolvestaan. Hän tavallaan on arvioi aikansa henkeä ja ajan tuulia aika syvällisesti. Suomen historiassa puhutaan usein itsenäisyysajan sukupolvesta, talvisodan sukupolvesta, jälleenrakentamisen sukupolvesta, 60-luvun radikaalista sukupolvesta, ja nykyään on varttumassa ja estradille tai kehään astumassa uusi sukupolvi, joka vielä vähän etsii itseään.
Psalmeissa sanotaan aika monta kertaa, 33:3; 40:4; 96:1; 98:1; Jes 42:10: virittäkää Herralle uusi laulu! Kristinusko uhkaa jäädä historiaksi, jos uusi laulu ei aina vähintään sukupolvien väliajoin kajahda, ja aina tuo laulu kuulostaa vähän erilaiselta, vaikka sisältö onkin sama.
Jeesus mietti: mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Jokainen voi tykönänsä miettiä, mihin itse vertaisi tätä meidän sukupolveamme? Jeesuksen suussa sanat ’tämä sukupolvi’ tarkoitti myös jotain aivan erityistä. Se oli nimittäin käsite, joka on peräisin jo Vt:sta. Vt:ssa ’tämä sukupolvi’ viittaa useimmiten siihen sukupolveen, jonka Jumala johdatti Mooseksen johdolla pois Egyptin orjuudesta. Tuo sukupolvi kulki autiomaassa 40vuotta, ja tuona aikana he valittivat milloin mistäkin, kerran he halusivat jopa kivittää Mooseksen ja hylätä Herransa. He kapinoivat joka mutkassa, mutta tästä huolimatta Jumala piti heistä huolen ja siunasi heitä. Kuitenkaan tuo Egyptistä vapautettu sukupolvi ei päässyt perille luvattuun maahan, ei edes Mooses.
Tuosta vapautetusta, erämaavaelluksen sukupolvesta ei sanota Mooseksen kirjoissa paljoa hyvää. Tuota sukupolvea kuvataan esimerkiksi näin, Dtn 32:5: ’kelvottomasti rikkoi häntä vastaan tämä kiero ja katala sukupolvi, ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan vaan kansansa häpeätahra.’ Dtn 32:20: ’He ovat kapinoiva sukupolvi, lapsia joihin ei voi luottaa.’ On aika jännää, että erityisesti tuota sukupolvea, jonka Jumala kutsui vapauteen, kutsutaan erityisen syntiseksi, pahaksi ja uppiniskaiseksi – mahdottoman vaikeiksi ihmisiksi.
Jeesuksen aikana luettiin Raamatusta myös, että Nooan aikana oli elänyt erityisen paha sukupolvi. Tuon sukupolven aikana, Gen 6:11 – 12, ’turmelus levisi maassa ja väkivalta täytti maan, ja ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.’ Ja tuon sukupolven aikana Jumala lähetti tulvan, ja tulva tuli yllättäen ja odottamatta. Ainoastaan Nooa oli kumppaneineen valmistautunut siihen, tuon pahan sukupolven keskellä.
Nyt kun Johannes Kastaja ja Jeesus nähdään tätä taustaa vasten, niin me saatetaan ymmärtää Jeesuksen merkityksestä jotain tosi suurta ja tärkeää. Nimittäin kun katsotaan, mitä Jeesus sanoi tuosta hänen aikaisesta sukupolvestaan, niin kuva käy aika hurjaksi. Hän sanoi, Mark 8:38: ’joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa.’ Kun häneltä kysyttiin jotain merkkiä, jolla hän osoittaisi olevansa se oikea ja todellinen Messias, niin hän sanoi, Matt 16:4: ’tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.’ Jeesus sanoi, että menneistä päivistä aina tähän päivään asti hänen kansalaisensa olivat vainonneet ja tappaneet heille lähetettyjä profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Tästä hän sanoi, että, Matt 23:36: ’totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta.’ Lopulta Jeesus turhautuu ja sanoo, Mark 9:19: ’voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?’
Tämä Jeesuksen sukupolvi ei siis itkenyt eikä tanssinut, vaikka heitä kutsuttiin millä lailla tahansa. Ei. Jeesus hyljättiin. Hänestä sanottiin, että hän on ’syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä’. Johannes Kastajasta sanottiin, että ’hänessä on paha henki.’ Totta on tietty se, että Johannes Kastaja ja Jeesus saivat paljon kannattajia, ja senhän takia heitä pelättiinkin. Aika suuri osa kansasta, varsinkin ne kansan syrjityt ryhmät eli julkisyntiset ja uskonnollisessa mielessä alisuoriutuvat ihmiset eli publikaanit ja muut sellaiset, seurasivat näitä miehiä. Mutta silti: Johannes Kastajan kaula katkaistiin, ja kohta sen jälkeen Jeesus ristiinnaulittiin. Tuo syntinen sukupolvi hylkäsi Johannes Kastajan, joka profeetoista suurin, ja Jeesuksen, joka on Messias, Herra.
Onko maailma muuttunut? Miten on tämän meidän sukupolven laita? Olemmeko me sellaisia torilla leikkiviä lapsia, jotka tanssivat, kun muut lapset soittavat meille huilua, ja sellaisia, jotka itkevät, kun muut ovat surullisia? Tai sanommeko mekin: Ei, emme me halua leikkiä teidän kanssanne. Onko meillä korvat, joilla kuulla? Olemmeko me jotain erityisiä poikkeuksia tämän sukupolven keskellä? Viritämmekö me sen uuden laulun Herralle, joka soi niin kauniisti?
Olemmeko me niin kuin ne harvat uskolliset Mooseksen sukupolven aikana, tai niin kuin Nooa silloisen pahan ja väkivaltaisen sukupolven keskellä? Paavali sanoo ihan selvästi, Gal 1:4, että Kristus ’uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.’ Tässä ja monissa muissa kohdissa käy ilmi, että tämä nykyinen maailma, tämä sukupolvi on paha siinnä missä aiemmatkin sukupolvet. Samalla tässä sanotaan, että oli Isän Jumalan tahto, että meidät on pelastettu Jeesuksen täydellisellä uhrilla tästä nykyisestä pahasta maailmasta.
Leikkivien ja itsepäisten lasten lisäksi Jeesus vertasi omaa sukupolveaan myös Nooan sukupolveen. Tuo vertaus on tosi kova, koska monet juutalaiset lainoppineet Jeesuksen aikana ajattelivat, että nimenomaan Nooan sukupolven aikana (Gen 7:1) oli elänyt se pahin ja väkivaltaisin sukupolvi kautta historian. Juutalaiset myös ajattelivat, että juuri ennen pelastuksen aikojen täyttymistä, pahuus lisääntyisi tosi kovaksi, ahdistus täyttäisi koko maailman, ja sitten tulisi pelastus. Varmasti Jeesus ajatteli vähän samalla tavalla, kun hän puhui lopun ajan koettelemuksista, jotka päättyisivät aivan yllättäen, silloin kuin toivoa ei enää oikein olisi, kun Ihmisen Poika ilmestyisi ja pelastaisi omansa.
Nyt joulun ovella olen miettinyt sitä, että Jeesus jäi majatalon oven taakse. Hänet laskettiin seimeen ja sitten jossain vaiheessa paimenet tulivat häntä katsomaan. Paimenet tulivat paikalle sen takia, koska enkeli ilmestyi heille ja ilmoitti suoraan taivaasta, että teille on syntynyt Vapahtaja, Herra, Kristus. Tämän pahan maailman keskellä ei yksikään ihminen löydä Jumalaa omassa viisaudessaan tai hyvyydessään. Yksikään sukupolvi tai sen jäsen ei laula Herralle uutta laulua, jos Jumala ei kutsu häntä omakseen, avaa hänen korviaan ja silmiään näkemään ja kuulemaan, ja ellei Jumala itse herätä uskoa hänessä. Jeesus sanoo, Joh 6:44, 65: ’ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.’ Paavali sanoo, Ef 2:3, että mekin ennen ’olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.’ Mutta, Ef 2:8, ’armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.’ Samoin Paavali kirjoittaa, Gal 1:16, että Jumala ’näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle.’ Jeesus sanoi, että Isä, taivaan ja maan Herra, on ’salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille, ‘ ja, että Isää, Jumalaa ’ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.’
Tälle maailmalle Jeesus Kristus on tänäänkin hullu juttu. Tämän takia meillä on syytä vain kiittää taivaallista Isäämme siitä, että hän on avannut meidän korvamme kuulemaan hyvän paimenen äänen. Aivan niin kuin silloin aikoinaan kun tuo ’syömäri ja juomari, syntisten ystävä’ aterioi syntisten kanssa, aiheuttaen hämmentävää iloa, samalla lailla meillä on syytä tuntea hämmentynyttä iloa, siitä, että meille on tämä ihme suotu, että saamme olla Jeesuksen ystäviä, veljiä ja sisaria. Hänen rakkautensa on niin suuri, ettei sitä voi käsittää. Vaikka elämäni perusajatus tiivistyy usein sanaan anteeksi, niin kuitenkin kovimmin kajahtaa kiitos. Olen niin kiitollinen Jumalalle, Isälleni, joka näki hyväksi avata minun kuurot korvani evankeliumille. Olen niin kiitollinen Jeesukselle, Jumalan Pojalle, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Olen joka suhteessa kiitollisuuden velassa.
Syntisten ystävä etsi 2000vuotta sitten kadonneita lampaita, syntisiä hän kutsui yhteyteensä. Hän kutsui luokseen ihmisiä tuosta pahasta sukupolvesta, jotka olivat kuin lapsia, jotka eivät halunneet leikkiä hänen kanssaan. Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä: tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuorimien uuvuttamat, katsokaa minua, minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Matt 11:11 – 19
Jeesus puhuu aika paljon omasta sukupolvestaan. Hän tavallaan on arvioi aikansa henkeä ja ajan tuulia aika syvällisesti. Suomen historiassa puhutaan usein itsenäisyysajan sukupolvesta, talvisodan sukupolvesta, jälleenrakentamisen sukupolvesta, 60-luvun radikaalista sukupolvesta, ja nykyään on varttumassa ja estradille tai kehään astumassa uusi sukupolvi, joka vielä vähän etsii itseään.
Psalmeissa sanotaan aika monta kertaa, 33:3; 40:4; 96:1; 98:1; Jes 42:10: virittäkää Herralle uusi laulu! Kristinusko uhkaa jäädä historiaksi, jos uusi laulu ei aina vähintään sukupolvien väliajoin kajahda, ja aina tuo laulu kuulostaa vähän erilaiselta, vaikka sisältö onkin sama.
Jeesus mietti: mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Jokainen voi tykönänsä miettiä, mihin itse vertaisi tätä meidän sukupolveamme? Jeesuksen suussa sanat ’tämä sukupolvi’ tarkoitti myös jotain aivan erityistä. Se oli nimittäin käsite, joka on peräisin jo Vt:sta. Vt:ssa ’tämä sukupolvi’ viittaa useimmiten siihen sukupolveen, jonka Jumala johdatti Mooseksen johdolla pois Egyptin orjuudesta. Tuo sukupolvi kulki autiomaassa 40vuotta, ja tuona aikana he valittivat milloin mistäkin, kerran he halusivat jopa kivittää Mooseksen ja hylätä Herransa. He kapinoivat joka mutkassa, mutta tästä huolimatta Jumala piti heistä huolen ja siunasi heitä. Kuitenkaan tuo Egyptistä vapautettu sukupolvi ei päässyt perille luvattuun maahan, ei edes Mooses.
Tuosta vapautetusta, erämaavaelluksen sukupolvesta ei sanota Mooseksen kirjoissa paljoa hyvää. Tuota sukupolvea kuvataan esimerkiksi näin, Dtn 32:5: ’kelvottomasti rikkoi häntä vastaan tämä kiero ja katala sukupolvi, ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan vaan kansansa häpeätahra.’ Dtn 32:20: ’He ovat kapinoiva sukupolvi, lapsia joihin ei voi luottaa.’ On aika jännää, että erityisesti tuota sukupolvea, jonka Jumala kutsui vapauteen, kutsutaan erityisen syntiseksi, pahaksi ja uppiniskaiseksi – mahdottoman vaikeiksi ihmisiksi.
Jeesuksen aikana luettiin Raamatusta myös, että Nooan aikana oli elänyt erityisen paha sukupolvi. Tuon sukupolven aikana, Gen 6:11 – 12, ’turmelus levisi maassa ja väkivalta täytti maan, ja ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.’ Ja tuon sukupolven aikana Jumala lähetti tulvan, ja tulva tuli yllättäen ja odottamatta. Ainoastaan Nooa oli kumppaneineen valmistautunut siihen, tuon pahan sukupolven keskellä.
Nyt kun Johannes Kastaja ja Jeesus nähdään tätä taustaa vasten, niin me saatetaan ymmärtää Jeesuksen merkityksestä jotain tosi suurta ja tärkeää. Nimittäin kun katsotaan, mitä Jeesus sanoi tuosta hänen aikaisesta sukupolvestaan, niin kuva käy aika hurjaksi. Hän sanoi, Mark 8:38: ’joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa.’ Kun häneltä kysyttiin jotain merkkiä, jolla hän osoittaisi olevansa se oikea ja todellinen Messias, niin hän sanoi, Matt 16:4: ’tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.’ Jeesus sanoi, että menneistä päivistä aina tähän päivään asti hänen kansalaisensa olivat vainonneet ja tappaneet heille lähetettyjä profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Tästä hän sanoi, että, Matt 23:36: ’totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta.’ Lopulta Jeesus turhautuu ja sanoo, Mark 9:19: ’voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?’
Tämä Jeesuksen sukupolvi ei siis itkenyt eikä tanssinut, vaikka heitä kutsuttiin millä lailla tahansa. Ei. Jeesus hyljättiin. Hänestä sanottiin, että hän on ’syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä’. Johannes Kastajasta sanottiin, että ’hänessä on paha henki.’ Totta on tietty se, että Johannes Kastaja ja Jeesus saivat paljon kannattajia, ja senhän takia heitä pelättiinkin. Aika suuri osa kansasta, varsinkin ne kansan syrjityt ryhmät eli julkisyntiset ja uskonnollisessa mielessä alisuoriutuvat ihmiset eli publikaanit ja muut sellaiset, seurasivat näitä miehiä. Mutta silti: Johannes Kastajan kaula katkaistiin, ja kohta sen jälkeen Jeesus ristiinnaulittiin. Tuo syntinen sukupolvi hylkäsi Johannes Kastajan, joka profeetoista suurin, ja Jeesuksen, joka on Messias, Herra.
Onko maailma muuttunut? Miten on tämän meidän sukupolven laita? Olemmeko me sellaisia torilla leikkiviä lapsia, jotka tanssivat, kun muut lapset soittavat meille huilua, ja sellaisia, jotka itkevät, kun muut ovat surullisia? Tai sanommeko mekin: Ei, emme me halua leikkiä teidän kanssanne. Onko meillä korvat, joilla kuulla? Olemmeko me jotain erityisiä poikkeuksia tämän sukupolven keskellä? Viritämmekö me sen uuden laulun Herralle, joka soi niin kauniisti?
Olemmeko me niin kuin ne harvat uskolliset Mooseksen sukupolven aikana, tai niin kuin Nooa silloisen pahan ja väkivaltaisen sukupolven keskellä? Paavali sanoo ihan selvästi, Gal 1:4, että Kristus ’uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.’ Tässä ja monissa muissa kohdissa käy ilmi, että tämä nykyinen maailma, tämä sukupolvi on paha siinnä missä aiemmatkin sukupolvet. Samalla tässä sanotaan, että oli Isän Jumalan tahto, että meidät on pelastettu Jeesuksen täydellisellä uhrilla tästä nykyisestä pahasta maailmasta.
Leikkivien ja itsepäisten lasten lisäksi Jeesus vertasi omaa sukupolveaan myös Nooan sukupolveen. Tuo vertaus on tosi kova, koska monet juutalaiset lainoppineet Jeesuksen aikana ajattelivat, että nimenomaan Nooan sukupolven aikana (Gen 7:1) oli elänyt se pahin ja väkivaltaisin sukupolvi kautta historian. Juutalaiset myös ajattelivat, että juuri ennen pelastuksen aikojen täyttymistä, pahuus lisääntyisi tosi kovaksi, ahdistus täyttäisi koko maailman, ja sitten tulisi pelastus. Varmasti Jeesus ajatteli vähän samalla tavalla, kun hän puhui lopun ajan koettelemuksista, jotka päättyisivät aivan yllättäen, silloin kuin toivoa ei enää oikein olisi, kun Ihmisen Poika ilmestyisi ja pelastaisi omansa.
Nyt joulun ovella olen miettinyt sitä, että Jeesus jäi majatalon oven taakse. Hänet laskettiin seimeen ja sitten jossain vaiheessa paimenet tulivat häntä katsomaan. Paimenet tulivat paikalle sen takia, koska enkeli ilmestyi heille ja ilmoitti suoraan taivaasta, että teille on syntynyt Vapahtaja, Herra, Kristus. Tämän pahan maailman keskellä ei yksikään ihminen löydä Jumalaa omassa viisaudessaan tai hyvyydessään. Yksikään sukupolvi tai sen jäsen ei laula Herralle uutta laulua, jos Jumala ei kutsu häntä omakseen, avaa hänen korviaan ja silmiään näkemään ja kuulemaan, ja ellei Jumala itse herätä uskoa hänessä. Jeesus sanoo, Joh 6:44, 65: ’ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.’ Paavali sanoo, Ef 2:3, että mekin ennen ’olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.’ Mutta, Ef 2:8, ’armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.’ Samoin Paavali kirjoittaa, Gal 1:16, että Jumala ’näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle.’ Jeesus sanoi, että Isä, taivaan ja maan Herra, on ’salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille, ‘ ja, että Isää, Jumalaa ’ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.’
Tälle maailmalle Jeesus Kristus on tänäänkin hullu juttu. Tämän takia meillä on syytä vain kiittää taivaallista Isäämme siitä, että hän on avannut meidän korvamme kuulemaan hyvän paimenen äänen. Aivan niin kuin silloin aikoinaan kun tuo ’syömäri ja juomari, syntisten ystävä’ aterioi syntisten kanssa, aiheuttaen hämmentävää iloa, samalla lailla meillä on syytä tuntea hämmentynyttä iloa, siitä, että meille on tämä ihme suotu, että saamme olla Jeesuksen ystäviä, veljiä ja sisaria. Hänen rakkautensa on niin suuri, ettei sitä voi käsittää. Vaikka elämäni perusajatus tiivistyy usein sanaan anteeksi, niin kuitenkin kovimmin kajahtaa kiitos. Olen niin kiitollinen Jumalalle, Isälleni, joka näki hyväksi avata minun kuurot korvani evankeliumille. Olen niin kiitollinen Jeesukselle, Jumalan Pojalle, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Olen joka suhteessa kiitollisuuden velassa.
Syntisten ystävä etsi 2000vuotta sitten kadonneita lampaita, syntisiä hän kutsui yhteyteensä. Hän kutsui luokseen ihmisiä tuosta pahasta sukupolvesta, jotka olivat kuin lapsia, jotka eivät halunneet leikkiä hänen kanssaan. Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä: tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuorimien uuvuttamat, katsokaa minua, minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
perjantai 16. marraskuuta 2007
Lapsienkaltaisten johdolla Jumalan valtakuntaan
Ohessa on tulosaarnani, jonka pidin tänään Mikaelin srk:ssa. Saarna oli oikeasti lyhennelmä tästä tekstistä.
Pidin saarnan jakeista Matt. 18:1 - 10.
Kuka on meistä suurin? Kuka on siunatuin? Hmm. Pikkupoikana ei kyselty vaan julistettiin varmana, että ’meidän isä on paras, parempi kuin teidän isä.’ Jotkut kristityt nuoret jatkavat vähän pidemmälle tätä kaunista uhoa kantaen julistavia paitoja, joissa lukee esim. ’min pappa har skapat din pappa.’ Eli minun isäni on luonnut sinun isäsi! Minusta on tosi hienoa katsella ja kuunnella pikkulasten juttuja ja heidän leikkejä. Ihan oikeasti monta kertaa toivoisin itse olevani paljon lapsenmielisempi, paljon aidompi. Päivän evankeliumista kuulimme, että tämä on myös Jeesuksen toivo meidän suhteemme. Nöyrtykää ja alentukaa lasten kaltaisiksi! Sellaiset ihmiset, jotka kantavat kaikenlaisia tunnustuksia, mitaleita, titteleitä ja arvoja, eivät välttämättä ole suurimpia taivasten valtakunnassa. Vaan todellinen suuruus Jumalan silmissä tulee alentumisen kautta. Meidän kiitoksenkipeiden ihmisten on vaikea ymmärtää tätä, mutta niin se vain on.
Mutta katsotaan tuota lasta, jonka Jeesus asettaa meidän keskellemme meille esikuvaksi. Lapset ovat tietysti kovia itkemään, he valvottavat vanhempiaan, he ovat leikkisiä, he ovat joskus tuhmia, he luottavat täysin vanhempiinsa, he ovat helppouskoisia, he ovat erittäin alttiita kaikelle opetukselle ja johdatukselle, he ovat erittäin kehittyvässä vaiheessa. Lapset ovat ehdottomia. He ovat joko jonkun asian puolella tai sitä vastaan. Heihin on helppo vaikuttaa joko hyvässä tai pahassa.
Lapsuus ja nuoruus on jonkinlainen Raamatullinen teemasana sellaiselle ajalle, jolloin ihminen on erittäin herkkä Jumalan kutsulle. Lyhykäisyydessään monet profeetat, erityisesti Hesekiel ja Hoosea, kehittivät Israelin historiasta jonkinlaisen kronikan, joka kulkee ihmisen eri ikä-vaiheiden mukaisesti. Israel sai runollisia lempinimiä kuten vaikka neitsyt tytär Siion. Tämä on vähän samanlaista kielenkäyttöä kun se, kun Suomea kutsutaan Suomi Neidoksi. Joka tapauksessa profeettojen ajatuksena oli, että nuoruudessaan, Israelin eli tytär Siionin ollessa vielä aivan avuton pienokainen, Jumala kutsui, valitsi ja vapautti sen Egyptin orjuudesta, Hes. 16:4 - 8. Tällainen runollinen kieli on kaunista ja rikasta.
Otan esimerkin. Neitsyt tytär Siion on pikkuvauva, väheksytty ja kiusattu, muiden hylkäämä, kun Herra näkee sen Egyptissä ja vapauttaa sen. Profeetta Hesekielin luvun 16 mukaan Israel syntyi koviin olosuhteisiin: ’kun synnyit, ei napanuoraasi katkaistu, ei vedellä sinua pesty, suolalla ei sinua hierottu eikä sinua laitettu kapaloihin. Mitään näistä ei sinulle tehty, sen vertaa ei kukaan sinua säälinyt.. Sinut vietiin ulos ja jätettiin heitteille, niin vähäarvoisena henkeäsi pidettiin, kun synnyit. Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut – tuossa hädässäsi—minä sanoin sinulle: jää eloon ja kasva suureksi!’ Eli tämän jännän kuvauksen mukaisesti Jumala valitsi ja pelasti tuon hylätyn vauvan, ja antoi hänelle kasvukodin ja ajan myötä tuosta lapsesta kehittyi nuori ja erittäin viehättävä neitonen. Hesekiel jatkaa kertomustaan Jumalan ja hänen kansansa suhteesta, 16:8: ’ja minä näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika.. Minä vannoin sinulle valan ja solmin kanssasi liiton, ja sinä tulit minun omakseni, näin sanoo Herra Jumala.’ Tuona aikana, nuoruudessaan kansa vastasi Jumalan kutsuun, silloin se solmi liiton, silloin oli rakkauden aika. Mutta matkalla, iän myötä tuosta nuoresta neitosesta tulee kapinallinen, joka kaipaa takaisin Egyptiin, valittaa monesta asiasta ja uhkaa kivittää Mooseksen ja haluaa vaihtaa Jumalansa epäjumaliin. Loppujen lopuksi kukaan tuosta muinaisesta sukupolvesta, yhtä henkilöä lukuun ottamatta, ei päässyt luvattuun maahan, vaan kaikki väsyvät autiomaamatkalle. Vasta heidän lapsensa, uusi sukupolvi valloittaa luvatun maan, ja tämän uuden sukupolven johdolla astutaan luvattuun maahan.
Tällä tavalla profeetat ovat usein kuvanneet Israelin historiaa vertaamalla sitä ihmis-elämään, jonka elämään kuuluu toiveita, iloja, pelkoja, unelmia, intohimoja, hyveitä ja syntejä. Dramatiikkaa – kaikkea mitä elämään kuuluu. Lopulta tuo nuoruusaika saa paljon huomiota, koska silloin oli kaikki uutta ja viatonta, silloin oli rakkauden aika, silloin Israel suostui kutsuun ja lähti liikkeelle kohti luvattua maata. Silloin kansa oli vielä nuori, innokas, avuton, viaton ja niin innostunut Jumalastaan ja kutsumuksestaan. Profeetta Hoosea profetoi kansalleen tulevasta uudesta pelastuksen ajasta, silloin käy taas kutsu ja silloin Israel vastaa siihen, niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin vastarakastunut neitonen, niin kuin silloin ennen, Hoos. 2:16 - 17: ’Katso, minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin kun hän lähti Egyptistä.’
Nyt Jeesuksen kautta tuo profetia oli toteutumassa. Jeesus oli Johannes Kastajan kanssa aloittanut toimintansa Juudean autiomaassa, Jordanin joen raja-alueilta. Näillä main Jeesus ”suostutteli” kansaansa kääntymään, nöyrtymään Jumalan puoleen – vastaamaan Herransa kutsuun, niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin lapsen lailla. Jeesus julisti evankeliumia Jumalan valtakunnan tulosta ja hän sanoi, ettei sinne pääse kukaan muu kuin se, joka nöyrtyy ’tämän lapsen kaltaiseksi.’ Israel tulisi vastaamaan Messiaansa ja Jumalansa kutsuun, ’niin kuin nuoruutensa päivinä.’ Jeesus kutsui kansaansa seuraamaan häntä itseään lapsen ennakkoluulottomuudella, lapsen avoimuudella, lapsen luottamuksella, lapsen varmuudella, lapsen innolla, lapsen leikkimielisyydellä, lapsen tyylillä. Jeesus ylisti taivaan ja maan Herraa siitä, Matt. 11:25, että hän oli ’salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.’ Jeesus rohkaisi omaa pientä ja lapsenmielistä opetuslapsiporukkaansa sanomalla, Luuk. 12:32: ’älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.’
Minun pitää kai vielä painottaa, että taivasten valtakuntaan ei ole ikärajoja. Sinne pääse kaikenikäisiä vanhoja ja nuoria, mutta olennaista on, että siellä on vain ihmisiä, jotka ovat kääntyneet ja alentaneet itsensä lapsenkaltaisiksi. Tällaiset ihmiset rakastuvat Jeesukseen, he taipuvat hänen ”suostutteleviin” lupauksiinsa elämänsä kuivilla autiomailla, he vastaavat hänen kutsuun ’kuin nuoruutensa päivinä.’ Sydämestäni toivon, että itse säilyttäisin aina niin sanotun ”ensirakkauteni” Jeesukseen ja Jumalaan, niin että aina olisin avoin hänen ohjeilleen ja kutsulleen ja johdatukselleen, ’niin kuin nuoruuteni päivinä.’ Tiivistetysti voidaan sanoa, että taivasten valtakuntaan mennään lapsenmielisten johdolla – ja meitä johtaa siis meidän Hyvä Paimenemme.
Mutta mietitään hetki, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä oli aihe, josta opetuslapset riitelivätkin ja väittelivät keskenään. Tästä samasta aiheesta riidellään vielä tänäkin päivänä aika paljon, koska niin moni haluaisi olla suurin. Jeesus oli aikaisemmin sanonut, Matt. 11:11, että ’yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.’ Eli näillä lapsenkaltaisilla taivasten valtakunnan jäsenillä on uskomattoman suuri arvo – heistä vähäisin on suurempi kuin profeettojen profeetta eli Johannes Kastaja. Toisaalta Jeesus sanoo aika jännästi, aika ristiriitaisen tuntuisesti, että näiden huippuarvollisten pyhien asemaan päästään vain ja ainoastaan alentamalla itsensä ja nöyrtymällä. Voidaan kysyä, että mitä tekemistä näillä kahdella asialla on keskenään? Miten joku voi alentaa itsensä maailman ja tulevan maailman suurimpien ihmisten tasolle? Meistä tulee siis sitä suurempia, mitä pienimmiksi nöyrrymme.
Meidän uskomme mukaan ja Jeesuksen mukaan me häneen uskovat pienokaiset olemme saaneet uskomattoman paljon. Me olemme kirkkauden perillisiä, Jumalan valtakunnan kansalaisia, Jumalan lapsia ja Jeesuksen opetuslapsia, niin me olemme tai meistä tulee suurempia kuin yhdestäkään Vt:n ajan profeetasta tai pyhimyksestä. Raamatun mukaan, Joh. 1:12, ’jokainen, joka otti hänet (eli Jeesuksen) vastaan sai oikeuden tulla Jumalan lapseksi.’ Samoin apostolit Paavali ja Pietari kirjoittavat, että me, jotka olemme kastettuja ja uskomme Kristukseen, niin siis me kristityt, olemme Pyhän Hengen temppeli, pyhä kuninkaallinen papisto, me olemme maailman valo, joka elää Kristuksen kanssa. Me olemme Paavalin sanojen mukaan, 2. Kor. 5:17, ’uusi luomus Kristuksessa.’ Me olemme jotain uutta ja jotain tulevaa, jotain jonka voitto on varmistunut Jeesuksen ylösnousemuksen myötä, me edustetaan uutta ihmisyyttä, koska meidät on yhdistetty uskon ja sakramentin kautta Kristukseen, Room. 5:12 – 21. Tämä aarre on meissä, mutta se on kätketty meihin heikkoihin ihmisiin, meihin saviruukkuihin. Kuitenkin Paavali julistaa, Room. 8:19, että ’koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten (eli meidän) ilmestymistä.’ Meidän identiteetti, se mitä me todella ollaan, on jotain aivan ihmeellistä ja aika salattua, saviruukkuihin kätkettyä, ja minä haastan jokaista kristittyä, ja itseäni joka päivä, elämään todeksi oman kristillisen identiteettinsä. Eräs kuuluista psykologi sanoi, että ’ihmisen on tultava siksi, mikä hän voi olla.’ Kysymys kuuluu: mitä me voidaan olla? Mikä on meidän kristittyjen kutsumus tässä maailmassa?
Mutta miksi Jeesus ottaa lapsen esikuvaksi? Miksi hän sanoo, että meidän tulee nöyrtyä ’tämän lapsen kaltaiseksi’. Miksi hän sanoo, että meidän tulee kääntyä ja tulla lasten kaltaisiksi? Tuossa kohtaa evankelista käyttää nöyrtyä verbiä (tapeinow), joka esiintyy aika usein Raamatussa. Sillä tarkoitetaan alentumista, madaltamista, asettumista arvoasteikossa alemmas. Jeesus sanoo, Matt. 23:12, että ’joka itsensä alentaa, se korotetaan.’ Tuota verbiä käytetään myös Jeesuksesta, kun sanotaan, että kirjoitusten ennustusten mukaan, Jes. 53:8; Ap. t. 8:33: ’kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois. Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?’ Jeesus oli ja on Jumalan Poika ja kuitenkin hän, Mark. 10:45, ’ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.’ Tämä on Jumalan tie suuruuteen tässä maailmassa. Tie suurimmaksi kulkee alentumisen kautta, alentumisena kaikkien palvelijaksi ja orjaksi. Sitten Jeesus vaatii meitä kääntymään ja muuttumaan. Eli meidän pitäisi olla avoimia muutokselle, kääntymiselle ja sille tosiasialle, että meidän pitää tulla pienemmiksi tullaksemme todella suuriksi. Kyse on ristin tiestä. Paavali, joka oli apostoleista suurin ja merkittävin sanoi, 1. Kor. 4:13, että hän ja hänen apulaisensa ovat ’olleet tähän päivään saakka koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakka.’ Hän kirjoittaa, 1. Kor. 4:9, että ’Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi.’
Psykologit sanovat, että ihmisen ollessa pieni lapsi, hänen personansa ja identiteettinsä kasvaa ja kehittyy kovinta vauhtia. Pieni lapsi oppii lujaa vauhtia. Hän on avoin uusille asioille, hänellä ei ole eletyn elämän, vanhojen asioiden, voimakkaiden ennakkoluulojen ja erilaisten kokemusten painolastia. Varmasti tämän takia lapsenkaltaiset, sellaiset ihmiset, jotka ovat avuttomia ’niin kuin nuoruutensa päivinä’ ovat alttiita Jumalan kutsulle.
Kannustetaan toisiamme elämään todeksi se mitä me olemme Jumalan lapsina. Tom Wright, yksi aikamme suurimmista Jeesus-tutkijoista on sanonut, että ’se, mitä Jeesus oli Israelille, sitä seurakunta on kutsuttu olemaan maailmalle.’ Ylösnoussut Jeesus sanoi meille, Joh. 20:21: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät’… ’ottakaa Pyhä Henki.’ Ei halveksita lapsenmielisten alhaisuutta, ei naureta pienille aluille. Käännytään, ja nöyrrytään itse lapsenkaltaisiksi, suhtaudutaan kutsuumme ja tehtäväämme lapsenkaltaisella innolla ja kiitollisuudella. Kristuksen esikuvan mukaisesti suuruuteen mennään nöyryyden ja pienuuden kautta. Aamen.
Pidin saarnan jakeista Matt. 18:1 - 10.
Kuka on meistä suurin? Kuka on siunatuin? Hmm. Pikkupoikana ei kyselty vaan julistettiin varmana, että ’meidän isä on paras, parempi kuin teidän isä.’ Jotkut kristityt nuoret jatkavat vähän pidemmälle tätä kaunista uhoa kantaen julistavia paitoja, joissa lukee esim. ’min pappa har skapat din pappa.’ Eli minun isäni on luonnut sinun isäsi! Minusta on tosi hienoa katsella ja kuunnella pikkulasten juttuja ja heidän leikkejä. Ihan oikeasti monta kertaa toivoisin itse olevani paljon lapsenmielisempi, paljon aidompi. Päivän evankeliumista kuulimme, että tämä on myös Jeesuksen toivo meidän suhteemme. Nöyrtykää ja alentukaa lasten kaltaisiksi! Sellaiset ihmiset, jotka kantavat kaikenlaisia tunnustuksia, mitaleita, titteleitä ja arvoja, eivät välttämättä ole suurimpia taivasten valtakunnassa. Vaan todellinen suuruus Jumalan silmissä tulee alentumisen kautta. Meidän kiitoksenkipeiden ihmisten on vaikea ymmärtää tätä, mutta niin se vain on.
Mutta katsotaan tuota lasta, jonka Jeesus asettaa meidän keskellemme meille esikuvaksi. Lapset ovat tietysti kovia itkemään, he valvottavat vanhempiaan, he ovat leikkisiä, he ovat joskus tuhmia, he luottavat täysin vanhempiinsa, he ovat helppouskoisia, he ovat erittäin alttiita kaikelle opetukselle ja johdatukselle, he ovat erittäin kehittyvässä vaiheessa. Lapset ovat ehdottomia. He ovat joko jonkun asian puolella tai sitä vastaan. Heihin on helppo vaikuttaa joko hyvässä tai pahassa.
Lapsuus ja nuoruus on jonkinlainen Raamatullinen teemasana sellaiselle ajalle, jolloin ihminen on erittäin herkkä Jumalan kutsulle. Lyhykäisyydessään monet profeetat, erityisesti Hesekiel ja Hoosea, kehittivät Israelin historiasta jonkinlaisen kronikan, joka kulkee ihmisen eri ikä-vaiheiden mukaisesti. Israel sai runollisia lempinimiä kuten vaikka neitsyt tytär Siion. Tämä on vähän samanlaista kielenkäyttöä kun se, kun Suomea kutsutaan Suomi Neidoksi. Joka tapauksessa profeettojen ajatuksena oli, että nuoruudessaan, Israelin eli tytär Siionin ollessa vielä aivan avuton pienokainen, Jumala kutsui, valitsi ja vapautti sen Egyptin orjuudesta, Hes. 16:4 - 8. Tällainen runollinen kieli on kaunista ja rikasta.
Otan esimerkin. Neitsyt tytär Siion on pikkuvauva, väheksytty ja kiusattu, muiden hylkäämä, kun Herra näkee sen Egyptissä ja vapauttaa sen. Profeetta Hesekielin luvun 16 mukaan Israel syntyi koviin olosuhteisiin: ’kun synnyit, ei napanuoraasi katkaistu, ei vedellä sinua pesty, suolalla ei sinua hierottu eikä sinua laitettu kapaloihin. Mitään näistä ei sinulle tehty, sen vertaa ei kukaan sinua säälinyt.. Sinut vietiin ulos ja jätettiin heitteille, niin vähäarvoisena henkeäsi pidettiin, kun synnyit. Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut – tuossa hädässäsi—minä sanoin sinulle: jää eloon ja kasva suureksi!’ Eli tämän jännän kuvauksen mukaisesti Jumala valitsi ja pelasti tuon hylätyn vauvan, ja antoi hänelle kasvukodin ja ajan myötä tuosta lapsesta kehittyi nuori ja erittäin viehättävä neitonen. Hesekiel jatkaa kertomustaan Jumalan ja hänen kansansa suhteesta, 16:8: ’ja minä näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika.. Minä vannoin sinulle valan ja solmin kanssasi liiton, ja sinä tulit minun omakseni, näin sanoo Herra Jumala.’ Tuona aikana, nuoruudessaan kansa vastasi Jumalan kutsuun, silloin se solmi liiton, silloin oli rakkauden aika. Mutta matkalla, iän myötä tuosta nuoresta neitosesta tulee kapinallinen, joka kaipaa takaisin Egyptiin, valittaa monesta asiasta ja uhkaa kivittää Mooseksen ja haluaa vaihtaa Jumalansa epäjumaliin. Loppujen lopuksi kukaan tuosta muinaisesta sukupolvesta, yhtä henkilöä lukuun ottamatta, ei päässyt luvattuun maahan, vaan kaikki väsyvät autiomaamatkalle. Vasta heidän lapsensa, uusi sukupolvi valloittaa luvatun maan, ja tämän uuden sukupolven johdolla astutaan luvattuun maahan.
Tällä tavalla profeetat ovat usein kuvanneet Israelin historiaa vertaamalla sitä ihmis-elämään, jonka elämään kuuluu toiveita, iloja, pelkoja, unelmia, intohimoja, hyveitä ja syntejä. Dramatiikkaa – kaikkea mitä elämään kuuluu. Lopulta tuo nuoruusaika saa paljon huomiota, koska silloin oli kaikki uutta ja viatonta, silloin oli rakkauden aika, silloin Israel suostui kutsuun ja lähti liikkeelle kohti luvattua maata. Silloin kansa oli vielä nuori, innokas, avuton, viaton ja niin innostunut Jumalastaan ja kutsumuksestaan. Profeetta Hoosea profetoi kansalleen tulevasta uudesta pelastuksen ajasta, silloin käy taas kutsu ja silloin Israel vastaa siihen, niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin vastarakastunut neitonen, niin kuin silloin ennen, Hoos. 2:16 - 17: ’Katso, minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin kun hän lähti Egyptistä.’
Nyt Jeesuksen kautta tuo profetia oli toteutumassa. Jeesus oli Johannes Kastajan kanssa aloittanut toimintansa Juudean autiomaassa, Jordanin joen raja-alueilta. Näillä main Jeesus ”suostutteli” kansaansa kääntymään, nöyrtymään Jumalan puoleen – vastaamaan Herransa kutsuun, niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin lapsen lailla. Jeesus julisti evankeliumia Jumalan valtakunnan tulosta ja hän sanoi, ettei sinne pääse kukaan muu kuin se, joka nöyrtyy ’tämän lapsen kaltaiseksi.’ Israel tulisi vastaamaan Messiaansa ja Jumalansa kutsuun, ’niin kuin nuoruutensa päivinä.’ Jeesus kutsui kansaansa seuraamaan häntä itseään lapsen ennakkoluulottomuudella, lapsen avoimuudella, lapsen luottamuksella, lapsen varmuudella, lapsen innolla, lapsen leikkimielisyydellä, lapsen tyylillä. Jeesus ylisti taivaan ja maan Herraa siitä, Matt. 11:25, että hän oli ’salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.’ Jeesus rohkaisi omaa pientä ja lapsenmielistä opetuslapsiporukkaansa sanomalla, Luuk. 12:32: ’älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.’
Minun pitää kai vielä painottaa, että taivasten valtakuntaan ei ole ikärajoja. Sinne pääse kaikenikäisiä vanhoja ja nuoria, mutta olennaista on, että siellä on vain ihmisiä, jotka ovat kääntyneet ja alentaneet itsensä lapsenkaltaisiksi. Tällaiset ihmiset rakastuvat Jeesukseen, he taipuvat hänen ”suostutteleviin” lupauksiinsa elämänsä kuivilla autiomailla, he vastaavat hänen kutsuun ’kuin nuoruutensa päivinä.’ Sydämestäni toivon, että itse säilyttäisin aina niin sanotun ”ensirakkauteni” Jeesukseen ja Jumalaan, niin että aina olisin avoin hänen ohjeilleen ja kutsulleen ja johdatukselleen, ’niin kuin nuoruuteni päivinä.’ Tiivistetysti voidaan sanoa, että taivasten valtakuntaan mennään lapsenmielisten johdolla – ja meitä johtaa siis meidän Hyvä Paimenemme.
Mutta mietitään hetki, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä oli aihe, josta opetuslapset riitelivätkin ja väittelivät keskenään. Tästä samasta aiheesta riidellään vielä tänäkin päivänä aika paljon, koska niin moni haluaisi olla suurin. Jeesus oli aikaisemmin sanonut, Matt. 11:11, että ’yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.’ Eli näillä lapsenkaltaisilla taivasten valtakunnan jäsenillä on uskomattoman suuri arvo – heistä vähäisin on suurempi kuin profeettojen profeetta eli Johannes Kastaja. Toisaalta Jeesus sanoo aika jännästi, aika ristiriitaisen tuntuisesti, että näiden huippuarvollisten pyhien asemaan päästään vain ja ainoastaan alentamalla itsensä ja nöyrtymällä. Voidaan kysyä, että mitä tekemistä näillä kahdella asialla on keskenään? Miten joku voi alentaa itsensä maailman ja tulevan maailman suurimpien ihmisten tasolle? Meistä tulee siis sitä suurempia, mitä pienimmiksi nöyrrymme.
Meidän uskomme mukaan ja Jeesuksen mukaan me häneen uskovat pienokaiset olemme saaneet uskomattoman paljon. Me olemme kirkkauden perillisiä, Jumalan valtakunnan kansalaisia, Jumalan lapsia ja Jeesuksen opetuslapsia, niin me olemme tai meistä tulee suurempia kuin yhdestäkään Vt:n ajan profeetasta tai pyhimyksestä. Raamatun mukaan, Joh. 1:12, ’jokainen, joka otti hänet (eli Jeesuksen) vastaan sai oikeuden tulla Jumalan lapseksi.’ Samoin apostolit Paavali ja Pietari kirjoittavat, että me, jotka olemme kastettuja ja uskomme Kristukseen, niin siis me kristityt, olemme Pyhän Hengen temppeli, pyhä kuninkaallinen papisto, me olemme maailman valo, joka elää Kristuksen kanssa. Me olemme Paavalin sanojen mukaan, 2. Kor. 5:17, ’uusi luomus Kristuksessa.’ Me olemme jotain uutta ja jotain tulevaa, jotain jonka voitto on varmistunut Jeesuksen ylösnousemuksen myötä, me edustetaan uutta ihmisyyttä, koska meidät on yhdistetty uskon ja sakramentin kautta Kristukseen, Room. 5:12 – 21. Tämä aarre on meissä, mutta se on kätketty meihin heikkoihin ihmisiin, meihin saviruukkuihin. Kuitenkin Paavali julistaa, Room. 8:19, että ’koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten (eli meidän) ilmestymistä.’ Meidän identiteetti, se mitä me todella ollaan, on jotain aivan ihmeellistä ja aika salattua, saviruukkuihin kätkettyä, ja minä haastan jokaista kristittyä, ja itseäni joka päivä, elämään todeksi oman kristillisen identiteettinsä. Eräs kuuluista psykologi sanoi, että ’ihmisen on tultava siksi, mikä hän voi olla.’ Kysymys kuuluu: mitä me voidaan olla? Mikä on meidän kristittyjen kutsumus tässä maailmassa?
Mutta miksi Jeesus ottaa lapsen esikuvaksi? Miksi hän sanoo, että meidän tulee nöyrtyä ’tämän lapsen kaltaiseksi’. Miksi hän sanoo, että meidän tulee kääntyä ja tulla lasten kaltaisiksi? Tuossa kohtaa evankelista käyttää nöyrtyä verbiä (tapeinow), joka esiintyy aika usein Raamatussa. Sillä tarkoitetaan alentumista, madaltamista, asettumista arvoasteikossa alemmas. Jeesus sanoo, Matt. 23:12, että ’joka itsensä alentaa, se korotetaan.’ Tuota verbiä käytetään myös Jeesuksesta, kun sanotaan, että kirjoitusten ennustusten mukaan, Jes. 53:8; Ap. t. 8:33: ’kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois. Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?’ Jeesus oli ja on Jumalan Poika ja kuitenkin hän, Mark. 10:45, ’ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.’ Tämä on Jumalan tie suuruuteen tässä maailmassa. Tie suurimmaksi kulkee alentumisen kautta, alentumisena kaikkien palvelijaksi ja orjaksi. Sitten Jeesus vaatii meitä kääntymään ja muuttumaan. Eli meidän pitäisi olla avoimia muutokselle, kääntymiselle ja sille tosiasialle, että meidän pitää tulla pienemmiksi tullaksemme todella suuriksi. Kyse on ristin tiestä. Paavali, joka oli apostoleista suurin ja merkittävin sanoi, 1. Kor. 4:13, että hän ja hänen apulaisensa ovat ’olleet tähän päivään saakka koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakka.’ Hän kirjoittaa, 1. Kor. 4:9, että ’Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi.’
Psykologit sanovat, että ihmisen ollessa pieni lapsi, hänen personansa ja identiteettinsä kasvaa ja kehittyy kovinta vauhtia. Pieni lapsi oppii lujaa vauhtia. Hän on avoin uusille asioille, hänellä ei ole eletyn elämän, vanhojen asioiden, voimakkaiden ennakkoluulojen ja erilaisten kokemusten painolastia. Varmasti tämän takia lapsenkaltaiset, sellaiset ihmiset, jotka ovat avuttomia ’niin kuin nuoruutensa päivinä’ ovat alttiita Jumalan kutsulle.
Kannustetaan toisiamme elämään todeksi se mitä me olemme Jumalan lapsina. Tom Wright, yksi aikamme suurimmista Jeesus-tutkijoista on sanonut, että ’se, mitä Jeesus oli Israelille, sitä seurakunta on kutsuttu olemaan maailmalle.’ Ylösnoussut Jeesus sanoi meille, Joh. 20:21: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät’… ’ottakaa Pyhä Henki.’ Ei halveksita lapsenmielisten alhaisuutta, ei naureta pienille aluille. Käännytään, ja nöyrrytään itse lapsenkaltaisiksi, suhtaudutaan kutsuumme ja tehtäväämme lapsenkaltaisella innolla ja kiitollisuudella. Kristuksen esikuvan mukaisesti suuruuteen mennään nöyryyden ja pienuuden kautta. Aamen.
maanantai 5. marraskuuta 2007
Psalmeista
Jos on jostain syystä mieli maassa niin kannattaa lukea psalmeja, varsinkin kolmatta psalmien kirjaa eli psalmeja 73 - 89. Jotkut psalmit saattavat kuulostaa välillä lähes epätoivoislta, varsinkin psalmi 88. Synkissäkin psalmeissa on usein toivoa - psalmi 88 taitaa olla poikkeus. Jeesus rukoili ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Mark. 15:34. Nuo sanat ovat suoraan psalmista 22:2. Tuossa psalmissa yksi hurskas mies rukoilee Jumalaa ahdingossaan. Psalmeissa 74 ja 77 puhutaan siitä, että Jumala on hylännyt kansansa (74:1; 77:8). Nämä psalmit eivät ole täysin epätoivoisia, eikä niiden lukijat ole epäileviä luopioita, vaan hurskaita ihmisiä, jotka loppuun asti roikkuvat Jumalan armossa. Täytyy sanoa, että monet Raamatun epätoivoisimmat vuodatukset päättyvät ylistykseen ja juhliin! Esim. ps. 22 / ps. 69 / Jes. 53 - 54. Huuda riemusta, iloitse! Jes. 54:1. Raamatussa ”Jumalan hylkäämällä ihmisellä tai kansalla” on aina (tai yleinsä) jatkokertomus edessä, ja se päättyy bileisiin.
Shalom Ben-Chorin, merkittävä reformijuutalainen, on muistaakseni joskus sanonut, että juutalaisten loppumattoman optimismin perimmäinen syy on juuri tässä tuomion ja armon peruskaavassa. Ben-Chorinin mukaan Kristuksen kuolema jää käsittämättömäksi ja vaillinaiseksi, jos sitä ei seuraa ylösnousemus. Samoin hän sanoo, että juutalaisten joukkomurha toisessa maailmansodassa jää käsittämättömäksi, jos sitä ei olisi seurannut Israelin valiton perustaminen - kansallinen ylösnousemus. Näissä kriisi-psalmeissa kysytään usein ”kuinka kauan?”. Tuo kysymys tarkoittaa, että jotain toivotaan, ja jotain hyvää on odotettavissa. Mitä nämä kirjoittajat ja rukoilijat odottivat? Nämä kysymykset voitaisiin kysyä vaikka Jeesukselta, tai ensimmäisiltä kristityiltä, tai keskitysleirin läpikäynneiltä juutalaisilta, tai Sudanissa vainotuilta kristityiltä, tai vaikka meiltä.
”Kuinka kauan tätä jatkuu?.. Jumala, kuinka kauan?”, ps 74:9 - 10. Tätä kysymystä kysyy Jesaja (6:11), Jeremia, Daniel, ja monet psalmien kirjoittajat ja varmasti jokainen ihminen, joka käy kovia vaiheita läpi. Tämä on polttava kysymys. Tuomion ja armon profeetta Jeremia (25:11 - 12; 29:10) sanoo, että 70 vuotta. Hoosea (6:1 - 2) puhuu kolmesta päivästä, ja Danielille (9:24) ilmoitetaan, että tuomion vuosia on 70 x 7 vuotta eli 490 vuotta!
Viime aikoina erityisesti psalmit 77 ja 78 ovat olleet mulle tärkeitä. Psalmissa 77 on rukoilija, joka miettii, ”onko Jumala hylännyt meidät ainiaaksi?” 77:8. Sitten tämä rukoilija keksii, että hänen ”tuskansa syy” on se, että Herran teot ovat tänään erilaiset kuin ennen. Tämän jälkeen rukoilija muistelee kansansa exodus-kertomusta, sitä kuinka Herra vapautti kansansa orjuudesta, johdatti heidät läpi meren ja suojasi omiaan kaikelta pahalta. Tämän jälkeen psamissa 78 katsotaan vähän tarkemmin tuota exodus-tarinaa. Huomataan, että vaikka Herran teot ja ihmeet olivat suuret, niin silti kansa kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan (78:8 - 32). Tämä psalmi 78 niin kuin monet muutkin psalmit kuten vaikka psalmi 106 ja monet muut Raamatun tekstit kuten Hes. 16 ovat vain luovaa kertausta siitä surkuhupaisesta exodus-tainasta, joka kerrotaan 4. Mooseksen kirjassa.
Nämä kertomukset sanovat, että vaikka Jumala teki ihmeellisiä tekoja, niin ihmiset eivät uskoneet Häneen, ps 78:32. Ehkä tämän takia Jeesus ei halunnut näyttää fariseuksille ”merkkiä taivaasta”, Matt. 16:1 - 4; 12:38 - 42; 1. Kor. 1:22 jne. Ehkä nyt on syytä unohtaa merkit ja katsoa, mikä hetki on käsillä. Raamatun mukaan suuri osa ihmisistä on aina ymmärtänyt nämä ”merkit” väärin. Merkit eivät nyt (välttämättä) auta. Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on minun tai sinun elämään? Psalmien kirjoittajat tuhlasivat paljon aikaa ja mustetta ja kirjakääröjä kerratessaan israelilaisten jännää historiaa, joka kulki Egytptin orjuudesta Siinain erämaan halki lopulta luvattuun maahan, joka sitten saastutettiin pahoilla teoilla, niin, että matka jatkui sieltä maanpakoon kaikkien kansojen sekaan, ja taas matka, tai ainakin toivo siitä, jatkuu kohti kotia.. Lukija voi itse pähkäillä, mikä merkitys tällä kaikella on tänään meille. Pitäisikö nykyhistoria tulkita Raamatun valossa, suhteessa Raamatun suureen tarinaan? Ovatko Herran teot tänään erilaisia kuin ennen? Voiko, tai pitäisikö nykyisen seurakunnan vastata sitä kuvaa seurakunnasta, joka esitetään Apostolien tekojen alussa, Ap. t. 2:42 - 47? Minusta tuntuu, että näillä ”exodus-traditioon” juurtuvilla kertomuksilla on tosi paljon sanottavaa meille. Kyse on osittain siitä, miten tulkimme psalmeja, tai Raamattua. Kristitty voi varmasti katsoa taaksepäin ja eteenpäin ja kysy: kuinka kauan? Kuinka kauan mihin?
Koska esimerkiksi Jes. 11 toteutuu täydellisesti? Koska Jumalan valtakunta tulee täydellisesti maan päälle? Koska Herra tulee takaisin? Hetkenä minä hyvänsä.
t. J
1 Comment »Tagit exodus tarina and psalmit
Shalom Ben-Chorin, merkittävä reformijuutalainen, on muistaakseni joskus sanonut, että juutalaisten loppumattoman optimismin perimmäinen syy on juuri tässä tuomion ja armon peruskaavassa. Ben-Chorinin mukaan Kristuksen kuolema jää käsittämättömäksi ja vaillinaiseksi, jos sitä ei seuraa ylösnousemus. Samoin hän sanoo, että juutalaisten joukkomurha toisessa maailmansodassa jää käsittämättömäksi, jos sitä ei olisi seurannut Israelin valiton perustaminen - kansallinen ylösnousemus. Näissä kriisi-psalmeissa kysytään usein ”kuinka kauan?”. Tuo kysymys tarkoittaa, että jotain toivotaan, ja jotain hyvää on odotettavissa. Mitä nämä kirjoittajat ja rukoilijat odottivat? Nämä kysymykset voitaisiin kysyä vaikka Jeesukselta, tai ensimmäisiltä kristityiltä, tai keskitysleirin läpikäynneiltä juutalaisilta, tai Sudanissa vainotuilta kristityiltä, tai vaikka meiltä.
”Kuinka kauan tätä jatkuu?.. Jumala, kuinka kauan?”, ps 74:9 - 10. Tätä kysymystä kysyy Jesaja (6:11), Jeremia, Daniel, ja monet psalmien kirjoittajat ja varmasti jokainen ihminen, joka käy kovia vaiheita läpi. Tämä on polttava kysymys. Tuomion ja armon profeetta Jeremia (25:11 - 12; 29:10) sanoo, että 70 vuotta. Hoosea (6:1 - 2) puhuu kolmesta päivästä, ja Danielille (9:24) ilmoitetaan, että tuomion vuosia on 70 x 7 vuotta eli 490 vuotta!
Viime aikoina erityisesti psalmit 77 ja 78 ovat olleet mulle tärkeitä. Psalmissa 77 on rukoilija, joka miettii, ”onko Jumala hylännyt meidät ainiaaksi?” 77:8. Sitten tämä rukoilija keksii, että hänen ”tuskansa syy” on se, että Herran teot ovat tänään erilaiset kuin ennen. Tämän jälkeen rukoilija muistelee kansansa exodus-kertomusta, sitä kuinka Herra vapautti kansansa orjuudesta, johdatti heidät läpi meren ja suojasi omiaan kaikelta pahalta. Tämän jälkeen psamissa 78 katsotaan vähän tarkemmin tuota exodus-tarinaa. Huomataan, että vaikka Herran teot ja ihmeet olivat suuret, niin silti kansa kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan (78:8 - 32). Tämä psalmi 78 niin kuin monet muutkin psalmit kuten vaikka psalmi 106 ja monet muut Raamatun tekstit kuten Hes. 16 ovat vain luovaa kertausta siitä surkuhupaisesta exodus-tainasta, joka kerrotaan 4. Mooseksen kirjassa.
Nämä kertomukset sanovat, että vaikka Jumala teki ihmeellisiä tekoja, niin ihmiset eivät uskoneet Häneen, ps 78:32. Ehkä tämän takia Jeesus ei halunnut näyttää fariseuksille ”merkkiä taivaasta”, Matt. 16:1 - 4; 12:38 - 42; 1. Kor. 1:22 jne. Ehkä nyt on syytä unohtaa merkit ja katsoa, mikä hetki on käsillä. Raamatun mukaan suuri osa ihmisistä on aina ymmärtänyt nämä ”merkit” väärin. Merkit eivät nyt (välttämättä) auta. Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on minun tai sinun elämään? Psalmien kirjoittajat tuhlasivat paljon aikaa ja mustetta ja kirjakääröjä kerratessaan israelilaisten jännää historiaa, joka kulki Egytptin orjuudesta Siinain erämaan halki lopulta luvattuun maahan, joka sitten saastutettiin pahoilla teoilla, niin, että matka jatkui sieltä maanpakoon kaikkien kansojen sekaan, ja taas matka, tai ainakin toivo siitä, jatkuu kohti kotia.. Lukija voi itse pähkäillä, mikä merkitys tällä kaikella on tänään meille. Pitäisikö nykyhistoria tulkita Raamatun valossa, suhteessa Raamatun suureen tarinaan? Ovatko Herran teot tänään erilaisia kuin ennen? Voiko, tai pitäisikö nykyisen seurakunnan vastata sitä kuvaa seurakunnasta, joka esitetään Apostolien tekojen alussa, Ap. t. 2:42 - 47? Minusta tuntuu, että näillä ”exodus-traditioon” juurtuvilla kertomuksilla on tosi paljon sanottavaa meille. Kyse on osittain siitä, miten tulkimme psalmeja, tai Raamattua. Kristitty voi varmasti katsoa taaksepäin ja eteenpäin ja kysy: kuinka kauan? Kuinka kauan mihin?
Koska esimerkiksi Jes. 11 toteutuu täydellisesti? Koska Jumalan valtakunta tulee täydellisesti maan päälle? Koska Herra tulee takaisin? Hetkenä minä hyvänsä.
t. J
1 Comment »Tagit exodus tarina and psalmit
Mooses, Jeesus ja me
Lueskelin äskettäin 4. Mooseksen kirjaa (Num.) ja innostuin siitä teoksesta! Ensinnäkin Jeesus sanoi, että hänen oma elämänsä on ennustettu Mooseksen laissa tai kirjoissa (Luuk. 24:27; Joh. 5:46). Toisekseen 4. Moos. sisältää aivan huikean tarinan exoduksesta, erämaavaelluksesta, Jumalan armosta ja johdatuksesta. Tämän vapautumis- ja vaellustarinan pohjalle on rakennettu niin paljon toiveita, teologiaa, ideologiaa, pelkoja ja vaikka mitä. Paavali kuvaa kristillistä elämän vaellusta tuon tarinan pohjalta, ja tuon tarinan jatkumona (1. Kor. 10:1 - 14).
Muutama huomio: Johannes Kastaja ja hänen serkkunsa Jeesus aloittivat toimintansa Jordanian joen luona Juudean erämaassa. Tuolla alueella Israel astui ”nuoruutensa päivinä” luvattuun maahan. Nyt Johannes ja Jeesus herätteli ja taivutteli Israeli takaisin Jumalansa luo (Hoos. 2:16 - 25). Erämaassa israelilaisia ruokittiin mannalla ja viiriäisillä (Num. 11:1), ja kansa valitti milloin mistäkin. Valitus on tämän kirjan yksi teema! Aina voi valittaa. Jeesus ruokki kansaa Galilean maaseudulla. Mooses sain Jumalalta erityisen ilmoituksen - ”Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvohin” Num. 12:8. Muille israelilaisille Jumala puhui arvoituksellisesti palvelijansa kautta, Num. 12:6. Jeesus valitsi 12 sisäpiiriläistä, joille hän kertoi Jumalan valtakunnan salaisuuden, Mark. 4:11. Muille hän puhui vain vertauksin, ”jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi”. Loppujen lopuksi ne joiden piti päästä luvattuun maahan, eivät sinne pääse, vaan sinne tulee uusi porukka - uusi sukupolvi, Num. 14:27 - 31. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakuntaan tulee ulkopuolisia eli muukalaisia, ulkomaalaisia, Matt. 8:11 - 12; Luuk. 13:28 - 29.
Viimeinen huomio: luvattuun maahan (ja Jumalan valtakuntaan) mennään raskasta tietä, mutta siellä on ihania hedelmiä. Mooses lähettää tiedustelijoita luvattuun maahan, Num. 13. Nämä tiedustelijat kertovat, että tulevassa maassa on ihania hedelmiä,viiniköynnöksiä, rypäleterttuja ja se todella ”tulvii maitoa ja hunajaa”, Num. 13:23, 27. Mutta.. vastustus on kova: siellä asuu jättiläisiä, joiden rinnalla me olemme ”pieniä kuin heinäsirkat”, 13:33.
Jokainen juutalainen tunsi Jeesuksen aikana nämä kertomukset. Ne olivat osa kansan historiaa. Meillä kristiyillä on kirkkauden toivo. Joka tapauksessa ”Jumalan valtakuntaan mennään monien vaivojen kautta”. Joku sanoi, että se valtakunta tulee ”vastavirtaan”, odottamatta, kuin varas tai kuin joku, jota ei vain osata odottaa, koska se on niin yllättävää. Se on tämän maailman sääntöjen vastaista.
Kristitty voi elää jo tietyllä tavalla ”tulevan maailman” todellisuudessa ja nauttia ”tulevan maailman” hedelmiä ja herkkuja. Kuitenkin Jeesus varoitti omiaan silminpistävän kovasti tulevista vaikeuksista. Me ei olla kuin ”heinäsirkkoja” jättiläisten edessä, vaan me ollaan kuin lampaat susien keskellä! Kaleb oli pieni mies, jolla oli ehkä iso ego, mutta varmasti rajattoman suuri Jumala. Siksi hän huusi, Num. 13:30; Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme!!
Muutama huomio: Johannes Kastaja ja hänen serkkunsa Jeesus aloittivat toimintansa Jordanian joen luona Juudean erämaassa. Tuolla alueella Israel astui ”nuoruutensa päivinä” luvattuun maahan. Nyt Johannes ja Jeesus herätteli ja taivutteli Israeli takaisin Jumalansa luo (Hoos. 2:16 - 25). Erämaassa israelilaisia ruokittiin mannalla ja viiriäisillä (Num. 11:1), ja kansa valitti milloin mistäkin. Valitus on tämän kirjan yksi teema! Aina voi valittaa. Jeesus ruokki kansaa Galilean maaseudulla. Mooses sain Jumalalta erityisen ilmoituksen - ”Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvohin” Num. 12:8. Muille israelilaisille Jumala puhui arvoituksellisesti palvelijansa kautta, Num. 12:6. Jeesus valitsi 12 sisäpiiriläistä, joille hän kertoi Jumalan valtakunnan salaisuuden, Mark. 4:11. Muille hän puhui vain vertauksin, ”jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi”. Loppujen lopuksi ne joiden piti päästä luvattuun maahan, eivät sinne pääse, vaan sinne tulee uusi porukka - uusi sukupolvi, Num. 14:27 - 31. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakuntaan tulee ulkopuolisia eli muukalaisia, ulkomaalaisia, Matt. 8:11 - 12; Luuk. 13:28 - 29.
Viimeinen huomio: luvattuun maahan (ja Jumalan valtakuntaan) mennään raskasta tietä, mutta siellä on ihania hedelmiä. Mooses lähettää tiedustelijoita luvattuun maahan, Num. 13. Nämä tiedustelijat kertovat, että tulevassa maassa on ihania hedelmiä,viiniköynnöksiä, rypäleterttuja ja se todella ”tulvii maitoa ja hunajaa”, Num. 13:23, 27. Mutta.. vastustus on kova: siellä asuu jättiläisiä, joiden rinnalla me olemme ”pieniä kuin heinäsirkat”, 13:33.
Jokainen juutalainen tunsi Jeesuksen aikana nämä kertomukset. Ne olivat osa kansan historiaa. Meillä kristiyillä on kirkkauden toivo. Joka tapauksessa ”Jumalan valtakuntaan mennään monien vaivojen kautta”. Joku sanoi, että se valtakunta tulee ”vastavirtaan”, odottamatta, kuin varas tai kuin joku, jota ei vain osata odottaa, koska se on niin yllättävää. Se on tämän maailman sääntöjen vastaista.
Kristitty voi elää jo tietyllä tavalla ”tulevan maailman” todellisuudessa ja nauttia ”tulevan maailman” hedelmiä ja herkkuja. Kuitenkin Jeesus varoitti omiaan silminpistävän kovasti tulevista vaikeuksista. Me ei olla kuin ”heinäsirkkoja” jättiläisten edessä, vaan me ollaan kuin lampaat susien keskellä! Kaleb oli pieni mies, jolla oli ehkä iso ego, mutta varmasti rajattoman suuri Jumala. Siksi hän huusi, Num. 13:30; Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)