Marttyyrien merkitys

Tänään on marttyyrien muistopäivä. Marttyyrit ovat antaneet uskostaan ja rakkaudestaan suurimman todistuksen. He ovat todellisia todistajia – Kristuksen todistajia niin kuin Stefanus, Paavali, Pietari, Justinos, Ignatios, Polykarpos ja lukemattomat muut. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät uskon vuoksi kuolemisen pyhänä uhritoimituksena ja liturgiana eli jumalanpalveluksena. Paavali tiesi, että hän kuolisi marttyyrina. Hän kirjoittaa meille näin: ”Vaikka minun, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, olisi lopuksi uhrattava henkeni, minä iloitsen ja riemuitsen kaikkien teidän kanssanne”, Fil. 2:17. ”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava tulemisensa päivänä…”, 2. Tim. 4:6-8.

Pietari ja Paavali opettivat, että kirkko on Herran temppeli – kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Kirjeissään Paavali kertoo missiostaan papillisena uhripalveluksena ja liturgiana. Hän myös kehottaa kaikkia kristittyjä tähän samaan tapaan: ”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla”, Room. 12:1. Jakeessa Room. 15:16 hän kertoo pakanamissiostaan: ”Olen tehnyt näin, koska Jumala on armossaan kutsunut minut Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi kansojen keskuuteen, toimittamaan Jumalan evankeliumin pyhää pappispalvelua, jotta maailman kansoista tulisi Jumalalle mieluinen, Pyhän Hengen pyhittämä uhri.”

Tällainen puhe papillisesta uhripalvelusta ja hyvistä uhreista tuntuu monien nykykristittyjen korvissa kummalliselta. Mitä ihmettä Paavali tarkoitti? Pitäisikö tällainen puhe ohittaa pelkästään kuvainnollisena, puhtaasti hengellisenä kielenkäyttönä? Pitäisikö nämä puheet ottaa kirjaimellisesti niin, että kulttipalvelu ja papilliset uhrit kuuluvat kristityn elämään? Paavali ja monet varhaiset kristityt ymmärsivät asian varmasti niin, että uhripalvelu kuuluu oikeasti kristityn elämään, ja myös marttyyrikuolema oli pyhä uhritoimitus.

Antiokian piispa Ignatios, joka kuoli marttyyrina vuonna 117, kirjoittaa näin: ”Sallikaa minun olla petojen ruoka, sillä niiden avulla minun on mahdollista päästä osalliseksi Jumalasta. Minä olen Jumalan vilja, ja petojen hampaissa tahdon tulla jauhetuksi, jotta minut havaittaisiin Kristuksen puhtaaksi leiväksi… Rukoilkaa Kristusta hartaasti minun puolestani, jotta minut voitaisiin havaita mainitsemieni välineiden avulla Jumalalle uhratuksi”, Ign. Room. 4:1-2. ”Minua eivät vähääkään hyödytä maan ääret eivätkä tämän maailman valtakunnat. Mieluummin minä kuolen ja pääsen näin Jeesuksen Kristuksen yhteyteen kuin hallitsen maan ääriä. Häntä minä etsin, häntä joka on puolestani kuollut. Häneen kohdistuu haluni, meidän tähtemme ylösnousseeseen”, 6:1. ”Minun rakkauteni on ristiinnaulittu eikä minussa ole tulta, joka etsisi aineellisuutta ruoakseen. Päinvastoin minussa on elävä vesi, joka puhuu ja se sanoo sydämessäni: Isän tykö!”, 7:2.

Smyrnan piispa Polykarpos kuoli roviolla joskus 150-luvulla. Teloituspaikalla hänelle annettiin mahdollisuus kieltää uskonsa ja säilyttää henkensä: ”Mutta kun prokonsuli yhä ahdisti häntä ja sanoi: ’Vanno, niin minä päästän sinut! Herjaa Kristusta!’, Polykarpos lausui: ’Jo 86 vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut”, Polykarpoksen Marttyrio 9:3.

Polykarpoksen marttyyrikuolema nähdään selvästi kultillisena uhrina Jumalalle – kuten Pol. Martt. 14 nähdään: ”…näin sidottuna hän oli kuin ylevä oinas, joka on valittu suuresta laumasta uhriksi, otollinen, Jumalalle valmistettu polttouhri.” Tässä tuomitussa tilassa Polykarpos rukoili ”uhrirukouksensa”: ”Herra Jumala… minä ylistän sinua siitä, että olet katsonut minut tämän päivän ja hetken arvoiseksi, pääsemään marttyyrien lukuun… Kunpa minut otettaisiin sinun edessäsi tänään näiden joukkoon lihavana ja otollisena uhrina sen mukaan kuin olet kaiken ennalta valmistanut ja ilmoittanut ja pannut täytäntöön, sinä luotettava ja totinen Jumala”, 14:2.

Kirjassaan Jesus of Nazareth (2011) paavi Benedictus XVI kirjoittaa kristittyjen marttyyriudesta mielenkiintoisesti – heidän marttyyrikuolemansa ikään kuin liitetään Kristuksen uhrikuolemaan ristillä. Nämä asiat ovat tänään varmaan ajankohtaisempia kuin koskaan. Kristityt kantavat tänäänkin ristiä ja joutuvat kieltämään itsensä – heidät/meidät on yhdistetty ristiin. Nyt jouluna 30 kristittyä kuoli kun militanttimuslimit räjäyttivät pommin katolisessa joulumessussa Nigeriassa. Pappi ja teologi Dietrich Bonhoeffer on varmasti kuuluisin luterilainen marttyyri. Hänet teloitettiin Natsien keskitysleirillä vuonna 1944. Bonhoeffer on tuttu suomalaisille varsinkin virrestä 600, jonka hän kirjoitti vankilassa vähän ennen kuolemaansa.

Alkuseurakunnan ikkuna ja apostoliset isät

Väitöskirjan tekemiseen kuuluu itse teoksen kirjoittamisen lisäksi kaikenlaisia muita opintoja. Tällä viikolla sain UT:n kreikan suoritettua! Seuraavaksi on tentittävänä ns. Apostoliset isät. Apostolisten isien kirjoituksiin lasketaan 1. ja 2. vuosisadan kristillisiä kirjoituksia. Nämä ovat vähän kuin kristittyjen ”Qumranin kääröjä”, ainakin siinä mielessä, että suurin osa näistä kirjoituksista päätyi länsimaalaisten kristittyjen käsiin vasta 1500-luvulla. Apostolisten isien kirjoitukset ovat tosi vanhoja ja ne ovat olleet luostarien takavarastoissa hautautuneina halki vuosisatojen – antiikin ajoilta asti tai myöhempinä kopioina.

Kuitenkin kirkon alkuaikoina näitä kirjoituksia luettiin Raamatun kirjojen ohella aika laajasti Roomasta Aleksandriaan asti. Sitten ne tosiaan unohtuivat, kun mielenkiinto niitä kohtaan lopahti. Vasta 1500/1600-luvuilla nämä kirjoitukset löydettiin uudelleen. Mainittakoon vaikka, että Rooman piispan Kleemeksen kirje oli unholassa. Se opittiin länsimailla tuntemaan yleisemmin vasta v. 1633. Yleisesti tutkijat pitävät Kleemeksen kirjettä 1. vuosisadan loppupuolen tuotoksena. Kyseessä on siis kirja, joka on vanhempi kuin jotkut UT:n kirjoitukset! Samoin Didakhe – Kahdentoista apostolin opetus – on 2. vuosisadan alkupuolelta. Erittäin vanha, mutta sekin unohtui ja hävisi. Tämä sanomattoman tärkeä kristillinen kirja julkaistiin vasta v. 1883! Nykyään ainakin Helsingin yliopistossa syntyy parhaillaan Kahdentoista apostolin opetuksesta väitöskirja.

Apostolisten isien kirjoituksiin lasketaan seuraavat teokset: Barnabaan kirje, Didakhe, Ignatiuksen kirjeet, Polykarpoksen kirje, Polykarpoksen marttyyrio, 1.–2. Kleemeksen kirjeet, Hermaan Paimen ja kirje Diognetokselle.

Paavalin lähetysmatkat kulkivat länteen, kohti valtakunnan pääkaupunkia Roomaa. UT ei kerro mitään siitä, miten evankeliumi levisi ja vaikutti idässä ja etelässä. Egyptin pääkaupunkiin Aleksandriaan kehittyi kuitenkin hyvin varhain seurakuntia, ja myöhemmin kukoistava kristillinen kulttuuri. Ainakin jotkut Apostolisten isien kirjoitukset valaisevat näiden egyptiläisten kristittyjen elämää. Näissä kirjoituksissa on hyvin käytännöllisiä kirkon huolia: miten käyttäydytään seurakunnassa, mitä tehdään vainoissa uskostaan luopuneille, jotka haluavat palata takaisin, miten vietetään ehtoollista, miten eletään, kun seurakuntaa repivät sisäiset riidat?

Mitä hyötyä näistä kirjoituksista on? Vaikka mitä. Apostolisten isien suomenkielisen julkaisun takakannessa sanotaan osuvasti: ”Apostoliset isät olivat varhaisimman kirkon opettajia. Nämä kirjoitukset ovat syntyneet ensimmäisellä ja toisella kristillisellä vuosisadalla. Ne ovat ehkä merkittävin kristillinen asiakirja Raamatun jälkeen… Apostolisten isien kirjoissa tarjoutuu välitön kosketus ensimmäisten seurakuntien elämään ja toimintaan. Ne kiinnostavat jokaista, jolle Raamattu on läheinen.”

Jos haluat tietää, millainen oli se kuuluisa alkuseurakunta, jonka perään usein haikaillaan, niin meidän pääväylät sen selvittämiseen löytyvät UT:sta ja Apostolisten isien kirjoituksista. UT:n useat kirjeet samoin kuin Apostolien teot kertovat apostolien ja alkuseurakunnan ajasta. Apostolisten isien kirjoitukset kertovat sitten, mitä tuosta apostolien alkukristillisyydestä syntyi, ja mihin suuntaan uskomme ja kirkko kehittyi.