Lukiessani Luukkaan evankeliumia opin jotain rukouksesta. Katsotaan lukua 22, ja eritoten sen kolmea ”kohtausta”, jotka ovat osa suurempaa kiirastorstain illan ja yön tapahtumasarjaa:
1) Jeesuksen ja Pietarin keskustelu aterian jälkeen, j. 31-34.
2) Rukoilua ja torkkumista Getsemanessa, j. 39-46.
3) Pietari kiusattuna ylipapin palatsin esipihalla nuotion ääressä, j. 54-62.
1) Pääsiäisaterian jälkeen, kun Jeesus oli asettanut ehtoollisen, hän vakavoitui selvästi ja sanoi Pietarille: ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi ettei uskosi sammuisi”, 22:32. Vähän myöhemmin, samana iltana, opetuslapset ovat Jeesuksen kanssa Getsemanessa rukoilemassa (2). Jeesus rukoilee tuskissaan ja hän käskee myös Pietaria ja muita opetuslapsiaan rukoilemaan ”ettette joutuisi kiusaukseen”, 22:40. Tuo yö oli nimittäin kiusauksen yö. Se oli yö, jolloin paha sai vallan, yö, jolloin Jeesus kavallettiin. Tuona yönä Saatana oli liikkeellä, niin kuin Jeesus sanoi jo viimeisellä ateriallaan: ”Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa”, 22:31.
Tuona yönä, joka oli niin tärkeä koko maailman historiassa ja ihmiskunnan kohtalossa, Pietari nukkui. Pääsiäisyönä juutalaisten tuli valvoa koko yö. Jakeessa 2. Moos. 12:42 nimittäin sanotaan pääsiäisyöstä näin: ”Sinä yönä Herra valvoi viedäkseen heidät (israelilaiset) pois Egyptin maasta; se on Herralle pyhitetty yö, ja silloin kaikkien israelilaisten sukupolvesta toiseen tulee valvoa.” Tuona Herralle pyhitettynä yönä, tuona yönä, jolloin Herra Kristus yksin jaksoi valvoa vapauttaakseen kansansa, hänen läheisimmät miehensä nukkuivat. He eivät jaksaneet valvoa edes hetkeä sillä he olivat ”murheen uuvuttamia”, 22:45-46. Heidän olisi pitänyt valvoa ja rukoilla jotta he eivät ”joutuisi kiusaukseen.” Heti seuraavassa tilanteessa Jeesus vangitaan. Hänet viedään sidottuna kuulusteltavaksi ylipapin taloon, 22:54 (3). Pietari, joka oli nyt herännyt, meni salaa ylipapin talon esipihalle, jonne monia oli kokoontunut lämmittelemään hiilivalkean ääreen. Muistamme, että eräs palvelustyttö tivasi Pietaria: ”Tuokin oli sen miehen seurassa!” ”Sinäkin olet sitä joukkoa.” ”Kyllä tuokin varmasti oli sen miehen kanssa, onhan hän galilealainenkin.”
Näiden ”syytösten” edessä Pietari kielsi kaiken: ”Enhän edes tunne häntä.” Pietari oli kiusauksessa. Jeesuksen varoittavista sanoista oli tullut täyttä totta: Saatana oli seulomassa, kiusaus oli kavalaa ja Pietari oli heikompi kuin olisi ikinään osannut kuvitellakaan. Pietari ei kestänyt kiusauksia, koska hän oli nukkunut kun olisi pitänyt valvoa ja rukoilla. Tässä tilanteessa, kiusausten keskellä, ainut asia, joka kannatti Pietaria, oli Kristuksen rukous. Jeesus oli nimittäin sanonut hänelle: ”Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi”, 22:32.
Tuona yönä Herra rukoili ja valvoi, jotta Pietari ei täysin menettäisi uskoaan. Tästäkin ahdingosta Kristus nosti Pietarin. Myös itse olen laiska rukoilemaan, ja me kaikki olemme riippuvaisia Vapahtajan esirukouksesta. Näin voin vahvistaa veljiäni.
maanantai 22. elokuuta 2011
perjantai 19. elokuuta 2011
Katuevankelista
Kun olin nuori, niin halusin, että minusta tulee isona katuevankelista. Onneksi tuo haave ei ihan suoraan toteutunut, vaikka olenkin tuossa hommassa tosi hyvä. Tapasin eilen Turun kadulla katuevankelistoja – tai feissareita – niin kuin heitä nykyään hämärästi kutsutaan. Itse olin eilen Turun messuilla Mikaelinseurakunnan kojussa kohtaamassa ihmisiä. Joka tapauksessa katuevankelistat eivät ole aina kovin suosittuja: moni vaihtaa kadun toiselle puolelle kun näkee banderollit ”Jeesus rakastaa sinua” ja ”Älä mene helvettiin”. Tämän vuoksi kirkon helmassa evankelistat ovatkin vaihtaneet lievempiin tyyleihin. Siellä tarjoillaan ilmaista soppaa, ilmaista kahvia ja pullaa. Näitä mutustellessa voi jututtaa seurakunnan edustajia ja tutustua erilaisiin tempauksiin.
Evankelista Matteusta lukiessa silmiini osui Jeesuksen antamat ohjeet aikansa katuevankelistoille eli omille opetuslapsilleen, Matt. 10:5-15. Jeesus sanoo, että evankelistat eivät tarvitse kultaa, hopeaa tai kuparia, eivät liikaa vaihtovaatteita, eivät edes laukkua tai sauvaa, kun he painavat kylästä kylään evankelioimassa. Näiden heikosti varustettujen lähettien ja heidän sanomansa arvo kuitenkin painaa aivan käsittämättömän paljon. Heidät lähetetään kyliin, ja kylissä heidän tulee majoittua yhteen taloon koko ”kylämissionsa” ajaksi. Jos heitä ei oteta ystävällisesti vastaan, niin piru paratkoon. Silloin heidän tulee pöllyttää tomukin jaloistaan ja poistua tuosta tuhoon tuomitusta synnin pesästä eli tuosta kylästä/kaupungista. ”Totisesti: Sodoma ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki.”
Raamatussa Sodoma ja Gomorra ovat aivan vertaansa vailla olevia synnin kaupunkeja, joiden tuho on varoitus myös meidän aikamme kylille ja kaupungeille. Kuinka meilläpäin suhtaudutaan evankeliumiin? Ohjeistuksessaan Jeesus antaa ymmärtää, että nuo köyhät evankelistat ovat kuin muinainen Aabraham, joka rukoili Herralta armoa Sodoman ja Gomorran kaupungeille, 1. Moos. 18. Samoin nuo Jeesuksen evankelistat ovat kuin ne kolme ”enkeliä”, jotka saapuivat itse Sodomaan ja vaativat, että Loot perheineen poistuu tuosta tuhoon tuomitusta kaupungista, 1. Moos. 19. Sodoman kaupungin miehet olivat härskejä ja raakoja. He eivät toivottaneet näille ”evankelistoille” rauhaa, vaan uhkasivat raiskata heidät: ”Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!” 1. Moos. 19:5. Tiedämme, että enkelievankelistat, jotka tässä kertomuksessa edustavat itse Herraa, joutuivat lopuksi melkein kantamaan Lootin Sodomasta. Tämän jälkeen Sodoma tuhottiin totaalisesti niin kuin muinainen Atlantis tai Pompey. Jäljelle jäi vain varoittava muisto ja tuhkaa.
Joka tapauksessa, kun Jeesus lähettää evankelistansa matkaan, hän antaa heille tällaisen esikuvan. Näillä evankelistoilla on suurempi sanoma ja tehtävä kuin itse Aabrahamilla ja niillä enkeleillä. Jos joku kylä erehtyy torjumaan näiden evankelistojen rauhan sanoman, niin sen kohtalo viimeisellä tuomiolla tulee olemaan pahempi kuin Sodoman ja Gommoran! Mitä tästä opimme? Jeesus oli oman sanomansa ja omien evankelistojensa suhteen tosissaan. Ehkä me modernit kristityt, jotka aina puhumme matalan kynnyksen puolesta, suhtaudumme evankeliumiin ja Kristuksen valtuutukseen ja hätään syntisten puolesta liian kevyesti.
Evankelista Matteusta lukiessa silmiini osui Jeesuksen antamat ohjeet aikansa katuevankelistoille eli omille opetuslapsilleen, Matt. 10:5-15. Jeesus sanoo, että evankelistat eivät tarvitse kultaa, hopeaa tai kuparia, eivät liikaa vaihtovaatteita, eivät edes laukkua tai sauvaa, kun he painavat kylästä kylään evankelioimassa. Näiden heikosti varustettujen lähettien ja heidän sanomansa arvo kuitenkin painaa aivan käsittämättömän paljon. Heidät lähetetään kyliin, ja kylissä heidän tulee majoittua yhteen taloon koko ”kylämissionsa” ajaksi. Jos heitä ei oteta ystävällisesti vastaan, niin piru paratkoon. Silloin heidän tulee pöllyttää tomukin jaloistaan ja poistua tuosta tuhoon tuomitusta synnin pesästä eli tuosta kylästä/kaupungista. ”Totisesti: Sodoma ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki.”
Raamatussa Sodoma ja Gomorra ovat aivan vertaansa vailla olevia synnin kaupunkeja, joiden tuho on varoitus myös meidän aikamme kylille ja kaupungeille. Kuinka meilläpäin suhtaudutaan evankeliumiin? Ohjeistuksessaan Jeesus antaa ymmärtää, että nuo köyhät evankelistat ovat kuin muinainen Aabraham, joka rukoili Herralta armoa Sodoman ja Gomorran kaupungeille, 1. Moos. 18. Samoin nuo Jeesuksen evankelistat ovat kuin ne kolme ”enkeliä”, jotka saapuivat itse Sodomaan ja vaativat, että Loot perheineen poistuu tuosta tuhoon tuomitusta kaupungista, 1. Moos. 19. Sodoman kaupungin miehet olivat härskejä ja raakoja. He eivät toivottaneet näille ”evankelistoille” rauhaa, vaan uhkasivat raiskata heidät: ”Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!” 1. Moos. 19:5. Tiedämme, että enkelievankelistat, jotka tässä kertomuksessa edustavat itse Herraa, joutuivat lopuksi melkein kantamaan Lootin Sodomasta. Tämän jälkeen Sodoma tuhottiin totaalisesti niin kuin muinainen Atlantis tai Pompey. Jäljelle jäi vain varoittava muisto ja tuhkaa.
Joka tapauksessa, kun Jeesus lähettää evankelistansa matkaan, hän antaa heille tällaisen esikuvan. Näillä evankelistoilla on suurempi sanoma ja tehtävä kuin itse Aabrahamilla ja niillä enkeleillä. Jos joku kylä erehtyy torjumaan näiden evankelistojen rauhan sanoman, niin sen kohtalo viimeisellä tuomiolla tulee olemaan pahempi kuin Sodoman ja Gommoran! Mitä tästä opimme? Jeesus oli oman sanomansa ja omien evankelistojensa suhteen tosissaan. Ehkä me modernit kristityt, jotka aina puhumme matalan kynnyksen puolesta, suhtaudumme evankeliumiin ja Kristuksen valtuutukseen ja hätään syntisten puolesta liian kevyesti.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Saako ilmiselviä Herran palvelijoita arvostella? Kuninkaat Vol. III
Saako suuria hengellisiä pyhimyksiä kritisoida? On ihan selvää, että suuria Hengen sankareita on vaikea ja kiusallista mennä arvostelemaan. Menestyvien ja selvästi Herran siunaamien kavereiden voittokulkueessa on nimittäin mukava olla vain lojaali aamenen huutelija. Kuitenkin nuo lojaalit aamenen huutelijat ovat joskus tosi vaarallisia. Jumalan armoittamia miehiä ja naisia on kiusallista arvostella, koska silloin näyttää siltä, että "vastarannan kiiski" kääntyisi itse Herran palvelijaa ja näin myös itse Herraa vastaan. Kyse ei kuitenkaan pitäisi olla aina joko tai -asetelmasta. Kunnon kannattaja saattaa olla myös kovin kriitikko – tosin rakentava sellainen. Nimittäin ilmiselvät Herran sankaritkin tekevät joskus pahasti syntiä, ja silloin on kritiikki paikallaan, olipa kyseessä kuka tahansa.
Salomo oli kuningas, jonka kautta toteutuivat monet lupaukset, jotka Jumala oli antanut Aabrahamille, Moosekselle ja Daavidille. Salomo oli selvästi siunattu, armoitettu ja hurskas kuningas. Tämän jokainen varmasti ymmärsi. Raamatussa Salomoa ihaillaan, mutta myös arvostellaan. Hän oli rikas röystäilijä ja 1000 naisen mies, jonka kaikki astiatkin olivat kultaa. ”Kuningaslain” mukaan hän oli vähintään epäilyttävä kuningas: 5. Moos. 17:16-17. Lisäksi suuri osa kansasta koki, että Israelin kultakausi revittiin sen selkänahasta kovilla verotöillä, 1. Kun. 5:27-30; 12:4. Salomoa ei juuri arvosteltu hänen elinaikanaan, mutta heti kun hän kuoli, kova marina alkoi. Valtakunta hajosi. Todennäköisesti siunausten sokaisemalle Salomolle ja koko kansalle olisi tehnyt vain hyvää jos hyisen rehelliset kritiikin tuulet olisivat saaneet vapaasti puhaltaa.
Mitä me tästä opimme?
Suuria herätyssaarnaajia saa arvostella, poliitikkoja, piispoja ja mediaa saa arvostella. Myös minua vaivaista pappia kannattaa arvostella. Hyvä kritiikki palvelee sen kohdetta – se olisi myös tehnyt Salomolle ja hänen kuningaskunnalleen hyvää. Onneksi profeetat nousivat ja alkoivat valittaa!
Joskus on syntiä olla valittamatta: ”Tämän maan vartijat ovat sokeita kaikki, eivät he mitään näe. He ovat kaikki mykkiä koiria, eivät he osaa haukkua, makailevat vain, läähättävät ja viihtyvät torkuksissa. Mutta näillä korilla on ahnaat kurkut, kyltymättömät. Ja nämäkö ovat paimenia? Mitään he eivät ole oppineet, mitään eivät ymmärrä. Jokainen heistä on kääntynyt omalle tielleen, jokainen ajaa omaa etuaan.” Jes. 56:10-11.
Torstaina 18.8 klo 18 on taas Mikaelinseurakunnan Mikonmökissä raamattuluentoni Kuninkaiden kirjoista (Ks. tästä). Tässä oli vähän alkupaloja siitä, mitä tuleman pitää.
Salomo oli kuningas, jonka kautta toteutuivat monet lupaukset, jotka Jumala oli antanut Aabrahamille, Moosekselle ja Daavidille. Salomo oli selvästi siunattu, armoitettu ja hurskas kuningas. Tämän jokainen varmasti ymmärsi. Raamatussa Salomoa ihaillaan, mutta myös arvostellaan. Hän oli rikas röystäilijä ja 1000 naisen mies, jonka kaikki astiatkin olivat kultaa. ”Kuningaslain” mukaan hän oli vähintään epäilyttävä kuningas: 5. Moos. 17:16-17. Lisäksi suuri osa kansasta koki, että Israelin kultakausi revittiin sen selkänahasta kovilla verotöillä, 1. Kun. 5:27-30; 12:4. Salomoa ei juuri arvosteltu hänen elinaikanaan, mutta heti kun hän kuoli, kova marina alkoi. Valtakunta hajosi. Todennäköisesti siunausten sokaisemalle Salomolle ja koko kansalle olisi tehnyt vain hyvää jos hyisen rehelliset kritiikin tuulet olisivat saaneet vapaasti puhaltaa.
Mitä me tästä opimme?
Suuria herätyssaarnaajia saa arvostella, poliitikkoja, piispoja ja mediaa saa arvostella. Myös minua vaivaista pappia kannattaa arvostella. Hyvä kritiikki palvelee sen kohdetta – se olisi myös tehnyt Salomolle ja hänen kuningaskunnalleen hyvää. Onneksi profeetat nousivat ja alkoivat valittaa!
Joskus on syntiä olla valittamatta: ”Tämän maan vartijat ovat sokeita kaikki, eivät he mitään näe. He ovat kaikki mykkiä koiria, eivät he osaa haukkua, makailevat vain, läähättävät ja viihtyvät torkuksissa. Mutta näillä korilla on ahnaat kurkut, kyltymättömät. Ja nämäkö ovat paimenia? Mitään he eivät ole oppineet, mitään eivät ymmärrä. Jokainen heistä on kääntynyt omalle tielleen, jokainen ajaa omaa etuaan.” Jes. 56:10-11.
Torstaina 18.8 klo 18 on taas Mikaelinseurakunnan Mikonmökissä raamattuluentoni Kuninkaiden kirjoista (Ks. tästä). Tässä oli vähän alkupaloja siitä, mitä tuleman pitää.
torstai 11. elokuuta 2011
Kuninkaat II , seuraava sukupolvi ja rikkinäinen puhelin
Pidän nyt loppukesällä ja alkusyksyllä raamattuiltoja Kuninkaiden kirjojen pohjalta Mikaelin seurakunnassa Mikonmökissä torstaisin klo 18. Ks. myös tästä. Ensi kerralla tapaamme 18.8. Postaan tähän Kuninkaiden herättämiä ajatuksia.
Nuoret kehiin
Mooses ja Daavid olivat Raamatun suuria johtajia. Heillä molemmilla oli unelma. Mooses halusi johtaa kansan luvattuun maahan. Daavid halusi rakentaa Herralle temppelin. Kumpikaan näistä johtajista ei saavuttanut päämääräänsä. Daavid jäi puolitiehen siksi, että hänellä oli ”veriset kädet”. Mooses ei saanut johdattaa kansaa luvattuun maahan, koska myös hän oli tehnyt syntiä. Näiden miesten unelmien toteutuminen jäi seuraavan sukupolven varaan. Niinpä kansan uusi sukupolvi kulki Joosuan johdolla luvattuun maahan, ja Daavidin poika, Salomo, täytti isänsä unelman. Riparilla lauletaan usein Martin Luther Kingin laulua. Sen sanat menevät näin:
Korkean vuoren rinteille johti
Herra mut laupeudessaan.
Matkani kulki huippua kohti,
sieltä mä näin uuden maan.
Uuden maan minä näin,
eessäpäin Kultakaupunki hohtaa.
uuden maan minä näin, ystäväin,
meidät sinne hän johtaa.
En ehkä itse pääse mä sinne,
silti en oo levoton.
Sainhan mä nähdä viimeinkin, minne
kansani kulkeva on.
Niin kuin ei Mooses tai Daavid, niin ei myöskään Martin Luther King saanut nähdä unelmansa toteutuvan. Nämä johtajat kuitenkin onnistuivat tartuttamaan unelmansa seuraavaan sukupolveen, niin että he näkivät, että kansa oli kulkemassa huippua kohti, kohti unelman täyttymistä ja kohti uutta maata. Kuninkaiden kirjoissa Daavid antaa Salomolle viestikapulan, joka toteuttaa kaikki lupaukset ja unelmat, joita Daavid oli sydämessään kantanut. Täyttymyksen huipulla Salomo kiittää: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Hän on kädellään pannut täytäntöön lupauksen, jonka hän antoi isälleni Daavidille...” 1. Kun. 8:15.
Miten tämän päivän kristikunnassa kulkee isien ja äitien unelmat seuraavalle sukupolvelle? Kiittävätkö nuoret täyttyneistä unelmista? Todistetaanko me suurta sukupolvien yhteistyötä ja yhteistä toivoa? Luvut 1. Kun. 1-2 ovat juuri näiden kysymysten vuoksi meille tämän päivän ihmisille aika ajankohtaisia. Monia kristillisiä seurakuntia ja yhteisöjä uhkaa tänään se, että eilisen kuninkaat ”menevät lepoon isiensä luo” ennen kuin he asettavat uuden sukupolven johtajat heidän ”lastensa luo”. Luvuissa 1. Kun. 1-2 oli kyse muinaisen Israelin tulevaisuudesta ja Daavidin perinnöstä, mutta nyt on kyseessä 2000-luvun kristittyjen tulevaisuus. Tämä tulevaisuus on uhattuna, jos viestikapula ei siirry.
Riparin iltasketseitä tuttu leikki "rikkinäisestä puhelimesta" kuvaa nykytilannetta: ei meinaa viesti mennä perille, ja matkan varella se vielä muuttuu moneen otteeseen.
Nuoret kehiin
Mooses ja Daavid olivat Raamatun suuria johtajia. Heillä molemmilla oli unelma. Mooses halusi johtaa kansan luvattuun maahan. Daavid halusi rakentaa Herralle temppelin. Kumpikaan näistä johtajista ei saavuttanut päämääräänsä. Daavid jäi puolitiehen siksi, että hänellä oli ”veriset kädet”. Mooses ei saanut johdattaa kansaa luvattuun maahan, koska myös hän oli tehnyt syntiä. Näiden miesten unelmien toteutuminen jäi seuraavan sukupolven varaan. Niinpä kansan uusi sukupolvi kulki Joosuan johdolla luvattuun maahan, ja Daavidin poika, Salomo, täytti isänsä unelman. Riparilla lauletaan usein Martin Luther Kingin laulua. Sen sanat menevät näin:
Korkean vuoren rinteille johti
Herra mut laupeudessaan.
Matkani kulki huippua kohti,
sieltä mä näin uuden maan.
Uuden maan minä näin,
eessäpäin Kultakaupunki hohtaa.
uuden maan minä näin, ystäväin,
meidät sinne hän johtaa.
En ehkä itse pääse mä sinne,
silti en oo levoton.
Sainhan mä nähdä viimeinkin, minne
kansani kulkeva on.
Niin kuin ei Mooses tai Daavid, niin ei myöskään Martin Luther King saanut nähdä unelmansa toteutuvan. Nämä johtajat kuitenkin onnistuivat tartuttamaan unelmansa seuraavaan sukupolveen, niin että he näkivät, että kansa oli kulkemassa huippua kohti, kohti unelman täyttymistä ja kohti uutta maata. Kuninkaiden kirjoissa Daavid antaa Salomolle viestikapulan, joka toteuttaa kaikki lupaukset ja unelmat, joita Daavid oli sydämessään kantanut. Täyttymyksen huipulla Salomo kiittää: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Hän on kädellään pannut täytäntöön lupauksen, jonka hän antoi isälleni Daavidille...” 1. Kun. 8:15.
Miten tämän päivän kristikunnassa kulkee isien ja äitien unelmat seuraavalle sukupolvelle? Kiittävätkö nuoret täyttyneistä unelmista? Todistetaanko me suurta sukupolvien yhteistyötä ja yhteistä toivoa? Luvut 1. Kun. 1-2 ovat juuri näiden kysymysten vuoksi meille tämän päivän ihmisille aika ajankohtaisia. Monia kristillisiä seurakuntia ja yhteisöjä uhkaa tänään se, että eilisen kuninkaat ”menevät lepoon isiensä luo” ennen kuin he asettavat uuden sukupolven johtajat heidän ”lastensa luo”. Luvuissa 1. Kun. 1-2 oli kyse muinaisen Israelin tulevaisuudesta ja Daavidin perinnöstä, mutta nyt on kyseessä 2000-luvun kristittyjen tulevaisuus. Tämä tulevaisuus on uhattuna, jos viestikapula ei siirry.
Riparin iltasketseitä tuttu leikki "rikkinäisestä puhelimesta" kuvaa nykytilannetta: ei meinaa viesti mennä perille, ja matkan varella se vielä muuttuu moneen otteeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)