Uusia näkökulmia työhön

Sauli Niinistö tituuleerasi itsensä aikoinaan ”työväen presidentiksi”. Kesälomalla ei saisi tehdä töitä, mutta ehkä sitä saa silti fundeerata. Suurin osa maapallon tallaajista kuluttaa valtaosan elämästään sorvin äärellä. Niinpä työn soisi olla kiinnostavaa, innostavaa, hyvää ja mielekästä.

Nojaten valtaisaan tutkimustietoon ”ajattelun ammattilainen” Lauri Järvilehto kirjoittaa, että mielekkäässä työssä ihmisellä pitäisi olla kolme asiaa: vapautta (saan käyttää aivojani, luovuuttani, osaamistani, suhteitani..), kompetenssia (minä olen hyvä tässä hommassa, tämä juttu luistaa – flow, virtaavuus), ja vastuuta (olen mukana jossain itseäni suuremmassa missiossa). Tässä työn kolminaisuudessa työ ei ole väkisin puurtamista, vaan innostavaa. Se vetää puoleensa. Työ on, tai sen pitäisi olla, yksi suurimmista elämänsisältöä tuottavista asioista. Jeesus Nasaretilaisen suhde työhön on varsin kiehtova teema. Yleensähän ihmiset ovat tottuneet ajattelemaan työstä hyvin kategorisesti.

Johtoporras vs. tuotantopuoli ja duunarit.
Herrat vs. palvelijat.
Akateemiset, sisäsiistit toimistotyöntekijät vs. raavasta, ruumiillista työtä tekevät ihmiset.

Jeesus, ehkä selvemmin kuin kukaan muu, sekoittaa tämän pakan. Suutari ei pysy ollenkaan lestissään. Tuo Nasaretilainen oli pesun kestävä duunari – rakennusmies. Ja kuitenkin hän oli myös opettaja, ja paljon muutakin. Raamatun Sirakin kirjassa, 200-vuotta eKr. kirjoitetussa juutalaisessa kirjoituksessa, asetetaan selvästi eri kasteihin ”hengelliset työntekijät” (lainoppineet, kirjanoppineet, papit) ja ”maallista työtä” tekevät ihmiset (maanviljelijät, sepät, paimenet, rakennusmiehet, kalastajat..). Sirak, tuo viisas lainopettaja, kirjoittaa, että 

lainopettajan viisaus vaatii sopivasti joutilasta aikaa, ja viisaaksi voi tulla, jos ei joudu rasittamaan itseään työllä. Kuinka viisastuisi se, joka ohjaa auraa, se, joka ylpeilee terävästä piikkikepistään, ohjailee härkiä ja uurastaa niiden kanssa ja puhuu vain sonnimullikoista? Hän pohtii vain peltonsa kyntämistä, valvoo miettien, mistä saisi vasikoille rehua.. (Sir. 38:24–30.) 

Kun minulla sattuu olemaan työhistoriassa tuota akateemista uurastusta jonkun verran, voin hyvin yhtyä Sirakin tuntoihin siinä, että ”joutilas aika” on hyväksi akateemiselle luovuudelle.

Lainopettaja Sirak jatkaa kirjoittamalla, että nuo työmiehet ovat kukin mestareita alallaan. Heidän erikoisosaamisensa ja työnsä on ehdottoman tärkeää, sillä ”ilman heitä ei rakennettaisi kaupunkeja, ei asuttaisi niissä eikä kuljettaisi ympäriinsä..” (Sir. 38.) Näin on. Mutta sitten Sirak vetää tiukan rajan ”duunarien” ja ”lainopettajien” välille. Nimittäin ”kaupungin neuvostoon heitä” – eli paimenia, maajusseja ja seppiä – ”ei kutsuta, eivätkä he kunnostaudu kansankoukouksessa. Tuomarin istuimelle he eivät nouse, ei heistä ole ymmärtämään oikeuden säännöksiä. Heiltä puuttuu oppineisuutta ja arvostelukykyä.” (Sir. 38.) Tuon lainopettajan mukaan remonttireiskat rakentakoot taloja ja kaupunkeja, mutta pysykööt erossa kaupunginhallituksesta ja johtotehtävistä. Heitä ei pidä päästää opettamaan – näin Sirak.

Mutta Jeesus kuuluukin juuri tuohon duunarijoukkoon. Hän on rakennusmies. Ei ole mikään ihme, että evankeliumista luemme kuinka Jerusalemin koulutetut lainoppineet ja ylipapit antavat tuosta rakennusmiehestä tympeän arvion: ”Tuo rahvas ei tiedä laista mitään!” (Joh. 7:49.) Samoin kun tuo rakennusmies oli saarnannut, opettanut ja parantanut sairaita kotikylänsä synagogassa, hän ei saanut hyvää palautetta.

Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: ”Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli?” Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme.” Näin he torjuivat hänet. (Mark. 6:2–3.)

Jeesus ei selvästikään ollut saanut ”tätä kaikkea”, tuota ylivertaista viisautta ja voimaa, joltain lainoppineelta, rabbilta tai gurulta. Toisin kuin Saulus Tarsoalainen (Paavali), Jeesus ei ollut käynnyt koulujaan Jerusalemissa huippuarvostetun ”Gamalielin jalkojen juurella” (Ap. t. 22:3). Jeesus oli kuunnellut äitinsä, neitsyt Marian ja Joosefin opetuksia, ja varmaan saanut ihan hyvän peruskoulutuksen ajan tavan mukaan. Jeesus vietti suurimman osan maanpäällisestä elämästään tehden töitä raksalla – hänen julkinen uransa kesti korkeintaan kolme vuotta. Duunaritaustastaan huolimatta Jeesus antoi ymmärtää olevansa paljon kovemman kaliperin opettaja kuin esim. tuo (muodollisesti pätevä) lainopettaja Sirak. Jeesus sanoi olevansa jopa merkittävämpi opettaja kuin Israelin suurimmat opettaja-auktoriteetit Salomo ja Mooses. ”Tässä teillä on enemmän kuin Salomo!” ”Teille on opetettu.., mutta minä sanon teille..”

Aikamoisia sanoja. Ihmeellinen valta. Rakennusmiehellä. Tietysti Jeesus on myös Jumalan Poika, Messias, kuningas, Herra, palvelija, pappi, profeetta, Jumala. Hän todella sekoittaa työ- ja kutsumuspakin. Hän on Herra, Ihmisen Poika, joka ei ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Hän on Herra, joka ”otti orjan muodon” (Fil. 2:7). Mielestäni se kertoo paljon Jumalan Pojasta, että hän työskentelee Nasaretin tuppukylässä rakennusmiehenä. Hän on tullut lähelle tavallisia ihmisiä. Tällä tavalla Jeesus antaa valtavan arvon rakennusmiehille ja muille duunareille, samoin kuin heidän työlleen. Hän on yksi heistä. 

Sirakin kirjassa todetaan, että duunarit ”eivät nouse tuomarin istuimelle.. Heiltä puuttuu oppineisuutta ja arvostelukykyä..” (Sir. 38.) On yllättävää, että Jeesus, Messias, valitsi ja kutsui lähimmiksi seuraajikseen, todistajikseen ja kirkon tärkeimmiksi opettajiksi ja johtajiksi muutaman kalastajan (Matt. 4:18, 21) ja ainakin yhden publikaanin, tullimiehen (Matt. 9:9).

Näille duunaritaustaisille Galilean miehille Jeesus lupasi antaa ”kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.” (Luuk. 22:29–30.) Tuo Nasaretin rakennusmies rakensi kirkkonsa näiden apostolien varaan, heidän todistuksensa varaan. Sitä eivät tuonelan portit saa valtaansa.

Ehkä tähän lopuksi voimme vain todeta, että Jeesus ei katsonut ”ulkomuotoa” – ei niinkään muodollista pätevyyttä, loppututkintoja – vaan sisälle sydämeen. Tässä onkin meille 2000-luvun ihmiselle opetus: ei saisi olla koulutuksensa tai työtaustansa vanki. Se, mitä on sydämessä, on tärkeintä. Kutsumus on sydämen asia.

Kuolemasta puheen ollen..

Keskiaikaisen kirkonkelloon oli kaiverrettu sanat: ”Jokainen lyönti sattuu, viimeinen tappaa.” Italian Firenzessä, Santa Maria Novellan kirkossa lepää luuranko krusifiksin juurella (ks. oheinen kuva). Vieressä on hänen terveisensä meille eläville: ”Mitä sinä olet nyt, minä olin kerran. Mitä minä nyt olen, sinä kerran tulet olemaan.” Elämä maan päällä loppuu tosiaan siihen jännittävimpään hetkeen. Mitä on rajan takana? Se selviää vasta seuraavassa jaksossa. Taivas, helvetti, tyhjyys, maatuminen? Joka tapauksessa kuolemaan liittyy valtavan suuria yllätyksiä, jännitystä ja salaisuuden paljastuminen. Parhaillaan helvetin pelko voi pitää meidät hyvässä mielessä jännityksessä ja liikkeessä tällä puolen tuonenvirtaa. Nyt kun vielä aikaa on, niin kannattaa elää uskossa ja toivossa, tehdä sovinto muiden kanssa ja elää muutenkin siivosti.

Pidän parin viikon päästä Helsingin Raamattukoululla luennon Monimuotokurssilla Jeesus Sirakin pojan viisaudesta – eli Apokryfikirjojen joukossa olevasta Sirakin kirjasta. Se on erittäin mielenkiintoinen teos, joka kertoo paljon 200-luvun eKr. juutalaisten lainopettajien näkemyksistä. Kerron nyt vain ihan valikoidusti, mitä tämä lainopettaja Jeesus Sirakin poika aprikoi kuolemasta. Kuolema nimittäin kummittelee hänen ajatustensa taustalla aika usein. Jeesus Sirakin poika on maanläheinen (Sir. 10:9-11):

”Miksi kerskailee tomu ja tuhka, jonka ruumis mätänee jo ennen kuolemaa? Pitkä sairaus pitää lääkäriä pilkkanaan; tänään kuningas, huomenna kuollut! Kun ihminen kuolee, hänet ottavat vastaan madot, käärmeet ja kärpäset.”

Mieleen tulee Martan sanat Jeesukselle, joka halusi avata neljättä päivää kuolleen Lasaruksen haudan (Joh. 11): ”Herra, hän haisee jo.” Juutalaisten usko kuolleiden ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään kehittyi hiljalleen toisen temppelin aikana. Ylösnousemususko löytyy selvästi jo Vanhan testamentin nuorimmista kirjoista (Dan. 12; Hes. 37). Ensimmäisen vuosisadan fariseukset uskoivat voimakkaasti ylösnousemukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään: tulevaan maailmaan (ha-olam ha-ba). Saddukeukset olisivat taas kannattaneet sitä näkemystä, joka tulee esille Sirakin kirjasta. He näyttävät uskoneen, että kuolema on kaiken loppu. Sirakin kirjasta ei löydy selvää uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, taivaasta tai helvetistä. Sir. 38:21–23:

”Älä unohda tätä: ei kuollut palaa etkä sinä häntä auta. Itsellesi vaan teet vahinkoa. Muista hänen osaansa. Se on sinunkin osasi: ’Eilen minä, tänään sinä.’ Kun kuollut on saanut levon, levätköön hänen muistonsakin. Tyynny siis, kun hänen henkensä on poissa.”

Sirakin kirjassa sanotaan, että ”tuonelasta ei nautintoja löydy” (Sir. 14:16). Siellä ei voi valittaa elämänosastaan (Sir. 41:4). Tuonelassa eivät kuolleet ylistä Jumalaa. Vain elävät ylistävät häntä (Sir. 17:27–28). Apokryfikirjoista 1. Makkabealaiskirja näyttää myös kannattavan tällaista näkemystä, jossa kuolleista jää jäljelle vain kaunis muisto (1. Makk. 2:49–70), mutta sitten 2. Makkabealaiskirja kertoo jo paljon juutalaisten uskosta kuolleiden ylösnousemukseen (2. Makk. 7). Kyllä Sirakin kirjastakin löytyy jonkinnäköinen usko elämän ikuisuuteen (Sir. 37:25): ”Ihmisellä on elinpäiviä vain rajallinen määrä, mutta Israelin elinpäivien määrä on rajaton.” Raamatun sivuilla näemme, kuinka uskonkäsitys hiljalleen muokkaantuu ja kirkastuu. Vanhaa ei hylätä, mutta se tulkitaan Uuden näkökulmasta. Uudessa testamentissa ylösnousemususko ja usko kuolemanjälkeiseen elämään on jo aivan selvä asia.

Sirakin kirjassa opetetaan, että kuoleman pitäisi innostaa meitä elämään täysillä tämä lyhyt aikamme. Sir. 14:12–13: ”Muista, että kuolema ei viivytä tuloaan eikä tuonelan säädöksestä kerrota sinulle. Ennen kuin kuolet, tee ystävällesi hyvää, annan hänelle sen mukaan kuin voit.” Tämä ajatus näkyy monessa kohtaa, myös Jeesus Nasaretilaisen opetuksessa. Maailman rikkauksia ei voi viedä mukanaan kuoleman rajan taa. Kaikki jää tänne. Siksi tämän maailman aarteisiin ei kannata takertua. Jeesus puhuu siitä, että kannattaa hankkia aarre taivaan varastoihin.

Kuolema tulee, se on varma, niin köyhän niin kuin rikkaan luo (Sir. 40:2–5):

”Jokaista huolettaa, jokaisen sydäntä kalvaa se, mikä kerran on edessä: kuolinpäivä. Se, joka istuu loisteliaalla valtaistuimella, ei eroa siitä, joka kyyhöttää tomussa ja tuhkassa, se, joka kantaa purppuraviittaa ja kruunua, ei eroa siitä, joka kantaa rohdinpaitaa. Kumpikin tuntee vihaa ja kateutta, huolta ja ahdistusta, pelkää kuolemaa..”

Sirakin kirjassa sanotaan kuitenkin toisaalla, että kuolemaa ei pidä pelätä tai murehtia, sillä se on kaikkien vääjäämätön osa. Sir. 41: ”Älä pelkää kuolemaa, vääjäämätöntä osaasi. Muista, että se on yhteinen menneille ja tuleville.” Elämän rajallisuuden tiedostaminen on suurta viisautta (Sir. 7:36) [18:20–22]: ”Mitä teetkin, muista tulevaa loppuasi, niin et milloinkaan tee syntiä” Mishnassa Rabbi Eliezer sanoo näin (m. Abot 2:10): ”Tee parannus päivää ennen kuin kuolet.” Tällaisessa (laskelmoivassa) toiminnassa onnistui se ristin ryöväri, joka viimeisillä hengenvedoillaan kääntyi Jeesuksen puoleen ja sanoi, ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Lähestyvä Dead line todella saa ihmeitä aikaan, mutta ongelma kuoleman suhteen on vain siinä, että ihminen ei tiedä, milloin hänen päivänsä ovat luotetut, milloin on se lopullinen DL. Se voi olla tänään.

Juuri tästä kuolemanvakavasta asiasta Jeesus piti tiukan ja ajankohtaisen opetuksen. Eräs rikas mies sai suuren sadon. Niinpä hän kokosi kaiken suureen varastoonsa ja totesi itsekseen:

”Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’”