Publikaani Matteus - syntinen mies kutsutaan apostoliksi

Caravaggio - The conversion of St. Matthew

Viime lauantaina opetin Helsingin Raamattukoulussa Matteuksen evankeliumista. Lähdimme liikkeelle Caravaggion taideteoksesta ”Matteuksen kääntyminen”. Kohtalaisen varhaisen perimätiedon mukaan publikaani Matteus on kirjoittanut kyseisen evankeliumin. Piispa Eusebius (260–340) mainitsee 120–140-luvuilla vaikuttaneen Hieroapoliksen piispa Papiaksen, joka kertoo muun muassa Matteuksen evankeliumin synnystä (Eusebiuksen Kirkkohistoria):

”Matteus laati [Jeesuksen] puheista järjestykseen asetellun esityksen heprean kielellä, ja kukin käänsi ne [kreikaksi] sen mukaan kuin osasi.”

Myös piispa Irenaeus, 180-luvulla, painottaa, että Matteus-niminen mies on evankeliumin takana. Kirkkohistorioitsija Eusebius lainaa piispa Irenaeusta tällä tavalla: ”Matteus julkaisi heprealaisten keskuudessa kirjoitetun evankeliumin..” (Eusebiuksen Kirkkohistoria V, 8:2–4, Irenaeus, Harhaoppeja vastaan III:1:1). Sama näkemys Matteuksen evankeliumin kirjoittajasta oli myös kirkkoisä Origeneella (Eusebius, Kirkkohistoria, VI, 25:3–6):

”Kuten perintätiedosta olen oppinut neljästä evankeliumista, jotka ovat ainoat, joita ei ole vastustettu Jumalan kirkossa koko maailmassa, että ensin kirjoitettiin se joka sai nimensä entisestä tullimiehestä, Jeesuksen Kristuksen apostolista, Matteuksesta, joka julkaisi sen niitä varten, jotka juutalaisuudesta olivat tulleet uskoon, ja kirjoitti sen heprean kielellä..”

Tiedän, että kysymys siitä, kuka tai ketkä todella kirjoittivat Matteuksen evankeliumin, on todella vaikea kysymys - meillä ei ole siihen mitään selkeää tai varmaa vastausta. Tämä kirkkoisien näkemys on vain varhainen perimätieto. Pitääkö se paikkansa, sitä en tiedä. Jokatapauksessa, publikaani Matteus oli julkisyntinen mies ammattinsa puolesta – hän keräsi veroja roomalaisille. Caravaggion taulussa publikaani Matteus ja hänen palvelijansa istuvat tulliasemallaan. He ovat pukeutuneet tyylikkäästi. He ovat kaikin tavoin rikkaan näköisiä. Taulussa Jeesus ja hänen joukkonsa luovat publikaaneille selvän vastakohdan. He ovat pukeutuneet vaatimattomasti. He ovat silminnähden köyhiä. Leonardo Da Vincin kuuluisa maalaus luomisesta kuvaa, kuinka Jumala luo rakastavan katseensa Aadamiin, kuinka Hän kurottaa sormellaan passiiviseen ja uniseen Aadamiin. Heidän sormiensa kohdatessa Aadam herää eloon. Tuossa kohtaamisen ja kutsun hetkessä Aadamista luodaan elävä olento ja Jumalan kuva.

Caravaggion taulussa Jeesus osoittaa samalla tavalla sormellaan Matteusta. Hän valitsee Matteuksen, tuon syntisen ja materialistisen miehen. Matteus on kuvassa täysin yllättynyt. Hän osoittaa sormellaan itseään, ikään kuin kysyen, ”tarkoitatko minua?”. Matteuksen evankeliumissa tästä kohtaamisesta kerrotaan näin (Matt. 9:9–13):

”Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ’Seuraa minua’, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.”

Seuraavassa luvussa Jeesus kutsuu 12 lähintä opetuslastaan olemaan hänen kanssaan, olemaan hänen apostolejaan. Tuossa joukossa on myös publikaani Matteus (Matt. 10:2–3):

”Nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäisenä Simon, toiselta nimeltä Pietari, ja hänen veljensä Andreas, Jaakob Sebedeuksen poika ja hänen veljensä Johannes, Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja publikaani Matteus…”

Ainoastaan Matteuksen ammatti mainitaan. Hän oli publikaani Matteus. Matteuksen kutsuminen oli yllättävä. Jeesus olisi voinut kutsua ympärillä olevia kunnollisia ihmisiä, hurskaita fariseuksia, mutta hän kutsui publikaani Matteuksen. Samoin Jeesus asettui ruokapöytään publikaanien ja muiden syntisten kanssa. Jotkut fariseukset kritisoivat häntä, mutta silloin Jeesus saa mahdollisuuden ilmaista sen, mitä hänen tekonsa jo julistavat selvin sanoin: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.” Juuri tämä on Jeesuksen ykkösmissio ja juuri tämä tosiasia on publikaani Matteukselle niin tärkeä asia.

Jos publikaani ja apostoli Matteus todella kirjoitti (tai laati) Matteuksen evankeliumin, niin silloin on hyvä huomata, että juuri tässä evankeliumissa painotetaan, että Jeesus on syntisten pelastaja. Evankeliumin alussa enkeli ilmestyy yöllisessä näyssä Joosefille, ja kertoo, kuinka hänen pitää suhtautua Marian yllättävään raskauteen (Matt. 1:21): ”Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Juuri tämä nimenomainen tehtävä kulkee punaisena lankana halki koko evankeliumin – Jeesus pelastaa kansansa sen synneistä. Ehtoollisen asetussanoissaan Jeesus sanoo (Matteuksen mukaan, 26:28) näin: ”Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Muilta evankelistoilta, samoin kuin Paavalilta, puuttuvat tässä kohden nuo eksplisiittiset sanat, jotka viittaavat syntien anteeksiantamiseen (Mark. 14:24; Luuk. 22:20; 1. Kor. 11:25). Matteus todistaa yhtäpitävästä muiden evankelistojen kanssa, mutta hän erityisesti vielä painottaa tätä syntien anteeksiantamisen totuutta. Ehkä se oli hänelle, syntiselle publikaanille erityisen tärkeä asia – olettaen, että publikaani Matteuksella ja evankeliumin kirjoittajalla on jokin yhteys, niin kuin perimätieto väittää.

Palataan vielä Caravaggion tauluun ja Matteuksen evankeliumiin. Jeesus kutsuu Matteuksen yksinkertaisesti, ilman ehtoja, ilman selittelyjä: ”Seuraa minua.” Matteus vastaa välittömästi, hän aseta ehtoja eikä kysele mitään. Siltä samalta istumalta ”hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.” Näin yksinkertaista se on. Kaikki jäi taakse. Matteus ei jäänyt empimään niin kuin se rikas, nuori mies, joka ei ollut valmis jättämään kaikkea ja seuraamaan Jeesusta (Matt. 19:21–26).

                   Publikaani Matteus on evankeliumissa malliesimerkki siitä, miten Jeesuksen kutsuun pitää vastata – yksinkertaisesti seuraamalla häntä. Jeesus vaatii kaikkea, aivan kaikkea. Niin kuin edellisessä luvussa Jeesus opettaa, hänen seuraamisensa on niin tärkeää, että kuolleiden hautaaminen saa jäädä (niin arvokasta kuin se onkin), samoin vanhempien hyvästeleminen saa jäädä (niin hienoa kuin se onkin), kunhan häntä vain seurataan ilman mitään ehtoja (Matt. 8:18–22). Jeesus sanoo opetuslapsilleen (Matt. 16:24–25): ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Matteuksen evankeliumissa painotetaan tätä Jeesuksen seuraamista hyvin paljon. Sana ”seurata” (akoluteō) löytyy koko evankeliumista yhteensä 25 kertaa, mutta pelkästään luvuissa Matt. 8–9 tuo sana ”seurata” löytyy jopa 9 kertaa. Kertaus on opintojen äiti ja Matteus on kääntymisen mallioppilas – nämä kaksi kääntymys-lukua ikään kuin huipentuvat Matteuksen kääntymykseen. Niin kuin näemme, Matteuksen evankeliumissa Jeesus antaa kaiken anteeksi – se on hänen ykkösmissionsa – ja toisaalta hän vaatii aivan kaikkea – häntä pitää seurata ilman mitään ehtoja.

Nyt puhuu pyhä Pietari

Sain juuri luettua professori Martin Hengelin viimeiseksi jääneen kirjan, jonka nimi on Saint Peter – The Underestimated Apostle. Hengel on varmasti yksi 1900-luvun tärkeimpiä toisen temppelin ajan juutalaisuuden ja varhaisen kristinukon historian tutkijoita. Hän on kirjoittanut tosi hyviä kirjoja, joista yksi kuuluisin on The Zealots. Hengel, joka oli loppuun asti luterilainen pietisti, kuoli vuonna 2009 vanhana miehenä. Saint Peter julkaistiin vuonna 2010. Esittelen tässä Hengelin kirjan pääajatuksia, koska ne varmasti kiinnnostavat myös suurta yleisöä eivätkä vain tutkijoita.

Hengelin perusväite on se, että Pietari oli pajon suurempi auktoriteetti ja julistaja, kun on usein ymmärretty. Tätä Betsaidan kalamiestä on usein väheksytty ja pidetty maalaisukkona, mutta näyttää siltä, että hän on todella ollut alkuseurakunnan auktoratiivinen, voimakastahtoinen, teologisesti luova julistaja ja Paimen. Pietaria kutsutaan UT:ssa Simoniksi ja Keefaaksi. Nämä kolme nimeä esiintyvät UT:ssa yhteensä yli 180 kertaa, kun taas nimi Saul-Paavali esiintyy 170 kertaa. Pietari mainitaan silminnäkijänä kaikissa Jeesuksen elämän keskeisissä käänteissä: ihmeet, ilmestysvuori, Jeesuksen tunnustaminen Messiaaksi, kiirastorstain ateria, Getsemane, Jeesuksen tuomio ja tyhjä hauta. Kaikkein tärkein kohta Pietarin kannalta lienee se, kun hän tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Matteus kertoo, että nyt Jeesus antoi Pietarille uuden nimen Keefas – kallio – ja sanoi hänelle, että ”sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni/yhteisöni/seurakuntani. Sitä eivät tuonelan portit voita.” ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Matt. 16:18-19.

Miksi Pietari? Miksei joku muu? Johanneksen evankeliumissa esiintyy se anonyymi ”rakkain opetuslapsi”, joka nojasi viimeisellä aterialla Jeesuksen rintaan – hänelle ei anneta paimensauvaa ja käskyä kaitsea ”minun lampaitani”, Joh. 21, vaan tuo valtuutus tulee Jeesukselta Pietarille. Pietari kielsi, kuten kaikki evankelistat tietävät, Jeesuksen kolmesti. Pietari oli maalaismies, kalastaja – miten hän voisi toimia alkuseurakunnan suurena kaitsijana, auktoriteettina? Yksi syy on tietysti se, että Pietari oli ollut Jeesuksen kanssa, kaiken silminnäkijä ja kuulija. Mutta tuskin tämä olisi yksin riittänyt antamaan Pietarille sen aseman, joka hänelle evankeliumeissa siunaantuu. Historiallinen selitys on varmasti se, että Pietari nousi heti pääsiäissunnuntain jälkeen Jerusalemin seurakunnan johtajaksi, joka pelotta ja täynnä Hengen varmuutta julisti Jerusalemin asukkaille ja vieraille, että Jeesus oli Messias ja että häneen uskomalla saatte syntinne anteeksi. Juuri näin Apostolien teot asian esittävät.

Luvuissa Ap. t. 3-5 Pietari nousee monien yllätykseksi pysäyttämättömäksi johtajaksi ja julistajaksi. Hänen voimansa nousee hänen läheisestä suhteesta Jeesukseen ja varmasti siitä voimakkaasta kutsumustietoisuudesta. Aiemmin hän oli epäröinnyt, kieltänyt Jeesuksen ja paennut, mutta nyt hän seisoo kuin kallio Kristuksen vuoksi. Jos hän ei olisi noussut, niin kuka olisi noussut? Jos hän, joka tunsi Jeesuksen parhaiten, ei olisi saanut suutaan auki, kuka muu olisi voinnut puhua ja julistaa? Pietarin julistuksen myötä tuhannet jerusalemilaiset kääntyivät ja uskoivat Kristukseen.

Paavali, jolla oli vähän sukset ristissä Pietarin kanssa (Gal. 2:11-14), mainitsee ohimennen, että Korintissa oli jo 50-luvun alussa (1 Kor. 1:12) Pietari-puolue. Samoin vain kolme vuotta Paavalin oman kääntymyksen jälkeen hän kertoo menneensä Jerusalemiin, jossa hän halusi varta vasten tavat Keefaan, Pietarin. Hän ei ollut kiinnostunut muista apostoleista. Paavali kertoo menneensä ”Jerusalemiin tutustuakseen Keefakseen”. Tällä tutustumismatkalla hän viipyi kaksi viikkoa, Gal. 1:18. Kaikella todennäköisyydellä Pietari ja Paavali kävivät pitkiä keskusteluja Jeesuksen elämästä, teoista ja sanoista. Pietari oli Paavalille paras mahdollinen lähde kertomaan, millainen mies ja Messias oli/on Jeesus. Paavalia, pakanoiden apostolia, varmasti kiinnosti se, mitä vain Pietari pystyi hänelle kertomaan.

Evankeliumien todistus lienee kuitenkin kaikkein voimakkain todiste Pietarin suuresta roolista alkuseurakunnassa. Paavali jätti jälkeensä kirjeensä, joissa hänen ainutlaatuinen opetuksensa tulee esille. Pietarin opetus, näin Hengel väittää, nousee esille ennen kaikkea Markuksen evankeliumin kautta. Varhaisimmat kirkkoisät kirjoittivat, että evankelista Markus oli Pietarin tulkitsija ja opetuslapsi. Jae 1. Piet. 5:13 mainitsee ”poikani Markuksen”, joka on ”Babyloniassa” (=Roomassa). Hengelin mukaan Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin todistuksen pohjalta. Yli 80 % Markuksen evankeliumin teksti-materiaalista löytyy Matteuksen evankeliumista. Samoin Luukas on käyttänyt Markusta ykköslähteenään. Mikä selittää Markuksen, tuon varhaisimman evankeliumin, auktoriteettiaseman? Miksi Matteus ja Luukas ovat sen todistukselle niin uskollisia? Syy voi hyvinkin olla se, että evankelistat tiesivät, että Markus perustuu Pietarin todistukseen – eli se seisoo kalliopohjalla. Tämän vuoksi sitä ei voitu ohittaa tai syrjäyttää. Jos ajatellaan asiaa ihan historiallisesti, niin on vaikea selittää, että vuoden 70 paikkeilla joku tuikituntematon ja nimetön kaveri olisi kirjoittanut Markuksen evankeliumin, ja että suuret evankelistat Matteus ja Luukas olisivat kokeneet velvollisuudekseen olla tälle varhaiselle evankeliumille uskollisia, jos se ei perustuisi jonkun todella arvostetun ja tunnustetun lähteen varaan. Tämä siis vahvistaa väitettä, että juuri Pietari on Markuksen ykköslähde.

Hengel päättää teoksensa toteamalla, että kirkon ”apostolinen todistus” perustuu pääpiirteissään kahden suuren opettajan ja julistajan ääneen: Pietarin ja Paavalin. He todistavat Kristuksesta ja tuon todistuksen pohjalle koko kristinusko on rakentunut. Hengel vielä aivan aiheellisesti toteaa, että Pietarin ja Paavalin ohella on kolmaskin suuri todistaja nimittäin Johannes, jonka ääni kuuluu Johanneksen evankeliumissa.

Hengel kirjoittaa, että ”tämä yleinen 'apostolinen todistus', vaikkakin se sisältää selviä keskinäisiä jännitteitä, on kirkolle ainutlaatuinen (unique) piirre”. Tämä ”apostolinen todistus” luo kristinuskon vahvan perustan.

Lopuksi, monet ovat usein aliarvioinneet Pietarin roolin juuri siksi, että hän oli ”oppimaton kansanmies” (Ap. t. 4:13) Galileasta, ja siksi, että hän ei kirjoittanut yhtä paljon kirjeitä kuin Paavali. Paavali oli yhtä aikaa oppinut maailmankansalainen ja uskonnollinen fariseus. Hän oli saanut oppinsa Jerusalemissa Gamalielin jalkojen juuressa (Ap. t. 22:3; 26:4). Pietari taas oli maalaisjussi ja kalastaja. Hänellä ei ollut mitään sen kummempaa muodollista koulutusta, mutta hän oli Jeesuksen luotto-opetuslapsi, jolle Jeesus itse oli antanut ”taivasten valtakunnan avaimet”, Matt. 16. Mielestäni on täysin mahdollista, että Markus kirjoitti evankeliuminsa vuoden 70 paikkeilla Roomassa pitkälti Pietarin kerronnan pohjalta. Tämä näkemys saa paljon tukea alkukirkon historiasta. Papias, Hierapoliksen piispa (130-l), Ireneos Lyonilainen (180-l) ja Klement Aleksandrialainen (200-l) vahvistavat kirjoituksissaan, että evankelista Markus oli Pietarin tulkitsija ja opetuslapsi. On hyvin mahdollista, että Pietarin julistus ja vaikutus näkyy Markuksen evankeliumissa ja sen myötä tietysti myös Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Pietarin sanoma on järkähtämätön kuin kallio. Vuonna 30, vain muutama viikko Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, hän julisti jerusalemilaisille: ”Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana”, Ap. t. 2:40.