Sain juuri luettua Genesiksen. Tuo kirja on kyllä yksi puhuttelivimmista koko Raamatussa. Se kertoo meistä, ihmisistä, jotka olemme yhtä aikaa Jumalan kuvia ja toisaalta tomua ja tuhkaa. Kirjoitan tähän vähän ajatuksia Joosefista, joka on monessa mielessä mahtava ihmisen ja miehen malli.
Luvussa Gen. 39 Joosef on elämässään ratkaisun paikalla. Häntä kutsuu ja käskee kaksi ääntä. Tilanne on hyvin samanlainen kuin muinoin paratiisissa. Lieneekö jokin dejavu-kokemus. Paratiisissa nimittäin Adam ja Eeva joutuivat ratkaisun paikalle. Joosef kuuli kaksi ääntä: viekottelevan naisen äänen ja toisaalta Jumalana äänen. Paratiisissa Eeva ja Adam tiesivät Jumalan äänen/käskyn, ja toisaalta he kuulivat käärmeen houkuttelevan äänen, Gen. 3. Molemmissa tapauksissa, niin paratiisissakin kuin Egyptin hoviherran hovissa kiusaus koitti siten, että käärmeen/hoviherran vaimon ääni oli läsnä ja selvä, mutta Jumalan sana oli taustalla, muistissa. Tämä sama kuvio toistuu jatkuvasti ihmisten elämässä. Joosef oli kuitenkin poikkeuksellinen ja esimerkillinen - hän seurasi Jumalan käskyä ja ääntä, joka oli hänen muistissaan. Hän muisti sen vaikka hoviherran vaimon anelu oli jatkuvaa ja varmasti vetoavaa: 'makaa minun kanssani.' Gen. 39:7, 10, 12.
Eeva vastasi käärmeelle paratiisissa, että he saavat syödä kaikista puista paitsi yhdestä. Joosef vastasi naiselle vähän samaan tapaan: '-- Minulla on tässä talossa yhtä paljon valtaa kuin isännälläni, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään paitsi sinut, koska olet hänen vaimonsa. Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan.' Gen. 39:9. Paratiisissa Jumala oli antanut Adamille ja Eevalle luvan syödä kaikista puutarhan puista, paitsi siitä yhdestä. Joosefilla oli valta kaikkeen, paitsi yhteen - johtajansa vaimoon. Kuvio on siis samantyyppinen. Eeva lankesi, Joosef ei. Mitä tästä seurasi? Periaatteessa aika samnantyyppinen kohtalo. Molemmat, niin syntinen Eeva ja Adam, kuin myös hurskas Joosef saivat lähtöpassit - toinen paratiisista, toinen hovin palatsista. Onko tämä nyt ihan oikein? Hurskas saa kärsiä hyvyydestään?!
Kertomus jatkuu siten, että Joosef joutui vankilaan, mutta sielläkin 'Herra oli hänen kanssaan' ja siunasi häntä jatkuvasti. Viimeinen yhtymäkohta Eevan ja Joosefin välillä liittyy siihen, keitä he olivat. Eeva ja Adam eli ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, Gen. 1. Heti tämän Joosefin koettelemustaistelun jälkeen kerrotaan tuon miehen vankila-ajasta yksi mielenkiintoinen seikka. 'Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan.. -- Joosef (vuorostaan) huolehti kaikesta, mitä (vankilassa) tehtiin.' 39:21. Tämä johtui siitä, että siunattuna miehenä Joosef laitettiin nopeasti vastuu paikalle, ja lopulta hän oli koko vankilan henkilöstö- tai vankipäällikkö. Joosef on hieno kuva Jumalasta - Jumalan kuva. Jumala huolehti hänestä ja oli hänen kanssaan, ja tuolla vankilassa Jumala huolehti Joosefin kautta kaikista heikoista ja onnettomista vangeista. Tätä tarkoittaa olla Jumalan kuva: huolehtia heikoista vangeista niin kuin Jumala, vaatettaa alastomat niin kuin Herra, olla armollinen, oikeudenmukainen, rohkea, viisas, kiltti ja rakastava, niin kuin Herra. Tähän liittyen luomiskertomus on mitä tärkein kuvio siitä, mikä on ihmisen jumalallinen kutsumus. Herra luo, pukee alastomat Adamin ja Eevan, antaa heille syötävää, antaa heille toinen toisensa, antaa heille kodin paratiisissa, antaa heille työn jne.
Joosef eli aika hyvin tätä kutsumusta todeksi. Hän auttoi vankeja, hän ruokki nälkäiset, hän antoi anteeksi, hän kertoi tulevia tapahtumia. Hän on jo vähän ärsyttävänkin nuhteeton - ei ihme, että hovissa hänen hurskautensa ärsytti joitakin. Genesiksen lopussa on hyvä Joosefin toteamus: 'älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala.' 50:19 Se on ihan terve toteamus Joosefilta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joosef. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joosef. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
torstai 5. helmikuuta 2009
Aamunavaus Klassikossa
Ihmiset näkevät kaikenlaisia painajaisia. Oma painajaiseni lapsena oli se, että suuri robotti tulee kimppuuni ja haluaa tuhota minut. Tuo hallitsematon kone jyräisi päälleni. Epäilin myös onko sängyn alla tiikeri. Nykyään painajaiset ovat vähän erilaisia. Käydään kamppailua elämän ja maailman kaaosvoimia vastaan. Olenko minä vain tyhmän ja sokean sattuman pelinappula? Voinko ottaa vastuun omasta elämästäni? Olenko vain muiden kopio, vai olenko uniikki ihminen, jota ei voi myydä ihan pilkkahinnalla? Ihmiset pelkäävät kai sitä, mitä he eivät voi hallita tai mihin he eivät voi luottaa. Juuri tämän takia pikkulapset eivät pelkää äidin tai isän kasvoja, ne ovat tutut ja turvalliset – ainakin niiden pitäisi olla. Lapset pelkäävät pimeää, he pelkäävät petoja ja hallitsemattomia robotteja.
Minä pidän tarinoista, jotka kertovat toivosta. Joosefin tarina on yksi Raamatun vaikuttavimmista toivon tarinoista. Nuori 17vuotias Joosef leijailee ajatuksissaan unelmien huipulle. Hän unelmoi kirjaimellisesti tähdistä ja kuusta taivaalla (1. Moos. 37). Tuolta unelmien pilvilinnoista hänet heitetään kaivon pohjalle. Hänen kateelliset veljensä uhkaavat tappaa tuon leijan, mutta he tyytyvät myymään hänet orjaksi. Niinpä hän päätyy Egyptiin vangiksi. Täysin ulkopuolisesta, yksinäisestä ja vihatusta nuoresta vangista tulee pikkuhiljaa koko Egyptin johtaja. Hän nousee ojan pohjalta huipulle. Tämä ei ole American dream, vaikka se onkin vähän samanlainen kertomus unelmasta. Se on tarina, joka toteutuu tänäänkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan. Myös täällä Klassikon koulussa, jokaisen sukupolven joukossa on paljon unelmoivia joosefeita ja joosefiinoja. Heillä on edessään vaikea, mutta hieno tie.
Olen usein miettinyt, miten Joosef teki sen. Miten hän pystyi näkemään mahdollisuuksia siellä, missä suurin osa ihmisistä olisi nähnyt vain ongelmia. Sata vuotta sitten filosofi Nietzche sanoi, että ’jos ihminen löytää yhdenkin syyn elää, hän löytää lähes kaikki keinot elää.’ Mikä oli se Joosefin syy, joka sai hänet jatkamaan matkaa vastoinkäymisistä huolimatta? Joosefin tarina antaa kolme vastausta tuohon kysymykseen. Ensimmäinen ja ehkä olennaisen asia, mikä Joosefin nuoruudesta kerrotaan, on se, että hänen isänsä rakasti häntä aivan erityisesti (1. Moos. 37:3). Toinen asia on se, että Joosef uskalsi unelmoida (37:5-9). Hän uskalsi toivoa. Kolmas asia on, kuten Raamattu asian ilmaisee, se että ’Herra oli hänen kanssaan’ (39:21). Tässä on ne kaikki kolme kuuluisaa asiaa: usko, toivo ja rakkaus.
Tänäänkin nuoret tarvitsevat unelmia ja toivoa – syytä ja merkitystä elää. Jos meillä on ihmisiä, ystäviä, vanhempia tai muita läheisiä, jotka Joosefin isän lailla rakastavat meitä, niin me saamme rohkeuden unelmoida. Silloin meistä voi tulla sellaisia ihmisiä, jollaisiksi meidät on suunniteltu ja luotu. Se on jännä juttu, että Jeesus aloitti oman toimintansa vasta sen jälkeen, kun hän kuuli Jordanin joella taivaan Isänsä sanat: ’sinä olet minun rakas Poikani.’ Vasta tämän jälkeen Poika astui unelmien tielle. Niillä teillä hän sai usein kulkea aika yksin paitsi, että taivaan Isä ’oli hänen kanssaan.’
Tuo on se perussanoma, jonka taivaan Isä haluaa sanoa lapsilleen joka päivä: Sinä olet minun rakas lapseni. Sitten tulee luonnollisesti käsky: älä pelkää.
Minä pidän tarinoista, jotka kertovat toivosta. Joosefin tarina on yksi Raamatun vaikuttavimmista toivon tarinoista. Nuori 17vuotias Joosef leijailee ajatuksissaan unelmien huipulle. Hän unelmoi kirjaimellisesti tähdistä ja kuusta taivaalla (1. Moos. 37). Tuolta unelmien pilvilinnoista hänet heitetään kaivon pohjalle. Hänen kateelliset veljensä uhkaavat tappaa tuon leijan, mutta he tyytyvät myymään hänet orjaksi. Niinpä hän päätyy Egyptiin vangiksi. Täysin ulkopuolisesta, yksinäisestä ja vihatusta nuoresta vangista tulee pikkuhiljaa koko Egyptin johtaja. Hän nousee ojan pohjalta huipulle. Tämä ei ole American dream, vaikka se onkin vähän samanlainen kertomus unelmasta. Se on tarina, joka toteutuu tänäänkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan. Myös täällä Klassikon koulussa, jokaisen sukupolven joukossa on paljon unelmoivia joosefeita ja joosefiinoja. Heillä on edessään vaikea, mutta hieno tie.
Olen usein miettinyt, miten Joosef teki sen. Miten hän pystyi näkemään mahdollisuuksia siellä, missä suurin osa ihmisistä olisi nähnyt vain ongelmia. Sata vuotta sitten filosofi Nietzche sanoi, että ’jos ihminen löytää yhdenkin syyn elää, hän löytää lähes kaikki keinot elää.’ Mikä oli se Joosefin syy, joka sai hänet jatkamaan matkaa vastoinkäymisistä huolimatta? Joosefin tarina antaa kolme vastausta tuohon kysymykseen. Ensimmäinen ja ehkä olennaisen asia, mikä Joosefin nuoruudesta kerrotaan, on se, että hänen isänsä rakasti häntä aivan erityisesti (1. Moos. 37:3). Toinen asia on se, että Joosef uskalsi unelmoida (37:5-9). Hän uskalsi toivoa. Kolmas asia on, kuten Raamattu asian ilmaisee, se että ’Herra oli hänen kanssaan’ (39:21). Tässä on ne kaikki kolme kuuluisaa asiaa: usko, toivo ja rakkaus.
Tänäänkin nuoret tarvitsevat unelmia ja toivoa – syytä ja merkitystä elää. Jos meillä on ihmisiä, ystäviä, vanhempia tai muita läheisiä, jotka Joosefin isän lailla rakastavat meitä, niin me saamme rohkeuden unelmoida. Silloin meistä voi tulla sellaisia ihmisiä, jollaisiksi meidät on suunniteltu ja luotu. Se on jännä juttu, että Jeesus aloitti oman toimintansa vasta sen jälkeen, kun hän kuuli Jordanin joella taivaan Isänsä sanat: ’sinä olet minun rakas Poikani.’ Vasta tämän jälkeen Poika astui unelmien tielle. Niillä teillä hän sai usein kulkea aika yksin paitsi, että taivaan Isä ’oli hänen kanssaan.’
Tuo on se perussanoma, jonka taivaan Isä haluaa sanoa lapsilleen joka päivä: Sinä olet minun rakas lapseni. Sitten tulee luonnollisesti käsky: älä pelkää.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Kohtaa synkkä menneisyytesi
Raamatun lukee nopeasti läpi. Jos luet 10sivua Uutta testamenttia päivässä, niin luet sen vuodessa 12kertaa läpi. Jos luet Vanhaa testamenttia 10sivua päivässä, niin luet sen kolmesti vuodessa. Itse ainakin yritän pitää yllä tällaista tahtia. Ei ole liian paha. En voi tehdä tätä työtä, jos en lue sitä.
Luin juuri Joosefin kertomuksen 1. Mooseksen kirjasta. Tuo kertomus tuo mieleeni esim. leffan Avain pakoon (Redemption). Olen kirjoittanut tästä joskus mielestäni ihan hyvänkin jutun, joka löytyy tästä. Jos Raakel ja Jaakob ovat Raamatun Romeo ja Julia, niin Joosefin elämä on Raamatun kertomus toivosta. Joosef on unelmoija, joka kärsi nuorena koulukiusaamisesta. Hänestä tulee orpo, vanki ja orja. Unelmat tuntuvat sortuvan täydellisesti. Kuitenkin hän päätyy lopulta Egyptin suurimmaksi johtajaksi, joka pelastaa maailman nälkäkuolemalta.
Kuiville kohonnut Joosef kokee täydellisen muutoksen: hän sai uuden työn, uuden valta-aseman, uuden nimen ja vierasmaalaisen vaimon, 1. Moos. 41:45. Kaikki muuttui, mutta tällä kertaa huonosta hyväksi, eikä toisin päin. Entisestä vangista ja orjasta tuli koko kansan huippujohtaja. Tämän muodonmuutoksen pyörteissä hän saa kaksi poikaa, josta ensimmäiselle hän antaa nimeksi Menase, joka tarkoittaa ’hän saa unohtamaan.’ 1. Moos. 41:51. Joosef haluaa unohtaa ’kaikki vaivani ja isäni kodin.’ Tätä hän ei saa kuitenkaan unohtaa. Vaan heti seuraavassa luvussa, 42, kerrotaan, että kuiville, elämänhallinnan saavuttanut Joosef joutuu kohtaamaan ongelmiensa ja vaivojensa juuret ja syyt eli omat ”koulukiusaajansa” omat veljensä. Hän joutuu taistelemaan sen kanssa, voiko hän antaa anteeksi. Unohtaa ei voi, se ei ole mahdollista. Tästä alkaa jännä kamppailu: veljekset eivät tunne Joosefia, mutta Joosef tuntee veljensä, mutta ei paljasta heille, kuka hän oikeasti on. Hän itkee yksin, 42:24, hän laittaa veljensä vankilaan ja kohtelee heitä tylysti, syyttää heitä vakoilijoiksi, 42:7 – 38. Veljekset ovat ihmeissään. Eivät tajua, miten kohtalo heitä potkii. He ajattelevat, että tämä on Jumalan rangaistus siitä, mitä he aikoinaan tekivät veljelleen.
Lopulta kiristeltyään, kiusattuaan ja peloteltuaan veljiään Joosef puhkeaa itkuun ja ajaa kaikki egyptiläiset pois hovista kertoakseen veljilleen salaisuuden omasta itsestään – minä olen Joosef, jonka te halusitte tappaa. 45:1 – 3. Joosef antaa veljilleen anteeksi, hän lohduttaa heitä ja vakuuttaa heille, ettei heidän pidä pelätä kostoa. Kaikki on kunnossa. Tämä oli Jumalan suunnitelma. 50:15 – 21.
Kärsimäänsä pahaa ei pidä muistella, 1. Kor. 13:5, mutta se pitää selvittää. On annettava anteeksi. Silloin pääsee vihan, katkeruuden, kateuden ja ilkeyden kahleista.
Ei pidä kuitenkaan olla tyhmä ja sinisilmäinen. Ei kenenkään pidä ryhtyä toisten jalkamatoksi, uhriksi, jolle saa tehdä ihan mitä lystää. Ei kyse ole siitä, vaan anteeksiantamisesta.
ps.
Mun mielestä tällaiset asiat osoittaa, että Raamattu on erittäin ajankohtainen. Sieltä löytyy jatkuvasti paljon ihmeellistä matskua, jolla on suuri merkitys lukijalle. Se puhuu siitä, mitä me käydään läpi.
Luin juuri Joosefin kertomuksen 1. Mooseksen kirjasta. Tuo kertomus tuo mieleeni esim. leffan Avain pakoon (Redemption). Olen kirjoittanut tästä joskus mielestäni ihan hyvänkin jutun, joka löytyy tästä. Jos Raakel ja Jaakob ovat Raamatun Romeo ja Julia, niin Joosefin elämä on Raamatun kertomus toivosta. Joosef on unelmoija, joka kärsi nuorena koulukiusaamisesta. Hänestä tulee orpo, vanki ja orja. Unelmat tuntuvat sortuvan täydellisesti. Kuitenkin hän päätyy lopulta Egyptin suurimmaksi johtajaksi, joka pelastaa maailman nälkäkuolemalta.
Kuiville kohonnut Joosef kokee täydellisen muutoksen: hän sai uuden työn, uuden valta-aseman, uuden nimen ja vierasmaalaisen vaimon, 1. Moos. 41:45. Kaikki muuttui, mutta tällä kertaa huonosta hyväksi, eikä toisin päin. Entisestä vangista ja orjasta tuli koko kansan huippujohtaja. Tämän muodonmuutoksen pyörteissä hän saa kaksi poikaa, josta ensimmäiselle hän antaa nimeksi Menase, joka tarkoittaa ’hän saa unohtamaan.’ 1. Moos. 41:51. Joosef haluaa unohtaa ’kaikki vaivani ja isäni kodin.’ Tätä hän ei saa kuitenkaan unohtaa. Vaan heti seuraavassa luvussa, 42, kerrotaan, että kuiville, elämänhallinnan saavuttanut Joosef joutuu kohtaamaan ongelmiensa ja vaivojensa juuret ja syyt eli omat ”koulukiusaajansa” omat veljensä. Hän joutuu taistelemaan sen kanssa, voiko hän antaa anteeksi. Unohtaa ei voi, se ei ole mahdollista. Tästä alkaa jännä kamppailu: veljekset eivät tunne Joosefia, mutta Joosef tuntee veljensä, mutta ei paljasta heille, kuka hän oikeasti on. Hän itkee yksin, 42:24, hän laittaa veljensä vankilaan ja kohtelee heitä tylysti, syyttää heitä vakoilijoiksi, 42:7 – 38. Veljekset ovat ihmeissään. Eivät tajua, miten kohtalo heitä potkii. He ajattelevat, että tämä on Jumalan rangaistus siitä, mitä he aikoinaan tekivät veljelleen.
Lopulta kiristeltyään, kiusattuaan ja peloteltuaan veljiään Joosef puhkeaa itkuun ja ajaa kaikki egyptiläiset pois hovista kertoakseen veljilleen salaisuuden omasta itsestään – minä olen Joosef, jonka te halusitte tappaa. 45:1 – 3. Joosef antaa veljilleen anteeksi, hän lohduttaa heitä ja vakuuttaa heille, ettei heidän pidä pelätä kostoa. Kaikki on kunnossa. Tämä oli Jumalan suunnitelma. 50:15 – 21.
Kärsimäänsä pahaa ei pidä muistella, 1. Kor. 13:5, mutta se pitää selvittää. On annettava anteeksi. Silloin pääsee vihan, katkeruuden, kateuden ja ilkeyden kahleista.
Ei pidä kuitenkaan olla tyhmä ja sinisilmäinen. Ei kenenkään pidä ryhtyä toisten jalkamatoksi, uhriksi, jolle saa tehdä ihan mitä lystää. Ei kyse ole siitä, vaan anteeksiantamisesta.
ps.
Mun mielestä tällaiset asiat osoittaa, että Raamattu on erittäin ajankohtainen. Sieltä löytyy jatkuvasti paljon ihmeellistä matskua, jolla on suuri merkitys lukijalle. Se puhuu siitä, mitä me käydään läpi.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Joosef ja nuoret tänään
Ohessa on juttu, jonka kirjoitin ehkä puoli vuotta sitten. Se julkaistiin Ulvilan paikallissanomissa (Ulvilan Seutu). Olin vielä tuolloin pappina Ulvilan srk:ssa. Kirjoitus sopii hyvin tähän nuoriso-teemaan. Tekstiä on vähän toimitettu..
Ef. 3:17 ‘Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.’
Minun mielestäni Joosefin elämäntarina (1. Moos. 37, 39 - 50) on uskomattoman kiehtova. Se on klassinen tarina toivosta ja varmasti myös uskosta ja rakkaudesta. Joosefin tarina on täynnä ääripäitä. Ensiksi hän unelmoi mahdottomia (Raamatussa se on ihan normaalia), sitten hän ajautuu kaivon pohjalle ja hänen vihaiset ja kateelliset veljensä myyvät hänet orjaksi Egyptiin. Egyptissä hän joutuu vielä syyttömänä vankilaan. Kaiken tämän keskellä Joosef kestää ja lopulta hän päätyy Egyptin hoviin kansan johtajaksi ja pelastajaksi. Miten ihmeessä Joosef säilytti toivonsa kaiken tuon häntä kohdanneen vääryyden keskellä?
Milestäni tuhon kysymykseen on kolme syytä tai vastausta: 1) unelmat, 2) vanhempien rakkaus ja tuki, 3) ja tärkeimpänä ja ratkaisevana asiana Jumalan huolenpito.
Ehkä nuo ihanat nuoruuden unelmat (1) (1. Moos. 37) kaikuivat jotenkin Joosefin mielessä kaikissa hänen elämänsä vaikeuksien keskellä. Joosefin tarinan kertoja on nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa Joosefin elämäntarinan alkuun, ikään kuin johdannoksi, lyhyen maininnan hänen suhteestaan isäänsä Jaakobiin (2). Jakeessa 1. Moos. 37:3 sanotaan: ’’Israel (eli Jaakob) rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan..’’ Jostain syystä tämä lämmin todistus isän rakkaudesta oli kertojan mielestä olennaisen tärkeä asia mainita heti Joosefin dramaattisen elämäntarinan alussa. Ehkä tuo rakkauden ja merkityksen kokemus oli äärimmäisen tärkeä Joosefille.
Jokainen ihminen elää varmasti jollain tavalla ja jossain roolissa todeksi Joosefin tarinaa. Jokainen meistä on varmasti joskus kadehtivien veljesten roolissa, jokainen on joskus Joosefin roolissa ja joku on nuorisoa eteenpäin kannustavan ja rakastavan isän roolissa. Elämän vaiheissa tilanteet muuttuvat. Joku on nuori ja ehdoton Joosef unelmineen, joku on vihattu Joosef kaivon pohjalla, joku on vankilassa elämäänsä ihmettelevä kaikin tavoin loukattu ja yksinäinen Joosef, muukalaisena kaukana kotoa. Joku on päämäärätietoinen Joosef, joka tekee töitä unelmiensa toteutumiseksi, auttaakseen muita. Joku on aikuistunut ja viisastunut Joosef, joka on oppinut antamaan anteeksi pahantekijöilleen.
Paavali kirjoittaa, että rakkaus on kristityn ihmisen elämän perustus ja kasvupohja. Rakastettuna on turvallista kasvaa ja elää omaa kutsumustaan todeksi. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Meidän kristittyjen elämäntarinan alussa on ratkaiseva huomautus, joka näkyy kaikissa elämän ihmeellisissä tai vähemmän ihmeellisissä vaiheissa. Tämä ratkaiseva huomaus, joka leimaa Jumalan lasten ja kaikkien pyhien elämää kaikuu kaikkialta Raamatusta. Sen voi ilmaista vaikka seuraavilla sanoilla, Gal. 2:20: ’’elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.’’
Ps. Uskon, ett noiden 45 000 syrjäytyneen nuoren elämään voidaan vaikuttaa hyvällä tavalla nimen omaan evankeliumin ydinasioilla. Eli annetaan nuorille (1) unelmia, vahvistetaan kutsumus, 1. Piet. 1:10, 2, (2) krsistitty saa uskoa olevansa Jumalan silmäterä, yksi niisät ‘vähäisimmistä’, joiden puolesta Kristus on kuollut, korvaamaton Jumalan silmissä luotuna ja lunastettuna, ja (3) Herra on omiensa kanssa aina, Matt. 28:20, Ef. 3:17. Joosefin lailla me vaellemma täällä maailmassa, joka on täynnä pahuutta, mutta ‘vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani..’ Ps. 23.
Ef. 3:17 ‘Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.’
Minun mielestäni Joosefin elämäntarina (1. Moos. 37, 39 - 50) on uskomattoman kiehtova. Se on klassinen tarina toivosta ja varmasti myös uskosta ja rakkaudesta. Joosefin tarina on täynnä ääripäitä. Ensiksi hän unelmoi mahdottomia (Raamatussa se on ihan normaalia), sitten hän ajautuu kaivon pohjalle ja hänen vihaiset ja kateelliset veljensä myyvät hänet orjaksi Egyptiin. Egyptissä hän joutuu vielä syyttömänä vankilaan. Kaiken tämän keskellä Joosef kestää ja lopulta hän päätyy Egyptin hoviin kansan johtajaksi ja pelastajaksi. Miten ihmeessä Joosef säilytti toivonsa kaiken tuon häntä kohdanneen vääryyden keskellä?
Milestäni tuhon kysymykseen on kolme syytä tai vastausta: 1) unelmat, 2) vanhempien rakkaus ja tuki, 3) ja tärkeimpänä ja ratkaisevana asiana Jumalan huolenpito.
Ehkä nuo ihanat nuoruuden unelmat (1) (1. Moos. 37) kaikuivat jotenkin Joosefin mielessä kaikissa hänen elämänsä vaikeuksien keskellä. Joosefin tarinan kertoja on nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa Joosefin elämäntarinan alkuun, ikään kuin johdannoksi, lyhyen maininnan hänen suhteestaan isäänsä Jaakobiin (2). Jakeessa 1. Moos. 37:3 sanotaan: ’’Israel (eli Jaakob) rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan..’’ Jostain syystä tämä lämmin todistus isän rakkaudesta oli kertojan mielestä olennaisen tärkeä asia mainita heti Joosefin dramaattisen elämäntarinan alussa. Ehkä tuo rakkauden ja merkityksen kokemus oli äärimmäisen tärkeä Joosefille.
Jokainen ihminen elää varmasti jollain tavalla ja jossain roolissa todeksi Joosefin tarinaa. Jokainen meistä on varmasti joskus kadehtivien veljesten roolissa, jokainen on joskus Joosefin roolissa ja joku on nuorisoa eteenpäin kannustavan ja rakastavan isän roolissa. Elämän vaiheissa tilanteet muuttuvat. Joku on nuori ja ehdoton Joosef unelmineen, joku on vihattu Joosef kaivon pohjalla, joku on vankilassa elämäänsä ihmettelevä kaikin tavoin loukattu ja yksinäinen Joosef, muukalaisena kaukana kotoa. Joku on päämäärätietoinen Joosef, joka tekee töitä unelmiensa toteutumiseksi, auttaakseen muita. Joku on aikuistunut ja viisastunut Joosef, joka on oppinut antamaan anteeksi pahantekijöilleen.
Paavali kirjoittaa, että rakkaus on kristityn ihmisen elämän perustus ja kasvupohja. Rakastettuna on turvallista kasvaa ja elää omaa kutsumustaan todeksi. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Meidän kristittyjen elämäntarinan alussa on ratkaiseva huomautus, joka näkyy kaikissa elämän ihmeellisissä tai vähemmän ihmeellisissä vaiheissa. Tämä ratkaiseva huomaus, joka leimaa Jumalan lasten ja kaikkien pyhien elämää kaikuu kaikkialta Raamatusta. Sen voi ilmaista vaikka seuraavilla sanoilla, Gal. 2:20: ’’elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.’’
Ps. Uskon, ett noiden 45 000 syrjäytyneen nuoren elämään voidaan vaikuttaa hyvällä tavalla nimen omaan evankeliumin ydinasioilla. Eli annetaan nuorille (1) unelmia, vahvistetaan kutsumus, 1. Piet. 1:10, 2, (2) krsistitty saa uskoa olevansa Jumalan silmäterä, yksi niisät ‘vähäisimmistä’, joiden puolesta Kristus on kuollut, korvaamaton Jumalan silmissä luotuna ja lunastettuna, ja (3) Herra on omiensa kanssa aina, Matt. 28:20, Ef. 3:17. Joosefin lailla me vaellemma täällä maailmassa, joka on täynnä pahuutta, mutta ‘vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani..’ Ps. 23.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)