Ohessa on juttu, jonka kirjoitin ehkä puoli vuotta sitten. Se julkaistiin Ulvilan paikallissanomissa (Ulvilan Seutu). Olin vielä tuolloin pappina Ulvilan srk:ssa. Kirjoitus sopii hyvin tähän nuoriso-teemaan. Tekstiä on vähän toimitettu..
Ef. 3:17 ‘Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.’
Minun mielestäni Joosefin elämäntarina (1. Moos. 37, 39 - 50) on uskomattoman kiehtova. Se on klassinen tarina toivosta ja varmasti myös uskosta ja rakkaudesta. Joosefin tarina on täynnä ääripäitä. Ensiksi hän unelmoi mahdottomia (Raamatussa se on ihan normaalia), sitten hän ajautuu kaivon pohjalle ja hänen vihaiset ja kateelliset veljensä myyvät hänet orjaksi Egyptiin. Egyptissä hän joutuu vielä syyttömänä vankilaan. Kaiken tämän keskellä Joosef kestää ja lopulta hän päätyy Egyptin hoviin kansan johtajaksi ja pelastajaksi. Miten ihmeessä Joosef säilytti toivonsa kaiken tuon häntä kohdanneen vääryyden keskellä?
Milestäni tuhon kysymykseen on kolme syytä tai vastausta: 1) unelmat, 2) vanhempien rakkaus ja tuki, 3) ja tärkeimpänä ja ratkaisevana asiana Jumalan huolenpito.
Ehkä nuo ihanat nuoruuden unelmat (1) (1. Moos. 37) kaikuivat jotenkin Joosefin mielessä kaikissa hänen elämänsä vaikeuksien keskellä. Joosefin tarinan kertoja on nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa Joosefin elämäntarinan alkuun, ikään kuin johdannoksi, lyhyen maininnan hänen suhteestaan isäänsä Jaakobiin (2). Jakeessa 1. Moos. 37:3 sanotaan: ’’Israel (eli Jaakob) rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan..’’ Jostain syystä tämä lämmin todistus isän rakkaudesta oli kertojan mielestä olennaisen tärkeä asia mainita heti Joosefin dramaattisen elämäntarinan alussa. Ehkä tuo rakkauden ja merkityksen kokemus oli äärimmäisen tärkeä Joosefille.
Jokainen ihminen elää varmasti jollain tavalla ja jossain roolissa todeksi Joosefin tarinaa. Jokainen meistä on varmasti joskus kadehtivien veljesten roolissa, jokainen on joskus Joosefin roolissa ja joku on nuorisoa eteenpäin kannustavan ja rakastavan isän roolissa. Elämän vaiheissa tilanteet muuttuvat. Joku on nuori ja ehdoton Joosef unelmineen, joku on vihattu Joosef kaivon pohjalla, joku on vankilassa elämäänsä ihmettelevä kaikin tavoin loukattu ja yksinäinen Joosef, muukalaisena kaukana kotoa. Joku on päämäärätietoinen Joosef, joka tekee töitä unelmiensa toteutumiseksi, auttaakseen muita. Joku on aikuistunut ja viisastunut Joosef, joka on oppinut antamaan anteeksi pahantekijöilleen.
Paavali kirjoittaa, että rakkaus on kristityn ihmisen elämän perustus ja kasvupohja. Rakastettuna on turvallista kasvaa ja elää omaa kutsumustaan todeksi. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Meidän kristittyjen elämäntarinan alussa on ratkaiseva huomautus, joka näkyy kaikissa elämän ihmeellisissä tai vähemmän ihmeellisissä vaiheissa. Tämä ratkaiseva huomaus, joka leimaa Jumalan lasten ja kaikkien pyhien elämää kaikuu kaikkialta Raamatusta. Sen voi ilmaista vaikka seuraavilla sanoilla, Gal. 2:20: ’’elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.’’
Ps. Uskon, ett noiden 45 000 syrjäytyneen nuoren elämään voidaan vaikuttaa hyvällä tavalla nimen omaan evankeliumin ydinasioilla. Eli annetaan nuorille (1) unelmia, vahvistetaan kutsumus, 1. Piet. 1:10, 2, (2) krsistitty saa uskoa olevansa Jumalan silmäterä, yksi niisät ‘vähäisimmistä’, joiden puolesta Kristus on kuollut, korvaamaton Jumalan silmissä luotuna ja lunastettuna, ja (3) Herra on omiensa kanssa aina, Matt. 28:20, Ef. 3:17. Joosefin lailla me vaellemma täällä maailmassa, joka on täynnä pahuutta, mutta ‘vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani..’ Ps. 23.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.