perjantai 16. marraskuuta 2007

Konffa saarna

Tämä on siis kirjoitettu versio. Puhuessa teksti muuttuu aika lailla, jätän joitain osia pois, ja lisäilen kaikenlaista mieleen juolahtavaa. Joka tapauksessa ohessa on saarnani. Kirkossa oli ihan kivasti porukkaa:)
Konfirmaatiosaarna 15.7.07 Ulvilan kirkossa
Rakkauden laki
Room. 12:16 – 21
Matt. 5:20 – 30
Kun Albert Einsteinilta kysyttiin aikoinaan, onko Jeesus ollut olemassa, niin Einstein vastasi: ’’Aivan varmasti! Kukaan ei voi lukea evankeliumeja tuntematta Jeesuksen todellista läsnäoloa. Hänen personalisuutensa sykkii joka sanassa. Mikään myytti ei sisällä sellaista elämää.’’ Minun mielestä Einsteinin vastaus on aika hyvä – olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Jeesus pakottaa ottamaan kantaa, Jeesus säpsäyttää, Jeesus kiehtoo, Jeesus ei ole tylsä, Jeesus ei mahdu tai sovi mihinkään myyttiin, Jeesus on niin elävä.
Vuosia sitten luin ensimmäistä kertaa evankeliumit läpi. Näin Jeesuksessa ystävän, joka ymmärsi minua, silloin kuin tuntui siltä, että kukaan muu ei ymmärrä. Nuorelle ihmiselle tulee esikuvia, idoleita. Nämä esikuvat tulevat ja menevät. Jeesus on jäänyt. Jeesus tuntuu olevan jokaisen sukupolven juttu, halki koko elämän.
Päivän evankeliumitekstissä on yksi aika iso käännösvirhe. Kreikkalaisessa alkutekstissä puhutaan nimittäin vanhurskaudesta, mutta meidän käännöksessämme puhutaan Jumalan tahdosta. Jeesus sanoo tässä, että jos teidän vanhurskautenne ei ole paljoa suurempi kuin lainopettajien ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Vanhurskas on vähän vaikea sana. Se ei tarkoita vanhaa ja hurskasta, vaan sellaista ihmistä, joka on liitolle uskollinen, tai sellaista ihmistä, joka on sovinnossa Jumalan kanssa.
Tässä evankeliumin kohdassa Jeesus puhuu kahdesta suhteesta: ihmisen suhteesta veljeensä eli lähimmäiseensä, ja miehen suhteesta naiseen – kysymys on siis aika pitkälti ihmissuhteista. Jeesus antaa ymmärtää, että jos nämä suhteet eivät ole kunnossa niin helvetin tuomio uhkaa ja taivasten valtakuntaan ei ole pääsyä. Näissä kahdessa suhteessa Jeesus viittaa kahteen peruskäskyyn: ’’älä tapa’’ ja ’’älä tee aviorikosta’’. Molemmat kiellot löytyvät kymmenestä käskystä. Tämä on todella vaikeaa tekstiä.
Jeesus sanoo, että käsky ’’älä tapa’’ ei riitä. Jeesus kieltää ihmistä vihaamasta toista ihmistä. Samoin käsky ’’älä tee aviorikosta’’ ei riitä, vaan tämä käsky on sydämessä rikottu, kun mies katsoo lähimmäisensä vaimoa himoiten. Ja rangaistuksena uhkaa helvetti.
Tässä vaiheessa nousee kylmän hiki pintaan. Onko meillä mitään mahdollisuutta päästä taivasten valtakuntaan? Minkä takia sellaiset halventavat haukkuma sanat kuin: ’’sinä hullu’’, ’’sinä tyhmä’’, ’’sinä turhanpäiväinen typerys’’, ovat niin vaarallisia? Sanotaan, että ruumiissa olevat haavat paranevat, mutta sanoilla voidaan jättää sydämeen vammat, jotka eivät arpeudu ehkä koskaan. Sanoilla on iso vaikutus. Anteeksi on pieni sana, mutta sitä on tosi vaikea sanoa.
Jeesus kuoli syntisten ihmisten puolesta, sovittaakseen heidän syntinsä. Jeesus kärsi Golgatan ristillä, koska hän rakasti sinua ja minua. Meillä ei ole mitään oikeutta halventaa niitä ihmisiä, joiden puolesta Jeesus on kuollut. Jumalan, meidän luojamme ja suunnittelijamme, silmillä katsottuna jokaisessa ihmisessä on jokin ainutlaatuinen mahdollisuus ja unelma, mitä kukaan muu ihminen ei voi täyttää ja elää todeksi. Jumala ei ole luonut yhtäkään meistä turhaan. Tämän takia me ei voida sanoa toiselle ihmiselle, että hän on ”turhanpäivänen”, ”arvoton” tai vaikka ”toivoton”.
Ja sitten käsittelyssä seuraa se toinen suhde eli miehen suhde naisiin. Jeesus sanoo: ’’Teille on opetettu tämä käsky: älä tee aviorikosta. Mutta minä sanon teille; jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.’’ Tällaisista Jeesuksen sanoista voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että miehen ei kannata edes vilkaista naista päin, ettei vain himo syttyisi. Voisi ajatella, että kannattaa kiertää nainen, varsinkin toisen vaimo, kaukaa. Tarkoittiko Jeesus, että näin kannattaisi toimia? Onko tämä sitä suurempaa vanhurskautta, että välttelee naisia, koska silmät ja ajatukset eivät kuitenkaan pysy kurissa. Pitää muistaa, että Jeesus ei missään nimessä vastustanut avioliittoa – miehen ja naisen rakkaussuhdetta.
Jeesuksen aikana monet uskonnolliset ihmiset, kuten fariseukset ja lainopettajat saattoivat oikeasti ajattella, että nainen uhkaa miehen pyrkimyksiä olla pyhä. Tämä sen takia, että ajateltiin, että mies ei yksinkertaisesti pysty hallitsemaan ajatuksiaan ja himojaan. Tämä johtaa siihen, että naista pidetään tai pidettiin uhkaavana ja vaarallisena. Ajateltiin, että nainen uhkaa miehen pyrkimyksiä pyhyyteen. Mutta ongelma ei siis ole naisessa vaan miehessä, joka on liian heikko hallitsemaan himojaan. Ja niin, hurskaan miehen ongelmista aika kierolla tavalla kärsii nainen. Tällä tavalla voisi ajatella, että jos haluaa varjella itesensä kaikilta syntisiltä houkutuksilta, niin kannattaa eristäytyä johonkin pieneen pyhien piiriin, mihin on kovat pääsyvaatimukset, ja jonka pariin ei pääse yksikään epäilyttävä ihminen. Toimiko Jeesus tällä tavalla? Ei toiminut. Jeesus aterioi syntisten kanssa, Jeesus rakasti niitä ihmisiä, joita varsinkin uskonnolliset ihmiset karttoivat. Tänään me eletään maailmassa, jossa media on täynnä vähäpukeisia naisia – silmien ja ajatuksien kurissa pitäminen on varmasti tänään vaikeampaa, kuin mitä se oli Jeesuksen aikana. Pitäisikö meidän eristäytyä tästä maailmasta, vai elää sen keskellä Jeesuksen tyylillä?
Jeesuksessa on oikeastaan silmiinpistävää se, että hänen ympärillään oli niin paljon naisia. Jeesuksella oli naisia opetuslapsinaan, Jeesus armahti syntistä naista fariseuksen kodissa, Jeesus keskusteli kahden kesken erään naisen kanssa kaivolla. Ristin juurella oli joukko naisia, ja ne, jotka ensimmäisinä saivat kuulla tyhjän haudan ihmeen eli sanoman Jeesuksen ylösnousemuksesta, olivat Jeesuksen äiti Maria ja Maria Magdalena. Jeesus on ensimmäisen vuosisadan juutalaisten uskonnollisten johtajien keskellä aivan ainutlaatuinen siinä mielessä, miten hän suhtautui naisiin. Jeesus kunnioitti naisia ainutlaatuisella ja välittömällä tavalla, ja tämä kunnioitus teki vaikutuksen. Monista naisista tuli Jeesuksen uskollisia seuraajia.
Jeesuksen sanoma on selvä. ’’Jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois.’’ Ongelma ei ole siinä, mitä silmäsi näkee eli vaikka kauniissa naisessa, vaan ongelma on silmässäsi. Eli niitä toisia ihmisiä ei pidä heittää pois, jotta sinä pelastuisit, vaan ongelma on ihmisessä itsessään ja se ongelma pitää hoitaa kuntoon. Ei ole aina syytä syyttää muita omasta vaikeasta elämästä, vaan on hyvä katsoa, onko itsessään vika.
Mutta mitä tämä kaikki tarkoittaa? Jeesus rakasti vihamiehiään. Hän rukoili armoa omille teloittajilleen. Jeesus tuli mahtavalla tavalla toimeen naisten kanssa. Jeesus hallitsi silmänsä ja sydämensä ajatukset. Miten tämä liittyy meihin? Meidän keskellämme, tämä maailma on täynnä ihmissuhdesotkuja. Ihmiset riitelevät, haukkuvat toisiaan, puhuvat selän takana pahaa toisistaan. Avioliitoissa ei mene liian hyvin, on epäluottamusta, pettämisiä ja kaikenlaisia vaikeuksia. Helppoa ei todellakaan ole – ei kenelläkään.
Jeesuksella oli näky siitä, että hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta ihminen muuttuu. Syntinen saa synnit anteeksi, kivi sydämen tilalle tulee lihasydän, ihminen pääsee vihan alaisuudesta rakkauden alaisuuteen. Paavali puhuu uudesta Adamista eli uudesta ihmisestä. Hän sanoo, että se, joka uskoo Kristukseen, on uusi luomus Kristuksessa. Tällaisessa ihmisessä asuu Jumalan Pyhä Henki. Tällainen ihminen omistaa vanhurskauden, joka on paljon suurempi kuin fariseusten ja lainopettajien omatekoinen vanhurskaus. Tällaiset ihmiset omistavat Jumalan vanhurskauden, joka annetaan jokaiselle, joka uskoo Kristukseen.
Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, kauna, viha, kateus, murhat. Sydämestä lähtee ajatus aviorikoksesta ja petoksista. Jos sydän on paha, niin tilanne on toivoton. Jeesuksen sanat helvetin tuomiosta uhkaa. Hyvät kristityt, meillä ei ole mitään toivoa itsessämme. Omin yrityksin me emme ikinään voi saavuttaa sitä vanhurskautta, jota Jumala vaatii. Hyvistä yrityksistämme huolimatta meidän ihmissuhteissa on jatkuvasti vaikeuksia. Jo luomis- ja syntiinlankeemuskertomuksessa kerrotaan, että mies syytti naista lankeemuksesta, ja siitä alkoi ensimmäinen parisuhdekriisi, joka on jatkunut tähän päivään asti.
Raamatusta löytyy vastaus näihin isoihin ongelmiin. Raamattu sanoo, että ainut, joka voi eheyttää tämän maailman, on Kristus, Jumalan Poika. Jeesus on sovittanut ihmiskunnan Jumalan kanssa, Paavali sanoo, Ef. 2:14, että Jeesus on kuolemallaan hajottanut vihollisuuden muurin, joka erotti ihmisiä ja kansoja toisistaan. Kristillisen kirkon sanoma on sanoma sovinnosta ja anteeksiannosta ihmisten ja Jumalan ja ihmisten ja ihmisten välillä.
Paavali sanoo fariseuksista ja lainopettajista, Room. 10:3; ’’He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Toisessa kohdassa Paavali sanoo, Room. 3:22; ’’Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat.’’ Jesaja kirjoittaa, 61:10 – 11; ’’Minä iloitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan! .. Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan ja ylistys kohoaa..!’’ Jokainen kristitty saa Kristuksen tähden uskoa, että nämä sanat koskevat häntä. Meille annetaan Jumalan vanhurskaus.
Hyvät kristityt, hyvät konfirmoitavat, uskolla tämä kaikki otetaan vastaan, vaikkakin maailman pienimmällä uskolla – määrällä ei ole niin paljoa väliä. Kohta alkavalla ehtoollisosuudella me voimme uskossa ottaa vastaan Kristuksen leivässä ja viinissä. Raamattu sanoo, että kun uskomme evankeliumin niin Jumala antaa meille Kristuksessa, 1. Kor. 1:30, viisautensa, vanhurskautensa, pyhityksen ja lunastuksen. Jumalan rakkaus sinua ja minua kohtaan ylittää kaiken ymmärryksen. Jumala rakastaa meitä, niin että me voimme rakastaa toisia ihmisiä, Jumala lohduttaa ja siunaa meitä, niin että meistä voi tulla lohduttajia ja siunaajia tähän maailmaan. Meitä ei ole kutsuttu pois tämän maailman ongelmista, vaan meidät on kutsuttu niiden keskelle. Meille annetaan ilmaiseksi Jumalan vanhurskaus ja tuo vanhurskaus johtaa rauhaan, jota me ja koko maailma niin kipeästi kaipaamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.