Pelastakaa aasit!

Saarna Pyhän Henrikin kirkossa Nousiaisissa

Aiheena Kristityn vapaus.

Sunnuntaina 18.9.2016. 1. Vuosikerta, Jes. 44:21–23; Gal. 5:1–6; Luuk. 14:1–6

Rakkaat kristityt,

Monta kertaa fariseukset mielletään tekopyhyyden perikuviksi. Jo nimestä fariseus on tullut haukkumasana, jolla lyödään toisia uskovia. Sinäkin olet tuollainen fariseus, ulkokullattu ja tekopyhä. Näin usein ajatellaan. Fariseuksissa oli kuitenkin paljon hyvää. Jo evankeliumissa sanotaan heistä pari hyvää asiaa. Ensinnäkin tuolle fariseusten johtomiehelle kelpasi Jeesuksen seura. Hän kutsui Jeesuksen luokseen syömään pyhää sapattiateriaa, murtamaan yhdessä leipää. Tuona aikana leivän murtaminen yhdessä tarkoitti käytännössä sitä, että tuo toinen hyväksyttiin veljeksi. Pöydän yli jaettiin leivän lisäksi ystävyys, veljeys, anteeksianto ja kunnioitus. Fariseus oli Jeesuksen kanssa saman pöydän äärellä. Toisekseen, nuo fariseukset ja lainopettajat ”tarkkailivat” mitä Jeesus tekisi. On hyvä tarkkailla Jeesuksen tekoja ja sanoja. Kiinnittäkää huomionne Jeesukseen.

                      Suomen Raamattuopisto on herätyskristillinen liike, josta voidaan toivottavasti sanoa, että olemme erikoistuneet Jeesuksen tarkkailuun. Jeesusta voi takkaillan in monelta näkökulmalta. Voit tarkkailla häntä niin kuin se ”syntinen nainen fariseuksen talossa”, tai niin kuin se vesipöhöä sairastunut mies, tai niin kuin ristin ryöväri. Ehkä nuo fariseukset tarkkailivat häntä vähän niin kuin Gestapon miehet, mutta pääasia ja hyvä, että he tarkkailivat. Nimittäin kun häntä tarkkailee, voi tulla huomanneeksi hänen rakkautensa ja totuutensa.    Nuo fariseukset eivät keksineet mitään sanottavaa Jeesukselle. He olivat vain hiljaa. Jeesus, hänen kysymyksensä ja tekonsa, sysäsivät fariseukset ajatusmatkalle. Ja kun tuolle matkalle lähtee, sitä saattaa päätyä uskon satamaan. Sen vuoksi moni pelkää totuutta, moni pelkää Jeesusta, moni pelkää ajatella, moni pelkää tarkkailla Jeesusta. Sillä mistä tiedämme, mihin se johtaa. Se voi johtaa siihen, että fariseus, joka kerran epäluuloisesti ja uteliaisuuttaan veljeili Jeesuksen kanssa, on lopulta polvillaan hänen edessään niin kuin se syntinen nainen fariseuksen talossa.

                      Fariseuksia kiinnosti aivan erityisesti, miten Jeesus viettää sapattia. Ennen kuin jatkamme, on syytä vähän valaista, mistä sapatissa oli kyse. Sapatti oli juutalaisille viikon pyhin päivä. Itse asiassa, kun luemme Raamattua sen ensisivuilta, huomaamme, että ensimmäinen asia, jonka Jumala julistaa pyhäksi, on sapatti, viikon seitsemäs päivä. Ajattele, Jumala ei julista ihmistä, omaa kuvaansa, pyhäksi. Hän ei julista omaa kotiaan, paratiisia, pyhäksi. Vaan hän pyhittää tietyn ajan, sapatin. Tämän vuoksi juutalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet tuohon aikaan, sapattiin, suurella arvostuksella. Raamattu myös opettaa, että sapatti on ”liiton merkki” eli näkyvä merkki siitä, että Jumala on solminut rikkomattoman rakkauden liiton kansansa kanssa (2. Moos. 31:13; Hes. 20:12, 20). Sapatti kuvaa rakkautta, Israelin ja Jumalan välistä rakkautta. Jeesuksen aikana hurskaat juutalaiset kutsuivat Sapattia ”pyhän kuningaskunnan päivänä”. (Juhlien kirja 50:9.) Sapatti oli päivä, joka oli pyhitetty Jumalan valtakunnalle eli Jumalan kuninkaalliselle vallalle. Se oli pyhitetty aika, Jumalan läsnäolon ja levon aika, kaiken arjen keskellä. Sapatti oli näkyvä merkki liitosta. Tämä on varmasti se syy, minkä vuoksi Jeesus teki suuria pelastusihmeitään juuri sapattina. Sapatti oli Jumalan kuninkuuden päivä, Jumalan valtakunnan päivä.

Pelastakaa aasit!

Kun tarkkaillemme Jeesusta, huomaamme, että hän puhuu ja puhuttelee ihmisiä sillä tavoin, että sanoma uppoaa. Jeesus lukee fariseusten ajatukset ja kysyy heiltä: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” Fariseukset eivät saa mitään sanotuksi, koska totta puhuen juutalaisuudessa uskottiin kyllä, että sapattina saa tehdä hyvää. Sapattina saa esimerkiksi harjoittaa itsepuolustusta, ja rabbit opettivat, että elämän pelastaminen meni sapattikäskyn yläpuolelle. Eikä pelkästään ihmiselämän pelastaminen vaan jopa eläinten pelastaminen oli hyväksyttyä sapattina. Jeesus kysyy taas fariseuksilta, tietäen jo ennalta, mitä he ajattelevat: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?”

                      Fariseukset miettivät hiljaa mielessään, ”että kyllä, jos Mielikki-lehmä putoaa kaivoon sapattina, niin kyllä se sieltä silloin nostetaan välittömästi.” Ja jos ei nostettaisi, niin kuinka pahana Rebekka-vaimo olisi. Ja kyllä fariseukset tiesivät, että sapattina ei missään nimissä saanut tapella, ei ainakaan vaimon kanssa aasin tai lehmän pelastamisesta. Jo Mooseksen laista löytyi käsky aasin auttamisesta: ”Jos näet aasin tai härän tielle kaatuneena, älä kulje ohi, vaan auta omistajaa nostamaan eläin jaloilleen.” (5. Moos. 22:4.) Voimme kuvitella, että fariseukset purivat kiusaantuneina huultaan tietäen, että Jeesus oli oikeassa. Juuri noin he itse tekisivät – jos kyse olisi aasista.

Jeesuksen aikana vaikutti myös sellainen juutalaisten porukka kuin essealaiset. Essealaisilla oli tukikohta Qumranissa, Kuolleen meren länsirannalla. Qumranin kirjakääröt löytyivät 1940- ja 1950-luvuilla. Niin kutsutussa Qumranin Yhdyskuntasäännössä, joka on peräisin 100-luvulta eKr., luemme tällaisen ohjeistuksen:

Yksikään mies ei saa sapatin aikana avustaa eläintä synnyttämisessä. Ja jos eläin putoaa sadevesisäiliöön tai kuoppaan, hän ei saa nostaa sitä ylös sapatin aikana. (CD 11:13–14.)

Sinne jäisi aasi kitumaan kaivon pohjalle eikä häiritsisi essealaisjuutalaisten pyhää sapatin viettoa. Huomaamme, että tuo kysymys aasista, kaivosta ja sapatista ei ollut kaukaa haettua vertaus, vaan tällä tavalla juutalaiset pohtivat näitä kysymyksiä tuohon aikaan. Tämä oli myös fariseuksille aivan osuvaa argumentointia. Jeesus oli viisas.

                      Mutta ajatuksen juoksu ei pääty tähän. Jos aasi pelastetaan sapattina, niin eikö sitten vesipöhöä sairastava mies, joka tulee Jeesuksen luokse? Ajattele jos Jeesus olisi ottanut mieheen selvän hajuraon, vältellyt häntä ja harmitellut mielessään, kuinka sairas mies pilaa pyhän sapattiaterian läsnäolollaan. Niin kuin nuo fariseukset olivat tarkkailleet Jeesusta, niin myös tuo vesipöhöä sairastava mies oli tarkkaillut Jeesusta. Fariseukset tarkkailivat Jeesusta epäluuloisesti, kritisoidakseen, mutta tuo sairas mies tarkkaili Jeesusta pohtien, voisiko ja haluaisiko Jeesus parantaa hänet. Tarkkailijoilla oli eri näkökulmat Jeesukseen.

                      Voimme kuvitella, että tuo sairas mies pohti pitkään, uskaltaisiko hän, kaikkien noiden fariseusten ja muiden kunnon ihmisten keskellä, ja vielä sapattiaterian aikana, tulla Jeesuksen luo. Ehkä hän oli kuullut, kuinka syntinen nainen oli tullut Jeesuksen luo sapattiaterialle erään toisen fariseuksen kotona, ehkä hän muisti, kuinka Jeesus oli sanonut, että työn ja kuormien uuvuttamat saavat tulla hänen luokseen, jopa syntiset ja publikaanit, ja myös lapset. Nämä Jeesuksen vastaanottamat tulijat saivat myös tuon vesipöhöä sairastavan miehen rohkaistumaan, niin että hän uskalsi ottaa ne ratkaisevat askeleet Jeesuksen luo.

                      Muista siis, että kun tarkkailet totuutta, se velvoittaa lopulta ottamaan askeleen. Ei Jeesusta ole tarkoitus vain katsella etäisyyden päästä. Kun häntä on tarkkaillut, häneen syntyy luottamus, ihminen huomaa oman tarpeensa tulla Jeesuksen luo. Ihminen huomaa oman syntinsä ja siksi hän kaipaa Vapahtajaa. Ihminen huomaa oman sairautensa ja siksi hän kaipaa lääkäriä. Ja silloin se paikalleen jääminen käy vaikeaksi. Silloin meillä on ne levottomat jalat.

Tänään on aiheenamme kristityn vapaus. Niinpä on vielä syytä huomata, että sapatti on vapauttamisen juhlapäivä. Niin kuin Mooseksen laissa sanotaan, että sapattina tulee muistaa, kuinka Jumala vapautti kansansa vapauteen Egyptin orjuudesta. ”Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.” (5. Moos. 5:15.) Kun tarkkaillemme Jeesusta, huomaamme, että hänen missionsa ytimessä on vapauttaminen. Jeesus piti ensimmäisen saarnansa Nasaretin synagogan sapattijumalanpalveluksessa. Siellä Jeesus julisti, että Jesajan suuret profetiat ovat täyttyneet tänään teidän kuultenne: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18–19.)

                      Jeesus Kristus on meidän lopullinen sapattimme, niin kuin Raamattu opettaa. Sapatti on liiton merkki, sapatti on Jumalan rauhaa. Jeesuksen kautta, häneen uskoen, pääsemme tuohon rauhaan ja lepoon, pääsemme uuteen liittoon itse Jumalan kanssa. Luther sanoi aikoinaan osuvasti, että Jeesuksen tärkein tavoite evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus, niin että me, jotka häntä tarkkailemme, uskaltaisimme ottaa askeleen, ja tulla hänen luokseen. Hän kutsuu meitä ja odottaa meitä. Hän on itse jo ottanut askeleen meidän luoksemme. Hän astui alas taivaista, tuli ihmiseksi, tuli meidän luoksemme. Uskon tunnustaminen on uskon askel.

Enemmän kuin vanhurskas - fariseus II

Jatkan taas sarjaani fariseusten parissa (II). Eräs nainen kysyi minulta Jeesuksen vaikeista sanoista jakeissa Matt. 5:17–20, joten käsittelen nyt niitä. 

Jeesus sanoo, ”Ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempaa kuin lainopettajien ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Mitä Jeesus tarkoitti näillä sanoilla? Saman luvun lopussa Jeesus kehottaa meitä: ”Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”, 5:48. Jeesus näyttää vaativan kristityiltä enemmän kuin mihin hänen aikansa parhaat ihmiset ylsivät. Hän kehottaa meitä olemaan täydellisiä kuin itse taivaan Isä!

Kreikkalaisesta alkutekstistä löytyy ehkä avain Jeesuksen sanojen ymmärtämiseen. ”Ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempaa…” Suomennoksen sanat ”paljon suurempaa” on käännetty kreikan verbistä, joka ilmaisee, että jokin on paljon yli odotusten, suurempaa kuin.., enemmän kuin..

 

Löysin tämän ajatuksen harvinaisen korkealta taholta - paavilta;) (Ratzinger, What it means to be a Christian). Benedict XVI kirjoittaa, että kristitty on sellainen ihminen, joka ei laskelmoi. Hän tekee jotain ylimääräistä. Hän ei ole kuin rakastaja, joka kyselee, kuinka pitkälle anteeksianto riittää, mihin asti hän voi edetä turvallisin mielin joutumatta tuomiolle. Fariseus on vanhurskas ihminen joka tekee oikein. Kristitty on taas kutsuttu tekemään enemmän kuin on oikein ja vanhurskasta. Kuitenkin kristitty tietää, joka hetki, että hän on epäonnistunut, hän on usein paljon syntisempi kuin fariseukset ja jopa publikaanit. Hän rukoilee ”anna meille meidän syntimme anteeksi.”

Hän myös tietää, että Jumala on antanut hänelle anteeksi yli kaikkien odotusten. Jumala ei ole ollut häntä kohtaan kuin fariseus, joka noudattaa ”vain” vanhurskautta, vaan Jumala on ollut hänelle enemmän kuin hyvä. Jumala on armahtanut häntä yli kaikkien odotusten, antaen anteeksi ja armahtaen enemmän kuin laki ja oikeus velvoittaisivat. Kun ihminen on kokenut tällaisen taivaan Isän armon ja rakkauden, niin hänet valtaa suuri nöyryys ja kiitollisuus. Hän ei enää halua sanella ehtoja tai puhua omista oikeuksistaan Jumalalle tai ihmisille. Hän tietää olevansa supervelallinen, joka on saanut sulasta armosta velkansa anteeksi. Hän on kuin se Jeesuksen vertauksen (Matt. 18:21–35) suurvelallinen mies, jolle kuningas antoi kaikki velat, 10 000 talenttia, nykyrahassa miljardeja euroja, anteeksi. 

Jeesuksen ylitsevuotava vanhurskaus on yhtä aikaa todella vapauttava ja vaativa. Jos olet saanut kaiken anteeksi, kuinka kehtaat olla niin pihi toisia kohtaan (Matt. 18:21–35)? Jos olet saanut niin usein anteeksi, miksi et voisi antaa toisille anteeksi vaikka 77 kertaa? Evankeliumeissa Jumala toimii jatkuvasti tällä ylitsevuotavalla tavalla syntisiä ihmisiä kohtaan. Kaanaan häissä Jeesus tarjoaa satoja litroja viiniä, joka on vielä parempaa kuin mikään aikaisempi viini. Jeesus ruokkii tuhansia ihmisiä muutamalla leivällä ja jäljelle jää vielä koreittain ylimääräistä ruokaa.

Jeesus toimii näin: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Jeesus innostaa meitä olemaan todella Jumalan kuvia – imitatio Dei - imitoimaan taivaan Isää. Anna enemmän kuin vaaditaan tai pyydetään: ”Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi…” Matt. 5:40-48.

Senkin farisealainen!

”Yleisön pyynnöstä” kirjoitan muutaman blogin fariseuksista. Tämä on osa 1. Tarkoituksenani on sukeltaa toisen temppelin ajan juutalaisuuden maailmaan. Hengellisissä puheissa ja kirjoissa on kauan levitetty näkemystä jonka mukaan fariseus on yhtä kuin tekopyhä. Ja koska rabbiininen juutalaisuus periytyy juuri fariseuksilta, on päädytty ajattelemaan, että juutalaisuus on pohjimmiltaan tekopyhää, ulkokultaista ja sellaista, jota Jeesus ja Paavali kiivaasti vastustivat. Onko asia näin? Vastustiko Jeesus farisealaisuutta? Mitä fariseukset edustivat, keitä he olivat? Paavali, uskomme suuri apostoli, oli (ollut) fariseus. Hän oli saanut oppinsa arvostetulta Gamalielilta, joka oli yksi fariseusten johtajista (Fil. 3:5; Ap. t. 22:3; 26:5). Myös Jeesuksen opetus on monesti aivan samanlaista kuin kenenkä tahansa fariseuksen opetus – Jeesus näyttää arvostaneen fariseusten opetusta todella paljon, Matt. 23:2-3.

Mistä he tulevat?
Jeesuksen aikana juutalaisuudessa oli kolme ”puoluetta”, ”lahkoa” tai ”filosofiaa” – millä termeillä näitä nyt halutaan kutsua: fariseukset, essealaiset eli Qumranin lahko ja saddukeukset. Myöhemmin 60-luvulla syntyi myös oikein radikaali ja nationalistinen Tikari-puolue, jonka jäsenet kävivät raivoisasti Rooman ja sen kätyreiden kimppuun huonolla menestyksellä. Flavius Josefus esittelee nämä kolme tai neljä juutalaista ”filosofiaa” ja suuntausta. Pitää koko ajan muistaa, että nämä suuntaukset olivat juutalaisuudessa aina vähemmistönä – suurin osa kansasta ei kuulunut mihinkään näistä puolueista. Esimerkiksi Josefus kertoo, että Herodes Suuren aikana fariseuksia oli noin 6000. Se on paljon, mutta suhteutettuna kaikkiin Israelin juutalaisiin se oli aika pieni porukka.

Mielenkiintoisesti nämä kolme pääsuuntausta – fariseukset, essealaiset ja saddukeukset - syntyivät kaikki todennäköisesti 160-luvulla eKr. Tuolloin juutalaisuus oli kauheissa kriiseissä. Antiokios Epifanes IV:n johdolla syyrialaiset seleukidit valloittivat Jerusalemin. He häpäisivät temppelin ja uhrasivat sen alttarilla sikoja. Israelissa seleukidit aloittivat rankan juutalaisvainon ja teloittivat uskonnollisia juutalaisia, jotka eivät suostuneet hylkäämään Mooseksen lakia (ks. 2. Makk. 6-7). Näiden kauhun vuosien keskellä nousi juutalainen ”vastarintaliike” hurskaan Mattatias Makkabealaisen johdolla ja tämän kehityksen keskellä saivat pikkuhiljaa syntynsä kolme ”suurta” puoluetta: fariseukset, essealaiset ja saddukeukset.

Qumranin liike ja saddukeukset ovat ”pappisliikkeitä” siinä mielessä, että Qumranissa Aaronin suvun papeille annetaan selvä johtorooli. Saddukeukset ovat taas saaneet nimensä hurskaasta pappi Sadokista, joka oli kuningas Daavidin ja Salomon aikana Jerusalemissa pappina. Fariseukset olivat enemminkin maallikko- ja herätysliike, jonka keskeltä nousi pappien sijasta rabbeja, karismaattisia, viisaita ja hurskaita opettajia.

Nimi fariseus tulee heprean verbistä (perushim) ”erottautua” ja näin fariseukset ajattelivat, että he olivat erottautuneet syntisistä juutalaisista ja pakanoista. Fariseukset odottivat kuningas-messiasta, Daavidin poikaa (Ps. Sal. 17-18). Rabbiinisessa traditiossa fariseuksia pidetään ”suuren synagogan” jatkajia: m. Abot 1:1. ”Mooses vastaanotti Tooran Siinailta ja ojensi sen Joosualle, Joosua vanhimmille, vanhimmat ojensivat sen profeetoille. Ja profeetat ojensivat sen suuren neuvoston miehille.”

Fariseusten kunnianarvoisa asema juontaa juurensa juuri siihen, että he välittivät kansalle Tooraa, sekä kirjallista että suullista Tooraa – isien perinnesäädöksiä. Fariseukset olivat suurien kansanopettajien perillisiä. He olivat samaa porukkaa lainoppineiden ja kirjanoppineiden kanssa siinä mielessä, että he halusivat opettaa Herran sanan ja lain kansalle. Pappi Esraa voidaan pitää fariseusten ja lainopettajien suurena esikuvana.

Luvussa Neh. 8 sanotaan, että ”kansa kokoontui nyt yksissä tuumin Vesiportin aukiolle ja pyysi Esraa, lainopettajaa, tuomaan Mooseksen lain kirjan, joka sisälsi Herran Israelille antamat käskyt. Pappi Esra toi lain kansanjoukon eteen. Koolla olivat miehet ja naiset, kaikki, jotka pystyivät ymmärtämään, mitä kuulivat… Esra, lainopettaja, seisoi varta vasten tehdyllä puukorokkeella… Esra, joka oli väkijoukkoa korkeammalla, avasi kirjan kaikkien nähden,… Hän ylisti Herraa… Esra ja papit ”lukivat kirjasta Jumalan lakia kappale kappaleelta ja samalla he selittivät ja opettivat sitä”, Neh. 8:1-9.

Tämän esikuvan mukaisesti myöhemmin fariseukset toimivat synagogissa – he lukivat Tooraa, opettivat ja selittivät sitä kansalle. Fariseus oli kuin Esra, joka ”tahtoi kaikesta sydämestään tutkia Herran lakia ja noudattaa sitä ja opettaa israelilaisille sen määräyksiä ja säädöksiä”, Esra 7:10.

Fariseusten puheenvuoro
Jeesus sanoo, että ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista”, Matt. 23:2-3. Katsotaan nyt, mitä he opettavat:

Jeesuksen aikana Hillel ja Shammai olivat kaksi merkittävintä fariseusten johtajaa, rabbia. Heistä kerrotaan, että he saivat Tooran heitä edeltäviltä oppineilta. Hillel sanoo, ”olkaa Aaronin opetuslapsia, rakastaen rauhaa, edistäen rauhaa, rakastaen ihmisiä ja johdattaen heitä Tooran lähelle”, m. Abot 1:12. Shammai taas ohjeistaa kuulijoitaan näin: ”Tee Tooran opiskelusta suunniteltu velvollisuus.” ”Sano vähän mutta tee paljon.” ”Tervehdi kaikkia iloisesti”, m. Abot 1:15.

Ja lopuksi, muistamme, että apostoli Paavali oli saanut oppinsa arvostetun rabbi Gamalielin jalkojen juuressa, Ap. t. 22:3. Rabbi Simeon b. Gamaliel sanoo Mishnan mukaan (m. Abot 1:18) näin: ”Maailma seisoo kolmen asian varassa: 1) oikeuden, 2) totuuden, 3) ja rauhan. Niin kuin on sanottu, ”jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne (Sak. 8:16).”

Olemme nyt vähän kurkistaneet fariseusten maailmaan. Ensi kerralla, kun jatkan tätä ”Fariseus-sarjaani”, niin kirjoitan ehkä heidän perinnesäädöksistään tai siitä, millainen vaikutus heillä oli kansaan. Tämä fariseus-kysymys on niin iso, että sitä ei käsitellä yhdellä postauksella.

"Herra, tee minusta kuin fariseus" (?!) - Jeesuksen vertaus publikaanista ja fariseuksesta temppelissä

Pääsiäispyhät ovat loppusuorallaan. Pyhien lomassa on hyvää aikaa lukea. Sain luettua mm. Amy-Jill Levinen kirjan The Misunderstood Jew. The Church and the Scandal of the Jewish Jesus (2006). Levine on kuuluisa ortodoksijuutalainen Jeesus-tutkija, professori, joka kirjoittaa tämän hyvin vakava-aiheisen kirjansa kivasti pilke silmäkulmassa. Hän aloittaa kertomalla omasta suhteestaan kristinuskoon. Hän on kasvanut täysin katolisessa kaupungissa North Dartmouthissa, Massachusettissa. Tyttösenä Amy-Jill kävi pyhäkoulussa, tunsi evankeliumit tosi hyvin ja rakasti Jeesusta, joka oli hänen, pienen juutalaistytön intuition mukaan hieno juutalainen, joka opetti vertauksilla perin juutalaiseen tyyliin. Kirja alkaakin sanoilla ”When I was a child, my ambition was to be pope.”

Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.

Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.

Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!

Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.

Omaa pohdintaani

Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.

Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.

Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?

OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:


Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.

VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…

Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.