Pääsiäispyhät ovat loppusuorallaan. Pyhien lomassa on hyvää aikaa lukea. Sain luettua mm. Amy-Jill Levinen kirjan The Misunderstood Jew. The Church and the Scandal of the Jewish Jesus (2006). Levine on kuuluisa ortodoksijuutalainen Jeesus-tutkija, professori, joka kirjoittaa tämän hyvin vakava-aiheisen kirjansa kivasti pilke silmäkulmassa. Hän aloittaa kertomalla omasta suhteestaan kristinuskoon. Hän on kasvanut täysin katolisessa kaupungissa North Dartmouthissa, Massachusettissa. Tyttösenä Amy-Jill kävi pyhäkoulussa, tunsi evankeliumit tosi hyvin ja rakasti Jeesusta, joka oli hänen, pienen juutalaistytön intuition mukaan hieno juutalainen, joka opetti vertauksilla perin juutalaiseen tyyliin. Kirja alkaakin sanoilla ”When I was a child, my ambition was to be pope.”
Kirjoitan nyt vain yhdestä puhuttelevasta evankeliumitulkinnasta, jonka Amy-Jill esittää. Aiheena on Jeesuksen vertaus rukouksesta, Luuk. 18:9-14. ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.” Amy-Jillin näkemys tästä vertauksesta provosoi ainakin minua ajattelemaan asiaa vähän pidemmälle ja kyseenalaistamaan vanhoja tulkintamalleja. Kristitythän usein näkevät tämän vertauksen sankarina publikaanien, joka nöyränä syntisenä lyö rintaansa, roikuttaa päätään ja toteaa vain ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Fariseus sen sijaan on nähty itseriittoisena, tekopyhänä juutalaisena, joka luottaa lain tekoihin, tekojen vanhurskauteensa. Hän rukoili, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Kristityt usein rukoilevat kuin tuo publikaani ja lisäävät siihen vielä mielessään, ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus.” Tällaisessa tilanteessa kristitty taas syyllistyy siihen samaan syntiin, josta hän syyttää fariseusta: hän korottaa itsenään ja tuomitsee toisia.
Miten Jeesuksen aikalaiset juutalaiset olisivat tämän vertauksen ymmärtäneet? Amy-Jill esittää, että vertaus olisi ollut heille shokki, mutta ei niin kuin suurin osa nykykristityistä kuvittelisi. Publikaani oli juutalainen mies, joka oli Rooman palkkalistoilla veronkerääjänä. Publikaani keräsi Roomalle veroja. Juutalaiset, niin kuin ihmiset yleensäkin, suhtautuvat tosi nuivasti siihen, että joku ulkomaailman herrasvalta kerää heiltä veroja. Tähän perustuu paljolti suomalaisten EU-kriittisyys. Publikaani oli siis Rooman palvelija. Fariseus oli taas hurskas Herran palvelija. Voisimme verrata fariseusta vaikka Kalevi Lehtiseen, Bill Grahamiin tai Äiti Teresaan, publikaania voisimme taas verrata johonkin narkomaaniin ja rikolliseen.
Molemmat rukoilivat. Meidän käännöksessä todetaan lopputulos: ”Minä sanon teille: hän (publikaani) lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” Tuo lause ei alkuperäiskielellä käänny kuitenkin ihan noin, vaan kuten vuoden 1992 käännöksen alanootissa todetaan, jae voidaan kääntää myös toisin. ”Hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.” Amy-Jill, ja monet tutkijat, painottaa, että tämä on se oikea käännös. Molemmat lähtivät vanhurskaina kotiinsa, vaan tuo publikaani vähän vanhurskaampana kuin tuo fariseus. Amy-Jill kirjoittaa, että tämä olisi ollut juutalaisille kuulijoille suuri shokki – siis vanhurskas fariseus lasketaan publikaanien alapuolelle! ”Miksi?”, he olisivat heti kysyneet. Fariseushan maksoi kymmenykset kaikesta, paastosi ja antoi almuja köyhille, leskille ja orvoille – toisin kuin publikaani, joka vei juutalaisten lasten, leskien ja orpojen vähistä leivistä ison osan Rooman suurvallalle! Missä on Jumalan oikeudenmukaisuus?!
Tässä vaiheessa Amy-Jill ehdottaa, että ehkä tuon fariseuksen hyvät teot, hänen uskollisuutensa, hänen vanhurskautensa koitui koko Israelin, koko juutalaisen kansan hyväksi. Itse asiassa, hänen hyvyytensä ja uskollisuuteensa Herran edessä auttoi enemmän Israelin syntisiä, kuten tuota publikaania, kuin häntä itseään! Hän oli siis todellinen sankari! Olisiko näin? Itse asiassa VT:ssa, UT:ssa ja muutenkin toisen temppelin ajan juutalaisuudessa toistuu usein se ajatus, että syntisten synnit tuovat tuomion koko kansan ylle ja toisaalta vanhurskaiden uskollisuus ja hurskaus koituu koko kansan hyväksi Herran silmissä. Aabraham oli uskollinen ja vanhurskas Herran ystävä. VT toistaa jatkuvasti, kuinka Aabrahamin, yhden hurskaan miehen, uskollisuus koituu siunaukseksi kaikille kansoille. Samoin Aabraham ”väittelee” Jumalan kanssa Sodoman ja Gomoran kohtalosta. Hän kysyy Herralta: ”Ehkä kaupungissa on 50, 45, 20 tai 10 hurskasta. Tuhoaisitko sinä sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?” Herra sanoo Aabrahamille: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä”, 1. Moos. 18:24-32.
Omaa pohdintaani
Daavid oli vanhurskas kuningas. Hänen jälkeensä tuli jumalattomia, publikaanin kaltaisia kuninkaita, kuten Manasse, jonka aikana Jerusalem oli täynnä viatonta verta, 2. Kun. 21. Heti Daavidin jälkeen kuninkaaksi nousi Salomo, joka elämänsä ehtoopuolella alkoi palvella monien vaimojensa epäjumalia ja rakensi niille temppeleitä Jerusalemiin, 1. Kun. 11. Herra antaa Salomolle tuomion, mutta tuo tuomio ei tule vielä voimaan hänen elinaikanaan koska Jumala muistaa vanhurskasta Daavidia. ”Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi”, 1. Kun. 11:12-13. Voitaisiin sanoa, että Daavidin uskollisuudesta koitui enemmän siunausta koko kansalle kuin Daavidille itselleen. Hänen siunaava vaikutus näkyi Juudan synkkien vuosien pimennossa, 1. Kun. 15:3-5. Kuningas Hiskian aikana 700-luvulla Juuda ja Jerusalem olivat kriisissä. Silloinkin Daavidin saamat lupaukset ja siunaukset kantoivat: ”Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden”, 2. Kun. 19:34; 20:6. Me kristityt ymmärrämme tällaista logiikkaa oikein hyvin, sillä Jeesus, Herran vanhurskas palvelija, Messias, oli kuuliainen loppuun asti ja tämän ”yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19.
Miten siis on, onko tämä tulkinta vakuuttava? Onko fariseus Jeesuksen vertauksen suuri sankari? Onko hän niin kuin Aabraham, niin kuin yksi niistä harvoista oikeamielisistä, joiden vuoksi Jumala armahtaa syntistä maailmaa? Onko hän niin kuin Daavid, jonka uskollisuus koituu syntisten pelastukseksi vielä vuosisatoja hänen kuolemansakin jälkeen? Nämä oikeamieliset, vanhurskaat ihmiset ovat esikuvia Jeesuksesta, joka täydellisesti sopii tähän kuvioon. Hänen vuokseen Jumala tarjoaa tänään syntiselle publikaanille ja meille muille anteeksiantamusta ja pelastusta. Ehkä Jeesuksen opetus kertoo siitä, että vanhurskaus ei ole koskaan yksityisasia. Se tuo siunauksen, se muuttaa Herran tuomiota, se ei ole Herran silmissä turhaa. Paavali kirjoittaa meille: ”Olkaa siis järkähtämättömiä, rakkaat veljet, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ETTEI HERRA ANNA TEIDÄN TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN”, 1. Kor. 15:58. Tuo työ Herrassa koituu ehkä niiden siunaukseksi jotka ovat tänään vielä tosi kaukana Herrasta. Ilman uskollisten kristittyjen rukouksia, rakkauden tekoja ja hyvyyttä, he olisivat vielä paljon kauempana.
Ehkä publikaanien olisi pitänyt kiittää fariseusta temppelistä poistuttuaan: ”Kiitos, sinä olet tehnyt enemmän minulle onnettomalle syntiselle kuin itsellesi. Sinä olet todella rakastanut lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi. Kiitos.” Eikö se olisi oikein kristillistä? Niin minusta. Uskaltaisimmeko rukoilla, että Herra tekisi meistä kuin Aabrahamin, kuin ne oikeamieliset, kuin Daavidin kuin Kristuksen – ja sellaiseksi kuin tuo fariseus?
OSA II - Pari ajatusta fariseuksen rukouksesta:
Tuota fariseuksen rukousta pidetään usein ylpeänä, ”farisealaisena” ja ulkokultaisena. Kieltämättä tuo rukous onkin aika ylpeä. Fariseuksen rukoukselle löytyy joitain vastaavuuksia myöhempien rabbien rukouksista, joissa kiitetään, että Herra ei ole tehnyt hurskasta juutalaista miestä syntiseksi, pakanaksi eikä naiseksi. Usein kristityt Raamatun opettajat viittaavat juuri näihin rabbien rukouksiin ja paheksuvat, kuinka sovinistisia, rasistisia ja itserakkaita nuo juutalaiset olivat, nuo, niin kuin tuokin fariseus, jota Jeesus heidän mukaansa vertauksessaan alentaa. Usein nämä raamatunopettajat - fariseuksia ja rabbeja mollatessaan - kuitenkin unohtavat, että tuon fariseuksen rukous muistuttaa monia VT:n rukouksia. Esimerkiksi ”Daavidin rukouksessa” Psalmissa 17 Daavid rukoilee näin: ”Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa. En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä. Sinun poluillasi minä olen pysynyt, jalkani eivät ole horjahtaneet sinun tieltäsi pois”, Ps. 17:3-5.
VT on kristittyjen Pyhä kirja, VT on meille Pyhää Jumalan Sanaa ja sen vuoksi näiden kohtien pitäisi puhutella meitä. Lisäksi, kun katsomme jakeisiin 5. Moos. 26:12-15, niin huomaamme, että Herra itse käskee israelilaisia tulemaan Herran kasvojen eteen eli temppeliin ja sanomaan tekojensa pohjalta näin: ”Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksiä… Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi-isillemme”. Herran käskystä nämä hurskaat israelilaiset luettelevat Herralle, niin kuin tuo Jeesuksen vertauksen fariseus, mitä hyviä tekoja he ovat tehneet: He ovat maksaneet kymmenykset, antaneet almuja…
Huomaamme, että näiden israelilaisten hyvät teot koituisivat siunaukseksi Israelin kansalle ja maalle – vanhurskaus ei olisi yksityisasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.