perjantai 28. joulukuuta 2007

I'm not there - elokuva Dylanista

Kävin katsomassa Bob Dylanista kertovan elokuan I'm not there. Pitää sanoa, että olen aika pitkän linjan Dylan-fani. Tämä muusikko on nyt jo yli 60vuotias, mutta silti hän heittää ehkä noin 100 keikkaa vuodessa. Mies on vähän kuin evankelista Kalevi Lehtinen, joka ei vain osaa poistua skeneltä. Song and dance man :) Dylan on uransa aika tehnyt monia täyskäännöksiä, vähän niinkuin vaikka Madonna, joka vaihtaa tyyliä kuin sukkia. Kuitenkin Dylan on aina joka 'roolissaan' tosi aidon tuntuinen, niin että kukaan ei oikein enää tiedä, kuka hän oikeasti on. Tämä onkin leffan yksi perusideoista. Siinä nimittäin 6 tai 7 näyttelijää esittää Dylanin eri elämänvaiheita, mutta missään näissä hahmoissa ei kuitenkaa ole se todellinen, tai sitten on jossain tai kaikissa, ehkä vähän.. Tähän leffan nimikin viittaa.

Tämä monipuolisuus onkin juuri niin kiehtovaa. Ehkä Dylanissa tulee selvästi esille se, että ihmisillä, kaikilla meistä, on monia puolia, ja mikään näistä yksittäisistä personalisuuden puolista ei tyhjentävästi kuvaa sitä, kuka ihminen oikeasti on. Jokaisessa pyhimyksessä on myös pimeitä puolia ja jokaisessa pahiksessa on myös jossain jotain hyviä puolia.

Raamatun hepreassa kasvot ilmaistaan sanalla panim, joka on aina monikossa, koska siinä on päätteenä -im. Suomen kielessä kasvot ovat samoin monikossa. Kaikki tietävät, että minulla on hurmaavat kasvot, ei hurmaava kasvo. Englannissa kasvot ovat usein yksikössä: face. Ehkä tämäkin kertoo siitä, että ihmisen personalisuus ja identiteetti on erittäin monipuolinen. Esimerkiksi ihminen, joka tekee murhan, ei ole pelkkä murhaaja, vaan hän on myös paljon muuta, kuten vaikka jonkun lapsi, mies, isä, jonkun ammatin harjoittaja, jonkun kansan jäsen jne. Tämän lisäksi hänellä voi olla joku hengellinen status, jonka ehkä vain Jumala tuntee. Ehkä hän on Jumalan lapsi, Kristuksen lunastama, hänen opetuslapsensa. Yleensä kristittyjä kutsutaan yksipuolisiksi ja kapeakatseisiksi ihmisiksi. Raamattu ei kuitenkaan kuvaa pyhiä ja autuaita ihmisiä tuon tyhmän stereotypian mukaisesti.

Jokaisella kristityllä on ainkin kaksi identeettiä: syntinen (itsessään) ja synnitön (Kristuksessa). Näiden kahden puolen kanssa, ja myös monien muiden puolien kanssa, me elämme joka päivä. Edelliseen blogiin viitaten voidaan myös sanoa, että jokaisen kristityn kasvoista voi myös nähdä Kristuksen, Jumalan, kasvot. 'Jokainen joka kuulee teitä, kuulee minua' ja 'minkä te olette tehneet yhdestä näistä vähäisistä, sen te olette tehneet minulle'; Jeesus. Hän on omissaan. Kristus loistaa tässä maailmassa aika yllättävien kasvojen kautta.

On tosi hienoa, että ihmisten ajatuksia on niin vaikea lukea. Lopetetaan tämä blogi Dylanin biisin sanoihin: Who knows those most secret things of me that are hidden from the world. You know we are strangers in a land we're passing through.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.