lauantai 29. joulukuuta 2007

Missä on kristinuskon keskus? EU:ssa, USA:ssa, Afrikassa tai/ja Aasiassa, tai jalkojesi alla?

Risto A. Ahonen, missiologian dosentti ja Lähetysseuran teologinen sihteeri, kirjoitti toissa päivänä hesarin vieraskynäpalstalle ajatuksiaan, joiden mukaan kristinuskon suunnannäyttäjät eivät enää löydy USA:sta tai EU:sta vaan etelästä ja idästä. Afrikassa ja Aaiassa asuu tällä hetkellä enemmän kristittyjä kuin vanhoissa kristillisissä maanosissa eli EU:ssa ja USA:ssa yhteensä. Jotkut puhuvat jälki-kristillisestä EU:sta, joka on käynnyt läpi rankan valistuksen ajan. Idässä ja etelässä oleva kristillisyys on tutkijoiden mukaan (Jenkins) dynaamista, konservatiivista, ja siinä painotetaan mystiikkaa ja karismaattisia kokemuksia.

Keskustelin tästä aiheesta äskettäin parturini kanssa, joka sanoi, että tosiaan kristillinen sanoma ei oikein meinaa mennä eteenpäin nuorelle sukupolvelle. Syy tähän oli hänen mukaansa se, että vanhemmat eivät vain opeta lapsiaan, koska uskon asioista on niin vaikea puhua. Ahosen mukaan maailmassa on 2.3 miljardia kristittyä, ja heistä Euroopassa on noin 530 miljoonaa. Tekstissään Ahonen kuitenkin vakuuttaa, ettei EU:ta pidä nähdä kristinuskon hautausmaana, vaan laboratoriona, joka etsii vastauksia ajan vaikeuksiin. Se on kyllä ihan totta, että me etsitään tällä hetkellä lääkettä tähän isoon EU:n ja USA:n yhteiseen ongelmaan.. porukka vieraantuu Jumalasta. Onko kaikki valistuksen syytä, niin kuin idän ja etelän kirkot tuntuvat väittävän. Missä on vika? Kaikesta huolimatta olen optimisti Euroopan ja USA:n suhteen. Tosin olen sellainen optimisti, joka on hyvin huolissaan - 'optimist who worries alot.' But.. You've seen nothing yet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.