perjantai 26. kesäkuuta 2009

Vapaa seksi ja pedofilia

Tulin tänään riparilta, joka oli Heinänokalla. Tämä oli kesän viimeinen ripari minun osaltani. Kiva, että se meni niin hienosti. Nuoret olivat todella sympaattisia. Opareilla istuttiin, auringonpaisteesta nautittiin, uitiin, saunottiin, pelattiin pingistä jne.

Tänään on Hesarissa vieraskynäpalstalla provosoivan ärsyttävä kirjoitus seksistä. Siinä eräs liberaalia seksuaalietiikkaa mainostava Tommi kertoo, kuinka ’seksin eettisyyden tärkein mittari on siihen osallistuvien ihmisten suostumus.’ Hän jatkaa, että ’seksi on täysin hyväksyttävää, jos päätösvaltainen henkilö ryhtyy siihen vapaaehtoisesti… Päätösvaltaisuuden kriteeriä ei tule kuitenkaan kiristää niin tiukalle, että esimerkiksi nuoret rajataan sen ulkopuolelle..’ Ennen tätä Tommi esittää, että mikään uskonto tai dogmi ei saa sitoa seksuaalietiikkaa ainakaan niiden osalta, jotka eivät kyseistä uskontoa harjoita. Joo olen tässä jokseenkin samaa mieltä. Suvaitsevainen Tommi kuitenkin avaa ovet lähes kaikille seksuaalisille jutuille pedofiliaa myöten. Siis jos tärkein seksin eettisyyden mittari on se, että osapuolet suostuvat siihen, ja jos ikää ei pidä pitää rajoittavana tekijänä, niin silloinhan käytännössä hyväksytään seksisuhde, jossa esim. 45-vuotias mies harrastaa seksiä 13-vuotiaan nuoren kanssa.

Tommi on vaarallisilla vesillä. Säälin tämän sukupolven nuoria, juuri sitä ikäpolvea jonka kanssa teen paljon töitä. Tommi esittää, että ’kristinuskon arvoihin perustuvat normit hallitsivat pitkään seksuaalikulttuuriamme, kunnes 1960-luvun murros ja luotettavien ehkäisyvälineiden saatavuus tekivät vapaamielisestä ajattelusta valtavirran.’ Tämä pitää pitkälti paikkansa. Raamattuun seksuaalimoraalinsa perustavat kristityt uivat vastavirtaan nykykulttuurin kanssa. Olisi hyvä, jos julkisuudessa otettaisiin selvemmin esille se tosiasia, että seksuaalisen vapauden myötä (1960-luvulta alkaen) seksiongelmat ovat vain lisääntyneet länsimaissa. Kysyin riparilta nuorilta pojilta, mikä heitä pelottaa seurustelussa. Pojat vastasivat, että ’ensimmäinen kerta’ – entä jos ei ole tarpeeksi hyvä sängyssä?

Toinen jännä huomio, minkä riparilaispojat minulle kertoivat, on se, että jos tyttö (alle 18v) harrastaa seksiä milloin kenenkin kanssa, niin hän saa huoran ja jakorasian maineen. Jos poika (alle 18v) toimii samalla tavalla, niin hän saa kovan jätkän maineen. Nuoria poikia siis oikein kannustetaan sikamaiseen ja naisia halventavaan – rakkaudettomaan – käytökseen.. Pelottavaa.

Itse ajattelen, että ehkäisyvälineiden haittapuolena on se seikka, että niiden myötä seksistä voi kadota vastuullisuus. Moni ajattelee kevytkenkäisesti seksistä, että enää ei pidä oikeasti rakastaa tai luottaa toiseen, koska ehkäisy on hoidettu. Jos tulee raskaaksi, niin voi tehdä abortin. Tällaisen touhun myötä seksistä häviää se tärkein asia eli RAKKAUS!! Rakkaus johtaa siihen, että ihmiset luottavat toisiinsa, ottavat vastuun toisistaan, itsestään ja tekemisistään. Silloin seksi on yksi rakkauden hienoista ilmenemismuodoista – tällainen ajattelu on tietysti tosi vanhanaikaista ja kristillistä. Varsinkin kun olen sitä mieltä, että tosi rakkaus odottaa. Seksistä on tullut kulttuurissamme leikkiä ja ruumiista on tehty leikkikalu. Tämä kertoo seksuaalisesta taantumasta eikä mistään edistyksestä.

6 kommenttia:

  1. Viimeiseen kappaleeseen:
    Eikö ole juuri vastuullista käyttää ehkäisyä?

    Olet kuitenkin oikeassa siinä, että seksistä on tullut jonkinlainen mittari ihmisen paremmuudesta ja siitä on tullut myös turhankin arkipäivästä, vaikka sen täytyisi/kuuluisi olla erityinen kokemus oman rakastetun kanssa.
    :)

    VastaaPoista
  2. Juu tottahan tuo on. Ehkäisyssä järki käteen. Ei siinä mitään vikaa ole sinänsä. Eikä ehkäisy, rakkaus ja seksi sulje toisiaan pois. Kaikki voivat olla sulassa sovussa keskenään. Kortsu ei tietenkään ole mikään vapaakortti vastuuttomiin yhdenillan juttuihin.

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti ei. Monet ihmiset vaan tuntuvat nykyään niin ajattelevan. Samoin nykyään painostetaan seurustelusuhteisiin eikä etsitä enää sitä jonka kanssa vietetään koko loppuelämä. Ollaan vain, kuinka kauan sitten ollaankaan, vaikka nähdään selvästi, ettei tässä koko loppuelämää yhdessä pysytä.
    Naimisiin meno mm.
    Sukulaisilla on pidetty hienot kirkkohäät ja mitäs, vuoden päästä sitä on sitten kuitenkin erottu. Jos eroamisesta tehtäisiin vaikeampaa, ehkä ihmiset todella miettisivät valintojaan ennen kuin huomaavat ns. virheensä. Vaikka sinäänsä, eihän ihminen olisi ihminen ilman virheitään.
    Mutta kuitenkin naimisiin meno on lupaus olla yhdessä kunnes kuolema erottaa.
    Ihmisen ei kuuluisi mennä naimisiin kuin kerran elämässä.

    (Hitsi tuli mieleen miljoona asiaa tästä aiheesta...)

    VastaaPoista
  4. Joskus musta tuntuu siltä, että meidän luterilaisten pitäisi ehdottomasti ottaa mallia katolilaisista. Heillä avioero ei ole mahdollinen. Sitä paitsi jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi kyetä kantamaan vastuu päätöksistään, kuten siitä avioliitosta. Itse olen sanonut "tahdon" ja kysymys sisälsi nimenomaan sen "kunnes kuolema teidät erottaa" -kohdan.

    VastaaPoista
  5. No juuripa näin pitäisi, mutta ihmisethän vastustelisi hirveästi jos tällaista aloitetta alettaisiin tekemään.
    Mutta kun Jumnalan silmien eressä se tahdon sanotaan niin kai se sitten todella on se tahdon.

    VastaaPoista
  6. Olen käynyt vuosien saatossa erinäiset keskustelut seksistä eri ikäisten ihmisten kanssa. Niiden perusteella olen päätynyt siihen, ettei seksuaalisuus ole ollenkaan niin yksinkertainen asia kuin ääriliberaalit väittävät.

    Kaiken ikäiset tuntevat painetta seksin suhteen. Monet ovat epävarmoja ajatuksistaan ja näkemyksistään. Hyvin monet esittävät olevansa vapaamielisiä, mutta seuraavassa käänteessä paheksuvat muiden ihmisten seksitapoja.

    Nykyinen seksuaalinen vapaamielisyys on hyvin uutta ja pinnallista. Todelliset seksuaaliset asenteemme asuvat jossakin mielemme syvyyksissä ja sanelevat sieltä edelleen kaikenlaisia rajoituksia. Jos pystyy huomioimaan seksin julkisuuskuvan ja omien tuntemustensa eron, voi kenties olla kypsä kuuntelemaan omatuntoaan itsenäisesti. Silloin Big Brother -tyylistä kohellusta pystyy arvioimaan omalta kannaltaan ja suhtautumaan joko suopeasti tai arvostellen - rehellisesti.

    Raamatun vaikutusta moraaliimme on turha kieltää. Kristinusko, ja juutalaisuus, josta sen arvot osin periytyvät, ovat tuhansien vuosien moraalijärjestelmä. Pari tissinkuvaa lehtikioskilla on vain pintaraapaisu vallitsevaan moraalijärjestelmään. Monet pitävät Raamatun ohjeita ahdistavina, mutta minusta ne ovat vapauttavat. Pääasiassa Raamattu määrää sitä, kenen kanssa seksiä saa (tai pitää) harjoittaa. Se ei puutu seksitapoihin ollenkaan samassa määrin. Näkisin, että Raamattu osuu asian ytimeen: sen ohjeiden noudattaminen ehkäisee tautitartunnoilta ja hyväksikäytöltä. Ja pyydän huomauttamaan, että myös aikuiset ovat käytettävissä hyväkseen. Liian monet yrittävät ostaa arvostusta tai itsetuntoa seksillä. Rajoituksen vastapainoksi se tarjoaa mahdollisuuden käyttää mielikuvitusta seksielämässään. Minusta sitä kannattaisi käyttää hyväkseen - monipuolinen seksielämä tuskin ainakaan heikentää parisuhdetta.

    VastaaPoista

Kiitos välittömästä palautteesta.