Tähän löytyy varmasti useita syitä, mutta törmäsin yhteen olennaiseen syyhyn äskettäin Paula Fredriksenin kirjassa Jesus of Nazareth (1999). Tiedämme juutalaisista ja roomalaisista lähteistä, että juutalaisuus veti antiikin aikana useita kreikkalaisia ja pakanoita puoleensa. Jotkut ovat arvioinneet, että jopa 10% Rooman valtakunnan asukkaista koostui juutalaisista. Tämä on aivan varmasti liian suuri luku, mutta joka tapauksessa juutalaisia oli kohtalaisen paljon ympäri Diasporaa. Josefus, ensimmäisen vuosisadan historian kirjoittaja, kertoo, että Damaskoksessa ja Antiokiassa uset kreikkalaiset kävivät synagogissa ja sympatiseerasivat juutalaisuuden ja juutalaisten kanssa. He olivat jossain määrin käännynnäisiä ja ns. ”Jumalaa pelkääviä” pakanoita. Apostolien teoissa kerrotaan, että eräänä sapattina Pisidian Antiokian synagogan luo kerääntyi melkein koko kaupunki, kun Paavali julisti siellä evankeliumia, Ap. t. 13:14, 43-45. Se oli siis kohtalaisen tavallista, että jotkut pakanat pyörivät synagogan ympärillä. Meille kerrotaan, että heitä kiinnosti juutalainen uskonto, Raamattu, kansa ja filosofia.
Muinaisen Rooman valtakunnan aikana ihmisillä ei juuri ollut uskonnon vapautta, vaan uskonpakko. Ei-juutalaisten oli pakko osallistua pakanalliseen valtionuskontoon ja eri jumalien palvontaan – tämä kuului sen ajan kulttuuriin. Juutalaiset olivat kuitenkin saaneet itse keisarilta erityisvapauden olla osallistumatta näihin pakanallisiin rientoihin. Keisari oli antanut juutalaisille poikkeusluvan harjoittaa omaa uskontoaan. Juutalaisilla oli siis lain suoja olla osallistumatta pakankultteihin. Tuona aikana kaikkeen viralliseen toimintaan liittyi uhritoimituksia jonkun jumalan kunniaksi. Jos joku pakana sanoutui irti näistä arkipäiväisistä uhreista Zeukselle, Afroditalle, Jupiterille tai jollekin muulle jumalalle, niin hän saisi kovia syytteitä. Mahdollisesti hänet tuomittaisiin rikolliseksi, jumalankieltäjäksi, ateistiksi ja epäluotettavaksi maanpetturiksi. Paula Fredriksenin mukaan ensimmäiset kristityt joutuivat näiden syytteiden kohteiksi, ja tämä on yksi iso syy, miksi heitä vainottiin. He astuivat pois panallisuudesta, mutta he eivät astuneet juutalaisuuden lainsuomaan turvaan, vaan jäivät kaikkien silmätikuiksi vaaralliselle ei-kenenkään-maalle.
Kreikkalaisia siis pyöri synagogeissa ja he tulivat kuuntelemaan juutalaisia oppineita, mutta vain hyvin harvoin he kääntyivät täysin juutalaisuuteen. Vain todella harvoin joku pakana kääntyi ja otti ympärileikkauksen. Juutalaiset oppineet eivät ilmeisesti vaatineet tai edes toivoneet niin rajua irtiottoa ja totaalista kääntymystä pakanoilta. Tietysti eräät harvat radikaalit juutalaiset vaativat, että pakanat kääntyvät juutalaisuuteen ihan oikeasti ja ottavat tämän merkiksi ympärileikkauksen. Saul tarsoalainen saattoi hyvinkin kuulua tuollaisiin ääripään miehiin ennen omaa kääntymystään. Hänhän kirjoittaa, että ”veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan?” Gal. 5:11. Paavali on siis ennen julistanut ympärileikkausta, mutta nyt hän ei enää julista sitä, vaan sanomaa rististä.
Paavali myös sanoo kirkkaasti, että ”joka antaa ympärileikata itsensä..., on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä”, Gal. 5:3. Ympärileikkauksella käännynnäisestä tulisi juutalainen – hänen koko identiteetti muuttuisi pohjia, kansallisuutta ja uskontoa myöten. Hän astuisi Rooman lain suojiin siinä mielessä, että nyt juutalaisena hänelle hyväksyttäisiin tämä uuden identiteetin mukainen elämäntapa. Hänen ei pitäisi ottaa osaa keisarkulttiin tai epäjumalien palvontaan ja pakanallisiin uhritoimituksiin, jotka olivat tuona aikana Rooman valtakunnassa arkipäivää.
Paavali kuitenkin vaatii ja määrää, että pakanuudesta kääntynyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja ei saa missään nimessä ottaa ympärileikkausta. Tästä huolimatta hänen on kuitenkin hylättävä pakanallisuus, hänen on luovuttava epäjumalista ja pakanallisista uhreista. Paavali kirjoittaa innoissaan 40/50-luvun vaihteessa Tessalonikian seurakunnalle siitä ”mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa”, 1. Tess. 1:9.
Paula Fredriksen toteaa, että Paavali johdatti ja kutsui nämä ensikristityt hullun vaaralliselle tielle. Hän kehotti heitä astumaan ulos pakanallisuudesta, ja niin myös tuon ajan yhteiskunnallisesta turvaverkostosta. He eivät saisi mennä juutalsuuden turviin - Roomalaisen lain suojiin. Heidän piti astua pakanuuden ja juutalaisuuden välissä olevalle ei-kenenkään-maalle. He olivat täysin lainsuojaamattomia. Heitä vihattiin ja vainottiin, koska he hylkäsivät pakanallisuuden, tavanomaiset jumalat ja uhrit. On helppo ymmärtää, että tuolla ei-kenenkään-maalla, heikoilla kristityillä oli kova kiusaus ottaa ympärileikkaus ja muuttua Jeesukseen uskoviksi juutalaisiksi. Tämä ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Jeesus, Pietari, Paavali ja Johannes, samoin kuin koko UT, todistavat, että Kristuksen seuraajan tie ei ole helppo, mutta se on ainut tie taivaan Isän luo.
Loppuun lainaus Paulalta, jonka käännän itse englannista suomeksi, 1999, 134:
"Paavalille se tosiasia, että hänen Kristuksessa olevat ei-juutalaiset (=Gentiles-in-Christ) pystyivät kieltämään epäjumalansa ja sen toiminnan, minkä juutalaiset yhdistivät epäjumalanpalvontaan, vaikutti ihmeeltä. Kyseessä oli todella juuri ihme. Se, että he kääntyivät Jumalan puoleen, omaksuivat juutalaisen etiikan - seksuaalisen siveellisyyden, monogamian, köyhien tukemisen jne., oli, näin Paavali uskoi, merkki siitä, että heissä asui Jumalan Pyhä Henki, Room. 8:9; Gal. 4:6. Kristityt ei-juutalaiset (=Christian Gentiles), jotka elivät tällä uudella ihmeellisellä tavalla, olivat Paavalille selvä todiste siitä, että Jumalan valtakunta oli varmasti tulossa, ja että Messias oli todellisesti jo tullut, ja että hän tulisi kohta uudelleen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos välittömästä palautteesta.