torstai 6. lokakuuta 2011

Merkillisiä paikkoja Turussa - Casagrandetalon Pyhän Hengen kappeli

Tällä viikolla olen saarnannut merkillisissä paikoissa. Sarasmäen vankilassa ja keskiajan syntisten, kastamattomien ja äpärien hautuumaalla. Tuolle hautuumaalle, joka on löytynyt Turun keskustastan alta arkeologisissa kaivauksissa, on sittemmin rakennettu Pyhän Hengen kappeli. Kaivauksissa tältä nykyisen kappelin alueelta löytyi 1000:n keskiajalla eläneen ihmisen luut. Selkeästi suurin osa näistä luista on kuulunut lapsille ja nuorille naisille, joiden keski-ikä on ollut 27 vuotta. Luita on sittemmin tutkittu paljon. Nämä onnettomat olivat kuolleet vauvoina, synnytyksessä tai aivan lapsina. Suuri osa aikuisista vainaista oli kuollut puutostilojen ja nälän vaivaamina. Näiden luiden keskeltä löytyi yksi hauta-arkku keskiajalta, johon vainaja oli naulattu kiinni. Miksi? Oppaamme selitti, että hänen oli todennäköisesti ajateltu olevan niin syntinen, että naulaamalla hänen ruumiinsa kiinni arkkuun, haluttiin varmistua, ettei hänen levoton sielunsa jää kummittelemaan. Nämä ihmiset on haudattu juuri tällä paikalle siksi, että heitä ei saanut haudata kirkon siunatulle maalle. (Ks. asiaa havainnollistava selostus tästä.)

Myöhemmin, historiasta liikuttuneena turkulainen paikanomistaja rakensi tälle paikalle kappelin. Kappelin seinustalla on isoja laatikoilta, joihin näiden 1000:n ruumiin luut on kerätty. Nyt kaikki ovat siunatussa maassa. Alttarina kappelissa on iso keskiajalta peräisin oleva myllyn kivi. Ajatelkaa, en tiennyt tästä paikasta mitään, ennen kuin menin sinne pitämään ehtoollismessua! Kuinka sattuikaan, että viikon evankeliumitekstinä oli viellä Matt. 18:1-6, 10, jossa puhutaan siitä, että "lapsenkaltaisia", "näitä vähäisimpiä, jotka uskovat minuun" ei saa väheksyä. Ajatelkaa, että alttaripöytänä tässä karmivan kauniissa paikassa oli myllynkivi. Tuossa päivän evankeliumiteksissä Jeesus sanoo: "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

Sarasmäen vankilassa edessä oli vankeja. Monet heistä ovat kyllä niin surkean näköisiä, toiset taas vähän iloisempia. Se on monelle toivottavasti kääntymyksen paikka tuo vankiselli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.