Taivaallista liturgiaa

Liturgia ja jumalanpalvelus ovat nyt polttavia kysymyksiä kirkollisella kentällä. Toiset sanovat, että korkeakirkollisuus ja liturgia vain vierottavat kansan kirkosta. Tämän seurauksena varsinkin USA:ssa on (karrikoidusti) todella vapaita hengellisiä kokouksia, joissa ei ole kaavoista tietoakaan ja joissa muodollisuus koetaan tekopyhänä teeskentelynä – uskonnollisena teatterina. Toisaalta Taize-tapahtuma on jonkinmoinen todistus siitä, että korkea liturgia puhuttelee myös nuoria. Lisäksi Euroopan näkökulmasta katsottuna ei voida sanoa, että matalakirkollisuus olisi voittoisaa ja korkeakirkollisuus johtaisi tyhjiin kirkkoihin. Päinvastoin Euroopan kristillisimmät maat, kuten Puola, Italia ja Irlanti, joissa tavallinen kansa käy innokkaimmin kirkossa, ovat hengellisyydeltään sellaisia, että niissä keskitytään nimenomaan messuun ja sen myötä liturgiaan.

Usein olen kuullut toistettavan saman mantran, jonka mukaan alkuseurakunnassa ei ollut juuri mitään liturgiaa vaan jumalanpalvelukset olivat todella ”matalakirkollisia.” Asia ei ole ihan näin selvää. Tuollaisten näkemysten taustalla on usein voimakas tulkinnallinen perusratkaisu, jossa alkuseurakunta halutaan nähdä vapaana ja villinä. Ensinnäkin alkuseurakunnan juuret ovat juutalaisuudessa. Juutalaisuuteen kuuluu selvästi kaavat, polvistumiset, kädenkohotukset, liturgiat ja vuorolaulut (ks. esim. Neh. 8:4-10; Sir. 50-51). Nykyään tutkijat ajattelevat, että VT:n psalmit ovat olleet käytössä toisen temppelin aikana Jerusalemin temppelikultissa. Leeviläiset papit resitoivat psalmeja uhratessaan uhrejaan. Temppelin portailla oli psalmeja laulava pappiskuoro, ja pääsiäisjuhlille saapuva kansa tervehti vuorolauluin temppelin papistoa Hallel-psalmien sanoin (Ps. 113–118). Alkukristityt rukoilivat ja lauloivat psalmien sanoin (Ap. t. 4:24–31). Paavali kehottaa, ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle…” Ef. 5:19–20

On totta, että UT ei juuri paljasta, kuinka alkukristityt viettivät sunnuntain jumalanpalvelustaan. On kuitenkin selvää, että jo ensimmäiset kristityt Pietari, Paavali, Maria ja muut ovat viettäneet jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Sunnuntai on ollut heidän erityinen kokoontumispäivänsä. Sunnuntai on Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, ja tämä olikin se ainut syy, mikä sai juutalaiset Kristuksen seuraajat muuttamaan sunnuntain suureksi pyhäpäiväkseen. Paavali opettaa Korintin seurakuntalaisia, että ”kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä” lahjoitettava rikkauksiaan kolehtikippoon (1. Kor. 16:2). Jae Ap. t. 20:7 kertoo, kuinka Paavali ja Efesoksen seurakunta viettivät sunnuntaipäivän messua: ”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipä… Paavalin puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka.” Jumalanpalvelukseen kuului selvästi ”leivän murtaminen” ja apostolin puhe. Samanlainen ’kaava’ tulee esille jo jakeessa Ap. t. 2:42: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” Leivän murtaminen viittaa selvästi uuden liiton ateriaan, ehtoollisen viettoon. Kiirastorstain aterian asetussanat on talletettu neljä kertaa UT:n sivuille, joten niiden painoarvo on todella suuri (Mark. 14:22–25/Matt. 26:26–29/Luuk. 22:14–22; 1. Kor. 11:23–25).

Herran aterian vietto, leivän murtaminen oli alkuseurakunnan jumalanpalveluksen ytimessä. Jumalanpalvelus on koostunut ”leivän murtamisesta” eli Herran aterian vietosta, opetuksesta, julistuksesta ja rukouksesta. Messua vietettiin aivan erityisesti juuri Herran ylösnousemuksen päivänä. Apostoli Johannes sai Patmos-saarella taivaalliset visionsa juuri ”Herran päivänä” eli sunnuntaina (Ilm. 1:10). Samaten Ilmestyskirjan johtavana teemana on taivaallinen jumalanpalvelus, jossa on erittäin hienot liturgiat. Luvuissa Ilm. 4-7 meille raotetaan ”taivaan ovea” (Ilm. 4:1) ja saamme katsella taivaallista jumalanpalvelusta. Siellä on valtaistuin, teurastettu, mutta elävä Karitsa ja Kaikkivaltias. Valtaistuimen ympärillä ovat kaikki pyhät, presbyteerit (=papit), kaikki marttyyrit, enkelit, 144 000 valitun kansan jäsentä, sekä luvuton joukko lunastettuja ihmisiä ympäri maailmaa. Kaikki he osallistuvat taivaalliseen jumalanpalvelukseen ja huutavat Karitsalle ja Kaikkivaltiaalle ”pyhä, pyhä, pyhä.” On hyvin todennäköistä, että Ilmestyskirjan näky taivaallisesta jumalanpalveluksesta on heijastus, peilikuva messusta, jota alkukristityt viettivät maan päällä joka ikinen sunnuntai, joka Herran päivä. Jeesus itse sanoi, ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.” Alkukristittyjen pyhin tapahtuma – jumalanpalvelus – oli luonnollisesti hetki, jolloin ajateltiin, että taivas ja maa syleilivät toisiaan. Messu, jossa otettiin vastaan Kristuksen ruumis ja veri, oli hetki, jolloin taivas tuli maan päälle, ja jolloin kristityt yhtyivät taivaalliseen palvontaan ”kaikkien enkelien ja pyhien kanssa.”

Tiedämme Qumranin kirjakääröistä ja Juhlien kirjasta (Jubileum), että toisen temppelin aikana jotkut erittäin hurskaat juutalaiset ajattelivat ja uskoivat, että heidän sapattipalveluksensa, heidän sapattirukouksensa ja sapatin viettonsa oli peilikuva taivaallisesta sapatin vietosta. Nuo juutalaiset viettivät sapattia maan päällä niin kuin Jumala ja kaikki pyhät (Aabraham, Iisak, Jaakob ja profeetat) viettivät sitä taivaissa. Alkukristityt ajattelivat omasta jumalanpalveluksestaan, Herran aterian vietosta, vähän samaan tapaan.

Lopuksi, alkukristikunnan jumalanpalvelus selkiytyy ajan kuluessa. Meille on säilynyt 150-luvulta Justinos Marttyyrin selostus kristittyjen sunnuntaimessusta. Se on varsin mielenkiintoinen. Myös tämän päivän messuliturgia noudattaa Justinoksen esittämän kaavan perusrakennetta. Ensiksi on sanaosuus ja sitten messuosuus. Justinos Marttyyri, Apologia 1.67.

”Auringon mukaan nimettynä päivänä kokoontuvat kaikki, jotka asuvat kaupungeissa tai niitä ympäröivällä maaseudulla, sovittuun paikkaan. Siellä luetaan Apostolien

muistelmia ja profeetallisia kirjoja niin paljon kuin aika sallii. Kun esilukija on

lopettanut, kokouksen johtaja rohkaisee kaikkia seuraamaan näitä hyviä opetuksia. Sitten me

nousemme yhdessä seisomaan ja rukoilemme palavasti. Kuten edellä sanoin,

rukouksemme jälkeen leipä, viini ja vesi tuodaan esiin, ja johtaja lausuu taivasta

kohti pyyntörukouksia ja kiitosrukouksia parhaan kykynsä mukaan. Kansa

vahvistaa tämän sanomalla ”amen”. Kiitosrukouksin siunatut aineet jaetaan

jokaisen nautittavaksi, ja diakonit vievät niitä niille, jotka eivät ole läsnä.”

Sven-Olav Back on kirjoittanut alkukristittyjen jumalanpalveluksesta hyvän opetuksen, joka löytyy tästä.