Pari ajatusta paavin erosta ja hänen vaikutuksestaan

Benediktus XVI:n paavius on ollut minun mielestäni todella onnistunut. En tunne historian paaveja kovin hyvin, mutta Benediktukseen olen tutustunut joidenkin kirjojen kautta: trilogia Jeesus Nasaretilainen ja muitakin kirjoja. Monille protestanteille Benediktus on ollut toisaalta sankari ja toisaalta vähän kiusallisen ongelmallinen. Luterilaiset ovat nimittäin tottuneet ajattelemaan, että paavin suusta pitäisi tulla vain paavillista hapatusta. Benediktus on onnistunut kyseenalaistamaan monia anti-katolisia ennakkoluuloja. Monet protestantit, kuten vaikka Perussanoman toimitusjohtaja Timo Junkkaala, ovat todenneet, että Benediktuksen Jeesus-kirjat ovat todella hyviä – niin hyviä, että meidän luterilaiset piispat jäävät kakkosiksi. Tämän vuoksi Perussanomat julkaisee paavin toisen Jeesus-kirjan suomeksi nyt tulevan pääsiäisen alla.

Kysymys kuuluu, edustavatko tämän monien luterilaisten arvostaman paavin näkemykset katolisia näkemyksiä laajemmalti. Näin voidaan sanoa. Paavina hän edustaa katolista kirkkoa. Hän on kirkon johtaja, ylin auktoriteetti. Ennen kuin Ratzinger valittiin paaviksi vuonna 2005, hän toimi Vatikaanissa uskonopin kongregaation johtajana. Tuossa virassa kardinaali Ratzinger oli tavallaan katolisen kirkon ”opinvartija” ja hän toimi erittäin läheisissä väleissä paavi Johannes Paavali II:n kanssa, joka oli nimittänyt Ratzingerin tuohon korkeaan virkaan. Ratzinger kävi viikoittain keskusteluja Johannes Paavali II:n kanssa. Ratzinger ei siis ole mikään opposition teologi, vaan yksi katolisen kirkon tärkeimmistä ja johtavista teologeista. 

Katolinen kirkko julkaisi 1992 uuden katekismuksen, joka esittää varsin kattavasti katolisen kirkon uskonopin ja moraaliopin. Johannes Paavali II asetti vuonna 1986 kardinaali Ratzingerin sen toimikunnan puheenjohtajaksi, jonka tehtävänä oli laatia luonnos tulevasta katekismuksesta. Näin ollen katekismus, joka todellakin edustaa suurella auktoriteetilla katolisen kirkon uskonoppia ja moraalioppia, on varmasti linjassaan Ratzingerin näkemysten kanssa. Tietysti katekismus kirjoittamisessa otettiin hyvin laajasti huomioon kaikkien katolisten piispojen kommentit ja parannusehdotukset. Katekismus siis edustaa katolista uskoa koko maailmassa. Suomalaiset herätyskristityt ovat kehuneet katolisen katekismuksen moraalioppia – esim. Kansanlähetyksen Leif Nummela on katekismuksen seksuaalimoraaliin hyvin tyytyväinen. Katekismuksessa on selkärankaa ja silti se ei ole minkään pienen piirin katekismus. Yhtäkaikki, Ratzingerin teologinen vaikutus on todella suuri, ja juuri tämän vuoksi onkin mielenkiintoista, että monet konservatiiviset luterilaiset arvostavat häntä niin paljon. Kun ennakkoluuloista päästään yli, nähdään, että meillä on todella paljon yhteistä. 

Kummat painavat enemmän, yhdistävät tekijät, vai erottavat tekijät? Mitä tulee Benediktuksen jälkeen? Joku niistä kardinaaleista, jotka Johannes Paavali II ja Benediktus XVI ovat nimittäneet, nousee paaviksi. Teologisesti katolinen kirkko ei siis tule todennäköisesti paljoa muuttumaan. Sitä paitsi paavi ei voi tehdä mielensä mukaisia päätöksiä. Häntä sitovat Raamattu ja kirkon traditio ja muun muassa tuo vuoden 1992 katekismus. Tältä näkökulmalta, ajatus, jonka mukaan seuraava paavi olisi hirviömäinen antikristus (niin kuin tietyissä ääripiireissä uskotaan), joka muuttaa keskeiset asiat, on oikeastaan mahdottomuus. Kannattaa aina muistaa, että katolisten uskon kohde on Kristus, ei paavi.

Mutta mikä on tämän vuoden 1992 katekismuksen ydin? Se ei ole mikään oppi tai asia, vaan persoona: Niin kuin kohdat § 426 ja 427 asian ilmaisevat:

”Katekeesin ytimenä on todella persoona, Jeesus Nasaretilainen, Isän ainoa Poika… Hän on kärsinyt ja kuollut meidän puolestamme ja elää nyt ylösnousseena ikuisesti meidän kanssamme… Katekeesissa on siis osoitettava Jumalan ikuinen suunnitelma Kristuksen persoonassa. Katekeesi on pyrkimystä ymmärtää se, että ihminen pääsee Jeesuksen Kristuksen yhteyteen, todellisen elämänykseyteen hänen kanssaan. Vain hän voi johdattaa meidät Isän rakkauteen Pyhässä Hengessä ja antaa meille osallisuuden kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden elämästä.” 

”Katekeesi opettaa vain Kristusta, ihmiseksi tullutta Sanaa ja Jumalan Poikaa, ja kaikkea muuta vain suhteessa häneen. Yksin Kristus on opettaja. Kaikki muut ovat opettajia vain siinä määrin kuin he julistavat Kristuksen sanaa ja antavat Kristukselle mahdollisuuden opettaa heidän suullaan. Jokaisen uskoa opettavan täytyisi voida soveltaa itseensä nämä Jeesuksen salaperäiset sanat: ’Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt’ (Joh. 7:16).”

§ 480: ”Jeesus Kristus on jumalallisen persoonansa ykseydessä tosi Jumala ja tosi ihminen: siksi hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä.”

Luulen, että suurimmat ekumeeniset haasteet eivät enää sinänsä liity vanhurskauttamisoppiin tai ehtoollisoppiin vaan virkakysymyksiin (suksessio, paavi, naispappeus) ja moraalioppiin (seksuaalimoraali, avioliitto). Näissä kysymyksissä katolinen kirkko on selvästi eri linjoilla kuin moderni luterilainen kirkko ja anglikaaninen kirkko. Ruotsin kirkko ottaa pitkiä harppauksia pois ekumeniasta kun se hyväksyy esim. samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen. Surullista.

Marja-Sisko: Aikamme sankari?

Kotimaa, suurin luterilainen lehti tässä maassa, kirjoittaa oikein sympaattisen jutunMarja-Sisko Aallosta, naisesta, joka oli aikaisemmin mies. Ihmetyttää kyllä, miksi hänestä tehdään niin suurta sankaria. Historian emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoittaa (Länsimaiden tuho, 2009, 143) näistä aikakausien sankareista aika mielenkiintoisesti. Hän listaa Marja-Siskon, Imatran entisen kirkkoherran, aikamme sankariksi.

”Tapaus (eli hänen sukupuolenvaihdoksensa tuossa pappisvirassa) ei olisi ollut mahdollinen millään muulla aikakaudella. Tapaus ei herättänyt juuri lainkaan pahennusta, sen sijaan kyllä runsain mitoin myötätuntoa ja kannustusta. Voimme vain kuvitella, millainen vastaanotto olisi ollut vielä 1950-luvulla.”

”Marja-Siskon päätös perustui siihen, että hän halusi toteuttaa itseään. Takana oli jo kaksi avioliittoa ja kolme lasta miehenä. Nyt oli edessä elämä naisena. Tosin muutos ei tapahtunut parhaana mahdollisena aikana, sillä parikymmentä vuotta aikaisemmin Marja-Siskosta olisi saattanut tulla aika hemaiseva yksilö, kuten hän haikeana pohdiskeli… ”

”Nykyinen kristillisyys ei käytännössä sisällä mitään kieltoja eikä käskyjä, vain suosituksia, joiden keskeisenä ideana on, että kaiken keskiössä on ihminen, jolla on lupa toteuttaa itseään kaikin mahdollisin tavoin, kuitenkaan loukkaamatta muiden vastaavaa oikeutta. Mikäli hän niin tekee, kuuluu uskonnon rooliin tuoda anteeksiantoa ja lohdutusta.”

Jumalan tahto on siis laitettu sivuun. Ihmisen itsensä toteuttaminen on nostettu kaikkein tärkeimmäksi ja pyhimmäksi arvoksi. Tällaisen arvomaailman keskellä kukaan ei voi oikeastaan sanoa enää mitään sitä vastaan, jos joku tai jotkut haluavat toteuttaa esimerkiksi omia seksuaalisia halujaan kolmen tai neljän tai vielä useamman ihmisen kimpassa. Jos he rakastavat toisiaan, niin minkäs teet. Rakkaudella voidaan perustella mitä tahansa, koska rakkaus on erotettu konkreettisista käskyistä. Kuitenkin, kun luemme VT:a, UT:a ja varhaisia kristillisiä kirjoituksia, kuten vaikka Didakhea, samoin kuin kristillisistä kirjallisuutta kautta koko historian, niin näemme, että rakkaus on aina ollut konkreettista. Rakkaus ei ole avannut ovia itsensä toteuttamiseen – päinvastoin. Rakkauden nimissä oma ego on pienentynyt ja Kristus tullut suuremmaksi. Elämän keskeisin asia on ollut aina kuuliaisuus Kristukselle, ei omien juttujen toteuttaminen.

Joseph Ratzinger, paavi Benedictus XVI, kirjoittaa erittäin osuvasti kirjassaan Tie Jeesuksen Kristuksen luo.

”Nykyään laajoissa piireissä, myös uskovien keskuudessa, on yleistynyt kuva sellaisesta Jeesuksesta, joka ei vaadi mitään eikä koskaan moiti vaan hyväksyy kaikki ja kaiken ja joka kaikessa vain vahvistaa ja tukee meitä. Hän on siis täydellinen kirkon vastakohta, mikäli kirkko vielä uskaltaa vaatia ja laatia sääntöjä.

Evankeliumien Jeesus on aivan toisenlainen, vaativa ja rohkea. Sellainen Jeesus, joka tekee kaiken kaikkien mielen mukaisesti, on haamu tai unikuva, ei mikään todellinen henkilö. Evankeliumien Jeesus ei varmasti ole meille mukava. Juuri siten hän kuitenkin vastaa olemassaolomme syvimpään kysymykseen. Elämämme näet suuntautuu – tahdoimmepa tai emme – kohti Jumalaa, toiveiden täyttymystä yli kaikkien rajojen, kohti äärettömyyttä. Meidän on jälleen lähdettävä matkalle tämän todellisen Jeesuksen luokse.”

Paavi edustaa tässä aika selvästi sitä kristillistä näkemystä, joka näkyy UT:ssa ja kautta kirkon historian. Hienoa! Kirkossa ei voi kaikki käydä, muuten homma lähtee lapasesta.

Jeesus ja pakanat

Tässä tulee postaus, jonka olen alkujaan kirjoittanut Helsingin Raamattukoulun ystäväkirjeeseen:

Millainen oli Jeesuksen suhde ei-juutalaisiin? Tätä kysy­mys­tä selvitän väitös­kir­jas­sa­ni, joka julkaistiin jou­lu­kuus­sa 2012 Åbo Akademin kautta. Evan­ke­liu­meista näemme, että Jeesus oli hyvin avoin kaiken­laisille juu­ta­lai­sille. Hän ate­rioi niin syn­tisten ja publi­kaa­nien kuin myös fari­seusten pöy­tien äärellä. Hän tuli etsi­mään nimen­omaan ”Isra­elin ka­don­neita lampaita”. Ei-juuta­laiset ovat sel­västi vähem­mis­tössä evan­ke­liu­meissa. Jeesus pa­ransi vain yksit­täisiä ei-juuta­laisia, joita hän sattui ta­paa­maan: syyria­lainen nainen, Kaper­naumin sa­dan­päämies, Gerasean rii­vattu. Muuten Jee­suksen mis­sio oli Israel-työtä ja hyvin juu­ta­lais­keskeistä. Siitä huoli­matta, että Jeesus rajoitti toi­min­tansa lähinnä juuta­laisten pariin, hänen vai­ku­tuk­ses­taan syn­tynyt kirkko alkoi hyvin var­haisessa vaiheessa, jo 40-luvulla, toteut­tamaan mis­si­ota myös pakanoiden parissa. Kysy­mys kuuluu, miten voim­me histo­riallisesti selittää tä­män kehityksen. Mistä syntyi apos­tolien ja mui­denkin alku­kris­tittyjen opettajien var­muus siitä, että Kristuksen tahto on, että evan­ke­liumi ju­lis­tetaan kaikille kansoille?

Millainen oli Galilea? Mitä juu­ta­laiset ajattelivat paka­noi­den pelastuksesta?

Tutkimuksessani käsittelin ai­ka laajasti taus­taky­symyksiä siitä, mil­lai­nen oli Jeesuksen ajan Galilea – oliko siellä pal­jon ei-juu­ta­laisia vai oliko tuo alue selvästi juu­ta­laisten asut­ta­maa aluetta. Selvitin myös, mil­laisia näke­myksiä juu­ta­lai­silla oli omasta kan­sal­li­sesta missi­ostaan maail­massa.

Sekä kirjalliset lähteet (Jose­fus, toisen temppelin ajan kir­jal­lisuus, UT) että arkeologiset to­disteet näyttävät, että Jee­suk­sen aikana Galilea oli sel­västi juutalaisten asuttamaa alu­etta. Nimike ”pakanain Gali­lea” viittaa lä­hinnä siihen, että Galilea oli suurten paka­na­kes­kusten ympäröimä: poh­joisessa oli Filippoksen Ke­sarea, idäs­sä Pella, etelässä Sky­topolis (=Bet Shean) ja län­nes­sä Tyros, Ptolemais ja Kesa­rea Maritima. Arkeo­lo­gian löy­döt osoittavat, että Ga­lilea erosi selvästi näistä ympä­röivistä pakana­kes­kuk­sista. Tuon ajan Galileasta ei ole löytynyt paka­na­temp­pe­leitä tai keisarien patsaita. Sen sijaan Galilean ja Juudan ar­keo­logia on kaivannut esiin useita juutalaisia puh­dis­tau­tu­mis­altaita (miqvaot), syna­go­gia, juutalaisten tapojen mu­kaisia kivi­ruuk­kuja ja astioita. Yllät­täen sekä Galileasta että Juu­dasta puuttuvat jäänteet sian luista, joita on taas löy­ty­nyt kasa­päin ympäröiviltä pa­ka­na-alueilta. Nämä löydöt pu­huvat sen puolesta, että Gali­lea on ollut varsin juuta­lais­ta ja uskonnollista aluetta. Gali­lea on ollut uskonnon, kan­sallisuuden ja kulttuurin sitein sidottu Juudaan ja Jeru­sa­lemiin.

Näin ollen on varsin ym­mär­ret­tävää, että evan­ke­liumit ker­tovat vain yhdestä ei-juu­ta­laisesta, jonka Jeesus tapasi Ga­li­leassa (Matt. 8:5–13). Ta­van­omai­sissa Gali­lean kylissä ei juuri ole asunut ei-juu­ta­lai­sia, ainakaan heistä ei ole jää­nyt mitään jälkiä arkeo­logiaan tai kirjallisiin lähteisiin. UT:n evan­ke­liumit vahvistavat tätä käsi­tystä. Kaksi kolmesta Jee­suk­sen kohtaa­misesta ei-juu­ta­laisen kanssa tapahtui Gali­lean ulko­puo­lella, Gerasan ja Tyy­roksen alueilla (Mark. 5:1; 7:24).

Juutalaisilla oli missio, joka koski koko maailmaa. An­toi­han Herra Aabrahamille, Daa­vi­dille, Salomolle ja Jesajalle pal­jon näkyjä siitä, kuinka hei­dän kauttaan Herran valo ja siu­naus, pelastus ja Jumalan valta leviäisivät koko maail­maan. Tällainen koko maail­maa koskeva missio kuului juu­ta­lai­suuteen (1. Moos. 12:2–3; Jes. 49:5–6; Ps. 96; Tob. 13–14 jne.), mutta sen aja­teltiin toteutuvan vasta lopun­aikana, Messiaan tultua. UT:sta näemme, että apos­to­lien näkökulmasta Kristus-yh­tei­sö, kirkko, on tavallaan peri­nyt nämä lupaukset ja pro­fetiat. Israelin ja juuta­lai­suu­den maailman­laa­juinen mis­sio toteutuu tavallaan mes­si­aan­isen lopunajan yh­tei­sön eli Kristuksen kirkon kaut­ta. Näin ollen alku­kris­tit­tyjen pa­kanamissio ei liittynyt vain jo­honkin, mitä he tekivät, vaan se liittyi ytimeltään kysy­myk­seen siitä, keitä he olivat ja ovat. He olivat lopun­ajan mes­si­aa­ni­nen yhteisö, uuden liiton kansa, Kristuksen ra­ken­ta­ma uusi temppeli, jonka kautta Herran Sana ja kirk­kaus leviää kaikkien kansojen kes­kuuteen. Tällaisen itse­ym­mär­ryksen pohjalta pakana­mis­sio syntyi. Onkin ymmär­ret­tävää, että tällainen käsitys paka­na­missioista syntyi juuri juuta­laisten apostolien kes­kuu­dessa ja sille antoi alku­sy­säyk­sen juutalainen Jeesus, Mes­sias.

Mutta miten Jeesus nasa­re­ti­lainen ajatteli ei-juutalaisista? Hän, niin kuin totesin, kes­kit­tyi lähinnä juuta­lai­siin ja Is­ra­eliin. VT:n ja toisen temppelin ajan juutalaisten visioiden mu­kaan pelastus koskisi aina ensin Is­ra­elia ja juutalaisia, mutta pelastuksen täyt­ty­myk­seen kuuluisi se, että lopulta myös muut kansat saisivat osan­sa Israelin pelastuksesta. Jeesus tuli tarjoamaan tätä pelas­tusta nimenomaan Isra­elille – hän paransi sai­raita, ju­listi syntejä anteeksi, ajoi ulos demoneita, päihitti Saa­ta­nan, herätti kuolleita, ja ju­lis­ti evan­ke­li­umia. Pelastus kui­tenkin kuului myös muille, niin­pä, Israelin kokemat siu­nauk­set ennakoivat tulevia siu­nauk­sia, jotka alkukirkon kaut­ta vyöryivät halki maail­man. Jeesuksen parantamat yk­sit­täiset pakanat olivat kuin alku­soitto siitä, mitä tuleman piti. Alkuseurakunnan aloit­ta­ma lähetystyö kansojen kes­kuu­teen ei ollut vain jokin työ­muoto, joka tuntui muka­valta, vaan kyseinen missio edel­lytti valtavaa itse­ym­mär­rystä ja uskoa siihen, että lopun­aikaan kuuluvat pro­fe­tiat ovat toteutumassa.

Tulisia tuomionsanoja ja lu­pauk­sia pelastuksesta

Väitöskirjassani tutkin Jee­suk­sen tekojen lisäksi myös tiet­tyjä hänen sanontojaan ja ver­tauksiaan, joissa näyttäisi ole­van viittauksia yli kan­sal­lis­ten rajojen, epäsuoria lu­pauk­sia siitä, että taivasten val­ta­kun­ta avau-tuisi lopulta myös kai­kille kansoille (Matt. 8:11–13/Luuk. 13:28–30; Mark. 4:30–32; Luuk. 14:15–24/Matt. 22:1–10). Silloin ”idäs­tä kuin lännestä tulee mo­nia, jotka taivasten valta­kun­nassa käyvät aterialle yh­dessä Abra­hamin, Iisakin ja Jaa­kobin kanssa”, Matt. 8:11. Evan­keliumit sisältävät tulisia Jee­suksen tuomionsanoja, jois­sa Jeesus provosoivasti uh­kaa Israelia tuomiolla, jos he eivät vastaa parannuksella ja uskolla siihen ylit­se­vuo­ta­vaan pelastuksen lahjaan, jota hän heille ojentaa. Jeesus ju­lis­taa, että viimeisellä tuo­mi­olla Sodoma, Tyy­ros ja Sidon – joita usein pidettiin synnin ja pahuuden pääkaupunkeina – näyttävät viattomilta Ga­li­lean Kaper­naumin, Korasinin ja Betsaidan rinnalla. Jeesus uhkaa näitä viattoman tun­tui­sia Galilean kaupunkeja ja ky­liä tuomiolla, joita VT on va­ran­nut pahimmille paka­na­kes­kuk­sille! Jeesuksen reto­riik­ka on aivan varmasti nos­tat­tanut kulmakarvoja (Matt. 11:20–24/Luuk. 10:13–15).

Jeesus oli pelastuksen ju­lis­taja, mutta hän julisti myös tuo­mion sanomaa niille, jotka ei­vät usko ja tee paran­nusta. Jeru­salemin temppelistä, niin kuin Jeesus sanoi, ei jäisi kiveä ki­ven päälle. Kaikki tu­hot­tai­siin, koska jeru­salemilaiset ei­vät ymmärtäneet etsik­ko­ai­kaansa. Kovassa reto­rii­kas­saan Jeesus usein vertasi Is­rae­lia paka­noihin. Vastaavalla tavalla VT:n profeetat ver­taa­vat Israelia pakanoihin joh­dat­ta­essaan valittua kansaa pa­ran­nuksen paikalle – näin Jee­sus­kin teki (Jes. 1:9–10; Hes. 3:5–7; 5:5–7; Jer. 23:14). Toi­saalta tämä tyyli antaa ym­märtää, että Jeesus uskoi usei­den pakanoiden pe­las­tu­van viimeisellä tuomiolla. Jos jopa Sodoma – kaiken pa­huu­den ruumiillistuma – pääsee tuo­mio­päivänä helpommalla kuin Ka­pernaum, niin eikö toi­vo pe­las­tuksesta silloin ole aika suuri niillä pakanoilla, jot­ka tekevät parannuksen ja kään­ty­vät Kristuksen ja Ju­ma­lan puoleen.

Juuri nämä Jeesuksen sa­non­nat ja vertaukset osoittavat, että vaikka Jeesus keskittyi juu­ta­lais­missioon, niin hän ei kui­ten­kaan rajoittanut Ju­ma­lan suunnitelmia vain Israel-työ­hön ja juutalaisten pariin. Itse asiassa tuol­lainen ra­joit­tu­minen vain Israeliin olisi ol­lut ristiriidassa juutalaisten lo­pun­ajan näkemysten kanssa. Jee­suk­sen lopunajan näkö­ken­tässä siinsivät maailman ää­ret ja kaikki kansat. Tämä näkö­kenttä avautui myös apos­toleille, jotka uskoivat, että se on Kristuksen tahto, että evankeliumi julistetaan to­della kaikille kan­soille, ei vain juutalaisille. Jeesuksen ylös­nousemus ja hänen il­mes­ty­misensä opetuslapsilleen oli hyvin tär­keä tämän uskon ja vakau­muksen syntymiselle. Ei ole ihme, että juuri ylös­nou­se­mus­kertomuksissa Kristus antaa apostoleilleen lähe­tys­käskyn (Matt. 28:18–20; Luuk. 24:46–49). Ylösnousemus vah­visti sen, että Jeesus to­del­la on Messias, joka on tuo­nut meille pelastuksen – syn­ti­en anteeksiantamuksen.

Alkukristittyjen näky paka­na­mis­sioista nousee siis juu­ta­lai­sista lopunajan visioista, sa­moin kuin Jeesuksen ja alku­seu­ra­kunnan itse­ym­mär­ryk­sestä. Tietysti valtavan suuri vai­ku­tus oli Jeesuksen asen­teel­la. Jeesus oli peri­aatteessa avoin myös ei-juutalaisille – Juma­lan suunnitelmien mu­kaan pelastus avautuisi lo­pul­ta koko maailmalle.

Väitöstilaisuuden jälkeen kes­kus­telin vastaväittelijäni, ir­lan­tilaisen professori Sean Frey­nen kanssa Jee­suk­sen ja al­ku­seurakunnan missiosta. Näyt­tää siltä, että moderni lä­he­tysajattelu on hyvin ju­lis­tus­keskeistä. Juu­talaisten, Jee­suksen ja alkukristittyjen mis­sioon kuului paljon, paljon muu­takin kuin vain julistusta. Jee­suk­sen missio toteutui hänen teoissaan, paran­ta­mi­sis­saan, matkoissaan, ate­ri­oin­nissaan ja lopulta hänen ris­tin­kuo­lemassaan, jossa hän antoi henkensä ”kootakseen yh­teen kaikki hajallaan olevat Ju­malan lapset”, Joh. 11:52. Sa­moin alkukristittyjen mis­sion ydin oli muualla kuin ju­lis­tustyössä. Ydin oli seu­ra­kun­nassa, joka veto­voi­mai­se­na kiinnosti pikkuhiljaa naa­pu­ria ja kylän muita asukkeja. Ajan mittaan väki lisääntyi ja niin ko­dissa kokoontuvan seu­ra­kunnan paikalle rakentui kirk­ko­rakennus. Tämä on kuva alkuseurakunnan mis­si­oista ja kasvusta.

Arkeologiset todisteet Jeesuksesta - onko Jeesuksen hauta löytynyt Talpiotista?

Sain juuri luettua Craig A. Evansin uuden kirjan Jesus and His World. The Archaeological Evidence (2012). Evans on raskaan sarjan UT:n tutkija. Hän on kirjoittanut kasapäin historian Jeesuksesta. Hän on hyvin perillä Jeesus tutkimuksen pitkistä linjoista, painotuksista, arkeologisista tuloksista, juutalaisuuden tutkimuksesta ja alkukristillisyyden synnystä.

Väitöskirjassani perehdyin aika paljon juuri Galilean arkeologiaan ja siksi oli kiva lukea tällainen enemmän populaariyleisölle tarkoitettu korkeatasoinen teos, jossa esitellään keskeisiä arkeologisia tuloksia historian Jeesuksen kannalta. Usein nämä tiedot jäävät tutkijoiden kammioihin ja ”internet-skeptikot” pääsevät dominoimaan (sabotoimaan) keskustelua jokamiehen tasolla. Näin syntyy aivan hulluja käsityksiä, joihin usein liittyy ”salaisia lähteitä”, ”pappien salaliittoja” ja ”vaiettuja totuuksia”. Evansin kirja on juuri tämän vuoksi erittäin tervetullut. Se välittää oikeaa tietoa, jonka kuka tahansa voi tarkistaa. Evans popularisoi tiedettä. Toivottavasti Evansin kirja kuluu kristittyjen käytössä. Teos on alaviitteineen paikoitellen sen verran hyvä, että siitä saa tutkijatkin paljon irti.

Teos koostuu viidestä luvusta:

      1)      Seforis – Nasaretin naapurikaupunki

      2)      Synagoga Jeesuksen aikana

      3)      Kuinka luku- ja kirjoitustaitoisia Jeesuksen ajan juutalaiset olivat?

      4)      Jerusalemin temppeli ja papisto

      5)      Juutalainen hautaus toisen temppelin aikana

Esittelen tässä ihan lyhyesti vain Evansin päälukua ensimmäisen vuosisadan synagogista. Jotkut ovat väittäneet, ettei Jeesuksen aikana Israelissa ollut synagogia. Tämä väite on täysin ristiriidassa evankeliumien antaman kuvan kanssa, jonka mukaan Jeesus julisti Jumalan valtakunnasta nimenomaan synagogissa ympäri Galileaa. Myös Josefus ja Filon – ensimmäisen vuosisadan juutalaiset historioitsijat – puhuvat synagogista, nimenomaan pyhinä rakennuksina, joissa rukoiltiin, kuultiin ja opiskeltiin pyhiä kirjoituksia ja pidettiin kansankokousta. Arkeologia tukee tätä näkemystä. Toisen temppelin aikaisia synagogia on kaivettu esiin Gamlasta, Herodiumista, Jerikosta, Magdalasta, Masadasta, Modiinista ja Qirjat Seferistä. Näiden seitsemän täysin varman synagogan lisäksi myös Kapernaumissa ja Shuafatissa on ollut synagoga – Kapernaumin suhteen kyse on lähinnä siitä, onko massiivisen, 400-luvulta peräisin olevan synagogan alla vanhemman synagogan perustukset, jotka ajoittuisivat Jeesuksen ajoille. Todennäköisesti.

Monissa näistä synagogista on keskenään yhtenäisiä piirteitä. Ne ovat neliön muotoisia, sisäseinustaa kiertää kivinen istumapenkki, kaikissa on seinät ja kivipylväitä. Useiden synagogien lähistöltä on löytynyt miqva-altaita eli juutalaisten puhtaussäädösten mukaisia kastealtaita. Magdalan synagogasta löytyi myös suurehko kivireliefi, johon on kaiverrettu menorah eli seitsenhaarainen kynttelikkö. Masadan synagogasta on löytynyt Herodeksen aikaisia öljylamppuja ja viidennen Mooseksen kirjan ja Hesekielin kirjan kirjakääröjen fragmentteja.

Jerusalemista, aivan temppelin läheltä, Ofelin kukkulalta, on löytynyt kivilaatta (75 x 41 cm), jossa kerrotaan paikalla olleesta synagogasta. Tämä ns. Theodotos-kivilaatta on ajoitettu Herodeksen ajalle eli se kuuluu Jeesuksen ajan Jerusalemiin. Kivilaatassa (jonka kuva löytyy tästä) on pitkä ja mielenkiintoinen kirjoitus, joka löytyy englanniksi käännettynä Evansin kirjasta:

Theodotos, [son] of Vettenus, priest and synagogue ruler, son of a synagogue ruler, [and] grandson of a synagogue ruler, built the synagogue for the reading of the law and the teaching of the commandments, and the guest room, and the chambers, and the water fixtures, as an inn for those in need from foreign parts, (the synagogue) which his fathers and the elders and Simnides founded.

Evankeliumit kertovat, että Jeesus julisti evankeliumia, paransi sairaita ja saarnasi, luki Jesajan kirjaa synagogissa. Hän herätti synagogan esimiehen, Jairoksen tyttären kuolleista. Synagoga oli galilealaisen kylän sydän, koulutuksen keskus, paikallinen uskonnon keskuspaikka. Siellä luettiin, rukoiltiin, keskusteltiin ja opiskeltiin. Tässä keskuksessa Jeesus välitti sanomansa. Mark. 1:39: ”Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.” Arkeologian ja kirjallisten lähteidemme valossa tällainen missio sopii juuri ensimmäisen vuosisadan Galileaan ja Juudeaan.

Onko Jeesuksen hauta löytynyt?

Kirjansa loppuun Evans on kirjoittanut ”liitteenä” (Appendix 1) pienen alaluvun Jeesuksen sukuhaudaksi väitetystä Talpiotin hautaluolasta ja sen ”hautalaatikoista” – ossuaareista. Olin viime viikolla siunaustilaisuudessa Pyhän Ristin kappelilla. Muistotilaisuudessa valveutunut omainen kyseli minulta tästä Talpiotin haudasta. Kiitos Evansin selonteon ymmärrän nyt paremmin, mistä on kyse. Vakavasti otettavassa, tieteellisessä arkeologiassa tästä Talpiotin haudasta ei paljoa puhuta, koska tuossa haudassa ei ole mitään sinänsä kovin kummallista. Se on yksi niin monista löytyneistä Jerusalemin lähialueen ensimmäisen vuosisadan haudoista. Väite, jonka mukaan kyseessä olisi Jeesus Nasaretilaisen sukuhauta, jossa siis olisi Jeesuksen, hänen poikansa, vaimonsa, äitinsä ja muutamien opetuslasten luut, on aivan tolkuton. Yksikään selväpäinen ja arvostusta nauttiva tutkija ei kannata tuota tulkintaa. Haudassa kyllä on ossuaari, jossa lukee hepreaksi ”Yeshua, Yehosefin poika” – eli Jeesus Joosefin poika. Saman ossuaarin päähän on kaiverrettu X ja hautaluolan oviaukon yläpuolella on ympyränmuotoinen koristeellinen merkintä.

Hautaluola löytyi Talpiotista modernin rakennusprojektin yhteydessä vuonna 1980. Paikalle kutsuttiin kaksi arkeologia: Yosef Gat ja Amos Kloner. Gat julkaisi hautaluolasta ja sen sisällä olevista ossuaareista artikkelin hepreankielisessä tieteellisessä julkaisussa. Gat ja Kloner eivät nähneet haudassa mitään kummallista tai sensaatiomaista – X ja o-merkit olivat heille ihan tuttuja juttuja muista tuon ajan haudoista. Ei niistä vedetty mitään kummallisia juutalaiskristillisyyteen viittaavia tulkintoja.

2000-luvulla kanadalainen studiojuontaja Simcha Jacobovici, Charles Pellegrino ja Titanic-elokuvan ohjaaja James Cameron saivat vihiä tästä hautaluolasta ja he väittivät, että kyseessä on Jeesus Nasaretilaisen salattu sukuhauta, jossa siis lepää hänen poikansa, äitinsä ja veljensä ja monia opetuslapsia… Heidän mukaansa tuo X-merkki Jeesus-ossuaarissa on symboli, joka kertoo siitä, että kyseinen Jeesus kuoli ristikuoleman. Tällaiselle väitteelle ei kuitenkaan löydy mitään tukea arkeologiasta. Tuo X on vain merkki, eikä mikään kuolintapaan liittyvä symboli. X on yksinkertaisesti kivenhakkaajan kaivertama merkki jolla hän on halunnut markkeerata miten päin ossuaarin kansi sopii itse hautalaatikkoon. Tällaisia X-merkkejä on vaikka kuinka paljon juutalaisissa ossuaareissa.  Evans antaa Jacobovicille tylyn tuomion:

Jacobivici’s suggestion that the X-mark is a Christian symbol is false and misleading. It is inexcusable.

Jacobovici ja Pellegrino väittävät, että hautaluolan oviaukossa oleva ympyrämerkintä on salainen symboli joka kertoo, että kyseessä on salainen juutalaiskristillinen hautaluola. Tämäkin väite on pohjaa vailla. Tuo merkintä on hyvin tavanomainen juutalainen symboli ja se liittyy usein jollain tavalla Jerusalemin temppeliin. Onkin mahdollista, että haudassa lepäävällä suvulla on ollut yhteyksiä Jerusalemin temppeliin ja ehkä hasmonialaissukuihin. Ympyrämerkintä ei liity Jeesus Nasaretilaiseen tai alkukristittyihin mitenkään.

Lopuksi, useissa Talpiotin hautaluolan ossuaareissa on nimiä, jotka ovat tuttuja Jeesuksen lähipiiristä. Kyllä, mutta nuo ossuaareista löytyvät nimet löytyvät aivan kaikki myös ns. Hasmonelaissuvun parista – kyse on hyvin tyypillisistä juutalaisista nimistä, jotka tulivat muotiin Makkabealaisaikojen myötä (160–100 eKr.). Tällaisia nimiä ovat Jeesus, Joosua, Joosef, Simeon, Maria, Mirjam, Jaakob, Johannes, Matteus…

Evans pitää Jacobovicin ja Pellegrion väitettä täysin epäuskottavana koska se perustuu vääriin tulkintoihin eikä se ota huomioon selviä arkeologisia tuloksia liittyen juutalaisiin ensimmäisen temppelin ajan hautoihin. Jonathan Reed, yksi arvostetuimmista arkeologeista, pitää Jacobovicin ja Pellegrinon väitettä petoksena. Tosiaan tällä väitteellä rahastetaan hyvin, synnytetään sensaatio ja saadaan kuuluisuutta. James Cameron voi tehdä koko jutusta vielä kohudokkarin, niin menestys on taattu. Totuus on sitten ihan toinen juttu.