Tulin tänään riparilta, joka oli Heinänokalla. Tämä oli kesän viimeinen ripari minun osaltani. Kiva, että se meni niin hienosti. Nuoret olivat todella sympaattisia. Opareilla istuttiin, auringonpaisteesta nautittiin, uitiin, saunottiin, pelattiin pingistä jne.
Tänään on Hesarissa vieraskynäpalstalla provosoivan ärsyttävä kirjoitus seksistä. Siinä eräs liberaalia seksuaalietiikkaa mainostava Tommi kertoo, kuinka ’seksin eettisyyden tärkein mittari on siihen osallistuvien ihmisten suostumus.’ Hän jatkaa, että ’seksi on täysin hyväksyttävää, jos päätösvaltainen henkilö ryhtyy siihen vapaaehtoisesti… Päätösvaltaisuuden kriteeriä ei tule kuitenkaan kiristää niin tiukalle, että esimerkiksi nuoret rajataan sen ulkopuolelle..’ Ennen tätä Tommi esittää, että mikään uskonto tai dogmi ei saa sitoa seksuaalietiikkaa ainakaan niiden osalta, jotka eivät kyseistä uskontoa harjoita. Joo olen tässä jokseenkin samaa mieltä. Suvaitsevainen Tommi kuitenkin avaa ovet lähes kaikille seksuaalisille jutuille pedofiliaa myöten. Siis jos tärkein seksin eettisyyden mittari on se, että osapuolet suostuvat siihen, ja jos ikää ei pidä pitää rajoittavana tekijänä, niin silloinhan käytännössä hyväksytään seksisuhde, jossa esim. 45-vuotias mies harrastaa seksiä 13-vuotiaan nuoren kanssa.
Tommi on vaarallisilla vesillä. Säälin tämän sukupolven nuoria, juuri sitä ikäpolvea jonka kanssa teen paljon töitä. Tommi esittää, että ’kristinuskon arvoihin perustuvat normit hallitsivat pitkään seksuaalikulttuuriamme, kunnes 1960-luvun murros ja luotettavien ehkäisyvälineiden saatavuus tekivät vapaamielisestä ajattelusta valtavirran.’ Tämä pitää pitkälti paikkansa. Raamattuun seksuaalimoraalinsa perustavat kristityt uivat vastavirtaan nykykulttuurin kanssa. Olisi hyvä, jos julkisuudessa otettaisiin selvemmin esille se tosiasia, että seksuaalisen vapauden myötä (1960-luvulta alkaen) seksiongelmat ovat vain lisääntyneet länsimaissa. Kysyin riparilta nuorilta pojilta, mikä heitä pelottaa seurustelussa. Pojat vastasivat, että ’ensimmäinen kerta’ – entä jos ei ole tarpeeksi hyvä sängyssä?
Toinen jännä huomio, minkä riparilaispojat minulle kertoivat, on se, että jos tyttö (alle 18v) harrastaa seksiä milloin kenenkin kanssa, niin hän saa huoran ja jakorasian maineen. Jos poika (alle 18v) toimii samalla tavalla, niin hän saa kovan jätkän maineen. Nuoria poikia siis oikein kannustetaan sikamaiseen ja naisia halventavaan – rakkaudettomaan – käytökseen.. Pelottavaa.
Itse ajattelen, että ehkäisyvälineiden haittapuolena on se seikka, että niiden myötä seksistä voi kadota vastuullisuus. Moni ajattelee kevytkenkäisesti seksistä, että enää ei pidä oikeasti rakastaa tai luottaa toiseen, koska ehkäisy on hoidettu. Jos tulee raskaaksi, niin voi tehdä abortin. Tällaisen touhun myötä seksistä häviää se tärkein asia eli RAKKAUS!! Rakkaus johtaa siihen, että ihmiset luottavat toisiinsa, ottavat vastuun toisistaan, itsestään ja tekemisistään. Silloin seksi on yksi rakkauden hienoista ilmenemismuodoista – tällainen ajattelu on tietysti tosi vanhanaikaista ja kristillistä. Varsinkin kun olen sitä mieltä, että tosi rakkaus odottaa. Seksistä on tullut kulttuurissamme leikkiä ja ruumiista on tehty leikkikalu. Tämä kertoo seksuaalisesta taantumasta eikä mistään edistyksestä.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Konffasaarnani: Matt. 16:24-27 'Nuoruutesi päivät'
Siitä on mennyt hetki, kun nämä nuoret olivat lapsia, ja kun heidät kastettiin. Kuluneen viikon olen ollut heidän kanssaan Kunstenniemen Eräkämpässä. Tuo oli mielestäni hienoa aikaa. Vietimme mukavia hetkiä kauniin luonnon keskellä, pelailimme ja pysähdyimme hengellisten asioiden äärelle keskellä nuoruuden aikaa. Haluan puhua nuoruuden ajasta, koska se ei ole vain elämänvaihe, vaan se on usein kutsun ja herkkyyden aikaa.
Tämän päivän evankeliumiteksti ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jeesuksen kova haaste vetosi minuun hyvin voimakkaasti kun olin 17vuotias. Nuoruus ja ehdottomuus kuuluvat yhteen, ja Jeesus on hengeltään ikinuori. Raamattu haastaa meitä palaamaan nuoruutemme aikaan. Vapahtaja sanoo, ettei kukaan pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lastenkaltaiseksi. Profeetat muistelivat valitun kansan värikkäitä alkuaikoja, sen nuoruutta. Jumala näki ajan, jolloin ’hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä.’ Hoos. 2:17. ’Kuin nuoruutensa päivinä.’ Ihmiset tekevät isoimmat elämänkatsomukselliset valintansa nuoruutensa päivinä. Selvästi suurin osa uskovaisista on tullut uskoon nuorena. Raamatun suurimmat sankarit kutsuttiin lapsina tai nuorina: Samuel, Daavid, Jeremia, Jeesus, Maria. Voisin jatkaa tätä listaa kauan.
Iän myötä vanhuksien lähimuisti heikkenee, mutta kaukomuisti paranee. Vanhukset voivat muistaa tarkasti oman lapsuutensa, omia nuoruusvuosiaan, ja samalla he unohtavat jokapäiväisiä asioita. Vanhetessaan he palvaavat muistoissaan nuoruutensa aikaan, jota usein muistot kultaa. Suositussa riparilaulussa on sanat: ’kerran usko lapsuuden, sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain.’ Juuri tuohon nuoruuden aikaan, tuohon lapsuuden uskon aikaan, monet vanhukset palaavat muistoissaan. Tuo riparilaulu päättyy sanoihin: ’äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen? Päiväsi hän usko käsiin Jumalan.’ Juuri tuota omaa nuoruuden aikaa nämä nuoret tässä elävät. Juuri nuoret ovat herkimpiä kuulemaan Jumalan kutsun. Tässä mielessä kristitty on kutsuttu olemaan ikinuori, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. ’Hän vastaa minulle kuin nuoruutensa päivinä’ sanoo Jumala Hoosean kirjassa, ja niin ensirakkaus elpyy.
Nuoruuteen kuuluu ehdottomuuden lisäksi myös heikkous ja kokemattomuus. Nuorilla on elämä edessä, vanhuksilla on elämä takanaan. Nuorilla on elämän reppu täynnä mahdollisuuksia, vanhuksilla on elämän reppu täynnä kokemuksia. Jeesus kutsuu meitä ehdottomasti seuraamaan itseään. Luin jokin aika sitten juutalaisen Jeesus-tutkijan ja rabbin, Jacob Neusnerin kirjan. Tuo viisas mies toteaa, että Jeesuksen kutsu seurata itseään, on niin ehdoton ja voimakas, että Raamatun mukaan sellaisen kutsun voi esittää vain Jumala itse. Jeesus kutsuu opetuslapsiaan kuin Jumala: seuraa minua, anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa minua, älä katso taaksesi. Hänen sanansa, hänen kutsunsa eivät jätä tilaa ei-kenenkään-maalle. Ihminen joko tahtoo tai ei tahdo kulkea hänen perässään. Ihminen on joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Jeesus ei etsi sympaattisia tukijoita tai fanijoukkoa, vaan seuraajia, jotka kuulevat kutsun, tiedostavat hinnan ja vastaavat kutsuun ei vain sanoillaan, vaan jaloillaan eli seuraamalla.
Jeesuksen seuraaminen edellyttää rakkautta, joka kaiken kestää, joka kaikessa toivoo, ja joka kaikessa uskoo. Meiltä kysytään, mitä sinä tahdot? ’Tahdotko’ kysytään alttarilla kun aviopari solmii avioliiton. Tahdotko, on tässä kysymys, joka koskee rakkautta ja luottamusta. Se ei ole kapeasti tieto-kysymys. Se on paljon isompi kysymys. Siinä on kyse luottamuksesta. Luotatko sinä siihen, että sinua kannetaan, siihen, että kutsuja on tosissaan. Luotatko niin paljon, että tahdot laittaa elämäsi peliin. Haluatko itse yrittää pelastaa elämäsi, vai annatko sen Herran käsiin? Luotatko niin paljon, että unohdat itsesi, otat ristisi ja seuraat Jeesusta. Helppohan se olisi tahtoa ja uskoa, jos se ei maksaisi mitään.
Raamatussa tahtominen, uskominen ja rakastaminen tarkoittavat, että nyt alkaa action. Jumalan rakkaus ei jää etäiseksi haihatteluksi. Hän rakasti meitä niin paljon, että lähetti Poikansa tänne meidän luo. Poika tapettiin, mutta hän nousi kuolleista. Kun lammas on kadonnut, hyvä paimen tahtoo lähteä etsimään sitä, oli kello tai keli mitä tahansa.
Luther sanoi, että Jeesuksen päätarkoitus kaikissa evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus. Hän tekee vaikka mitä, jotta me vastattaisiin hänen kutsuunsa ”tahdon”, eikä vain sanoin vaan jaloin. Hän paransi sairaat, hän opetti, hän juhli muiden piireistä pois ajettujen kanssa. Hän antoi julkisyntisille synnit anteeksi. Niin raihnaiset ja moniongelmaiset ihmiset oppivat rakastamaan häntä, kuin se syntinen nainen, joka unohti kaikki hyvät tavat ja itsensä. Syvästi kiitollisena hän voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan.
Jeesus on syntisten ystävä, hän on lasten ystävä ja hän sanoo, ’tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.’ Hän taivuttaa ihmisen tahtoa puolelleen, mutta hän haluaa koko sydämen, ei puolikasta. Hän on itse valmis antamaan meille kaiken – hän sanoo meille ehtoollisella: ’tämä leipä on minun ruumiini, joka teidän puolestanne annetaan. Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ Jeesus antoi kaikkensa, hän antoi itsensä, hän unohti itsensä meidän vuoksemme. Rakkaus sinuun ja minuun ajoi hänet tähän.
Me kristityt rukoilemme taivaan Isää: ’tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jeesus itse joutui kamppailemaan tuon tahdon kanssa viimeisinä päivinään kovassa stressissä Getsemanen puutarhassa. Hän rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’ Matt. 26:39.
Tänään on muodikasta puhua itsensä löytämisestä. Varmasti juuri tämän vuoksi tänään oman elämän kadottaminen ja ristinsä kantaminen tuntuu todella vaikealta. Ja kuitenkin, juuri itseensä keskittyminen ja elämänsä turvaaminen on Jeesuksen sanojen mukaan vaarallisinta. Silloin ihminen menettää sen. Mutta jos hän kantaa ristinsä ja seuraa Jeesusta, niin hän löytää elämän, vaikka sen alussa kadottaakin. Raamatun opetus voisi olla, että jos haluat löytää itsesi, unohda itsesi ja keskity Kristukseen. Silloin sinulle käy niin kuin tuhlaajapojalle, joka alussa vihasi ristiä ja rakasti elämäänsä ja vapauttaan yli kaiken. Hän halusi haalia kokemuksia ja rikkauksia. Hän halusi elää joka solullaan niin kuin hän itse tahtoo. Lopulta hän menetti kaiken. Silloin hän teki parannuksen, ’meni itseensä’ ja muisti nuoruutensa ajan isänsä luona. Hän halusi palata kotiin.
Yllätyksekseen isä juoksi tuhlaajapoikaansa vastaan, otti hänet syleilyynsä, puki hänet juhlavaatteisiin, laittoi hänelle sormuksen sormeen. Isä otti perinnön tuhlanneen, entisen orjan vastaan rakkaana poikanaan. Isä järjesti hänen kotiinpaluun kunniaksi juhlat. Bileet alkavat kun kadonnut löytyy – näin riparilla opittiin. Kotiinsa palannut tuhlaajapoika löysi itsensä, kun hän otti askeleet kohti isän rakkautta, kohti kotiaan. Taivaan Isä antoi hänelle arvon ja identiteetin, jota hän ei yksin itsestään löydä tai edes omista.
Käännytään mekin Jumalan tahdon tielle ja vastataan kutsuun kuin ’nuoruutemme päivinä’. ’Laulun kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen’ – palataan nuoruuden uskoon. Hyvät konfirmoitavat ja hyvät kristityt, teidät on kasteen yhteydessä merkitty ristin merkillä, teidän sydämeenne on koodattu Jumalan rakkauden sinetti. Palataan nuoruutemme aikaan, palataan tuohon kutsumukseen, palataan tuohon pelastuksen päivään. Iloitaan ja juhlitaan kuin tuhlaajapoika on taas kotonaan.
Tuolla tiellä me löydämme todellisen itsemme Jumalan lapsina. Tuo tie käy Golgatan ja tyhjän haudan kautta. Sinne me jätämme syntimme, ja sieltä me astumme Kristuksen avaamaan uuteen todellisuuteen: vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. ’Herra Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.’ Sef. 3:17.
Tämän päivän evankeliumiteksti ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jeesuksen kova haaste vetosi minuun hyvin voimakkaasti kun olin 17vuotias. Nuoruus ja ehdottomuus kuuluvat yhteen, ja Jeesus on hengeltään ikinuori. Raamattu haastaa meitä palaamaan nuoruutemme aikaan. Vapahtaja sanoo, ettei kukaan pääse taivasten valtakuntaan ellei hän tule lastenkaltaiseksi. Profeetat muistelivat valitun kansan värikkäitä alkuaikoja, sen nuoruutta. Jumala näki ajan, jolloin ’hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä.’ Hoos. 2:17. ’Kuin nuoruutensa päivinä.’ Ihmiset tekevät isoimmat elämänkatsomukselliset valintansa nuoruutensa päivinä. Selvästi suurin osa uskovaisista on tullut uskoon nuorena. Raamatun suurimmat sankarit kutsuttiin lapsina tai nuorina: Samuel, Daavid, Jeremia, Jeesus, Maria. Voisin jatkaa tätä listaa kauan.
Iän myötä vanhuksien lähimuisti heikkenee, mutta kaukomuisti paranee. Vanhukset voivat muistaa tarkasti oman lapsuutensa, omia nuoruusvuosiaan, ja samalla he unohtavat jokapäiväisiä asioita. Vanhetessaan he palvaavat muistoissaan nuoruutensa aikaan, jota usein muistot kultaa. Suositussa riparilaulussa on sanat: ’kerran usko lapsuuden, sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain.’ Juuri tuohon nuoruuden aikaan, tuohon lapsuuden uskon aikaan, monet vanhukset palaavat muistoissaan. Tuo riparilaulu päättyy sanoihin: ’äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen? Päiväsi hän usko käsiin Jumalan.’ Juuri tuota omaa nuoruuden aikaa nämä nuoret tässä elävät. Juuri nuoret ovat herkimpiä kuulemaan Jumalan kutsun. Tässä mielessä kristitty on kutsuttu olemaan ikinuori, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. ’Hän vastaa minulle kuin nuoruutensa päivinä’ sanoo Jumala Hoosean kirjassa, ja niin ensirakkaus elpyy.
Nuoruuteen kuuluu ehdottomuuden lisäksi myös heikkous ja kokemattomuus. Nuorilla on elämä edessä, vanhuksilla on elämä takanaan. Nuorilla on elämän reppu täynnä mahdollisuuksia, vanhuksilla on elämän reppu täynnä kokemuksia. Jeesus kutsuu meitä ehdottomasti seuraamaan itseään. Luin jokin aika sitten juutalaisen Jeesus-tutkijan ja rabbin, Jacob Neusnerin kirjan. Tuo viisas mies toteaa, että Jeesuksen kutsu seurata itseään, on niin ehdoton ja voimakas, että Raamatun mukaan sellaisen kutsun voi esittää vain Jumala itse. Jeesus kutsuu opetuslapsiaan kuin Jumala: seuraa minua, anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa minua, älä katso taaksesi. Hänen sanansa, hänen kutsunsa eivät jätä tilaa ei-kenenkään-maalle. Ihminen joko tahtoo tai ei tahdo kulkea hänen perässään. Ihminen on joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Jeesus ei etsi sympaattisia tukijoita tai fanijoukkoa, vaan seuraajia, jotka kuulevat kutsun, tiedostavat hinnan ja vastaavat kutsuun ei vain sanoillaan, vaan jaloillaan eli seuraamalla.
Jeesuksen seuraaminen edellyttää rakkautta, joka kaiken kestää, joka kaikessa toivoo, ja joka kaikessa uskoo. Meiltä kysytään, mitä sinä tahdot? ’Tahdotko’ kysytään alttarilla kun aviopari solmii avioliiton. Tahdotko, on tässä kysymys, joka koskee rakkautta ja luottamusta. Se ei ole kapeasti tieto-kysymys. Se on paljon isompi kysymys. Siinä on kyse luottamuksesta. Luotatko sinä siihen, että sinua kannetaan, siihen, että kutsuja on tosissaan. Luotatko niin paljon, että tahdot laittaa elämäsi peliin. Haluatko itse yrittää pelastaa elämäsi, vai annatko sen Herran käsiin? Luotatko niin paljon, että unohdat itsesi, otat ristisi ja seuraat Jeesusta. Helppohan se olisi tahtoa ja uskoa, jos se ei maksaisi mitään.
Raamatussa tahtominen, uskominen ja rakastaminen tarkoittavat, että nyt alkaa action. Jumalan rakkaus ei jää etäiseksi haihatteluksi. Hän rakasti meitä niin paljon, että lähetti Poikansa tänne meidän luo. Poika tapettiin, mutta hän nousi kuolleista. Kun lammas on kadonnut, hyvä paimen tahtoo lähteä etsimään sitä, oli kello tai keli mitä tahansa.
Luther sanoi, että Jeesuksen päätarkoitus kaikissa evankeliumeissa on voittaa ihmisen luottamus. Hän tekee vaikka mitä, jotta me vastattaisiin hänen kutsuunsa ”tahdon”, eikä vain sanoin vaan jaloin. Hän paransi sairaat, hän opetti, hän juhli muiden piireistä pois ajettujen kanssa. Hän antoi julkisyntisille synnit anteeksi. Niin raihnaiset ja moniongelmaiset ihmiset oppivat rakastamaan häntä, kuin se syntinen nainen, joka unohti kaikki hyvät tavat ja itsensä. Syvästi kiitollisena hän voiteli Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan.
Jeesus on syntisten ystävä, hän on lasten ystävä ja hän sanoo, ’tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.’ Hän taivuttaa ihmisen tahtoa puolelleen, mutta hän haluaa koko sydämen, ei puolikasta. Hän on itse valmis antamaan meille kaiken – hän sanoo meille ehtoollisella: ’tämä leipä on minun ruumiini, joka teidän puolestanne annetaan. Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ Jeesus antoi kaikkensa, hän antoi itsensä, hän unohti itsensä meidän vuoksemme. Rakkaus sinuun ja minuun ajoi hänet tähän.
Me kristityt rukoilemme taivaan Isää: ’tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Jeesus itse joutui kamppailemaan tuon tahdon kanssa viimeisinä päivinään kovassa stressissä Getsemanen puutarhassa. Hän rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’ Matt. 26:39.
Tänään on muodikasta puhua itsensä löytämisestä. Varmasti juuri tämän vuoksi tänään oman elämän kadottaminen ja ristinsä kantaminen tuntuu todella vaikealta. Ja kuitenkin, juuri itseensä keskittyminen ja elämänsä turvaaminen on Jeesuksen sanojen mukaan vaarallisinta. Silloin ihminen menettää sen. Mutta jos hän kantaa ristinsä ja seuraa Jeesusta, niin hän löytää elämän, vaikka sen alussa kadottaakin. Raamatun opetus voisi olla, että jos haluat löytää itsesi, unohda itsesi ja keskity Kristukseen. Silloin sinulle käy niin kuin tuhlaajapojalle, joka alussa vihasi ristiä ja rakasti elämäänsä ja vapauttaan yli kaiken. Hän halusi haalia kokemuksia ja rikkauksia. Hän halusi elää joka solullaan niin kuin hän itse tahtoo. Lopulta hän menetti kaiken. Silloin hän teki parannuksen, ’meni itseensä’ ja muisti nuoruutensa ajan isänsä luona. Hän halusi palata kotiin.
Yllätyksekseen isä juoksi tuhlaajapoikaansa vastaan, otti hänet syleilyynsä, puki hänet juhlavaatteisiin, laittoi hänelle sormuksen sormeen. Isä otti perinnön tuhlanneen, entisen orjan vastaan rakkaana poikanaan. Isä järjesti hänen kotiinpaluun kunniaksi juhlat. Bileet alkavat kun kadonnut löytyy – näin riparilla opittiin. Kotiinsa palannut tuhlaajapoika löysi itsensä, kun hän otti askeleet kohti isän rakkautta, kohti kotiaan. Taivaan Isä antoi hänelle arvon ja identiteetin, jota hän ei yksin itsestään löydä tai edes omista.
Käännytään mekin Jumalan tahdon tielle ja vastataan kutsuun kuin ’nuoruutemme päivinä’. ’Laulun kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen’ – palataan nuoruuden uskoon. Hyvät konfirmoitavat ja hyvät kristityt, teidät on kasteen yhteydessä merkitty ristin merkillä, teidän sydämeenne on koodattu Jumalan rakkauden sinetti. Palataan nuoruutemme aikaan, palataan tuohon kutsumukseen, palataan tuohon pelastuksen päivään. Iloitaan ja juhlitaan kuin tuhlaajapoika on taas kotonaan.
Tuolla tiellä me löydämme todellisen itsemme Jumalan lapsina. Tuo tie käy Golgatan ja tyhjän haudan kautta. Sinne me jätämme syntimme, ja sieltä me astumme Kristuksen avaamaan uuteen todellisuuteen: vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. ’Herra Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.’ Sef. 3:17.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Strategista musaa
Tässä vähän viitteellistä musaa kirkon strategiseen pohdintaan. Johtaja sanoi, 'tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.' Kun lukee Raamattua, niin sieltä kaikkialta kaikuu tuo tehtävä, valtuutus ja kutsu. Sana tulee lihaksi, se sulautuu lukijaansa niin täydellisesti, että voin sanoa, että olen syönnyt sen kuten Jeremia ja Hesekiel. Yhteys on katkeamaton, korkeimman tahto polttaa sydämessäni. Kuuliaisuus on ehdotonta. Näky johtaa askeleitani, ulos tästä tylsyydestä. Henki on syntymämerkkini ja sinettini, risti avaa lukot valtakuntaan, Jumalan valtakuntaan.
They sentenced me to twenty years of boredom
For trying to change the system from within
I'm coming now, I'm coming to reward them
First we take Manhattan, then we take Berlin
I'm guided by a signal in the heavens
I'm guided by this birthmark on my skin
I'm guided by the beauty of our weapons
First we take Manhattan, then we take Berlin
Ah you loved me as a loser, but now you're worried that I just might win
You know the way to stop me, but you don't have the discipline
How many nights I prayed for this, to let my work begin
First we take Manhattan, then we take Berlin
They sentenced me to twenty years of boredom
For trying to change the system from within
I'm coming now, I'm coming to reward them
First we take Manhattan, then we take Berlin
I'm guided by a signal in the heavens
I'm guided by this birthmark on my skin
I'm guided by the beauty of our weapons
First we take Manhattan, then we take Berlin
Ah you loved me as a loser, but now you're worried that I just might win
You know the way to stop me, but you don't have the discipline
How many nights I prayed for this, to let my work begin
First we take Manhattan, then we take Berlin
lauantai 30. toukokuuta 2009
Provosoiva ajankuva ja väkivalta
Ikävä kyllä Dylanin uusin levy sen synkkyydessä tuntuu nostavan esiin kipeitä kysymyksiä tästä ajasta. Onko kaikki ok, kun ihmiset ovat niin rikkinäisiä: avioeroja, kipuja itsetunnon kanssa, kouluammuskeluja, käsittämätöntä väkivaltaa.. Onko kaikki hyvin?
Dylanin uusi albumi Together Through Life alkaa biisillä Beyond Here Lies Nothing, ja levy päättyy biisiin It’s All Good. Ensimmäinen biisi kertoo ihmisestä, jolle ‘tämä maailma on kaikki’ ja sen ulkopuolella ei ole mitään, mitä voisimme kutsua omaksemme. Biisin miehen ainut rakkaus on nainen, josta hän pitää tarvittaessa kiinni kynsin ja hampain. Niin kauan kuin nainen on hänen kanssaan, hän tuntee olevansa kuninkaana maailman valtaistuimella. Jos rakkauden kohde, ainut rakkaus, uhkaa poistua, mies putoaa tyhjän päälle. Tämän vuoksi häntä riivaa omistuksenhaluinen rakkaus.
Tästä biisistä on tehty erittäin provosoiva video, jonka esittämistä tällä blogilla olen harkinnut tarkkaan, mutta nostetaan nyt vaikea asia pöydälle. Perheväkivalta.
Videossa mies lukitsee ”rakkautensa” neljän seinän sisään. Hän laittaa ovet takalukkoon, niin ettei hänen kultansa karkaa. Mies pitää naista omaisuutenaan, jota hän hallitsee voimallaan, pelolla ja uhkailuilla. Mainittakoon, että perheväkivalta on aina väärin. Mies on raukkamainen jos hän lyö vaimoaan, naisystäväänsä tai lapsiaan.
Jeesus kehotti meitä hankkimaan aarteita taivaan valtakuntaan, eikä maallisia aarteita, koska täällä on rosvot ja ruosteet. Tämän maailman aarteisiin turvautuminen johtaa epätoivoon. Ihmiselle on äärimmäisen tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että 'horisontin tuolla puolen' on Jumala, joka rakastaa häntä. Silloin hänen ei pidä kynsin ja hampain pitää kiinni tämän maailman aarteista ja kullista. Raamatun mukaan Kristus rukoilee jatkuvasti meidän puolestamme. Hän tarjoaa meille kestävää rakkauttaan koko ajan. Hän on todellinen ja hän elää.
Luin lukioaikoina Nobel-kirjailija Kurt Vonnegutin mahtavan romaanin Äiti Yö. Sekin kertoo kahden ihmisen välisestä rakkaudesta. Kummallinen rakkausromaani sijoittuu toisen maailmansodan ajoille surullisen sodan keskelle. Heillä ei ole mitään muuta kuin oma ’kahden valtakunta’. He eivät enää usko mihinkään, he eivät enää toivo mitään. Heillä on vain toisensa. Tarinalla on surullinen loppu. Ihminen tarvitsee jotain muutakin. Toinen ihminen ei ole Jumala. Horisontin takana on toinen maailma. Psalmissa sanotaan, että ’maailma ilman Jumalaa’ on paikka, jossa ’kaikki ovat luopuneet hänestä’ ja siellä ’ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään’, Ps. 14. Kaikki yrittävät turvata oman onnensa (esim. rakkautensa tai rikkautensa) taistelemalla hinnalla millä hyvänsä sen puolesta. Moraalista ei välitetä. Heikkoja sorretaan, leskistä ja orvoista ei välitetä.
Levyn viimeisessä biisissä on rajut sanat.
Brick by brick, they tear you down..
People in the country, People on the land.
Some of them so sick they can hardly stand.
Everybody would move away if they could
Its hard to believe but its all good.
Well widows cry; the orphans plea.
Everywhere you look there's more misery.
Come along with me babe, I wish you would.
You know what I'm sayin', it's all good.
Cold blooded killer stomp into town
Cop car's blinkin', something bad goin' down.
Buildings are crumblin, in the neighborhood.
But there's nothing to worry about, cause it's all good.
It's all good.
I say it's all good.
Minkä ihmeen takia me toistellaan jonkun kumman mantran lailla, että kaikki on kunnossa, kun kaikki menee päin mettää.
Dylanin uusi albumi Together Through Life alkaa biisillä Beyond Here Lies Nothing, ja levy päättyy biisiin It’s All Good. Ensimmäinen biisi kertoo ihmisestä, jolle ‘tämä maailma on kaikki’ ja sen ulkopuolella ei ole mitään, mitä voisimme kutsua omaksemme. Biisin miehen ainut rakkaus on nainen, josta hän pitää tarvittaessa kiinni kynsin ja hampain. Niin kauan kuin nainen on hänen kanssaan, hän tuntee olevansa kuninkaana maailman valtaistuimella. Jos rakkauden kohde, ainut rakkaus, uhkaa poistua, mies putoaa tyhjän päälle. Tämän vuoksi häntä riivaa omistuksenhaluinen rakkaus.
Tästä biisistä on tehty erittäin provosoiva video, jonka esittämistä tällä blogilla olen harkinnut tarkkaan, mutta nostetaan nyt vaikea asia pöydälle. Perheväkivalta.
Videossa mies lukitsee ”rakkautensa” neljän seinän sisään. Hän laittaa ovet takalukkoon, niin ettei hänen kultansa karkaa. Mies pitää naista omaisuutenaan, jota hän hallitsee voimallaan, pelolla ja uhkailuilla. Mainittakoon, että perheväkivalta on aina väärin. Mies on raukkamainen jos hän lyö vaimoaan, naisystäväänsä tai lapsiaan.
Jeesus kehotti meitä hankkimaan aarteita taivaan valtakuntaan, eikä maallisia aarteita, koska täällä on rosvot ja ruosteet. Tämän maailman aarteisiin turvautuminen johtaa epätoivoon. Ihmiselle on äärimmäisen tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että 'horisontin tuolla puolen' on Jumala, joka rakastaa häntä. Silloin hänen ei pidä kynsin ja hampain pitää kiinni tämän maailman aarteista ja kullista. Raamatun mukaan Kristus rukoilee jatkuvasti meidän puolestamme. Hän tarjoaa meille kestävää rakkauttaan koko ajan. Hän on todellinen ja hän elää.
Luin lukioaikoina Nobel-kirjailija Kurt Vonnegutin mahtavan romaanin Äiti Yö. Sekin kertoo kahden ihmisen välisestä rakkaudesta. Kummallinen rakkausromaani sijoittuu toisen maailmansodan ajoille surullisen sodan keskelle. Heillä ei ole mitään muuta kuin oma ’kahden valtakunta’. He eivät enää usko mihinkään, he eivät enää toivo mitään. Heillä on vain toisensa. Tarinalla on surullinen loppu. Ihminen tarvitsee jotain muutakin. Toinen ihminen ei ole Jumala. Horisontin takana on toinen maailma. Psalmissa sanotaan, että ’maailma ilman Jumalaa’ on paikka, jossa ’kaikki ovat luopuneet hänestä’ ja siellä ’ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään’, Ps. 14. Kaikki yrittävät turvata oman onnensa (esim. rakkautensa tai rikkautensa) taistelemalla hinnalla millä hyvänsä sen puolesta. Moraalista ei välitetä. Heikkoja sorretaan, leskistä ja orvoista ei välitetä.
Levyn viimeisessä biisissä on rajut sanat.
Brick by brick, they tear you down..
People in the country, People on the land.
Some of them so sick they can hardly stand.
Everybody would move away if they could
Its hard to believe but its all good.
Well widows cry; the orphans plea.
Everywhere you look there's more misery.
Come along with me babe, I wish you would.
You know what I'm sayin', it's all good.
Cold blooded killer stomp into town
Cop car's blinkin', something bad goin' down.
Buildings are crumblin, in the neighborhood.
But there's nothing to worry about, cause it's all good.
It's all good.
I say it's all good.
Minkä ihmeen takia me toistellaan jonkun kumman mantran lailla, että kaikki on kunnossa, kun kaikki menee päin mettää.
Uusi tapa olla ihminen
Sain juuri luettua Tom Wrightin kirjan Helt Enkelt Kristen (alkup. Simply Christian). Wright on yksi aikamme vaikutusvaltaisimpia Jeesus-tutkijoita ja piispoja. Hänen juttujaan kuullaan tarkasti varsinkin evankelisten puolella. Suosittelen kirjaa todella paljon. Se on erittäin hyvä. En kirjoita tähän mitään referaattia, vaan nostan vain muutamia jänniä pointteja pinnalle.
Wright vertaa meidän aikaamme Jeesuksen aikaan, juutalaiseen maailmaan, ja antiikin Roomalaiseen maailmaan. Wright kertoo, että tänään suuri osa länsimaalaisista käsittää jumalan puhtaasti panteistisesti tai deistisesti. Jumalan ajatellaan olevan joko kaikessa eli pikkulinnuista muurahaisiin ihmisiin ja planeettoihin (panteismi), tai sitten ei juuri missään muualla kuin taivaassa, joka on jossain todella kaukana (deismi). Kumpikaan näistä käsityksistä ei vastaa Raamatun käsitystä luojasta, meidän Herrastamme. Wright myös kirjoittaa, että tällaiset jumalakäsitykset eivät ole mitään uusia sivistyneen ihmisen käsityksiä, vaan ne olivat vallitsevia käsityksiä antiikin roomalaisessa maailmassa. Panteismin ongelma on se, että sen myötä jumalasta tulee kaikki ja ei mitään. Jumalasta tulee tavallaan mitätön ja mitäänsanomaton. Deistien ongelma on se, että heidän mukaan jumala on eristänyt itsensä jonnekin todella kauas taivaaseen. Sieltä hän korkeintaan käy ”pikavisiitillä” maan päällä kääntymässä todettuaan, että huonosti menee ja, että taivaassa on kivempaa. Tämän ajatuksen mukaan hän jätti meille tietyt ohjeet, joita pitäisi noudattaa, jos haluaa pois täältä pahasta maailmasta sinne jumalan luo taivaaseen. Muuten hän kiduttaa meitä kerran helvetissä.
Vanhan testamentin kiivas Herra Sebaot, Jahve, luoja ja lunasta, joka on ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa ja astunut meidän keskellemme, on aivan erilainen, kuin edellä mainitut panteistiset ja deistiset näkemykset jumalasta. Wright listaa viisi ”asiaa”, joiden kautta Jeesuksen aikaiset juutalaiset uskoivat Jumalan toimivan heidän keskellään tässä maailmassa. Nämä jumalalliset asiat ovat: Jumalan Läsnäolo (Shekhinah on läsnäolo hepreaksi), Toora (laki, 1 – 5. Moos., opetus..), Sana, Viisaus ja Henki. Näiden ’jumalallisten asioiden’ kautta juutalaiset ajattelivat, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, Jeesuksen taivaan Isä, Abba, toimii maailmassa. Nämä asiat olivat taivaan ja maan leikkauspisteitä.
Genesiksessä, Raamatun ensimmäisessä kirjassa, on kohta, jossa kerrotaan, kuinka taivaasta laskeutui tikkaat nukkuvan Jaakobin viereen. Enkelit tulivat ”taivaasta” maan päälle ihailemaan miestä, jonka suvun, siemenen kautta Jumala oli päättänyt laittaa maailman asiat lopullisesti kuntoon eräänä päivänä. Noilla viidellä asialla oli tavallaan, niin kuin kristityt sanoisivat, sakramentaalinen rooli. Niiden kautta juutalaiset uskoivat, että Jumala on sitoutunut toimimaan maan päällä. Evankeliumien ja muun UT:n mukaan juuri Jeesuksessa olivat nuo asiat: sana, toora, viisaus, Henki ja Jumalan läsnäolo. Juuri Jeesuksen kautta me nähdään, mitä hänen seuraajilleen on annettu, ja millaiseen elämään meidät on kutsuttu.
Meillä kristityillä on syytä ajatella, että pyhän Hengen temppeleinä meissä lepää Jumalan läsnäolo (Sekhina), meissä asuu Henki. Meille on annettu Jumalan Sana ja Laki, jonka Herra on ’painanut meidän sisimpäämme, ja jonka hän kirjoittanut meidän sydämiimme’, jaetta Jer. 31:33 mukaillen. Meille on annettu Kristuksen viisaus. Paavali sanoikin kristityille, että ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät’, Ef. 3:19. Kristityn elämä on yhtä inkarnaatiota. Herra toimii palvelijoidensa, lastensa ja ystäviensä kautta koko ajan. He ovat taivaan ja maan leikkauspisteitä.
Alkuseurakunta ei ollut mikään ongelmaton ”unelmaseurakunta”, niin kuin usein ajatellaan, vaan siellä oli isoja ongelmia, aivan niin kuin meillä nykyseurakunnassa. Korintin seurakunnassa eräs seurakuntalainen ”seurusteli” siinä mielessä äitipuolensa kanssa. Toiset käräjöivät keskenään, koska heillä oli niin isoja riitoja. Jotkut sekoilivat henkilahjojen kanssa, niin että niiden hyvä tarkoitus unohtui täysin. Armolahjoista tuli ylpeyden aiheita. Jotkut olivat ehtoollisella kännissä kun toiset eivät saaneet juuri mitään. Paavali mainitsee tällaisia ongelmia 1. Kor. kirjeessään. Tuossa samassa kirjeessä hän pitää kiinni siitä, että kristityt ovat kaikesta huolimatta Pyhän Hengen temppeli, eli taivaan ja maan kohtauspaikka, paikka jossa Jumala itse on Henkensä kautta läsnä, 1. Kor. 3:16. Juuri Hengen läsnäoloon vedoten hän varottaa kristittyjä tekemästä syntiä, 1. Kor. 6:19. Kun kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli, ei sitä saa saastuttaa synnissä: esim. irtosuhteissa. Se on pyhä – tietyllä tavalla sakramentaalinen - eikä mikään lelu.
Kirjan lopussa Wright käy läpi kristillistä moraalia. Hän sanoo, että Raamatun käskyt kuten ’älä käräjöi toisen uskovan kanssa’, ’ole hyvä’, ’rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’, ’käännä toinen poski’, ’kulje toinen virsta’, ’älä puhu veljestäsi pahaa’ jne.., haastavat meitä elämään Jumalan tulevaisuudessa, tulevassa todellisuudessa jo nyt. Oman hengellisen ja jumalallisen identiteettinsä pohjalta seurakunta on haastettu laulamaan huomisen lauluja jo tänään. Vanha elämäntyyli, synnit ja ’vanha ihminen’ tulee jättää joka päivä Jeesuksen haudalle.
Kristityt kulkevat jo tänään ylösnousseen voimassa, Ef. 1, uutena ihmisenä kohti Jumalan tulevaa uutta luomakuntaa. Vuorisaarnan käskyt on siis tarkoitettu noudatettaviksi, mutta kukaan ei voi noudattaa niitä, ellei hän ole astunut Kristuksen kuoleman, Golgatan ristin ja tyhjän haudan kautta uuteen liittoon, uuden maailman todellisuuteen. Tämä kaikki annettaan, kun ihminen uskoo Kristukseen. Tästä identiteetistä käsin meitä innostetaan elämään kuin Jeesus – seuraa minua.
Lopuksi: kukaan ei siis pelastu sillä, että noudattaa Jeesuksen lakia (vuorisaarnaa & muita käskyjä). Ihminen pelastuu vain kun hän uskoo ja elää Jeesuksen yhteydessä. Juuri syntisiä, lapsenkaltaisia, sairaita, työn ja kuormien uuvuttamia ihmisiä Jeesus vetää puoleensa ja heitä hän kutsuu luokseen. Hän antaa heille synnit anteeksi, ja liittää heidät itseensä. Heitä haastetaan elämään Jeesuksen radikaali sanoma todeksi, astumaan profetaaliselle tielle: eläkää jo tänään Jumalan tulevaisuutta todeksi.
Lukekaa ihmeessä Wrightin kirja. Kristityn elämä on tarkoitettu olemaan käsittämättömän siistiä.
Wright vertaa meidän aikaamme Jeesuksen aikaan, juutalaiseen maailmaan, ja antiikin Roomalaiseen maailmaan. Wright kertoo, että tänään suuri osa länsimaalaisista käsittää jumalan puhtaasti panteistisesti tai deistisesti. Jumalan ajatellaan olevan joko kaikessa eli pikkulinnuista muurahaisiin ihmisiin ja planeettoihin (panteismi), tai sitten ei juuri missään muualla kuin taivaassa, joka on jossain todella kaukana (deismi). Kumpikaan näistä käsityksistä ei vastaa Raamatun käsitystä luojasta, meidän Herrastamme. Wright myös kirjoittaa, että tällaiset jumalakäsitykset eivät ole mitään uusia sivistyneen ihmisen käsityksiä, vaan ne olivat vallitsevia käsityksiä antiikin roomalaisessa maailmassa. Panteismin ongelma on se, että sen myötä jumalasta tulee kaikki ja ei mitään. Jumalasta tulee tavallaan mitätön ja mitäänsanomaton. Deistien ongelma on se, että heidän mukaan jumala on eristänyt itsensä jonnekin todella kauas taivaaseen. Sieltä hän korkeintaan käy ”pikavisiitillä” maan päällä kääntymässä todettuaan, että huonosti menee ja, että taivaassa on kivempaa. Tämän ajatuksen mukaan hän jätti meille tietyt ohjeet, joita pitäisi noudattaa, jos haluaa pois täältä pahasta maailmasta sinne jumalan luo taivaaseen. Muuten hän kiduttaa meitä kerran helvetissä.
Vanhan testamentin kiivas Herra Sebaot, Jahve, luoja ja lunasta, joka on ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa ja astunut meidän keskellemme, on aivan erilainen, kuin edellä mainitut panteistiset ja deistiset näkemykset jumalasta. Wright listaa viisi ”asiaa”, joiden kautta Jeesuksen aikaiset juutalaiset uskoivat Jumalan toimivan heidän keskellään tässä maailmassa. Nämä jumalalliset asiat ovat: Jumalan Läsnäolo (Shekhinah on läsnäolo hepreaksi), Toora (laki, 1 – 5. Moos., opetus..), Sana, Viisaus ja Henki. Näiden ’jumalallisten asioiden’ kautta juutalaiset ajattelivat, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, Jeesuksen taivaan Isä, Abba, toimii maailmassa. Nämä asiat olivat taivaan ja maan leikkauspisteitä.
Genesiksessä, Raamatun ensimmäisessä kirjassa, on kohta, jossa kerrotaan, kuinka taivaasta laskeutui tikkaat nukkuvan Jaakobin viereen. Enkelit tulivat ”taivaasta” maan päälle ihailemaan miestä, jonka suvun, siemenen kautta Jumala oli päättänyt laittaa maailman asiat lopullisesti kuntoon eräänä päivänä. Noilla viidellä asialla oli tavallaan, niin kuin kristityt sanoisivat, sakramentaalinen rooli. Niiden kautta juutalaiset uskoivat, että Jumala on sitoutunut toimimaan maan päällä. Evankeliumien ja muun UT:n mukaan juuri Jeesuksessa olivat nuo asiat: sana, toora, viisaus, Henki ja Jumalan läsnäolo. Juuri Jeesuksen kautta me nähdään, mitä hänen seuraajilleen on annettu, ja millaiseen elämään meidät on kutsuttu.
Meillä kristityillä on syytä ajatella, että pyhän Hengen temppeleinä meissä lepää Jumalan läsnäolo (Sekhina), meissä asuu Henki. Meille on annettu Jumalan Sana ja Laki, jonka Herra on ’painanut meidän sisimpäämme, ja jonka hän kirjoittanut meidän sydämiimme’, jaetta Jer. 31:33 mukaillen. Meille on annettu Kristuksen viisaus. Paavali sanoikin kristityille, että ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät’, Ef. 3:19. Kristityn elämä on yhtä inkarnaatiota. Herra toimii palvelijoidensa, lastensa ja ystäviensä kautta koko ajan. He ovat taivaan ja maan leikkauspisteitä.
Alkuseurakunta ei ollut mikään ongelmaton ”unelmaseurakunta”, niin kuin usein ajatellaan, vaan siellä oli isoja ongelmia, aivan niin kuin meillä nykyseurakunnassa. Korintin seurakunnassa eräs seurakuntalainen ”seurusteli” siinä mielessä äitipuolensa kanssa. Toiset käräjöivät keskenään, koska heillä oli niin isoja riitoja. Jotkut sekoilivat henkilahjojen kanssa, niin että niiden hyvä tarkoitus unohtui täysin. Armolahjoista tuli ylpeyden aiheita. Jotkut olivat ehtoollisella kännissä kun toiset eivät saaneet juuri mitään. Paavali mainitsee tällaisia ongelmia 1. Kor. kirjeessään. Tuossa samassa kirjeessä hän pitää kiinni siitä, että kristityt ovat kaikesta huolimatta Pyhän Hengen temppeli, eli taivaan ja maan kohtauspaikka, paikka jossa Jumala itse on Henkensä kautta läsnä, 1. Kor. 3:16. Juuri Hengen läsnäoloon vedoten hän varottaa kristittyjä tekemästä syntiä, 1. Kor. 6:19. Kun kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli, ei sitä saa saastuttaa synnissä: esim. irtosuhteissa. Se on pyhä – tietyllä tavalla sakramentaalinen - eikä mikään lelu.
Kirjan lopussa Wright käy läpi kristillistä moraalia. Hän sanoo, että Raamatun käskyt kuten ’älä käräjöi toisen uskovan kanssa’, ’ole hyvä’, ’rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’, ’käännä toinen poski’, ’kulje toinen virsta’, ’älä puhu veljestäsi pahaa’ jne.., haastavat meitä elämään Jumalan tulevaisuudessa, tulevassa todellisuudessa jo nyt. Oman hengellisen ja jumalallisen identiteettinsä pohjalta seurakunta on haastettu laulamaan huomisen lauluja jo tänään. Vanha elämäntyyli, synnit ja ’vanha ihminen’ tulee jättää joka päivä Jeesuksen haudalle.
Kristityt kulkevat jo tänään ylösnousseen voimassa, Ef. 1, uutena ihmisenä kohti Jumalan tulevaa uutta luomakuntaa. Vuorisaarnan käskyt on siis tarkoitettu noudatettaviksi, mutta kukaan ei voi noudattaa niitä, ellei hän ole astunut Kristuksen kuoleman, Golgatan ristin ja tyhjän haudan kautta uuteen liittoon, uuden maailman todellisuuteen. Tämä kaikki annettaan, kun ihminen uskoo Kristukseen. Tästä identiteetistä käsin meitä innostetaan elämään kuin Jeesus – seuraa minua.
Lopuksi: kukaan ei siis pelastu sillä, että noudattaa Jeesuksen lakia (vuorisaarnaa & muita käskyjä). Ihminen pelastuu vain kun hän uskoo ja elää Jeesuksen yhteydessä. Juuri syntisiä, lapsenkaltaisia, sairaita, työn ja kuormien uuvuttamia ihmisiä Jeesus vetää puoleensa ja heitä hän kutsuu luokseen. Hän antaa heille synnit anteeksi, ja liittää heidät itseensä. Heitä haastetaan elämään Jeesuksen radikaali sanoma todeksi, astumaan profetaaliselle tielle: eläkää jo tänään Jumalan tulevaisuutta todeksi.
Lukekaa ihmeessä Wrightin kirja. Kristityn elämä on tarkoitettu olemaan käsittämättömän siistiä.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Together through Life - Modern Times
Dylan on taas julkaissut uuden levyn: Together through Life. Levy kohosi Englannissa listaykköseksi. Lähes ikäloppu rokkari sen kun porskuttaa. Itse en oikein vielä tiedä, mikä on tuomioni tuosta levystä. Siinä soitetaan harmonikkaa ja se kuulostaa kivalta. Sanotukset ovat hyviä. Levyllä on sellainen katuorkesterin meininki, jossa loistaa viisaan miehen elämänkokemus. Levy on jotenkin vähän pessimistisempi kuin Dylanin edellinen levy Modern Times, josta olen oppinut pitämään. Alakuloisuus tulee biiseistä kuten ’beyond here lies nothing’ ja ’life is hard’. Dylan on aina tehnyt aika surullisia biisejä, mutta toivo elää.
Am I too blind to see
Is my heart playing tricks on me
I'm lost in the crowd, all my tears are gone
All I have and all I know
Is this dream of you which keeps me living on
Everything I touch seems to disappear
Everywhere I turn, you are always here
I'll run this race until my earthly death
I'll defend this place with my dying breath
Modern Times sisältää hyvin paljon viittauksia Raamattuun. Ainakin biisit kuten Spirit on the Water ja Ain’t Talkin’. Eihän tämä Dylanin uusi 2000-luvun tuotanto ole mitään gospelia, jos vertaamme sitä hänen levyihinsä 80-luvun alussa. Raamatulliset teemat kuitenkin kummittelevat vähän siellä sun täällä. Se on niin, että kun tekee biisejä oikeasta elämästä, niin rosoinen Raamattu on hyvin käyttökelpoinen kirja.
Gonna get up in the morning walk the hard road down
Some sweet day I'll stand beside my king
I wouldn't betray your love or any other thing
Gonna raise me an army, some tough sons of bitches
I'll recruit my army from the orphanages
I been to St. Herman's church and I've said my religious vows
I've sucked the milk out of a thousand cows
Am I too blind to see
Is my heart playing tricks on me
I'm lost in the crowd, all my tears are gone
All I have and all I know
Is this dream of you which keeps me living on
Everything I touch seems to disappear
Everywhere I turn, you are always here
I'll run this race until my earthly death
I'll defend this place with my dying breath
Modern Times sisältää hyvin paljon viittauksia Raamattuun. Ainakin biisit kuten Spirit on the Water ja Ain’t Talkin’. Eihän tämä Dylanin uusi 2000-luvun tuotanto ole mitään gospelia, jos vertaamme sitä hänen levyihinsä 80-luvun alussa. Raamatulliset teemat kuitenkin kummittelevat vähän siellä sun täällä. Se on niin, että kun tekee biisejä oikeasta elämästä, niin rosoinen Raamattu on hyvin käyttökelpoinen kirja.
Gonna get up in the morning walk the hard road down
Some sweet day I'll stand beside my king
I wouldn't betray your love or any other thing
Gonna raise me an army, some tough sons of bitches
I'll recruit my army from the orphanages
I been to St. Herman's church and I've said my religious vows
I've sucked the milk out of a thousand cows
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Homofobia vai joku muu pelon ilmapiiri?
On ollut kivan rattoisa päivä: pikkuisen hienoja hommia, joten olen voinut ottaa rennosti ja ladata akkuja. Kympin jumiksessa oli hienoa. Liturgin johdantosanat käsittelivät psalmia 40 puhuttelevalla tavalla: ’Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalan ylistykseksi.. Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta puhuvat. Herra Jumala kukaan ei ole sinun vertaisesi.’
Olen ajatellut näitä jakeita viime aikoina. Ne tuovat mieleeni paratiisin syntiinlankeemukseen, ja myös Raamatun kaksi niin erilaista kuningasta, Saulin ja Daavidin. Tuo psalmi puhuttelee minua todella paljon. Kehen tai mihin sinä turvaat? Keneltä odotat hädässä apua? Mistä haet elämäntarkoituksen? Keneltä saat ’ylitsevuotavan maljan’? Keneltä saat sydämeesi uuden virren? Eeva ja Adam saivat paratiisissa kaiken Luojaltaan, kuitenkin he erehtyivät ja lankesivat luottamaan käärmeen valheeseen: hän voi tarjota jotain todella hyvää tuolta hmm.. pöydän alta.. Maistetaan äkkiä ja salaa, niin kaikkivaltias ei edes tajua. Miksi pitäisi kieltäytyä jostain hyvästä? Miksi se ei ole ok, jos se on periaatteessa ihan hyvä asia?
Iso pointti on siinä, että ihmisen tulee odottaa kaikkea hyvää vain Luojaltaan. ’Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.’ Tämän vuoksi Daavidin psalmissa (40:1, 5) lauletaan ’hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta.’ Apu on hyvä asia ja sitä on syytä etsiä, mutta sitä ei saa hakea ’pahan voimilta’. Jos vertaat Daavidia ja Saulia niin huomaat, että heidän eronsa liittyy tähän piirteeseen. Daavid oli uskollinen Jumalalle silloinkin kun se tuntui idioottimaiselta, ja myös silloin kun hän ei tajunnut Herran suunnitelmia. Saul taas oli käytännöllinen tolkun mies, joka käytti tietyssä mielessä tervettä järkeä enemmän kuin Daavid – ainakin minun mielestäni. Vaikka kaiken hyvän lähde, Herra tuntuu kaukaiselta, vaikka hänelle pitää huutaa: Herää!!, niin hän on kuitenkin se, jonka puoleen tulee kääntyä. ’Mutta Herra havahtui, niin kuin NUKKUJA HAVAHTUU, niin kuin SOTURI HERÄÄ VIININ HUURUISTA, Ps. 78. Ajatella, mitä kuvakieltä Herrasta:) Mieleen tulee Jeesus, joka nukkui veneen ruumassa myrskyn keskellä. Herra herää!!
Tällä viikolla on lehdistössä rummutettu homoista oikein kunnolla. Eduskunnassa on pidetty kohuttu hauvelipuhe, on kerrottu homojen vainoista, ja siitä kuinka homouden suosiminen on viesti siitä, että yhteiskunta muuttuu liberaalimmaksi ja humaanimmaksi. Kuopion piispa Wille Riekkinen on pestattu ’homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettilääksi’ ja tätä rataa. Itse olen seuraillut tätä kaikkea huolestuneena. En oikein vieläkään tiedä, mitä tarkoittaa homofobia. Siitä puhutaan ihan kuin se olisi jokin sairaus, joka riivaa tomppeleita ja juntteja.
Tiedän, että kirkossa on paljon pappeja, jotka eivät tule suostumaan homojen vihkimiseen sanoivatpa piispat tai poliitikot mitä tahansa. Mediassa heidät on jo puettu junttiänkyröiden manttelilla. Tämä on vakava asia. Onko vallalla olevalle yhteiskunnan käsitykselle mitään vaihtoehtoa? Kukapa sitä haluaisi leimautua epäkorrektiksi juntiksi? Ei pidä olla kummoisempi rohveetta nähdäkseen, että tällaisessa tilanteessa montaa pappia houkuttaa Jeesuksen haukkumien kiitoksenkipeiden fariseusten tie: ’kaiken he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin (lue: tunnustettaisiin hyviksi ja hyväksytyiksi tyypeiksi), Matt. 23.
Ei tällainen pelon ilmapiiri ole ainakaan reilua tai sivistynyttä. En tiedä mitä homofobia tarkoittaa. En tunnusta potevani sitä, vaikka pappina en tulekaan vihkimään homoja. Se olisi ristiriidassa vakaumukseni kanssa. Moni pappi pelkää, että niin kuin nyt naispappeuden vastustajia hiillostetaan pois viroista, niin kohta näin tehdään niille, jotka eivät esim. vihi homoja. Tässä tapauksessa kyse ei ole homofobiasta, vaan siitä saako pappi olla tässä vaikeassa asiassa vapaasti jotain mieltä, vai seuraako ’väärästä näkemyksestä’ juntin maine tai jopa potkut.
Homofobiasta en tiedä, mutta sen tiedän, että pelko hallitsee paljon tämän päivän mielipide- ja arvokeskustelua. Pelossa ei ole totuutta.
Olen ajatellut näitä jakeita viime aikoina. Ne tuovat mieleeni paratiisin syntiinlankeemukseen, ja myös Raamatun kaksi niin erilaista kuningasta, Saulin ja Daavidin. Tuo psalmi puhuttelee minua todella paljon. Kehen tai mihin sinä turvaat? Keneltä odotat hädässä apua? Mistä haet elämäntarkoituksen? Keneltä saat ’ylitsevuotavan maljan’? Keneltä saat sydämeesi uuden virren? Eeva ja Adam saivat paratiisissa kaiken Luojaltaan, kuitenkin he erehtyivät ja lankesivat luottamaan käärmeen valheeseen: hän voi tarjota jotain todella hyvää tuolta hmm.. pöydän alta.. Maistetaan äkkiä ja salaa, niin kaikkivaltias ei edes tajua. Miksi pitäisi kieltäytyä jostain hyvästä? Miksi se ei ole ok, jos se on periaatteessa ihan hyvä asia?
Iso pointti on siinä, että ihmisen tulee odottaa kaikkea hyvää vain Luojaltaan. ’Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.’ Tämän vuoksi Daavidin psalmissa (40:1, 5) lauletaan ’hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta.’ Apu on hyvä asia ja sitä on syytä etsiä, mutta sitä ei saa hakea ’pahan voimilta’. Jos vertaat Daavidia ja Saulia niin huomaat, että heidän eronsa liittyy tähän piirteeseen. Daavid oli uskollinen Jumalalle silloinkin kun se tuntui idioottimaiselta, ja myös silloin kun hän ei tajunnut Herran suunnitelmia. Saul taas oli käytännöllinen tolkun mies, joka käytti tietyssä mielessä tervettä järkeä enemmän kuin Daavid – ainakin minun mielestäni. Vaikka kaiken hyvän lähde, Herra tuntuu kaukaiselta, vaikka hänelle pitää huutaa: Herää!!, niin hän on kuitenkin se, jonka puoleen tulee kääntyä. ’Mutta Herra havahtui, niin kuin NUKKUJA HAVAHTUU, niin kuin SOTURI HERÄÄ VIININ HUURUISTA, Ps. 78. Ajatella, mitä kuvakieltä Herrasta:) Mieleen tulee Jeesus, joka nukkui veneen ruumassa myrskyn keskellä. Herra herää!!
Tällä viikolla on lehdistössä rummutettu homoista oikein kunnolla. Eduskunnassa on pidetty kohuttu hauvelipuhe, on kerrottu homojen vainoista, ja siitä kuinka homouden suosiminen on viesti siitä, että yhteiskunta muuttuu liberaalimmaksi ja humaanimmaksi. Kuopion piispa Wille Riekkinen on pestattu ’homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettilääksi’ ja tätä rataa. Itse olen seuraillut tätä kaikkea huolestuneena. En oikein vieläkään tiedä, mitä tarkoittaa homofobia. Siitä puhutaan ihan kuin se olisi jokin sairaus, joka riivaa tomppeleita ja juntteja.
Tiedän, että kirkossa on paljon pappeja, jotka eivät tule suostumaan homojen vihkimiseen sanoivatpa piispat tai poliitikot mitä tahansa. Mediassa heidät on jo puettu junttiänkyröiden manttelilla. Tämä on vakava asia. Onko vallalla olevalle yhteiskunnan käsitykselle mitään vaihtoehtoa? Kukapa sitä haluaisi leimautua epäkorrektiksi juntiksi? Ei pidä olla kummoisempi rohveetta nähdäkseen, että tällaisessa tilanteessa montaa pappia houkuttaa Jeesuksen haukkumien kiitoksenkipeiden fariseusten tie: ’kaiken he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin (lue: tunnustettaisiin hyviksi ja hyväksytyiksi tyypeiksi), Matt. 23.
Ei tällainen pelon ilmapiiri ole ainakaan reilua tai sivistynyttä. En tiedä mitä homofobia tarkoittaa. En tunnusta potevani sitä, vaikka pappina en tulekaan vihkimään homoja. Se olisi ristiriidassa vakaumukseni kanssa. Moni pappi pelkää, että niin kuin nyt naispappeuden vastustajia hiillostetaan pois viroista, niin kohta näin tehdään niille, jotka eivät esim. vihi homoja. Tässä tapauksessa kyse ei ole homofobiasta, vaan siitä saako pappi olla tässä vaikeassa asiassa vapaasti jotain mieltä, vai seuraako ’väärästä näkemyksestä’ juntin maine tai jopa potkut.
Homofobiasta en tiedä, mutta sen tiedän, että pelko hallitsee paljon tämän päivän mielipide- ja arvokeskustelua. Pelossa ei ole totuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)